Globalitarismi

Tuntuuko sinusta, että hallitus ajaa tänne pakkotoimia, sulkuja, poikkeustiloja, yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien riistoa riippumatta siitä, miten korona leviää? Näyttävätkö rajoitukset ylimitoitetuilta siihen nähden, että koko maassa on tehohoidossa parikymmentä koronapotilasta – pääasiassa monisairaita vanhuksia? Epäilyttääkö koko epidemian olemassaolo? Mietityttääkö positiivisten testitulosten luotettavuus – PCR-testien on vahvistettu tuottavan joka tapauksessa pienen prosentin vääriä positiivisia? Onko mielessä käynyt, että koko käsitys koronaepidemiasta voi pohjautua näihin vääriin positiivisiin? Oletko yhdistänyt asiaan influenssan lähes täydellisen katoamisen, joka tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta? Arveluttaako, kun kaikkea valtavirtatarinasta poikkeavaa informaatiota kohdellaan harhaanjohtamisena ja erityisesti Facebook kunnostautuu sen sensuroinnissa? Ihmetteletkö, miksi valtavirtatarinasta poikkeavat tieteelliset tutkimuksetkin – kuten tanskalainen tutkimus maskien tehottomuudesta ja kiinalainen tutkimus oireettomien tartuntojen puuttumisesta – vaietaan kuoliaiksi valtamediassa? Vaikuttaako siltä, että kaikki tämä on tarkoitushakuista, ehkä jopa harhaanjohtamista?

Tervetuloa joukkoon. Tuhannet ihmiset Suomessa ja miljoonat maailmassa ovat tehneet yksinkertaisen johtopäätöksen: koronatoimissa on kysymys aivan muusta kuin koronasta. Niillä toteutetaan ilmiselvästi jotakin suunnitelmaa tai operaatiota, joka ei liity millään tavalla virukseen eikä sairauteen.

Great Reset on visionäärien ja suurbisnesjohtajien yhteinen hanke, jonka pääkohdat on tiettävästi ollut tarkoitus lanseerata ilmastonmuutoksen myötä. Nyt sille on saatu kiireisempi aikataulu koronan avulla. Great Resetillä on salaliittoteorian leima (salaliittokortti on uusi natsikortti!), mutta nimi on suoraan peräisin Maailman talousfoorumin (WEF) vuoden 2020 kokouksesta ja sen ohjelmasta. Great Resetin pääkohdat on ilmaistu avoimesti, mutta niiden tulkinta jättää melkoisesti pelivaraa. Niinpä hankkeen on epäilty edistävän agendaa, jonka tähtäimessä on suuryhtiöiden tyrannia, pienyritysten tuho, ihmisyksilöiden toiminta-alan kapeneminen ja kansanjoukkojen pitäminen aisoissa sekä propagandan että tarkkailun ja rankaisemisen idean pohjalta.

En olisi varma, että nimenomaan WEF ja sen puhemies Klaus Schwab johtavat maailmaa tätä kohti. Päinvastoin se tuntuu salaliittoteoreetikoiden usein suosimalta epäilyttävän helpolta vaihtoehdolta. Mutta joku tai jokin meitä ohjaa siihen suuntaan. Se on asioita tarkkailevalle selvää. Hyvä esimerkkitodiste on puhe "uudesta normaalista", jota määrittävät kasvomaskit, käsidesi, turvavälit, alue- ja toimialakohtaiset sulut sekä ulkonaliikkumiskiellon uhka. Maskien ja käsidesin mukanaolo on huomionarvoista, koska niiden ympäristövaikutus on kielteinen. Ympäristön lisäksi ollaan valmiita uhraamaan kokonaisia elinkeinoja – erityisesti tapahtuma-ala, mutta helisemässä on myös mm. julkinen kulttuuritoimi (kirjastot, museot). Perusteettomat maskipakot tai -suositukset palauttavat mieleen, että kasvojen peittämisen vaatimus on aina ollut suosittu autoritaarisissa järjestelmissä. Ehkä kaikkein kuvaavin on mielenosoituskielto, joka on langennut kokoontumiskiellon näennäisenä sivutuotteena.

Entä sitten? Eikö tässä nyt ole kyse siitä, että nujerretaan pandemia ja sitten palataan normaaliin? Käsite "uusi normaali" kuitenkin kavaltaa, ettei tämä kaikki ole mihinkään häviämässä, vaikka pandemia häviäisikin. Lisäksi Maailmanpankki on ilmoittanut koronakriisin jatkuvan vuoteen 2025. Ne, jotka ovat kasvaneet edes osittain samanlaiseen kriittiseen maailmankuvaan kuin minä, ymmärtävät, että Maailmanpankki, jos joku, tietää. Viidessä vuodessa moni inhimillisen käyttäytymisen osatekijä ehtii peruuttamattomasti muuttua. Eikä tässä vielä kaikki: uusia rajoituksia ja vaatimuksia innovoidaan koko ajan. Rokote- ja terveyspassien sekä pakollisten terveystarkastusten ja koronatestien (niiden, jotka tuottavat vääriä positiivisia!!) ehdottaminen on askel äärimmäisen vaaralliseen suuntaan. Kritiikittömän ihmisen silmissä nyt mennään terveys edellä; alkeellisen kritiikin perustason mielestä mennään turvallisuus edellä; oikeasti kriittinen ihminen ymmärtää, että kysymys on auktoriteettien tottelemisesta.

Suunta on siis totalitaristinen. Koska hajota & hallitse -politiikka voi edelleen hyvin ja tekee tuhojaan, totalitarismin vastustajat ovat erimielisiä, mihin meitä ollaan viemässä. Ne, joiden tausta on oikeistolainen – Trump-mielinen tai perussuomalainen – paasaavat meitä uhkaavasta "kommunismista" ja epäilevät tänne tuotavan Kiinan yhteiskuntajärjestelmää. Ne, joiden tausta on vasemmalla, puhuvat tietysti "fasismista". Hajota & hallitse -politiikalle ei pidä antaa pikkusormen puolikastakaan. Edellä mainittujen käsitteiden sijaan suosittelen puhumaan totalitarismista tai vielä täsmällisemmin globalitarismista (= totalitarismi globaalilla tasolla). Meitä ajetaan koronakurin ja propagandan avulla kohti jonkinlaista totalitaarista maailmanvaltiota. Natsi-Saksa sai liittoutuneet vastaansa, mutta globalitarismilla ei olisi eikä voisi olla yhtään ulkoista uhkaa. Eikä siitä olisi paluuta ainakaan ilman traagista, veristä maailmansisällissotaa.

Mutta huolimatta hajota & hallitse -politiikasta, 2010-luvun lopulla ihan avoimesti todetusta "kulttuurisodasta" ja jopa siitä, että suhtautuminen koronakuriin merkitsee jälleen uutta kansakunnan jakoa, globaalin dystopian rakentamisella on yllättävä vaikutus, jota globalitaristit eivät selvästi osaa ottaa huomioon. Yllättävät ihmiset ovat alkaneet löytää toisiaan ja yhdistyä. Twitterin englanninkielisissä keskusteluissa on todettu oikeisto–vasemmisto-jaon menettäneen merkityksensä ja uuden jaon muodostuneen libertarismin ja autoritarismin välille. Yhdessä ketjussa käytettiin pykälää suorasanaisempaa ilmausta "Freedom – Authoritarian". Vapaus yhdistää. Itse totesin, että nyt saattavat "vanhan koulun sosialistin" kanssa olla samaa mieltä "kristityt ultrakonservatiivit, libertaarikapitalistit ja hardcore-anarkistit". Suomalaisessa Twitter-keskustelussa saattavat kohdata samanmielisinä esimerkiksi oikeistokonservatiivinen ekonomisti, meditoiva ja joogaava wellness-ihminen, lähellä scifiä liikkuva salaliittoteoreetikko, kulttuurimielinen humanisti ja sitoutumaton vasemmistolainen.

Kunnollisella yhteistoiminnalla alkaa kuitenkin olla kiire. Jotkin kielteiset yhteiskunnalliset muutokset alkavat jo olla peruuttamattomia. Lisäksi pelkopandemian psykologiset ja sosiaalipsykologiset vaikutukset voimistuvat kuukausi kuukaudelta. Ihmiset, jotka vastustaisivat globalitarismia, eivät välttämättä ole siihen kykeneviä. Paineen alla osa ihmisistä luovuttaa, alistuu ja mahdollisesti ajautuu alkoholismiin, muihin päihdeongelmiin, mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Yhtä selvästi tunnistettava ihmisryhmä puolestaan ajautuu vastapuolisiin ääriliikkeisiin, ZeroCovid-liikkeen tyyppiseen kiihkoiluun, jossa rajoittajien ja kurjistajien sijaan paha olo kohdistetaan sijaissyyllisiin – meihin pandemiakriitikoihin. Tässä on jo yleisesti ehditty todeta olevan kysymys Tukholma-syndroomasta eli panttivankien myötämielisyydestä kaappaajiaan kohtaan.

Vastarintaliikkeen on syytä järjestäytyä nopeasti. Mikäli Suomessa kuntavaalit demokratiaa halventaen siirretään, liikkeelle saattaisi avautua mahdollisuus ehtiä jopa niihin mukaan. Tärkeämpää on järjestäytyä ja verkostoitua väkeväksi voimatekijäksi, joka pelkällä olemassaolollaan luo näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan vastakkainasettelun ja kontrastin vallanpitäjiin. Tätä varten eri poliittisten taustojen ihmisten on tärkeää hylätä vanha vastahankaisuutensa keskinäiseen yhteistoimintaan. Toisen maailmansodan liittoutuneet alkoivat riidellä heti, kun natsit oli syösty vallasta, mutta vain niiden pidättäytyminen keskinäisestä konfliktista mahdollisti natsien syöksemisen vallasta.

Jos globalitarismin vastustajat ja pandemiakriitikot päättävät järjestäytyä puolueeksi, heidän on löydettävä yhteinen sävel monen muunkin asian suhteen. Vaikka ensi töiksi ratkaistaisiin akuutti kriisi, ei pidemmän päälle ole hedelmällistä jäädä yhden asian liikkeeksi. Sananvapauden puolustaminen on takuulla yksi yhdistävä tekijä. Big Techin – ihan erityisesti Facebookin ja Amazonin, jossain määrin Twitterin – harjoittama sensuuri nimenomaan pandemiakriittisiä ääniä kohtaan on herätellyt meilläkin tuhansia ihmisiä. Mediakriittisyys on varmasti myös yhteinen lähtökohta. Sananvapauden lisäksi voidaan tietysti puhua muustakin vapaudesta, ennen muuta yksilönvapaudesta, ja ihmisoikeudet istuvat sujuvasti niiden kylkeen. Samoin on selvää, että hajota & hallitse -politiikan vastustaminen on tärkeää ja uusi liike tekisi pesäeron edellä mainittuun "kulttuurisotaan": emme ole heräkkejä emmekä öyhöttäjiä, asiat riitelevät enemmän kuin ihmiset ja jos olemme ihmisiä vastaan, olemme tosiasiallisia vallanpitäjiä vastaan. Suurten bisnesyhtiöiden vallan murskaaminen on taatusti yhteisellä agendalla, ja ehkä uskalletaan ottaa kriittinen kanta kansainväliseen sääntelyyn esimerkiksi YK:n ja sen alajärjestöjen tai EU:n suunnalta.

Entä sitten? Mitä väliä sillä on globalitarismin kannalta, jos Suomessa perustetaan yksi uusi vastarinnan puolue? "Yhdeksi uudeksi puolueeksi" ei tietenkään pidä lähteä, vaan tavoitteen on sumeilematta oltava korkealla. Painotan silti edelleen, että puolueeksi järjestäytymisen sijaan tärkeää on järjestäytyminen sinänsä. Muutos on heti monta pykälää mahdollisempi, jos on olemassa vastarintaliike, joka saa aikaan valtavirtatotuuden laajamittaisen kyseenalaistamisen*, mielenosoituksia (myös laittomia!), muita joukkotapahtumia (myös laittomia!), lakkotoimia – ja mikäli muu ei auta, tarvittaessa samansuuntaisen avoimen konfliktin kuin on nähty muun muassa Hollannissa. (*Lisähuomio: radikaalien salaliittoväittämien ympärille ei pidä tehdä liikkeen sisäistä oikeaoppisten kerhoa, vaan koronakurin vastustus, vapauden vaatimus ja pandemian globalitaristisen tendenssin myöntäminen ehdottomasti riittävät.) Jokainen isompi tai pienempi hallinnollinen yksikkö, joka tavalla tai toisella kieltäytyy koronakurista ja "uudesta normaalista", murentaa globaalia ulottuvuutta. Siksi jokainen kaupunki, jokainen maa, jokainen taistelu on äärettömän tärkeä: ei vain sen maan tai kaupungin itsensä kannalta, vaan myös ihmiskunnan ja maailman vapauden kannalta.

Manifesti 2021

Vaikean vuoden 2020 jälkeen on käynnistynyt uusi vuosi 2021. Ilmassa on lisää edellisvuoden kaltaisia uhkia, ehkä jopa tehostettuja, mutta myös uutta toivoa. Ihmiset alkavat nyt herätä, havahtua, ymmärtää ja, mikä vähintään yhtä tärkeää, löytää toisiaan eli kaltaisiaan.

