Vasemmistoa ei ole olemassa

18. joulukuuta 2020 Vasemmistoliitto-nimellä operoivan puolueen eduskuntaryhmä antoi kansanedustaja Johannes Yrttiaholle varoituksen ja toiselle kansanedustajalle Markus Mustajärvelle huomautuksen. Syy tähän oli varsin toisenlainen kuin "vasemmisto"-nimeä käyttävältä ryhmältä luulisi. Yrttiaho ja Mustajärvi näet olivat vastoin hallituksen linjaa avoimesti vastustaneet yhdysvaltalaisten hävittäjien hankintaa, joka maksaa miljardeja ja sitoo Suomen pitkäaikaisesti USA:n ulkopolitiikkaan. Ai minkä hallituksen linjaa? Tietysti saman Sanna Marinin (SDP) johtaman hallituksen, jota yleisesti on nimitelty "punavihreäksi" ja jopa "vasemmistolaiseksi".

Jenkkihävittäjien ostaminen on selvästi ollut monelle se käänteentekevä hetki, kun usko vasemmiston nimellä esiintyvään poliittiseen ryhmään on loppunut. Itselläni se usko loppui ikävä kyllä jo aikoja sitten. Muotoilin esimerkiksi Undie Median ykkösnumeroon kevättalvella 2019, että "vasemmistoliitolla on uusliberalistis-korporatistisessa näennäisdemokratiassa lähinnä nukkevasemmiston rooli". "Puolueen tehtävänä ei ehkä ole toimia tosiasiallisena vasemmistona, vaan näytellä uskottavasti vasemmiston roolia." Saman vuoden syksyllä julistauduin irti koko vasemmiston käsitteestä: siitä oli tullut jotain muuta kuin olin ymmärtänyt. Keväällä 2020 koronasulkujen keskellä voivottelin, kuinka Sääntö-Suomen äärimmäinen kannattaminen "vasemmistoliiton tapauksessa todistaa lukuisat oikeistolaisten väittämät, joita vastaan olen kärryiltä pudonneena jaksanut inttää". Syksyllä 2020 kirjoitin laajamittaisesti kaikkien aikojen hallitushuijauksesta. (Tämän kirjoitushetkellä Undie Mediasta on juuri ilmestynyt kolmas numero, joka käsittelee laajemmin "vuotta, jonka jälkeen maailma ei ollut entisensä".)

Puolue, jolla on vasemmiston nimi ja asema, on siis hyväksynyt yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinnan ja antanut kurinpalautusta linjasta poikenneille kansanedustajilleen. Sitä ennen se hyväksyi "aktiivimalli kakkosen", joka pakottaa työttömät hakemaan työpaikkoja liukuhihnalta ja raportoimaan siitä koko ajan byrokraateille. Kuka muistaa vielä perustulokeskustelun? Keväällä 2020 se oli mukana tekemässä Suomesta poliisivaltion. Suomi tungettiin mukaan EU:n hintavaan koronaelvytyspakettiin. Kaivoslaki vesitettiin. Ja niin edelleen. Maassa, jossa on sellainen "vasemmisto", ei oikeasti ole vasemmistoa. Ainakaan eduskunnassa.

Mitä olemme saaneet vasemmiston tilalle? Vasemmistoliitto on pelkkä ontto rakenne, kulissi, jonka suojissa tapahtuvalla ei ole enää paljon tekemistä edes kyseisen puolueen kanssa. Puoluetoimijat ovat nukkeja, jotka ovat toimivinaan politiikassa ja hallituksessa – lukuun ottamatta Yrttiahoa ja Mustajärveä, jotka yhä jaksavat yrittää. Syvärakennetasolla vasemmistolle kuuluneen "yhteiskuntakriittisen" roolin on ottanut aktivismi, josta useimmiten käytetään nimeä woke. Omaan suuhuni sana ei oikein istu. Käytän tässä yhteydessä sanaa heräkki. Nettikeskusteluissa esiintyneet -kki-päätteiset sanat ovat vähemmän lempi- kuin haukkumanimiä. Tämä paljastaa myös, että oma suhteeni woke-aktivismiin – toisin kuin vielä muutama vuosi takaperin olisi voinut kuvitella – on kaikkea muuta kuin positiivinen.

