Köyhyys ja rikkaus

Nykyään, kun meillä puhutaan köyhyydestä, keskusteluun tuppaa liittymään oikealle suuntautuvia harhaanjohtajia, jotka väittävät, ettei Suomessa oikeasti ole köyhiä. Perinteisesti on muistutettu, että muualla on vielä huonommin. Tämä on totta, mutta sen ei pidä vesittää sen enempää suomalaisten köyhien kärsimystä kuin viime vuosikymmenien eriarvoistumisprosessia. Nyt ovat markkinoille ilmaantuneet uudet ideologiset kauppiaat, näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka julistavat, että ilmastonmuutos vaatii kaikkia suomalaisia luopumaan elintasostaan, sillä meidän köyhämmekin ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita. Muistutukseen, että rikkailla on moni(kymme)nkertaisesti tingittävää kuin köyhillä, he eivät yhdy ollenkaan. Luonnollisesti he eivät myöskään ole aloittaneet tätä luopumista itsestään.

Seura-lehdessä julkaistiin viime vuonna mielenkiintoinen artikkeli. Sen mukaan seitsemällä rikkaimmalla suomalaisella (siis henkilöllä!) on varallisuutta yhtä paljon kuin 40 prosentilla (!) köyhimpiä suomalaisia. Tämä varallisuus on 11 miljardia euroa, ja sama summa jakautuu siis yhtä lailla seitsemän rikkaimman kuin 1,85 miljoonan (!) köyhimmän kesken. Kaikkein varakkaimmaksi suomalaiseksi on tässä vuoden 2015 tietoihin perustuvassa listassa määritelty Antti Herlin, jonka omaisuus on kolme miljardia euroa. Tämä on valtiovarainministeriön mukaan enemmän kuin eduskunnan, tasavallan presidentin, valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön ja ympäristöministeriön vuoden 2019 budjetit yhteensä.

Kun jaoin juttulinkkiä Twitterissä, tietysti paikalle pöllähti kokoomustrolli länkyttämään Herlinin perheen (jonka edustajia on listalla useita) työllistävästä vaikutuksesta. Kun yritin ohjata keskustelua riistoon ja lisäarvoon, hän ei tietenkään yhtynyt siihen ollenkaan. Täytyy olla melko paatunut oikeistolainen taulapää, ellei ymmärrä, että jostakin se miljardien omaisuus on täytynyt nyhtää. Kummasti Koneen rahat eivät ole sijoittuneet työllistämiseen eikä edes nykyisten työntekijöiden isompiin palkkoihin, vaan ne ovat päätyneet johtajien taskuihin. Kummasti myöskään Suomen oikeistolaiset hallitukset eivät ole viitsineet verottaa omaisuutta (varallisuusveron lakkautti Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus vuonna 2005) tasa-arvoisemman Suomen luomiseksi tai vaikkapa paremmaksi satsaukseksi ympäristöasioihin (vuoden 2019 budjetissa ympäristöministeriön osuus on vain noin 200 miljoonaa euroa).

Voisimmeko jo ymmärtää, että ensiksikin Suomen eriarvoinen talouskehitys on yksinkertaisesti väärin. Se synnyttää jaon voittajiin ja häviäjiin, se jakaa meidät ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin, se herättää katkeruutta ja pahoinvointia sekä köyhyyden kautta että itsessään. Toiseksi köyhyys on ongelma: velkaantuneet sekä Euroopan neuvoston toistuvasti moittiman liian alhaisen perusturvan varassa eläjät joutuvat liian tiukille nyky-Suomessa. Ja kolmanneksi, minun mielestäni kaikkein tärkeimpänä asiana, rikkaus on ongelma: juuri he ylikuluttavat, juuri he ensisijaisesti hyödyntävät ympäristölle haitallisia ylellisyyksiä (kuten lentoliikennettä) ja juuri he tässä yhteiskunnassa, jossa raha ja valta ovat liittoutuneet, ohjaavat myös poliittista ja sosiokulttuurista kehitystä nykyiseen vahingolliseen suuntaan.

Köyhyyden poistamiseen on lääke keksitty. Sen nimi on perustulo. Itsessään perustulo voi tietysti olla vaikka kuinka alhainen, mutta jos se määritellään riittävän isoksi, sillä voidaan hoitaa varsinainen köyhyysongelma kuriin. Esimerkiksi 1000 euron verottoman perustulon avulla päästäisiin eroon Kelan toimeentulotuki-, opintotuki- ja työttömyysturvabyrokratiasta, joka on eräs köyhien sorron muoto. Kaikesta "sossu-Tatu"-tyyppisestä valtamedian valehtelusta huolimatta tukia jätetään moninkertaisesti useammin hakematta kuin väärinkäytetään. Perustulon päälle voisi tulla jonkinlainen asumistuki, ellei päästäisi myös toiseen, tehokkaaseen, perustulon kanssa oikein hyvin yhteensopivaan vähävaraisuuden hävityskeinoon – vuokrasääntelyyn. Suomessa oli voimassa vuokrasääntely vielä 1990-luvun alussa, kunnes Esko Ahon hallitus purki sen asteittain. Asuntoministerinä oli tuolloin Pirjo Rusanen (kokoomus).

