Kannatitko holokaustin kieltämisen kriminalisointia? Loukkasit pyhää arvoani

Kuvitellaan tulevaisuuden yläkoulu. Opettaja kysyy kysymyksen, johon hentoja viiksiä kasvattava Oliver vastaa väärin. Vielä edellisenä päivänä Oliver olisi saanut vain kirjallisen huomautuksen, mutta nyt 15 vuotta täytettyään hänelle langetetaan sakkorangaistus. Oliverin vanhemmat sattuvat olemaan köyhiä, joten maksu lankeaa Oliverin omille niskoille, vaikkei hänellä ole laisinkaan rahaomaisuutta. Mikäli vääriä vastauksia kertyy, jossain vaiheessa pojannulikka joutuu nuorisovankilaan sovittamaan rangaistustaan. Ihanneyhteiskunnassa ei kerta kaikkiaan saa olla väärässä tai tietämätön, sillä jokainen toisten kuullen annettu väärä vastaus on misinformaation levittämistä. Ja sehän on rikoksista pahimpia, sillä oikea tieto tulee valtiolta ja valtamedialta, ja niiden arvovallan kyseenalaistaminen on kerta kaikkiaan vaarallista.

Mihin tämä nyt liittyy? Suomen hallitus päätti viime viikolla kriminalisoida holokaustin kieltämisen. Itselläni ei ole syytä kieltää sitä, mutta mielestäni ihmisen kuuluu saada tehdä niin jos on tehdäkseen. Sanan- ja ajatuksenvapaus on arvoistani tärkeimpiä. Holokaustin kieltämisen kriminalisointia perustellaan juutalaisten kansanryhmänä vainoamisen ehkäisyllä, mutta Suomessa juutalaisvainoja ei ole näkynyt. Sen sijaan tällaiset päätökset ajavat meidät lähemmäs tilannetta, jossa on kiellettyä myös väittää maata litteäksi tai julistaa, ettei ihminen ole käynyt kuussa. Kaikki nämä ovat luultavasti väärässä olemista, mutta ihmisen täytyy saada vapaasti olla väärässä. Orpon hallituksen pohdinnat, pitäisikö natsi- ja kommunistitunnuksetkin kieltää, ovat tietysti myös askel kohti totalitarismia – siis juuri sitä yhteiskunnan luonteenpiirrettä, jonka pohjalta natsismi ja typerryttävästi kommunismikin on leimattu.

Tietysti holokaustin kieltämistä perustellaan myös sillä, että se auttaa omalta osaltaan vaientamaan natsimielisiä ja fasistisia ääniä. Tätä rohkenen epäillä. Toisin kuin kaikki valtavirtamieliset ihmiset kuvittelevat, iso osa suomalaisista on kaikkea muuta kuin auktoriteettiuskoisia. Tuhannet ihmiset, jotka suhtautuvat varsin kriittisesti politiikkaan, yhteiskuntajärjestelmään ja valtamediaan, saavat uutta pontta kuvitelmilleen, että totuus holokaustista yritetään salata pakkokeinoin. Ylipäänsä lukuisien yhteiskuntakriitikoiden sympatiat kääntyvät tällaisten päätösten myötä kohti äärioikeistoa ja ääriliikkeitä. Kielto- tai pakkolaeilla ei luoda hyvää kasvualustaa tasapainoiselle ajattelulle.

Oma omituinen lukunsa on se kuvitelma, että juuri nyt on fasistisen ja natsimielisen ajattelun kannalta vaarallinen aikakausi, jolloin meidän on tehtävä voitavamme huolestuttavien aatteiden estämiseksi. Tosiasiassa fasisteja ja natseja on nyky-Suomessa edelleen häviävän vähän. Sen sijaan jo pitkän aikaa on ollut yleisenä tapana leimata vastapuoli natseiksi. Punavihreässä leirissä perussuomalaisia tykätään pitää natseina. Toisaalta persuja lähellä olevissa piireissä Marinin hallitusta nimiteltiin aika yleisesti fasistiseksi. Tämäkin kupla puhkeaisi, jos ihmisten kuplat kohtaisivat toisensa: havaittaisiin, että lähes kaikki pitävät fasismia ja natsismia viholliskuvana ja "pahana". Natsi- ja ääriajattelun kitkemisvimma perustuu siis kuviteltuun eikä todelliseen uhkaan.

