"Poliisista päivää. Tulin ilmoittamaan, että asumuksenne on pystytetty laittomasti Tampereen Maanomistus Oy:n maille ja se täytyy purkaa. Jollette pura sitä itse ja roudaa rakennusmateriaaleja ynnä irtaimistoa johonkin lailliseen paikkaan, Pirkanmaan Purkutyö Oy tekee toimenpiteen ja lasku siitä tulee teille."
"No päivää. Tiedän kyllä, että laitontahan tämä on, mutta minulla ei ole muutakaan paikkaa, mihin mennä."
"Kuinka niin? Kaupungissa on lukemattomia asuntoja tyhjillään."
"Ei minulla ole varaa ostaa asuntoa tai edes maksaa vuokraa."
"No menkää sitten töihin."
"Minä olen töissä. Palkan sijaan minulle maksetaan pelkkää sosiaalitukea, joka ei riitä asunnon ostoon tai vuokranmaksuun."
"No menkää sitten palkkatöihin."
"Palkkatöitä ei ole tarjolla. Voisitte siellä poliisissa tutustua yhteiskunnallisiin tilastoihin, ennen kuin tulette tänne köyhiä häätämään."
"Olemme tutustuneet ja tiedämme, että tälläkin hetkellä on Tampereen seudulla useita palkkatyöpaikkoja vapaana ja koko maassa vielä paljon enemmän."
"Juu, onhan muutama sellainen työpaikka, johon vaaditaan oma auto, sekä pari sellaista työpaikkaa, joihin minulla ei ole ammattiosaamista."
"No ostakaa sitten auto tai kouluttautukaa uuteen ammattiin."
"Luuletteko tosiaan, että ihmisellä, jolla ei ole varaa asunnon vuokranmaksuun, on varaa auton hankintaan ja ylläpitoon? Opintolainaakaan minulle ei myönnetä, koska on vanhoja velkoja, ja opintoraha lakkautettiin viisi vuotta sitten, kuten varmasti tiedätte. Eikä silläkään olisi tullut toimeen."
"No ryhtykää sitten yrittäjäksi."
"Mistäs kuvittelette minun pieraisevan alkupääoman yritykselleni?"
"En minä tiedä eikä minua kiinnosta. Myykää vaikka huumeita. Teidän on kuitenkin kerättävä kimpsunne ja kampsunne ja lähdettävä Tampereen Maanomistus Oy:n mailta."
"Minulla ei edelleenkään ole minne mennä."
"Maaseudulla on halvempia asuntoja. Niiden vuokranmaksuun sosiaalitukikin saattaa riittää."
"Mutta siellä ei ole töitä, ja ilman työtä ei saa tukea. Sitä paitsi, jos jostakin löytyisi töitä, minulle tulisi nykyisen työsuhteen keskeytyksestä karenssi enkä alkuun saisi mitään tukea."
"No asukaa sitten jonkun sukulaisen tai tuttavan luona, kunnes palkkatyö löytyy."
"Äiti ja isä ovat kuolleet, ja sisko asuu Kiinassa. Tuttuja tietysti on, mutta he asuvat samanlaisissa asumuksissa kuin minä tai niin pienissä yksiöissä, etteivät he kovin hyvin mahdu sinne itsekään."
"No matkustakaa sitten Kiinaan."
"Liftaamallako?"
"Kuulkaas, nyt minä alan saada tarpeekseni teidän näsäviisaudestanne. Tehkää vain niin kuin minä sanon ja laki määrää. Muuten Pirkanmaan Purkutyö Oy tekee sen teidän puolestanne ja lasku tosiaan lähetetään teille."
"Mihin he aikovat sen laskun lähettää? Postiosoitetta ei ole nytkään ja..."
"Jos ette ole ilmoittanut sähköpostiosoitetta ja tilinumeroa viranomaisten tietoon, tehkää se välittömästi."
"Miten?"
"Se on helppo tehdä netissä."
"Mistä minä sen netin pieraisen?"
"Teillä näkyy olevan puhelin."
"Niin on, mutta ei nettiä. Ei ole varaa."
"Nettiin pääsee ihan kaikkialla. Kirjastoista, virastoista. Turha teidän on itsestänne mitään marttyyriä tehdä."
"Kaikki on maksullista. Kirjastokorttikin maksaa nyt, kun kirjastot on yksityistetty. Ja virastot on yksityistetty, ne verottavat minun netinkäyttöni suoraan sosiaalituesta. Lopputulemana käytän niin vähän nettiä, etten edes tiedä, onko minulla toimivaa sähköpostiosoitetta."
"Parempi nyt mennä kuuliaisesti sinne virastoon ja hankkia itsellenne sellainen."
"Tietääkseni se virasto, jossa olen joskus käynyt, on lakkautettu ja toiminnot siirretty Ideaparkiin, johon bussimatka maksaa 12 euroa yhteen suuntaan. Ja sille bussille on täältä yhdeksän kilometriä. Paikallisbussi menee reilun parin kilometrin päästä ja maksaa neljä euroa yhteen suuntaan. Minun täytyisi siis maksaa 32 euroa plus netinkäyttö ja kävellä viitisen kilsaa, tai maksaa 24 euroa plus netinkäyttö ja pyöräillä 18 kilsaa, tai maksaa netinkäyttö ja pyöräillä 53 kilsaa. Ei tule kauppoja."
"Tietää vaikeuksia, jollette tee työtä käskettyä."
"Päinvastoin. Laskua ei voi lähettää minulle ollenkaan, koska Pirkanmaan Purkutyö ei tiedä, mistä minut tavoittaa."
"Tehän olette töissä. Siinä tapauksessa teidät tavoittaa työpaikaltanne."
"Mutta eihän teillä ole hajuakaan, kuka minä olen. Voin sanoa olevani vaikka presidentti Justin Bieber. Käskekää vain lähettää laskuni Valkoiseen Taloon."
"Voimme tarvittaessa tutkia omaisuutenne ja etsiä identiteettikorttinne. Periaatteessa voimme tehdä sen vaikka heti, koska laittomaan asumukseen ei tarvita kotietsintälupaa."
"Siitä vain. Epäilen kuitenkin, herra konstaapeli, että se on tarpeetonta, koska kysymys taisi olla asunnon purkamisesta."
"Kuinka niin?"
"Luulisin, että Pirkanmaan Purkutyöltä ei löydy sellaista työntekijää, joka ei itse asuisi laittomasti. Se ei näet maksa työntekijöilleen palkkaa. Ja vaikka ihmiset on saatu tekemään kaikkia älyttömyyksiä, sitä minä en usko, että he ilmaiseksi jyräisivät nurin oman asuntonsa ja lähettäisivät laskun itselleen."
"Pirkanmaan Purkutyö Oy on kyllin viisas laittaakseen työntekijänsä purkamaan toistensa asunnot omiensa sijaan."
"Voisitte ennen toimenpiteisiin ryhtymistä googlata sanat 'työväen solidaarisuus'."
"Voisitte itse tulla jo pois sieltä 1900-luvulta."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asuminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 23. lokakuuta 2015
tiistai 14. huhtikuuta 2015
Vaaliohjelmani 2015
En ole koskaan ollut ehdolla missään vaaleissa, enkä toivottavasti tule olemaan. Ehdokkaaksi on kuitenkin kyselty. Asialle ovat vuorollaan ehättäneet ainakin kommarit, vassarit ja vihreät. Aina olen vastannut ei, sillä mikään puolue ei ole koskaan esittänyt haluamaani vaaliohjelmaa. Tästäkin syystä tuntuu käsittämättömältä se naivismi, jota puoluejengit omiaan kohtaan esittävät kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.
Äänestin jo ennakkoäänestyksessä SKP:n ehdokasta, sillä puolueen vaaliohjelmassa on minun silmääni luultavasti vähiten puutteita ja virheitä. Silti niitä on silläkin. Hyvä vaaliohjelma on myös vasemmistoliitolla, vaan ei täydellinen, ja lisäksi vas-liitto tapaa korruptoida politiikkansa aina vaalien jälkeen. STP:n ja KTP:n ohjelmiin en ole edes tutustunut, sillä niillä ei ole vaalipiirissäni varteenotettavia ehdokkaita. Ainoa STP:n ehdokas on sentään SKP:n kanssa vaaliliitossa, KTP:n kaksi ehdokasta ei. Varsinaisten vasemmistopuolueiden ohella itsenäisyyspuolue on esittänyt sellaisia teesejä ja yleistä meininkiä, joihin ihan mielelläni yhdyn.
