Ymmärrän oikein hyvin ihmisiä, joiden mielestä kohu pääministeri Sanna Marinin bilettämisen ympärillä saavutti nopeasti liian isot mittasuhteet. Eikö PM:n ja SDP:n politiikka ole oleellisempaa? Harva tulee ajatelleeksi, että aihepiiriin liittyy häkellyttävän paljon piilo- ja liitännäismerkityksiä – eikä siitä pidä heitä syyttää. Useimmat ihmiset ajattelevat joko valtamedian, sosiaalisen median valtavirran tai molempien ehdoilla, ja silloin, kun esiintyy syvällisempiä vivahteita, mediat tuskin niitä esittelevät.
Aion kaikesta huolimatta pureutua tässä kirjoitelmassani syvällisesti case Sanna Marinin tarjoamiin piilo- ja liitännäismerkityksiin. Vaikka aihepiiriin olisi kyllästynyt, näihin näkökulmiin ei ole tarjottu kyllästymistilaisuutta:
1) "Bileministeriksi" on leimattu henkilö, jonka johtama hallitus yritti edellisenä vuonna kieltää kaiken bilettämisen.
2) Pääministerin näyttäytyminen bilettämisen esitaistelijana tekee vaikutuksen liberaaleihin, jotka vielä hetki sitten olivat vimmoissaan siitä, kun pääministerin johtama hallitus oli vähällä tuhota koko tapahtuma-alan ja ison joukon bilepaikkoja (ravintoloita).
3) Pääministerin bilettämisen kritisoijat alkavat näyttää konservatiivisilta ilonpilaajilta, vaikka nuo samat kriitikot olivat viime vuonna raivoissaan, kun pääministerin johtama hallitus kielsi ihmisiä tapaamasta toisiaan ja pitämästä hauskaa yhdessä.
4) Se, että pääministeri leimautuu bilettäjäksi ja hänen hallituksensa on kieltänyt kansaa bilettämästä, tuo kiinnostavasti mieleen vuonna 2021 laajalle levinneet todisteet siitä, etteivät kansaa koskevat tapaamisrajoitukset ja maskivaatimukset koske valtaeliittiä.
5) Pääministerin biletys on tapahtunut eliitin piirissä. Hänen bilekavereinaan on ollut julkkiksia ja bilemusiikkina 2010-luvun pintaliitopoppia, ja bileisiin yhdistetty kokaiini on leimallisesti rikkaiden eliittihuume.
6) Huomattava osa pääministerin bilettämisen tukijoukoista kuuluu alempiin yhteiskuntaluokkiin.
7) Lukuisat opiskelijat, työttömät, pätkätyöläiset ja muut köyhät samastuvat pääministerin biletykseen lähtökohtien vastakkaisuudesta huolimatta, koska PM:n poliittinen identiteetti ei assosioidu eliittiin ja sen etuoikeuksiin, vaan työväenluokkaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
8) Alempien yhteiskuntaluokkien bilettämisellä on pitkä kapinallinen historia. Identiteettipoliittisesta ajatusvirheestä johtuen pääministerin alempiluokkainen tukijajoukko samastaa PM:n tähän kapinaan eikä eliitin etuoikeutettuun sikailuun.
Aloitan vyyhdin purkamisen loppupäästä. 1980-luvulla syntyi sosiokulttuurinen hybridi, jossa 1960-luvun hippiliikkeen ideat tajunnan laajentamisesta, "happeningista" ja "heimon" kokoontumisesta yhdistyivät 1970-luvun uuden aallon vastakulttuuriin sekä toisaalta diskojen tanssikulttuuriin ja (etnisten, seksuaalisten) vähemmistöjen hyväksyntään. Mukana oli myös huumeita. Acid house, joka herätti Britanniassa valtavan konservatiivisen vastareaktion, sai nimensä hapolta eli LSD:ltä. Hyvin pian bilesukupolven ja tanssivallankumouksen nimikkohuumeeksi muodostui ekstaasi, joka on periaatteessa yhtä kuin MDMA (ekstaasitableteissa tosin oli usein muitakin ainesosia). Iso osa 1990-luvusta oli rave-kulttuurin mahtiaikaa: elektronista tanssimusiikkia soitettiin läpi koko yön epävirallisissa paikoissa kuten hylätyissä teollisuusrakennuksissa tai pelloilla ja metsäaukioilla. Alun perin laittomat tilaisuudet siirtyivät asteittain sovinnaisen kulttuurin piiriin ja bilevallankumous alkoi laantua.
