Vasemmistoa ei ole olemassa

18. joulukuuta 2020 Vasemmistoliitto-nimellä operoivan puolueen eduskuntaryhmä antoi kansanedustaja Johannes Yrttiaholle varoituksen ja toiselle kansanedustajalle Markus Mustajärvelle huomautuksen. Syy tähän oli varsin toisenlainen kuin "vasemmisto"-nimeä käyttävältä ryhmältä luulisi. Yrttiaho ja Mustajärvi näet olivat vastoin hallituksen linjaa avoimesti vastustaneet yhdysvaltalaisten hävittäjien hankintaa, joka maksaa miljardeja ja sitoo Suomen pitkäaikaisesti USA:n ulkopolitiikkaan. Ai minkä hallituksen linjaa? Tietysti saman Sanna Marinin (SDP) johtaman hallituksen, jota yleisesti on nimitelty "punavihreäksi" ja jopa "vasemmistolaiseksi".

Jenkkihävittäjien ostaminen on selvästi ollut monelle se käänteentekevä hetki, kun usko vasemmiston nimellä esiintyvään poliittiseen ryhmään on loppunut. Itselläni se usko loppui ikävä kyllä jo aikoja sitten. Muotoilin esimerkiksi Undie Median ykkösnumeroon kevättalvella 2019, että "vasemmistoliitolla on uusliberalistis-korporatistisessa näennäisdemokratiassa lähinnä nukkevasemmiston rooli". "Puolueen tehtävänä ei ehkä ole toimia tosiasiallisena vasemmistona, vaan näytellä uskottavasti vasemmiston roolia." Saman vuoden syksyllä julistauduin irti koko vasemmiston käsitteestä: siitä oli tullut jotain muuta kuin olin ymmärtänyt. Keväällä 2020 koronasulkujen keskellä voivottelin, kuinka Sääntö-Suomen äärimmäinen kannattaminen "vasemmistoliiton tapauksessa todistaa lukuisat oikeistolaisten väittämät, joita vastaan olen kärryiltä pudonneena jaksanut inttää". Syksyllä 2020 kirjoitin laajamittaisesti kaikkien aikojen hallitushuijauksesta. (Tämän kirjoitushetkellä Undie Mediasta on juuri ilmestynyt kolmas numero, joka käsittelee laajemmin "vuotta, jonka jälkeen maailma ei ollut entisensä".)

Puolue, jolla on vasemmiston nimi ja asema, on siis hyväksynyt yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinnan ja antanut kurinpalautusta linjasta poikenneille kansanedustajilleen. Sitä ennen se hyväksyi "aktiivimalli kakkosen", joka pakottaa työttömät hakemaan työpaikkoja liukuhihnalta ja raportoimaan siitä koko ajan byrokraateille. Kuka muistaa vielä perustulokeskustelun? Keväällä 2020 se oli mukana tekemässä Suomesta poliisivaltion. Suomi tungettiin mukaan EU:n hintavaan koronaelvytyspakettiin. Kaivoslaki vesitettiin. Ja niin edelleen. Maassa, jossa on sellainen "vasemmisto", ei oikeasti ole vasemmistoa. Ainakaan eduskunnassa.

Mitä olemme saaneet vasemmiston tilalle? Vasemmistoliitto on pelkkä ontto rakenne, kulissi, jonka suojissa tapahtuvalla ei ole enää paljon tekemistä edes kyseisen puolueen kanssa. Puoluetoimijat ovat nukkeja, jotka ovat toimivinaan politiikassa ja hallituksessa – lukuun ottamatta Yrttiahoa ja Mustajärveä, jotka yhä jaksavat yrittää. Syvärakennetasolla vasemmistolle kuuluneen "yhteiskuntakriittisen" roolin on ottanut aktivismi, josta useimmiten käytetään nimeä woke. Omaan suuhuni sana ei oikein istu. Käytän tässä yhteydessä sanaa heräkki. Nettikeskusteluissa esiintyneet -kki-päätteiset sanat ovat vähemmän lempi- kuin haukkumanimiä. Tämä paljastaa myös, että oma suhteeni woke-aktivismiin – toisin kuin vielä muutama vuosi takaperin olisi voinut kuvitella – on kaikkea muuta kuin positiivinen.

