Varoitus pimeän keskiajan kauppiaista

"Tämä on kulttuurista omimista! N.N:n on pyydettävä anteeksi koko väestöryhmältä."

"Jos et osaa noudattaa turvavälejä, pysy kotona."

"#AllLivesMatter-häsän käyttäjä on rasisti."

"Puoskarilaki on saatava äkkiä huuhaahoitojen laittamiseksi kuriin."

"On rasismia käyttää giffiä, jossa on joku musta, kun itse on valkoinen."

"Tarvitaan lisää sääntelyä. Viranomaisten ja hallituksen pitäisi puuttua tähän."

"Tunkkainen setämies. Boomer."

"Tältäkin onnettomuudelta olisi vältytty, jos kypärä olisi pakollinen ja poliisi valvoisi sen käyttöä."

"Levittää koronadenialismia. Blokkisuositus."

"N.N. käyttää sanoja A, B ja C, joten mitään hänen kirjoittamaansa ei pidä ottaa vakavasti."

"Hajuveden käyttö kuriin! Taas oli bussissa joku hajuterroristi."

"Tupakoitsija on terveysterroristi."

"N.N:llä ei ole oikeutta puhua maahanmuuttajien puolesta, sillä hän on whitepassing."

"Kaksinaismoralismia!"

Näyttääkö tutulta? Joidenkuiden silmään edellä olevilla kannanotoilla ei tietysti ole paljonkaan yhteistä. Moni on niellyt purematta sen yleisen periaatteen, että ihminen on typerä ja vastuuton olento, joten hänen oikeuksiaan on hyvä rajoittaa. Lisäksi esimerkiksi rasismisyyttely ja puoskarilakivaatimus edustavat eri yhteiskuntaelämän lohkoja. Jossain vaiheessa voi tulla mieleen, että nämä kannanotot tapaavat olla peräisin samasta ihmisryhmästä.

Puhumme "liberaaleista" ja "konservatiiveista" usein ajattelematta. Politiikassa liberaaleiksi mielletyiltä ihmisiltä on kuitenkin alkanut kuulua yllä esitettyjä kannanottoja. Toisaalta konservatiiveiksi mielletyt ihmiset saattavat olla joissakin kysymyksissä liberaalimpia kuin itse ns. liberaalit. Ja kuitenkin "liberaali" on konservatiiveille kirosana. He yhdistävät sen politiikan vasemmalle laidalle. Siellä sitä kuitenkin käytetään ihan yhtä lailla kirosanana. Suomesta löytyy liberaalipuolue, joka kannattaa "yksilönvapautta ja julkisen sektorin pienentämistä". Toisaalta vihreillä on juuret klassisessa liberalismissa. Moni 1980-lukulainen vihreä oli sitä ennen toiminut Liberaalisen kansanpuolueen riveissä.

Oma epämiellyttävä huomioni on, että kaikenlaisten todellisten tai kuvitteellisten uhkien varjolla Suomeen – siinä missä muuallekin maailmaan – ollaan ujuttamassa uutta pimeää keskiaikaa, joka on täynnä moralismia, oikeaoppisuuden vaatimuksia, rajoituksia ja kieltolakeja. Orwellilaisen perinteen mukaisesti tämä ujutus tulee ihmisryhmältä, jotka leimautuu niin vahvasti ei-konservatiiviseksi, että se mielletään yleisesti liberaaliksi. Häkellyttävää kyllä, mukana rintamassa on jopa entisiä anarkisteja, jotka perustelevat linjanmuutoksensa "liian tärkeillä yhteiskunnallisilla kysymyksillä". Niiden suhteen on mennyt suhteellisuudentaju. Yhteiskunnan viranomaisia vaaditaan entistä tehokkaammin valvomaan kieltolakien lisäksi niitä sääntöjä, joita (näennäis)demokraattiset päättävät elimet eivät toistaiseksi ole taivuttaneet lakimuotoon.