Ihmiset eivät ole tyhmiä. Ihmisissä on paljon enemmän ajattelun ja ymmärryksen kapasiteettia kuin he käyttävät ja näyttävät. Systeemi on pitänyt huolen, että sitä kapasiteettia on tuhlattu epämielekkääseen työhön, turhanpäiväiseen massaviihteeseen ja yhä useammin riitelyyn sosiaalisessa mediassa asioista, joita ei edes syvällisemmin mietitä, sellaisia ihmisiä vastaan, jotka voisivat olla pohjimmiltaan samaa mieltä, mutta näkökulma on toinen.

Ihmisissä on kapasiteettia ymmärtää, että ihmisen kuuluu olla vapaa, ihmisen kuuluu saada tietää asioista totuus, ihmisen kuuluu saada rakkautta ja rakastaa, ja sen vapauden, totuuden ja rakkauden alkulähde on ihminen.

Vapaus on ihmisen perusoikeus. Kukaan, joka sitä vapautta haluaa kahlita, ei ansaitse tukeamme eikä ääniämme. Jos epidemia iskee, ihmisten on voitava päättää itse, millä keinoilla tauti vältetään. Hallituksen tai viranomaisen ei pidä käskeä, että näin täytyy tehdä, noin ei saa tehdä; koulun tai työpaikan ei pidä käskeä, että tänne on tultava, täällä on oltava. Jollei ihminen tunne itseään kypsäksi päättämään tällaisia asioita itse, on tärkeää, että hän saa päätöksiinsä vilpitöntä vertaistukea.

Vapauteen kuuluu myös sananvapaus. Systeemin ei pidä päättää ihmisen puolesta, mitä saa sanoa ja mitä ei, eikä "väärien" sanojen kuulu aiheuttaa sanktioita. Yksityisen sektorin toimija on sinänsä oikeutettu päättämään, mitä sen alustalla saa sanoa ja mitä ei, kunhan käskytys tässä asiassa ei tule Systeemiltä. Lisäksi on syytä huolehtia siitä, että ihmisillä on muitakin paikkoja käyttää sananvapauttaan kuin yksityisen sektorin toimijoiden ylläpitämät alustat.

Sananvapaus liittyy myös totuuteen. Systeemin ei pidä olla esteenä totuuden etsimiselle ja löytämiselle. Jos Systeemi väittää omaa valhettaan todeksi, se ei tee valheesta totta. Ihmisillä on oikeus tietää, että Systeemi valehtelee, eikä heiltä pidä pimittää totuutta. Siksi sananvapaus on pyhä asia, sillä valehtelevan Systeemin alla elettäessä vain sananvapauden kautta on mahdollista saavuttaa yksilötasoa yleisempi ymmärrys totuudesta.

Ja totuuttahan pimitetään. Ihmisiä huijataan. On yhdessä ja yleisesti esitettävä vaatimus, että sumuverhot haihdutetaan ja totuus tuodaan päivänvaloon. Systeemin valheet eivät kestä päivänvaloa, ja Systeemiä ylläpitävä ihmisryhmä tietää sen. Siksi meitä pelätään. Olemme vaara. Ja kun ymmärrämme tämän, ymmärrämme saman tien myös, miksi meihin suhtaudutaan kuin olisimme vaara.

Kuitenkin totuus on vahvin, sillä totuus on totuus. Totuus on yleensä yksinkertainen ja aina looginen. Toivoa on niin kauan kuin on ihmisiä, jotka muistavat, mikä on totta tai kuinka totuuden voi ymmärtää. Siihen toivon ankkuriin on hyvä tarttua. Kun ankkuri nostetaan, sen mukana nousee totuus ja totuuden puolustajat – me. Kun toivosta edetään toimintaan, kysymys ei ole enää toivosta vaan uskosta. "Usko siirtää vuoria" on tunnettu sanonta. Meillekin on kaikki mahdollista, jos uskomme. Kaikki.

Usko ja toivo tarvitsevat seurakseen kolmannen eli rakkauden. "Suurin kaikista on rakkaus." Rakkaus on elämää synnyttävä ja ylläpitävä voima, suurin eteenpäin vievä voima ihmiselämässä ja maailmassa. Jos rakkaus häviää, häviävät ennen pitkää usko, toivo ja lopulta elämä. Ihmisiä ei koskaan pidä estää rakastamasta toisiaan. Jos Systeemi yrittää estää rakkauden tai rakastavan ihmiskohtaamisen, meidän on käytävä systeemiä vastaan armottomasti. Systeemi ei ole ihminen eikä minkäänlainen elävä organismi; sen tähden sitä ei kuulu rakastaa ja sen voi säälimättä tuhota. Vapaus rakastaa on vapauksista suurin tai ainakin kaunein. Näin ympyrä sulkeutuu.

Missä on vapauden, rakkauden ja totuuden lähde? Se on sinussa, minussa ja meissä. Rakkaus syntyy näkökulmasta riippuen sydämessä, aivoissa tai ihmisten energioiden kohdatessa. Se ei ole – eikä sen todellakaan pidä olla – Systeemin säädeltävissä. Meidän itsemme säädeltävissä se kuitenkin on: voimme oppia poistamaan mielellisiä ja kehollisia estoja rakkauden antamisen ja vastaanottamisen tieltä. Totuus on asiantila, jonka kaikesta Systeemin tai siihen liittyvien toimijoiden harjoittamasta pimityksestä huolimatta voi inhimillisten aivotoimintojen avulla löytää tai tunnistaa. Oppimiskyky, muisti, päättelykyky ja logiikan taju ovat kullanarvoisia. Samoin karsinoista riippumattoman ajattelun (thinking outside the box) osaaminen ja uskaltaminen on usein tärkeää. Ellei yhden ihmisen oma kapasiteetti riitä, yhdistyminen toisen kenties älyllisesti vahvemman tai itsenäisemmän ihmisen kanssa auttaa.

Vapautumisen ensimmäinen ehto on ihmisen oma tahto. Ilman sitä olemme mielin määrin Systeemin vietävissä. Toinen ehto on totuuden taju. Näiden avulla ihminen voi vapauttaa itsensä tekijöistä, jotka ylläpitävät Systeemin valtaa hänessä itsessään. Näin on tärkeää tehdä: kun sinänsä viattomasta harrastustoiminnosta ilmoittaminen sosiaalisessa mediassa orjuuttaa sinut, Systeemi orjuuttaa sinut; kun ehdollistut tietyille valtavirta-tv-ohjelmille tai mainoksille, ehdollistut Systeemille. Langat on syytä pitää omissa käsissä.

Systeemi kuitenkin toimii myös suoraan. 2020-luvun alussa on nähty tyrmäävästi, kuinka pitkälle Systeemi ja sitä puolustavat ihmiset ovat valmiita menemään, kun syy on näennäisesti tarpeeksi hyvä. Tietysti Systeemi itse määrittää syyn, tarpeen ja hyvyyden. Kun vapaudenriisto ja orjuuttaminen uhkaavat, ihmisyksilön pitäytyminen vapaana ja puhtaana ei aina riitä. Silloin ihmisten yhdistyminen – rakkauden ydin ja totuuden löytämisen apu – on kultaa kalliimpaa. Kun Systeemi kieltää ihmisiä nimenomaan yhdistymästä, on syytä käydä armottomaan, säälimättömään taisteluun Systeemiä vastaan sekä yhdessä että erikseen. Sitä varten meidän on löydettävä toisemme yli karsinoiden.

Vuosi 2021 voi olla historiallinen rajapyykki, virstanpylväs, tienhaara josta kuljemme suuntaan A tai B. Kun seuraamme johtotähtinä vapautta, rakkautta, totuutta ja omaa ihmisyyttämme, emme voi kulkea harhaan. Vuoden 2021 alussa elämme todellisuudessa, jossa näitä asioita vastaan on kohdistunut meidän sukupolvellemme ennennäkemätön hyökkäys. Tämän toiveikkaana kääntöpuolena ihmiset ovat havahtumassa, heräämässä ymmärtämään näiden asioiden voiman. Ihmiset ovat ymmärtämässä oman voimansa, erikseen ja yhdessä. Kun Systeemi pettää meidät, meidän on yhdessä aihetta pettää Systeemi. Emme tarvitse orjuuttajaa. Tarvitsemme itseämme ja toisiamme.

Politiikan uusjako – kuka on jäljillä?

Eduskuntavaalien 2019 edellä päätoimitin Undie Media -printtilehden ensimmäisen numeron. Muotoilin sen "vaalioppaaseen" seuraavan virkkeen: "IPU on kuitenkin KTP:n ohella niitä, joiden ääniä todennäköisimmin mystisesti katoaa ääntenlaskun yhteydessä, joten niiden on oltava jäljillä." Esittelin lehteä Tampereen keskustorilla itsenäisyyspuolueen ehdokkaalle Hemmo Silvolalle. Hänen reaktionsa tähän tekstinkohtaan oli kiinnostava: hän kertoi ymmärtävänsä erittäin hyvin, miksi juuri näiden kahden äänet katoavat. Nyt Kommunistinen työväenpuolue on kadonnut puoluerekisteristä ja tuskin palaa takaisin; IPU:n konsepti taas ovat kadonnut entistä pahemmin, ja nimikin on mennyt uusiksi: "Tasapainon puolesta – IPU." Jäljillä olemisesta rangaistaan, osin järjestelmän, osin ainakin näennäisesti suoraan äänestäjien taholta.

Vuodenvaihteen 2020–21 molemmin puolin on alkanut kiehtovasti tuntua siltä, että ihmiset ovat pääsemäisillään jäljille. Ihmisten etsimis- ja löytämisvaiston herättäneitä impulsseja ovat kohtuuden ja järjen vastainen koronakuri (totalitarismi!), eripuraisten leirien ohjelmoidulta näyttävä vastakkainasettelu (hajota & hallitse!), Capitolin valtaus Washingtonissa reaktioineen ja epäselvyyksineen (lavastettu? QAnon?), USA:n laillisen presidentin suun sulkeminen sosiaalisessa mediassa (bisnesfirmojen valta yli demokraattisesti valitun hallitsijan?) sekä operaatio, jossa tuhansien "väärin" ajattelevien tilit poistettiin Twitteristä ja heidän suosimansa Parler Googlen ja Applen sovelluskaupoista ja lopulta Amazonin verkkoalustalta (natsi-Saksaan ja Stalinin Neuvostoliittoon vertautuva puhdistus?).

Luonnollisesti jäljille päässeiden kimppuun on hyökännyt poliittisia saalistajia – molemmissa merkityksissä. Suomessa perussuomalaiset ovat erityisesti yrittäneet omia koronakritiikin ja sananvapauden puolustuksen itselleen. Koska persut ovat oikeistolaisia, he ovat tietysti leimanneet koronakurin ja sananvapausrajoitukset vasemmistolaisiksi ilmiöiksi – usein jopa "sosialismiksi" tai "kommunismiksi" – vakuuttaakseen etsijät siitä, että uhka tulee vasemmalta, siispä heidän on turvattava oikeistoon. Me emme kuitenkaan unohda, että koronaepidemian saapuessa lukuisat perussuomalaiset vaativat päinvastoin tiukempaa koronakuria. Persuvetoisissa keskusteluketjuissa epäiltiin, ei koronapandemiaa huijaukseksi, vaan vallanpitäjien pimittävän tietoa taudin todellisesta pahuudesta. Jopa ulkonaliikkumiskieltoa väläyteltiin, maskipakosta puhumattakaan. Persuleiristä löytyy yhä tiukan koronakurin ihmisiä. Kun tähän lisätään, että nuo "sananvapauden puolustajat" blokkaavat sosiaalisessa mediassa lähes yhtä hanakasti kuin tästä syystä pilkkaamansa vasemmistolaisetkin, heidän populistinen kuplansa voidaan puhkaista.

Vasemmistolaiset jatkavat koko 2010-luvun hämmentänyttä linjaansa: he eivät houkuttele ketään luokseen, vaan sysäävät etsijöitä poispäin. Niinpä Virallisen Totuuden™ kyseenalaistajia on leimattu äärioikeistolaisiksi, Trumpin kannattajiksi, vaarallisiksi valheiden ja huuhaan levittäjiksi. Tämä kaikki on hyvin dramaattista, sillä vielä kymmenen vuotta sitten tuhansille etsijöille oli päivänselvää, että vasemmisto on oikeistoa enemmän jäljillä. Vasemmisto todella ymmärsi jotain ylikansallisen suurbisneksen lisääntyvästä vallasta ja siihen liittyvästä totalitarismin uhasta. Nyt vasemmisto kumartelee ylikansallisia suurbisnestoimijoita, jotka toimivat sen mielestä moraalisesti oikein.

Mutta mikä poliittinen ryhmä on oikeasti jäljillä, elleivät perussuomalaiset tai vasemmisto? Ikävä kyllä vastaus on: ei mikään.