Seuraavassa listaan niitä asioita, joita kannattamani puolueen (tai ehdokkaan) mielestäni pitäisi ohjelmassaan esittää. Tällaisen politiikan, ja Suomen, minä haluan.
Taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen tasa-arvo on keskeinen tavoite. Tulo- ja varallisuuseroja on Suomessa tasattava, ja missä laajamittainen verouudistus saisi aikaan hyvää, työn kokonaisvaltainen yhteiskunnallistaminen (sosialisointi) tekisi vielä parempaa. Sekä köyhyydestä että rikkaudesta tulisi päästä eroon. Köyhyyden moninaiset ongelmat myöntää ainakin poliittinen vasemmisto, mutta ekologisessa mielessä rikkaus on vielä pahempi ongelma. Sen lisäksi tasa-arvo on itsessään arvo: ihmisten ei kuulu sukupolvesta toiseen olla eriarvoisessa asemassa jo lähtökohtaisesti. Talous ei tietysti ole ainoa suomalaisia eriarvoistava tekijä. Tietyissä piireissä nykyään muodikkaat antifeministit voivat levittää hevonkukkuaan, mutta naiset ovat yhä arvoasteikossa miesten alapuolella. Pääasiassa sama ihmisryhmä kieltää myös valitettavan tosiasian, että maahanmuuttajilla on edelleen heikommat elämän edellytykset kuin kantasuomalaisilla. Lisäksi nuoret ja vanhukset ovat hieman toisen luokan kansalaisia verrattuna keski-ikäisiin. Maaseudulla ja metsälähiöissä asuvilla ei yleisesti ole yhtä hyvää sosiaalista ja kulttuurista asemaa kuin kantakaupunkilaisilla. Uutena ilmiönä on havaittavissa, että kaupallisen median ylläpitämistä kapeista ulkonäköihanteista poikkeavien ihmisten sosiaalinen ja kulttuurinen asema on heikompi kuin niihin soveltuvien. Poliittisella tasa-arvolla tarkoitan sitä, ettei Suomessa pitäisi olla ihmisryhmiä, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnan päätöksenteossa. Niitä kuitenkin on. Kaikki nämä eriarvoisuusongelmat on pyrittävä pikimmiten poistamaan.
On myös muistettava, että luonto on koko ajan täysin sorretussa asemassa yhteiskunnassa. Mikään ei kerro sitä totuutta selkeämmin kuin tapaus Talvivaara, jonka edessä vihreätkin ovat olleet voimattomia/saamattomia (yliviivaa tarpeeton). Kaivostoiminta tarvitsee uutta tiukkaa säännöstelyä ja kaivosvaltaukset pikaista kiistämistä. Kaikenlainen luonnon ja luontoelementtien tuhoaminen ja riisto talouden tai edes työllisyyden nimissä on pysäytettävä. Lisäksi talouskasvun vaatimus ylipäänsä on epäekologinen, sillä elämme yli varojen jo nykyään. Lamasta huolimatta Suomessa on suorastaan liikaa rahaa; pelkkä varallisuuden entistä tasa-arvoisempi jako voisi poistaa köyhyysongelman ja saman tien myös rikkausongelman. Kulutusta on hillittävä, ja tämä pätee myös energiankulutukseen. Hillitsemispainetta ei kuitenkaan pidä kohdistaa ensisijaisesti tavallisiin kansalaisiin, vaan energiaa sumeilematta ylikuluttavaan bisnekseen sekä mm. liikenteeseen. Tosin porvariluokka tuhlailee energiaa ylisuuriin asumuksiin ja autoihin. Sen ongelman ratkaisisi yläluokan köyhtyminen: kun rahaa ei enää olekaan ylenpalttisesti, saamme nähdä tuhansien isojen omakotitalojen muuttuvan pari-, pienkerros- tai yhteisötaloiksi. Energia on tuotettava uusiutuvilla niin täydellisesti kuin voidaan. Fossiilisista polttoaineista (turve mukaan lukien) on asteittain luovuttava, emmekä voi hyväksyä ydinvoiman riskejä. Nykyinen vesivoimakapasiteetti on toistaiseksi hyvä. Aurinko, tuuli, maalämpö, muut luonnonresurssit sekä jätteet on otettava käyttöön entistä moninkertaisesti tehokkaammin.
Työstä on jauhettu näiden vaalien ohjelmissa aivan loputtomiin. Valtaosa siitä on ollut valitettavan ilmanaikuista. Kommunistit sentään ovat vaatineet työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi. Tässä olen samoilla linjoilla. Työtä riittäisi entistä useammalle, ja työssäkäyville jäisi aikaa ja voimia muuhunkin elämään. Sen sijaan vaatimuksen jatko "ansiotasoa alentamatta" ei saa minun tukeani. Varsinaisia matalapalkka-aloja (ja ulkomailta rekrytoitua tilapäistä halpatyövoimaa, jonka käyttö on hylättävä) lukuun ottamatta suomalaisille maksetaan liian isoa palkkaa. Se lisää koko ajan paineita siirtää työtä ulkomaille, ja sen takia myös Suomessa valmistetut tuotteet ovat sekä meille että muille automaattisesti ylihintaisia. Lisäksi politiikan tulisi pyrkiä siihen, että työn fyysinen ja psyykkinen vaativuus nostavat palkkatasoa ja vientiteollisuuden lonkerot eivät. "Siisti sisätyö" voisi aivan hyvin tarkoittaa keskitasoa alempaa palkkaa. Palkkaeroja olisi kuitenkin tuntuvasti supistettava. Perustulo on ihan hyvä idea, mutta sitä ei mielestäni kuulu maksaa ihmisille, joilla on tarpeeksi muitakin tuloja. Ehkä siksi kommunistien käyttämä perusturvan käsite sopii tähän malliin paremmin. Perusturva olisi säädettävä tasolle, joka ei tehosta kulutusta eikä palkankorotuspaineita, mutta varmistaa ihmisten toimeentulon. Sen kanssa käsi kädessä kulkisi uudelleen käyttöön otettava vuokrasääntely. Lisäksi työn käsite olisi määriteltävä uudelleen. On parempi, että ihmiselle maksetaan siitä mitä hän tekee, kuin että hänelle maksetaan nimenomaan siitä ettei hän tee mitään (ja hakee sellaista työtä, mitä järjestelmä haluaa hänen hakevan).
Ihmisten hyvinvointia pitäisi ajatella kokonaisvaltaisesti. Ei riitä, että yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut muodollisesti säilytetään. Niiden täytyisi olla oikeasti saatavilla kaikille ihmisille ilman lisäkuluja, asiakkaille pitäisi olla aikaa, ja ylipäänsä ihmisten täytyisi saada yhteiskunnalta välittämistä ja huolenpitoa. Tämä ei saa tarkoittaa kyttäystä ja patistelua. Kukin täysi-ikäinen kansalainen eläköön niin kuin lystää, ja kun hän itse tarvitsee apua, hänen täytyy saada sitä. Tähän järjestelmän pitäisi tähdätä. Ketään ei saisi syyllistää yhteiskunnan palvelujen käytöstä, sillä niillä on poliittista itseisarvoa. Talousluvut on korvattava onnellisuusluvuilla. Terveys on tietysti tärkeä asia, mutta yhtä oleellista on, että sairaallakin on täysi ihmisarvo. Ihmisen hyvinvoinnin kokonaisvaltainen ymmärtäminen tarkoittaa myös, että terveyden- ja sairaanhoidossa siirrytään lääkkeiden tuputuksesta yhä enemmän terapeuttisten menetelmien ja nk. vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttöön ja hyväksyntään. Lääketeollisuuden lonkerot järjestelmän sisällä on sahattava poikki. Kotimainen lääketuotanto olisikin yhteiskunnallistettava ja alistettava kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin filosofialle. Mitä vanhusten, vammaisten ja lasten hoitoon tulee, Suomessa pitäisi sekä säilyttää yhteiskunnalliset hoitoinsituutiot (ja kehittää niitä) että antaa täydet mahdollisuudet hoitaa kotona. Yhden yhteiskunnallisen diskurssin ei kuulu kieltää toisia toteutumasta silloin, kun kaikki varsinaiset asianomaiset niin haluavat.
