Selvennän aluksi käsitteitä. Tässä kirjoitelmassa tarkoitan vasemmistolla yleensä sitä poliittista kenttää, joka yltää radikaaleimmasta vasemmistosta (joka ei äänestä tai samastuu vasemman laidan pienpuolueisiin) keskustavasemmistoon (vasemmistodemarit ja -vihreät sekä vasemmistoliiton "oikeisto" eli valtalinja). Vasemmiston käsitteestä ja sen muuttumisesta olen luennoinut Vihreän Puolueen ravintelivalistusiltamissa 3.9.2013 ja kirjoittanut hieman myöhemmin. Tässä on syytä joka tapauksessa kerrata, että 1960-luvulla esiin marssinut ns. uusvasemmisto määritteli itsensä eri lailla kuin siihenastinen vasemmisto ja luki mm. rauhan-, ihmisoikeus- ja ympäristöliikkeet sinänsä osaksi vasemmistoa. Nykyinen vasemmiston määrittely ja itsemäärittely pohjautuu isolta osin tähän uusvasemmistolaiseen tulkintaan. Klassisessa mielessä Suomen eduskunnassa ei ole vasemmistoa ollenkaan ja jopa niin marginaalisen ryhmän kuin SKP:n valtalinja liikkuu jossakin vanha- ja uusvasemmistolaisuuden rajamailla.
Itse "uusvanhana" vasemmistolaisena olen seurannut Suomen nykyvasemmiston vaalireaktioita häkeltyneenä. Turpiin tuli ja kipeästi, mutta sitä ei usein edes myönnetä, vaan yritetään silmiinpistävän teennäisesti ylläpitää "hyvää meininkiä". Toki osa vasemmistolaisista tunnustaa, että vaalitulos sattui pahasti, mutta heidänkin analyysinsä on jäänyt puolitiehen tai suorastaan alkuunsa. Monta kertaa on tullut mieleen: ovatko nuo oikeasti noin naiiveja vai peittelevätkö he sitä totuutta, ettei parlamentaarisella (keskusta)vasemmistolla ole nykyään käytännössä minkäänlaista vaikuttamisen mahdollisuutta – ellei lasketa voittoja joissakin pienissä, suhteellisen mitättömissä yksittäistapauksissa? Tosiasiahan on, että jos olet vähänkin (oikeasti) radikaali, valtamedia hiljenee tai syyttelee, virkamiehet eivät auta ja vastapuolen laajalle levittäytynyt rihmasto alkaa punoa juonia toimiasi vastaan.
Kaikesta huolimatta vasemmiston ainoa toivo on juuri radikaalistuminen. Jos on saappaat syvällä nykypolitiikan betonissa, ei enää muista, että demokraattisen politiikan tekemiseen ei tarvita valtamedian ja virkamiesten apua ja oikeistolaista rihmastoa vastaan auttaisi parhaiten vasemmistolainen rihmasto. Tältä perustalta esitän muutamia lähtökohtia, joilla suomalaisen vasemmiston voi nähdäkseni saada uuteen tuntuvaan nousuun:
1) Kokonaisvaltainen poliittinen irtiotto oikeistosta ja keskustasta. Tätä nykyvasemmisto ei tunnu käsittävän: iso osa äänestäjistä kokee jopa vasemmistoliiton olevan "ihan samaa kuin muutkin". Politiikan peruspilareita ei uskalleta kyseenalaistaa. Esimerkiksi talouskasvuajattelua ei eduskunnassa kyseenalaista kukaan, EU-jäsenyyden ainoat harvalukuiset kriitikot löytyvät konservatiivisesta keskustaoikeistosta, eikä edes Nato-yhteistyötä vastaan hyökätä mitenkään. Eduskuntavasemmisto tuntuu todellakin nielevän mukisematta sen yleisluontoisen, surkuhupaisen idean, ettei Suomi ole vielä Natossa ja siksi vahinkoa ei vielä ole tapahtunut. Samanlaista itsetarkoitukselliselta tuntuvaa naiiviutta ja aloitekyvyttömyyttä löytyy lähes jokaiselta poliittiselta sektorilta.