Uudella pimeällä keskiajalla kaikkien kulttuurivaikutteiden on tultava joko angloamerikkalaisesta kaupallisesta valtavirrasta tai kaikkein hyväksytyimmästä ja vakiintuneimmasta kotimaisesta kulttuurista. Kulttuuri-imperialismi toteutuu täydellisesti, kun jokainen villimpi kansankulttuurinen viittaus voidaan leimata jonkin kansanryhmän kulttuurin omimiseksi. Koronapandemian luoma fyysinen etäisyys ihmisten välillä jätetään voimaan, sillä kosketuksessa ja läheisyydessä on jotain pelottavaa ja arveluttavaa. Ulkona ei kävelyäkään suvaita ilman turvavarusteita. Rasismiksi voidaan tulkita lähes mikä hyvänsä, minkä vaikutuksesta todellinen rasismi ei enää erotu kaikesta muka-rasismista – samalla kun käänteisrasismi, -seksismi ja ikäsyrjintä rehottavat. Rasismikorttia viuhuttamalla vaiennetaan iso liuta kriittisiä ääniä. Tarvittaessa valtavirtadiskurssin kritiikki voidaan leimata "denialismiksi". Tieteestä, lääketiede etunenässä huolimatta kiistämättömistä kontakteista kaupalliseen lääketeollisuuteen, tehdään tieteen omalle luonteelle vieraalla tavalla useissa asioissa ainoa auktoriteetti. Niinpä sen nojalla voidaan kieltää kaikki kokonaisvaltaista, valtaideologiaan nähden ristiriitaista ihmiskäsitystä levittävät hoitomenetelmät. Sääntely ulotetaan kaikkialle ihmiselämään, elinkeinon harjoittamisesta sänkykamareihin. Haiseminen on kiellettyä, ja senkin perustelu juonnetaan terveys-välitason kautta lääketieteeseen. Joka paikassa vedotaan moraaliin, joka ei tietenkään ole yksilöllinen, vaan "universaali" – käytännössä siis valtaapitävien määrittelemä.

Tämän kirjoitelman myötä toivon levittäväni uutta katsetta meidän yhteiskuntakriittisten keskuuteen. Iso osa meistä ei enää ole vapauden tai demokratian asialla, rakkaudesta puhumattakaan. Sosiologiystäväni kutsui uutta näennäisvasemmistolaisuutta vanhojen kansakoulunopettajien aatteeksi. Moralismi, oikeaoppisuus, sanelupolitiikka ja kieltolait jylläävät siellä, missä vielä pari vuosikymmentä takaperin oltiin, ei edes liberaaleja, vaan libertaareja. Oikeaoppisuutta, kieltolakeja ja sanelupolitiikkaa kannattavat moralistit olivat ehkä joskus aikojen alussa ihan eri asialla – ja luulevat olevansa vieläkin. Luulo ei ole tiedon väärtti. Mikäli tunnistat itsessäsi tai lähipiirisi ihmisissä pimeän keskiajan kauppiaan vikaa, suosittelen pikaista asioiden ylösalaisin kääntämistä, mahtavaa ja säälimätöntä itsetutkiskelua ja elämän räjäyttävää irtiottoa. Itse olen juuri tehnyt niin.

Seuraavassa kirjoituksessani haluan käsitellä uhkien sijaan mahdollisuuksia ja pelon sijaan toivoa, eli kaikkea, mikä on ulottuvillamme, kun uskomme vapauteen.

Corona est libertas?