Lääke- ja terveysbisneksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvinvointiyhteiskunnan kanssa. (Pidän parempana puhua hyvinvointiyhteiskunnasta kuin hyvinvointivaltiosta, sillä valtiosta tulee mieleen lähinnä koneisto – yhteiskunta taas olemme me.) Oman ohjelmani mukainen hyvä yhteiskunta tarjoaisi kaikki oleelliset palvelut itse. Näihin kuuluu myös se, mitä ei missään Suomen historian vaiheessa ole edes yritetty yhteiskunnallistaa, eli vähittäiskauppa. Yhteiskunnan olisi kerta kaikkiaan tarjottava ihmisille peruspalvelut siellä, missä he asuvat tai majailevat. Asuminen ja majaileminen olisi tietysti niin ikään syytä järjestää yhteiskunnallisesti – enemmän, halvempia ja moninaisempia vuokra-asuntoja – ja joukkoliikenne, joka veisi ihmisen kotiinsa tai kotoaan palvelujen pariin, missä ne ikinä sijaitsevatkin, järjestyy myös parhaiten yhteiskunnalliselta perustalta. Alas voittoa tuottava VR – tilalle uusi, puoli-ilmainen, liki jokaisen tavoitettavissa oleva raideliikenne, jonka otsikkona voisi toimia vaikka huippuinnovatiivinen Valtionrautatiet. (Tästä nimestä ei sitten makseta konsulteille killinkiäkään! Yksityisten konsulttien käyttö julkisella puolella olisi muuten lakkautettava.) Hinnoittelujärjestelmästä, jossa ostajat kilpailevat toisiaan vastaan, on joukkoliikenteessä päästävä eroon. Ylipäänsä kilpailuperiaatetta täytyisi yhteiskunnassa kaventaa ja mahdollisimman paljon karttaa. Hyvä suunnittelu on aina parempi kuin typerä kilpailu.
Yllä esitetyt ideat vaatisivat yhteiskunnan kokonaisvaltaista muuttamista. Siihen kuuluisi edelleen myös pyrkimys elintarvikeomavaraisuuteen sekä valtakunnallisella, alueellisella että jopa paikallisella tasolla. Lähtökohtaisesti kaiken, mitä syömme, pitäisi olla lähellä tuotettua, luonnonmukaista ja mieluiten lisäaineetonta. Tietenkään ei riisiä, etelän hedelmiä, viiniä ynnä muuta voi eikä kannata kasvattaa väkipakolla kotiseudulla, vaan jonkin verran on ostettava ulkomailta. Jos ostot tekisi aina yhteiskunnallinen organisaatio, sen olisi helppo vaatia reilun kaupan periaatteita ja geenimuuntelemattomuutta. Tällaiset sosialistiset periaatteet ovat aivan omaa luokkaansa ekologisesti ja myös ekonomisesti: nykyinen riippuvuus kansainvälisistä markkinoista on isolta osin syynä siihen, ettei yllä esittämiäni uudistuksia voida soveltaa vallitsevaan järjestelmään ilman tolkutonta velkasyöveriä. Euroopan unioni ei hyväksy jäsenmaansa irtautumista kansainvälisistä markkinoista ja omasta keskitetystä sääntelystään, ja siksi EU:lle täytynee jättää hellät hyvästit. Samalla jättäisimme hyvästit läntiselle bisnesimperialismille, jonka poliittisiin tavoitteisiin koko ajan sitoudumme, vaikka varsin harva sitä haluaa.
Nyt päästiin ulkopolitiikkaan. Kaksi sanaa: TTIP ja Nato. "Vapaakauppasopimukseksi" virheellisesti nimitetty TTIP olisi yhtä kuin suurbisneksen tyrannialupa eli luopuminen demokraattisesta järjestelmästä (tai sen rippeistä). Sen vuoksi sitä virhettä ei kuulu tehdä tai edes harkita. Nato-jäsenyyttä ei tietenkään ole paikallaan hakea, vaan päinvastoin luopua nykyisestäkin Nato-yhteistyöstä. Suomen kaltaisen maan ei missään tapauksessa pidä pyllistää Natoa vihollisenaan pitävälle – ja Naton vihollisenaan pitämälle – naapurimaalleen Venäjälle, jonka kanssa ystävyys ja kumppanuus sen sijaan toisivat valtavia lisämahdollisuuksia. En fanita Vladimir Putinia, mutta hänestä ja nyky-Venäjästä levitetään suurbisnestä mielistelevässä ja Natoa fanittavassa valtamediassa tolkutonta skeidaa. Lisäksi, missä Putinin Venäjä onkin ehkä esittänyt kovia autoritäärisiä otteita, USA ja Nato ovat harrastaneet samaa paljon pahemmin. On parempi diilata Venäjän kanssa kuin sellaisten roisto-organisaatioiden. Suomen ulkopoliittinen asema on oikein hyvä idän ja lännen välissä sitoutumatta liikaa kumpaankaan. Hyvät suhteet Pohjolan maihin ja ihan erityisesti Ruotsiin ovat tietysti plussaa. Suomen valtio voisi myös oikein hyvin toimia välittäjänä Venäjän sekä Pohjolan ja Itämeren maiden poliittisten näkemysten välillä. Parhaassa lykyssä voisimme luottaa hyviin naapurisuhteisiin niin täydellisesti, että voisimme käynnistää omakohtaisen aseistariisunnan ilman sotilasliittoja ja purkaa asevelvollisuusjärjestelmän ilman palkka-armeijaa. Peace!
Takuulla jonkun mielestä kaikki tässä tekstissä esitetyt tavoitteet ovat epärealistista puppua, ja juuri siksi on ymmärrettävää, ettei mikään puolue aja tällaista vaaliohjelmaa. Tiedätkö mitä? Juuri siksi tällaiset uudistukset eivät osittainkaan toteudu tai ole edes tapetilla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomeen tarvittaisiin nyt pikimmiten sellainen vasemmisto, joka uskaltaa vaatia "mahdottomina" pidettyjä parannuksia, joka luo oman keskustelunsa ja diskurssinsa, joka esittää politiikkaan uskonsa menettäville ihmisille todellisen vaihtoehdon lamaannuttavalle nykymenolle. Usko tai älä, mutta avaimet muutokseen ovat yhä meidän käsissämme. Kovin kauan ne eivät ole, jos nykymeno jatkuu. On toimittava nyt; on ajateltava nyt; on unelmoitava nyt.
Äänestin jo ennakkoäänestyksessä SKP:n ehdokasta, sillä puolueen vaaliohjelmassa on minun silmääni luultavasti vähiten puutteita ja virheitä. Silti niitä on silläkin. Hyvä vaaliohjelma on myös vasemmistoliitolla, vaan ei täydellinen, ja lisäksi vas-liitto tapaa korruptoida politiikkansa aina vaalien jälkeen. STP:n ja KTP:n ohjelmiin en ole edes tutustunut, sillä niillä ei ole vaalipiirissäni varteenotettavia ehdokkaita. Ainoa STP:n ehdokas on sentään SKP:n kanssa vaaliliitossa, KTP:n kaksi ehdokasta ei. Varsinaisten vasemmistopuolueiden ohella itsenäisyyspuolue on esittänyt sellaisia teesejä ja yleistä meininkiä, joihin ihan mielelläni yhdyn.
Seuraavassa listaan niitä asioita, joita kannattamani puolueen (tai ehdokkaan) mielestäni pitäisi ohjelmassaan esittää. Tällaisen politiikan, ja Suomen, minä haluan.
Taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen tasa-arvo on keskeinen tavoite. Tulo- ja varallisuuseroja on Suomessa tasattava, ja missä laajamittainen verouudistus saisi aikaan hyvää, työn kokonaisvaltainen yhteiskunnallistaminen (sosialisointi) tekisi vielä parempaa. Sekä köyhyydestä että rikkaudesta tulisi päästä eroon. Köyhyyden moninaiset ongelmat myöntää ainakin poliittinen vasemmisto, mutta ekologisessa mielessä rikkaus on vielä pahempi ongelma. Sen lisäksi tasa-arvo on itsessään arvo: ihmisten ei kuulu sukupolvesta toiseen olla eriarvoisessa asemassa jo lähtökohtaisesti. Talous ei tietysti ole ainoa suomalaisia eriarvoistava tekijä. Tietyissä piireissä nykyään muodikkaat antifeministit voivat levittää hevonkukkuaan, mutta naiset ovat yhä arvoasteikossa miesten alapuolella. Pääasiassa sama ihmisryhmä kieltää myös valitettavan tosiasian, että maahanmuuttajilla on edelleen heikommat elämän edellytykset kuin kantasuomalaisilla. Lisäksi nuoret ja vanhukset ovat hieman toisen luokan kansalaisia verrattuna keski-ikäisiin. Maaseudulla ja metsälähiöissä asuvilla ei yleisesti ole yhtä hyvää sosiaalista ja kulttuurista asemaa kuin kantakaupunkilaisilla. Uutena ilmiönä on havaittavissa, että kaupallisen median ylläpitämistä kapeista ulkonäköihanteista poikkeavien ihmisten sosiaalinen ja kulttuurinen asema on heikompi kuin niihin soveltuvien. Poliittisella tasa-arvolla tarkoitan sitä, ettei Suomessa pitäisi olla ihmisryhmiä, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnan päätöksenteossa. Niitä kuitenkin on. Kaikki nämä eriarvoisuusongelmat on pyrittävä pikimmiten poistamaan.
On myös muistettava, että luonto on koko ajan täysin sorretussa asemassa yhteiskunnassa. Mikään ei kerro sitä totuutta selkeämmin kuin tapaus Talvivaara, jonka edessä vihreätkin ovat olleet voimattomia/saamattomia (yliviivaa tarpeeton). Kaivostoiminta tarvitsee uutta tiukkaa säännöstelyä ja kaivosvaltaukset pikaista kiistämistä. Kaikenlainen luonnon ja luontoelementtien tuhoaminen ja riisto talouden tai edes työllisyyden nimissä on pysäytettävä. Lisäksi talouskasvun vaatimus ylipäänsä on epäekologinen, sillä elämme yli varojen jo nykyään. Lamasta huolimatta Suomessa on suorastaan liikaa rahaa; pelkkä varallisuuden entistä tasa-arvoisempi jako voisi poistaa köyhyysongelman ja saman tien myös rikkausongelman. Kulutusta on hillittävä, ja tämä pätee myös energiankulutukseen. Hillitsemispainetta ei kuitenkaan pidä kohdistaa ensisijaisesti tavallisiin kansalaisiin, vaan energiaa sumeilematta ylikuluttavaan bisnekseen sekä mm. liikenteeseen. Tosin porvariluokka tuhlailee energiaa ylisuuriin asumuksiin ja autoihin. Sen ongelman ratkaisisi yläluokan köyhtyminen: kun rahaa ei enää olekaan ylenpalttisesti, saamme nähdä tuhansien isojen omakotitalojen muuttuvan pari-, pienkerros- tai yhteisötaloiksi. Energia on tuotettava uusiutuvilla niin täydellisesti kuin voidaan. Fossiilisista polttoaineista (turve mukaan lukien) on asteittain luovuttava, emmekä voi hyväksyä ydinvoiman riskejä. Nykyinen vesivoimakapasiteetti on toistaiseksi hyvä. Aurinko, tuuli, maalämpö, muut luonnonresurssit sekä jätteet on otettava käyttöön entistä moninkertaisesti tehokkaammin.
Työstä on jauhettu näiden vaalien ohjelmissa aivan loputtomiin. Valtaosa siitä on ollut valitettavan ilmanaikuista. Kommunistit sentään ovat vaatineet työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi. Tässä olen samoilla linjoilla. Työtä riittäisi entistä useammalle, ja työssäkäyville jäisi aikaa ja voimia muuhunkin elämään. Sen sijaan vaatimuksen jatko "ansiotasoa alentamatta" ei saa minun tukeani. Varsinaisia matalapalkka-aloja (ja ulkomailta rekrytoitua tilapäistä halpatyövoimaa, jonka käyttö on hylättävä) lukuun ottamatta suomalaisille maksetaan liian isoa palkkaa. Se lisää koko ajan paineita siirtää työtä ulkomaille, ja sen takia myös Suomessa valmistetut tuotteet ovat sekä meille että muille automaattisesti ylihintaisia. Lisäksi politiikan tulisi pyrkiä siihen, että työn fyysinen ja psyykkinen vaativuus nostavat palkkatasoa ja vientiteollisuuden lonkerot eivät. "Siisti sisätyö" voisi aivan hyvin tarkoittaa keskitasoa alempaa palkkaa. Palkkaeroja olisi kuitenkin tuntuvasti supistettava. Perustulo on ihan hyvä idea, mutta sitä ei mielestäni kuulu maksaa ihmisille, joilla on tarpeeksi muitakin tuloja. Ehkä siksi kommunistien käyttämä perusturvan käsite sopii tähän malliin paremmin. Perusturva olisi säädettävä tasolle, joka ei tehosta kulutusta eikä palkankorotuspaineita, mutta varmistaa ihmisten toimeentulon. Sen kanssa käsi kädessä kulkisi uudelleen käyttöön otettava vuokrasääntely. Lisäksi työn käsite olisi määriteltävä uudelleen. On parempi, että ihmiselle maksetaan siitä mitä hän tekee, kuin että hänelle maksetaan nimenomaan siitä ettei hän tee mitään (ja hakee sellaista työtä, mitä järjestelmä haluaa hänen hakevan).
Ihmisten hyvinvointia pitäisi ajatella kokonaisvaltaisesti. Ei riitä, että yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut muodollisesti säilytetään. Niiden täytyisi olla oikeasti saatavilla kaikille ihmisille ilman lisäkuluja, asiakkaille pitäisi olla aikaa, ja ylipäänsä ihmisten täytyisi saada yhteiskunnalta välittämistä ja huolenpitoa. Tämä ei saa tarkoittaa kyttäystä ja patistelua. Kukin täysi-ikäinen kansalainen eläköön niin kuin lystää, ja kun hän itse tarvitsee apua, hänen täytyy saada sitä. Tähän järjestelmän pitäisi tähdätä. Ketään ei saisi syyllistää yhteiskunnan palvelujen käytöstä, sillä niillä on poliittista itseisarvoa. Talousluvut on korvattava onnellisuusluvuilla. Terveys on tietysti tärkeä asia, mutta yhtä oleellista on, että sairaallakin on täysi ihmisarvo. Ihmisen hyvinvoinnin kokonaisvaltainen ymmärtäminen tarkoittaa myös, että terveyden- ja sairaanhoidossa siirrytään lääkkeiden tuputuksesta yhä enemmän terapeuttisten menetelmien ja nk. vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttöön ja hyväksyntään. Lääketeollisuuden lonkerot järjestelmän sisällä on sahattava poikki. Kotimainen lääketuotanto olisikin yhteiskunnallistettava ja alistettava kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin filosofialle. Mitä vanhusten, vammaisten ja lasten hoitoon tulee, Suomessa pitäisi sekä säilyttää yhteiskunnalliset hoitoinsituutiot (ja kehittää niitä) että antaa täydet mahdollisuudet hoitaa kotona. Yhden yhteiskunnallisen diskurssin ei kuulu kieltää toisia toteutumasta silloin, kun kaikki varsinaiset asianomaiset niin haluavat.
