Kuinka poliittinen kartta käännettiin ylösalaisin

Ilkka Remeksen rikosromaani Omertan liitto ilmestyi vuonna 2013. Muutoinkin poikkeuksellisen kiehtovassa dekkarissa todetaan luontevana osana juonikuviota, että ison rahan piirit olivat tehneet suurkaappauksen soluttautumalla Euroopan sosialistipuolueisiin. Omertan liitto on fiktiivinen teos, mutta muun muassa Kauppalehden Tommi Aitio totesi kirja-arviossaan: "Koskaan aiemmin Remeksen dekkarit eivät ole liipanneet näin läheltä reaalimaailmaa." Remes itse kertoo sivuillaan: "Löysin maailman, joka kuhisee salaisia operaatioita, petoksia, laittomia kotietsintöjä, valtakamppailua, korruptiota, mafiakytköksiä, selittämättömiä kuolemantapauksia ja juonitteluja, joiden keksimiseen mielikuvitukseni ei riittäisi." Näin ollen tuntuu hyvin mahdolliselta, jopa todennäköiseltä, ettei vihjaus sosialistipuolueiden kaappauksesta ole mielikuvituksen tuotetta.

Loogisesti ajatellen kuvio on ymmärrettävä. Suurpääoman edustajat ovat vuosikymmeniä, lähes vuosisatoja liittoutuneet poliittisen oikeiston kanssa, sillä oikeisto on profiloitunut suurpääoman intressien puolustajaksi. Vasemmisto on kuitenkin ollut sen pysyvä vastustaja, ja usein on käynyt, että demokraattisen maan hallitus on muodostettu vasemmiston varaan ja iso raha saanut kyytiä. Viime vuosikymmeninä iso raha on pyrkinyt kohti maailmanvaltiutta. "Vapaakauppasopimusten" nimellä tunnetuista, suuryhtiöt valtioiden yläpuolelle korottavista hankkeista moni on kaatunut tai lykkääntynyt, ja jälleen yhtenä avainsyynä on ollut vasemmistoryhmien vastustus. Niinpä oikeistoryhmissä roikkuminen ei ole kannattanut, vaan paljon kannattavampaa on ollut vallata pari nurkkaa vasemmistoryhmistä. Viherpesu ja pinkkipesu ovat olleet erityisen tepsiviä konsteja punavihreän väen käännyttämiseksi, ja organisaatiotasolla on takuuvarmasti käytetty sitä itseään eli rahaa – "tietysti edellyttäen, että".

Toisaalta myös toisensuuntaista muutosta on havaittavissa. Sitä mukaa, kun iso raha on keventänyt otettaan oikeistosta, siellä on ilmennyt suurpääoman vastaisia tendenssejä. Kun vasemmisto on yhä useammin kääntynyt hyväksymään suuryhtiöt – joiden kanssa diilaamalla on kuviteltu vaikutettavan kertarysäyksin ilmastonmuutokseen ja muihin globaaleihin haasteisiin – se on yhä useammin nähnyt pienet ja keskisuuret yritykset hankalina: iso joukko itsenäisiä toimijoita on huonosti kontrolloitavissa. Tämän tullessa näkyväksi oikeistossa on opittu samastamaan vasemmiston ja suuryritysten intressit, ja itse oikeistolaiset ovat yhä useammin samastuneet pk-sektoriin ja julistautuneet sen ainoiksi puolustajiksi. Samalla vimmalla, jolla ennen on käyty liiketoiminnan kahlitsijoina pidettyjä sosialisteja vastaan, käydään nyt myös ison rahan suuryhtiöitä vastaan.

Vuonna 1999 Seattlessa Maailman kauppajärjestön huippukokouksen yhteydessä mellakoitiin. Globalisaatiokriittiseen mielenosoittajajoukkoon, jota kutsuttiin "Seattlen kansaksi", kuului muun muassa anarkisteja, ympäristöaktivisteja, pienten etnisten ryhmien edustajia ja nationalisteja. Maailman kauppajärjestön lyhenteen WTO:n julistettiin tarkoittavan "World Take Over". Kuulostaako tutulta? 2000-luvulla tuotettiin WTC-iskujen (hmm... World Trade...), Afganistan- ja Irak-operaatioiden, islamismin ja islamofobian kautta äkkisyvä juopa entisen "Seattlen kansan" sisään. Maahanmuutosta ja islamista tehtiin valtava kynnyskysymys, joka paitsi teki entisen globalisaatiokriittisen yhteistyön mahdottomaksi, myös muotoutui koko poliittisen kentän näkyvimmäksi jakolinjaksi. Ilmastonmuutosteeman hyväksikäyttäminen on täydentänyt tämän social engineering -projektin. Nyt toinen puoli vanhasta globalisaatiokriittisestä rintamasta on manipuloitu globalisaatiomyönteiseksi. Samalla tämä merkitsee 1990-lukulaisen anarkismin kuolemaa, sillä on loogisesti mahdotonta olla anarkisti ja kannattaa globaalia ilmastohallintoa.

Operaation nimeltä Covid-19 myötä "World Take Over" on todellisempi kuin koskaan ennen. Globaali totalitarismi eli globalitarismi tekee tuloaan. Edellä kuvattujen prosessien myötä sekä poliittinen vasemmisto että 1990-lukulainen anarkistiliike ovat täysin mahdottomia työkaluja globalitarismin vastustamiseen. Vasemmisto on larpannut pandemiassa ilmastonmuutosta. Tämä on tiennyt flirttailua totalitarismin kanssa erityisesti Suomen kaltaisissa maissa, joissa vasemmisto on näennäisesti vallassa eli hallituksessa. Oikeistojohtoisissa maissa asetelma on hämärämpi. Ilmastonmuutoksen erityisasema paljastaa, ettei muutaman vuoden takainen "vihervasemmistoa ei ole olemassa" -väittämäni pidä 2020-luvulla todellakaan paikkaansa. Anarkistiliike on feidannut anarkismin pois tunnuksistaan, vahvistanut sen sijaan "antifasismia" ja nyt jopa "antikonspirasismia" – kaiken törkeäksi huipuksi liikkeen logosta on esitetty muunnelma, jossa punainen ja musta lippu on korvattu samanvärisillä kasvomaskeilla. En usko, että missään tilanteessa on tätä enemmän syytä epäillä liikkeen kaappaamista ja manipulointia alkuperäisen tarkoituksensa vastaiseksi. Ne, joiden olisi vanhastaan luullut vastustavan totalitarismia, kannattavat sitä.

