Kuinka oikeiston provoihin täytyy suhtautua – ja kuinka missään tapauksessa ei

2010-luvun poliittiseen kulttuuriin kuuluu, että oikeisto heittää provokatiivisia lausuntoja, joihin vasemmisto tarttuu ja lässyttää asiasta kyllästymiseen asti. Jos provosoija on konservatiivista oikeistoa, vasemmiston rinnalla lausuntoon tarrautuvat liberaalit (siis käytännössä vihreät), ja hehän vasta lässyttävätkin. Jos provokaattori on kokoomuslainen, vasemmiston rinnalla lässyttää joukko anarkisteja. (Kyllä, anarkisteiksi itseään kutsuva kansanryhmä osaa myös lässytyksen jalon taidon.)

Oikeisto hakee provoillaan nimenomaan tätä reaktiota, sillä lässytys tekee aina lässyttäjänsä naurunalaiseksi. Vasemmiston ei varsinkaan pitäisi tähän sortua, sillä vasemmiston perinteinen kannattajaryhmä on kannattanut sitä pitkälti juuri sen takia, että vasemmisto ei ole lässyttänyt. Sen sijaan vasemmisto on vanhastaan tavannut puhua asioista suoraan niiden oikeilla nimillä ja laittanut herroille hanttiin. Nykykeskustelusta voi tulla se vaikutelma, että vasemmisto, vihreät ja anarkoporukka eivät edes tunnista nykymaailman herroja tai herruus on heille täysin sivuseikka. Sen sijaan käydään ponnetonta kylmää ideologiasotaa väärinajattelijoita vastaan.

Kuinka oikeiston provoihin sitten täytyisi suhtautua? Tässä muutama suositus:

1) Vaietaan ja ignorataan. Ihan oikeasti, vanha kunnon "älä ruoki trollia" -sääntö pätee myös näissä tapauksissa. Oikeiston provokulttuuri kuihtuu kuoliaaksi, jos siihen suhtaudutaan tyyliin "jaa, taas oikeisto provoaa, se siitä". Mitä enemmän provoja vastaan lässytetään, sitä enemmän itse provot saavat näkyvyyttä. Jos se on lässyttäjien tarkoitus, niin eivät voisi olla enempää hakoteillä. Eivät ihmiset etsi kohteita vastustukselle, vaan samastumiselle. Ja kuten sanottua, lässyttäjiin ei yleensä huvita samastua.

2) Vastataan toimivalla vastaprovolla. Jos puolustusministeri Jussi Niinistö provoaa armeijasta ja kasvissyönnistä, hänelle voi kommentoida, ettei lihansyönnin kielteisistä terveysvaikutuksista tarvitsekaan välittää – Jussin armeijahan päätyy kuitenkin eturivin lihamuuriksi Naton rintamalle. On ihan jees antaa oikeistolle vaikutelma, että täältä pesee. Pesemiseksi ei lasketa tosikkomaista lässytystä siitä, kuinka kasvissyönti on hyväksi ympäristölle, huippu-urheilijoissa on kasvissyöjiä tai kasvisruuat ovat muutakin kuin kukkakaalipirtelöä.

3) Kiinnitetään huomiota ajankohtaisiin poliittisiin aiheisiin, joita ilmanaikuisilla provoilla yleensä peitellään. Usein, kun jokin provo saa päähuomion keskustelussa, eduskunta päättää lisäleikkauksista tai älyttömistä lisähankinnoista.

4) Luodaan riittävästi omia keskustelualoitteita, joissa riittää käsiteltävää meille itsellemme ja toisillekin. Koko 2010-luku on kulunut niin, että oikeisto on määrittänyt, mistä keskustellaan, ja vasemmisto on lähtenyt mukaan siihen keskusteluun. Itse kirjoitin oman diskurssin luomisen tärkeydestä jo talvella 2013. Sitä on välillä yritetty, mutta keskustelualoitteet ovat olleet liian ponnettomia, "asiallisia", jopa "poliittisesti korrekteja". Oikeasti vasemmiston ei pitäisi joutua yrittämään mitään, vaan oma-aloitteisen keskustelun pitäisi pulputa luonnollisesti. Oman kokemukseni perusteella tätä kyllä tapahtuu ihmisillä, jotka nykyvasemmisto on ajanut omaan marginaaliinsa. Sen sijaan nykyvasemmiston ytimeen kuuluu jatkuvasti paljon ihmisiä, joita ei pitäisi kuulua edes sen marginaaliin: viherliberaaleja ja anarkisteja.