Lääke- ja terveysbisneksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvinvointiyhteiskunnan kanssa. (Pidän parempana puhua hyvinvointiyhteiskunnasta kuin hyvinvointivaltiosta, sillä valtiosta tulee mieleen lähinnä koneisto – yhteiskunta taas olemme me.) Oman ohjelmani mukainen hyvä yhteiskunta tarjoaisi kaikki oleelliset palvelut itse. Näihin kuuluu myös se, mitä ei missään Suomen historian vaiheessa ole edes yritetty yhteiskunnallistaa, eli vähittäiskauppa. Yhteiskunnan olisi kerta kaikkiaan tarjottava ihmisille peruspalvelut siellä, missä he asuvat tai majailevat. Asuminen ja majaileminen olisi tietysti niin ikään syytä järjestää yhteiskunnallisesti – enemmän, halvempia ja moninaisempia vuokra-asuntoja – ja joukkoliikenne, joka veisi ihmisen kotiinsa tai kotoaan palvelujen pariin, missä ne ikinä sijaitsevatkin, järjestyy myös parhaiten yhteiskunnalliselta perustalta. Alas voittoa tuottava VR – tilalle uusi, puoli-ilmainen, liki jokaisen tavoitettavissa oleva raideliikenne, jonka otsikkona voisi toimia vaikka huippuinnovatiivinen Valtionrautatiet. (Tästä nimestä ei sitten makseta konsulteille killinkiäkään! Yksityisten konsulttien käyttö julkisella puolella olisi muuten lakkautettava.) Hinnoittelujärjestelmästä, jossa ostajat kilpailevat toisiaan vastaan, on joukkoliikenteessä päästävä eroon. Ylipäänsä kilpailuperiaatetta täytyisi yhteiskunnassa kaventaa ja mahdollisimman paljon karttaa. Hyvä suunnittelu on aina parempi kuin typerä kilpailu.
Yllä esitetyt ideat vaatisivat yhteiskunnan kokonaisvaltaista muuttamista. Siihen kuuluisi edelleen myös pyrkimys elintarvikeomavaraisuuteen sekä valtakunnallisella, alueellisella että jopa paikallisella tasolla. Lähtökohtaisesti kaiken, mitä syömme, pitäisi olla lähellä tuotettua, luonnonmukaista ja mieluiten lisäaineetonta. Tietenkään ei riisiä, etelän hedelmiä, viiniä ynnä muuta voi eikä kannata kasvattaa väkipakolla kotiseudulla, vaan jonkin verran on ostettava ulkomailta. Jos ostot tekisi aina yhteiskunnallinen organisaatio, sen olisi helppo vaatia reilun kaupan periaatteita ja geenimuuntelemattomuutta. Tällaiset sosialistiset periaatteet ovat aivan omaa luokkaansa ekologisesti ja myös ekonomisesti: nykyinen riippuvuus kansainvälisistä markkinoista on isolta osin syynä siihen, ettei yllä esittämiäni uudistuksia voida soveltaa vallitsevaan järjestelmään ilman tolkutonta velkasyöveriä. Euroopan unioni ei hyväksy jäsenmaansa irtautumista kansainvälisistä markkinoista ja omasta keskitetystä sääntelystään, ja siksi EU:lle täytynee jättää hellät hyvästit. Samalla jättäisimme hyvästit läntiselle bisnesimperialismille, jonka poliittisiin tavoitteisiin koko ajan sitoudumme, vaikka varsin harva sitä haluaa.
Nyt päästiin ulkopolitiikkaan. Kaksi sanaa: TTIP ja Nato. "Vapaakauppasopimukseksi" virheellisesti nimitetty TTIP olisi yhtä kuin suurbisneksen tyrannialupa eli luopuminen demokraattisesta järjestelmästä (tai sen rippeistä). Sen vuoksi sitä virhettä ei kuulu tehdä tai edes harkita. Nato-jäsenyyttä ei tietenkään ole paikallaan hakea, vaan päinvastoin luopua nykyisestäkin Nato-yhteistyöstä. Suomen kaltaisen maan ei missään tapauksessa pidä pyllistää Natoa vihollisenaan pitävälle – ja Naton vihollisenaan pitämälle – naapurimaalleen Venäjälle, jonka kanssa ystävyys ja kumppanuus sen sijaan toisivat valtavia lisämahdollisuuksia. En fanita Vladimir Putinia, mutta hänestä ja nyky-Venäjästä levitetään suurbisnestä mielistelevässä ja Natoa fanittavassa valtamediassa tolkutonta skeidaa. Lisäksi, missä Putinin Venäjä onkin ehkä esittänyt kovia autoritäärisiä otteita, USA ja Nato ovat harrastaneet samaa paljon pahemmin. On parempi diilata Venäjän kanssa kuin sellaisten roisto-organisaatioiden. Suomen ulkopoliittinen asema on oikein hyvä idän ja lännen välissä sitoutumatta liikaa kumpaankaan. Hyvät suhteet Pohjolan maihin ja ihan erityisesti Ruotsiin ovat tietysti plussaa. Suomen valtio voisi myös oikein hyvin toimia välittäjänä Venäjän sekä Pohjolan ja Itämeren maiden poliittisten näkemysten välillä. Parhaassa lykyssä voisimme luottaa hyviin naapurisuhteisiin niin täydellisesti, että voisimme käynnistää omakohtaisen aseistariisunnan ilman sotilasliittoja ja purkaa asevelvollisuusjärjestelmän ilman palkka-armeijaa. Peace!
Takuulla jonkun mielestä kaikki tässä tekstissä esitetyt tavoitteet ovat epärealistista puppua, ja juuri siksi on ymmärrettävää, ettei mikään puolue aja tällaista vaaliohjelmaa. Tiedätkö mitä? Juuri siksi tällaiset uudistukset eivät osittainkaan toteudu tai ole edes tapetilla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomeen tarvittaisiin nyt pikimmiten sellainen vasemmisto, joka uskaltaa vaatia "mahdottomina" pidettyjä parannuksia, joka luo oman keskustelunsa ja diskurssinsa, joka esittää politiikkaan uskonsa menettäville ihmisille todellisen vaihtoehdon lamaannuttavalle nykymenolle. Usko tai älä, mutta avaimet muutokseen ovat yhä meidän käsissämme. Kovin kauan ne eivät ole, jos nykymeno jatkuu. On toimittava nyt; on ajateltava nyt; on unelmoitava nyt.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Mihin kokoomuslainen yhteiskuntapolitiikka johtaa
Oikeistovetoinen yhteiskuntapolitiikka on jatkuvasti joko heikentänyt entisestään heikoimpien suomalaisten perusoikeuksia tai uhannut niiden heikentämisellä. Työttömyyden perustukea kyllä nostettiin muistaakseni vajaalla sadalla eurolla vuonna 2012, mutta nyt suunnitellaan tukien muuttamista vastikkeellisiksi eli työttömien orjuuttamista osa-aikaiseen pakkotyöhön – mikäli työtön mielii saada yhteiskunnalta killinkiäkään. Työttömyysturvan nosto lähemmäksi kansalaisen todellista perustarvetta onkin melkein ainoa sensuuntainen muutos pitkään aikaan. Listaan seuraavaksi yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia päinvastaiseen suuntaan:
Julkisesta terveydenhoidosta on tehty maksullista. Ettei totuus unohtuisi, 1990-luvulle saakka julkinen terveydenhoito oli Suomessa suurelta osin ilmaista. Sitten otettiin käyttöön terveyskeskusmaksut. 2000-luvulla julkisia terveyspalveluja on myös ulkoistettu yksityisille. Tämän prosessin oheistuotteena julkisen puolen maksut on vaivihkaa hivutettu niin korkeisiin lukemiin, ettei köyhällä ole suorastaan varaa palvelujen käyttöön.
Julkisten terveyspalvelujen jonot ovat monella paikkakunnalla katastrofaaliset. Jos tarvitset esimerkiksi hammashoitoa, varaudu odottamaan puoli vuotta. Sinnittele odotusaika särkylääkkeiden avulla. Joihinkin palveluihin ei pääse lainkaan, sillä resurssit ovat alimitoitetut ja minimiin "tehostettu" henkilökunta ohjeistetaan uskottelemaan, ettei näin vähäisten vaivojen takia kannata tulla alimitoitettuja resursseja tuhlaamaan.
Terveyskeskukset, sosiaaliasemat ja muut palvelupisteet on keskitetty suuriin yksiköihin ja lakkautettu sieltä, missä ihmiset asuvat. Ennen ihminen saattoi hyvässä lykyssä kävellä omaan lähiterveyskeskukseensa. Nyt hänen on usein hypättävä bussiin tai jopa tilattava taksi. Monilla ei ole omaa autoa, ja lisäksi monessa tapauksessa ajaminen olisi terveys- tai turvallisuusriski. Oma rinnakkainen ilmiönsä on myös apteekkien järjestelmällinen siirtyminen ihmisasumusten läheltä automarkettien yhteyteen. Lisäksi kaupunkien ympärivuorokautinen apteekkipäivystys on lakkautettu.
