Maailmankartta

Wikipediasta on joskus todella hyötyä – enkä nyt puhu koulujen alkamisen kunniaksi siitä, kuinka sivustoa kopioidaan sellaisenaan kouluesitelmiin. Silloin tällöin se onnistuu tiivistämään erinomaisesti, mistä jossakin asiassa on kysymys. Tämä kartta esimerkiksi näyttää, mitkä maailman maat ovat tunnustaneet Palestiinan valtion:

Lyhyesti selittäen: Suomi ei ole tunnustanut palestiinalaisvaltiota. Länsi-Euroopan maista vain Islanti ja Malta ovat sen tunnustaneet. Niin ikään tunnustus puuttuu Japanilta, Etelä-Korealta, Taiwanilta, Australialta, Uudelta-Seelannilta, Myanmarilta, parilta Afrikan maalta, muutamilta Itä-Euroopan mailta, muutamalta Latinalaisen Amerikan maalta, Kanadalta sekä – luonnollisesti – USA:lta ja Israelilta. Kaikkialla muualla maailmassa Palestiinan valtio tunnustetaan. Esimerkkimaita: Venäjä, Valko-Venäjä, Serbia, Turkki, Syyria, Iran, Intia, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea, Etelä-Afrikka, Namibia, Etiopia, Kenia, Nigeria, Brasilia, Argentiina, Uruguay, Chile, Ecuador, Bolivia, Venezuela ja Kuuba.

Johtopäätöksiä yllä olevasta? Monen liberaalin silmään nuo listat näyttävät nurinkurisilta. Kun Israel pommittaa Gazaa ja teurastaa sen siviiliväestöä minkä ehtii – ja palestiinalaisnäkökulmasta USA:lle kohdistettu "your 9/11 is our 24/7" täsmää erinomaisesti – löytyvät Palestiinan puolustajista lähes kaikki ne maat, joita kohtaan länsimainen mieli on oppinut käyttäytymään syyttävästi. Sen sijaan Israelin puolustajista – joiksi Palestiinaa tunnustamattomat nyt väistämättä leimautuvat – löytyvät ne valtiot, joihin meidät on opetettu luottamaan. Kaiken lisäksi löydymme sieltä itsekin. Kuinka tässä nyt näin kävi?

Sosiaalisessa mediassa saa helposti aikaan välittömän "someraivon", kun puolustaa maita, joissa ei meikäläisestä näkökulmasta ole vapaata mediaa. Toki koko asetelma voi käytännössä olla illuusio. Lisää vettä myllyyn tuo kysymys seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, milloin saatetaan päätyä tekemisiin pinkkipesu- eli pinkwashing-ilmiön kanssa. Nyt vuonna 2014 joutuu kyseenalaiselle listalle jo siitä, mikäli omaa läheiset tai hyväksyvät suhteet Venäjän kanssa – vaikka useimmat länsimielisetkin myöntävät, että "propagandasotaa käydään puolin ja toisin" ja siksi totuuden löytäminen useimmissa Ukrainan konfliktiin liittyvissä asioissa on hankalaa.

En hyväksy vapaan median tukahduttamista, vähemmistöjen sorrosta puhumattakaan. Siitä huolimatta minunlaiseni aktivisti on esimerkiksi Twitterissä usein helisemässä. Kun kirjoittajan näkemykset maailmanpolitiikasta tuntuvat olevan täysin peruuttamattomassa ristiriidassa sen kanssa, mitä saa tutussa aamuteepöydässä lukea ja työhuoneen kotoisasta radiosta kuulla, hänen on oltava hullu, typerys, epäilyttävä juonittelija tai aggressiivinen provokaattori. Mutta entäpä jos näin ajatteleva some-liberaali on itse harhaanjohdettu? Viitteitä tähän tarjoaa palestiinalaisvaltion tunnustamisen maailmankartta. Valtamedian ja vallanpitäjien meille ystävällismielisinä esittelemät valtiot eivät puolusta alistettua, sorrettua ja kaltoin kohdeltua Palestiinan kansaa, jolta isolta osin eurooppalaistaustainen Israelin kansa on riistänyt kotimaan. Länsileirin johtava maa Yhdysvallat aseistaa Israelia aggressiivisesti, ja jopa pieni Suomi tekee aktiivista kaupallista aseyhteistyötä Israelin kanssa. Palestiinaa puolustavat ne maat, jotka meille esitellään vihollisina. Hyvin suurelta osin samat "viholliset" kyseenalaistavat Kiovan hallinnon legitimiteetin Itä- ja Etelä-Ukrainassa ja uskovat mieluummin Venäjän kuin länsimaiden tarjoamiin ratkaisumalleihin Ukrainan konfliktissa.