Twitterissä on kuluneen talvikauden aikana useita kertoja ihmetelty, ovatko vasemmisto ja oikeisto vaihtaneet paikkaa keskenään. Suomessa, jossa vasemmisto on hallituksessa, radikaaleimpia ja kapinallisimpia twiittejä ovat kirjoittaneet Tuomas Malisen ja Ano Turtiaisen kaltaiset hahmot, jotka on helppo samastaa oikeistoon. Eikä "radikalismi" tässä tapauksessa tarkoita perinteistä oikeistoradikalismia. Malinen on ajoittain käyttänyt selkeän vasemmistolaista retoriikkaa yleislakkoehdotuksineen, ja Turtiaisen poliisia kritisoivaan lausumaan esitti yksi vääräleuka vastakritiikin, joka arveli häntä anarkistiksi ja kettutytöksi. Itse kommentoin Helsingin huhtikuun 10. päivän väkivaltaisesti tukahdutetun mielenosoituksen tiimoilta, että vapausliike edustaa tänä päivänä sitä mitä anarkismi 2000–10-luvulla. Yhteisiä vihollisiakin on: maailmanvaltiuteen pyrkivät ison rahan suuryhtiöt. Vapausliike on käsitteenä hyvin pätevä. On todettu yleisesti, ettei vasemmisto–oikeisto-jako enää toimi: uusi jako on libertarismin ja autoritarismin välillä. Ja ellei vasemmiston ja oikeiston suoranaiseen paikanvaihtoon uskoisi, on helppo ymmärtää vinha perä Mark Changizin väitteessä, että vasemmisto on siirtynyt kohti autoritarismia ja oikeisto vastaavasti kohti libertarismia.

Yllä kuvattu kuvio olisi sinänsä ihan selkeä: lakkaamme olemasta (libertaari)vasemmistolaisia, olemme (libertaari)oikeistolaisia – ja se siitä. Ikävä kyllä nyt tulevat asetelmaa sotkemaan vasemmiston ja oikeiston vanhat poliittiset rakennelmat: puolueet, mediat, järjestöt, ajatuspajat ja kaikenlaiset muut tiimit. Ja kuin tahallisena muistutuksena vanhasta maailmasta näiden manipulointipyrkimykset toimivat sillä omituisella logiikalla, jonka tunnistin jo 2010-luvun alussa: oikeisto vetää puoleensa ja vasemmisto hylkii. Kokoomuslaiset ja varsinkin perussuomalaiset piirit yrittävät voimallisesti kaapata uuden vapausliikkeen omalle puolelleen. Keskusteluun ujutetaan sarjasyötöllä ideoita valtionvelasta uhkana, talouskasvusta hyvänä, verotuksesta varkautena, kaikenlaisen "hyysäämisen" kalleudesta ja tietysti pandemiaoperaatiosta "vihervasemmiston", "sosialistien" tai "kommunistien" projektina – sen sivuuttaen, että lukuisissa maissa samaa operaatiota ovat johtaneet oikeistopiirit. Vasemmistolaisten, vihreiden ja ex-anarkististen piirien sanoma taas kuuluu, että olemme pahiksia ja yhteiskunnalle vaarallisia: olemme "denialisteja", "hörhöjä" ja "äärioikeistolaisia", joiden avulla pystytetään fasismia – niinpä kanssamme ei pidä olla tekemisissä, saati kuunnella meitä ja luoda yhteistyötä, vaan on oltava hyviksiä ja pysyttävä hallituksen puolella. Vapauden, rakkauden ja totuuden perustalle fasismia? Jaaha.

Yhden nykyhetkeä määrittävän avainoivalluksen tein vuonna 2016 kirjoittaessani, kuinka muun muassa taide, tiede, koulutus ja journalismi olivat yhteiskunnassa värittyneet "sinänsä vasemmistolaisiksi". Siinä vaiheessa näkökulmani oli yhä vasemmistolainen enkä kyennyt näkemään asiaan liittyvää uhkaa Sipilän hallituksen perseillessä menemään. Nyt, kun vasemmisto on näennäisesti vallassa eli hallituksessa, valtaosa taiteen, tieteen, koulutuksen ja journalismin aloilla toimivasta väestä on etukäteen ostettuna vapaudenriisto-operaation tukijoukkoihin. Kulttuurielämän alalta on onneksi alkanut kiduttavan hitaasti, mutta varmasti löytyä vastarannankiiskiä – tunnetuimpina Anna Eriksson ja Paula Vesala, joista ensin mainitun puheenvuoro oli jopa radikaali. Mutta esimerkiksi ennen muinoin hehkuttamani Tampereen underground-yhteisö on ällistyttävästi täysin kuuliainen ja kiltti. Tiede on luonteeltaan moniarvoinen, ja niinpä on itsestään selvää, että tieteen piiristä kuuluu paljonkin soraääniä. Hallitusmielinen rintama, jotka on olevinaan tiedemyönteinen, pyrkii häkellyttävästi tukahduttamaan soraäänet ja osoittaa näin ollen olevansa itse asiassa tiedevastainen. Totalitarismin perinteen mukaisesti se pyrkii korvaamaan vapaan tieteen pseudotieteellä, joka on yhdenmukainen auktoriteetti. On toinen asia, onko tiede ennenkään ollut vapaata tai sen luonteenomainen moniarvoisuus hyväksyttyä.