Tällä vimmalla täytyy olla muita motiiveja. Yksi sellainen on epäilemättä pyrkimys muokata ihmisten ajattelua kohti yhtä oikeaa totuutta. 2020-luvun alkupuolella elämme aikakautta, jona Facebook rajoittaa käyttöoikeuksia, jos käyttäjä linkittää Gestapo Summer -nimisen artistin esittämän kappaleen. Ainahan punkkarit ja muut radikaalit ovat hyödyntäneet natsi- ja ääriliikekuvastoa. Tunnetun suomalaisen indieyhtyeen 22-Pistepirkon varhaisvaiheen nimi oli Matti Mätä & SS. Yhtäkkiä tänä ahdasmielisenä aikakautena sellainen on kiellettyä ja ehkä pian laitonta. Järjestelmä ja organisaatiot kieltäytyvät järjestelmällisesti ymmärtämästä, että tuollaisia ilmauksia voidaan käyttää aatteen promoamisen ohella saman aatteen tehokkaaseen vastustamiseen. Jos kaikki totalitaarisiin ideologioihin liittyvä on tabua, voisiko taka-ajatuksena olla, ettei meidänkään järjestelmämme totalitaarisista piirteistä voi eikä saa puhua enää oikeilla nimillä?

Ihmisillä täytyy olla sananvapaus, ajatuksenvapaus ja väärässä olemisen vapaus. Nämä ovat minulle pyhiä asioita. Muussa tapauksessa tämän yhteiskunnan voi toivotella helvettiin siinä missä natsi-Saksankin.

Globalitarismi

Tuntuuko sinusta, että hallitus ajaa tänne pakkotoimia, sulkuja, poikkeustiloja, yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien riistoa riippumatta siitä, miten korona leviää? Näyttävätkö rajoitukset ylimitoitetuilta siihen nähden, että koko maassa on tehohoidossa parikymmentä koronapotilasta – pääasiassa monisairaita vanhuksia? Epäilyttääkö koko epidemian olemassaolo? Mietityttääkö positiivisten testitulosten luotettavuus – PCR-testien on vahvistettu tuottavan joka tapauksessa pienen prosentin vääriä positiivisia? Onko mielessä käynyt, että koko käsitys koronaepidemiasta voi pohjautua näihin vääriin positiivisiin? Oletko yhdistänyt asiaan influenssan lähes täydellisen katoamisen, joka tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta? Arveluttaako, kun kaikkea valtavirtatarinasta poikkeavaa informaatiota kohdellaan harhaanjohtamisena ja erityisesti Facebook kunnostautuu sen sensuroinnissa? Ihmetteletkö, miksi valtavirtatarinasta poikkeavat tieteelliset tutkimuksetkin – kuten tanskalainen tutkimus maskien tehottomuudesta ja kiinalainen tutkimus oireettomien tartuntojen puuttumisesta – vaietaan kuoliaiksi valtamediassa? Vaikuttaako siltä, että kaikki tämä on tarkoitushakuista, ehkä jopa harhaanjohtamista?

Tervetuloa joukkoon. Tuhannet ihmiset Suomessa ja miljoonat maailmassa ovat tehneet yksinkertaisen johtopäätöksen: koronatoimissa on kysymys aivan muusta kuin koronasta. Niillä toteutetaan ilmiselvästi jotakin suunnitelmaa tai operaatiota, joka ei liity millään tavalla virukseen eikä sairauteen.

Great Reset on visionäärien ja suurbisnesjohtajien yhteinen hanke, jonka pääkohdat on tiettävästi ollut tarkoitus lanseerata ilmastonmuutoksen myötä. Nyt sille on saatu kiireisempi aikataulu koronan avulla. Great Resetillä on salaliittoteorian leima (salaliittokortti on uusi natsikortti!), mutta nimi on suoraan peräisin Maailman talousfoorumin (WEF) vuoden 2020 kokouksesta ja sen ohjelmasta. Great Resetin pääkohdat on ilmaistu avoimesti, mutta niiden tulkinta jättää melkoisesti pelivaraa. Niinpä hankkeen on epäilty edistävän agendaa, jonka tähtäimessä on suuryhtiöiden tyrannia, pienyritysten tuho, ihmisyksilöiden toiminta-alan kapeneminen ja kansanjoukkojen pitäminen aisoissa sekä propagandan että tarkkailun ja rankaisemisen idean pohjalta.

En olisi varma, että nimenomaan WEF ja sen puhemies Klaus Schwab johtavat maailmaa tätä kohti. Päinvastoin se tuntuu salaliittoteoreetikoiden usein suosimalta epäilyttävän helpolta vaihtoehdolta. Mutta joku tai jokin meitä ohjaa siihen suuntaan. Se on asioita tarkkailevalle selvää. Hyvä esimerkkitodiste on puhe "uudesta normaalista", jota määrittävät kasvomaskit, käsidesi, turvavälit, alue- ja toimialakohtaiset sulut sekä ulkonaliikkumiskiellon uhka. Maskien ja käsidesin mukanaolo on huomionarvoista, koska niiden ympäristövaikutus on kielteinen. Ympäristön lisäksi ollaan valmiita uhraamaan kokonaisia elinkeinoja – erityisesti tapahtuma-ala, mutta helisemässä on myös mm. julkinen kulttuuritoimi (kirjastot, museot). Perusteettomat maskipakot tai -suositukset palauttavat mieleen, että kasvojen peittämisen vaatimus on aina ollut suosittu autoritaarisissa järjestelmissä. Ehkä kaikkein kuvaavin on mielenosoituskielto, joka on langennut kokoontumiskiellon näennäisenä sivutuotteena.