Joko raksuttaa?

Ajatusleikki: Jos Israel olisi Syyria tai päinvastoin

Niin sanottu arabikevät synnytti protesteja lukuisissa islamilaisissa maissa: Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä, Jordaniassa, Jemenissä, Bahrainissa, Syyriassa ja Iranissa. Listastani puuttuu varmasti pari maata. Protesteja kuitenkin tapahtui myös eräässä saman maailmankolkan ei-islamilaisessa maassa. Enkä nyt tarkoita, että Kreikka on saman maailmankolkan maa, vaikka näin suuressa mittakaavassa onkin. Maailman ainoassa juutalaisvaltiossa Israelissa protestoitiin myös, joskin on vaikeaa sanoa, innoittiko israelilaisia mielenilmauksiin enemmän islamilaisen maailman kuin Etelä-Euroopan protestiaalto.

Kun Libyassa osoitettiin mieltä Muammar Gaddafia vastaan, länsi järjesti protestoijien tueksi mittavan Nato-johtoisen sotilasoperaation ja tuhosi Gaddafin hallintojärjestelmineen. Kun Syyriassa on osoitettu mieltä Bashar al-Assadin hallintoa vastaan, länsi on järjestänyt protestoijien tueksi mittavan mediaoperaation ja onnistunut ainakin näennäisesti ja mekaanisesti yhdistämään maan hajanaisen opposition. Kun Israelissa osoitettiin mieltä maan nykytilannetta ja -hallintoa vastaan, länsimedia ei halunnut puhua eikä kirjoittaa aiheesta sanaakaan. Tämän voi tietysti ymmärtää niinkin, että Israelin protestit olivat "arabikevään" rinnalla varsin pieniä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että myös Libyan ja Syyrian (kuten kolmannenkin maailmanpoliittisesti ongelmallisen arabimaan eli Iranin) protestit olivat alun perin pienehköjä verrattuna mm. Tunisian ja Egyptin tilanteeseen.

Jos Israel olisi Syyria, tähän asti olisi saattanut tapahtua seuraavaa: USA, Nato ja EU olisivat syyttäneet Benjamin Netanjahua ja Likud-puoluetta diktatorisesta hallinnosta vedoten opposition protestien olemassaoloon. Mielenosoittajat olisi kaapattu median lempilapsiksi kaikkialla länsimaissa, mielipiteitä Israelin nykytilasta olisi kysytty ainoastaan heiltä ja heidän mielipiteensä esitetty totuuksina, ja hajanainen oppositio olisi yhdistetty puoliväkisin ulkoapäin. Ihmisoikeusliikkeet kautta maailman olisivat pauhanneet Israelia vastaan ja ignoranneet protestit Israelista leimallisesti poikkeavissa naapurimaissa, esimerkiksi Syyriassa. Jos olisi käynyt oikein hyvin, Netanjahu olisi saanut lähtöpassit pääministerin paikalta ja tuomittu länsimaisessa tuomioistuimessa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Länsi olisi ojentanut Israelin vallan tarjottimella protestiliikkeelle, ja Likud-puolue olisi hajotettu. Likudin nykyisen politiikan tuntien uusi tilanne tietäisi paljon parempia oloja ja tulevaisuudenennusteita Israelin opposition lisäksi myös palestiinalaisille.

Jos Syyria puolestaan olisi Israel, mitä olisi tapahtunut? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Kukaan meistä ei edes tietäisi, että Syyriassakin on protestoitu, lukuun ottamatta ehkä tuhatta asioita useammalta kannalta seuraavaa kriittistä aktivistia.

Varmuuden vuoksi ilmoitan loppukappaleessa, etten ole antisemitisti enkä vastusta edes Israelin valtion olemassaoloa. "Luvatun maan" ideassa on romantiikkaa, joka vetoaa myös minuun. Uskon vain, että rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista myös Palestiinassa. Niin valitettavaa kuin se onkin, nykyään olemme siitä paljon kauempana kuin 1990-luvun alkupuolella, sillä Likudin pitkä hallintokausi vaatii vastineekseen pitkän uudelleenkasvatuksen. (R.I.P. Jitzhak Rabin.)