Sosiaaliasemat ja Kela ovat järjestelmällisesti kiristäneet tukien myöntämistä ja maksua. Viime vuonna kohua herättänyt "Sossu-Tatun" tapaus on taatusti keksitty, oikeiston propagandistinen huijaus. Todellisuudessa nimittäin sosiaalitoimi jättää tuet maksamatta aina, kun sen on lain (porsaanreikien) puitteissa niin mahdollista tehdä. Paraatiesimerkki löytyy omasta taloudestani: kun kumppani valmistui opinnoistaan ja hänestä tuli työtön, Kela lakkautti opintotuen välittömästi ja pyöritteli työttömyystukihakemusta viikkokausia. Koska hänelle ei siis maksettu helmikuussa mitään, odotimme saavamme (kahden työttömän taloutena) sossusta toimeentulotukea. Sossu kuitenkin epäsi hakemuksen, sillä olimme kaksi kuukautta aiemmin (!) saaneet yhteensä yli 500 euroa veronpalautusta. Se olisi pitänyt säästää ja sen olisi pitänyt riittää! Helmikuun vuokra olisi jäänyt maksamatta, ellei toisella meistä olisi melko hyvävarainen äiti, joka tarjoutui auttamaan hädässä. Suomalainen sosiaalipolitiikka on siis johtanut tilaan, jossa köyhiä auttavat yhä useammin omaiset eikä yhteiskunta.
Kelan ongelmina ovat hitauden ohella vastuusta kieltäytyminen aina kun se on mahdollista, hakemuksiin liittyvä saivartelu puutteiden löytämiseksi (sosiaalitoimessa tämä on vielä pahempi ongelma) sekä asioiden ilmeisen tahallinen tulkitseminen yhtäällä yhdeksi, toisaalla toiseksi. Esimerkiksi asumistukea haettaessa Kela katsoo, että kahden työttömän talous tienaa yhteensä 1404 euroa kuukaudessa. Tämä 1404 euroa on Kelan mielestä niin paljon, että asumistuesta vähennetään reilun kokoinen perusomavastuu. Sama Kela kuitenkin maksaa työttömyystukea vain 522,56 euroa per henkilö eli yhteensä 1045,12 euroa kuussa kahden työttömän taloudelle! Erotus johtuu yhtäältä valtavasta "ennakonpidätyksestä", joka on käytännössä 20 prosentin (!) tulovero, toisaalta siitä, että työttömyystukea maksetaan neljältä viikolta eikä koko kuukaudelta. Jos työttömyyttä jatkuu vuoden ajan, työtön saa kertaalleen kaksi neljän viikon erää samalle kuulle. On sanomattakin selvää, ettei tuon kuun aikana kannata kääntyä sossun puoleen. Yhtä selvää on, että kahden työttömän kuukausitulojen myöntäminen 1045 euroksi 1404:n sijaan pudottaisi tuntuvasti asumistuen omavastuuosuutta, korottaisi asumistukea ja lisäisi käyttörahan määrää.
Asuminen kallistuu vuosi vuodelta. 1990-luvun alkuun saakka Suomessa noudatettiin yleistä vuokrasääntelyä, jonka ansiosta asuntojen vuokrat pysyivät kohtuudessa. Sen jälkeen vuokrataso on räjähtänyt. 2010-luvulla on täysin tavanomaista pyytää pienestä perusyksiöstä Helsingissä 700–800 euroa kuukaudessa. Työttömänä siihen ei ole varaa, sillä Kela myöntää asumistukea enintään puolet sensuuruisesta vuokrasta. Tampereella vastaava tavanomainen kuukausivuokra on 500–600 euroa kuussa. Tämän hintaluokan asunnossa on epämiellyttävä yllätys mm. Pispalassa yleinen sähkölämmitys, sillä Kela ei auta sähkölaskuissa. Näissä tapauksissa ainoa toivo lepää sosiaalitoimen tiukennetun armeliaisuuden tai hyvävaraisten lähiomaisten harteilla.
Paitsi, että työttömyys on vakiintunut korkeaksi, yhä useammat työtätekevät eivät saa palkkaa. Työttömiä passitetaan joukoittain työharjoitteluun, työelämävalmennukseen ynnä muuhun sen sijaan, että heille järjestyisi "oikeita" palkkatöitä. Myös opiskelijat suorittavat yhä useammin opintojaan työharjoitteluina, sillä koulutuksesta säästetään. Työnantajalle tietysti sopii, että hän voi teettää töitä maksamatta palkkaa. Näin syntyvän orjatyöluokan toimeentulon maksaa Kela, mistä johtuen sosiaalitoimen kulut ovat jatkuvasti niin korkeat kuin ovat, mitä oikeisto käyttää hyväkseen työttömien ja muiden sosiaalituen saajien vastaisessa propagandassa. Viime vuosina työharjoittelijoilta on poistettu matkakorvaukset. Joka käyttää julkista liikennettä päästäkseen palkattomaan työhön, menettää siis osan vähistä tuloistaan liikenneyhtiölle.
VR:stä on tehty valtion omistama yhtiö, jonka tehtävänä on tuottaa voittoa ja näin ollen se kiskoo junalipuista kalliita hintoja. Tästä aiheesta olen kirjoittanut ennenkin. Koska ennakkolippuja saa halvalla, köyhät matkustajat (esimerkiksi opiskelupaikkakunnalta kotikonnuillaan vierailevat opiskelijat) kilpailevat nopeudessa toisiaan vastaan saadakseen edullisimmat junaliput ja oppivat hyvissä ajoin näkemään toisensa vihollisina, kilpailuvastustajina. Sama ilmiöhän esiintyy myös taisteltaessa vähistä työpaikoista. Joka saa tietää matkastaan vasta vähän ennen matkustuspäivää tai päättää matkustamisestaan spontaanisti, joutuu maksamaan häkellyttäviä kiskurihintoja. Tällöin ei auta paljon edes asuminen Onnibus-linjaverkon piirissä, sillä Onnibus, kuten myös sen kanssa samoilla yhteyksillä kilpaileva Matkahuolto, harjoittaa samaa "etukäteen halvalla, lähtöpäivänä kalliilla" -politiikkaa.
Tätä listaa voisi jatkaa lukuisilla eri tekijöillä. Kun muistamme, että köyhien osuus suomalaisista on koko ajan kasvanut, ei kenellekään jää epäselväksi, että hyvinvointiyhteiskunta on historiaa ja köyhän osa Suomessa yhä vaikeampi.
Mihin tämä oikeistohenkinen ja leimallisen kokoomuslainen politiikka, jonka kaikki nykyiset eduskuntapuolueet suvaitsevat, meidät vielä johtaa? Oletetaan, että sosiaali- ja työttömyysturva muuttuvat vastikkeellisiksi (ihmisiä orjuutetaan pakkotyöhön), sosiaali- ja terveyspalvelut liukuvat yhä enemmän tavoittamattomiin, asumisen kallistuminen jatkuu, yhä suurempi osuus työstä teetetään palkattomana ja julkinen liikenne pysyy kalliina. Miten tämä muuttaa suomalaista yhteiskuntaa? Oikeistodiskurssi kuvittelee, että se sysää yhä useammat perustamaan yrityksiä ja patistelee laiskat töihin. Tokkopa mitään tämänsuuntaista tapahtuu. Sen sijaan nähtäneen kaikenlaisia yhteiskunnasta syrjäytymisen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen muotoja. Esittelen muutamia mahdollisuuksia:
Puoskarit yleistyvät. Kun julkinen terveydenhoito on ajettu alas ja yksityiselle puolelle ei ole varaa mennä, ilmenee valtaisa tilaus palvelujaan polkuhintaan myyville laittomille lääkäreille ja parantajille. He sitten tekevät, mitä pystyvät, ja elleivät pysty, heidän "uhrejaan" alkaa ilmestyä katukuvaa värittämään.