1980–90-luvun vastakulttuurisesta, uppiniskaisen kapinallisesta, sovinnaisen valtakulttuurin hylkäämistä juhlineesta bilemeiningistä on pitkä matka 2010–20-luvun valtavirtailmapiiriin, jossa jyräävät elitismi, kanonisoidut ulkonäköarvot, entisten seksuaalisesti ja sukupuolisesti radikaalien ilmiöiden kaavamaistuminen, vihamielisyys "vääriä" "heimoja" kohtaan sekä lukuisat uuden luokkayhteiskunnan piirteet. Elämme täysin eri maailmassa, jossa kulttuuriset asetelmat ovat ehtineet heittää vähintään yhden täyden kuperkeikan. Kun kaavamaisuus ryöpsähti koronahysterian aikana yli äyräiden silloisen peruspalveluministerin Krista Kiurun julistaessa tanssin ja laulun loppua, ajattelin 2020-luvun tarvitsevan uutta bilekapinaa. "Jos se ei tanssi ja laula, se ei ole minun vallankumoukseni", olen jo kauan julistanut mottonani. Jos festarit ja ravintolat ovat poissa käytöstä tai säännösteltyjä, bileitten on palattava hylättyihin rakennuksiin ja pelloille – ja paremman puutteessa koteihin, joista ollaan verkkoyhteydessä toisiin niskoitteleviin kotibilettäjiin.
Biletys voi siis olla kapinaa. Se voi kääntää selkänsä yhteiskunnan vaatimuksille, sovinnaisuudelle ja luonnollisesti myös kaupallisuudelle. Sanna Marinin julkkispiirien biletys kaupallisen valtavirtapopin ja eliittihuumeiden parissa ei ole kapinaa. Sen sijaan se on 2020-luvun alun "nuorekas" editio herrojen sikailusta sikarien ja konjakkien kera klubeillaan ja kartanoissaan. Tätä asiaa ei muuta miksikään se, että Sanna Marin on SDP:stä, työskennellyt Sokoksen kassalla ja häntä usein tukevat virheellisesti opiskelijat, työttömät, pätkätyöläiset ja muut köyhät. ("I used to have a little, now I have a lot", pääministeri voisi laulaa Jennifer Lopezin lailla tukijoidensa kompatessa. Kuinka se kuulostikaan jenkkiläiseltä 20 vuotta sitten ja kuinka nyky-Suomea se onkin.) Toisin kuin intersektionalistipiirit luulottelevat, Sanna Marin on yksi koko Suomen etuoikeutetuimmista ihmisistä: täydellinen insider, jolle avautuvat kaikki ovet mikäli hän niin haluaa. Ja tämän saman ihmisen johtama hallitus julisti kansalle keväällä 2021, että tanssi ja laulu loppuu nyt.