Vasemmistoon usein samastettujen heräkkien äänekkäistö on kiusaajia, nillittäviä nilkkejä, jotka väittävät Shakespearen lukemista rakenteelliseksi väkivallaksi, työntävät väen vängällä rodun käsitettä takaisin sosiaaliseen keskusteluun ja vieläpä korosteiseen asemaan (mitä Ilja Lehtinen tuo hyvin esille artikkelissaan) ja ovat näin ollen käänteisrasisteja. Britanniassa on hupaisasti nimitelty rasistiseksi jopa maaseutua ja puutarhanhoitoa. Heräkit ovat luoneet vastenmielisen cancel-kulttuurin, joka on ilmeisesti syntynyt sosiaalisen median blokkikulttuurista, mistä sen periaate on siirretty kaikkialle sosiaaliseen elämään. Cancel-kulttuuri on johtanut usein jollakin lailla harhaisten boikottien lisäksi tuhansien ammatillisesti pätevien työntekijöiden erottamiseen tehtävistään, koska nämä ovat yksityishenkilöinä sanoneet jotain rasistiseksi, seksistiseksi, homo- tai transfoobiseksi tulkittavaa, tiedekriittistä tai valtavirtanarratiivia kritisoivaa.

Jos Karl Marxin Pääoma ilmestyisi tänään, sen viiltävän tarkka ja paikkaansapitäväksi osoittautunut kapitalismin analyysi ei tavoittaisi heräkkejä, sillä heräkit olisivat jo etukäteen julistaneet teoksen ja sen kirjoittajan boikottiin Kommunistisen manifestin misogynian takia. Heräkit ovat vallanpitäjille täydellisiä hyödyllisiä idiootteja: heidän toimintansa ansiosta juuri se ihmisryhmä, jonka täytyisi maailmaa muuttaakseen lukea, kuulla tai katsoa jokin tietty asiasisältö, pysyy loitolla siitä asiasisällöstä, koska siihen kohdistuva ennakkoluulo on heidän piirissään sosiaalinen laki. Entinen valta pitää otteensa ja visertelee koko matkan pankkiin. Jos hitusia Marxin historiallisesta luokka-analyysista saavuttaisi heräkit, he luonnollisesti hylkäisivät sen, koska sitä ei ole pohjattu patriarkaattiin, rakenteelliseen rasismiin tai muuhun muodikkaaseen.

Jos Kansainvälinen ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska on lurjusmaista leimata ketään "laiskaksi lurjukseksi". Sellainen loukkaa niiden tuntoja, jotka kärsivät mielenterveysongelmista tai somaattisista vaivoista, joiden tähden eivät pysty työhön, opiskeluun tai muuhun kunnolliseen™ yhteiskuntaelämään. Tietysti myös "veljet keskenään" herättäisi vastalauseiden myrskyn, koska heräkin mieli ei yhdistä sitä ystävyyteen ja tasa-arvoon, vaan patriarkaaliseen hyvävelijärjestelmään.

Jos Lapualaisooppera saisi ensiesityksensä tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska näytelmässä ei ole yhtään ei-valkoista eikä LGBT-hahmoa. Lapualaisooppera antaisi heräkkien mukaan vääristyneen kuvan 90 vuoden takaisen Suomen asukkaista, sillä tämän päivän USA:ssa kolme kymmenestä on jotain muuta kuin valkoisia.

Jos Charlie Chaplinin Diktaattori, kaikkien aikojen tärkein ja paras fasisminvastainen elokuva, saisi ensi-iltansa tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se kuvaa fasistit huvittavina hahmoina. Natseille ei saa nauraa, koska se liittyy jollakin hämärällä tavalla normalisoimiseen ja hyväksymiseen. Sen sijaan heitä täytyy vastustaa totisesti hampaat irvessä, järjestää heille potkuja työpaikoistaan ja syyttää poliisia heidän suosimisestaan.