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä 2020 oli tämän kirjoittajan tarkoitus aloittaa työskentely tamperelaisessa vaihtoehtokulttuurin toimitilassa. Se osoittautui aprilliksi, koska väliin tupsahti asia nimeltä koronavirus (SARS-CoV-2) kannoillaan sulkuja ja rajoituksia. Oivalsin jo maaliskuussa, että maamme Suomi oli menossa kevääksi kiinni ja kesäksi ainakin puolikiinni. Panostani tapahtumien järjestämisessä, keikoilla ja vaihtoehtomediassa ei kaivattaisi. Kiintoisana yhteensattumana olin tuolloin ajautunut hienoiselle törmäyskurssille "skenen" muiden toimijoiden kanssa; turhauduin eräiden henkilöiden saamattomuuteen ja välinpitämättömyyteen, mutta kasvoin heistä erilleni myös kiinnostuskohteiltani ja sosiokulttuuriselta suuntautumiseltani. Tein uskaliaan irtioton ja muutin maalle. Täällä koronapanikoijien vaatimukset ulkonaliikkumiskiellosta ja maskipakosta tuntuvat naurettavilta. Kulttuurimelske ei kuulu tänne sen enempää. Näin ollen voi katsoa, että korona vapautti minut.

Toisenlaisia ihmisiä korona – tai oikeammin yhteiskuntajärjestelmän, Systeemin, reaktio siihen – ei ole vapauttanut. Elämä on moralistista kyttäämistä. Ihmiset tarkkailevat itseään ja toisiaan muun muassa turvaväleistä ja käsienpesusta sellaisella pieteetillä, ettei heillä kaiken kohtuuden mukaan pitäisi olla mitään sanomista entisestä DDR:stä ja Stasista. "Vääriä" mielipiteitä koronasta ei saa esittää. "Ei saa" alkaa olla jo aika kirjaimellista: minäkin päädyin tänä aamuna vastailemaan Facebookin esittämiin kysymyksiin koronaviestinnän luotettavuudesta. Vastasin toki useimpiin kohtiin "en osaa sanoa", koska en halua olla mukana määrittämässä, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei.

Viimemainittu suhtautumistapa on aika libertaarinen. Missä iso ja äänekäs oikeinajattelevien joukko on ollut rajoitusten ja ihmistoiminnan sääntelyn kannalla, libertaarit mieltävät, että ihmisten täytyy saada valita itse. Äärimmäinen sananvapauden kannattaminen on medialibertarismia: viestiköön kukin, mitä lystää ja päättäkööt ihmiset, mihin uskovat. Selkeää valehtelua en tietenkään hyväksy, mutta esimerkiksi koronan kohdalla erittäin iso osa informaatiosta on spekulointia ja ihmiset itse edelleen päättävät, mihin uskovat. Jos "oikein spekuloitu" nuijitaan ainoaksi oikeaksi totuudeksi ja "väärin spekuloitu" sensuroidaan tai kielletään, kysymys on perusteellisesta vapauden rajoittamisesta, jota ei libertaarisesta perspektiivistä voi hyväksyä.

Kasvoin maailmankuvaan, jossa oli lähes itsestäänselvyys, että radikaalit ja kapinalliset ihmiset pyrkivät vapautukseen. Myös vallankumouksellinen vasemmisto – lukuun ottamatta joitakuita harvinaisiksi käyneitä totalitaristikommunisteja – on pyrkinyt työväenluokan vapautukseen. Alkuperäisestä kotikaupungistani löytyi vanha seinäkirjoitus "vapaa kommunistinen mailma" (sic). Vaikka olen unelmoinut joskus yhteiskunnasta, jossa yksilöt toimisivat orgaanisina yhteisön osina, en ole koskaan halunnut yhteiskuntaa, jossa yksilöt määrätään toimimaan mekaanisina yhteisön osina. Toki on hyvä tiedostaa, että sosiologian klassikot Ferdinand Tönnies ja Émile Durkheim olivat eri mieltä "Gemeinschaftin" ja "Gesellschaftin" luonteesta: Tönniesin mukaan traditionaalisia yhteisöjä määritti orgaaninen ja moderneja yhteiskuntia mekaaninen solidaarisuus – Durkheimin mielestä täsmälleen päinvastoin. Mutta vanhastaan Durkheim tapasi edustaa porvarillista sosiologiaa. Tämän päivän ei-porvarilliseksi itsensä määrittävä sosio-poliittinen ryhmittymä on täysin jumissa mekaanisissa yhteiskuntaratkaisuissa, jotka eivät rakenna solidaarisuutta laisinkaan.