Rikkauden poistaminen ei sekään ole mahdotonta. Verotus on suosinut uusliberalistihallitusten aikana yhä enemmän rikkaita. Suunta olisi syytä kääntää. Varallisuusveron ottaminen uudelleen käyttöön ja tuloveron progressiivisuuden tehostaminen, veronkierron tekeminen mahdottomaksi sekä osinkojen verottaminen tekisivät nykyisistä superrikkaista huomattavasti vähemmän rikkaita ja tuhansista hyvätuloisista enemmänkin hyvin pärjäileviä keskituloisia. Tämän verotuksen avulla tienatuilla varoilla voitaisiin mielihyvin rahoittaa perustuloa ja monien nykyisin maksullisten yhteiskunnan palvelujen muuttamista (palauttamista!) ilmaisiksi.

Oikeistodiskurssi pyrkii hämärtämään rikkaiden ja köyhien eroa nyky-Suomessa. Jopa toimittaja Reetta Räty – joka ei ole mikään kokoomuslainen – kirjoitti Lentävä vegaani -otsikolla varustetun artikkelin, joka väitti "punavihreiksi" kutsuttujen ympäristötietoisten nykysuomalaisten lentävän jatkuvasti koneella pitkin ilmatilaa. Tämä on täysin harhaanjohtavaa, sillä hän itse kykenee lentelemään (JA maksamaan jatkuvasti ylimäärää vegaani-, luomu-, reilunkaupan- ym. tuotteista) vain taloudellisesta, ei aatteellisesta syystä. Toisin kuin vieraantunut eliitti luulee, suomalainen köyhä ei käytä lentokonetta, vaan bussia tai junaa (todennäköisesti halvimpia vuoroja), milloin sellainen on käytettävissä. Usein lähtö- tai kohdepaikan sijaitessa alikehitetyllä syrjäseudulla ei ole, joten matkaamiseen tarvitaan omaa autoa, minkä takia köyhä on käytännön maksukyvyltään entistä köyhempi. Hyvin moni köyhä ei matkustele ollenkaan, ja asiointimatkat taittuvat polkupyörällä – ei siksi, että hän tiedostaisi Rädyn tavoin ekologisesti, vaan koska pyöräily on ilmaista. "Punavihreydestä" puhuminen on harhaanjohtavaa siksikin, että "punaisten" eli vasemmistopuolueiden äänestäjistä iso osa on nimenomaan köyhiä ja alimmat yhteiskuntaluokat ovat koko vasemmistolaisuuden perusta.

Mutta eikö ole totta, että meidän köyhämme ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita? Nykyisenkin perusturvan varassa elävien ihmisten kuukausitulot ylittävät reilusti globaalin mediaanitulon. Tämä asia voitaisiin hoidella yhdellä aika perustavalla yhteiskunnallisella muutoksella – markkinoiden ohjauksen hylkäämisellä ja siirtymisellä sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sattumoisin sama muutos helpottaisi myös radikaalisti rikkauden poistamista, vuokrasääntelyn ja perustulon toteutusta sekä haitallisen ylellisyyskulutuksen lakkauttamista. Jos yhteiskunta turvaisi perushyödykkeiden jakelun elintarvikekauppaa myöten, voitaisiin aiheuttaa deflaatiota, jonka myötä hintataso pysyisi niin matalalla, että perustuloa ja palkkojakin voitaisiin ostovoiman kärsimättä alentaa. Tai toisinpäin: jos Suomi irtautuisi eurosta (sosialistista maata tuskin EU:ssa ja EMU:ssa edes haluttaisiin katsella), oma raha voitaisiin devalvoida, jolloin rahan määrä pysyisi numeerisesti entisenä, mutta sen arvo ulkomaisiin yksiköihin nähden alenisi. Näillä konsteilla kyettäisiin turvaamaan, että perushyödykkeet ja -palvelut olisivat kaikkien saatavilla, mutta haitalliseen turhuuteen löytyisi entistä hankalammin varoja. Tämän pitäisi miellyttää myös ekologisesti ajattelevia ja ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä – miinus näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka oikeasti ovat vain kokoomuslaisia.

Vaaliohjelmani 2015

En ole koskaan ollut ehdolla missään vaaleissa, enkä toivottavasti tule olemaan. Ehdokkaaksi on kuitenkin kyselty. Asialle ovat vuorollaan ehättäneet ainakin kommarit, vassarit ja vihreät. Aina olen vastannut ei, sillä mikään puolue ei ole koskaan esittänyt haluamaani vaaliohjelmaa. Tästäkin syystä tuntuu käsittämättömältä se naivismi, jota puoluejengit omiaan kohtaan esittävät kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.