Totta kai jokaisella merkittävällä ryhmällä on jotain käryä jostain. Vasemmalla tajutaan yhä kohtalaisesti sosiaalisen tasa-arvon päälle, demareissakin hitusen. Perussuomalaisissa on laajalle levinnyttä ymmärrystä sananvapaudesta. Vihreiden ja keskustan käsitykset luonnonläheisyydestä ovat miltei vastakkaiset, mutta kumpikaan ei ole täysin väärä. Jopa kokoomuksessa ollaan jyvällä, kun puhe on yhteiskunnan sulkemisesta pandemiassa: se tekee kokonaisvaltaisesti huonoa.

Muttamutta. SDP on Sanna Marinin hallituskaudella esiintynyt äärimmäisenä holhousyhteiskuntapuolueena, jonka johdolla Suomeen pystytettiin keväällä 2020 poliisivaltio – jonka heijastuksia on yhä jäljellä. Vihreät märehtivät maahanmuuttomyönteisyyttään (enintään pienellä ilmastolisäyksellä), höpöttävät läntisistä arvoista ja välillä vihjaavat, että voisimme liittyä Natoon. Kokoomuksen ulostulot ovat viime aikoina useammin naurattaneet kuin suututtaneet, saati innostaneet. Keskusta on edelleen kadoksissa jossain vanhakonservatismin ja uusliberalismin välimaastossa.

Uusliberalismin? Milloin olet viimeksi nähnyt käytettävän tätä termiä? Ja kuitenkin sitä nimenomaan pitäisi käyttää. Muita kiinnostavia käsitteitä ovat globalismi, korporatismi ja tietysti totalitarismi. Näiden kautta ymmärrämme vuoden 2021 poliittisesta asetelmasta paljon enemmän kuin pitäytymällä klassisiin vasemmistoon ja oikeistoon, sosialismiin ja kapitalismiin, fasismiin ja kommunismiin, edes liberalismiin ja konservatismiin, saati porvareihin ja työläisiin. Poliittiset aktivistit, jotka länkyttävät länkyttämästä päästyään natsien tai kommunistien uhasta, ovat siis tuskin jäljillä. Toki eri ryhmistä voi saada myös kiinnostavia käsiteyhdistelmiä. 'Korporaatiokommunismin' kaltaiset sanahirviöt on paikallaan jättää hölmöiksi kuriositeeteiksi, mutta 'globaali kapitalismi' ja 'liberaali totalitarismi' osuvat lähelle maalia.

Näen 2020-luvun alun yhteiskunnallisesti ja poliittisesti käänteentekevät ilmiöt nimenomaan uusliberalismin jatkona tai reaktiivisesti synnyttäminä. Sana 'globalismi' ei itsessään tarkoita muuta kuin maailmanlaajuisuusaatetta, mutta yhdistettynä uusliberalismiin (ja sen yhteiskuntakäsitykseen sisäänrakennettuun kapitalismiin) siitä on tullut hirviö. Yhteiskunnat ja kulttuurit, riippumatta kansallisista, alueellisista ja paikallisista erityispiirteistä, on pyritty alistamaan massiivisille ylikansallisille koneistoille, sopimuksille ja laeille ylimmän vallan kuuluessa ylikansallisten firmojen ja korporaatioiden täysin epädemokraattisille johtoportaille. Demokraattisia elimiä käytetään kumileimasimina, asema poliittisessa järjestelmässä ei enää suoraan korreloi vallan kanssa ja ylimmillä portailla pönöttävät ne poliitikot, jotka diilailevat kaikkein perusteellisimmin kaikkein vallakkaimpien bisnespomojen kanssa. Bilderberg-kokoukset ovat jäävuoren huippu.

Jäljillä oleminen on sitä, että ymmärtää täysin ylilyödyn koronakurin ja törkeät sananvapausloukkaukset uusliberalistisen globalismin, globaalin uusliberalismin, miten sen ilmaisemmekin, uudeksi kehitysasteeksi. Jäljillä olijat ovat jo kauan nähneet, että yhteiskuntamme näennäisliberaalin kuoren alle on kätkeytynyt totalitarismi, ikään kuin totalitarismi 2.0; sen onnistunut kätkeminen kritiikittömiltä katseilta on osa totalitarismia ja olennainen osa sen uutta muotoa. Sopivan hetken tullen piiloinen pyrkii muuttumaan avoimeksi, ja miljoonan taalan paikan tälle tarjosivat uuden pelottavan taudin leviäminen ja USA:n presidentinvaalien tulos jälkiselvittelyineen. Valtamedia toimii tässä prosessissa hyvin merkittävässä roolissa: se levittää "oikeaa" totuutta ja vaikenee "väärästä" tai esittää tämän esiintuojat uhkana. Kun Twitter poisti presidentti Trumpin tilin ja yli 70 000 (!) QAnoniin liitettyä käyttäjätiliä, se todisti, että 1) sosiaalisesta mediasta on tullut valtamediaa, 2) bisnesfirmojen valta ylittää demokraattisesti valittujen päättäjien vallan. Yksin Twitterin kannalta asiassa ei olisi järkeä, sillä se menetti jo Trump-operaation myötä viisi miljardia dollaria markkina-arvostaan. Tiedän, että salaliittokortti on uusi natsikortti, mutta "oikein ajattelevien" päättäjien ja miljardibisneksen yhteishanke selittäisi paljon. The Great Reset?

Pohjimmiltaan kyse on siitä, mitä kyselin jo keväällä 2020: hyväksymmekö systeemimallin, jossa ihminen nähdään koneiston osana, vai vaadimmeko ihmisen itsenäisen ajattelun ja harkintakyvyn olemassaolon hyväksymistä ja siihen luottamista. On helppo heittää herjaa "5G-sirun" syöttämisestä ihmiseen koronarokotteessa. Ei tarvita mitään sirun salaujutusta, jos 1) ihmiset käyttäytyvät muutoinkin ohjelmoidusti, 2) ilmapiiri muuttuu hyväksyväksi sirun asentamiselle vapaaehtoisesti. Ihmisten ihmisyys on vallanpitäjille uhka. Sitä on suojeltava ja puolustettava viimeiseen hiki- ja veripisaraan saakka. Joka erehtyy tukemaan edellä esitettyä systeemimallia edistävää politiikkaa, ei yksinkertaisesti ole jäljillä, vaikka hänen puolueellaan olisi kuinka hyvä maine hänen omassa leirissään.

Tästä syystä meidän on liityttävä vapaustaistelijoihin – vaikka heillä olisi kuinka huono maine omassa leirissämme – niin koronan kuin sananvapauden yhteydessä. Samalla puramme leirien välistä "ohjelmoitua" vastakkainasettelua ja vaikeutamme hajota & hallitse -politiikkaa. Jos mikään puolue ei tue yhteistä missiotamme, on perustettava uusi vapauden, ihmisyyden ja totuuden puolue, kun demokratia on ainakin teoriassa yhä olemassa. Me olemme yhä jäljillä.

Vasemmistoa ei ole olemassa

18. joulukuuta 2020 Vasemmistoliitto-nimellä operoivan puolueen eduskuntaryhmä antoi kansanedustaja Johannes Yrttiaholle varoituksen ja toiselle kansanedustajalle Markus Mustajärvelle huomautuksen. Syy tähän oli varsin toisenlainen kuin "vasemmisto"-nimeä käyttävältä ryhmältä luulisi. Yrttiaho ja Mustajärvi näet olivat vastoin hallituksen linjaa avoimesti vastustaneet yhdysvaltalaisten hävittäjien hankintaa, joka maksaa miljardeja ja sitoo Suomen pitkäaikaisesti USA:n ulkopolitiikkaan. Ai minkä hallituksen linjaa? Tietysti saman Sanna Marinin (SDP) johtaman hallituksen, jota yleisesti on nimitelty "punavihreäksi" ja jopa "vasemmistolaiseksi".

Jenkkihävittäjien ostaminen on selvästi ollut monelle se käänteentekevä hetki, kun usko vasemmiston nimellä esiintyvään poliittiseen ryhmään on loppunut. Itselläni se usko loppui ikävä kyllä jo aikoja sitten. Muotoilin esimerkiksi Undie Median ykkösnumeroon kevättalvella 2019, että "vasemmistoliitolla on uusliberalistis-korporatistisessa näennäisdemokratiassa lähinnä nukkevasemmiston rooli". "Puolueen tehtävänä ei ehkä ole toimia tosiasiallisena vasemmistona, vaan näytellä uskottavasti vasemmiston roolia." Saman vuoden syksyllä julistauduin irti koko vasemmiston käsitteestä: siitä oli tullut jotain muuta kuin olin ymmärtänyt. Keväällä 2020 koronasulkujen keskellä voivottelin, kuinka Sääntö-Suomen äärimmäinen kannattaminen "vasemmistoliiton tapauksessa todistaa lukuisat oikeistolaisten väittämät, joita vastaan olen kärryiltä pudonneena jaksanut inttää". Syksyllä 2020 kirjoitin laajamittaisesti kaikkien aikojen hallitushuijauksesta. (Tämän kirjoitushetkellä Undie Mediasta on juuri ilmestynyt kolmas numero, joka käsittelee laajemmin "vuotta, jonka jälkeen maailma ei ollut entisensä".)

Puolue, jolla on vasemmiston nimi ja asema, on siis hyväksynyt yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinnan ja antanut kurinpalautusta linjasta poikenneille kansanedustajilleen. Sitä ennen se hyväksyi "aktiivimalli kakkosen", joka pakottaa työttömät hakemaan työpaikkoja liukuhihnalta ja raportoimaan siitä koko ajan byrokraateille. Kuka muistaa vielä perustulokeskustelun? Keväällä 2020 se oli mukana tekemässä Suomesta poliisivaltion. Suomi tungettiin mukaan EU:n hintavaan koronaelvytyspakettiin. Kaivoslaki vesitettiin. Ja niin edelleen. Maassa, jossa on sellainen "vasemmisto", ei oikeasti ole vasemmistoa. Ainakaan eduskunnassa.

Mitä olemme saaneet vasemmiston tilalle? Vasemmistoliitto on pelkkä ontto rakenne, kulissi, jonka suojissa tapahtuvalla ei ole enää paljon tekemistä edes kyseisen puolueen kanssa. Puoluetoimijat ovat nukkeja, jotka ovat toimivinaan politiikassa ja hallituksessa – lukuun ottamatta Yrttiahoa ja Mustajärveä, jotka yhä jaksavat yrittää. Syvärakennetasolla vasemmistolle kuuluneen "yhteiskuntakriittisen" roolin on ottanut aktivismi, josta useimmiten käytetään nimeä woke. Omaan suuhuni sana ei oikein istu. Käytän tässä yhteydessä sanaa heräkki. Nettikeskusteluissa esiintyneet -kki-päätteiset sanat ovat vähemmän lempi- kuin haukkumanimiä. Tämä paljastaa myös, että oma suhteeni woke-aktivismiin – toisin kuin vielä muutama vuosi takaperin olisi voinut kuvitella – on kaikkea muuta kuin positiivinen.

Vasemmistoon usein samastettujen heräkkien äänekkäistö on kiusaajia, nillittäviä nilkkejä, jotka väittävät Shakespearen lukemista rakenteelliseksi väkivallaksi, työntävät väen vängällä rodun käsitettä takaisin sosiaaliseen keskusteluun ja vieläpä korosteiseen asemaan (mitä Ilja Lehtinen tuo hyvin esille artikkelissaan) ja ovat näin ollen käänteisrasisteja. Britanniassa on hupaisasti nimitelty rasistiseksi jopa maaseutua ja puutarhanhoitoa. Heräkit ovat luoneet vastenmielisen cancel-kulttuurin, joka on ilmeisesti syntynyt sosiaalisen median blokkikulttuurista, mistä sen periaate on siirretty kaikkialle sosiaaliseen elämään. Cancel-kulttuuri on johtanut usein jollakin lailla harhaisten boikottien lisäksi tuhansien ammatillisesti pätevien työntekijöiden erottamiseen tehtävistään, koska nämä ovat yksityishenkilöinä sanoneet jotain rasistiseksi, seksistiseksi, homo- tai transfoobiseksi tulkittavaa, tiedekriittistä tai valtavirtanarratiivia kritisoivaa.

Jos Karl Marxin Pääoma ilmestyisi tänään, sen viiltävän tarkka ja paikkaansapitäväksi osoittautunut kapitalismin analyysi ei tavoittaisi heräkkejä, sillä heräkit olisivat jo etukäteen julistaneet teoksen ja sen kirjoittajan boikottiin Kommunistisen manifestin misogynian takia. Heräkit ovat vallanpitäjille täydellisiä hyödyllisiä idiootteja: heidän toimintansa ansiosta juuri se ihmisryhmä, jonka täytyisi maailmaa muuttaakseen lukea, kuulla tai katsoa jokin tietty asiasisältö, pysyy loitolla siitä asiasisällöstä, koska siihen kohdistuva ennakkoluulo on heidän piirissään sosiaalinen laki. Entinen valta pitää otteensa ja visertelee koko matkan pankkiin. Jos hitusia Marxin historiallisesta luokka-analyysista saavuttaisi heräkit, he luonnollisesti hylkäisivät sen, koska sitä ei ole pohjattu patriarkaattiin, rakenteelliseen rasismiin tai muuhun muodikkaaseen.