Paljon helpommalta tuntuu yhtyä Kirsi Pihan kantoihin. Hän kirjoittaa Ellun kanat -sivustolla, kuinka Suomen ja Ruotsin erilaisen koronapolitiikan kohdalla "kyse on ihmiskäsityksestä ja siitä, millaisen ihmiskäsityksen varaan yhteiskunta on rakennettu. Ruotsi operoi sellaisen ihmiskäsityksen mukaisesti, jossa ihminen ja kansalainen on vapaa toimimaan. (...) Ihmiseen ja tämän harkintakykyyn luotetaan. Ihminen on osa ratkaisua, ei ongelmaa." Oman pikaisen tarkastelun perusteella päättelen, että suuri osa Suomen väestöstä kannattaa 'ruotsalaista' ihmiskäsitystä. Pandemia-aikana meillä on kuitenkin tehty toisenlaisesta ihmiskäsityksestä moraalinen hyve ja rakennettu myös yhteiskunnan toimintaa sen varaan. Kevään 2020 hyveellis-virallisen suomalaisen ihmiskäsityksen mukaan ihanteellinen ihminen on koneen osa, joka toimii prikulleen ohjelmoitujen käskyjen mukaisesti. Joka sooloilee toiminnan tai ajatuksen tasolla, saa koneen ohjelmoijilta ja näille myötämielisiltä juurikin epäkelvon, rikkoutuneen ja väärin ohjelmoidun osasen palautteen. Systeemi ei tahdo hyväksyä, etteivät ihmiset suostu olemaan suuren systeemikoneen osasia vaan käyttävät omaa harkintaa ja vapautta; niinpä se syyttää vastasysteemiä ja disinformaatiota, joka myös kaiken maailman facebookeissa pyritään kieltämään.

Tämän aikakauden poliittinen avainkysymys liittyy tosiaan ihmiskuvaan ja yksilönvapauteen. Kumpaa me haluamme kannattaa – systeemimallia, joka näkee ihmisen koneen osasena (joka toimii ihanteellisimmillaan häneen ylhäältä syötetyn informaation mukaisesti), vai vapausmallia, jossa ihmisellä on oma harkinta ja harkintakyky ja siihen myös luotetaan? Mikäli jälkimmäinen on mieluisampi, on syytä päästä eroon sekä ensimmäisen vaihtoehdon moralistisesta hyveellisyydestä että sitä kannattavista, sen varassa toimivista poliittisista päättäjistä. Tässä on se vaikeus, että sama poliittinen ryhmä on leimautunut myös yhteiskunnan heikompiosaisten huolenpitoon ja vastakkaiset ryhmittymät taas mieluummin jättäisivät heidät heitteille. En usko heikompien heitteillejätönkään olevan suomalaisväestön suosiossa. Edessämme on yllättävä haaste: meidän on paikallaan löytää ja luoda sellainen poliittinen yhteiskuntaratkaisu, jota yksikään nykymuotoinen puolue ei kannata hallituksessa tai edes eduskunnassa. Tämä näennäinen mahdottomuus saattaa johtaa yllättävän monet vihdoinkin huomioimaan, kuinka ja miksi koko Systeemi on kaadettava. Sen toteutuessa voisimme todeta koronan ihan oikeasti johtaneen meidät vapauteen.

(Helena est libertas on M. A. Nummisen vuonna 1983 julkaisema progressiivinen albumi. Numminen sävelsi musiikin nykyisen vaimonsa Helena Vapaan taidenäyttelyä varten. Helena est libertas on hänen ainoa progelevynsä ja muutenkin poikkeuksellinen levy, sillä M. A. ei itse laula sillä laisinkaan. Näin ollen voi katsoa, että Helena vapautti hänet uuteen musiikilliseen kokeiluun.)