Vasemmistoon usein samastettujen heräkkien äänekkäistö on kiusaajia, nillittäviä nilkkejä, jotka väittävät Shakespearen lukemista rakenteelliseksi väkivallaksi, työntävät väen vängällä rodun käsitettä takaisin sosiaaliseen keskusteluun ja vieläpä korosteiseen asemaan (mitä Ilja Lehtinen tuo hyvin esille artikkelissaan) ja ovat näin ollen käänteisrasisteja. Britanniassa on hupaisasti nimitelty rasistiseksi jopa maaseutua ja puutarhanhoitoa. Heräkit ovat luoneet vastenmielisen cancel-kulttuurin, joka on ilmeisesti syntynyt sosiaalisen median blokkikulttuurista, mistä sen periaate on siirretty kaikkialle sosiaaliseen elämään. Cancel-kulttuuri on johtanut usein jollakin lailla harhaisten boikottien lisäksi tuhansien ammatillisesti pätevien työntekijöiden erottamiseen tehtävistään, koska nämä ovat yksityishenkilöinä sanoneet jotain rasistiseksi, seksistiseksi, homo- tai transfoobiseksi tulkittavaa, tiedekriittistä tai valtavirtanarratiivia kritisoivaa.

Jos Karl Marxin Pääoma ilmestyisi tänään, sen viiltävän tarkka ja paikkaansapitäväksi osoittautunut kapitalismin analyysi ei tavoittaisi heräkkejä, sillä heräkit olisivat jo etukäteen julistaneet teoksen ja sen kirjoittajan boikottiin Kommunistisen manifestin misogynian takia. Heräkit ovat vallanpitäjille täydellisiä hyödyllisiä idiootteja: heidän toimintansa ansiosta juuri se ihmisryhmä, jonka täytyisi maailmaa muuttaakseen lukea, kuulla tai katsoa jokin tietty asiasisältö, pysyy loitolla siitä asiasisällöstä, koska siihen kohdistuva ennakkoluulo on heidän piirissään sosiaalinen laki. Entinen valta pitää otteensa ja visertelee koko matkan pankkiin. Jos hitusia Marxin historiallisesta luokka-analyysista saavuttaisi heräkit, he luonnollisesti hylkäisivät sen, koska sitä ei ole pohjattu patriarkaattiin, rakenteelliseen rasismiin tai muuhun muodikkaaseen.

Jos Kansainvälinen ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska on lurjusmaista leimata ketään "laiskaksi lurjukseksi". Sellainen loukkaa niiden tuntoja, jotka kärsivät mielenterveysongelmista tai somaattisista vaivoista, joiden tähden eivät pysty työhön, opiskeluun tai muuhun kunnolliseen™ yhteiskuntaelämään. Tietysti myös "veljet keskenään" herättäisi vastalauseiden myrskyn, koska heräkin mieli ei yhdistä sitä ystävyyteen ja tasa-arvoon, vaan patriarkaaliseen hyvävelijärjestelmään.

Jos Lapualaisooppera saisi ensiesityksensä tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska näytelmässä ei ole yhtään ei-valkoista eikä LGBT-hahmoa. Lapualaisooppera antaisi heräkkien mukaan vääristyneen kuvan 90 vuoden takaisen Suomen asukkaista, sillä tämän päivän USA:ssa kolme kymmenestä on jotain muuta kuin valkoisia.

Jos Charlie Chaplinin Diktaattori, kaikkien aikojen tärkein ja paras fasisminvastainen elokuva, saisi ensi-iltansa tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se kuvaa fasistit huvittavina hahmoina. Natseille ei saa nauraa, koska se liittyy jollakin hämärällä tavalla normalisoimiseen ja hyväksymiseen. Sen sijaan heitä täytyy vastustaa totisesti hampaat irvessä, järjestää heille potkuja työpaikoistaan ja syyttää poliisia heidän suosimisestaan.

Jos Pink Floydin The Wall, kaikkien aikojen tärkein ja paras länsimaisen yhteiskunnan piilofasismin osoittava musiikkialbumi, ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin misogynian tähden, sillä "äiti" on siinä pahishahmo, johon Systeemin valta kiteytyy mikrotasolla. Toki myös todettaisiin, että pandemiassa on vastuutonta levittää Systeemin kyseenalaistavaa informaatiota, ja epäilemättä sen keittiöpsykologia "poikkeaa yleisesti hyväksytystä tiedekäsityksestä".