Jos Kansainvälinen ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska on lurjusmaista leimata ketään "laiskaksi lurjukseksi". Sellainen loukkaa niiden tuntoja, jotka kärsivät mielenterveysongelmista tai somaattisista vaivoista, joiden tähden eivät pysty työhön, opiskeluun tai muuhun kunnolliseen™ yhteiskuntaelämään. Tietysti myös "veljet keskenään" herättäisi vastalauseiden myrskyn, koska heräkin mieli ei yhdistä sitä ystävyyteen ja tasa-arvoon, vaan patriarkaaliseen hyvävelijärjestelmään.

Jos Lapualaisooppera saisi ensiesityksensä tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska näytelmässä ei ole yhtään ei-valkoista eikä LGBT-hahmoa. Lapualaisooppera antaisi heräkkien mukaan vääristyneen kuvan 90 vuoden takaisen Suomen asukkaista, sillä tämän päivän USA:ssa kolme kymmenestä on jotain muuta kuin valkoisia.

Jos Charlie Chaplinin Diktaattori, kaikkien aikojen tärkein ja paras fasisminvastainen elokuva, saisi ensi-iltansa tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se kuvaa fasistit huvittavina hahmoina. Natseille ei saa nauraa, koska se liittyy jollakin hämärällä tavalla normalisoimiseen ja hyväksymiseen. Sen sijaan heitä täytyy vastustaa totisesti hampaat irvessä, järjestää heille potkuja työpaikoistaan ja syyttää poliisia heidän suosimisestaan.

Jos Pink Floydin The Wall, kaikkien aikojen tärkein ja paras länsimaisen yhteiskunnan piilofasismin osoittava musiikkialbumi, ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin misogynian tähden, sillä "äiti" on siinä pahishahmo, johon Systeemin valta kiteytyy mikrotasolla. Toki myös todettaisiin, että pandemiassa on vastuutonta levittää Systeemin kyseenalaistavaa informaatiota, ja epäilemättä sen keittiöpsykologia "poikkeaa yleisesti hyväksytystä tiedekäsityksestä".

Jos V – legendaarinen scifikonsepti, joka on poikinut kaksi suosittua tv-sarjaa, kirjoja, elokuvan, sarjakuvia ja mitä lieneekään – ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se levittäisi salaliittoteoriaa ja salaliittoteoriat ovat kuulemma itsessään jotain äärioikeistolaista. Taatusti myös älähdettäisiin, kun alkuperäisessä tv-sarjassa maan ihmisen ja liskoihmisen välille kehittyy heteroseksuaalinen suhde eikä yhtään homoseksuaalista suhdetta, eikä tarinassa ole yhtään transhahmoa.

Se siitä "vasemmistosta". Vaikka Suomen kaltaisten maiden ulkopuolella onkin siellä täällä jäljellä ihan klassista vasemmistoa – esimerkiksi Bolivian vaaleissa heitä ilmestyi USA:n vastustamien vaalivoittajien tueksi – on Suomessa ainoa toivo Systeemin kumoamiseen ihan toisissa suunnissa. Se elää juurikin esimerkiksi salaliittoteoreetikoissa, vaikka heidän keskuuteensa ilmiselvästi syötetäänkin vääriä vihjeitä – nyt viimeksi "Great Resetin" väitettynä (loogisesti järjettömänä) sosialistisuutena, jonka vastustaja muotoutuu väkisinkin oikeistolaiseksi. Salaliittoteoreetikoiden piirissä kuitenkin ymmärretään, että on olemassa diktatuuri 2.0, piilevä totalitaarinen järjestelmä, joka pyrkii lujittamaan otettaan ja muuttumaan piilevästä avoimeksi sortovallaksi. Toivo elää myös suosiossa, jota sellainen kiistelty mielipidevaikuttaja kuin Maria Nordin eräissä piireissä nauttii – Johanna Blomqvistin kiehtovasta Hypertodellisuus-kirjasta puhumattakaan: näiden vaikuttajien sanoma yhtyy siihen tuhatvuotiseen viisauteen, että minä, ihminen, olen voimani, viisauteni ja vapauteni lähde. Sellaisen ihmiskuvan omaksunutta ihmistä ei orjuuteta eikä käytetä hyödyllisenä idioottina. Ja viimeisenä, kaikkein tärkeimpänä, toivo elää suuressa enemmistössä, joka saattaa joskus taipua valtaapitävien tahtoon, mutta pohjimmiltaan tietää ja ymmärtää.

Rakkauden politiikka

 "Suurin kaikista on rakkaus."
—Raamattu

"Everywhere I go I hear it said
In the good and bad books that I have read

Now that I know what I feel must be right
I'm here to show everybody the light"
—The Beatles

"Anything is possible
When you're sowing the seeds of love

An end to need
And the politics of greed
With love"
—Tears for Fears

Poliittisessa taistelussa on viime aikoina pyritty kumoamaan vihaa vastavihalla, vainoa vastavainolla ja valheita vastavalheilla. Menetelmä ei näytä tuottavan tulosta. Uusia vastakkainasetteluja syntyy kuin sieniä sateella, eikä samasta veneestä voi puhua edes 2010-luvun alussa suurena jakolinjana toimineen maahanmuuttokeskustelun ulkopuolella. Erityisen suosituksi on tullut kielteisten leimojen lyöminen yhden mielipiteen perusteella. Minäkin olen saanut vuoroin kuulla olevani "vihervassari", "rasisti", "suvakki", "setämies", tietysti "Venäjä-trolli" ja ehkä kaikkein hehkeimpänä "terelibis" (viitaten kokoomuslaisen Tere Sammallahden edustamaan muka-liberalismiin).

Kansa on sirpaloitunut. Jopa perinteisten kuplien sisälle on syntynyt ylittämättömiä jakolinjoja, ja vastapuolella nähdään enemmän ihmisiä kuin omalla puolella – erityisen suositulta viimemainittu vaikuttaa niiden joukossa, jotka selvimmin samastuvat maailman parantamiseen. Samaan aikaan ahneimmat ja etuoikeutetuimmat naureskelevat menemään koko matkan pankkiin. Toisaalta myös tämän tiedostavia piirejä on. Ne vain ovat saman asennevamman uhreja kuin muutkin. Ne kääntävät muutospyrkimyksensä henkilötasoiseksi vihaksi, väkivaltafantasioiksi, revanssimaiseksi aikeeksi päästä sortajaksi sortajan paikalle. Mitä rauhallisemmin malttaa katsella toisten kuohuntaa, sitä selvemmältä näyttää, ettei noin käyttäytymällä paranneta maata tai maailmaa.

Ehkä nyt on syytä hylätä vihan, vainon ja valheen politiikka. Kokonaan, kompromisseitta. Maailman muuttavat ja parantavat rakkaus, hyväksyntä ja totuus.

Totuuden politiikka on sitä, että pyrimme sekä selvittämään että ilmaisemaan totuuden. Jos jätämme asioiden todellisen laidan selvittämättä, ilmaisemme valheita. Jos jätämme asioiden todellisen laidan ilmaisematta, jätämme kanssaihmiset elämään valheessa. Kun yhä useammat ihmiset tietävät ja ymmärtävät yhä useammista asioista totuuden, sen päälle on hyvä rakentaa yhteisten asioiden hoitoa eli politiikkaa. Totuuden politiikka ei ole sitä, että kanonisoimme valtavirtakäsityksen tai -mielipiteen ja käymme vihaa sylkien vainoamaan niitä, jotka uskaltavat olla eri käsityksessä ja eri mieltä.

Hyväksynnän politiikka on sitä, että otamme toiset ihmiset vastaan sellaisina kun he ovat. Voimme pyrkiä valistamaan heitä, avartamaan heidän näkökulmiaan, ilmaisemaan totuuden asioista joiden suhteen he ovat eläneet valheessa. Tämän on hyvä tapahtua ymmärtäen, etteivät kaikki kykene samalla tavalla kaiken informaation vastaanottamiseen. "Umpimielinen" voi käytännössä olla autisti, "tyhmä" voi olla käynyt puutteellisesti kouluja (mille on syynsä, niin kuin kaikella kaikkialla on syynsä) ja "pahantuulisella" voi olla fyysisesti tai psyykkisesti huono olo. Hyväksynnän politiikka ei tarkoita sitä, että hyväksymme vain toiset, oikeaoppisella tavalla hyväksyviltä vaikuttavat ihmiset ja vaadimme muita muuttumaan näiden oikeaoppisten hyväksyvien kaltaisiksi.

Rakkauden politiikan yhteydessä on ensin pysähdyttävä miettimään, mitä rakkaus on. Twiittasin 5.8.2020, että ihmiset tuntuvat unohtaneen, mitä on aikuisten ihmisten rakkaus. "Stingin lyriikoita käyttääkseni se ei ole tätä: 'Every breath you take, every move you make, I'll be watching you.' Sen sijaan se on tätä: 'If you love somebody, set them free.'" Vaikka aikuisilla olisikin opittavaa lapsilta, holhouksenalaisuus ei sisälly siihen. Aikuisuus määrittää osallistumista yhteiskunnan tai sosiaalisen järjestelmän pyörittämiseen, ja tämä on täysin OK. Näin ollen rakkauden politiikka ei tarkoita aikuisten ihmisten holhoamista, vaan päinvastoin vapauttamista. Rakkaus ymmärtää, että toiselle ihmiselle on hyväksyttävä täysi oikeus hänen omaan elämäänsä. Kaikelle on syynsä. Uusien trauma- tai ahdistusperäisten syiden kehittymistä voi ehkäistä rakkaudella eli välittämällä toisesta ihmisestä. Rakkauden politiikka on siksi myös välittämisen politiikkaa. Toista ihmistä ei jätetä heitteille. Vapauden nimissä häntä ei pidä pakottaa tai puolipakottaa osallistumaan mihinkään, mitä hän ei mahdollisesti halua. Mutta välittämisen nimissä on osallistuminen syytä tehdä hänelle mahdolliseksi ja osallistumiskohteen syytä olla hänen ulottuvillaan.

Ihmisten välinen rakkaus ei konkretisoidu, ellei ihmisellä todella ole toista ihmistä, jota ja joka rakastaa. Rakkauden politiikka ohjaa helläkätisesti yksinäisiä yhteen. Se auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa (äärimmäisenä vastakohtana tätä aikaa dominoivalle turvallisuuden ja hygienian politiikalle, joka päinvastoin pitää ihmisiä lujakätisesti erillään) ja solmimaan yhteyksiä, ystävyyssuhteita, seurustelusuhteita ja avioliittoja. Se ei pakota kohtaamaan ketään, mutta auttaa purkamaan kohtaamattomuuden syitä. Onnistunut kohtaaminen johtaa yhteenmenoon ja rakkauden fyysistymisen ihmeeseen kosketuksessa. Täten – ihme kyllä – rakkauden politiikka on myös intohimon politiikkaa. Suhtaudumme luontaisen intohimoisesti meille rakkaisiin ystäviin ja jopa asioihin. Ja toisin kuin tunteettoman seksin aikakautta elänyt ihminen saattaa luulla, fyysinen ja seksuaalinen intohimo ei ole millään tavoin vastakkaista rakkaudelle ("eläimellistä halua") vaan päinvastoin luontainen osa pitkälle kehittynyttä rakkaussuhdetta. Emme me seksin tai elimen puutteessa ole, vaan (aikuisten ihmisten) rakkauden puutteessa. Sen puutteen korjautuminen mullistaa, paitsi elämiä, myös maailmoja.

Niin, niistä maailmoista. Eivätkö meidän ensisijaisia ongelmiamme ole ilmastonmuutos, muut globaalit ympäristöongelmat, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puute sekä kaikkein akuuteimpana koronapandemia? Tarvitsemmeko rakkauden, tai edes hyväksynnän ja totuuden, politiikkaa niiden hoitamiseen ja eivätkö muut ongelmat ole nyt toissijaisia? Totuuden politiikka selvittää ja ilmaisee, mikä ilmaston, ympäristön, ihmisoikeuksien ja pandemiatilanteen laita todella on; se ei kuuntele lobbareita, oman edun lyhytnäköisiä tavoittelijoita, huijareita eikä huijattuja. Totuus tekee joskus kipeää: se romuttaa pohjan useilta hyviksi katsomiltamme toimilta, joihin saatamme olla todella panostaneet. Mutta kaukokatseisesti se on paras tie. Hyväksynnän politiikka lähtee kaikkein perustavimmasta ihmisoikeudesta, oikeudesta olla oma itsensä, ja se on luontaisesti täysin tasa-arvoista, koska sille ei ole olemassa parempia ihmisiä. Hyvästi fundamentalistinen ja ahdaskatseinen oikeaoppisuuden aikakausi, tervetuloa fundamentaalisinta ihmisoikeutta ja tasa-arvoa juhliva hyväksynnän aikakausi!