Kapinaton kapina (myös: "Väärät ihmiset, nurjat aatteet")

Huhtikuun puolivälissä 2020 törmäsin "koronadenialismin" käsitteeseen. Sillä tarkoitettiin COVID-19-pandemian vaarallisuuden kyseenalaistamista. Se on jotain, mitä ei käsitteen käyttäjien mukaan kerta kaikkiaan pidä tehdä, vaikka kehitys kulkisi vääjäämättä kyseenalaistajien näyttämään suuntaan. Läpeensä korruptoitunut WHO:kin on hivuttanut arvionsa kuolleisuudesta koronatartuntojen piirissä aiemmasta 3,4 prosentista "luultavasti alle yhden prosentin", ja Suomessa THL:n nykyinen arvio on enää 0,2 %. Lisäksi koronakuolemiksi myönnetään avoimesti luettavan kaikki kuolemantapaukset, joissa uhrilla on koronavirus – myös silloin, jos hänellä on syöpä tai useita diagnooseja päällekkäin. Vertailu ärhäkkään kausi-influenssaan – esimerkkinä 2016–17, jolloin influenssa surmasi Euroopassa reilusti yli 200 000 ja Suomessakin noin 1000–2000 ihmistä – on kuitenkin tabu ja "denialismia" eikä elintärkeää informaatiota, jota poikkeustilan ja paniikin keskellä nimenomaan täytyisi levitttää.

"Koronadenialismi" yhdistyy tietysti "ilmastodenialismiin". Meidät, jotka uskallamme epäillä kieltolakien ja karanteenin tarpeellisuutta, samastetaan heihin, joille kaikkien vuodenaikojen kouriintuntuva ja silminnähtävä keskimääräinen lämpeneminen ei riitä todisteeksi ilmastonmuutoksesta. Ikävä kyllä tämä paljastaa jotain oleellista kielteistä "denialismin" käsitteen käytöstä ja käyttäjistä. Olen tuhansien muiden tavoin luullut, että sillä viitataan ilmiselvän ja varman, tutkitun ja todistetun ilmiön kieltämiseen. Nyt sillä tarkoitetaan valtavirtatotuuden kieltämistä eli sitä, mitä mediakritiikki yleensä harjoittaa. Eikä siinä vielä kaikki: poliittisessa poikkeustilassa valtavirtatotuus on yhtä kuin hallituksen edustama kanta, joten "denialismista" puhuminen illegitimoi ylipäänsä oppositioajattelun. Tämä on demokratian kannalta lievästi sanoen kyseenalaista.

Näin ollen on syytä kysyä: onko "denialismista" puhuvien silmissä myös ilmastonmuutoksen kyseenalaistajien pahin synti valtavirtatotuuden kritiikki eikä ilmiselvä valehtelu? Jos edellinen, olemme pahassa pulassa. "Denialismista" puhuvat ovat nimittäin yhtä kuin kapitalismikriittisten – ja tässä mielessä yhteiskuntakriittisten – nykyinen valtavirta. Jonkin silmänkääntötempun avulla yhteiskuntakritiikki on käännetty uskollisuudeksi 1) tieteen ja tutkimuksen valtavirralle, 2) kaikkein vallakkaimmalle valtamedialle (Suomessa Yle ja HS), 3) julkisille organisaatioille (koronapandemian tapauksessa THL, WHO) ja 4) hallitukselle silloin, kun se on ainakin näennäisesti edellisten kanssa linjassa. Tämä ei ole yhteiskuntakritiikkiä, vaan yhteiskuntajärjestyksen – Systeemin – aktiivista puolustamista.

