Globalitarismi

Tuntuuko sinusta, että hallitus ajaa tänne pakkotoimia, sulkuja, poikkeustiloja, yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien riistoa riippumatta siitä, miten korona leviää? Näyttävätkö rajoitukset ylimitoitetuilta siihen nähden, että koko maassa on tehohoidossa parikymmentä koronapotilasta – pääasiassa monisairaita vanhuksia? Epäilyttääkö koko epidemian olemassaolo? Mietityttääkö positiivisten testitulosten luotettavuus – PCR-testien on vahvistettu tuottavan joka tapauksessa pienen prosentin vääriä positiivisia? Onko mielessä käynyt, että koko käsitys koronaepidemiasta voi pohjautua näihin vääriin positiivisiin? Oletko yhdistänyt asiaan influenssan lähes täydellisen katoamisen, joka tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta? Arveluttaako, kun kaikkea valtavirtatarinasta poikkeavaa informaatiota kohdellaan harhaanjohtamisena ja erityisesti Facebook kunnostautuu sen sensuroinnissa? Ihmetteletkö, miksi valtavirtatarinasta poikkeavat tieteelliset tutkimuksetkin – kuten tanskalainen tutkimus maskien tehottomuudesta ja kiinalainen tutkimus oireettomien tartuntojen puuttumisesta – vaietaan kuoliaiksi valtamediassa? Vaikuttaako siltä, että kaikki tämä on tarkoitushakuista, ehkä jopa harhaanjohtamista?

Tervetuloa joukkoon. Tuhannet ihmiset Suomessa ja miljoonat maailmassa ovat tehneet yksinkertaisen johtopäätöksen: koronatoimissa on kysymys aivan muusta kuin koronasta. Niillä toteutetaan ilmiselvästi jotakin suunnitelmaa tai operaatiota, joka ei liity millään tavalla virukseen eikä sairauteen.

Great Reset on visionäärien ja suurbisnesjohtajien yhteinen hanke, jonka pääkohdat on tiettävästi ollut tarkoitus lanseerata ilmastonmuutoksen myötä. Nyt sille on saatu kiireisempi aikataulu koronan avulla. Great Resetillä on salaliittoteorian leima (salaliittokortti on uusi natsikortti!), mutta nimi on suoraan peräisin Maailman talousfoorumin (WEF) vuoden 2020 kokouksesta ja sen ohjelmasta. Great Resetin pääkohdat on ilmaistu avoimesti, mutta niiden tulkinta jättää melkoisesti pelivaraa. Niinpä hankkeen on epäilty edistävän agendaa, jonka tähtäimessä on suuryhtiöiden tyrannia, pienyritysten tuho, ihmisyksilöiden toiminta-alan kapeneminen ja kansanjoukkojen pitäminen aisoissa sekä propagandan että tarkkailun ja rankaisemisen idean pohjalta.

En olisi varma, että nimenomaan WEF ja sen puhemies Klaus Schwab johtavat maailmaa tätä kohti. Päinvastoin se tuntuu salaliittoteoreetikoiden usein suosimalta epäilyttävän helpolta vaihtoehdolta. Mutta joku tai jokin meitä ohjaa siihen suuntaan. Se on asioita tarkkailevalle selvää. Hyvä esimerkkitodiste on puhe "uudesta normaalista", jota määrittävät kasvomaskit, käsidesi, turvavälit, alue- ja toimialakohtaiset sulut sekä ulkonaliikkumiskiellon uhka. Maskien ja käsidesin mukanaolo on huomionarvoista, koska niiden ympäristövaikutus on kielteinen. Ympäristön lisäksi ollaan valmiita uhraamaan kokonaisia elinkeinoja – erityisesti tapahtuma-ala, mutta helisemässä on myös mm. julkinen kulttuuritoimi (kirjastot, museot). Perusteettomat maskipakot tai -suositukset palauttavat mieleen, että kasvojen peittämisen vaatimus on aina ollut suosittu autoritaarisissa järjestelmissä. Ehkä kaikkein kuvaavin on mielenosoituskielto, joka on langennut kokoontumiskiellon näennäisenä sivutuotteena.