Jätetään siis provo-oikeisto huutelemaan itsekseen. Lopetetaan niiden kuunteleminen, jotka eivät äänestä vasemmistoa vaan yrittävät hyväksikäyttää meitä omiin tarkoituksiinsa – oikeistolaiset tehdäkseen meistä epäsamastuttavia tai naurunalaisia, viherliberaalit ja anarkistit hapertaakseen vasemmiston rajaa näihin ryhmiin (kummatkin omaansa) ja voidakseen näin ollen helpommin käännyttää lisää porukkaa omille kannoilleen. Luodaan omaa keskustelua, omaa diskurssia, omia aloitteita ja sopivasti myös omia provoja. Näin siirrytään uuteen 2020-luvun poliittiseen kulttuuriin, jossa vasemmisto määrää, mistä keskustellaan.

Lässytyksen ja nynnyilyn anatomiaa

Nyt omakohtaisen poliittisen historiani kärjistyneimpänä syyskautena, jolloin sekä oikeistolaisen perskekohallituksen että oikeistolaisten kansalaisryhmien toiminta on aiheuttanut kylmän sisällissodan tunnelman, olen kiusaantunut eräästä oheisilmiöstä yhä perusteellisemmin. Samaan aikaan, kun meitä (1. köyhiä, 2. yhteiskunnan vähimmäistuilla eläviä, 3. vasemmistolaisesti tai ekohumanistisesti ajattelevia) kohtaan hyökätään säälimättömillä informaatiotäyslaidallisilla joka päivä, useat meistä tyytyvät vastineeksi nynnyilemään ja lässyttämään. Se ei tietysti johda mihinkään, ellei suorastaan pahenna asiaa: kun yksi osapuoli antaa näkyvästi ilmi oman heikkoutensa informaatiotaistelussa, se houkuttelee vastapuolta hyökkäämään. Vai sääliäkö kuvittelemme sen herättävän?

Yksi hyvin tyypillinen lässytyksen ja nynnyilyn muoto kuuluu näin: "Toivon, että hallitus vielä peruu päätöksensä." Tai: "Toivon, että järki ja inhimillisyys voittavat ja turvapaikanhakijoita aletaan hyväksyä entistä paremmin." Joskus uskalletaan jopa "vedota" päättäjiin tai muihin uhoajiin. Ikävä tosiasia on, ettei hallitus peru yhtään päätöstään, ellei sille laiteta tosissaan kampoihin. Pari kertaa hallitus on vetäytynyt aikeistaan, sillä sitä on uhattu yleislakolla ja asiantuntijat ovat varoittaneet yhteiskuntarauhan menetyksestä. Jos olisimme nynnyilleet, hallitusta ei olisi hidastanut mikään. Ikävä tosiasia on myös, että pakolaisvastaisen liikkeen terrori Suomessa jatkuu, jos sitä vastaan ei toimita muuten kuin lässyttämällä. Kun "rajat kiinni" -mielenosoituksessa on noin 50 ihmistä ja vastamielenosoituksessa noin 300 (Tampereella 2.10.), näkee hölmökin, että me olemme vahvempia. Kun poliisi esti vastamielenosoittajia pääsemästä edes näköetäisyydelle "rajat kiinni" -tapahtumasta Tampereen Keskustorilla (24.10.), hölmö ei nähnyt mitään, sillä meidän noin 150 hengen joukkomme oli liian pieni varastaakseen show'n joka tapauksessa. Tosiasiassa rasisteja oli tuolloinkin vähemmän kuin meitä. Esimerkiksi 600 mielenosoittajaa 150:n sijaan olisi ollut konstaapeleille arveluttavan iso haaste blokattavaksi ydinkeskusta-alueelta. Eivät ne poliisitkaan ihan hölmöjä ole.

Oma lukunsa on sekin, ettei rasisteja kutsuta rasisteiksi eikä heidän terrori-iskujaan terrori-iskuiksi. Sen sijaan lässytetään "maahanmuuttokriitikoista" ja tyydytään kiltteinä ja kuuliaisina suojelupoliisin arvioon, etteivät turvapaikanhakijoihin kohdistuneet iskut ole terrorismia. Tasapuolisuuden nimissä muistetaan myös höpöttää "kahdesta ääripäästä" tai yleisesti ääriliikkeistä jonakin pelottavana tai vastustettavana. Samalla meiningillä myös nössöillään, että hallitus on demokraattisesti valittu ja saamme tilaisuuden muuttaa asioita jälleen keväällä 2019. Väliäkö sillä, että 1) eduskuntavaaleissa ei äänestetä hallitusta vaan eduskunta, 2) nykyisen hallituspolitiikan on mahdollistanut hallituspuolueiden enemmistön kokonaisvaltainen takinkääntö, 3) hallituksen päätökset ovat lähes täydellisesti Elinkeinoelämän keskusliiton linjan mukaisia ja 4) näin ollen hallitus ilmenee suurkapitalistien luokkavallan välineeksi. Tällainen puhe, jota nyt tarvittaisiin valtamedian oikeistojyräyksen vastavoimaksi, blokataan liian usein meidän omissa piireissämme ja tilalle tarjotaan poliittisesti korrektia lässytystä.

