Radikaalivasemmiston yhteistyö käyntiin – NYT!

Kuten jopa valtakunnallisiin uutisiin lipsahti, Suomen kommunistinen puolue valitsi viime viikonlopun kokouksessaan uuden puheenjohtajan. Näennäisen yksimielisesti, mutta käytännössä soraäänien säestämänä tehtävään valittiin puolueen entinen sihteeri Juha-Pekka Väisänen. Puheenjohtajan valinta herättää paljon kysymyksiä. Ensiksikin voi ihmetellä, miten ja miksi tehtävään valittiin ihminen, joka ei saanut sen enempää eduskunta- kuin kunnallisvaaleissa edes viittäkymmentä ääntä. SKP:llä on kuitenkin joukko kunnanvaltuutettuja, joilla on oikeasti ja todistetusti kannatusta. Kuinka puolue voi näin täydellisesti ignorata, millaista kannatusta puheenjohtaja nauttii keskuskomitean ynnä muiden ulkopuolella – äänestäjien keskuudessa? Toiseksi Väisänen oli vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjan "Kenkää rahaeliitille" ensisijainen suunnittelija. Sain kuulla vaalityössä Tampereen Keskustorilla jatkuvaa kielteistä palautetta vaalilauseesta ja -julisteesta. En itse ollut niistä äänestäjiä vakuuttuneempi. Kampanjan tuloshan on surullisen kuuluisa: kommunistien ennestäänkin pieni kannatus romahti noin puoleen. Kolmanneksi Väisänen on ammatiltaan käsitetaiteilija. Taiteilijoita on radikaalivasemmistossa aina riittänyt – ja hyvä niin – mutta vasemmistoliiton saadessa juuri nyt oman puoluekokouksensa jälkeen pyyhkeitä "työväenluokan sivuuttamisesta" luo Väisäsen valinta vaikutelman, ettei SKP:ssä olla yhtään sen lähempänä duunareita. Asialla ei tietenkään olisi oikeasti mitään väliä, jos Väisänen olisi hyvä sanankäyttäjä ja karismaattinen agitaattori. Itse häntä pari kertaa kuulleena ja useita kertoja lukeneena joudun (neljänneksi) toteamaan, että näin ei kerta kaikkiaan ole.

Juuri tänä iltana, tätä kirjoittaessani mietityttää kaikkein eniten eräs muu Juha-Pekka Väisäsessä ilmennyt piirre. Hän nimittäin ilmoitti minulle syksyllä 2011 (ollessani Uudenmaan kommunistien tilaisuudessa Lohjalla alustamassa), ettei pidä useamman kommunisti- tai äärivasemmistopuolueen samanaikaista olemassaoloa Suomessa lainkaan huonona asiana. Kuulemma joissakin Etelä-Amerikan maissa tämä asetelma toimii hyvin. Meillä Suomessa on kuitenkin vankkumattomat todisteet asetelman toimimattomuudesta täällä, joten Väisäsen väitteessä ja perustelussa ei ole tolkkua. Toivottavasti hänen kantansa on tähän päivään mennessä muuttunut. Väistyvä puheenjohtaja Yrjö Hakanen ainakin puhui vasemman laidan yhdistymisen puolesta; jälleen toivottavasti tämä ei tarkoita pitäytymistä SKP:n nimen käyttöön. Toisaalta puolueessa on esiintynyt yhä melkoista skeptisyyttä STP–KTP-yhteistyötä kohtaan. Keskustelu erään kommunistinuoriaktiivin kanssa viime viikonloppuna Tampereen Annikinkadulla vahvisti jo ViPun keskustelutilaisuuksissa tekemääni oivallusta: radikaalivasemmiston uusi yhteenliittymä ei välttämättä lähde puolueista (SKP, KTP, STP) vaan kansalaisjärjestöistä (Marxilainen työväenliitto, Sosialistiliitto, Sosialistinen Vaihtoehto, Kommunistinen nuorisoliitto). Ne voivat tehdä sopimuksen ensin yhden puolueen kanssa ja tarjota sitten yhteistyötä jäljellä oleville, tai neuvotella yhteistyösopimuksesta kaikkien kanssa yhtä aikaa. On selviö, että yhteistyön aktiivisimmat rakentajat ovat joko puolueiden "ongelmalapsia" tai kokonaan puolueisiin sitoutumattomia. Esimerkkihenkilönä voitaisiin mainita MTL:n työmyyrä Dimitris Mizaras – tai tämän kirjoittaja.