Äänestin jo ennakkoäänestyksessä SKP:n ehdokasta, sillä puolueen vaaliohjelmassa on minun silmääni luultavasti vähiten puutteita ja virheitä. Silti niitä on silläkin. Hyvä vaaliohjelma on myös vasemmistoliitolla, vaan ei täydellinen, ja lisäksi vas-liitto tapaa korruptoida politiikkansa aina vaalien jälkeen. STP:n ja KTP:n ohjelmiin en ole edes tutustunut, sillä niillä ei ole vaalipiirissäni varteenotettavia ehdokkaita. Ainoa STP:n ehdokas on sentään SKP:n kanssa vaaliliitossa, KTP:n kaksi ehdokasta ei. Varsinaisten vasemmistopuolueiden ohella itsenäisyyspuolue on esittänyt sellaisia teesejä ja yleistä meininkiä, joihin ihan mielelläni yhdyn.

Seuraavassa listaan niitä asioita, joita kannattamani puolueen (tai ehdokkaan) mielestäni pitäisi ohjelmassaan esittää. Tällaisen politiikan, ja Suomen, minä haluan.

Taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen tasa-arvo on keskeinen tavoite. Tulo- ja varallisuuseroja on Suomessa tasattava, ja missä laajamittainen verouudistus saisi aikaan hyvää, työn kokonaisvaltainen yhteiskunnallistaminen (sosialisointi) tekisi vielä parempaa. Sekä köyhyydestä että rikkaudesta tulisi päästä eroon. Köyhyyden moninaiset ongelmat myöntää ainakin poliittinen vasemmisto, mutta ekologisessa mielessä rikkaus on vielä pahempi ongelma. Sen lisäksi tasa-arvo on itsessään arvo: ihmisten ei kuulu sukupolvesta toiseen olla eriarvoisessa asemassa jo lähtökohtaisesti. Talous ei tietysti ole ainoa suomalaisia eriarvoistava tekijä. Tietyissä piireissä nykyään muodikkaat antifeministit voivat levittää hevonkukkuaan, mutta naiset ovat yhä arvoasteikossa miesten alapuolella. Pääasiassa sama ihmisryhmä kieltää myös valitettavan tosiasian, että maahanmuuttajilla on edelleen heikommat elämän edellytykset kuin kantasuomalaisilla. Lisäksi nuoret ja vanhukset ovat hieman toisen luokan kansalaisia verrattuna keski-ikäisiin. Maaseudulla ja metsälähiöissä asuvilla ei yleisesti ole yhtä hyvää sosiaalista ja kulttuurista asemaa kuin kantakaupunkilaisilla. Uutena ilmiönä on havaittavissa, että kaupallisen median ylläpitämistä kapeista ulkonäköihanteista poikkeavien ihmisten sosiaalinen ja kulttuurinen asema on heikompi kuin niihin soveltuvien. Poliittisella tasa-arvolla tarkoitan sitä, ettei Suomessa pitäisi olla ihmisryhmiä, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnan päätöksenteossa. Niitä kuitenkin on. Kaikki nämä eriarvoisuusongelmat on pyrittävä pikimmiten poistamaan.

On myös muistettava, että luonto on koko ajan täysin sorretussa asemassa yhteiskunnassa. Mikään ei kerro sitä totuutta selkeämmin kuin tapaus Talvivaara, jonka edessä vihreätkin ovat olleet voimattomia/saamattomia (yliviivaa tarpeeton). Kaivostoiminta tarvitsee uutta tiukkaa säännöstelyä ja kaivosvaltaukset pikaista kiistämistä. Kaikenlainen luonnon ja luontoelementtien tuhoaminen ja riisto talouden tai edes työllisyyden nimissä on pysäytettävä. Lisäksi talouskasvun vaatimus ylipäänsä on epäekologinen, sillä elämme yli varojen jo nykyään. Lamasta huolimatta Suomessa on suorastaan liikaa rahaa; pelkkä varallisuuden entistä tasa-arvoisempi jako voisi poistaa köyhyysongelman ja saman tien myös rikkausongelman. Kulutusta on hillittävä, ja tämä pätee myös energiankulutukseen. Hillitsemispainetta ei kuitenkaan pidä kohdistaa ensisijaisesti tavallisiin kansalaisiin, vaan energiaa sumeilematta ylikuluttavaan bisnekseen sekä mm. liikenteeseen. Tosin porvariluokka tuhlailee energiaa ylisuuriin asumuksiin ja autoihin. Sen ongelman ratkaisisi yläluokan köyhtyminen: kun rahaa ei enää olekaan ylenpalttisesti, saamme nähdä tuhansien isojen omakotitalojen muuttuvan pari-, pienkerros- tai yhteisötaloiksi. Energia on tuotettava uusiutuvilla niin täydellisesti kuin voidaan. Fossiilisista polttoaineista (turve mukaan lukien) on asteittain luovuttava, emmekä voi hyväksyä ydinvoiman riskejä. Nykyinen vesivoimakapasiteetti on toistaiseksi hyvä. Aurinko, tuuli, maalämpö, muut luonnonresurssit sekä jätteet on otettava käyttöön entistä moninkertaisesti tehokkaammin.