Rakkauden politiikka on kaikkein tärkein apu ensisijaisiin ongelmiimme. Ihminen, jonka tajunnan ja tietoisuuden täyttää ensisijaisena tunnetilana rakkaus, suhtautuu vapauttavasti, välittävästi ja parhaimmillaan jopa intohimoisesti myös ihmiskuntaan, luontoon ja maailmankaikkeuteen. Ympäristön häikäilemätön hyväksikäyttö päättyy, samalla tavoin kuin hyvän rakkaussuhteen osapuolet eivät todella käytä toisiaan häikäilemättä hyväkseen. Yksinäiset yhteen -politiikka pienentää yhteiskunnan ja ihmiskunnan hiilijalanjälkeä, koska yksin elävien hiilijalanjälki on selvästi isompi kuin yhdessä elävien. Lisäksi rakastava ja rakastettu ihminen voi sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmin. Tämän välilliset vaikutukset ovat mittaamattomat. Rakkaus parantaa tehokkaasti ahdistusta ja traumoja, se saa väkivallan ja sodat loppumaan (sotien ilmastovaikutus on myös todella mittava!), sen antamis- ja jakamisluonne parantaa meidät ahneuden taudista, ja sen luottavainen luonne poistaa ehkä kaikkein lamauttavimman sairauden eli pelon. Se ohjaa meitä kohti luonnollista hyväksyntää ja valehtelun ja huijauksien syiden purkauduttua myös totuutta.

Rakkaus on niin ihmeellinen voima, että viime kädessä se tekee tarpeettomaksi koko politiikan.

En mahdu teidän kaanoniinne

"Mikä ihmeen QAnon?" Tämä kysymys on kysytty monta kertaa syksyllä 2020. Vastaukset ovat olleet ylimalkaisia, ylenkatsovia ja jopa vääristäviä. Tyypillistä on ollut QAnonin samastaminen suoraan äärioikeistoon. Usein on myös väitetty, että USA:n nyt mahdollisesti väistyvää presidenttiä Donald Trumpia on qanonilaisten piirissä kohdeltu messiaana. Salaliittoteoriaa kannattavien joukossa on äärioikeistolaisia, mutta myös hyvin moninaista muuta väkeä, mikä minusta tekee ilmiöstä kiinnostavan. Trumpia on kyllä pidetty tärkeänä henkilönä ja keskeisenä salatun rikollisrintaman vastaisena toimijana, mutta messiaaksi julistaminen lienee napattu muutamista ylilyönneistä, jollaisia kaikkien poliittisten liikkeiden liepeillä esiintyy.

Lyhyesti voin ilmaista, että QAnon on vuodesta 2017 esiintynyt salaliittoteoria eliitin korkea-arvoisesta salaseurasta, joka harjoittaa pedofiliaa, lapsikauppaa ja saatananpalvontaa. Trump on taistellut sitä vastaan ja valmistellut "The Storm" -otsikolla tunnettua operaatiota, jonka myötä tuhansia salaseuran jäseniä pidätettäisiin. Englanninkielinen Wikipedia toteaa tylysti: "Mikään osa teoriasta ei pohjaudu faktaan." Ja kuitenkin pedofiliavyyhtiin on sotkeutunut merkittäviä henkilöitä, kuten Jeffrey Epstein (kuoli 2019 vankilassa epäselvissä olosuhteissa) ja prinssi Andrew (todistetusti Epsteinin ystävä). Myös "Pizzagatena" tunnettu QAnonia edeltänyt salaliittoteoria on kiinnostava, koska se perustuu USA:n demokraattipuolueen huipun tuntumassa ja myös Hillary Clintonin kampanjapäällikkönä toimineen John Podestan vuodetuissa sähköposteissa esiintyneisiin ilmiselviin koodisanoihin. Tästä asiakokonaisuudesta oli Niina Laurilan laaja artikkeli Undie Median kakkosnumerossa (joulukuu 2019).

QAnonin keskushenkilönä on toiminut Q:ksi kutsuttu lähde, jonka on oletettu kuuluvan USA:n hallituksen tai tiedustelupalvelun korkea-arvoiselle työntekijälle. Asia on kuitenkin epäselvä. Uskomuspuoli tässä tapauksessa kytkeytyy siihen, pitääkö Q:ta oikeasti tärkeänä sisäpiiriin kuuluvana vuotajana vai pelkkänä satunnaisena propagandistina.

Miksi Suomessa on herännyt keskustelu tästä salaliittoteoriasta nyt? Asiaan liittyy tietysti koronapandemia reaktioineen. Maski- ja turvavälikritiikki on ymmärrettävästi saanut laajan kannatuksen vaihtoehtoisten hyvinvointialan toimijoiden piirissä. Ihmiset menettävät määrättömästi ihmisyydestään, kun eivät näe eivätkä näytä kasvoja ja pitäytyvät läheisyydestä ja kosketuksesta. Syksyllä 2020 kuitenkin alettiin kirjoittaa, että tätä sanomaa levittävät tarkoituksellisesti nimenomaan QAnonia lähellä olevat ja siihen samastuneet toimijat. Donald Trump on avoimesti pandemiakriittinen toimija, joten nämä lähtökohdat istuvat kuvioon hyvin. Täysin toinen asia on, mikä yhteys QAnonilla on oikeasti tähän ilmiöön. Vähintään kaksi tunnettua suomalaista hyvinvointitoimijaa, Kirsi Salo ja Maria Nordin, on aiheettomasti yhdistetty salaliittoteoriaan ja "Q-liikkeeseen". Asiasta nyt syksyllä kirjoitettuja artikkeleita lukiessa ei voi olla tulematta mieleen, että ne luovat itse salaliittoteoriaa. Mahtavimmasta ylilyönnistä vastasi kokoomusmielinen turpo-propagandisti Janne Riiheläinen, joka yhdisti soppaan myös lempiasiansa Venäjä-mielisyyden.

QAnonin yhteydessä on todettu, että yhteen salaliittoteoriaan yhdistyy ketju muitakin salaliittoteorioita. Esimerkiksi korona(reaktio) on salaliitto, YK:n Agenda 2030 on salaliitto ja niin edelleen – ja kaikki nämä tuntuvat kytkeytyvän toisiinsa. Mutta myös QAnonin vaikutuksesta vouhkaavilla on oma salaliittoteoriansa, ja samalla tavoin siihen kytkeytyy ketju muitakin salaliittoteorioita. Jos näitä ilmiöitä malttaa katsoa samankaltaisina ja tasa-arvoisina, saattaa huomata, että qanonisteihin kytkeytyvissä salaliittoteorioissa on joskus enemmän todenperäisyyttä. Esimerkiksi miljardööri George Soros, jota salaliittoteoreetikot pitävät varsinaisena nukkemestarina, on ihan todistetusti vaikuttanut hyvin moniin poliittisiin tapahtumiin rahavirtoineen ja ohjauksineen. Myös Rothschildien valta-asema on jossain määrin totta, sillä he omistavat huomattavan osan globaalilla tasolla toimivasta finanssisektorista, joka sinänsä on yksi nykymaailman mätäpaise. Näiden salaliittoteorioiden vastustajat leimaavat näiden nimien esiintuojat antisemitisteiksi, mikä on itse täysin yhtä lailla salaliittoteoriaa.

Nyt tarvitaan selvästi vielä salaliittoteorioiden salaliittoteoria. Itselläni ei ole enää mitään pelättävää leimautumisen suhteen, joten annan paukkua. Epäilen, että QAnon on nykymuodossaan (ts. joko alun perinkin ollut tai kaapatusti ohjattu sellaiseksi) – tadaa! – feikkisalaliittoteoria. Sen ytimessä on joukko globalisaatio- ja uusliberalismikriitikoiden väittämiä, jotka saattavat olla tosia, mikäli asiaan on todella tartuttu ulkoapäin ja vastakkaisesta leiristä. Siihen on kuitenkin yhdistetty aineksia, jotka tekevät teoriasta epäuskottavan ja luotaantyöntävän. Tyypillisiä tuollaisia aineksia ovat minusta 1) puheet saatananpalvonnasta, 2) Donald Trumpin kaltaisen lievästi sanottuna mielipiteitä jakavan poliitikon nostaminen jalustalle. Epäuskottavuuden lisäksi nämä ainekset ohjaavat salaliittoteorian kannatusta konservatiivioikeiston suuntaan. Liberaalien ja vasemmiston silmissä saatananpalvonta ei näet olisi mikään "issue", ja Trump-viha on niillä suunnilla niin selvää, ettei mihinkään häneen samastuvaan kuvioon olla valmiita lähtemään mukaan.

Trump näyttää kuitenkin olevan astumassa pois presidentin tehtävistä, eikä "The Storm" näytä olevan toteutumassa. Ja kuitenkaan itse salaliittoteoria ei ole katoamassa mihinkään. Sen yhteyteen ketjutetuilla väittämillä on laaja kannatus, mihin piiriin itsekin lukeudun. Koronapandemian reaktiot ovat miljoonien ihmisten silmissä näyttäneet totalitarismilta. Pankki- ja finanssialan mahdin epädemokraattisuus on miljoonien ihmisten tiedossa. Sikarikkaiden ihmisten sikailu ja viattomien ihmisten – lapsia tai ei – päätyminen sen sikailun ihmisarvottomiksi välineiksi on myös laajojen ihmisjoukkojen tiedossa. Valtamedian valheet ovat valtavien ihmisjoukkojen tiedossa. Yhä useampi uskoo joka tapauksessa, että meille syötetty kuva todellisuudesta on virheellinen, ja hyvin moni myös pitää tuota virhettä tahallisena. Näihin ei tarvita QAnonia tai "Q-liikettä". Tietyt toimijat tekevät voitavansa, että meidät hyvin monet samastetaan ja leimataan johonkin epäuskottavaan, luotaantyöntävään ja todellisen yhteiskuntakritiikin kannalta vääränsuuntaiseen. Silti meitä on aina vain enemmän. Emme mahdu teidän kaanoniinne.

Kaikkien aikojen hallitushuijaus?

Se alkoi vuonna 1995. Kansa oli saanut tarpeekseen Esko Ahon porvarihallituksesta. Eduskuntavaalien tulos oli murskaava. Kaikki hallituspuolueet menettivät kannatustaan, yhteenlaskettuna noin seitsemän prosenttiyksikköä. Sen sijaan SDP kasvatti suosiotaan roimasti ja keräsi uuteen eduskuntaan peräti 63 kansanedustajaa. Myös vasemmistoliitto sai vaalivoiton – viimeisensä eduskuntavaaleissa 24 vuoteen – ja kolme uutta kansanedustajaa. Uuteen Lipposen hallitukseen tuli SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n ohella kokoomus, joka ei tyypilliseen tapaansa ollut ryvettynyt edellisessä hallituksessa niin kuin keskusta. Lopputulos oli häkellyttävä. Lipposen hallitus harjoitti edeltäjäänsäkin yksipuolisempaa uusliberalistista politiikkaa. Lukemattomat ihmiset kokivat tulleensa huijatuiksi. Emme me tätä halunneet!

Paavo Lipposen pitkän pääministerikauden jälkeen keskusta palasi suurimmaksi puolueeksi Anneli Jäätteenmäen ja inhimillisyyttä henkineen vaaliohjelman vetämänä. Seurasi tolkuton selkkaus ja poliittinen katastrofi. Jäätteenmäki juoniteltiin tekaistuilla perusteilla sivuun, valta ojennettiin vain kahden kuukauden hallitusjakson jälkeen mukautuvammalle Matti Vanhaselle ja tapahtui vaivihkainen kabinettivallankaappaus. Lopputulemana keskusta- ja SDP-vetoinen hallituskausi 2003–07 ei poikennut mitenkään kokoomusvetoisten uusliberalistihallitusten kausista.

Vanhasen–Kiviniemen hallituksessa olivat mukana vihreät, Kataisen–Stubbin hallituksessa sekä SDP, vasemmistoliitto että vihreät. Kumpikaan näistä ei ainakaan perinteisessä mielessä ollut millään lailla vasemmistolainen tai vihreä. On kuvaavaa, että Kataisen hallituksen toteuttamaa työttömyystuen nostoa yrittivät omia hallituksen kaikki punavihreät ryhmät. Vasemmalle soveltuvat päätökset olivat niin harvassa, että kun yksi sellainen tehtiin, yhtä lailla demarit, vihreät kuin vassaritkin halusivat kiillottaa sillä kilpeään.

Sipilän hallituksen aikana näimme ällistyttävän tempun. Kun Jussi Halla-ahon perussuomalaiset eivät enää sopineet porvarihallituksen pirtaan, koko puolue päätettiin repiä hajalle ja hallitukseen tempaistiin siniset – puolue, jota kukaan ei ollut koskaan äänestänyt, eikä moni äänestänyt sitä myöskään eduskuntavaaleissa 2019. Tämän tempun taustoja ei ole kunnolla analysoitu. Sosiaalinen media on sentään tehnyt jotain, mitä valtamedia ei: yrittänyt.

Mutta kaiken tämän jälkeen se hallitushuijaus, joka ainakin tällä hetkellä (syksyllä 2020) tuntuu härskeimmältä, liittyy hallitukseen, joka asetettiin tehtäväänsä Sipilän hallitukselle persettä näyttäneiden eduskuntavaalien jälkeen. Alun perin pääministerinä oli Antti Rinne, ja kun hänen tilallensa juonittiin Sanna Marin, voi olla, että näimme samansuuntaisen tempun kuin Jäätteenmäen ja Vanhasen yhteydessä. Kuitenkin jo Rinteen hallituksen aikana lokakuussa näin syytä kirjoittaa (otsikolla Kuka hallitsee Suomea? Ihan oikeasti?): "Uusi hallitus on hyväksynyt asevientilupia sotaisiin maihin ja toteuttamassa edeltäjänsä suunnitelmaa uusien sikakalliiden hävittäjien hankinnasta. (...) Ihmisoikeusaktivistit ovat tuohtuneet, kun Rinteen hallitus jatkaa ristiriitaista ja epähumaania pakolaispolitiikkaa. (...) 16.10. myös uutisoitiin, että hallitus on käynyt salaisia neuvotteluja EU:n komission kanssa EU:n päästövähennysvelvoitteen kiertämiseksi." Punavihreää politiikkaa?