Radikaalivasemmiston yhteistyölle olisi joka tapauksessa nyt Mount Everestin kokoinen tilaus. Vasemmistoliiton puoluekokous viime viikonloppuna herätti kovasti närää, ei vain puolueen entisissä kritisoijissa (vrt. perussuomalaiset), vaan myös useissa jäsenissä. Esimerkiksi espoolainen Susanna Kaukinen suivaantui vasemmistoliiton eurokritiikittömyydestä ja ilmoitti hylkäävänsä koko puolueen. Samalla tavoin tuohtumusta heräsi puolueen kannattajissa ja kriittisiä huomioita muiden poliittisten aktiivien suunnalla. Näyttää selvältä, että vasemmistoliiton politiikka Kataisen hallituksessa ja sen ulkopuolella, minkä vassarit sitkeästi kieltävät, koetaan nimenomaan liian oikeistolaiseksi – toisin sanoen keskustavasemmistolaiseksi, mitä ilmausta olen käyttänyt samasta asiasta jo kauan. Olen keskustellut asiasta viime päivinä Twitterissä ja saanut näkemykselleni vahvistusta.

"Uusi SKDL", radikaalivasemmiston yhteistyöjärjestö ja yhteislista, on tähän saakka saanut osakseen häpeilemätöntä vähättelyä. Moni tyytyy laskemaan SKP:n, STP:n ja KTP:n nykyiset kannatusluvut yhteen ja leimaamaan tuloksen edelleen marginaaliseksi. Nyt kuitenkin saattaa yllättäen käydä, että uudella radikaalivasemmistolla on kansanedustaj(i)a jo ennen eduskuntavaaleja. Vasemmistoliitto on nimittäin erottamassa kansanedustajansa Jyrki Yrttiahon. Kuten tiedetään, puolueen eduskuntaryhmä erotti Yrttiahon yhdessä Markus Mustajärven kanssa omaksi ryhmäkseen ("Vasenryhmä") jo vuonna 2011, koska nämä kapinalliset eivät hyväksyneet Jyrki Kataisen uusliberalistista hallitusohjelmaa. Jos Yrttiaho saa nyt potkut koko puolueesta, hän on varmasti halukas liittymään uuteen radikaalivasemmistoon – ja saattaa vetää mukanaan myös Mustajärven. "Puolue", jolla on kaksi kansanedustajaa – vaikkakin vasemmistoliiton mandaatilla – on moninkertaisesti uskottavampi kuin "puolue", jolla on ainoastaan muutamia kunnanvaltuutettuja.

Radikaalivasemmiston yhteistyöllä on kiire. Sitä ei pidä käynnistää "ennen eduskuntavaaleja" tai edes "lähiaikoina", vaan mieluiten jo tänä päivänä. Mikään ei kuvaa tätä paremmin kuin se tosiasia, että edellä mainittu Kaukinen ehti äkkiseltään jo liittyä Itsenäisyyspuolueen "kansanrintamaan". Vasemmistolla on hälyttävän huonosti asiat, jos entinen vasemmistoliiton radikaalisiiven aktiivi päätyy, ihan oikeasti, Itsenäisyyspuolueeseen. Vaikka Ipu onkin vasemmalle kallellaan, se ei ole sosialistinen puolue – ei sinnepäinkään. Olen täysin varma, että mikäli vasemmistoliiton vasemmalla puolella olisi uskottava poliittinen yhteenliittymä, se olisi Kaukisen kaltaisille ihmisille ilmeinen ykkösvaihtoehto. Euro-, EU- ja Nato-kriittisyyshän luonnollisesti yhdistävät koko äärivasemmistoa. SKP:n uskottavuus ja muu houkuttelevuus eivät riitä siihen, minkä olen varmasti perustellut jo ylempänä tässä kirjoituksessani. "Uuden SKDL:n" houkuttelevuus, mahdollisesti kansanedustajineen, olisi eri luokkaa. Siinä yhteydessä ei itsellenikään olisi niin tähdellistä, kuka johtaa SKP:tä, sillä yhteenliittymällä olisi tietysti oma johtonsa – ja kuten tiedettyä, en ole koskaan ollut SKP:n jäsen, mutta "uuteen SKDL:ään" liittyisin henkilöjäsenenä todennäköisesti jo perustamisvaiheessa.

Minulla on myös ehdotus radikaalivasemmiston uuden yhteenliittymän nimeksi. Kunnallisvaaleissa Oulussa käytetty Vapaa vasemmisto ei minusta toimi, sillä kansan syvät rivit eivät osaa tehdä sille eroa vasemmistoliittoon. Niinpä itse ehdottaisin – vaalikäyttöön – nimeä Suomen Kansan Demokraattinen Yhteislista (SKDY). Se lainaa kaiken olennaisen SKDL:ltä, jonka nimen käyttöoikeus on jumissa vassareiden ylläpitämällä yhdistyksellä, ja loppu muistuttaa tanskalaista Yhtenäislistaa (Enhedslisten), joka perustettiin samalla tavalla vasemman laidan puolueiden yhdistyessä (1989) ja jolla on Tanskan kansankäräjillä 12 kansanedustajaa (6,7 % äänistä vuoden 2011 vaaleissa).