Edelliset asiat kootakseni minusta nyt pitäisi hyväksyä nämä tekemäni johtopäätökset:
1) Vasemmiston ja oikeiston merkitys on muuttunut. Vasemmistolaisuus on nykyään lähinnä autoritarismia, oikeistolaisuus libertarismia.
2) Uuden merkityksen mukaiseen oikeistoon tai vasemmistoon samastuminen ei tarkoita samastumista perinteisiin oikeistoa tai vasemmistoa edustaviin puolueisiin.
3) Se, että vasemmisto nyky-Suomessa edustaa autoritarismia ja totalitarismia, ei tarkoita että vasemmisto olisi vanhassa merkityksessäänkin edustanut autoritarismia ja totalitarismia.
4) Se, että kyseenalaisen pandemian varjolla tehdyn vapaudenriisto-operaation ovat Suomessa toteuttaneet perinteiset vasemmistopuolueet, ei tarkoita että kyseessä olisi vasemmistolainen projekti vanhassa merkityksessä. Useissa maissa saman operaation ovat toteuttaneet perinteiset oikeistopuoleet.
5) Vasemmiston merkityksen muuttuminen liittyy siihen, että ”ison rahan” ylikansalliset suuryhtiöt ovat ensin ilmastonmuutoksen, nyt koronan avulla manipuloineet vasemmiston samastumaan omiin etuihinsa.
6) Oikeisto on vanhastaan samastunut ”ison rahan” ylikansallisten suuryhtiöiden etuihin, mutta näiden käännettyä katseensa enemmän vasemmistoon on myös oikeiston merkitys muuttunut.
7) Vasemmisto–oikeisto-jakoa ja muita poliittisia jakoja hyödynnetään häikäilemättä sekä perinteisten puolueiden propagandassa että ”hajota ja hallitse” -politiikassa.
8) 1990-lukulainen anarkistiliike on kuollut ja sen rippeet muuttuneet vallanpitäjien käsikassaraksi.
9) Vapausliike, uuden totalitarismin (ja globalitarismin) vastainen liike, on 2020-luvulla sitä mitä anarkistiliike oli edellisillä vuosikymmenillä. Sen on syytä asemoida itsensä uudelleen suhteessa yhteiskunnalliseen taisteluun ja ottaa oppia anarkistiliikkeen käymästä taistelusta. Se ei voi eikä saa olla vanhassa merkityksessä oikeistolainen tai vasemmistolainen, vaan yksinomaan libertaarinen.
10) Vapausliikkeen teemat ovat tärkeitä myös kaikille niille yhteiskunnan osa-alueille, jotka yllä kuvatuista syistä ovat asemoituneet vasemmalle: taiteelle ja kulttuurille, tieteelle, koulutukselle, journalismille ja medialle sekä – 2020-luvun propagandan huomioiden häkellyttävää kyllä! – terveydelle ja turvallisuudelle. SIKSI ON ELINTÄRKEÄÄ HYVÄKSYÄ JA OMAKSUA NÄMÄ LÄHTÖKOHDAT, KESKUSTELLA NIISTÄ, TEHDÄ TYÖTÄ YHDESSÄ JA ERIKSEEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEKSI, KUMOTA TOTALITARISMIN VALTA, MUUTTAA YHTEISKUNTA JA MAAILMA.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ihmiselämää kurjistamatta

Tätä kirjoittaessani (maaliskuun alussa 2019) on viimeisen vuoden, oikeastaan jopa puolen vuoden, kuluessa yksi mielipideilmaston osanen muotoutunut uusiksi. Kysymys on tietysti nuorten ilmastokapinasta. 16-vuotiaan ruotsalaisen Greta Thunbergin luotsaama liike – joka on syntynyt kaikkein luontevimmalla tavalla: yksi tekee ensin ja muut perässä – on tehnyt aikuiset tietoisiksi, että nuoret ovat kaikkialla maailmassa valmiita menemään koulunkäyntilakkoon, epäilemättä muuhunkin lakkoon, vaatiakseen huomiota ilmastonmuutokselle. He perivät sen maailman, jonka vanhemmat sukupolvet jättävät, minkä kaikki sukupolvet tietävät.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen tai torjunnan tiellä on vielä paljon esteitä. Kaikkein ilmeisin niistä on kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä ja sitä ylläpitävät bisnesjohtajat sekä poliitikot. Kapitalismin logiikka on aina lyhytnäköinen kasvu, eikä se kerta kaikkiaan ole yhteensopiva ilmaston ja ympäristön riittävän huomioimisen kanssa. Yhteiskuntajärjestelmän ylläpitämisen yhteydessä tulee aina käsittelyyn kysymys demokratiasta. On kyllä totta, että ihmiset tiedostavat sekä ympäristöasioita että esimerkiksi sosiaalisia ongelmakysymyksiä paremmin kuin heidän äänestyskäyttäytymisensä osoittaa. Äänestäjiä huijataan aina vaaleissa, ja tämä tapahtuu myös nyt vuonna 2019.

Meidän on silti myönnettävä, että toistaiseksi ihmisten enemmistö ei halua äänestää ilmastollisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan puolesta. Mistä tämä johtuu? Yksi oleellinen syy on varmasti, että ihmisiä pelottaa luopumisen ajatus. Joko elämässä on paljon mukavaa, josta halutaan pitää kiinni, tai sitten elämä on niin kurjaa, että harvoja asioita, joista saa lohtua, ei haluta menettää. Totta kai ilmastonmuutoksen vastainen politiikka vaatii luopumaan joistakin asioista. Toisaalta, mikäli ilmastonmuutos iskee täydellä voimallaan, viimeistään seuraava sukupolvi joutuu luopumaan aivan hirvittävän monista asioista.