Jos Pink Floydin The Wall, kaikkien aikojen tärkein ja paras länsimaisen yhteiskunnan piilofasismin osoittava musiikkialbumi, ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin misogynian tähden, sillä "äiti" on siinä pahishahmo, johon Systeemin valta kiteytyy mikrotasolla. Toki myös todettaisiin, että pandemiassa on vastuutonta levittää Systeemin kyseenalaistavaa informaatiota, ja epäilemättä sen keittiöpsykologia "poikkeaa yleisesti hyväksytystä tiedekäsityksestä".

Jos V – legendaarinen scifikonsepti, joka on poikinut kaksi suosittua tv-sarjaa, kirjoja, elokuvan, sarjakuvia ja mitä lieneekään – ilmestyisi tänään, heräkit pahoittaisivat mielensä ja julistaisivat sen boikottiin, koska se levittäisi salaliittoteoriaa ja salaliittoteoriat ovat kuulemma itsessään jotain äärioikeistolaista. Taatusti myös älähdettäisiin, kun alkuperäisessä tv-sarjassa maan ihmisen ja liskoihmisen välille kehittyy heteroseksuaalinen suhde eikä yhtään homoseksuaalista suhdetta, eikä tarinassa ole yhtään transhahmoa.

Se siitä "vasemmistosta". Vaikka Suomen kaltaisten maiden ulkopuolella onkin siellä täällä jäljellä ihan klassista vasemmistoa – esimerkiksi Bolivian vaaleissa heitä ilmestyi USA:n vastustamien vaalivoittajien tueksi – on Suomessa ainoa toivo Systeemin kumoamiseen ihan toisissa suunnissa. Se elää juurikin esimerkiksi salaliittoteoreetikoissa, vaikka heidän keskuuteensa ilmiselvästi syötetäänkin vääriä vihjeitä – nyt viimeksi "Great Resetin" väitettynä (loogisesti järjettömänä) sosialistisuutena, jonka vastustaja muotoutuu väkisinkin oikeistolaiseksi. Salaliittoteoreetikoiden piirissä kuitenkin ymmärretään, että on olemassa diktatuuri 2.0, piilevä totalitaarinen järjestelmä, joka pyrkii lujittamaan otettaan ja muuttumaan piilevästä avoimeksi sortovallaksi. Toivo elää myös suosiossa, jota sellainen kiistelty mielipidevaikuttaja kuin Maria Nordin eräissä piireissä nauttii – Johanna Blomqvistin kiehtovasta Hypertodellisuus-kirjasta puhumattakaan: näiden vaikuttajien sanoma yhtyy siihen tuhatvuotiseen viisauteen, että minä, ihminen, olen voimani, viisauteni ja vapauteni lähde. Sellaisen ihmiskuvan omaksunutta ihmistä ei orjuuteta eikä käytetä hyödyllisenä idioottina. Ja viimeisenä, kaikkein tärkeimpänä, toivo elää suuressa enemmistössä, joka saattaa joskus taipua valtaapitävien tahtoon, mutta pohjimmiltaan tietää ja ymmärtää.

Hei, infosoturit

Vuoden 2019 loppusuoralla ilmoitettiin, että Suomeen oli perustettu uusi toimittajayhdistys nimeltä Toimittajaliitto. Siinä kerrottiin olevan mukana vanhaa MV-median ja Verkkomedian väkeä, kuten Juha Korhonen (puheenjohtaja) ja Janus Putkonen (varapuheenjohtaja). Seurailin Toimittajaliiton Twitter-tiliä hetken aikaa, muttei kulunut sitä aikaakaan, kun tili alkoi jo retwiitata kannanottoja, joissa Journalistiliitto ja koko valtamedia leimattiin (viher)vasemmistolaiseksi ja uusi yhdistys vapaaksi sen "mädätyksestä". Tämähän on täysin järjetön väittämä, kun erityisesti Sanoman julkaisut toimivat koko ajan mahtavana alustana kokoomuslaiselle propagandalle ja sen hyökkäyksestä Sanna Marinin (aiemmin Antti Rinteen) johtamaa hallitusta vastaan on tullut pysyvä asiantila.