2) Oman kokonaisvaltaisen yhteiskuntateorian omaksuminen. Vasemmistoliiton leikkauskritiikin epäuskottavuus ei johtunut siitä, että kansa ei ollut valmis vastaanottamaan liian radikaalisti valtalinjasta poikkeavaa näkemystä, vaan siitä, ettei se kytkeytynyt johdonmukaiseen poliittiseen kokonaisuuteen. Jos toimit muutoin ihan samalta ideapohjalta ja samojen periaatteiden mukaan kuin uusliberalistit, mutta vaadit leikkausten sijaan elvytyksiä, jokin klikkaa ja mättää jo sinänsä. Kuinka voi olla mahdollista, että minä näen tällaiset asiat ja vasemmiston silmäätekevät eivät? Vasemmiston on tarkasteltava yhteiskuntaa oikeasti eri pisteestä ja eri tavalla kuin oikeisto ja keskusta. Sen on nähtävä, tunnistettava ja tunnustettava yhteiskunnan huono-osaisten ja alimpien luokkien yhteiskunnallinen, poliittinen ja kulttuurinen asema oman toimintansa lähtökohdaksi. Sen kanssa erittäin hyvin käsi kädessä kulkee vanha kunnon Parta-Kalle kapitalismiteorioineen ja manifesteineen. Hittoon Keynes! Marx matkaan!
3) Valtamedian kokonaisvaltainen hylkääminen ja vastustaminen. Tätä vaatii jo oman poliittisen keskustelun ja oman diskurssin luominen sinänsä. Nykyvasemmisto katsoo surullisin silmin, kun valtamedia kirjoittaa siitä vähemmän kuin oikeistosta ja keskustasta, pimittää siitä tietoa, vääristelee sen kantoja, syyttää sitä olemattomista, ei tarjoa faktoja toisten syyttäessä sitä olemattomista, esittää vasemmiston ideologisena mutta oikeiston realistisena toimijana sekä tietysti sortaa ja syyllistää köyhiä omasta köyhyydestään ja työttömiä etuuksien hyväksikäytöstä. Sen sijaan, että vasemmisto ymmärtäisi valtamedian olevan sinänsä oikeistolainen rakenne, se jää pyytämään ja toivomaan, että valtamedia toimisi tasapuolisemmin. Tällainen radikalismipelkoinen näennäisaktiivisuus ei tietysti johda mihinkään. Vasemmiston täytyisi kääntää (etenkin kaupalliselle) valtamedialle selkänsä ja näyttää sille kunnolla persettä. Jos sadattuhannet vasemmistolaisittain ajattelevat lopettaisivat kokonaan valtamedian seuraamisen, se näkyisi ja tuntuisi heti sekä talouden – esimerkiksi Sanoman talousongelmat tuntien – että informaation tasolla. Jos vasemmisto loisi oman "valtamediansa" (mikä tilanne Suomessa 1980-luvulle saakka olikin), joka etsisi valtavirran uutistoimistojen ja medioiden sijaan uutisensa ja näkökulmansa yhtäältä vaihtoehtomediasta ja toisaalta katutasolta, muuttuisi poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu taikaiskusta myös sosiaalisessa mediassa.
Kieltäytyminen valtamedian pureskelemista näkökulmista auttaisi vasemmistoa myös hyvin nopeasti ymmärtämään maailmanpolitiikkaa niin kuin sen nähdäkseni pitäisi sitä ymmärtää. Se vetäisi tukensa pois USA-avusteisista imperialistisista hankkeista, joita valtavirta markkinoi "demokraattisina". Se oppisi yhdistelemään asioita: koska USA:n imperialismi, siksi Islamilainen valtio ("ISIS"). Tuloksena olisi vallankumouksellinen maailmankuva, joka poikkeaisi radikaalisti oikeiston ja keskustan valtavirrasta. Sen myötä vasemmisto ei todellakaan olisi ihan samaa kuin muutkin.