Entä sitten? Eikö tässä nyt ole kyse siitä, että nujerretaan pandemia ja sitten palataan normaaliin? Käsite "uusi normaali" kuitenkin kavaltaa, ettei tämä kaikki ole mihinkään häviämässä, vaikka pandemia häviäisikin. Lisäksi Maailmanpankki on ilmoittanut koronakriisin jatkuvan vuoteen 2025. Ne, jotka ovat kasvaneet edes osittain samanlaiseen kriittiseen maailmankuvaan kuin minä, ymmärtävät, että Maailmanpankki, jos joku, tietää. Viidessä vuodessa moni inhimillisen käyttäytymisen osatekijä ehtii peruuttamattomasti muuttua. Eikä tässä vielä kaikki: uusia rajoituksia ja vaatimuksia innovoidaan koko ajan. Rokote- ja terveyspassien sekä pakollisten terveystarkastusten ja koronatestien (niiden, jotka tuottavat vääriä positiivisia!!) ehdottaminen on askel äärimmäisen vaaralliseen suuntaan. Kritiikittömän ihmisen silmissä nyt mennään terveys edellä; alkeellisen kritiikin perustason mielestä mennään turvallisuus edellä; oikeasti kriittinen ihminen ymmärtää, että kysymys on auktoriteettien tottelemisesta.

Suunta on siis totalitaristinen. Koska hajota & hallitse -politiikka voi edelleen hyvin ja tekee tuhojaan, totalitarismin vastustajat ovat erimielisiä, mihin meitä ollaan viemässä. Ne, joiden tausta on oikeistolainen – Trump-mielinen tai perussuomalainen – paasaavat meitä uhkaavasta "kommunismista" ja epäilevät tänne tuotavan Kiinan yhteiskuntajärjestelmää. Ne, joiden tausta on vasemmalla, puhuvat tietysti "fasismista". Hajota & hallitse -politiikalle ei pidä antaa pikkusormen puolikastakaan. Edellä mainittujen käsitteiden sijaan suosittelen puhumaan totalitarismista tai vielä täsmällisemmin globalitarismista (= totalitarismi globaalilla tasolla). Meitä ajetaan koronakurin ja propagandan avulla kohti jonkinlaista totalitaarista maailmanvaltiota. Natsi-Saksa sai liittoutuneet vastaansa, mutta globalitarismilla ei olisi eikä voisi olla yhtään ulkoista uhkaa. Eikä siitä olisi paluuta ainakaan ilman traagista, veristä maailmansisällissotaa.

Mutta huolimatta hajota & hallitse -politiikasta, 2010-luvun lopulla ihan avoimesti todetusta "kulttuurisodasta" ja jopa siitä, että suhtautuminen koronakuriin merkitsee jälleen uutta kansakunnan jakoa, globaalin dystopian rakentamisella on yllättävä vaikutus, jota globalitaristit eivät selvästi osaa ottaa huomioon. Yllättävät ihmiset ovat alkaneet löytää toisiaan ja yhdistyä. Twitterin englanninkielisissä keskusteluissa on todettu oikeisto–vasemmisto-jaon menettäneen merkityksensä ja uuden jaon muodostuneen libertarismin ja autoritarismin välille. Yhdessä ketjussa käytettiin pykälää suorasanaisempaa ilmausta "Freedom – Authoritarian". Vapaus yhdistää. Itse totesin, että nyt saattavat "vanhan koulun sosialistin" kanssa olla samaa mieltä "kristityt ultrakonservatiivit, libertaarikapitalistit ja hardcore-anarkistit". Suomalaisessa Twitter-keskustelussa saattavat kohdata samanmielisinä esimerkiksi oikeistokonservatiivinen ekonomisti, meditoiva ja joogaava wellness-ihminen, lähellä scifiä liikkuva salaliittoteoreetikko, kulttuurimielinen humanisti ja sitoutumaton vasemmistolainen.

Kunnollisella yhteistoiminnalla alkaa kuitenkin olla kiire. Jotkin kielteiset yhteiskunnalliset muutokset alkavat jo olla peruuttamattomia. Lisäksi pelkopandemian psykologiset ja sosiaalipsykologiset vaikutukset voimistuvat kuukausi kuukaudelta. Ihmiset, jotka vastustaisivat globalitarismia, eivät välttämättä ole siihen kykeneviä. Paineen alla osa ihmisistä luovuttaa, alistuu ja mahdollisesti ajautuu alkoholismiin, muihin päihdeongelmiin, mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Yhtä selvästi tunnistettava ihmisryhmä puolestaan ajautuu vastapuolisiin ääriliikkeisiin, ZeroCovid-liikkeen tyyppiseen kiihkoiluun, jossa rajoittajien ja kurjistajien sijaan paha olo kohdistetaan sijaissyyllisiin – meihin pandemiakriitikoihin. Tässä on jo yleisesti ehditty todeta olevan kysymys Tukholma-syndroomasta eli panttivankien myötämielisyydestä kaappaajiaan kohtaan.