Työstä on jauhettu näiden vaalien ohjelmissa aivan loputtomiin. Valtaosa siitä on ollut valitettavan ilmanaikuista. Kommunistit sentään ovat vaatineet työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi. Tässä olen samoilla linjoilla. Työtä riittäisi entistä useammalle, ja työssäkäyville jäisi aikaa ja voimia muuhunkin elämään. Sen sijaan vaatimuksen jatko "ansiotasoa alentamatta" ei saa minun tukeani. Varsinaisia matalapalkka-aloja (ja ulkomailta rekrytoitua tilapäistä halpatyövoimaa, jonka käyttö on hylättävä) lukuun ottamatta suomalaisille maksetaan liian isoa palkkaa. Se lisää koko ajan paineita siirtää työtä ulkomaille, ja sen takia myös Suomessa valmistetut tuotteet ovat sekä meille että muille automaattisesti ylihintaisia. Lisäksi politiikan tulisi pyrkiä siihen, että työn fyysinen ja psyykkinen vaativuus nostavat palkkatasoa ja vientiteollisuuden lonkerot eivät. "Siisti sisätyö" voisi aivan hyvin tarkoittaa keskitasoa alempaa palkkaa. Palkkaeroja olisi kuitenkin tuntuvasti supistettava. Perustulo on ihan hyvä idea, mutta sitä ei mielestäni kuulu maksaa ihmisille, joilla on tarpeeksi muitakin tuloja. Ehkä siksi kommunistien käyttämä perusturvan käsite sopii tähän malliin paremmin. Perusturva olisi säädettävä tasolle, joka ei tehosta kulutusta eikä palkankorotuspaineita, mutta varmistaa ihmisten toimeentulon. Sen kanssa käsi kädessä kulkisi uudelleen käyttöön otettava vuokrasääntely. Lisäksi työn käsite olisi määriteltävä uudelleen. On parempi, että ihmiselle maksetaan siitä mitä hän tekee, kuin että hänelle maksetaan nimenomaan siitä ettei hän tee mitään (ja hakee sellaista työtä, mitä järjestelmä haluaa hänen hakevan).

Ihmisten hyvinvointia pitäisi ajatella kokonaisvaltaisesti. Ei riitä, että yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut muodollisesti säilytetään. Niiden täytyisi olla oikeasti saatavilla kaikille ihmisille ilman lisäkuluja, asiakkaille pitäisi olla aikaa, ja ylipäänsä ihmisten täytyisi saada yhteiskunnalta välittämistä ja huolenpitoa. Tämä ei saa tarkoittaa kyttäystä ja patistelua. Kukin täysi-ikäinen kansalainen eläköön niin kuin lystää, ja kun hän itse tarvitsee apua, hänen täytyy saada sitä. Tähän järjestelmän pitäisi tähdätä. Ketään ei saisi syyllistää yhteiskunnan palvelujen käytöstä, sillä niillä on poliittista itseisarvoa. Talousluvut on korvattava onnellisuusluvuilla. Terveys on tietysti tärkeä asia, mutta yhtä oleellista on, että sairaallakin on täysi ihmisarvo. Ihmisen hyvinvoinnin kokonaisvaltainen ymmärtäminen tarkoittaa myös, että terveyden- ja sairaanhoidossa siirrytään lääkkeiden tuputuksesta yhä enemmän terapeuttisten menetelmien ja nk. vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttöön ja hyväksyntään. Lääketeollisuuden lonkerot järjestelmän sisällä on sahattava poikki. Kotimainen lääketuotanto olisikin yhteiskunnallistettava ja alistettava kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin filosofialle. Mitä vanhusten, vammaisten ja lasten hoitoon tulee, Suomessa pitäisi sekä säilyttää yhteiskunnalliset hoitoinsituutiot (ja kehittää niitä) että antaa täydet mahdollisuudet hoitaa kotona. Yhden yhteiskunnallisen diskurssin ei kuulu kieltää toisia toteutumasta silloin, kun kaikki varsinaiset asianomaiset niin haluavat.

Lääke- ja terveysbisneksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvinvointiyhteiskunnan kanssa. (Pidän parempana puhua hyvinvointiyhteiskunnasta kuin hyvinvointivaltiosta, sillä valtiosta tulee mieleen lähinnä koneisto – yhteiskunta taas olemme me.) Oman ohjelmani mukainen hyvä yhteiskunta tarjoaisi kaikki oleelliset palvelut itse. Näihin kuuluu myös se, mitä ei missään Suomen historian vaiheessa ole edes yritetty yhteiskunnallistaa, eli vähittäiskauppa. Yhteiskunnan olisi kerta kaikkiaan tarjottava ihmisille peruspalvelut siellä, missä he asuvat tai majailevat. Asuminen ja majaileminen olisi tietysti niin ikään syytä järjestää yhteiskunnallisesti – enemmän, halvempia ja moninaisempia vuokra-asuntoja – ja joukkoliikenne, joka veisi ihmisen kotiinsa tai kotoaan palvelujen pariin, missä ne ikinä sijaitsevatkin, järjestyy myös parhaiten yhteiskunnalliselta perustalta. Alas voittoa tuottava VR – tilalle uusi, puoli-ilmainen, liki jokaisen tavoitettavissa oleva raideliikenne, jonka otsikkona voisi toimia vaikka huippuinnovatiivinen Valtionrautatiet. (Tästä nimestä ei sitten makseta konsulteille killinkiäkään! Yksityisten konsulttien käyttö julkisella puolella olisi muuten lakkautettava.) Hinnoittelujärjestelmästä, jossa ostajat kilpailevat toisiaan vastaan, on joukkoliikenteessä päästävä eroon. Ylipäänsä kilpailuperiaatetta täytyisi yhteiskunnassa kaventaa ja mahdollisimman paljon karttaa. Hyvä suunnittelu on aina parempi kuin typerä kilpailu.