4) Nyt sitten se rihmasto. Surullista, mutta totta: vasemmisto toimii nykyään täysin oikeiston ja keskustan tarjoamissa rakenteissa. Tämän sijaan vasemmiston täytyisi luoda omat toiminnalliset rakenteensa. Oma mediakenttä on hyvä ja tärkeä alku. Kun vauhtiin on päästy, seuraavina ovat vuorossa omat yhteiskunnalliset oppilaitokset, oma laajempi kurssi- ja opetustoiminta, oma tutkimuslaitos, oma sosiaaliaputoiminta, oma elintarvikkeiden jakeluverkosto ja oma pankki. Uuden "punapääoman" syntyminen on teoreettisesta ristiriitaisuudestaan huolimatta hyvä asia: kapitalistipankit pyörittävät viime kädessä koko talousjärjestelmää, joten rahojemme ja talletuksiemme siirtäminen pois niiden hyppysistä olisi tehokas isku kapitalismia ja rahavaltaa vastaan. Valtaosa nykyvasemmistosta toki hyväksyy kapitalismin mietona versiona, mutta kirjoitelmani tarkoitus on ilmaista, että antikapitalistinen vasemmisto kiinnostaa äänestäjiä loppujen lopuksi enemmän kuin "ihan samaa kuin muutkin" -vasemmisto. Antikapitalistisen vasemmiston pitäisi levittäytyä kaikille elämänalueille, tarjota palvelua, informaatiota ja elämänsisältöä. Missä oikeisto nykyään kumoaa vasemmiston vaikuttamisyritykset kaikista ilmansuunnista, pitäisi olla olemassa muista radikaalisti poikkeava punainen alue, jossa ihminen elää ja hengittää vasemmistoa ja mihin oikeiston vastavaikutus ei yllä.
5) Positiivisen kuplan luominen ja negatiivisesta kuplasta luopuminen. Tämä liittyy suoraan edelliseen. Eduskuntavaalien jälkeen on puhuttu "punavihreästä kuplasta". Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen jopa sanoi suoraan, että hän ei ole kasvanut missään Kumpulassa. Helsingin Kumpula on kaunis, puutalovaltainen alue, jossa pääsee hyvin pakoon neuroottista elämänmenoa, vaikka sieltä on vain viitisen kilometriä pääkaupungin ytimeen. Toisaalta Kumpula on myös kallis asuinalue. Näin ollen sen ilmapiiri on väistämättä elitistinen. Ihmisen, joka elää Kumpulan ja puu-Käpylän kaltaisissa paikoissa, on tekopyhää olla edustavinaan työväenluokkaa, köyhiä tai tavallista kansaa. Ja kuitenkin näissä ympäristössä asuu paljon punavihreää väkeä. Punavihreä eliittikupla on siis todellinen ilmiö ja samalla todellinen mätäpaise vasemmiston kyljessä. Se on puhkaistava, sen juuret kitkettävä ja sen jättämä tahra pestävä. Tällaisen taannuttavan kuplan sijaan tarvitsemme aktivoivaa kuplaa, jonka todellisuus on porvarillisen "kauniin, epäneuroottisen, elitistisen" sijaan vallankumouksellinen. Punainen alue, jossa ihminen elää ja hengittää vasemmistoa ja mihin oikeiston vastavaikutus ei yllä, syntyy luomalla vasemmistolaista rihmastoa. Tämän fyysinen ja materiaalinen ilmenemismuoto ei sijoitu kalliille eliittiasuinalueille, vaan lähiöihin, hylättyihin rakennuksiin ja puistoihin. Vasemmisto tarvitsee lisää rapaa, punaisia tiiliä ja kylmiä eineksiä eikä mitään vitun BBQ-partyjä omassa design-puutarhassa.
6) Pelottomampi yhteiskunnallisten vaihtoehtojen esittäminen ja hyvästä yhteiskunnasta puhuminen. Vasemmistoliiton "hyvinvointivaltion uudelleenrakentaminen" ei ollut täysin huono idea, sillä se myöntää, että hyvinvointivaltio on ajettu alas. Samalla se kuitenkin kuulostaa paluulta vanhaan, mikä ei innosta. Hyvinvointivaltion sijaan puhuisin myös itse mieluummin hyvinvointiyhteiskunnasta: valtio on yhtä kuin koneisto, yhteiskunta taas olemme me. Kaiken lisäksi vanha vasemmisto (nyt puhutaan siitä ajasta, kun vasemmistolla oli todella kannatusta!) ei halunnut tyytyä pelkkään pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, vaan tämä syntyi kompromissina oikeiston ja keskustan kanssa. Sen sijaan vanha vasemmisto halusi sosialismin. Vaikka sosialismin käsite on vääristetty ties kuinka negatiiviseksi, itse asia ei ole yhtään vanhentunut, vaan kelpaa ehdottomasti yhdeksi vaihtoehdoksi kapitalismille ja rahavallalle. Vaihtoehtojen ja "hyvän yhteiskunnan" pohtiminen on itsessään hyvä ja kiinnostava asia, ja kokonaisvaltaisen yhteiskuntateorian omaksuminen tekee sen uskottavaksi.