Luvaton asuminen, squatit ja hökkelikylät yleistyvät. Kunnon slummithan ne Suomesta vielä puuttuivatkin! Kun asunnosta ei ole varaa maksaa, lyöttäydytään hylättyihin rakennuksiin, joissa on hyvässä lykyssä kohtalainen lämmöneristys ja ehkä tulisijat. Ellei jälkimmäisiä ole, aina löytyy jostain hylätty kiuas tai kamiina, jonka savuhormin voi vetää ulos ikkunan tai ilmastointiluukun kautta. Toiset kyhäävät rakennusjätteistä itsetehtyjä parakkeja, joiden asukkaat poliisi vielä squattaajiakin useammin häätää ja purkaa rakennukset. Viidakkorumpu kertoo, mihin hökkeli kannattaa pystyttää tai mistä löytyy tyhjä rakennus, josta poliisilla ei vielä ole hajuakaan.
Kaikenlaiset esiintyjät ja temppujentekijät yleistyvät kaduilla. Kerjäläiset yleistyvät tietysti myös, ellei yhteiskunta kiellä kerjäämistä kuten nyt jo suunnitellaan. Soittajia ja laulajia loilottaa riveittäin taajamien keskustoissa ja jonkin verran lähiöissäkin. Uutena ilmiönä nähdään vanhan kunnon ajan sirkustaiteilijoita, kuten jonglöörejä ja akrobaatteja. Koska iso osa suomalaisista tulee edelleen varsin hyvin toimeen, eiköhän heiltä muutama killinki riitä jokaiselle esiintyvälle taiteilijalle.
Liftarit palaavat säännölliseen tiekuvaan. Olen jo viimeisen vuoden aikana nähnyt liftaajia tienvarsilla suunnilleen yhtä paljon kuin sitä edeltävän vuosikymmenen aikana yhteensä. Missä tyypillinen 2000-luvun alun liftari on ollut hipahtava vaihtoehtoihminen tai matkalla festareille (tai festareilta pois), lähitulevaisuuden liftari on todennäköisemmin ihan tavallinen opiskelija, työtön tai palkaton työläinen.
Mikä valitettavinta, varkaat ja huijarit yleistyvät ja ihmisten luottamus toisiaan kohtaan vähenee entisestään. Squat-asuminen, katutaiteilijat ja liftarit eivät ole pelkästään kielteisiä ilmiöitä, sillä niihin liittyy tietynlaista luovaa anarkismia tai anarkistista luovuutta. Varkauksien ja huijauksien yleistymisessä ei sen sijaan ole mitään positiivista. Kuitenkin ne ovat pahoinvointiyhteiskunnassa täysin ymmärrettäviä ilmiöitä. Jos rahaa elämiseen ei saa yhteiskunnalta anomalla eikä kanssaihmisiltä pyytämällä, se otetaan viidakon lain mukaan väkisin. Sikarikkailla ja hyväosaisilla on varaa palkata itselleen vaikka henkivartijoita, mutta ihan tavalliset kansalaiset, duunarit sekä rikollisten kanssaköyhät ovat turvattomia. Tämä edustaa kaikkein raadollisimmin sitä yhteiskuntaa, mitä oikeistolaiset eivät halua, mutta mihin heidän yhteiskuntapolitiikkansa on vääjäämättä johtamassa – ellei sitä ennen ilmaannu uusi vahva vasemmisto, joka heittää täyslaidallisen kapuloita oikeiston rattaisiin.
Julkisesta terveydenhoidosta on tehty maksullista. Ettei totuus unohtuisi, 1990-luvulle saakka julkinen terveydenhoito oli Suomessa suurelta osin ilmaista. Sitten otettiin käyttöön terveyskeskusmaksut. 2000-luvulla julkisia terveyspalveluja on myös ulkoistettu yksityisille. Tämän prosessin oheistuotteena julkisen puolen maksut on vaivihkaa hivutettu niin korkeisiin lukemiin, ettei köyhällä ole suorastaan varaa palvelujen käyttöön.
Julkisten terveyspalvelujen jonot ovat monella paikkakunnalla katastrofaaliset. Jos tarvitset esimerkiksi hammashoitoa, varaudu odottamaan puoli vuotta. Sinnittele odotusaika särkylääkkeiden avulla. Joihinkin palveluihin ei pääse lainkaan, sillä resurssit ovat alimitoitetut ja minimiin "tehostettu" henkilökunta ohjeistetaan uskottelemaan, ettei näin vähäisten vaivojen takia kannata tulla alimitoitettuja resursseja tuhlaamaan.
Terveyskeskukset, sosiaaliasemat ja muut palvelupisteet on keskitetty suuriin yksiköihin ja lakkautettu sieltä, missä ihmiset asuvat. Ennen ihminen saattoi hyvässä lykyssä kävellä omaan lähiterveyskeskukseensa. Nyt hänen on usein hypättävä bussiin tai jopa tilattava taksi. Monilla ei ole omaa autoa, ja lisäksi monessa tapauksessa ajaminen olisi terveys- tai turvallisuusriski. Oma rinnakkainen ilmiönsä on myös apteekkien järjestelmällinen siirtyminen ihmisasumusten läheltä automarkettien yhteyteen. Lisäksi kaupunkien ympärivuorokautinen apteekkipäivystys on lakkautettu.
Sosiaaliasemat ja Kela ovat järjestelmällisesti kiristäneet tukien myöntämistä ja maksua. Viime vuonna kohua herättänyt "Sossu-Tatun" tapaus on taatusti keksitty, oikeiston propagandistinen huijaus. Todellisuudessa nimittäin sosiaalitoimi jättää tuet maksamatta aina, kun sen on lain (porsaanreikien) puitteissa niin mahdollista tehdä. Paraatiesimerkki löytyy omasta taloudestani: kun kumppani valmistui opinnoistaan ja hänestä tuli työtön, Kela lakkautti opintotuen välittömästi ja pyöritteli työttömyystukihakemusta viikkokausia. Koska hänelle ei siis maksettu helmikuussa mitään, odotimme saavamme (kahden työttömän taloutena) sossusta toimeentulotukea. Sossu kuitenkin epäsi hakemuksen, sillä olimme kaksi kuukautta aiemmin (!) saaneet yhteensä yli 500 euroa veronpalautusta. Se olisi pitänyt säästää ja sen olisi pitänyt riittää! Helmikuun vuokra olisi jäänyt maksamatta, ellei toisella meistä olisi melko hyvävarainen äiti, joka tarjoutui auttamaan hädässä. Suomalainen sosiaalipolitiikka on siis johtanut tilaan, jossa köyhiä auttavat yhä useammin omaiset eikä yhteiskunta.
Kelan ongelmina ovat hitauden ohella vastuusta kieltäytyminen aina kun se on mahdollista, hakemuksiin liittyvä saivartelu puutteiden löytämiseksi (sosiaalitoimessa tämä on vielä pahempi ongelma) sekä asioiden ilmeisen tahallinen tulkitseminen yhtäällä yhdeksi, toisaalla toiseksi. Esimerkiksi asumistukea haettaessa Kela katsoo, että kahden työttömän talous tienaa yhteensä 1404 euroa kuukaudessa. Tämä 1404 euroa on Kelan mielestä niin paljon, että asumistuesta vähennetään reilun kokoinen perusomavastuu. Sama Kela kuitenkin maksaa työttömyystukea vain 522,56 euroa per henkilö eli yhteensä 1045,12 euroa kuussa kahden työttömän taloudelle! Erotus johtuu yhtäältä valtavasta "ennakonpidätyksestä", joka on käytännössä 20 prosentin (!) tulovero, toisaalta siitä, että työttömyystukea maksetaan neljältä viikolta eikä koko kuukaudelta. Jos työttömyyttä jatkuu vuoden ajan, työtön saa kertaalleen kaksi neljän viikon erää samalle kuulle. On sanomattakin selvää, ettei tuon kuun aikana kannata kääntyä sossun puoleen. Yhtä selvää on, että kahden työttömän kuukausitulojen myöntäminen 1045 euroksi 1404:n sijaan pudottaisi tuntuvasti asumistuen omavastuuosuutta, korottaisi asumistukea ja lisäisi käyttörahan määrää.
