Manifesti 2021

Vaikean vuoden 2020 jälkeen on käynnistynyt uusi vuosi 2021. Ilmassa on lisää edellisvuoden kaltaisia uhkia, ehkä jopa tehostettuja, mutta myös uutta toivoa. Ihmiset alkavat nyt herätä, havahtua, ymmärtää ja, mikä vähintään yhtä tärkeää, löytää toisiaan eli kaltaisiaan.

Ihmiset eivät ole tyhmiä. Ihmisissä on paljon enemmän ajattelun ja ymmärryksen kapasiteettia kuin he käyttävät ja näyttävät. Systeemi on pitänyt huolen, että sitä kapasiteettia on tuhlattu epämielekkääseen työhön, turhanpäiväiseen massaviihteeseen ja yhä useammin riitelyyn sosiaalisessa mediassa asioista, joita ei edes syvällisemmin mietitä, sellaisia ihmisiä vastaan, jotka voisivat olla pohjimmiltaan samaa mieltä, mutta näkökulma on toinen.

Ihmisissä on kapasiteettia ymmärtää, että ihmisen kuuluu olla vapaa, ihmisen kuuluu saada tietää asioista totuus, ihmisen kuuluu saada rakkautta ja rakastaa, ja sen vapauden, totuuden ja rakkauden alkulähde on ihminen.

Vapaus on ihmisen perusoikeus. Kukaan, joka sitä vapautta haluaa kahlita, ei ansaitse tukeamme eikä ääniämme. Jos epidemia iskee, ihmisten on voitava päättää itse, millä keinoilla tauti vältetään. Hallituksen tai viranomaisen ei pidä käskeä, että näin täytyy tehdä, noin ei saa tehdä; koulun tai työpaikan ei pidä käskeä, että tänne on tultava, täällä on oltava. Jollei ihminen tunne itseään kypsäksi päättämään tällaisia asioita itse, on tärkeää, että hän saa päätöksiinsä vilpitöntä vertaistukea.

Vapauteen kuuluu myös sananvapaus. Systeemin ei pidä päättää ihmisen puolesta, mitä saa sanoa ja mitä ei, eikä "väärien" sanojen kuulu aiheuttaa sanktioita. Yksityisen sektorin toimija on sinänsä oikeutettu päättämään, mitä sen alustalla saa sanoa ja mitä ei, kunhan käskytys tässä asiassa ei tule Systeemiltä. Lisäksi on syytä huolehtia siitä, että ihmisillä on muitakin paikkoja käyttää sananvapauttaan kuin yksityisen sektorin toimijoiden ylläpitämät alustat.

Sananvapaus liittyy myös totuuteen. Systeemin ei pidä olla esteenä totuuden etsimiselle ja löytämiselle. Jos Systeemi väittää omaa valhettaan todeksi, se ei tee valheesta totta. Ihmisillä on oikeus tietää, että Systeemi valehtelee, eikä heiltä pidä pimittää totuutta. Siksi sananvapaus on pyhä asia, sillä valehtelevan Systeemin alla elettäessä vain sananvapauden kautta on mahdollista saavuttaa yksilötasoa yleisempi ymmärrys totuudesta.

Ja totuuttahan pimitetään. Ihmisiä huijataan. On yhdessä ja yleisesti esitettävä vaatimus, että sumuverhot haihdutetaan ja totuus tuodaan päivänvaloon. Systeemin valheet eivät kestä päivänvaloa, ja Systeemiä ylläpitävä ihmisryhmä tietää sen. Siksi meitä pelätään. Olemme vaara. Ja kun ymmärrämme tämän, ymmärrämme saman tien myös, miksi meihin suhtaudutaan kuin olisimme vaara.

Kuitenkin totuus on vahvin, sillä totuus on totuus. Totuus on yleensä yksinkertainen ja aina looginen. Toivoa on niin kauan kuin on ihmisiä, jotka muistavat, mikä on totta tai kuinka totuuden voi ymmärtää. Siihen toivon ankkuriin on hyvä tarttua. Kun ankkuri nostetaan, sen mukana nousee totuus ja totuuden puolustajat – me. Kun toivosta edetään toimintaan, kysymys ei ole enää toivosta vaan uskosta. "Usko siirtää vuoria" on tunnettu sanonta. Meillekin on kaikki mahdollista, jos uskomme. Kaikki.