On päivänselvää, että Suomeen tarvitaan kokonaan vanhasta valtamediasta riippumattomia media-alan ja toimittajien yhteistyörakenteita. Mediapooli, Julkisen sanan neuvosto ja Journalistiliitto ovat läpeensä korruptoituneita toimijoita, koska niiden suhde informaatioon ja totuuteen on sama kuin edustamillaan valtamedioilla. Ne edustavat institutionaalistettua propagandaa. Toimittajaliitto ei kuitenkaan ole toivotunlainen uusi yhteistyörakenne, sillä sekään ei perustu totuuden levittämiseen – ainakaan marinoimatta sitä väkevässä disinformaatioliemessä. Enemmänkin Toimittajaliiton linja vaikuttaa yhdistelmältä vastapropagandaa ja myötäpropagandaa. Se hyökkää media-alan institutionaalisia toimijoita vastaan, mutta tulee omilla kliseisillä teeseillään vain vahvistaneeksi joitakin näiden linjauksia tai suuntia.

Undie Median kakkosnumerossa (2/2019) Toimittajaliitto-teemaa sivutaan yhden "pikku-uutisen" verran sivulla 9. Sen lopussa mainitsen, että "Undie Media ei toistaiseksi katso aiheelliseksi solmia yhteyksiä Toimittajaliittoon". Tekstikatkelma on kirjoitettu ennen yllä viitattua Twitter-episodia. Kieltämättä Toimittajaliiton putkahtaminen markkinoille oli aluksi kiinnostava tapaus, ja kiinnostavinta siinä oli – ja on edelleen – vastapuolen infosoturien reaktio. Siihenkin viittaan Undie Median jutussa. Luonnollisesti valtamediat ovat rientäneet julistamaan koko hankkeen ties miksi röyhkeäksi huuhaaksi (ihan kuin ne itse eivät olisi röyhkeitä ja levittäisi huuhaata). Mutta yksittäiset reagoijat ovat menneet vielä pidemmälle. Toimittajaliittolaisia on väitetty jopa vieraan valtion operoijiksi, koska muun muassa Janus Putkosella on kytkös Donbassin kapinallisiin. Tietääkseni Donetskin ja Luganskin "kansantasavallat" eivät ole valtioita – mutta infosoturille ei olekaan kysymys niistä, vaan Venäjästä, joiden hän salaliittoteoretisoi olevan sekä Donbassin kapinallisten että Toimittajaliiton taustalla. Tietysti samat infosoturit itse päinvastoin leimaavat toimittajaliittolaiset salaliittoteorian levittäjiksi. Soppa vain hämmentyy hämmentymistään.

Se Toimittajaliitosta. Undie Media kuitenkin esittää muussa sisällössään paljon tärkeämpää mediakritiikkiä. Esimerkiksi sivuilta 2–3 löytyy pääkirjoitus, jonka olen myös kirjoittanut, aiheinaan klikkimedia, sosiaalisen median algoritmit ja sensuuri sekä näistä rakentuva kokonaisuus, joka täydellisesti sortaa ja syrjii itsenäistä ajattelua ja liian radikaalisti valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. En voi väittää, etteivät valtamediatoimi(tta)jat tai vaihtoehtomedian äänen kaapanneet toimijat kykenisi näin kriittiseen ajatteluun; ongelma on todennäköisemmin siinä, etteivät he halua olla niin kriittisiä, vaan tyytyvät puolivillaisiin "totuuksiin". Pääkirjoituksen lisäksi mediakritiikkiasiaa sivutaan useaan kertaan muuallakin Undie Mediassa: artikkelissa länsimaisen valtaeliitin pedofiilirenkaasta (Niina Laurila), nuorten ilmastoaktivismia ja Greta Thunbergiä tarkastelevassa jutussa (minä), eräässä takakanteen präntätyssä runossa (Pieta Kontio) sekä Maailmanvallat-romaanin taustoja ja todellisuuspohjaa syväluotaavassa tekstissä (kirjoittajana itse kirjailija Mikko Silvennoinen).