7) Älä kysy, vaan vastaa; älä ihmettele, vaan ymmärrä ja selitä. Tämä on jokapäiväisellä tasolla yksi hämmentävimpiä ilmiöitä vasemmistossa. Missä oikeisto julistaa itsevarman yksiselitteisesti, että asia on näin, vasemmisto kysyy kansalaiselta, kuinka asia on. Jos maailma olisi sellainen kuin taannuttavasta kuplasta näyttää, kansalainen tosiaan ottaisi selvää, kuinka asia on ja kääntyisi vasemmiston kannalle. Todellisuudessa kansalaisella on harvoin kapasiteettia selvittää itse asioita, ja niinpä hän nielaisee oikeiston informaation yksiselitteisenä totuutena. Oikeisto tyhmentää kansaa itsetarkoituksellisesti käyttäen hyväksi valtamediaa, sosiaalisen median hömppämeemejä, politiikan hömppäyttämistä, arjen kiirettä, työelämän sosiaalisia paineita, koulutuksen alasajoa ja sosiaalista syrjäyttämistä. Iso osa vasemmistoa käyttäytyy kuin tätä ei tapahtuisi ja uskoo naiivisti ihmisyksilöön. Oman yhteiskuntateorian omaksuminen muistuttaisi vasemmistoa, ettei ihminen kasva tyhjiössä vaan hän on pitkälti sosiaalisen ympäristönsä tuote. Yhteiskuntateoria ei myöskään jättäisi vasemmistoaktiivia ihmettelemään, vaan auttaisi häntä ymmärtämään, mistä milloinkin on kysymys ja selittämään kansalaiselle, kuinka asia on ja miksi näin on. Nykyisin vasemmisto toimii pehmein ottein, kun toisaalta sen toiminta päätyy tueksi koville arvoille. Sen sijaan vasemmiston pitäisi toimia kovin ottein pehmeiden arvojen puolesta.
8) On päästävä kokonaan eroon vallanpitäjämentaliteetin mätäpaiseesta. Tämä syöpä on levinnyt kaikkialle keskustavasemmistoon ja myös SKP:n johtoportaaseen. "Minulla on asema" -kokemus oikeuttaa vasemmistoaktiivin tuntemaan itsensä tärkeämmäksi ja mielipiteensä arvokkaammaksi kuin katutason aktiivin tai tavallisen tallaajan. Tähän liittyy myös se ärsyttävä ja vastenmielinen ilmiö, että vasemmistolaiset aktiiviset yhteiskuntakriitikot tapaavat mieluusti leimata heidän keskuudessaan hyväksyttyä radikaalimpia näkemyksiä epäuskottaviksi "salaliittoteorioiksi". "Foliohatut" ovat kuitenkin säännöllisesti oikeassa sellaisissa asioissa, joiden "totuuden" määrittelyn vasemmisto jättää liian usein oikeistolaisen valtamedian huoleksi. Valtamedian kyseenalaistamattomuus liittyy samaan "minulla on asema" -kokemukseen. Ja kun piireissä ollaan, vasemmistonuoret veljeilevät silloin tällöin kokoomusnuorten kanssa. Ei hyvä. Vastapuoli on nähtävä vastapuolena (perussuomalaiset ovat hiukan harvemmin oikeasti sellainen), ja vallankumouksen on syöstävä vallasta tämä vastapuoli. Ilman sitä pyrkimystä vasemmisto on ihan samaa kuin muutkin. No can do.
9) TÄMÄN KIRJOITELMAN KOKONAAN LUKEMINEN, SEN JAKAMINEN, LEVITTÄMINEN JA YHDESSÄ POHTIMINEN.