Ei ole sattumaa, että tänä aikana on esitetty näkemyksiä uuden autoritaarisen eliitin noususta. Usein se yhdistetään Maailman talousfoorumiin (WEF). Itse kriittisenä ihmisenä epäilen WEF-pomo Klaus Schwabin über-pahikseksi julistamista tahalliseksi vääräksi johtolangaksi, mutta tässä tapauksessa ei ole syytä heittää lasta pesuveden mukana. Suomessa vasemmisto on saanut paskaa niskaan samoista tekijöistä, joista toisissa maissa on vastannut oikeisto. Tämän, jos jonkin, pitäisi kertoa ihmisille, minkä verran nykypolitiikassa on kysymys "oikeistosta" ja "vasemmistosta". Nuo leimat eivät enää kerro itse asioista, vaan identiteeteistä – mikä on 2010–20-luvun versio postmodernista heimoajattelusta. Mikäli Suomessakin Sanna Marinin ja hänen hallituksensa perseilyn olisi hoitanut oikeistojengi, olisi vasemmistojengi siitä kaikesta yhtä vihainen oikeistolle kuin oikeistojengi on nyt vasemmistolle.
Vuosien 2020–22 kuluessa ymmärrys siitä, että vasemmistohallitus käyttäytyy niin kuin oikeistohallituksen on pelätty käyttäytyvän, on epäilemättä ehtinyt laajentua arveluttaviin mittoihin. Sanna Marinin hallitus on muun muassa laittanut ajoittain rajat kiinni, tehnyt Suomesta hetkeksi poliisivaltion, järjestänyt sadoille tai tuhansille ihmisille potkut töistään heidän vakaumuksensa takia, ottanut käyttöön natsi-Saksan "Gesundheitspaßia" vastaavan rajoituskeinon, kylvänyt miljardeja amerikkalaisiin hävittäjiin, liittänyt Suomen läntiseen hyökkäysliittoon ja sotilaallisesti rajanaapuriaan vastaan, vesittänyt ylikansallisia kapitalisteja hillitsevän kaivoslakihankkeen, ottanut käyttöön muka osallistamisen nimissä kulkevan työttömien orjuutuskeinon, kaatanut epäonnistuneiden taloudellisten päätösten hoidon yhteiskunnan köyhimpien ja sorretuimpien niskaan ja niin edelleen. Vielä vuosikymmen takaperin tämä kaikki olisi ollut äärioikeistolaista politiikkaa.
Kaikki ihmiset eivät ole tyhmiä. Moni on nähnyt punavihreän kanan munivan sinimustia munia. Mikä neuvoksi? Myydään vaalikarjalle kuva pääministeristä liberaalina, radikaalina, jopa kapinallisena bilettäjänä, jonka politiikan vastustaminen on itse asiassa tanssin ja laulun vastustamista. Samojen tanssin ja laulun, joita PM:n puoluetoveri, tai hallitus, oli viime vuonna kieltämässä! Tuhannet köyhät opiskelijat, työttömät ja pätkätyöläiset – jotka viime vuonna kenties liittyivät mielenilmaukseen tapahtuma-alan puolesta – ovat innoissaan: tässä on yksi meistä, bileministeri, ei etuoikeutettu valtaelitisti vaan entinen ihan tavallinen Sokoksen kassa (she used to have a little, now she has a lot). Tuhannet konservatiivit nielevät syötin yhtä innokkaasti: kuinka epäkorrektia* ja radikaalia onkin, kun PM bilettää virantoimituksessa ja päästää julkkiskavereitaan Kesärantaan ilman turvatarkastusta – Suomihan on sotilaallisen uhan alaisena, ja sitä paitsi sama PM ujuttaa Suomeen vallankumouksellisesti** jotain ulkopuolelta syötettyä agendaa. (*Samat konservatiivit ovat tuhansia kertoja syyttäneet vasemmistoa liiasta poliittisesta korrektiudesta. **Olen kohdannut somevaikuttajia, joiden mielestä on tosiaan mahdollista, että pääministeri, päähallituspuolue tai koko hallitus on vallankumouksellinen. Kenellähän se kumoamisen kohteena oleva valta sitten on, ellei näillä? Presidentti Urh... korjaan Vlad... korjaan Sauli Niinistöllä?)
Kaikki ihmiset eivät ole ollenkaan tyhmiä. Me näemme jälleen silmänkääntötempun onnistuvan. Emme voi tehdä mitään. Paitsi kapinoida. Vaikka bilettämällä!