Valitettavasti Undie Media on lähes yksin. Tälle ajalle on tyypillistä, että totuuden ja kritiikin nimissä jaksetaan kyllä touhuta, mutta samaan aikaan ne ovat pahimmanlaisessa alennusmyynnissä. Valtamedia on olevinaan itse Totuus (Pravda), samalla kun sen palkkalistat pursuavat räikeitä propagandisteja Timo Haapalasta Jessikka Aroon. Myös vaihtoehtomediassa läpinäkyvimmätkin infosoturit toimivat muka totuuden nimissä. Itse näin läpikriittisenä ihmisenä en edes usko objektiivisuuden mahdollisuuteen. Toimittaja, kuten tutkija, viranomainen tai kuka hyvänsä mielipiteitä päästelevä ihmisyksilö, edustaa aina jotakin yhteiskunnallista tai poliittista kantaa, vaikka yrittäisi kätkeä sen tai ei edes tiedostaisi sitä. (Esimerkiksi nykypäivänä sosiaalisessa mediassa levitetään paljon kokoomusoikeistolaisia näkemyksiä, joita pidetään neutraaleina tai faktoina eivätkä levittäjät itse miellä itseään oikeistolaisiksi tai äänestä kokoomusta.) Tunnustaudun avoimesti sosialistiksi, ja myös Undie Median anti-imperialistiset, valtaeliitinvastaiset ja kapitalismikriittiset äänenpainot saavat vapaasti näkyä ja kuulua. Näennäisen paradoksaalisti uskon, että oman epäobjektiivisuuden tunnustaminen sekä itselle että toisille voi johtaa lähemmäksi totuutta: tämä mediasisältö ei teeskentele mitään, tämä on kaikkine äänenpainoineen vain hyväksyttävä tai hylättävä. Sinä päätät.

Tältä pohjalta uskallan esittää journalisteille ja toimittajille, jotka oikeasti haluavat levittää totuutta eivätkä propagandaa, informaatiota eivätkä disinformaatiota ja jotka käyvät infosotaa enintään totuuden puolesta, muutamia vinkkejä:

• "Yleisesti tiedetty" tai "laajalti tunnustettu" ei todellakaan tarkoita samaa kuin "tosi". Vaikka 99 % sinua ympäröivistä ihmisistä olisi asiasta yhtä mieltä, se 1 % saattaa olla oikeassa. Ja vielä merkitsevämmin: vaikka kaikki ihmiset, jotka sinun piireissäsi otetaan vakavasti, olisivat asiasta samaa mieltä, he kaikki saattavat olla väärässä. Uskalla rikkoa kuplasi.

• Muista: loogisuus ja johdonmukaisuus ennen kaikkea. Jos näkökulma ei kestä loogista tarkastelua, se ei varmasti pidä paikkaansa. Jos johdonmukaisesti ajatteleminen johtaa sinut täysin alkuperäisestä näkökulmasta poikkeavaan johtopäätökseen, sinun on hylättävä alkuperäinen näkökulma, vaikka se tuntuisi kuinka vankalta lähtökohdalta.

• "Ketä tämä hyödyttää?" on tutkivan journalistin tärkein kysymys. Jos olet kirjoittamassa mediaasi jotakin näkökulmaa, joka on peräisin uutistoimistolta, muusta mediasta, sosiaalisesta mediasta, toimittajakollegaltasi tai vaikkapa joltakin haastateltavalta – ilman, että kyse on hänen sanojensa avoimesta suorasta lainauksesta – pysähdy miettimään, kenelle teet sen myötä palveluksen. Hallitukselle? Oppositiolle? Bisnekselle? Länsimaiden yhteenliittymille? Joillekin epäselville taustavaikuttajille? Seuraa johtolankoja väsymättömästi. Ylimalkaisesti viitattu "asiantuntija" ei ole neutraali toimija, eivätkä "kapinalliset" tarkkaile konfliktia viileästi etäältä sen ulkopuolelta vaan ovat koko olemiseltaan sotkeutuneet eturistiriitoihin.

• Väite, jonka mukaan vain vaihtoehtomedia ("vastamedia", jopa "valemedia") käy infosotaa ja levittää propagandaa, ei kestä päivänvaloa jo ihan siksi, että tätä näkökulmaa levittää ensisijaisesti valtamedia, jolle vaihtoehtomedia muodostaa uhan, ja toissijaisesti ihmiset, jotka ovat rakentaneet maailmankuvansa valtamediatotuuden varaan ja näin ollen vaihtoehtomedia uhkaa heidän ajattelunsa hauraita perusteita. Uskalla kyseenalaistaa "uskottavan" ja "epäuskottavan" median rajat.