Yllä esitetyt ideat vaatisivat yhteiskunnan kokonaisvaltaista muuttamista. Siihen kuuluisi edelleen myös pyrkimys elintarvikeomavaraisuuteen sekä valtakunnallisella, alueellisella että jopa paikallisella tasolla. Lähtökohtaisesti kaiken, mitä syömme, pitäisi olla lähellä tuotettua, luonnonmukaista ja mieluiten lisäaineetonta. Tietenkään ei riisiä, etelän hedelmiä, viiniä ynnä muuta voi eikä kannata kasvattaa väkipakolla kotiseudulla, vaan jonkin verran on ostettava ulkomailta. Jos ostot tekisi aina yhteiskunnallinen organisaatio, sen olisi helppo vaatia reilun kaupan periaatteita ja geenimuuntelemattomuutta. Tällaiset sosialistiset periaatteet ovat aivan omaa luokkaansa ekologisesti ja myös ekonomisesti: nykyinen riippuvuus kansainvälisistä markkinoista on isolta osin syynä siihen, ettei yllä esittämiäni uudistuksia voida soveltaa vallitsevaan järjestelmään ilman tolkutonta velkasyöveriä. Euroopan unioni ei hyväksy jäsenmaansa irtautumista kansainvälisistä markkinoista ja omasta keskitetystä sääntelystään, ja siksi EU:lle täytynee jättää hellät hyvästit. Samalla jättäisimme hyvästit läntiselle bisnesimperialismille, jonka poliittisiin tavoitteisiin koko ajan sitoudumme, vaikka varsin harva sitä haluaa.

Nyt päästiin ulkopolitiikkaan. Kaksi sanaa: TTIP ja Nato. "Vapaakauppasopimukseksi" virheellisesti nimitetty TTIP olisi yhtä kuin suurbisneksen tyrannialupa eli luopuminen demokraattisesta järjestelmästä (tai sen rippeistä). Sen vuoksi sitä virhettä ei kuulu tehdä tai edes harkita. Nato-jäsenyyttä ei tietenkään ole paikallaan hakea, vaan päinvastoin luopua nykyisestäkin Nato-yhteistyöstä. Suomen kaltaisen maan ei missään tapauksessa pidä pyllistää Natoa vihollisenaan pitävälle – ja Naton vihollisenaan pitämälle – naapurimaalleen Venäjälle, jonka kanssa ystävyys ja kumppanuus sen sijaan toisivat valtavia lisämahdollisuuksia. En fanita Vladimir Putinia, mutta hänestä ja nyky-Venäjästä levitetään suurbisnestä mielistelevässä ja Natoa fanittavassa valtamediassa tolkutonta skeidaa. Lisäksi, missä Putinin Venäjä onkin ehkä esittänyt kovia autoritäärisiä otteita, USA ja Nato ovat harrastaneet samaa paljon pahemmin. On parempi diilata Venäjän kanssa kuin sellaisten roisto-organisaatioiden. Suomen ulkopoliittinen asema on oikein hyvä idän ja lännen välissä sitoutumatta liikaa kumpaankaan. Hyvät suhteet Pohjolan maihin ja ihan erityisesti Ruotsiin ovat tietysti plussaa. Suomen valtio voisi myös oikein hyvin toimia välittäjänä Venäjän sekä Pohjolan ja Itämeren maiden poliittisten näkemysten välillä. Parhaassa lykyssä voisimme luottaa hyviin naapurisuhteisiin niin täydellisesti, että voisimme käynnistää omakohtaisen aseistariisunnan ilman sotilasliittoja ja purkaa asevelvollisuusjärjestelmän ilman palkka-armeijaa. Peace!

Takuulla jonkun mielestä kaikki tässä tekstissä esitetyt tavoitteet ovat epärealistista puppua, ja juuri siksi on ymmärrettävää, ettei mikään puolue aja tällaista vaaliohjelmaa. Tiedätkö mitä? Juuri siksi tällaiset uudistukset eivät osittainkaan toteudu tai ole edes tapetilla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomeen tarvittaisiin nyt pikimmiten sellainen vasemmisto, joka uskaltaa vaatia "mahdottomina" pidettyjä parannuksia, joka luo oman keskustelunsa ja diskurssinsa, joka esittää politiikkaan uskonsa menettäville ihmisille todellisen vaihtoehdon lamaannuttavalle nykymenolle. Usko tai älä, mutta avaimet muutokseen ovat yhä meidän käsissämme. Kovin kauan ne eivät ole, jos nykymeno jatkuu. On toimittava nyt; on ajateltava nyt; on unelmoitava nyt.