Asuminen kallistuu vuosi vuodelta. 1990-luvun alkuun saakka Suomessa noudatettiin yleistä vuokrasääntelyä, jonka ansiosta asuntojen vuokrat pysyivät kohtuudessa. Sen jälkeen vuokrataso on räjähtänyt. 2010-luvulla on täysin tavanomaista pyytää pienestä perusyksiöstä Helsingissä 700–800 euroa kuukaudessa. Työttömänä siihen ei ole varaa, sillä Kela myöntää asumistukea enintään puolet sensuuruisesta vuokrasta. Tampereella vastaava tavanomainen kuukausivuokra on 500–600 euroa kuussa. Tämän hintaluokan asunnossa on epämiellyttävä yllätys mm. Pispalassa yleinen sähkölämmitys, sillä Kela ei auta sähkölaskuissa. Näissä tapauksissa ainoa toivo lepää sosiaalitoimen tiukennetun armeliaisuuden tai hyvävaraisten lähiomaisten harteilla.
Paitsi, että työttömyys on vakiintunut korkeaksi, yhä useammat työtätekevät eivät saa palkkaa. Työttömiä passitetaan joukoittain työharjoitteluun, työelämävalmennukseen ynnä muuhun sen sijaan, että heille järjestyisi "oikeita" palkkatöitä. Myös opiskelijat suorittavat yhä useammin opintojaan työharjoitteluina, sillä koulutuksesta säästetään. Työnantajalle tietysti sopii, että hän voi teettää töitä maksamatta palkkaa. Näin syntyvän orjatyöluokan toimeentulon maksaa Kela, mistä johtuen sosiaalitoimen kulut ovat jatkuvasti niin korkeat kuin ovat, mitä oikeisto käyttää hyväkseen työttömien ja muiden sosiaalituen saajien vastaisessa propagandassa. Viime vuosina työharjoittelijoilta on poistettu matkakorvaukset. Joka käyttää julkista liikennettä päästäkseen palkattomaan työhön, menettää siis osan vähistä tuloistaan liikenneyhtiölle.
VR:stä on tehty valtion omistama yhtiö, jonka tehtävänä on tuottaa voittoa ja näin ollen se kiskoo junalipuista kalliita hintoja. Tästä aiheesta olen kirjoittanut ennenkin. Koska ennakkolippuja saa halvalla, köyhät matkustajat (esimerkiksi opiskelupaikkakunnalta kotikonnuillaan vierailevat opiskelijat) kilpailevat nopeudessa toisiaan vastaan saadakseen edullisimmat junaliput ja oppivat hyvissä ajoin näkemään toisensa vihollisina, kilpailuvastustajina. Sama ilmiöhän esiintyy myös taisteltaessa vähistä työpaikoista. Joka saa tietää matkastaan vasta vähän ennen matkustuspäivää tai päättää matkustamisestaan spontaanisti, joutuu maksamaan häkellyttäviä kiskurihintoja. Tällöin ei auta paljon edes asuminen Onnibus-linjaverkon piirissä, sillä Onnibus, kuten myös sen kanssa samoilla yhteyksillä kilpaileva Matkahuolto, harjoittaa samaa "etukäteen halvalla, lähtöpäivänä kalliilla" -politiikkaa.
Tätä listaa voisi jatkaa lukuisilla eri tekijöillä. Kun muistamme, että köyhien osuus suomalaisista on koko ajan kasvanut, ei kenellekään jää epäselväksi, että hyvinvointiyhteiskunta on historiaa ja köyhän osa Suomessa yhä vaikeampi.
Mihin tämä oikeistohenkinen ja leimallisen kokoomuslainen politiikka, jonka kaikki nykyiset eduskuntapuolueet suvaitsevat, meidät vielä johtaa? Oletetaan, että sosiaali- ja työttömyysturva muuttuvat vastikkeellisiksi (ihmisiä orjuutetaan pakkotyöhön), sosiaali- ja terveyspalvelut liukuvat yhä enemmän tavoittamattomiin, asumisen kallistuminen jatkuu, yhä suurempi osuus työstä teetetään palkattomana ja julkinen liikenne pysyy kalliina. Miten tämä muuttaa suomalaista yhteiskuntaa? Oikeistodiskurssi kuvittelee, että se sysää yhä useammat perustamaan yrityksiä ja patistelee laiskat töihin. Tokkopa mitään tämänsuuntaista tapahtuu. Sen sijaan nähtäneen kaikenlaisia yhteiskunnasta syrjäytymisen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen muotoja. Esittelen muutamia mahdollisuuksia:
Puoskarit yleistyvät. Kun julkinen terveydenhoito on ajettu alas ja yksityiselle puolelle ei ole varaa mennä, ilmenee valtaisa tilaus palvelujaan polkuhintaan myyville laittomille lääkäreille ja parantajille. He sitten tekevät, mitä pystyvät, ja elleivät pysty, heidän "uhrejaan" alkaa ilmestyä katukuvaa värittämään.
Luvaton asuminen, squatit ja hökkelikylät yleistyvät. Kunnon slummithan ne Suomesta vielä puuttuivatkin! Kun asunnosta ei ole varaa maksaa, lyöttäydytään hylättyihin rakennuksiin, joissa on hyvässä lykyssä kohtalainen lämmöneristys ja ehkä tulisijat. Ellei jälkimmäisiä ole, aina löytyy jostain hylätty kiuas tai kamiina, jonka savuhormin voi vetää ulos ikkunan tai ilmastointiluukun kautta. Toiset kyhäävät rakennusjätteistä itsetehtyjä parakkeja, joiden asukkaat poliisi vielä squattaajiakin useammin häätää ja purkaa rakennukset. Viidakkorumpu kertoo, mihin hökkeli kannattaa pystyttää tai mistä löytyy tyhjä rakennus, josta poliisilla ei vielä ole hajuakaan.
Kaikenlaiset esiintyjät ja temppujentekijät yleistyvät kaduilla. Kerjäläiset yleistyvät tietysti myös, ellei yhteiskunta kiellä kerjäämistä kuten nyt jo suunnitellaan. Soittajia ja laulajia loilottaa riveittäin taajamien keskustoissa ja jonkin verran lähiöissäkin. Uutena ilmiönä nähdään vanhan kunnon ajan sirkustaiteilijoita, kuten jonglöörejä ja akrobaatteja. Koska iso osa suomalaisista tulee edelleen varsin hyvin toimeen, eiköhän heiltä muutama killinki riitä jokaiselle esiintyvälle taiteilijalle.
Liftarit palaavat säännölliseen tiekuvaan. Olen jo viimeisen vuoden aikana nähnyt liftaajia tienvarsilla suunnilleen yhtä paljon kuin sitä edeltävän vuosikymmenen aikana yhteensä. Missä tyypillinen 2000-luvun alun liftari on ollut hipahtava vaihtoehtoihminen tai matkalla festareille (tai festareilta pois), lähitulevaisuuden liftari on todennäköisemmin ihan tavallinen opiskelija, työtön tai palkaton työläinen.
Mikä valitettavinta, varkaat ja huijarit yleistyvät ja ihmisten luottamus toisiaan kohtaan vähenee entisestään. Squat-asuminen, katutaiteilijat ja liftarit eivät ole pelkästään kielteisiä ilmiöitä, sillä niihin liittyy tietynlaista luovaa anarkismia tai anarkistista luovuutta. Varkauksien ja huijauksien yleistymisessä ei sen sijaan ole mitään positiivista. Kuitenkin ne ovat pahoinvointiyhteiskunnassa täysin ymmärrettäviä ilmiöitä. Jos rahaa elämiseen ei saa yhteiskunnalta anomalla eikä kanssaihmisiltä pyytämällä, se otetaan viidakon lain mukaan väkisin. Sikarikkailla ja hyväosaisilla on varaa palkata itselleen vaikka henkivartijoita, mutta ihan tavalliset kansalaiset, duunarit sekä rikollisten kanssaköyhät ovat turvattomia. Tämä edustaa kaikkein raadollisimmin sitä yhteiskuntaa, mitä oikeistolaiset eivät halua, mutta mihin heidän yhteiskuntapolitiikkansa on vääjäämättä johtamassa – ellei sitä ennen ilmaannu uusi vahva vasemmisto, joka heittää täyslaidallisen kapuloita oikeiston rattaisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)