Kaikesta huolimatta vasta Marinin hallitessa meininki on räjähtänyt täysin käsittämättömiin mittoihin. Hallituksen koronapolitiikkaa olen kritisoinut keväästä lähtien. Ihmiset luulivat äänestävänsä leimallisesti liberaaleja ryhmiä. Keväällä 2020 huomasimme elävämme poliisivaltiossa. Kieltoja ja rajoituksia on käytetty tehokkaasti ja tuhoisasti. Sen yhden asian (tartuntojen hillitsemisen) kannalta vaikutus on ehkä ollut hyvä (tämäkin on "ehkä", ei "varmasti"), mutta useimmat muut vaikutukset – kansantaloudesta mielenterveyteen – ovat olleet kielteisiä. Punavihreiden hallituspuolueiden tunnolliset kannattajat ovat hylänneet vapausaatteensa rippeet ja paljastuneet totalitaristeiksi, mikä viimeistään on tuhansien ihmisten silmissä kääntänyt poliittisen kentän päälaelleen. Ja sen dramaattiset seuraukset ovat vielä täysin näkemättä.

Paljon puhuva asia on myös kaivoslain vesitys. Tuhannet suomalaiset vasemmalta oikealle ovat raivoissaan, kun kuka hyvänsä mistä hyvänsä voi aloittaa kaivostoiminnan Suomessa. Uhattuina on kansallismaisemia ja ainutlaatuista, jopa lailla suojeltua luontoa. Uuden lain piti tehdä siitä lopun, mutta yllätys yllätys: meno jatkuu entisellään. Hallitus on pitänyt äänivallan kaivosteollisuuden käsissä ja haistattaa paskat sekä pitkän linjan ympäristöaktivisteille, tilanteen eskaloitumisen myötä heränneille kansalaisille että saamelaisille, joiden perinteistä elämäntapaa kaivostoiminta uhkaa Lapissa.

Inhottavimpiin ja ärsyttävimpiin linjauksiin kuuluu aktiivimalli kakkonen. Mikä Sipilän hallituksen aikana sai punavihreät ryhmät vastaansa ja kimppuunsa, on nyt toteutumassa itse punavihreiden ryhmien suunnalta. Klassisessa mielessä tämä politiikka ei tietysti ole punavihreää nähnytkään. Työttömistä halutaan tehdä Systeemin orjia. Vasemmistoliitto on kehunut itseään maasta taivaaseen saatuaan mukaan karenssien kevennykset, mistä tulee mieleen, että myös holokaustin keventämisestä olisi periaatteessa joku voinut ottaa kunnian.

Laajat kansanjoukot ovat tuohtuneet EU:n koronaelvytyspaketista, johon hallitus empimättä liitti Suomen mukaan. Arvion mukaan paketti aiheuttaa Suomelle menoja yli tuplasti tuloihin nähden. Marinin perustelut ovat olleet käsittämättömiä tilanteessa, jossa miljardeille olisi todellakin ollut käyttöä akuuttiin lamaan suistuneessa kotimaassa. Jälleen tulee mieleen ajatus päättäjistä taustavaikuttajien ja heidän agendansa sätkynukkeina. On myös esitetty arvio, että varsinaisen elvytyksen sijaan paketin ensisijainen tarkoitus on ohjata EU:ta liittovaltion suuntaan. Vuosikausien hajota ja hallitse -politiikan seurauksena EU-vastaiseen mielenosoitukseen, joka järjestettiin 1.9. Helsingissä nimenomaan elvytyspaketin inspiroimana, lähtivät vain oikeistokonservatiiviset EU-kriitikot muiden kriittisten (mm. kommunistien) pysytellessä visusti sivussa. Tämä tietysti antoi valtamedialle loistavat aseet lyömään äärioikeistoleimaa koko EU:n vastaiseen toimintaan.

Luonnollisesti hävittäjäkauppoja ollaan yhä tekemässä, ja Suomi myy myös sotiin sotkeutuneille maille aseita. Suomalaisia on uudenkin hallituksen aikana mukana sotaoperaatioissa Afganistanissa ja Irakissa, ja Nato-hivutus jatkuu. Yhdessäkään konfliktissa hallitus ei ole asettunut maailmanpoliittisen altavastaajan puolelle. Julian Assangen kohtalo ei kiinnosta Suomen vasemmistoa tai liberaaleja, eikä muillekaan rohkeille totuudenpuhujille anneta arvoa tai tunnustusta. Kontrollia ja valvontaa ollaan edelleen lisäämässä kaikilla aloilla – koronan tai muun "turvallisuuden" varjolla (kenen turvallisuuden?!) – ja byrokratian purkajia alkaa olla ikävä.

Byrokratian purkajaksi oli ilmoittautunut tietysti Sipilän hallitus. Sekin oli huijausta, mutta Marinin hallitus on ollut niin katastrofaalinen, että sen aikana on alkanut suorastaan ikävöidä Sipilän ankeita aikoja. Vuodet 2015–19 olivat kylmää kyytiä suomalaiselle yhteiskunnalle, mutta nyt ollaan jo paukkupakkaslukemissa. Silläkö hallitus luulee hillitsevänsä ilmastonmuutoksen? Sipilän hallituksen aikana näkymät olivat hämäävän selvät: hyvä oppositio taisteli pahaa hallitusta vastaan. Syksyllä 2020 maamme umpikujasta ei näy minkäänlaista ulospääsytietä. On vallassa kuka tai mikä hyvänsä nykyisistä vaihtoehdoista, sorto jatkuu muodossa tai toisessa – aika isolta osin jopa samassa muodossa. Tämä on masentavin ja lamaannuttavin poliittinen käänne, mitä Suomi on omana elinaikanani nähnyt, mukaan lukien 1990-luvun lama ja sen seuraukset.

Ellei uutta kansan tunnot tiivistävää puoluetta yhtäkkiä synny ja nouse, olivat entiset anarkistit sittenkin oikeassa: HALLITUS ALAS! EI UUTTA TILALLE!

Uusi normaali, Eppu Normaali, etc.

Nykyajan paras muistutus siitä, miten Adolf Hitler saattoi nousta valtaan ja pysyä siellä 12 vuotta, ei ole ihmisjoukkojen passiivisuus reagoinnissa jonkin vähemmistön syrjintään. Se on ihmisjoukkojen alistuminen maskien, käsidesin, turvavälien ja etä-etuliitteen määrittämään todellisuuteen, "uuteen normaaliin". Nürnbergin etäpuoluepäivät hurraavat täydellisin rivein, kun maskit tuottavat lisää roskia ja jopa hengitystieoireita ihmisille, käsidesi tuo uuden lisätekijän kemikaalicocktailiin, ihmiset jäävät ilman hyväätekevää kosketusta ja energiansa luonnollista jakamista, eikä kulttuuritapahtumia enää järjestetä, kun liian moni nielee koronaisessa intohimossaan kusetuksen "tapahtumien siirtymisestä verkkoon".

Toisin kuin molemmilla puolilla uskotellaan, poliittinen Suomi ei jakaudu kahtia sen mukaan, halutaanko rajat pitää kiinni vai auki. Todellisuudessa kumpikin puoli haluaa pitää rajat kiinni, kun syy on tarpeeksi hyvä. Konservatiivioikeistolle tarpeeksi hyvä syy on estää islamisaation leviäminen. Punavihreille tarpeeksi hyvä syy on estää koronan leviäminen. Poliittisella kentällä on niukasti toimijoita, joiden mielestä rajojen avoimuus on itsessään arvokasta. Äänestäjien kentällä heitä on tunnistettavasti enemmän. Samaan aikaan poliittiset toimijat ilmoittavat kannattavansa Euroopan unionin jäsenyyttä, koska "liikkuvuus yli rajojen on tärkeää". Äänestäjien kentällä EU-kriittisiä on tunnistettavasti enemmän.

Lähes patologisena popmusiikkifriikkinä kuuntelen päivittäin paljon musiikkia. Huomaan, kuinka laajalti klassikoina pitämämme 1900-luvun jälkipuoliskon pop-, rock-, soul-, blues-, folk- ja jopa jazzmusiikki on tehty vapautta ja yksilöllisyyttä juhlivassa rajojen rikkomisen hengessä. Toisaalta rakkauslauluja on paljon. Musiikin kautta meille näyttäytyy tärkeänä, ei sääntöjen noudattaminen vaan vapaus säännöistä, ei pidättäytyminen ihmisten kohtaamisesta vaan heittäytyminen kaikkein läheisimpään ihmiskohtaamiseen. The Beatles lauloi "all you need is love", ei todellakaan "all you need is law". Tietysti laulun kirjoittaneen John Lennonin nimeä käytetään nykyään ties millaisissa kampanjoissa riippumatta siitä, mitä itse John olisi eläessään asiasta tykännyt. Eppu Normaali ei ylistänyt, vaan halveksi yhteiskuntaa, jossa "kaikuvat käskyt napakat: pois viinat, tupakat, viinakaupat, kapakat... ei vilku elimet". Tietysti sosiaalisen median SJW:t ovat ehtineet tuomita Eput, kun IS:n haastattelemat Syrjän veljekset kokivat sananvapauden kaventuneen ja Martti uskalsi jopa viitata feministien suuntaan.

Korona-aika on heittänyt poliittisen kentän samastumiskohteet ylösalaisin. 1990-luvulla inhosin Risto E. J. Penttilää ja hänen luotsaamaansa nuorsuomalaista puoluetta. Se oli pyrkyrieliitin puolue. Elokuun 20. päivänä 2020 Penttilä julkaisi kolumnin, jonka pääpointtiin saatoin yhtyä mukisematta, suorastaan ilomielin. Harva on nähnyt "uuden normaalin" totalitaristisuuden yhtä selvästi kuin Penttilä (tai minä). Toisaalta ennen itselleni läheinen punavihreä puoli, joka päällisin puolin on näyttänyt pitävän ilmastonmuutosta nyt elävän ihmiskunnan kovimpana haasteena, on osoittanut käytännössä ettei pidä. Sen sijaan se vaatii tiukkoja koronatoimia, ja vahtii piskimäisesti ruodussa pysymistä niiden suhteen, niin että sivullinen tajuaa koronan menevän heidän arvojärjestyksessään yksiselitteisesti ilmastonmuutoksen edelle. Koronatoimien ilmasto- ja ympäristövaikutuksella ei ole hitonkaan väliä – kuten ei rajojen avoimuudellakaan. Aika totalitaarista touhua. Vaikuttaa siltä, että punavihreät larppaavat koronan yhteydessä ilmastonmuutosta. Aikuiset ihmiset.

Oman lukunsa muodostaa ryhmä hyväuskoisia hölmöjä, jotka keväällä 2020 luulivat koronailmiön kestävän vain joitakin viikkoja ja siksi suostuivat tilapäiseen totalitarismiin. Kun se jatkui koko kevään, he jatkoivat kriisilarppiaan, ja rajoitusten alettua kesällä hellittää he ilmaisivat semisti teeskenneltyä "no niin, tätä sitä on odotettu" -riemua. Kuuliaisuus vallanpitäjille on sitä luokkaa, että kieltojen tottelemisen lisäksi myös kiellottomuutta totellaan kiltisti. Vasta nyt osa heistä alkaa tajuta, että kyse olikin uudesta normaalista eikä epänormaalista. Eikö kaiken pitänyt tapahtua hyvän nimissä? Jos olisi olemassa poliittinen toimija, joka tähän väliin sanoisi kaiken tapahtuneen kontrollin tai jopa tyrannian nimissä, suurehko kansanjoukko voisi havahtua, herätä; kuten sanottua, sellaista poliittista toimijaa ei ole, mikä sinänsä on merkki totalitarismista.

Tunnustan aina ennen pitäneeni Sex Pistolsin 1970-luvun Britanniaa (ts. ennen Thatcherin aikaa) koskevaa "fascist regime" -letkautusta liioitteluna. Nyt on helpompi ymmärtää, mitä punkkarit tarkoittivat: systeemi, joka ei välttämättä yhtenä päivänä esiinny fasistisena, voi toisena päivänä paljastua sellaiseksi. Sillä on fasismin välineet. Suomikin muuttui poliisivaltioksi yhdessä päivässä 28.3.2020 (lisähuomio: sellaisten ihmisten tuella, jotka BLM-perusteisesti ilmaisevat vastustavansa poliisia fasistisena). Nyt myös ymmärtää, minkä Juice Leskinen ymmärsi niputtaessaan DDT:n ja PCB:n rinnalle SDP:n ivaten tätä sanoilla "se mitä ne puhuu, on Jumalan sanaa". Juicen Ajan henki -levy on lisäksi pätevä kokonaiskuvaus Systeemin totalitaarisuudesta. Aina ajankohtainen Pink Floyd luonnollisesti kuvasi The Wall -albumillaan järjestelmän kontrollin varsin totalitaariseksi. Taiteilijat, kuten muusikot, ymmärtävät usein pohjimmiltaan asioita paljon selkeämmin kuin politiikan toimittajat, jopa tutkijat tai Systeemin alarattailla pyörivät päätöksentekijät.