Kylmä luokkasota

Kuten media on suvainnut kertoa kansalle, Tampereella itsenäisyyspäivän vastaanoton vastineeksi järjestettyjen Kiakkovierasjuhlien yhteydessä mellakoitiin. Hulinoitsijat kuulemma huusivat "luokkasotaa", ja koko tapahtuman alaotsikoksi oli annettu Lätkää ja luokkasotaa. Koska oli alkutalvi, mielenosoitus oli varmasti kylmää touhua. Ehkä riehuminen vähän lämmitti.

Minua luokkasota-termin käyttö säpsähdytti ihan muusta syystä kuin mediakeskustelun valtavirtaa. Kaksi päivää aiemmin, 4. joulukuuta, olin törmännyt Twitter-linkin kautta Tuomas Saloniemen nettiartikkeliin, joka kertoi yritysjohtajien ja muiden rikkaiden keräämästä veroadressista. Se vaatii Risto E.J. Penttilän terävin sanankääntein veronkorotuksia lopetettavaksi, vaikka todellisuudessa kokonaisveroaste on 1990-luvulta laskenut. Rikkaat pyrkivät esittämään itsensä sorrettuna kansanosana, vaikka kuka hyvänsä talonpoikaisjärjellä siunattu ymmärtää, että rikkaus itsessään tekee sorrettuna olemisen mahdottomaksi. Itse kommentoin Saloniemen kirjoitusta näin: "Mitä ihmettä he haluavat? Luokkasotaa?"

Kun joukko anarkisteja ja anarkistinmielisiä huutaa "luokkasotaa", heitä kauhistellaan ja pidetään riidanlietsojina. Se on näkyvää ja kuuluvaa. Kun joukko sikarikkaita käy ideologista luokkataistelua kabineteissa ja internetissä, sitä pidetään hyväksyttynä ja oikeutettuna. Se on kätkettyä, piiloista, jotain mikä vaatii havainnoijalta yhteiskunnallista tiedostamista. Asiassa on sekin epäsuhta, että Kiakkovieraat vaativat oikeutta ihmisille, jotka ovat oikeasti sorrettuja. He vaativat loppua kurjistamispolitiikalle, jonka seurauksena eliitti ja "roskasakki" erottuvat yhä selkeämmin toisistaan. Veroadressia kokoavat rikkaat taas vaativat oikeutta sortajille. He eivät pyri olemassaolevan vastakkainasettelun kumoamiseen, vaan sen ylläpitämisen tehostamiseen. Sen myötä hallitseva luokka pyrkii turvaamaan oman asemansa tavalla, joka saa Tampereen rähinät näyttämään pienempien epätoivoiselta pullikoinnilta isompiaan vastaan.

Yksi veroadressin asettamista ansoista on asioiden näyttäminen siltä, ettei rikkailla ole muita edunajajia yhteiskunnassa. Penttilän porukka ei todellakaan ole yksin. Suomessa on monta etujärjestöä, mutta vain yhdellä niistä on taattu mediahuomio joka ainoalle möläytykselle ja oma välitön edunajaja politiikan huipulla. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK, mikä lyhenne yhdistyy mainiosti 1920- ja 1930-luvun antikommunistiseen Etsivään keskuspoliisiin) on Suomen kurjistamispolitiikan keskeisin sylttytehdas. Koko nykyinen hallitusohjelma pohjautuu periaatteeseen, jonka EK määrittelee, kokoomus panee täytäntöön ja euroamerikkalaiset bisnespäättäjät taustalla hyväksyvät. Vasemmistoliitto ja vihreät saavat mukaan pari alaviitettä, joiden avulla heidän mahdollinen vastarintansa on nujerrettu jo ennen kuin sillä on ollut tilaisuutta edes syntyä.

Mitä tämä edellä mainittu "kurjistamispolitiikka" on käytännössä? 1990-luvulle saakka Suomessa oli suhteellisen toimiva yhteiskunnallinen hyvinvointijärjestelmä, jonka ansiosta köyhyydestä oli tehty melko harvinaista, sairastamiseen ei yleensä liittynyt taloudellisia riskejä ja sote-palvelut olivat lähes jokaisen saavutettavissa ympäri vuoden. Työttömyys oli vuoteen 1991 saakka vähäisempää kuin koskaan sen jälkeen, ja työssäkäyvien työtahti oli inhimillinen. Nykyaikaan tultaessa köyhät ovat köyhtyneet samalla, kun rikkaat ovat räjähdysmäisesti rikastuneet. Terveyspalveluja on lakkautettu, ulkoistettu yksityisille ja samalla entisistä ilmaisista palveluista tehty köyhille jopa kalliita. Ylipäänsä julkisia palveluja on lakkautettu valtavasti, ostopalvelut otettu käyttöön ja monilta osin ne ovat jopa jääneet puuttumaan. Joukkotyöttömyydestä on tullut pysyvä ilmiö: tehokkuusajattelu vaatii, että entinen työmäärä on teetettävä vähemmillä työntekijöillä, ja itse yhteiskuntajärjestelmä – kapitalismi – vaatii työttömien resurssin olemassaoloa. Pitkäaikaistyöttömät ja vaille palveluja jääneet kroonisesti sairaat syrjäytyvät. Mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet. Asunnottomuus on moninkertaista hyvinvointi-Suomeen verrattuna. Valtamedia salailee yhteiskunnallisia ongelmia, esittää ne toisiinsa liittymättöminä yksittäistapauksina, pimittää tietoa yhteiskunnasta ja vääristelee tosiasioita, sillä valtamedia on nimensä mukaisesti aina vallanpitäjien työväline – ja nykyisessä mediayhteiskunnassa itsekin vallanpitäjä eli mediavallanpitäjä.