Usko ja toivo tarvitsevat seurakseen kolmannen eli rakkauden. "Suurin kaikista on rakkaus." Rakkaus on elämää synnyttävä ja ylläpitävä voima, suurin eteenpäin vievä voima ihmiselämässä ja maailmassa. Jos rakkaus häviää, häviävät ennen pitkää usko, toivo ja lopulta elämä. Ihmisiä ei koskaan pidä estää rakastamasta toisiaan. Jos Systeemi yrittää estää rakkauden tai rakastavan ihmiskohtaamisen, meidän on käytävä systeemiä vastaan armottomasti. Systeemi ei ole ihminen eikä minkäänlainen elävä organismi; sen tähden sitä ei kuulu rakastaa ja sen voi säälimättä tuhota. Vapaus rakastaa on vapauksista suurin tai ainakin kaunein. Näin ympyrä sulkeutuu.

Missä on vapauden, rakkauden ja totuuden lähde? Se on sinussa, minussa ja meissä. Rakkaus syntyy näkökulmasta riippuen sydämessä, aivoissa tai ihmisten energioiden kohdatessa. Se ei ole – eikä sen todellakaan pidä olla – Systeemin säädeltävissä. Meidän itsemme säädeltävissä se kuitenkin on: voimme oppia poistamaan mielellisiä ja kehollisia estoja rakkauden antamisen ja vastaanottamisen tieltä. Totuus on asiantila, jonka kaikesta Systeemin tai siihen liittyvien toimijoiden harjoittamasta pimityksestä huolimatta voi inhimillisten aivotoimintojen avulla löytää tai tunnistaa. Oppimiskyky, muisti, päättelykyky ja logiikan taju ovat kullanarvoisia. Samoin karsinoista riippumattoman ajattelun (thinking outside the box) osaaminen ja uskaltaminen on usein tärkeää. Ellei yhden ihmisen oma kapasiteetti riitä, yhdistyminen toisen kenties älyllisesti vahvemman tai itsenäisemmän ihmisen kanssa auttaa.

Vapautumisen ensimmäinen ehto on ihmisen oma tahto. Ilman sitä olemme mielin määrin Systeemin vietävissä. Toinen ehto on totuuden taju. Näiden avulla ihminen voi vapauttaa itsensä tekijöistä, jotka ylläpitävät Systeemin valtaa hänessä itsessään. Näin on tärkeää tehdä: kun sinänsä viattomasta harrastustoiminnosta ilmoittaminen sosiaalisessa mediassa orjuuttaa sinut, Systeemi orjuuttaa sinut; kun ehdollistut tietyille valtavirta-tv-ohjelmille tai mainoksille, ehdollistut Systeemille. Langat on syytä pitää omissa käsissä.

Systeemi kuitenkin toimii myös suoraan. 2020-luvun alussa on nähty tyrmäävästi, kuinka pitkälle Systeemi ja sitä puolustavat ihmiset ovat valmiita menemään, kun syy on näennäisesti tarpeeksi hyvä. Tietysti Systeemi itse määrittää syyn, tarpeen ja hyvyyden. Kun vapaudenriisto ja orjuuttaminen uhkaavat, ihmisyksilön pitäytyminen vapaana ja puhtaana ei aina riitä. Silloin ihmisten yhdistyminen – rakkauden ydin ja totuuden löytämisen apu – on kultaa kalliimpaa. Kun Systeemi kieltää ihmisiä nimenomaan yhdistymästä, on syytä käydä armottomaan, säälimättömään taisteluun Systeemiä vastaan sekä yhdessä että erikseen. Sitä varten meidän on löydettävä toisemme yli karsinoiden.