Kun valtamediaan päästiin, on syytä muistuttaa, että oma nynnyilyn lajinsa on luottaminen siihen mitä Yle, Hesari ja kumppanit sanovat. "Ne ovat niin isoja ja monipuolisia medioita, että kyllä minä niihin enemmän luotan kuin muutamaan salaliittoteoreetikkoon tai hihhuliin." Kun Yle käynnisti 1.11.2015 kampanjan "vastamediaa" vastaan, lukuisat punavihertävät sosiaalisen median käyttäjät menivät lankaan ja alkoivat lässyttää, kuinka hyvällä ja tärkeällä asialla Yle on nyt. Olihan tärkeää, että rasistinen MV-"lehti" ja antisemitistinen Magneettimedia saavat ansionsa mukaan; samanlaisia ne mokomat vastamediat ovat yhtä kaikki. Kun samainen Yle jonakin toisena päivänä julkaisee sivuillaan täysin typerän, rasistisen tai oikeistolaisen, pateettisiin uhkakuviin tai katteettomiin lupailuihin perustuvan artikkelin, lässyttäjille kyse on vain yhdestä artikkelista ja ongelma mieluummin henkilöidään sen kirjoittajaan kuin nähdään kokonaisongelma. Tai sitten artikkeli otetaan peräti todesta, koska asialla on "luotettava" Yle eikä mikään epämääräinen vastamedia.

Uhkia meidän yhteiskunnassamme kyllä riittää. Esimerkiksi TTIP-sopimus, jolla pyritään siirtämään ylin päätäntävalta valtiollisten ja edes teoriassa demokraattisten yksiköiden sijaan firmoille ja isolle rahalle, jaksetaan sinnikkäästi nähdä pelkkänä "vapaakauppasopimuksena". Kun lässyttäjälle sanoo "TTIP", hän vastaa "vapaakauppasopimus", ikään kuin sen myönteisiä kaikuja herättävää valenimeä täytyisi kaiuttaa mahdollisimman kuuluvasti. Ydinvoimasta puhuttaessa tavataan nössöillä, että "hyvä joka tapauksessa, jos fossiilisista polttoaineista päästään eroon". Totta kai se on hyvä asia, mutta sen tilalle ei pidä hyväksyä ratkaisematonta ydinjäteongelmaa ja pientä, mutta olemassaolevaa valtavan inhimillis-ekologisen katastrofin riskiä. Ja tietysti sote-uudistus, jonka olisi syytä nostattaa jättimielenosoituksia ympäri Suomea, kuitataan parilla hallituskriisianekdootilla ja toivomalla asioiden menevän sittenkin ihan hyvin.

Yhdestä lässytyksen muodosta olen kirjoittanut ennenkin – vasemmiston yhteydessä. Se on kannanottojen ilmaiseminen kysymysmuodossa. Sen sijaan, että sanoisimme suoraan asian olevan näin, päädymme valitettavan usein kysymään, mitenkäs asia mahtaisi olla tai – suorastaan uskaliaasti – voisiko asia olla jopa näin. Eivät ihmiset ole niin fiksuja, että tietäisivät vastauksen; jos asia heitä kiinnostaa, he todennäköisesti tsekkaavat valtamedian näkemykset ensiksi ja päätyvät meistä katsoen vastakkaiselle kannalle. Usein nämä kysymysmuotoiset kannanotot on suunnattu "omalle" ryhmälle, millä ei sitten olekaan muuta merkitystä kuin me-hengen nostatus. Uusia kannattajia meille ei saada tällä menetelmällä. Radikaalioikeisto on sen sijaan saanut joukoittain uusia kannattajia vastakkaisella menetelmällä: ilmaisemalla kannanotot – itsestäänselvästi – vastausmuodossa. Ihmiset haluavat vastauksia ja ratkaisuja. Tämä yksinkertainen tosiasia olisi punavihreissä ryhmissä syytä lopullisesti ymmärtää.

Nynnyilyä ja lässytystä voidaan harrastaa lukemattomilla tavoilla. Yhdet jäävät jumiin ruikuttamaan yhteiskunnallisen dialogin perään, toiset verhoavat kaiken tavalliselle kansalle läpitunkemattomiin tieteellisiin käsitteisiin, kolmannet jaksavat muistuttaa kuinka "niin moni asia on kuitenkin mennyt parempaan suuntaan", neljännet suhtautuvat epäillen asioiden "politisoimiseen" tai yhteiskunnalliseen ja tarjoavat tilalle joko (yksilötasoista) psykologiaa tai (yksilötasoista) henkistä kasvua. Viidensillä on kyllä mielipiteet asioihin, mutta he ovat vain hiljaa. Parempi on kääntää katseensa kohti kissanpentuja tai naapurin vauvaa.

Martin Luther Kingin kerrotaan sanoneen: "Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus." Voisin lisätä perään: turhauttavinta ei ole pahojen ihmisten vihapuhe, vaan hyvien ihmisten lässytys.