Kun nykyinen elämänmuoto ei millään ilveellä voi jatkua, on hyvä hoitaa muutos niin, että kurjistavan luopumisen sijaan saamme entisen tilalle jotain parempaa. Toisin kuin ihmisille uskotellaan, ilmastonmuutoksen torjunta ei vaadi meiltä jatkuvaa kituuttamista, kaiken kattavaa vastentahtoista niukkuutta ja ankaraa kieltäymystä. Uskottelijat ovat usein niitä, jotka hyötyvät – lyhytnäköisellä (kasvu)logiikalla – nykyisen elämänmuodon jatkumisesta. Toisaalta joskus samaa uskottelevat myös ihmiset, jotka eivät hyödy siitä mitenkään, vaan ovat omaksuneet puritaanisen rankaisijameiningin: tulkoon ankarat ajat, typerä ihmiskunta on ansainnut ne. Tämä filosofia hyödyttää välillisesti ensin mainittuja uskottelijoita, koska se aiheuttaa ihmisten enemmistössä hylkivän reaktion.

Oikeasti iso osa niistä tekijöistä, jotka ilmastonmuutoksen hillitseminen väkisinkin kitkee, on sellaisia, jotka useimmat takuulla jättäisivät taakse ihan mielellään. Jos teollisuuslaitos tai ajoneuvo savuttaa ja haisee, se tuntuu aistimellisesti epämiellyttävältä, saastuttaa ympäristöä ja edistää ilmastonmuutosta. Meille uskotellaan, että raha saakin haista; uusi aika yksinkertaisesti lyttää tällaiset argumentit. Meille uskotellaan myös, että tarvitsemme jatkuvasti uutta, mieluiten ihan uusinta muodikasta vaatetta; kun se hajoaa nopeasti käytössä, sillä ei ole väliä – sehän muoti on pian jo mennyttä ja ostamme jälleen uutta. Todennäköisempää on kuitenkin, että käytössä hajoaminen aiheuttaa joukon kirosanoja ja pari koetukselle joutuvaa ihmissuhdetta. Vaatteiden lisäksi tarvitsemme muka jatkuvasti uutta teknisiin laitteisiin liittyvää sälää, joko materiaalista tai sähköistä. Kuka sellaista kilpajuoksua jaksaa tai ei pidä oikeasti pelleilynä?

Sitten on meille rakas elintarviketuotanto. Hirveä määrä eläimiä, jotka tavallista ihmistä houkuttelisivat lähinnä silittämään ja taputtelemaan, työnnetään massiiviseen tuotantolaitokseen, pumpataan täyteen lihasmassaa ja antibiootteja, lahdataan ja myydään terveydelle haitallisilla lisäaineilla varustettuna halvempaan hintaan kuin terveellinen ja luonnonmukainen sapuska. Siis mitä vittua? Kasvikunnan tuotteet kasvatetaan pilaamalla ne varmuuden vuoksi tuholaisilta suojaavilla myrkyillä, jotka päätyvät luonnon kiertokulkuun ja viime kädessä pilaamaan terveyttämme. Ehanaa. Kalaa pyydetään merestä Norjassa, lennätetään lentokoneella Kaakkois-Aasiaan käsiteltäväksi ja sitten takaisin Pohjoismaihin myytäväksi. Ja kaikilla on kivaa? Puku päällä taksilla lentoasemalle ja lentokoneella toiselle puolelle maapalloa, tai toisaalta sadan kilometrin päähän, lentävät bisnesmiehet eivät nekään taida olla korvaamaton tai miellyttävä näky. Kerskakuluttavista rikkaista elostelijoista kaikki "tykkäävät" muutenkin. Tai sitten lentsikassa onkin viikon kännit Teneriffalla vetänyt möykkäröivä turisti. Tästä kaikesta me "joudumme" luopumaan, hah haa.

Ilmastollisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta voisi oikeasti olla paljon mukavampi, rennompi ja leppoisampi kuin tämä nykyinen. Vähemmän kulutusta on yhtä kuin vähemmän tuotantoa, ja kumpikin on yhtä kuin enemmän aikaa. Lisäaikana ei ole mikään pakko ehtiä pilaamaan ilmastoa entistä enemmän, vaan sen voi vaikka jakaa toisten ihmisten kanssa, tai ulkoilla ja liikkua, lukea kirjoja, tehdä käsitöitä – mitä hyvänsä. Matkustaminenkin onnistuu, kun rakennamme oikeasti pätevän ja kattavan "maata pitkin" kulkevan julkisen liikenteen verkoston, jossa "vähäpätöisiä" yhteyksiä ei ole olemassa eikä jokaisen osuuden tarvitse tuottaa palvelunjärjestäjälle voittoa. Iltapäiväjunassa on tunnelmaa, kun yksi on tulossa töistä, toinen koulusta, kolmas kirpputorikierrokselta, neljäs on lähtenyt tapaamaan sukulaisiaan ja viidennellä on Mikkelissä mielitietty. Turvesoita ei enää näy ikkunasta. Elintarvikkeet on tuotettu luonnonmukaisesti ja lähellä – ja mikäli jokin ei kasva täällä lähellä, sitä ostetaan tänne reiluna kauppana. Tuonti jostakin kauempaa saa näkyä myös hinnoissa; ylipäänsä kaiken, mikä on luonnollisesti ja mutkattomasti hyväksi meille ja ympäristölle, on asiallista olla halvempaa kuin haitallinen ja kyseenalainen. Käyttötavaran ei "tarvitse" enää hajota nopeasti, koska emme vaadi aina uutta; jos jokin hajoaa, sen voi korjata – vaikka itse, jos osaa.

Totta kai näin mukavan ja viihtyisän yhteiskunnan rakentaminen herättäisi vastustusta, vaikka sillä olisikin takanaan demokraattinen tuki. Esimerkiksi, jos yksi Euroopan unionin jäsenmaa – siis vaikkapa Suomi – alkaisi toteuttaa muutosta, unioni ei varmasti hyväksyisi sitä ja tapahtuisi välirikko. Tämä asetelma toivottavasti herättää ihmiset ymmärtämään, kuinka ongelmallinen asia ylikansallista bisnestä palveleva EU on. Muutos parempaan yhdessä maassa voi joka tapauksessa aiheuttaa mahtavan ketjureaktion. Ennen kuin näin pitkälle päädyttäisiin, saisimme muutospyrkimyksiämme vastaan omat bisneksentekijät (kansainvälisine tukiverkostoineen) sekä meistä valheita ja kuraa levittävän valtamedian. Tämä asetelma toivottavasti herättää ihmiset ymmärtämään, kuinka ongelmallinen asia bisnestä palveleva valtamedia on.