Miten ja miksi kurjistamispolitiikkaa toteutetaan? Yksinkertaistettuna: nyky-yhteiskunnan pääideologit käskevät hallituksia leikkaamaan. Tämä pyrkimys on kansainvälinen, ja sen taustalla on itsevaltiuteen pyrkivä euroamerikkalainen suurpääoma. Suomessa käskijän roolissa on Elinkeinoelämän keskusliitto ja projektin ensisijaisena toteuttajana kokoomus. Ideologien valta on kuitenkin kokoomusta laajempi: paitsi, että SDP, vihreät, RKP, kristillisdemokraatit ja valitettavasti vasemmistoliittokin toteuttavat samaa projektia osana nykyistä hallitusta, projekti eteni myös kaudella 2003–07, kun kokoomus oli oppositiossa. Toki kokoomuslainen hegemonia vallitsi silloinkin. Vaikka kokoomus on näennäisesti ominut valtionhoitajapuolueen roolin, se on pohjimmiltaan luokkapuolue, omistavan luokan edunajaja politiikassa. EK on puolestaan omistavan luokan etujärjestö. Omistava luokka siis määrää, mihin suuntaan yhteiskuntaa on muovattava. Se vaatii leikkauksia, koska se näkee hyvinvointijärjestelmän tulonsiirtoina pois siltä itseltään kilpailevalle yhteiskuntaluokalle. Omistava luokka myös pyrkii globaaliin kontrolliin, jolla kaikki rahan ja bisneksen kasvua ehkäisevät tekijät halutaan kitkeä. Lopullisena tavoitteena voi hyvinkin olla "nappi otsaan": mikro- tai kenties nanoteknologian avulla työväestön ja maatalousväestön elintoiminnot on robotisoitu tuottamaan rikkaille porvareille loputtomasti rahaa ja elämänlaatua. Myönnän edellisen skenaarion olevan yltiöpäisen dystooppinen.

Jos siis Suomesta täytyisi osoittaa yksi instanssi, joka käy tai lietsoo luokkasotaa, se ei löytyisi Kiakkovieraista. Itse asiassa tällainen ajatus paljastuu perusteellisessa tarkastelussa jopa täysin naurettavaksi. Sen sijaan sormi kääntyy osoittamaan Elinkeinoelämän keskusliittoa, kokoomusta ja koko ylintä kastia – pankkiirien, suuryritysjohtajien ja muiden bisnesherrojen yhteiskuntaluokkaa. Ne käyvät kylmää luokkasotaa: ei aseita ja ammuksia, vaan kylmivää kurjistamispolitiikkaa. Niiden vaikutuksesta Suomeen on syntynyt uusi kurjalisto, köyhien ja sorrettujen luokka, jota valtamediaa myöten nimitellään "roskasakiksi" ja syyllistetään entisestään heikennettyjen hyvinvointipalvelujen käyttämisestä! Näin ollen en ihmettele lainkaan, miksi joukko nuoria ja aktiivisia toisinajattelijoita on valmis mellakoimaan. Tämän kirjoituksen lopuksi täytyy muistuttaa, mitä poliittisilla päättäjillä olisi periaatteessa yhä mahdollisuus päättää: säilytetään hyvinvointipalvelut ja parannetaan niitä, tuodaan palvelut sinne missä ihmisiä on eikä päinvastoin, tarjotaan kansalle mielekästä työtä ja asuntoja, hoidetaan yhteiskunnan heikoimpia ja pyritään tulojen ja omaisuuden kokonaisvaltaiseen tasa-arvoistamiseen. Jokainen hallitus tai eduskunta, joka hylkää nämä lähtökohdat, on omistavan luokan asialla.

Viekö vihreiden perustulomalli köyhältä toimeentulon?