Punkkarit ovat perinteisesti olleet anarkisteja. Suomessakin anarkopunkkeja on näyttänyt riittävän, kunnes nyt sillä suunnalla on hipihiljaista. Eduskuntavaaleissa 2019 moni vanha anarkisti yllättäen äänesti, ja yksi sellainen, "päivystävänä anarkistina" tunnettu henkilö muuntautui hämmentävän prosessin tuloksena viestintätoimiston konsultiksi. Koronapandemia taas on viimeistään osoittanut ilmiselvästi, että anarkismi oli monelle lähinnä keskiluokkaista leikkiä: nyt ollaan tekemisissä liian tärkeiden asioiden kanssa, Iso A saa väistyä. Yhtä lailla myös linkolalaiset ovat tekaisseet maagisen katoamistempun. Koko vuoden 2020 aikana olen törmännyt vain yhteen (1) somepuheenvuoroon, jossa kirjoittaja tuumaili, että kenties koronaviruksella on maapallon liikakansoitusta hillitsevä tehtävä. Lisäksi tämä ei ymmärtääkseni edusta kirjoittajan koko mielipidettä. Yksimielisyys koronan vastaisen taistelun tärkeydestä on nimenomaan sosiaalisessa mediassa ja kaikenlaisten "kello kauas kuuluu" -ihmisten keskuudessa ollut mahtava. Kansan syvät rivit ajattelevat yhä niin kuin lystäävät.

Mutta siitä huolimatta, että "uudessa normaalissa" on kysymys totalitarismista ja sen valvonnassa kollektiivitasolle viedystä Stasista, voisi siinä olla jotain järkeä, jos koronan todellisuus vastaisi siitä annettua julkisuuskuvaa. Vaan kun ei vastaa. Se on huijausta. Virallisen informaation mukaan "koronaan liittyviä kuolemia" on tähän mennessä noin 800 000. Se on paljon, joskin kaukana 1950-luvun aasialaisen influenssan lukemista – ja sen sijaan koronaa on tykätty verrata mustaan surmaan tai vähintään espanjantautiin. 800 000 "koronakuolemassa" on kuitenkin paljon ilmaa, sillä 1) THL:kin on myöntänyt, että positiivinen testitulos + kuolema, varsinaisesta kuolinsyystä riippumatta, riittää sisällyttämään lukemaan; 2) maailmalta on kerrottu "koronakuolemiin" listattavan paikoin myös epäillyt koronatapaukset, joista iso osa voi olla muita virustautitapauksia. 3) Tämä kirjoitelma käsittelee ensisijaisesti Suomea, jossa edes väljästi tulkiten koronaan liittyviä kuolemia on esiintynyt lähinnä keväällä pääkaupunkiseudulla ja muutamissa hoivakodeissa. Kauden 2016–17 influenssaepidemian 1000–2000 uhrin arviosta ollaan todella kaukana. Euroopassa on maita, joihin korona on iskenyt tehokkaammin, mutta puolen vuoden hirveän kohkaamisen jälkeen Euroopassa on nyt kenties yläkanttiin arvioiden päästy kauden 2016–17 influenssaepidemian lukemien kanssa tasoihin!

4) Tietenkään tässä ei vielä ole kaikki. Esimerkiksi Baba Lybeck on joutunut aktiivisesti korjaamaan median törkeää disinformaatiota. Ainakin Apu ja molemmat iltapäivälehdet ovat uutisoineet hänen "kärsivän yhä koronan jälkitaudista". Lybeck itse ilmoittaa, että tämä on puppua. Sen sijaan hänen keväinen koronansa on vaikuttanut niin, että hän silloin tällöin haistaa asioita väärin. That's all folks! Jatkuva pelottelu kuukausia jatkuvilla jälkioireilla taas sivuuttaa härskisti sen todennäköisyyden, että kyse on itse pelottelun aiheuttamista stressioireista – ainakin Maria Nordinilla on tästä aiheesta sanottavaa. Uhkapuhe vakavista oireista kenellä tahansa rämpii väkevästi toden ja valheen kaltevassa rajamaastossa, kun sairaushistoria tuskin tuntee yhtäkään tautia, jonka uhrien keski-ikä olisi näin korkea ja yhteys päällekkäisiin diagnooseihin sekä lääkekuureihin näin selvästi osoitettavissa... Kuka huijaa ja miksi? Ketä se hyödyttää? Keitä kontrolli, tyrannia ja totalitarismi ylipäänsä hyödyttävät? Miksi kommunikointilaitteet sekä tallentavat että lähettävät eteenpäin tietoa meistä ja käyttäytymisestämme? Miksi jotkut haluavat asentaa ihmisiin mikrosiruja? Miksi ison rahan musiikkituotannon jo 2010-luvun alussa ilmoitettiin etsivän itsetarkoituksellisesti hypnoottisia melodiakoukkuja? Mihin oikeasti tarvitaan uutta normaalia? Miksi tarvitaan tämä kyselyikä?

"Suomalaiset tekee mitä käsketään, suomalaiset on talutusnyörissään. Herrat käskee ja Suomi ryömii!" (Eppu Normaali.) "Get up, stand up, stand up for your rights! Get up, stand up, don't give up the fight!" (Bob Marley.) "Free your mind, and your ass will follow!" (Funkadelic.) Vapaus! Totuus! Rakkaus! Kapinaa! Napinaa!

Valoisaan tulevaisuuteen, eli: LIBERTÉ, égalité, fraternité!

Julkaisin 13. heinäkuuta 2020 varoituksen pimeän keskiajan kauppiaista. Pimeän keskiajan vaihtoehto on tietysti uusi valoisa aika. Rajoitus- ja kieltomentaliteetti hylätään, toisiin ihmisiin lähtökohtaisesti luotetaan ja siksi heidän elämiään ei tarvitse säännellä. Syyllistämisen ja uhriutumisen kierteestä päästään. Toisten kyttääminen ei kiinnosta siksikään, ettemme sovella fiktiivisen "täydellisyyden" ihannetta sen enempää toisiin kuin itseemme. Twitterissä Anna Pakkala määritteli kiinnostavasti, että väärä mielipide on perusoikeus. Kun ymmärrämme tällaiset perusasiat, mitä jää jäljelle? Vapaus, tasa-arvo ja veljeys/sisaruus – ne asiat, joiden tähden on tehty vallankumouksia.

Onko se sen arvoista? Moni ihminen tapaa ajatella, että Ranskan vallankumouksen jälkeen jokin ydinasia on muuttunut. Viimeistään ilmastonmuutoksen myötä oletetaan, että rajoituksia, kieltoja, sääntelyä, kyttäämistä ja jopa syyllistämistä tarvitaan. Ilmastonmuutos ja muut globaalit ekologiset uhat ovatkin tärkeitä asioita, mutta lukemattomat muut kysymykset, joihin sovelletaan samoja metodeja, ovat keskimäärin 1700-luvun ongelmia vähäpätöisempiä. Mitä ilmasto- ja ympäristökysymyksiin tulee, itse olen jo pidemmän aikaa ajatellut niitä enemmän mahdollisuuksina kuin uhkina. (Lyhyesti sanoen: ilmastonmuutoksen hillitsemisen meiltä vaatimat muutokset tekevät muutenkin pelkkää hyvää.)

Sukupolvikysymyksiä pohdin jo maaliskuussa. Y-sukupolvi eli millenniaalit on ihan eri lailla kuin vanhempansa kasvatettu pitämään yhteiskunnan harjoittamaa vapaudenriistoa hyvänä ja luonnollisena. Tätä kirjoittaessani Suomessa on hallitus, jonka pää-, sisä- ja oikeusministeri ovat Y-sukupolvea; hallitus ei horju ja nauttii tietyissä, nykyään punavihreiksi mielletyissä piireissä suurta luottamusta ja kannatusta. Sen sijaan valtaosa meistä hieman vanhemmista – "vanhasta" poliittisesta kannasta riippumatta – muistaa yhä, että omassa lapsuudessa ja nuoruudessa elämä oli paljon vapaampaa. Tämän intuitiivisesti ymmärtävät monet nuoremmat, jotka eivät ole Sanna Marin -fan clubin jäseniä.

Nykyinen historiankirjoitus (muistettakoon universaali totuus "voittajat kirjoittavat historian") tekee voitavansa kääntääkseen asian ylösalaisin. Perusteluna käytetään vähemmistöjen asemaa: homoja vainottiin, etnisiä vähemmistöjä kiusattiin jne. Vähemmistöjen huonoa asemaa esimerkiksi 1970–80-luvun Suomessa liioitellaan ja absolutisoidaan. Nykyihmisen on myös vaikea käsittää, että vähemmistöihmisiä oli siihen aikaan oikeasti vähemmän. Romaneja toki oli (heidän asemansa olen itsekin nähnyt kehnoksi), mutta esimerkiksi pakolaisia oli vain kourallinen (1970-luvulla Chilestä, 1980-luvulla Vietnamista). Seksuaali- ja varsinkin sukupuolivähemmistöjä oli myös vähemmän, sillä puutteellisen informaation tähden nykyistä harvemmat tunnistivat piirteitä itsessään eikä heille kehittynyt minkäänlaista poikkeavaa identiteettiä. Näin ollen on syytä muistaa, ettei valtaosa ihmisistä nähnyt eikä tunnistanut kyseisiä ongelmia: ei ollut lähipiirissä, ei puitu julkisuudessa, ei kuuluttu itse ongelmaryhmiin – niinpä niistä oltiin "vapaita". Ja luonnollisesti, mikäli haluaisimme vanhan maailman hyvät puolet takaisin, meillä olisi vapaus jättää huonot puolet pois.

Sosiaalisen median kuplan, jota Marinin hallitusta kannattavat millenniaalit sääntelevät, ulkopuolella vapaus on kovaa valuuttaa – jo siksi, että iso osa ihmisistä on kasvanut vapaampaan maailmaan. "Villistä vapaudenkaipuusta" kirjoitin kesällä 2019. Silloin muistutin, että puoluetaustasta riippumatta vallanpitäjät holhoavat nimenomaan työväenluokkaa. Koronapandemian nimissä tehdyt rajoitukset puolestaan suuntautuivat ns. tuottavan työiän ylittäneisiin ja infantilisoivat heitä. Holhoojien ihmiskuvaa näyttää määrittävän luottamuksen puute. Entisajan maailmassa sitä vastoin luottamus oli huomiotaherättävästi korkeammalla tasolla. Vielä 1980-luvun tenavat saivat varsin vapaasti juosta pitkin kujia ja polkuja, koska satunnaista ihmistä ei pelätty tai koettu uhkana, vaan näihin päinvastoin luotettiin: jos lapsi eksyy, vieras setä tai täti osaa opastaa kotiin. Vapaus kulkee siis käsi kädessä luottamuksen kanssa – eikä ainoastaan niinpäin, että luottamus synnyttää vapautta, vaan myös vapaus synnyttää luottamusta. Useimmilla tällaisilla asioilla on vuorovaikutuksellinen suhde. Ja maailma, joka luottaa ihmisiin, on radikaalisti, vallankumouksellisesti erilainen kuin nykyinen.

Luonnollisesti iso osa yhteiskunnan yksilöön kohdistamasta vapaudenriistosta ei ole peräisin suoraan vallanpitäjiltä, vaan järjestelmästä – omalla kielelläni Systeemistä. Vaikka vaikutteita saadaan päättäjiltä ja valtamedialta, Systeemiä ylläpitävät myös kansalaiset suhteessa toisiinsa. Ylläpitämistä tapahtuu työpaikoilla, oppilaitoksissa ja kodeissa. Yksilö kasvatetaan ylläpitämään Systeemin valtaa itsessään. Olemme jatkuvasti ihan oma-aloitteisesti orjuutetussa tilassa: meidän "täytyy" hoitaa joukko sosiaalisia velvoitteita, usein vieläpä "oikeaoppisesti". Kesälomilla ja mökeillä moni kokee poikkeuksellista vapautta, koska velvoitteiden ei katsota yltävän sinne. On aika kuvaavaa, että koronapaniikin akuuttivaiheessa nimenomaan mökillemenijöitä lähes vainottiin, sillä mökillä koettu vapaus edustaa Systeemin hylkäämistä ja alitajuista järjestelmänvastaista kapinaa. Kiinnostavasti tällä hetkellä on tendenssi, ja ainakin Pertunmaan kunnassa käynnissä hanke, vapaa-ajan asuntojen muuttamiseksi pysyvään asumiseen. On mielenkiintoista nähdä, jääkö mökkiympäristöön muuttaneilla mökillä koettu vapaus päälle vai tuovatko he viime kädessä Systeemin mukanaan. (Oman pohdintansa ansaitsisi maalaisen ja kaupunkilaisen vapauden erilaisuus. Kaupunkikeskeinen mediadiskurssi on jo vuosikymmeniä nähnyt vain kaupunkilaisen vapauden.)