Ilmastonmuutoksen pysäyttävä yhteiskunta on siis vielä ison kiven takana. Mutta se on mahdollinen ja aika houkutteleva vaihtoehto. Meillä voisi edelleen olla kivaa ja mukavaa, itse asiassa kivempaa ja mukavampaa kuin nykyään. Tämänsuuntaisen muutoksen lukemattomia välillisiä positiivisia vaikutuksia en ole tässä edes ehtinyt tarkastella. Siinä sivussa voisimme pelastaa ihmiskunnan ja mahtavan määrän muitakin lajeja.

Köyhyys ja rikkaus

Nykyään, kun meillä puhutaan köyhyydestä, keskusteluun tuppaa liittymään oikealle suuntautuvia harhaanjohtajia, jotka väittävät, ettei Suomessa oikeasti ole köyhiä. Perinteisesti on muistutettu, että muualla on vielä huonommin. Tämä on totta, mutta sen ei pidä vesittää sen enempää suomalaisten köyhien kärsimystä kuin viime vuosikymmenien eriarvoistumisprosessia. Nyt ovat markkinoille ilmaantuneet uudet ideologiset kauppiaat, näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka julistavat, että ilmastonmuutos vaatii kaikkia suomalaisia luopumaan elintasostaan, sillä meidän köyhämmekin ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita. Muistutukseen, että rikkailla on moni(kymme)nkertaisesti tingittävää kuin köyhillä, he eivät yhdy ollenkaan. Luonnollisesti he eivät myöskään ole aloittaneet tätä luopumista itsestään.

Seura-lehdessä julkaistiin viime vuonna mielenkiintoinen artikkeli. Sen mukaan seitsemällä rikkaimmalla suomalaisella (siis henkilöllä!) on varallisuutta yhtä paljon kuin 40 prosentilla (!) köyhimpiä suomalaisia. Tämä varallisuus on 11 miljardia euroa, ja sama summa jakautuu siis yhtä lailla seitsemän rikkaimman kuin 1,85 miljoonan (!) köyhimmän kesken. Kaikkein varakkaimmaksi suomalaiseksi on tässä vuoden 2015 tietoihin perustuvassa listassa määritelty Antti Herlin, jonka omaisuus on kolme miljardia euroa. Tämä on valtiovarainministeriön mukaan enemmän kuin eduskunnan, tasavallan presidentin, valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön ja ympäristöministeriön vuoden 2019 budjetit yhteensä.

Kun jaoin juttulinkkiä Twitterissä, tietysti paikalle pöllähti kokoomustrolli länkyttämään Herlinin perheen (jonka edustajia on listalla useita) työllistävästä vaikutuksesta. Kun yritin ohjata keskustelua riistoon ja lisäarvoon, hän ei tietenkään yhtynyt siihen ollenkaan. Täytyy olla melko paatunut oikeistolainen taulapää, ellei ymmärrä, että jostakin se miljardien omaisuus on täytynyt nyhtää. Kummasti Koneen rahat eivät ole sijoittuneet työllistämiseen eikä edes nykyisten työntekijöiden isompiin palkkoihin, vaan ne ovat päätyneet johtajien taskuihin. Kummasti myöskään Suomen oikeistolaiset hallitukset eivät ole viitsineet verottaa omaisuutta (varallisuusveron lakkautti Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus vuonna 2005) tasa-arvoisemman Suomen luomiseksi tai vaikkapa paremmaksi satsaukseksi ympäristöasioihin (vuoden 2019 budjetissa ympäristöministeriön osuus on vain noin 200 miljoonaa euroa).

Voisimmeko jo ymmärtää, että ensiksikin Suomen eriarvoinen talouskehitys on yksinkertaisesti väärin. Se synnyttää jaon voittajiin ja häviäjiin, se jakaa meidät ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin, se herättää katkeruutta ja pahoinvointia sekä köyhyyden kautta että itsessään. Toiseksi köyhyys on ongelma: velkaantuneet sekä Euroopan neuvoston toistuvasti moittiman liian alhaisen perusturvan varassa eläjät joutuvat liian tiukille nyky-Suomessa. Ja kolmanneksi, minun mielestäni kaikkein tärkeimpänä asiana, rikkaus on ongelma: juuri he ylikuluttavat, juuri he ensisijaisesti hyödyntävät ympäristölle haitallisia ylellisyyksiä (kuten lentoliikennettä) ja juuri he tässä yhteiskunnassa, jossa raha ja valta ovat liittoutuneet, ohjaavat myös poliittista ja sosiokulttuurista kehitystä nykyiseen vahingolliseen suuntaan.

Köyhyyden poistamiseen on lääke keksitty. Sen nimi on perustulo. Itsessään perustulo voi tietysti olla vaikka kuinka alhainen, mutta jos se määritellään riittävän isoksi, sillä voidaan hoitaa varsinainen köyhyysongelma kuriin. Esimerkiksi 1000 euron verottoman perustulon avulla päästäisiin eroon Kelan toimeentulotuki-, opintotuki- ja työttömyysturvabyrokratiasta, joka on eräs köyhien sorron muoto. Kaikesta "sossu-Tatu"-tyyppisestä valtamedian valehtelusta huolimatta tukia jätetään moninkertaisesti useammin hakematta kuin väärinkäytetään. Perustulon päälle voisi tulla jonkinlainen asumistuki, ellei päästäisi myös toiseen, tehokkaaseen, perustulon kanssa oikein hyvin yhteensopivaan vähävaraisuuden hävityskeinoon – vuokrasääntelyyn. Suomessa oli voimassa vuokrasääntely vielä 1990-luvun alussa, kunnes Esko Ahon hallitus purki sen asteittain. Asuntoministerinä oli tuolloin Pirjo Rusanen (kokoomus).