Vastarintaliikkeen on syytä järjestäytyä nopeasti. Mikäli Suomessa kuntavaalit demokratiaa halventaen siirretään, liikkeelle saattaisi avautua mahdollisuus ehtiä jopa niihin mukaan. Tärkeämpää on järjestäytyä ja verkostoitua väkeväksi voimatekijäksi, joka pelkällä olemassaolollaan luo näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan vastakkainasettelun ja kontrastin vallanpitäjiin. Tätä varten eri poliittisten taustojen ihmisten on tärkeää hylätä vanha vastahankaisuutensa keskinäiseen yhteistoimintaan. Toisen maailmansodan liittoutuneet alkoivat riidellä heti, kun natsit oli syösty vallasta, mutta vain niiden pidättäytyminen keskinäisestä konfliktista mahdollisti natsien syöksemisen vallasta.

Jos globalitarismin vastustajat ja pandemiakriitikot päättävät järjestäytyä puolueeksi, heidän on löydettävä yhteinen sävel monen muunkin asian suhteen. Vaikka ensi töiksi ratkaistaisiin akuutti kriisi, ei pidemmän päälle ole hedelmällistä jäädä yhden asian liikkeeksi. Sananvapauden puolustaminen on takuulla yksi yhdistävä tekijä. Big Techin – ihan erityisesti Facebookin ja Amazonin, jossain määrin Twitterin – harjoittama sensuuri nimenomaan pandemiakriittisiä ääniä kohtaan on herätellyt meilläkin tuhansia ihmisiä. Mediakriittisyys on varmasti myös yhteinen lähtökohta. Sananvapauden lisäksi voidaan tietysti puhua muustakin vapaudesta, ennen muuta yksilönvapaudesta, ja ihmisoikeudet istuvat sujuvasti niiden kylkeen. Samoin on selvää, että hajota & hallitse -politiikan vastustaminen on tärkeää ja uusi liike tekisi pesäeron edellä mainittuun "kulttuurisotaan": emme ole heräkkejä emmekä öyhöttäjiä, asiat riitelevät enemmän kuin ihmiset ja jos olemme ihmisiä vastaan, olemme tosiasiallisia vallanpitäjiä vastaan. Suurten bisnesyhtiöiden vallan murskaaminen on taatusti yhteisellä agendalla, ja ehkä uskalletaan ottaa kriittinen kanta kansainväliseen sääntelyyn esimerkiksi YK:n ja sen alajärjestöjen tai EU:n suunnalta.

Entä sitten? Mitä väliä sillä on globalitarismin kannalta, jos Suomessa perustetaan yksi uusi vastarinnan puolue? "Yhdeksi uudeksi puolueeksi" ei tietenkään pidä lähteä, vaan tavoitteen on sumeilematta oltava korkealla. Painotan silti edelleen, että puolueeksi järjestäytymisen sijaan tärkeää on järjestäytyminen sinänsä. Muutos on heti monta pykälää mahdollisempi, jos on olemassa vastarintaliike, joka saa aikaan valtavirtatotuuden laajamittaisen kyseenalaistamisen*, mielenosoituksia (myös laittomia!), muita joukkotapahtumia (myös laittomia!), lakkotoimia – ja mikäli muu ei auta, tarvittaessa samansuuntaisen avoimen konfliktin kuin on nähty muun muassa Hollannissa. (*Lisähuomio: radikaalien salaliittoväittämien ympärille ei pidä tehdä liikkeen sisäistä oikeaoppisten kerhoa, vaan koronakurin vastustus, vapauden vaatimus ja pandemian globalitaristisen tendenssin myöntäminen ehdottomasti riittävät.) Jokainen isompi tai pienempi hallinnollinen yksikkö, joka tavalla tai toisella kieltäytyy koronakurista ja "uudesta normaalista", murentaa globaalia ulottuvuutta. Siksi jokainen kaupunki, jokainen maa, jokainen taistelu on äärettömän tärkeä: ei vain sen maan tai kaupungin itsensä kannalta, vaan myös ihmiskunnan ja maailman vapauden kannalta.