Jos V – legendaarinen scifikonsepti, joka on poikinut kaksi suosittua tv-sarjaa, kirjoja, elokuvan, sarjakuvia ja mitä lieneekään – ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se levittäisi salaliittoteoriaa ja salaliittoteoriat ovat kuulemma itsessään jotain äärioikeistolaista. Taatusti myös älähdettäisiin, kun alkuperäisessä tv-sarjassa maan ihmisen ja liskoihmisen välille kehittyy heteroseksuaalinen suhde eikä yhtään homoseksuaalista suhdetta, eikä tarinassa ole yhtään transhahmoa.

Se siitä "vasemmistosta". Vaikka Suomen kaltaisten maiden ulkopuolella onkin siellä täällä jäljellä ihan klassista vasemmistoa – esimerkiksi Bolivian vaaleissa heitä ilmestyi USA:n vastustamien vaalivoittajien tueksi – on Suomessa ainoa toivo Systeemin kumoamiseen ihan toisissa suunnissa. Se elää juurikin esimerkiksi salaliittoteoreetikoissa, vaikka heidän keskuuteensa ilmiselvästi syötetäänkin vääriä vihjeitä – nyt viimeksi "Great Resetin" väitettynä (loogisesti järjettömänä) sosialistisuutena, jonka vastustaja muotoutuu väkisinkin oikeistolaiseksi. Salaliittoteoreetikoiden piirissä kuitenkin ymmärretään, että on olemassa diktatuuri 2.0, piilevä totalitaarinen järjestelmä, joka pyrkii lujittamaan otettaan ja muuttumaan piilevästä avoimeksi sortovallaksi. Toivo elää myös suosiossa, jota sellainen kiistelty mielipidevaikuttaja kuin Maria Nordin eräissä piireissä nauttii – Johanna Blomqvistin kiehtovasta Hypertodellisuus-kirjasta puhumattakaan: näiden vaikuttajien sanoma yhtyy siihen tuhatvuotiseen viisauteen, että minä, ihminen, olen voimani, viisauteni ja vapauteni lähde. Sellaisen ihmiskuvan omaksunutta ihmistä ei orjuuteta eikä käytetä hyödyllisenä idioottina. Ja viimeisenä, kaikkein tärkeimpänä, toivo elää suuressa enemmistössä, joka saattaa joskus taipua valtaapitävien tahtoon, mutta pohjimmiltaan tietää ja ymmärtää.

Rakkauden politiikka

 "Suurin kaikista on rakkaus."
—Raamattu

"Everywhere I go I hear it said
In the good and bad books that I have read

Now that I know what I feel must be right
I'm here to show everybody the light"
—The Beatles

"Anything is possible
When you're sowing the seeds of love

An end to need
And the politics of greed
With love"
—Tears for Fears

Poliittisessa taistelussa on viime aikoina pyritty kumoamaan vihaa vastavihalla, vainoa vastavainolla ja valheita vastavalheilla. Menetelmä ei näytä tuottavan tulosta. Uusia vastakkainasetteluja syntyy kuin sieniä sateella, eikä samasta veneestä voi puhua edes 2010-luvun alussa suurena jakolinjana toimineen maahanmuuttokeskustelun ulkopuolella. Erityisen suosituksi on tullut kielteisten leimojen lyöminen yhden mielipiteen perusteella. Minäkin olen saanut vuoroin kuulla olevani "vihervassari", "rasisti", "suvakki", "setämies", tietysti "Venäjä-trolli" ja ehkä kaikkein hehkeimpänä "terelibis" (viitaten kokoomuslaisen Tere Sammallahden edustamaan muka-liberalismiin).

Kansa on sirpaloitunut. Jopa perinteisten kuplien sisälle on syntynyt ylittämättömiä jakolinjoja, ja vastapuolella nähdään enemmän ihmisiä kuin omalla puolella – erityisen suositulta viimemainittu vaikuttaa niiden joukossa, jotka selvimmin samastuvat maailman parantamiseen. Samaan aikaan ahneimmat ja etuoikeutetuimmat naureskelevat menemään koko matkan pankkiin. Toisaalta myös tämän tiedostavia piirejä on. Ne vain ovat saman asennevamman uhreja kuin muutkin. Ne kääntävät muutospyrkimyksensä henkilötasoiseksi vihaksi, väkivaltafantasioiksi, revanssimaiseksi aikeeksi päästä sortajaksi sortajan paikalle. Mitä rauhallisemmin malttaa katsella toisten kuohuntaa, sitä selvemmältä näyttää, ettei noin käyttäytymällä paranneta maata tai maailmaa.