Rikkauden poistaminen ei sekään ole mahdotonta. Verotus on suosinut uusliberalistihallitusten aikana yhä enemmän rikkaita. Suunta olisi syytä kääntää. Varallisuusveron ottaminen uudelleen käyttöön ja tuloveron progressiivisuuden tehostaminen, veronkierron tekeminen mahdottomaksi sekä osinkojen verottaminen tekisivät nykyisistä superrikkaista huomattavasti vähemmän rikkaita ja tuhansista hyvätuloisista enemmänkin hyvin pärjäileviä keskituloisia. Tämän verotuksen avulla tienatuilla varoilla voitaisiin mielihyvin rahoittaa perustuloa ja monien nykyisin maksullisten yhteiskunnan palvelujen muuttamista (palauttamista!) ilmaisiksi.

Oikeistodiskurssi pyrkii hämärtämään rikkaiden ja köyhien eroa nyky-Suomessa. Jopa toimittaja Reetta Räty – joka ei ole mikään kokoomuslainen – kirjoitti Lentävä vegaani -otsikolla varustetun artikkelin, joka väitti "punavihreiksi" kutsuttujen ympäristötietoisten nykysuomalaisten lentävän jatkuvasti koneella pitkin ilmatilaa. Tämä on täysin harhaanjohtavaa, sillä hän itse kykenee lentelemään (JA maksamaan jatkuvasti ylimäärää vegaani-, luomu-, reilunkaupan- ym. tuotteista) vain taloudellisesta, ei aatteellisesta syystä. Toisin kuin vieraantunut eliitti luulee, suomalainen köyhä ei käytä lentokonetta, vaan bussia tai junaa (todennäköisesti halvimpia vuoroja), milloin sellainen on käytettävissä. Usein lähtö- tai kohdepaikan sijaitessa alikehitetyllä syrjäseudulla ei ole, joten matkaamiseen tarvitaan omaa autoa, minkä takia köyhä on käytännön maksukyvyltään entistä köyhempi. Hyvin moni köyhä ei matkustele ollenkaan, ja asiointimatkat taittuvat polkupyörällä – ei siksi, että hän tiedostaisi Rädyn tavoin ekologisesti, vaan koska pyöräily on ilmaista. "Punavihreydestä" puhuminen on harhaanjohtavaa siksikin, että "punaisten" eli vasemmistopuolueiden äänestäjistä iso osa on nimenomaan köyhiä ja alimmat yhteiskuntaluokat ovat koko vasemmistolaisuuden perusta.

Mutta eikö ole totta, että meidän köyhämme ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita? Nykyisenkin perusturvan varassa elävien ihmisten kuukausitulot ylittävät reilusti globaalin mediaanitulon. Tämä asia voitaisiin hoidella yhdellä aika perustavalla yhteiskunnallisella muutoksella – markkinoiden ohjauksen hylkäämisellä ja siirtymisellä sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sattumoisin sama muutos helpottaisi myös radikaalisti rikkauden poistamista, vuokrasääntelyn ja perustulon toteutusta sekä haitallisen ylellisyyskulutuksen lakkauttamista. Jos yhteiskunta turvaisi perushyödykkeiden jakelun elintarvikekauppaa myöten, voitaisiin aiheuttaa deflaatiota, jonka myötä hintataso pysyisi niin matalalla, että perustuloa ja palkkojakin voitaisiin ostovoiman kärsimättä alentaa. Tai toisinpäin: jos Suomi irtautuisi eurosta (sosialistista maata tuskin EU:ssa ja EMU:ssa edes haluttaisiin katsella), oma raha voitaisiin devalvoida, jolloin rahan määrä pysyisi numeerisesti entisenä, mutta sen arvo ulkomaisiin yksiköihin nähden alenisi. Näillä konsteilla kyettäisiin turvaamaan, että perushyödykkeet ja -palvelut olisivat kaikkien saatavilla, mutta haitalliseen turhuuteen löytyisi entistä hankalammin varoja. Tämän pitäisi miellyttää myös ekologisesti ajattelevia ja ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä – miinus näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka oikeasti ovat vain kokoomuslaisia.

Ilmastonmuutos ja sosialistinen värivallankumous, eli temppu & kuinka se tehdään

Lähdetään liian ison kansainvälisen palan haukkaamisen ja EU-kotkotuksen sijaan liikkeelle klassisesti yhdestä maasta. Olkoon se yksi maa Suomi, koska täällähän sitä asutaan. Luodaan tänne uusi oma punainen mediakenttä, joka irtisanoutuu valtamediasta, sen näkökulmista ja puheenaiheista, ja määrää itse mistä ja miten kirjoitetaan. Luodaan myös kursseja ja "opistoja" opettamaan perusasioita ja herättämään tietoisuutta. Yhtenä oleellisena oppisisältönä on internetin ja sosiaalisen median aktivismi, joka on oikean tietoisuuden puuttuessa pelkkää sohimista.

Otetaan haltuun vallankumouksellinen tilanne, jossa hyvin iso osa kansasta on ylintä valtaa vastaan. Sellainen tilanne olisi ollut jo Sipilän hallituskauden alussa, mutta oman median, opetuksen ja tietoisuuden puute vesitti orastavan kumouksen. Seuraava vallankumouksellinen tilanne voi tulla, jos entiset hallituspuolueet kokevat eduskuntavaaleissa rökäletappion, mutta uusi hallitus muodostetaan kuitenkin leikkauksia jatkavalle uusliberaalipohjalle. Toki sitä vaihtoehtoa ajatellen medialla ja opetuksella on tulipalokiire.