Vuosi 2021 voi olla historiallinen rajapyykki, virstanpylväs, tienhaara josta kuljemme suuntaan A tai B. Kun seuraamme johtotähtinä vapautta, rakkautta, totuutta ja omaa ihmisyyttämme, emme voi kulkea harhaan. Vuoden 2021 alussa elämme todellisuudessa, jossa näitä asioita vastaan on kohdistunut meidän sukupolvellemme ennennäkemätön hyökkäys. Tämän toiveikkaana kääntöpuolena ihmiset ovat havahtumassa, heräämässä ymmärtämään näiden asioiden voiman. Ihmiset ovat ymmärtämässä oman voimansa, erikseen ja yhdessä. Kun Systeemi pettää meidät, meidän on yhdessä aihetta pettää Systeemi. Emme tarvitse orjuuttajaa. Tarvitsemme itseämme ja toisiamme.

Uskonnon ja politiikan suhteesta

Yhä uudelleen meidän maailmassamme on uskonnosta tullut politiikkaa ja uskonnolla tehty politiikkaa. Suomen eduskunnassakin istuu kristillisdemokraatteja, ja myös Suomen islamilainen puolue on rekisteröity yhdistyksenä. Päivi Räsänen ja Abdullah Tammi eivät ole ensimmäisiä eivätkä viimeisiä lenkkejä ketjussa, joka on ainakin Raamatun tietojen mukaan alkanut jo ikiaikoja ennen ajanlaskun alkua.

Suomessa ja muissa ns. länsimaissa kristityt ovat jo kauan sitten leimautuneet konservatiiveiksi, jotka sijoittuvat perinteisellä vasemmisto–oikeisto-akselilla melkoisen oikealle. Yleisenä sääntönä pätee: mitä jyrkempi kristitty, sitä oikeistolaisempi. Toisaalta Jeesusta on nimitetty anarkistiksi ja jopa kommunistiksi. Antti Eskola kirjoitti pamfletissaan Suomi sulo Pohjola vuonna 1968: "Henkilökohtaisesti en nimittäin näe mitään muuta mahdollisuutta sille, joka haluaa seurata Kristusta ja hänen julistustaan, kuin olla yhteiskunnallisesti radikaali ja poliittisesti vasemmistolainen." Latinalaisessa Amerikassa on syntynyt teologisia suuntauksia kuten 'vapautuksen teologia' ja 'vallankumouksen teologia', jotka näkevät, että ihmisen vapauttaminen alkaa ehdottomasti jo maan päällä eikä vasta taivaassa.

Muiden uskontojen poliittisesta luonteesta on yhtä lailla vaikeaa tehdä yhtenäistä päätelmää. Esimerkiksi Israel on jo kauan vetänyt militantin äärioikeistolaista linjaa, mutta juutalaisvaltion ensivuosikymmeninä maassa kehitettiin toisenlaista, melkoisen sosialistista yhteiskuntaa kibbutseineen kaikkineen. Sosialistiset kokeilut ja piirteet eivät puutu islamilaisistakaan maista. Suomessa olen tuntenut ryhmän buddhalaisia, jotka lähes yksimielisesti ilmoittivat olevansa sosialisteja. Kaikesta huolimatta uskonnon vaikutus yhteiskunnassa kantaa varsin konservatiivista leimaa – eikä lainkaan perusteettomasti.

Vasemmistossa uskontoon on perinteisesti suhtauduttu kriittisesti, jopa kyynisesti. 1900-luvun alusta peräisin oleva pilkkalaulu Perustuslaillisten riemumarssi ilmaisee: "Köyhälistöä lohduttelemme: pääsette taivaaseen. Ai, ai petämme, taivaaseen pääsette. Ja jollette ole nöyriä, joudutte kuumuuteen." Oikeiston harjoittamaa uskonnon käyttöä sortovälineenä herjaavat säkeet osuvat kieltämättä maaliinsa. Karl Marxin suuhun on puolestaan usein laitettu sanat "uskonto on oopiumia kansalle". Todellisuudessa Marx kirjoitti moniselitteisemmin: "Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia." Ei jää epäselväksi, että Marxille uskonto oli nimenomaan työväen vallankumouksen kannalta kielteinen asia. Hän näki uskonnon ylhäältä ohjattuna eskapismina. Uskoa sinänsä Marx ei tainnut käsitellä.

