Myytti syvistä riveistä

Syyskuussa 2016 Suomi vavahteli, kun uusnatsi oli tappanut 28-vuotiaan antifasistin Jimi Karttusen. Nopealla aikataululla järjestetty natsien ja rasismin vastainen mielenosoitus keräsi Helsingissä eri arvioiden mukaan 15 000–20 000 osallistujaa. Itse osoitin mieltäni Tampereella noin tuhannen samanmielisen seurassa, vaikka moni tamperelainen oli matkustanut Helsinkiin. Koska mielenilmauksia oli useissa muissakin suomalaiskaupungeissa, voimme arvioida 20 000 tai jopa 25 000 ihmisen osoittaneen mieltä rasismia ja natseja vastaan lauantaina 24. syyskuuta. Tämä on Suomen mittakaavassa todella paljon – mahdollisesti enemmän kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä.

Sosiaalinen media bongasi vikkelästi erään fasistisymppaajien vastamielenilmaukseen osallistuneen miehen kommentin, jonka mukaan "me hävittiin tämä": heikäläisiä oli ollut vain 15 henkilöä eli enintään tuhannesosa Narinkka- ja Senaatintoria kansoittaneesta antifasistisesta kansanjoukosta. Tampereen Tullintorilla stand up -koomikko puki asian sanoiksi näin: jos "vastamielenosoitus" on yhtä kuin kiitospaita-Pera, pilottitakki-Make ja pari kaveria, ei kyseessä ole mikään vastamielenosoitus vaan äänekkäät pussikaljat. Itse kehotin Twitterissä: "Rasistit, nyt on aika luovuttaa." Viimeistään tämän perusteella pitäisi olla aivan selvää, että aktiivisten kansalaisten moninkertainen, murskaavan ylivoimainen enemmistö vastustaa rasismia, uusnatseja ja poliittista väkivaltaa, ja passiivisempien kansalaisten mielipide-enemmistö myötäilee enemmän aktiivista enemmistöä kuin häviävän pientä vähemmistöä.

Mutta maltetaanpas hetkinen. Hämmennyksekseni on edelleen noussut esiin muutamia ääniä, joiden mukaan on olemassa jokin laajamittainen unohdettu kansa, jota fasismin vastustaminen ei miellytä ollenkaan. Näiden äänien mukaan antirasistien ja -fasistien tuhatkertainen osallistuminen rasisti- ja fasistimielisiin verrattuna ei kerro syvien rivien ajattelusta yhtään mitään – mieluummin jopa päinvastoin. Samat (itse asiassa vielä useammat) äänet ovat samastaneet myös Rajat kiinni -mielenosoitukset kansan syviin riveihin, vaikka niissä on todistetusti kierrätetty bussilla samoja muutamia kymmeniä aktivisteja. Kaikki tällaiset puhujat eivät ole oikeistolaisia propagandisteja, vaan satunnaisia sosiaalisen median käyttäjiä tai peräti toimittajia, jotka näyttävät vilpittömästi uskovan unohdetun kansan myyttiin.

Onko jossakin olemassa tällainen unohdettu kansa? Itse olen tähän aiheeseen liittyen kirjoitellut sekä poliittisluontoisesti (otsikolla Suomen kesän poliittista realismia, 2014) että epäpoliittisemmin (Syrjäsuomalainen sydän, 2016). Näiden tekstien ydinajatus on jotain sinnepäin, että nyky-Suomen kasvukeskusten ja valtaväylien ulkopuolelta löytyy paljon sellaista asuttua Suomea, josta nykysuomalaisella ei ole haisuakaan, mikäli hänen elämänsä sijoittuu noihin kasvukeskuksiin ja valtaväylien varsille. Tällainen syrjä-Suomi vieroksuu vihreitä ja myös vasemmistoliittoa, koska näiden ideat ovat urbaanisti liian vieraantuneita; niinpä suurin kannatus valuu keskustalle ja 2010-luvulla ajoittain myös perussuomalaisille, koska nämä puhuvat syrjäsuomalaisten ymmärtämää kieltä. Tietystä elitistisestä näkökulmasta jonkinlainen "unohdettu kansa" voi tosiaan olla olemassa. Maaseudun lisäksi syrjäytettyä väestöä voi olettaa löytyvän asutuskeskusten lähiöistä. Tiedämme, että lähiöbaarissa voi hyvinkin törmätä maahanmuuttokielteisiin tai rasistisiin äänenpainoihin. Tarkoittaako tämä siis, että kansan syvät rivit ovat ideologisesti lähempänä uusnatseja kuin natsien vastustajia? Tokkopa. Tätäkin kuviota olen jo aiemmin liipannut läheltä pohdiskellessani Suomen "mustia turkkilaisia". Voidaan myös miettiä, että sehän kansa vasta onkin unohdettua, jonka ääni ei kuulu edes lähiökapakan kantapöydässä.