• Ellei edustamasi media halua julkaista kirjoittamaasi tekstiä, koska se ei vastaa median käsitystä totuudesta, ymmärrä sen tarkoittavan, että medialla on agenda ja tekstisi ei vastaa sitä. Vedä juttusi takaisin ja tarjoa sitä jollekin toiselle medialle. Mikäli kaikki kokeilemasi valtamediat kieltäytyvät julkaisemasta sitä, julkaise se omassa blogissasi tai tarjoa esimerkiksi Vastavalkealle (joka on vielä kohtalainen alusta, vaikka pilaakin mainettaan muissa kuin konservatiivipiireissä tarjoamalla näkyvyyttä myös mm. ilmastodenialisteille).

• Totuus ei ole korruptoitavissa. Jos korruptoit sen, se ei ole enää totta.

Poliittinen Suomi, eduskuntavaalit ja Undie Media

Tämän kirjoitelman kolme lähtökohtaa: 1) Yhteiskuntakriittinen, mutta riippumaton ja sitoutumaton mielipide- ja kulttuurilehti Undie Media ilmestyi maaliskuun viimeisellä viikolla 2019 minun päätoimittamanani. 2) Suomessa järjestetään eduskuntavaalit 14. huhtikuuta 2019, ja tätä kirjoittaessani ennakkoäänestys on jo käynnissä. 3) Törmäsin Tampereen kaupunginkirjaston julkaisemalla videolla kiinnostavaan asiatietoon: tutkimuksen mukaan Ultra-lehden tyypillinen naislukija äänestää vihreitä, tyypillinen mieslukija taas perussuomalaisia.

Siinä vaiheessa, kun Undie Mediaa suunniteltiin, visioin sen edustavan poliittisesti "vanhan liiton vasemmistoa". Epäilemättä myös lopputulos on sitä lähellä. Koko julkaisussa ei kuitenkaan käytetä samastumismielessä sanaa 'vasemmisto'. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä hämmennyksestä, että viime aikoina on tuntunut kuin vasemmisto ja oikeisto olisivat jossain mielessä vaihtaneet paikkaa. Toki edelleen on selvää, että oikeisto kannattaa julkisen sektorin ja yhteiskunnallisten palvelujen purkamista, vasemmisto haluaa säilyttää vahvan julkisen sektorin ja jopa yhteiskunnallistaa joitakin yksityisiä palveluja. Tämä ei ole muuttunut miksikään. Mielestäni vasemmiston kuuluisi ehdottomasti olla näin kapitalismin aikana kriittinen sellaisia yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan kuin koulu, tiede ja media. Oikeisto on anastanut näiden kritiikin ja vasemmisto kääntynyt yksisilmäiseksi instituutioiden puolustajaksi. Vielä muutama vuosikymmen takaperin vasemmalla tunnettiin Louis Althusser ja hänen "ideologiset valtiokoneistonsa".

Myöhemmässä vaiheessa, kun Undie Median alun perin kaavailtu tekijäpohja oli hajonnut, ounastelin siitä tulevan enemmänkin yleistä inhimillistä ja universaalia tietoisuutta heijasteleva media. Kutsuin sen linjaa "foliohattujournalismiksi" ja suunnittelin levittäväni lehteä Joukkovoiman mielenosoituksessa foliohattu päässä. Loppujen lopuksi mukaan tuli sittenkin pari selkeän poliittista kirjoittajaa, omien painotusteni lisäksi. Foliohatusta en luopunut, ja se keräsikin aika mukavasti huomiota Joukkovoiman marssilla 30.3.2019. Harmillisesti mielenilmaus oli paljon pienempi kuin aiemmat Joukkovoima-tapahtumat, joskin hyvätunnelmainen. Lehtiä levisi joka tapauksessa kymmeniä, ja niitä myös näkyvästi luettiin. Pienemmässä mitassa Undie Mediaa on levitetty myös Tampereella ja Oulussa.