Eduskuntavaalien 2019 alla tein kokeiluja vaalikoneilla. Yksi niistä oli tavanomaista libertaarimpien kantojen syöttäminen: enemmän vapauksia, vähemmän kieltoja ja rajoituksia, muutoin "normaali" oma poliittinen näkemys. Tulokset olivat hälyttäviä. Yleensä minulle tarjotut punavihreät ryhmät tekivät tilaa kärjessä, piraattipuolue nousi keulille ja feministinen puolue putosi koko puoluelistan viimeiseksi. Samastuttuani 20 vuotta feminismin käsitteeseen olin hämmentynyt ja järkyttynyt, kun vaalikone väänsi minulle rautalangasta, että nykyään feminismi tarkoittaa Sääntö-Suomen äärimmäistä kannattamista. Koronakriisi on tarkentanut, että kaikenlainen "punavihreys" on sitä yhtä lailla. Ennenkin holhousyhteiskuntapuolueena esiintyneen SDP:n kohdalla asia ei tule valtavana yllätyksenä, vihreiden kohdalla tulee ja vasemmistoliiton tapauksessa todistaa lukuisat oikeistolaisten väittämät, joita vastaan olen kärryiltä pudonneena jaksanut inttää. Toki se todentaa myös oman aiemman väitteeni, että vasemmiston ennen ajama työväenluokan vapautus on vaihdettu samaksi työväenluokan holhoukseksi, jota porvarivallanpitäjätkin ovat harjoittaneet. "Kansantaloudelliset näkökulmat nidotaan yhteen kansanterveydellisten näkökulmien kanssa: työväenluokan ei selvästi uskota selviytyvän ilman ylhäältä käsin tapahtuvaa kaitsemista." Näin siis kirjoitin kesäkuussa 2019.

Samasta tekstistä löytyy toinenkin esiin pulpahtava asia. "Jos vasemmisto ei kapinoi, sitä ei ole välttämättä enää mitään syytä kutsua vasemmistoksi, sillä jo Ranskan vallankumouksesta alkaen 'vasemmistolaisiksi' on kutsuttu nimenomaan radikaaleimpia ajatuksia ja ihmisiä." Klassisessa mielessä Suomessa ei ole vasemmistoa, vaan sen paikan ja nimen on vallannut antivasemmisto, joka pyrkii tukahduttamaan kapinan. (Asetelma kääntyy toki ylösalaisin, jos katsotaan vasemmiston nyt olevan oikeasti vallassa. Luultavasti molemmilla poliittisilla suunnilla moni luulee näin. Siinä tapauksessa vasemmistolaisuuden täytyisi kuitenkin tarkoittaa myös hävittäjähankintoja ja tukea kapitalistisille bisnesfirmoille, mikä olisi jo aika paksua.) Tässä valossa on perin pohjin ymmärrettävää, miksi äärioikeisto samastuu nykyään kapinaan, vapautukseen ja vastarintaan. On typerryttävää – ainakin minunlaiseni Y-sukupolvea vanhemman, turvallisuushakuisuutta vierastavan ihmisen silmissä – että kapina Systeemiä vastaan on perinteisiä vasemmistolaisia arvoja kannattavissa piireissä hylätty.

Toinen näkökulma: onko uskollisuus neljälle kolmannessa kappaleessa mainitulle kohteelle oikeastaan uskovaisuutta? Suomalainen(kin) kulttuuri kantaa vuosisatojen uskontokeskeisyyden perimää, mutta nyt varsinainen uskonnollisuus on siivottu marginaaliin. Suomalaisen sosiologian edesmennyt suuruus Antti Eskola, joka viimeisinä vuosikymmeninään tutki ja pohdiskeli juuri uskontoa, lausui usein lainatut sanat: "Eivät ihmiset vapautta halua, vaan jotain, jolle alistua." Itse en tunnista itsessäni tuollaista ihmisyyttä (päinvastoin aidon vapaustaistelijan henkeen ja vereen), mutta oletettavasti Eskola on heihin jatkuvasti törmännyt. Kun katselee, kuinka valmiita 2020-luvun alun "vasemmistolaiset", "vihreät" ja "feministit" ovat luopumaan omasta ja toisten yksilönvapaudesta ja panemaan kaiken toivonsa Jumalaan... anteeksi, siis tieteeseen ja tutkimukseen, valtamediaan, julkisiin organisaatioihin ja Sanna Marinin oikeamieliseen hallitukseen, yhtäkkiä tuntuu selvältä, että nämä ovat samaa kansaa, johon Eskola vanhoilla päivillään tutustui. Se on täydelleen eri ihmisryhmä kuin hänen ja kaltaistensa 1960–70-luvulla edustama radikaalivasemmisto. Siis "väärät" ihmiset.