Käsitys maaseudun tai lähiöiden syvistä riveistä rasistisina tai fasistimielisinä on itse asiassa elitistinen, aivan yhtä elitistinen kuin kuvitelmat maaseudun ja lähiöiden syrjäytetyn väestön ongelmattomasta myöntymisestä postmodernistisiin teknokraattisiin ideoihin ja ratkaisuihin. Jokaisen olisi syytä kurkottaa oman kuplansa ulkopuolelle, ei stereotyyppisen vastakuplan sisään, vaan kohtaamaan inhimillisesti sellaisia ihmisiä ja sellaisten ihmisten todellisuutta, mitä ei omaan kuplaan yksinkertaisesti näy. Hyvänä lisäsääntönä voidaan muis(tut)taa, että omasta normista poikkeaminen voi ensi alkuun korostua omassa näkökentässä ja luoda vaikutelmaa, että poikkeavia on isompi osuus kuin todellisuudessa. Jos maahanmuuttajien määrän kasvusta huolestunut valkoinen suomalainen hyppää keskustasta lähiöön suuntaavaan bussiin, hänelle saattaa ensin lipsahtaa "bussi on täynnä mamuja" -mielikuva, vaikka vitivalkoiset kantasuomalaiset olisivat matkustajien selkeä enemmistö. Samalla tavoin yksi vastaan horjuva känniääliö voi luoda vaikutelman, että tässä kylässä on paljon juoppoja – ja yksi pizzerian edustalla kuultu n-sanan käyttö illuusion, että tämän lähiön ihmiset ovat rasisteja.

Oma omituinen lukunsa on sekin, että moni fasismin ja rasismin vastustaja kuvittelee pikkunatseja ja julkirasisteja olevan joka paikassa. Ei heitä ole. Netissä korostetun aktiiviset, omaa poliittista muka-epäkorrektiuttaan märehtivät maahanmuuton vastustajat ovat koko ajan olleet pieni vähemmistö. Itse ymmärsin tämän viime syksynä (ts. 2015) udeltuani SPR:n kirpputorin työntekijöiltä, ovatko nämä saaneet kritiikkiä turvapaikanhakijoita auttavasta toiminnasta kritiikkiä. Asia oli kuulemma päinvastoin: kritiikin sijaan asiakkailta oli tullut kehuja ja kiitoksia. En millään ilveellä osaa mieltää Kontin tavanomaista asiakaskuntaa mukaan sellaisiin mielenosoituksiin, joihin olen itse osallistunut. Luulot kansan syvistä riveistä jotenkin fasistisina, ehkä natseja symppaavina, eivät ole mitään muuta kuin kauan jatkuneen tietoisen oikeistopropagandan seurausta – edustivatpa luulottelijat mitä poliittista kantaa hyvänsä. Sitä propagandaa ovat meille suoltaneet kaikki valtamediat, joukko poliitikkoja ja julkkiksia sekä viimeisin hallitus. On psykologisesti ymmärrettävää, että tällaisen paineen alla taustoiltaan moninaiset ihmiset alkavat tosissaan fantasioida joistakin kansan unohdetuista syvistä riveistä, jotka ovat rasisteja tai natseja ja valmiita hyökkäämään niin antifasistien kuin maahanmuuttajien kimppuun tai ainakin hyväksymään toisten hyökkäkset. Kun valhe toistetaan riittävän monta kertaa, siitä tulee totuus. Myytti syvistä riveistä rasistisina tai fasistisina on pelkkä myytti, joka on murrettavissa; sitä ylläpitävät tahot, joilla olisi välineet myytin murtamiseen, mutta eivät tee sitä, koska ylläpitäminen on niille kannattavampaa. Meidän on siis murrettava tällainen humpuukimyytti ihan itse – ja aloitettava omasta itsestämme.