Perustulosta, kansalaispalkasta tai perusturvasta – rakkaalla lapsella monta nimeä – on puhuttu viime vuosina paljon hyvää ja kaunista. Hyvä niin. Nykyinen pikkuruisten tukien onnistuneen metsästyksen varassa eläminen, joka on tuttua niin monelle työttömälle, opiskelijalle ja eläkkeensaajalle, kaipaa roimaa parannusta. Tuet ovat jääneet palkkakehityksestä rajusti jälkeen, eikä esimerkiksi pelkän työmarkkinatuen + asumistuen varassa käytännössä elä. Silloin tarvitaan ainaista sossun luukkua, joka on omassa rahapulassaan tuntunut välillä tekevän kaikkensa evätäkseen toimeentulotuen asiakkaalta.

Politiikan vasemman laidan ohella myös vihreät ovat ylläpitäneet ajatusta "perustulosta". Asioihin perehtymättömille on tullut vaikutelma, että vihreät hoitavat köyhän asiaa siinä missä vasemmistoliitto ja kommunistit. Kauniin ja siloitellun pinnan alla vaanii kuitenkin vaara. Vihreiden esittämä perustulo ei nimittäin ole sen enempää kuin 500 euroa kuukaudessa. Nykyisin esimerkiksi työmarkkinatukea maksetaan nettona reilut 410 euroa neljältä viikolta, joten vihreiden malli kasvattaisi verovapaana tulona pottia reilun 10 prosentin verran. Elämiseen 500 euroa (plus asumistuki) on kuitenkin yhä turhan vähän. Vihreiden malli säilyttäisikin lisänä "tarveharkintaisen toimeentulotuen". Käytännössä ei siis mikään oikeasti muuttuisi, vaan köyhät joutuisivat yhä sossun luukulle anelemaan.

Vihreiden 500-lappusen verovapaus perustuu lähtökohtaan, että kaikki alle 1000 euron suuruiset tulot pitäisi vapauttaa veroista. Sekin on ihan hyvä ajatus. Sen sijaan vihreät kuitenkin "siirtäisivät verotuksen painopistettä kulutukseen". Käytännössä tämä ei tarkoittaisi mitään muuta kuin perinteistä hintojen nousua. Jos ruuan ja muiden päivittäishyödykkeiden hinta nousisi reilut 10 prosenttia (minkä se tekee nykypolitiikalla ennen pitkää muutenkin), tämä söisi kokonaan "perustulon" tarjoaman tuenkorotuksen. Jokainen ymmärtänee nyt, mitä tarkoittaisi esimerkiksi 15 %:n hintatason nousu. "Perustulo" tekisi siis köyhistä käytännössä entistäkin köyhempiä.

Vielä edellistä pelottavampi lähtökohta on vihreiden "perustulon" osittainen käyttöönotto: 500 euron tasamalli hyväksyttäisiin, mutta alle 1000 euron tulojen verottomuutta ei. Tällaisen älyttömyyden toteutuminen olisi porvariyhteistyössä täysin mahdollinen. Se tietäisi, että esimerkiksi työmarkkinatuella elävien toimeentulo heikentyisi nykyisestä noin 10 prosenttia. Vaikka "perustulon" verotus muutettaisiin pientä palkkaa vastaavaksi (nykyisiä työttömyystukiahan verotetaan aivan sikana), lopputulos ei edelleenkään parantaisi köyhän asemaa ollenkaan vaan pienikin inflaatio kääntäisi toimeentuloviisarit miinukselle. Ja sitä olisi tiedossa, kunhan vihreät pääsisivät siirtämään verotuksen painopistettä kulutukseen. Epätoivoisten sossunluukun jonottajien määrä kasvaisi entisestään – ja mikäli kuntatalouksia hoidettaisiin yhä kuten ennen, olisi luukulla ennen pitkää lappu.

Työttömyys- ja toimeentulotuen pitämistä pienenä perustellaan mm. siten, että se kannustaa ihmisiä tekemään töitä laiskottelun sijaan. Nykyinen verotus suosii työtulojen sijaan kuitenkin pääomatuloja, joita Suomessa verotetaan varsin niukasti. Tämä ei ole samassa linjassa töihin kannustamisen kanssa. Vihreät olisivat kantansa mukaan "korottamassa pääomaveroa maltillisesti". Saamme kenties nähdä, mitä tämä maltti käytännössä tarkoittaa – Ruotsin kokoomuskin on nimensä mukaan "maltillinen". Laiskottelu ei myöskään päde perusteena, kun ajatellaan nykyistä tukijärjestelmää, jossa hakemus joudutaan usein kirjoittamaan ja viemään paitsi moneen paikkaan, myös moneen kertaan.

Aivan ylivoimaisen perusturvapaketin tarjoaa SKP. Siinä on myös mainio logiikka: perusturva on nostettava EU:n virallisen köyhyysrajan tasolle. SKP esittää 900 euroa kuussa verottomana kaikille vähävaraisille. Työnteon houkuttelevuutta puolue lujittaisi määrittelemällä 1500 euroa kuukausipalkan yleiseksi ajarajaksi. Kommunistit rahoittaisivat perusturvansa mm. korottamalla pääomaveroa, palauttamalla varallisuusveron, muuttamalla kunnallisveron progressiiviseksi ja laittamalla pörssikaupan verolle (todellinen rahasampo!). Hyvä diili.