Tiedämme, että Kiinan valtiojohto, joka nimellisesti edustaa "kommunismia", vastustaa uskonnollisuutta yhteiskunnassa – lukuun ottamatta niitä ulkoisia puitteita, jotka kiinnostavat miljoonia turisteja. Aika valtiokapitalistista touhua minun silmääni. Neuvostoliitossa vallitsi muodollisesti uskonnonvapaus, joka kuitenkin välillä tulkittiin vapaudeksi olla uskomatta. Yksilöinä neuvostokansalaiset saattoivat uskoa, yhteisönä eivät. Glasnostin, perestroikan ja lopulta neuvostovallan tuhon aikana uskonnollisuus nähtiin – lännessäkin – kumouksellisena voimana sinänsä: ihmisiltä oli vuosikymmenien ajan evätty oikeus sielulliseen elämään, nyt he vaativat sen takaisin. Joskus raja vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä on hiuksenhieno.

Kristinuskon, joka useimmille suomalaisille on uskonnoista tutuin, poliittinen historia voisi myös olla sangen toisenlainen. Ensimmäisinä vuosisatoina kristityt olivat radikaaleja, joita Rooman keisarikunta piti kumouksellisina. Keisari Konstantinuksen aikana 300-luvulla kristinusko teki kuitenkin liiton valtiovallan kanssa. Rooman piispasta tuli kristikunnan diktaattori, paavi, jonka häikäilemätön vallankäyttö oli usein kuninkaidenkin yläpuolella. Tilanne ei paljon korjaantunut ns. uskonpuhdistuksessa 1500-luvulla. Nyt kirkko ja valtio hitsattiin yhteen, minkä alkusyy oli kuninkaan ahneus haalia itselleen kirkon ahneesti haalima omaisuus. Sitä perua on se, että Suomen kouluissa opetetaan yhä uskontoa yhtenä oppiaineena. On selviö, ettei kristinuskosta olisi koskaan tullut maailman mahtiuskontoa ilman valtiovallan kanssa tehtyä liittoa, mutta Konstantinusta edeltävä historia paljastaa jälleen, ettei kristinusko sinänsä ole konservatiivinen oppi.

Eskapismin suhteen Marx oli hyvin oikeassa, mutta samalla väärässä. Totta on, että (kristillinen) uskonto tarjosi näennäistä apua kurjuuteen, jonka todellinen ratkaisu olisi ollut yhteiskunnan muuttaminen. Nykymaailmassa elää kuitenkin miljoonittain ihmisiä, joille usko palvelee kaikkea muuta kuin eskapistista tehtävää. Se on osa elämän totuuden etsintää, joka sosiaalisesti ilmenee usein kieltäytymisenä palvelemasta kapitalistista yhteiskuntaa. Radikaali usko ja radikaali politiikka eivät välttämättä olekaan toistensa antiteesejä, vaan samansuuntaisia pyrkimyksiä. Buddhalaisen sosialistin rinnalla voi olla rastafariuskoinen pasifistianarkisti, kosmisesti rakastava pakana tai vaikka kristitty, joka oikeasti uskoo toisen posken kääntämiseen ja koko omaisuuden lahjoittamiseen köyhille.

Minusta vasemmisto tekee virheen, jos se julistaa ateismin oikeaoppisuutta. Mutta samoin se tekee virheen, mikäli se hylkää "jumalattoman" ja "uskonnottoman" suhteensa yhteisten asioiden hoitoon. Yhteiskunta on ehdottomasti järjestettävä niin, ettei yhdenkään toimeentulo jää niin sanotusti Herran haltuun. Sivistyskasvatuksen täytyisi johdattaa kriittisyyteen uskonnon samoin kuin valtiovallan suhteen. Kriittiseen ajatteluun kuuluu kuitenkin epäily, ja epäilyn olennainen kohde on läpi historian ollut todellisuus. Kun kriittinen epäilijä kysyy, onko tämän kaiken takana jotain enemmän, liikutaan uskonnollisella maaperällä. Sen maaperän kieltäminen ihmisiltä on sielullista tyranniaa. Mutta miksi "jokin enemmän" ikinä paljastuukin, se ei saa hämärtää tarkoitusta joka on minulle politiikan pyhin – kaikkien tasa-arvoista hyvinvointia.