Vallankumouksellisen tilanteen haltuunotto oman median ja nettiaktivismin avulla tarkoittaa, että onnistumme luomaan uskottavan vaikutelman siitä, mitä kansa haluaa. Tämä on ollut lähtökohtana kaikissa ns. värivallankumouksissa, joista iso osa on ainakin väliaikaisesti onnistunut. Värivallankumoukset ovat olleet joko täysin tai melkein verettömiä. Väkivaltaisen vallankumouksen mahdollisuus täytyy poissulkea.

"Värivallankumouksen" on oltava selvästi sosialistinen ja ulotuttava demokratian rakenteisiin saakka. "Uudet vaalit!" on sinänsä ihan kiva vaatimus, mutta jos nimenomaan vaalit ovat johtaneet kansanvallan vastaiseen lopputulokseen, on kansan – ts. joukkojen, jotka onnistuvat uskottavasti edustamaan kansaa – otettava valta omaan haltuun. Päättävät elimet on miehitettävä väliaikaisen vallankumousneuvoston voimin, ja tämän neuvoston tehtävänä on säätää perustuslaki, joka tekee esimerkiksi ympäristölle ja ilmastolle haitalliset tekijät mahdottomiksi ainakin ilman sanktioita. Jos rikkaus tehdään mahdottomaksi, myös kerska- ja ylikulutus muuttuvat mahdottomiksi: kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Edelleen voidaan esimerkiksi lakkauttaa tehomaatalous, fossiilisten polttoaineiden käyttö, alle 500 kilometrin matkustajalennot ja asekauppa ihan suoraan sopivaksi muotoiltuun perustuslakiin nojaten.

Ylimenokaudella tarvitaan väliaikaishallitus, joka tekee ensimmäisen yksityiskohtaisen sovelluksen uudesta perustuslaista. Sovellukseen kuuluvat muun muassa haittaverot kaikelle, mistä on haittaa ympäristölle ja ilmastolle, mutta minkä kieltäminen olisi paha ylilyönti. Liikenne ja vähittäiskauppa vaativat myös kiireellistä uudelleenjärjestelyä. "Omalla autolla 50 kilometriä automarkettiin" -tyyppinen vaihtoehto ei kuulu vallankumouksen jälkeiseen yhteiskuntaan. Haitalliset palvelu- ja yksityissektorin rakenteet katoavat joko kannattamattomina tai perustuslain vastaisina, ja tilalle luodaan uusia ihmis- ja ympäristöystävällisiä, yhteisöllisiäkin rakenteita.

Uusi demokratia voidaan luoda tehottomiksi osoittautuneista vanhoista poikkeaviin rakenteisiin. Väliaikaishallitus voi esim. asettaa paikallistasolla järjestettäväksi kylä- ja kaupunginosapäivät, jotka valitsevat omat edustajansa kuntapäiville, nämä maakuntapäiville ja maakuntapäivät edelleen valtiopäiville. Eduskunnassa "istuminen", lentelyt ja taksiajelut kansan laskuun ynnä muu elitisoiva kökkö jäävät historiaan. Kaikkien toimijoiden kaikilla tasoilla on toimittava perustuslain mukaan. Järjestelmän tultua toimintaan väliaikaishallitus lakkauttaa itsensä hallituksena, muuttuu pelkäksi perustuslain noudattamista valvovaksi neuvostoksi ja vetäytyy päätöksenteon taustalle.

Uusi järjestelmä säilyy, kun ihmisten enemmistö on siihen tyytyväinen. Tämä on tärkeää: järjestelmästä täytyy alusta asti luoda sopivasti yleisen maun mukainen, ei mallia "me täällä norsunluutornissamme tiedämme parhaiten", mikä on vaivannut postmoderneja vasemmistoutopioita. Ja kun järjestelmä säilyy, jonkin ajan päästä voidaan tiedottaa, kuinka uusi yhteiskuntamalli on tehnyt täydellisen ihmeen Suomen kasvihuonepäästöille ja ilmastovaikutukselle. Kansainvälinen yhteisö tarkkailisi takuulla alusta asti vallankumousta ja uutta järjestelmää suurennuslasin läpi, todennäköisesti länsimainen valtamedia lietsoisi mielialaa meitä vastaan. Tällainen tilanne synnyttää luontaisena sivutuotteena intohimoisesti puolellamme olevien yhteisön. Edes "alternative facts" -aikakaudella on selkeitä faktoja vastaan vaikea sanoa mitään. Paine järjestelmän muuttamiseen oman mallimme mukaiseksi kasvaisi kaikkialla. Uusia "värivallankumouksia" alkaisi tapahtua. Ehkä maailma pelastuisi.

Kuinka ilmastonmuutos kesytetään

Kulunut kesä on taas vaihteeksi ollut poikkeuksellisen lämmin. Jo toukokuussa oli pitkä hellejakso, ja normaalisti keväinen kuukausi oli alkupäiviä lukuun ottamatta täyttä kesää. Paikoitellen sitä viileämmäksi jääneen kesäkuun jälkeen hellekesä laittoi uuden vaihteen silmään. Heinäkuun keskilämpötilat olivat laajoilla alueilla Etelä-Lappia myöten yli 20 asteen lukemissa. Tämä on varsin poikkeuksellista, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan normaalisti vain kaikkein lämpimimmässä pisteessä Kaakkois-Suomessa ylletään edes 18 asteeseen. Utsjoen kunnan länsiosassa poikkeama keskiarvosta oli jopa kuusi astetta.