Ehkä nyt on syytä hylätä vihan, vainon ja valheen politiikka. Kokonaan, kompromisseitta. Maailman muuttavat ja parantavat rakkaus, hyväksyntä ja totuus.

Totuuden politiikka on sitä, että pyrimme sekä selvittämään että ilmaisemaan totuuden. Jos jätämme asioiden todellisen laidan selvittämättä, ilmaisemme valheita. Jos jätämme asioiden todellisen laidan ilmaisematta, jätämme kanssaihmiset elämään valheessa. Kun yhä useammat ihmiset tietävät ja ymmärtävät yhä useammista asioista totuuden, sen päälle on hyvä rakentaa yhteisten asioiden hoitoa eli politiikkaa. Totuuden politiikka ei ole sitä, että kanonisoimme valtavirtakäsityksen tai -mielipiteen ja käymme vihaa sylkien vainoamaan niitä, jotka uskaltavat olla eri käsityksessä ja eri mieltä.

Hyväksynnän politiikka on sitä, että otamme toiset ihmiset vastaan sellaisina kun he ovat. Voimme pyrkiä valistamaan heitä, avartamaan heidän näkökulmiaan, ilmaisemaan totuuden asioista joiden suhteen he ovat eläneet valheessa. Tämän on hyvä tapahtua ymmärtäen, etteivät kaikki kykene samalla tavalla kaiken informaation vastaanottamiseen. "Umpimielinen" voi käytännössä olla autisti, "tyhmä" voi olla käynyt puutteellisesti kouluja (mille on syynsä, niin kuin kaikella kaikkialla on syynsä) ja "pahantuulisella" voi olla fyysisesti tai psyykkisesti huono olo. Hyväksynnän politiikka ei tarkoita sitä, että hyväksymme vain toiset, oikeaoppisella tavalla hyväksyviltä vaikuttavat ihmiset ja vaadimme muita muuttumaan näiden oikeaoppisten hyväksyvien kaltaisiksi.

Rakkauden politiikan yhteydessä on ensin pysähdyttävä miettimään, mitä rakkaus on. Twiittasin 5.8.2020, että ihmiset tuntuvat unohtaneen, mitä on aikuisten ihmisten rakkaus. "Stingin lyriikoita käyttääkseni se ei ole tätä: 'Every breath you take, every move you make, I'll be watching you.' Sen sijaan se on tätä: 'If you love somebody, set them free.'" Vaikka aikuisilla olisikin opittavaa lapsilta, holhouksenalaisuus ei sisälly siihen. Aikuisuus määrittää osallistumista yhteiskunnan tai sosiaalisen järjestelmän pyörittämiseen, ja tämä on täysin OK. Näin ollen rakkauden politiikka ei tarkoita aikuisten ihmisten holhoamista, vaan päinvastoin vapauttamista. Rakkaus ymmärtää, että toiselle ihmiselle on hyväksyttävä täysi oikeus hänen omaan elämäänsä. Kaikelle on syynsä. Uusien trauma- tai ahdistusperäisten syiden kehittymistä voi ehkäistä rakkaudella eli välittämällä toisesta ihmisestä. Rakkauden politiikka on siksi myös välittämisen politiikkaa. Toista ihmistä ei jätetä heitteille. Vapauden nimissä häntä ei pidä pakottaa tai puolipakottaa osallistumaan mihinkään, mitä hän ei mahdollisesti halua. Mutta välittämisen nimissä on osallistuminen syytä tehdä hänelle mahdolliseksi ja osallistumiskohteen syytä olla hänen ulottuvillaan.