Uskonnolliseen perimään viittaavat myös moralismi, hyveellisyyden ilmaisut, askeesia lähestyvä itsekuri ja "ankarat ajat" -diskurssi. Viimemainittu on yhdistynyt ilmastonmuutokseen: tietty ihmisryhmä on tuntunut odottavan suorastaan vesi kielellä, milloin pääsemme siirtymään tiukasti säädeltyyn, askeettiseen ekoyhteiskuntaan. Nyt, kun ilmastototalitarismia yhä saadaan odottaa, tämä ryhmä ottaa koronatotalitarismin avosylin vastaan tulevaa ennakoivana korvikkeena (mikä selittää myös "denialismin" käsitteen sujuvan uudelleensijoittamisen). Muun muassa minun tarjoamistani vaihtoehtoisista, positiivisista tulevaisuudenkuvista on tykätty vaieta. Toisaalla nimimerkki Untamo kirjoitti "vastuullisuusperformanssista ja moraalipaniikista keskellä poikkeustilaa": ihmiset pyrkivät ilmaisemaan oman moraalisen ylemmyytensä ja oikeauskoisuutensa, missä taudin leviämisen todellinen välttäminen on oikeasti toisarvoista. Untamo viittaa ilmiön yhteydessä myös "fasistiseen tendenssiin", minkä jälleen kerran luulisi liittyvän oikeistolaisiin. Mutta "pysy(y/n) kotona", "StayHome" ja muut tunnisteet jopa Twitter-käyttäjänimiin asti lisättynä tuntuvat ainakin oman otantani perusteella olevan nimenomaan punaviherpinkki ilmiö. (Pari vuotta sitten käytin usein termiä 'punavihermustapinkki', mutta anarkistit ovat tänä aikana ällistyttävästi kadonneet jäljettömiin.)

Elämme kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä, joka on poikkeustilassa myös hyvin autoritaarinen. Yhteiskuntakritiikki sisältää periaatteessa edelleen kapitalismin kritiikin, mutta se on lukinnut itsensä Systeemin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Yhteiskuntakriitikon leiman kantajat samastuvat ihmisten hallintaan eivätkä vapauttamiseen. Samaan aikaan oikealla, missä isoa rahaa ja vahvimman oikeutta halutaan vain vahvistaa, puhutaan vapautuksesta ja vastarinnasta. Klassisessa mielessä vasemmistolaisia eli kapinallisia tyyppejä on oikeistossa ja klassisessa mielessä oikeistolaisia eli moralistisia käskyttäjätyyppejä vasemmistossa. Tämä on kapinatonta kapinaa molemmin puolin – käännetyistä lähtökohdista. Samaan aikaan yhteiskunnan ja maailman todelliset valtiaat hykertelevät tyytyväisinä ja käyttävät kansalle tarkoitushakuisesti syöttämäänsä poikkeustilaa uusien tarkkailu- ja rankaisukeinojen suunnitteluun, jopa kokeiluun. Todellinen vastavoima autoritaarista kapitalismia vastaan ei ole autoritaarinen sosialismi, kansallis-etuliitteellä tai ilman, vaan libertaarinen sosialismi. Se vaatii valtavirtatotuuden kyseenalaistamista, moralistisesta hyveellisyydestä luopumista, ankarien aikojen iloista hylkäämistä.