Ihmiset ovat entistä laajemmin havahtuneet ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Poikkeuksen muodostavat skeptikot, jotka muistuttavat, että viime kevättalvi oli kylmä ja viime kesä viileä – tämähän on vain tavanomaista vaihtelua. Tavanomaista? Tähänastiset merkit viittaavat nimenomaan epätavanomaisen vaihtelun lisääntymiseen. Sääjakso voinee siis tulevaisuudessa olla yhtä kolea kuin ennenkin koleimmillaan, tai sitten lämpimämpi kuin koskaan tuntemassamme historiassa – keskiarvot vain hivuttautuvat ylöspäin. Tämän pimittää se osa valtamediaa, joka höpisee läpiä päähänsä viininviljelystä ynnä muusta houkuttelevasta tulevaisuuden Suomessa. Ei täällä voi pistää maataloutta uusiksi, kun uusien lajien sadot ehkä joinakin vuosina tuhoutuisivat täysin. Valtamedialla on syynsä tälle pimitykselle... mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Osa ilmastonmuutoksen todellisuuteen havahtuneista on sitä mieltä, ettemme voi oikeastaan tehdä asialle mitään. Ajatellaan naiivisti, että jos voisimme kehittyvälle ekokatastrofille jotain, sitä keinoa olisi jo kokeiltu. Toisenlaista naivismia on ajatella, että jos kierrätämme ja lajittelemme ja blaa blaa, teemme kaiken voitavamme ja ellei se riitä, olemme ainakin olleet hyvisten puolella. Tämä ajatusmalli on nykyaikainen uskonnonkorvike: mielessä on todennäköisemmin sielun pelastuminen kuin mahdollisimman hyvä lopputulos.

On kuitenkin yksi ilmastonmuutoksen pysäytyskeino, jota ei ole viitsitty kokeilla. Ratkaisu on varsin yksinkertainen. Konstin käyttöön ottaminen ei ole niin yksinkertaista, mutta kuitenkin mahdollista. Se vaatii vain tarpeeksi monen ihmisen tarpeeksi voimakkaan tahdon. Konstin nimi on sosialistinen suunnitelmatalous.

Jos annamme markkinoiden päättää, mihin suuntaan talous, kulutus, kulttuuri ja yhteiskunta kehittyvät, ne eivät kehity ilmastonmuutosta tyrehdyttävään suuntaan, koska markkinatalous kääntyy mihin hyvänsä suuntaan, missä milloinkin liikkuu rahaa. Jos taas yhteiskunnallinen ohjailu keskittyy suurbisneksen pitämiseen mahdollisimman kannattavana, lopputulos on vielä irvokkaampi painos edellisestä vaihtoehdosta. Kasvava uusrikkaiden luokka ei jätä kuluttamatta, kun heillä kerran se mahdollisuus on, mikä vaatii vielä enemmän raaka-aineita ja energiaa – ja lopputulos on katastrofi. Kaupallinen media levittää kapitalismissa kulutusihanteita kaikille kynnelle kykeneville, minkä kerkiää. Vain yhtä lailla kasvava köyhälistön luokka jättää kuluttamatta: sillä ei ole varaa kuluttaa.

Sosialismin vastustajien on nyt helppo muistuttaa, että kuinkas ne ympäristöasiat Neuvostoliitossa, itäblokissa, Kiinassa, missä lie hoidettiin. Yhtä helppoa on kuitenkin muistuttaa heitä, että 1) useimmat sosialistiset projektit olivat ilmastotietoisuuden levitessä jo kaatuneet, 2) sosialistiblokin ongelma oli kilpailu kapitalistista blokkia vastaan, mukaan lukien talouskilpailu – niinpä ne edustivat oikeastaan valtiokapitalismia eivätkä sosialismia. Kun "vihervasemmistosta" (oikeistolainen puppukäsite) on höpisty niin paljon, voin muistuttaa, että vihreys merkityksessä 'ympäristötietoisuus' on ihan todistetusti nykyvasemmistossa korkeammalla tasolla kuin edes vihreissä (jotka ovat lähinnä klassinen liberaalipuolue). Niinpä, jos meillä olisi tänään sosialistinen suunnitelmatalous, sen ytimessä toimivat sosialistit olisivat väistämättä ympäristötietoisia. Ja uusi järjestelmä antaisi mahdollisuuden suoraan päättää elintärkeitä asioita, joita markkinatalous voi vain toivoa markkinoiden ratkaisevan ja joille bisneskapitalismi ei tee mitään. Toki suora päättäminen on mahdollista myös diktatuurissa, mutta pysyvästi vastentahtoinen systeemi kääntyy lopulta aina itseään vastaan.

Niin. Voimme vain miettiä, mitä saisimme aikaan, jos kutistaisimme lentoliikenteen minimiin, panostaisimme lento- ja tieliikenteen sijaan raideliikenteeseen, vähentäisimme tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen tuotantoa paikallistamalla, hävittäisimme kerskakulutuksen tekemällä ylisuuret tulot ja ylipulleat pankkitilit mahdottomiksi, lakkauttaisimme tehomaatalouden, siirtäisimme maatalouden painopisteen kasvinviljelyyn, pysäyttäisimme fossiilisten polttoaineiden (ja ydinvoiman) käytön ja keskittyisimme täysin uusiutuvaan energiaan. Tämä kaikki on mahdollista – se vain vaatii ihmisten kääntymistä sosialistisen vaihtoehdon kannalle, missä on paljon työtä. Siinä asiassa vihollisemme löytyvät ennen muuta iki-ihanasta mediasta. Valtamedia on vallanpitäjä ja palvelee vallanpitäjiä, eikä se edes oikeasti halua pysäyttää ilmastonmuutosta tai levittää ilmastotietoisuutta – sellainenhan on uhka bisnesvallanpitäjille ja oikeistolle. Valtamedia hämärtää vasemmiston käsitettä, pilkkaa sumeilematta kaikkia vähänkään radikaalimpia vasemmistoideoita ja -ihmisiä, pimittää kerta kaikkiaan ihmisiltä näiden omaa parasta niin kuin on mahdollista. Sosialistisen suunnitelmatalouden kannatuspohjan luominen edellyttää täysin uudenlaista suhdetta koko mediaan, oman mediakentän ja opetustoiminnan luomista sekä irtautumista kaupallisen median tarjoamasta ihmis- ja maailmankuvasta. Siinä riittää työtä. Mutta se on mahdollista.