Omaan vapauteen liittyy väistämättä toisen vapauden kunnioittaminen. Omaa vapautta ei voi saavuttaa toisten vapauden kustannuksella. Siinä tapauksessa vapauden kokonaismäärä ei kasva, eikä vapaudenriistäjä itsekään ole vapaa omasta riistostaan. Toisen ihmisen vapauden kunnioittaminen on tietysti toisen ihmisen kunnioittamista, mikä viittaa jo veljeyden ja tasa-arvon ihanteisiin. Vapauden kanssa käsi kädessä kulkeva luottamus on myös aitoa veljeyttä ja sisaruutta. Kun poliittinen oikeisto on yrittänyt omia vapausaatteen, se on keskittynyt näennäisvapauteen (eli omaan vapauteen toisten kustannuksella) ja onnistunut vetämään pöljän vasemmiston kauemmas vapausihanteesta, koska aitoa vapautta ei ole ollut näkyvissä. Vallankumousihanteen liberté, égalité, fraternité vapaus on kuitenkin aina ja väistämättä nähty aitona, todellisena ja ehdottomana: loogisesti ajatellen näiden kolmen yhdistäminen on muutoin mahdotonta. Siihen vapauskäsitykseen tahtoisin itsekin kääntää ihmisten silmät – kahta muuta tärkeää ihannetta unohtamatta.

Mutta vielä kerran. Mikä korkeammassa vapausasteessa on niin arvokasta, että ihmisen ja yhteiskunnankin pitäisi toimia sen puolesta? Emmekö saavuta parasta tulosta nimenomaan ryhmänä, yhteisönä, yhteiskuntana? Ensiksikään ihmisten elämää ei nähdäkseni pidä missään tapauksessa arvottaa tuloksen mukaan. Meidät on salakavalasti hivutettu teknokratiaan, jossa kaikki on kvantifioitu eli lasketaan numeroina. (Yhteiskuntatieteitä opiskelleet tietävät, että kvantitatiivisuuden ylivaltaa vastustettiin jo 1970-luvulla. On oma uusi tarinansa, kuinka numeroiden varaan on sen jälkeen pystytetty uusi hirmuvalta.) Elämänlaatua ei voi mitata määrällisenä. Toisaalta, paradoksaalisti, myös moni mitattava tulos voi parantua ihmisten toimiessa vapaammin – ja nimenomaan vapaampina pelosta, stressistä, paineesta ja aggressiivisesta hierarkiasta. En tiedä, kuinka kokonaisvaltaisesti yhdyn Maria Nordinin ihmisnäkemykseen, mutta ainakin yhdessä asiassa minusta häntä pitäisi kuunnella: stressitön elämä on niin radikaalisti parempaa elämää, ettemme osaa kuvitellakaan, mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan. Paranevatko sairaudet? Ehkä monikin, jos emme pelkää ja stressaa emmekä suorita sairastamista. Elleivät ne itsessään parane, meillä on taatusti muulla tavoin parempi elää ja hengittää.

Paineen alla toimiminen on stressaantunutta toimintaa, mutta sosiaalisten näennäisvelvoitteiden ja suorittamisideologian lisäksi paine voi olla lähtöisin suoraan asemastamme esim. työpaikalla, oppilaitoksessa, harrastusyhteisössä, perheessä tai ihmissuhteessa. Aggressiivinen hierarkia voi uhata meitä syrjäyttämisellä ja ulossulkemisella tai jopa fyysisellä väkivallalla. Missä stressistä ja pelosta vapautuminen on jotain itseen kohdistuvaa ja melko abstraktia, haitallisista hierarkkisista suhteista vapautuminen on konkreettisempaa ja kohdistuu johonkin valtaapitävään. Tällä tavoin kysymys on sekä Systeemin vallasta itsessämme että suoraan Systeemistä. Valtasuhteiden korvautuminen tasa-arvoisilla ja veljelliseen luottamukseen perustuvilla suhteilla tuo vapautta – tällä tavoin klassiset vallankumousihanteet kulkevat toistensa kanssa käsi kädessä.

Viimeisestä kielikuvasta päästään aasinsiltamaisesti siihen kenties kaikkein tärkeimpään. Koronarajoitukset ovat viiltäneet syvemmän haavan kuin valtaapitävät osaavat kuvitella estäessään ihmisiä kohtaamasta rakkaitaan. Tällaista vapaudenriistoa ei enää ikinä toivoisi näkevän. Yksinäiset, joiden yksinäisyys on muutenkin Systeemin johdannainen (tämä tarkoittaa: se johtuu juuri tämän yhteiskuntamuodon moninaisista sosiaalisista vinoutumista), tuomittiin absoluuttiseen yksinäisyyteen – samalla kun perheelliset ja kiinteässä parisuhteessa elävät säästyivät radikaaleilta ihmissuhderajoituksilta. Jälkimmäiset ovat useammin äänessä, mikä selittää (sekä valta- että sosiaalisen) median tyytyväisyyden tehtyihin ratkaisuihin – luonnollisesti yhdistettynä sairauden herättämään (turhaan) kollektiiviseen pelkopaniikkiin sekä eräisiin numeroilla mitattaviin tekijöihin kuten sairaus- ja kuolintapausten määrään. Vapauteen perustuvassa yhteiskunnassa olisimme vapaita rakkauteen. Vapautuminen Systeemistä on vapautumista yksinäisyyttä luovista tekijöistä. Vapautuminen rajoitus- ja kieltovallasta antaa luvan päättää ihmiskohtaamisemme valistuneesti itse. Vapautuminen turhasta sääntelystä ja moralistisesta kyttäämisestä luo lähes rajattomat – vain oman valistuneen harkintamme rajaamat – mahdollisuudet sen suhteen, keitä rakastamme, miten, missä ja milloin. "Valistunut" on tietysti johdannainen sanasta valo, ja toisin kuin historiaa opiskelleena voisi luulla, valistus ja romantiikka eivät sulje toisiaan ulos.

Vapauden, tasa-arvon, veljeyden/sisaruuden ja rakkauden luonnehtima maailma on todellinen valoisa tulevaisuus.

Varoitus pimeän keskiajan kauppiaista

"Tämä on kulttuurista omimista! N.N:n on pyydettävä anteeksi koko väestöryhmältä."

"Jos et osaa noudattaa turvavälejä, pysy kotona."

"#AllLivesMatter-häsän käyttäjä on rasisti."

"Puoskarilaki on saatava äkkiä huuhaahoitojen laittamiseksi kuriin."

"On rasismia käyttää giffiä, jossa on joku musta, kun itse on valkoinen."

"Tarvitaan lisää sääntelyä. Viranomaisten ja hallituksen pitäisi puuttua tähän."

"Tunkkainen setämies. Boomer."

"Tältäkin onnettomuudelta olisi vältytty, jos kypärä olisi pakollinen ja poliisi valvoisi sen käyttöä."

"Levittää koronadenialismia. Blokkisuositus."

"N.N. käyttää sanoja A, B ja C, joten mitään hänen kirjoittamaansa ei pidä ottaa vakavasti."

"Hajuveden käyttö kuriin! Taas oli bussissa joku hajuterroristi."

"Tupakoitsija on terveysterroristi."

"N.N:llä ei ole oikeutta puhua maahanmuuttajien puolesta, sillä hän on whitepassing."

"Kaksinaismoralismia!"

Näyttääkö tutulta? Joidenkuiden silmään edellä olevilla kannanotoilla ei tietysti ole paljonkaan yhteistä. Moni on niellyt purematta sen yleisen periaatteen, että ihminen on typerä ja vastuuton olento, joten hänen oikeuksiaan on hyvä rajoittaa. Lisäksi esimerkiksi rasismisyyttely ja puoskarilakivaatimus edustavat eri yhteiskuntaelämän lohkoja. Jossain vaiheessa voi tulla mieleen, että nämä kannanotot tapaavat olla peräisin samasta ihmisryhmästä.

Puhumme "liberaaleista" ja "konservatiiveista" usein ajattelematta. Politiikassa liberaaleiksi mielletyiltä ihmisiltä on kuitenkin alkanut kuulua yllä esitettyjä kannanottoja. Toisaalta konservatiiveiksi mielletyt ihmiset saattavat olla joissakin kysymyksissä liberaalimpia kuin itse ns. liberaalit. Ja kuitenkin "liberaali" on konservatiiveille kirosana. He yhdistävät sen politiikan vasemmalle laidalle. Siellä sitä kuitenkin käytetään ihan yhtä lailla kirosanana. Suomesta löytyy liberaalipuolue, joka kannattaa "yksilönvapautta ja julkisen sektorin pienentämistä". Toisaalta vihreillä on juuret klassisessa liberalismissa. Moni 1980-lukulainen vihreä oli sitä ennen toiminut Liberaalisen kansanpuolueen riveissä.

Oma epämiellyttävä huomioni on, että kaikenlaisten todellisten tai kuvitteellisten uhkien varjolla Suomeen – siinä missä muuallekin maailmaan – ollaan ujuttamassa uutta pimeää keskiaikaa, joka on täynnä moralismia, oikeaoppisuuden vaatimuksia, rajoituksia ja kieltolakeja. Orwellilaisen perinteen mukaisesti tämä ujutus tulee ihmisryhmältä, jotka leimautuu niin vahvasti ei-konservatiiviseksi, että se mielletään yleisesti liberaaliksi. Häkellyttävää kyllä, mukana rintamassa on jopa entisiä anarkisteja, jotka perustelevat linjanmuutoksensa "liian tärkeillä yhteiskunnallisilla kysymyksillä". Niiden suhteen on mennyt suhteellisuudentaju. Yhteiskunnan viranomaisia vaaditaan entistä tehokkaammin valvomaan kieltolakien lisäksi niitä sääntöjä, joita (näennäis)demokraattiset päättävät elimet eivät toistaiseksi ole taivuttaneet lakimuotoon.

Uudella pimeällä keskiajalla kaikkien kulttuurivaikutteiden on tultava joko angloamerikkalaisesta kaupallisesta valtavirrasta tai kaikkein hyväksytyimmästä ja vakiintuneimmasta kotimaisesta kulttuurista. Kulttuuri-imperialismi toteutuu täydellisesti, kun jokainen villimpi kansankulttuurinen viittaus voidaan leimata jonkin kansanryhmän kulttuurin omimiseksi. Koronapandemian luoma fyysinen etäisyys ihmisten välillä jätetään voimaan, sillä kosketuksessa ja läheisyydessä on jotain pelottavaa ja arveluttavaa. Ulkona ei kävelyäkään suvaita ilman turvavarusteita. Rasismiksi voidaan tulkita lähes mikä hyvänsä, minkä vaikutuksesta todellinen rasismi ei enää erotu kaikesta muka-rasismista – samalla kun käänteisrasismi, -seksismi ja ikäsyrjintä rehottavat. Rasismikorttia viuhuttamalla vaiennetaan iso liuta kriittisiä ääniä. Tarvittaessa valtavirtadiskurssin kritiikki voidaan leimata "denialismiksi". Tieteestä, lääketiede etunenässä huolimatta kiistämättömistä kontakteista kaupalliseen lääketeollisuuteen, tehdään tieteen omalle luonteelle vieraalla tavalla useissa asioissa ainoa auktoriteetti. Niinpä sen nojalla voidaan kieltää kaikki kokonaisvaltaista, valtaideologiaan nähden ristiriitaista ihmiskäsitystä levittävät hoitomenetelmät. Sääntely ulotetaan kaikkialle ihmiselämään, elinkeinon harjoittamisesta sänkykamareihin. Haiseminen on kiellettyä, ja senkin perustelu juonnetaan terveys-välitason kautta lääketieteeseen. Joka paikassa vedotaan moraaliin, joka ei tietenkään ole yksilöllinen, vaan "universaali" – käytännössä siis valtaapitävien määrittelemä.

Tämän kirjoitelman myötä toivon levittäväni uutta katsetta meidän yhteiskuntakriittisten keskuuteen. Iso osa meistä ei enää ole vapauden tai demokratian asialla, rakkaudesta puhumattakaan. Sosiologiystäväni kutsui uutta näennäisvasemmistolaisuutta vanhojen kansakoulunopettajien aatteeksi. Moralismi, oikeaoppisuus, sanelupolitiikka ja kieltolait jylläävät siellä, missä vielä pari vuosikymmentä takaperin oltiin, ei edes liberaaleja, vaan libertaareja. Oikeaoppisuutta, kieltolakeja ja sanelupolitiikkaa kannattavat moralistit olivat ehkä joskus aikojen alussa ihan eri asialla – ja luulevat olevansa vieläkin. Luulo ei ole tiedon väärtti. Mikäli tunnistat itsessäsi tai lähipiirisi ihmisissä pimeän keskiajan kauppiaan vikaa, suosittelen pikaista asioiden ylösalaisin kääntämistä, mahtavaa ja säälimätöntä itsetutkiskelua ja elämän räjäyttävää irtiottoa. Itse olen juuri tehnyt niin.

Seuraavassa kirjoituksessani haluan käsitellä uhkien sijaan mahdollisuuksia ja pelon sijaan toivoa, eli kaikkea, mikä on ulottuvillamme, kun uskomme vapauteen.