Ihmisten välinen rakkaus ei konkretisoidu, ellei ihmisellä todella ole toista ihmistä, jota ja joka rakastaa. Rakkauden politiikka ohjaa helläkätisesti yksinäisiä yhteen. Se auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa (äärimmäisenä vastakohtana tätä aikaa dominoivalle turvallisuuden ja hygienian politiikalle, joka päinvastoin pitää ihmisiä lujakätisesti erillään) ja solmimaan yhteyksiä, ystävyyssuhteita, seurustelusuhteita ja avioliittoja. Se ei pakota kohtaamaan ketään, mutta auttaa purkamaan kohtaamattomuuden syitä. Onnistunut kohtaaminen johtaa yhteenmenoon ja rakkauden fyysistymisen ihmeeseen kosketuksessa. Täten – ihme kyllä – rakkauden politiikka on myös intohimon politiikkaa. Suhtaudumme luontaisen intohimoisesti meille rakkaisiin ystäviin ja jopa asioihin. Ja toisin kuin tunteettoman seksin aikakautta elänyt ihminen saattaa luulla, fyysinen ja seksuaalinen intohimo ei ole millään tavoin vastakkaista rakkaudelle ("eläimellistä halua") vaan päinvastoin luontainen osa pitkälle kehittynyttä rakkaussuhdetta. Emme me seksin tai elimen puutteessa ole, vaan (aikuisten ihmisten) rakkauden puutteessa. Sen puutteen korjautuminen mullistaa, paitsi elämiä, myös maailmoja.

Niin, niistä maailmoista. Eivätkö meidän ensisijaisia ongelmiamme ole ilmastonmuutos, muut globaalit ympäristöongelmat, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puute sekä kaikkein akuuteimpana koronapandemia? Tarvitsemmeko rakkauden, tai edes hyväksynnän ja totuuden, politiikkaa niiden hoitamiseen ja eivätkö muut ongelmat ole nyt toissijaisia? Totuuden politiikka selvittää ja ilmaisee, mikä ilmaston, ympäristön, ihmisoikeuksien ja pandemiatilanteen laita todella on; se ei kuuntele lobbareita, oman edun lyhytnäköisiä tavoittelijoita, huijareita eikä huijattuja. Totuus tekee joskus kipeää: se romuttaa pohjan useilta hyviksi katsomiltamme toimilta, joihin saatamme olla todella panostaneet. Mutta kaukokatseisesti se on paras tie. Hyväksynnän politiikka lähtee kaikkein perustavimmasta ihmisoikeudesta, oikeudesta olla oma itsensä, ja se on luontaisesti täysin tasa-arvoista, koska sille ei ole olemassa parempia ihmisiä. Hyvästi fundamentalistinen ja ahdaskatseinen oikeaoppisuuden aikakausi, tervetuloa fundamentaalisinta ihmisoikeutta ja tasa-arvoa juhliva hyväksynnän aikakausi!

Rakkauden politiikka on kaikkein tärkein apu ensisijaisiin ongelmiimme. Ihminen, jonka tajunnan ja tietoisuuden täyttää ensisijaisena tunnetilana rakkaus, suhtautuu vapauttavasti, välittävästi ja parhaimmillaan jopa intohimoisesti myös ihmiskuntaan, luontoon ja maailmankaikkeuteen. Ympäristön häikäilemätön hyväksikäyttö päättyy, samalla tavoin kuin hyvän rakkaussuhteen osapuolet eivät todella käytä toisiaan häikäilemättä hyväkseen. Yksinäiset yhteen -politiikka pienentää yhteiskunnan ja ihmiskunnan hiilijalanjälkeä, koska yksin elävien hiilijalanjälki on selvästi isompi kuin yhdessä elävien. Lisäksi rakastava ja rakastettu ihminen voi sekä psyykkisesti että fyysisesti paremmin. Tämän välilliset vaikutukset ovat mittaamattomat. Rakkaus parantaa tehokkaasti ahdistusta ja traumoja, se saa väkivallan ja sodat loppumaan (sotien ilmastovaikutus on myös todella mittava!), sen antamis- ja jakamisluonne parantaa meidät ahneuden taudista, ja sen luottavainen luonne poistaa ehkä kaikkein lamauttavimman sairauden eli pelon. Se ohjaa meitä kohti luonnollista hyväksyntää ja valehtelun ja huijauksien syiden purkauduttua myös totuutta.

Rakkaus on niin ihmeellinen voima, että viime kädessä se tekee tarpeettomaksi koko politiikan.