Eduskuntavaaleja ajatellen on kiinnostavinta, että Undie Median sivuilla 12–13 on vaaliopas, joka on avoimen kriittinen kaikkia tarjolla olevia puolueita kohtaan – yksiä kohtaan vain kriittisempi kuin toisia. Kirjoitin koko tekstin, joskin hyödynsin parin muun kirjoittajan kahdenvälisissä keskusteluissa heittämiä ideoita. Vaalioppaan tarkoitus on ollut riisua puolueiden naamiot. Esimerkiksi vasemmistoliittoa kutsun nukkevasemmistoksi ja SKP:tä nukkekommunisteiksi – ryhmiksi, joiden funktio (uusliberalistis-korporatistisessa näennäisdemokratiassa) on enemmänkin roolin täyttäminen kuin nimellisen ideologian mukainen poliittinen vaikuttaminen. Toisaalta perussuomalaisten kohdalla on aiheellista muistuttaa, että sitä välineenä käyttäen työväenluokkaa luotsataan sumeilematta oikealle. Vihreiden russofobia ja feministien "sääntö-Suomen" kannatus eivät jää huomiotta. Itsenäisyyspuolue ja KTP:kään eivät ole säästyneet kritiikiltä, mutta toisaalta näiden puolueiden "ääniä todennäköisimmin mystisesti katoaa ääntenlaskun yhteydessä, joten niiden on oltava jäljillä".

Tällaista kriittisyyttä tavataan kutsua foliohattuiluksi, ja leimaajat ovat valitettavasti nykyään usein vasemmistolaisia. Vielä 2010-luvun alussa itse foliohatutkin olivat leimallisesti vasemmistolaisia, mutta nykykeskustelu tahtoo mieltää koko ilmiön oikeistolaiseksi – vasemmistolaisethan ovat muka tieteellisesti tutkittujen faktojen ja uskottavasti perustellun median kannattajia. Käytännössä jälkimmäinen tarkoittaa usein pitäytymistä valtavirtatieteessä ja -mediassa, mikä on huolestuttavaa. Tätä taustaa vasten onkin kiinnostavaa kuulla Ultra-lehden lukijakunnan jakautumisesta vihreisiin (naisiin) ja perussuomalaisiin (miehiin). Vihreäthän ovat näennäisesti vielä enemmän sotajalalla uuskonservatiivisen oikeiston kanssa kuin vasemmistolaiset. Nämä ryhmät mahtuvat kuitenkin oikein hyvin samoille sivuille, kun kysymys on rajatiedosta ja paranormaaleista ilmiöistä. Sopivasti Undie Mediassa on uudelleenjulkaistun varhaisnuorten klassikon Noidan käsikirjan arvostelu.

Itse uskon, että koko nykysuomalainen poliittinen kenttä on jonkinlaista sumutusta, ja sumutuksen taustalla ovat ison rahan oikeistolaiset, joita nykytilanne hyödyttää eniten. Äänestäjälle annetaan illuusio toimivasta monipuoluedemokratiasta, josta kuitenkin oikeasti radikaalit ja muutoshakuiset ainekset siivotaan joko syrjään tai siistimmiksi. Lisäksi köyhät ja sorretut on saatu riitelemään toisia köyhiä ja sorrettuja vastaan. Prosessi on takuulla pyörittänyt itse itseään jo kauan – rahaherrojen ei tarvinne enää soluttautua keskustelufoorumeille tai edes sosiaaliseen mediaan, vaan me teemme sen itse heidän hekotellessaan koko matkan pankkeihinsa. Silti tämän kevään eduskuntavaaleissa on ilmassa uutta toivoa, sillä kokoomus ja keskusta ovat kumpikin menettämässä kannatustaan radikaalisti, siniset jäänevät kokonaan ulos eduskunnasta ja persujenkin kannatus pysynee selvästi vuoden 2015 vaalien alapuolella (luultavasti silloinkin, jos siniset ynnätään mukaan). Vasemmistoliitto, vihreät ja SDP ovat kaikki selvässä nousussa. Lisäksi ilmapiiri on nyt huomattavan paljon positiivisempi myös pieniä puolueita kohtaan. Lopputuloksena voi olla niin radikaali muutos, että hallitus ilman yhtään suurta oikeistopuoluetta on mahdollinen. Silloin rahaherroilla saattaisi mennä sormi suuhun ja konjakki väärään kurkkuun. Siispä: nyt kaikki äänestämään. Ihan kaikki.