Entä sitten? Eikö tässä nyt ole kyse siitä, että nujerretaan pandemia ja sitten palataan normaaliin? Käsite "uusi normaali" kuitenkin kavaltaa, ettei tämä kaikki ole mihinkään häviämässä, vaikka pandemia häviäisikin. Lisäksi Maailmanpankki on ilmoittanut koronakriisin jatkuvan vuoteen 2025. Ne, jotka ovat kasvaneet edes osittain samanlaiseen kriittiseen maailmankuvaan kuin minä, ymmärtävät, että Maailmanpankki, jos joku, tietää. Viidessä vuodessa moni inhimillisen käyttäytymisen osatekijä ehtii peruuttamattomasti muuttua. Eikä tässä vielä kaikki: uusia rajoituksia ja vaatimuksia innovoidaan koko ajan. Rokote- ja terveyspassien sekä pakollisten terveystarkastusten ja koronatestien (niiden, jotka tuottavat vääriä positiivisia!!) ehdottaminen on askel äärimmäisen vaaralliseen suuntaan. Kritiikittömän ihmisen silmissä nyt mennään terveys edellä; alkeellisen kritiikin perustason mielestä mennään turvallisuus edellä; oikeasti kriittinen ihminen ymmärtää, että kysymys on auktoriteettien tottelemisesta.

Suunta on siis totalitaristinen. Koska hajota & hallitse -politiikka voi edelleen hyvin ja tekee tuhojaan, totalitarismin vastustajat ovat erimielisiä, mihin meitä ollaan viemässä. Ne, joiden tausta on oikeistolainen – Trump-mielinen tai perussuomalainen – paasaavat meitä uhkaavasta "kommunismista" ja epäilevät tänne tuotavan Kiinan yhteiskuntajärjestelmää. Ne, joiden tausta on vasemmalla, puhuvat tietysti "fasismista". Hajota & hallitse -politiikalle ei pidä antaa pikkusormen puolikastakaan. Edellä mainittujen käsitteiden sijaan suosittelen puhumaan totalitarismista tai vielä täsmällisemmin globalitarismista (= totalitarismi globaalilla tasolla). Meitä ajetaan koronakurin ja propagandan avulla kohti jonkinlaista totalitaarista maailmanvaltiota. Natsi-Saksa sai liittoutuneet vastaansa, mutta globalitarismilla ei olisi eikä voisi olla yhtään ulkoista uhkaa. Eikä siitä olisi paluuta ainakaan ilman traagista, veristä maailmansisällissotaa.

Mutta huolimatta hajota & hallitse -politiikasta, 2010-luvun lopulla ihan avoimesti todetusta "kulttuurisodasta" ja jopa siitä, että suhtautuminen koronakuriin merkitsee jälleen uutta kansakunnan jakoa, globaalin dystopian rakentamisella on yllättävä vaikutus, jota globalitaristit eivät selvästi osaa ottaa huomioon. Yllättävät ihmiset ovat alkaneet löytää toisiaan ja yhdistyä. Twitterin englanninkielisissä keskusteluissa on todettu oikeisto–vasemmisto-jaon menettäneen merkityksensä ja uuden jaon muodostuneen libertarismin ja autoritarismin välille. Yhdessä ketjussa käytettiin pykälää suorasanaisempaa ilmausta "Freedom – Authoritarian". Vapaus yhdistää. Itse totesin, että nyt saattavat "vanhan koulun sosialistin" kanssa olla samaa mieltä "kristityt ultrakonservatiivit, libertaarikapitalistit ja hardcore-anarkistit". Suomalaisessa Twitter-keskustelussa saattavat kohdata samanmielisinä esimerkiksi oikeistokonservatiivinen ekonomisti, meditoiva ja joogaava wellness-ihminen, lähellä scifiä liikkuva salaliittoteoreetikko, kulttuurimielinen humanisti ja sitoutumaton vasemmistolainen.

Kunnollisella yhteistoiminnalla alkaa kuitenkin olla kiire. Jotkin kielteiset yhteiskunnalliset muutokset alkavat jo olla peruuttamattomia. Lisäksi pelkopandemian psykologiset ja sosiaalipsykologiset vaikutukset voimistuvat kuukausi kuukaudelta. Ihmiset, jotka vastustaisivat globalitarismia, eivät välttämättä ole siihen kykeneviä. Paineen alla osa ihmisistä luovuttaa, alistuu ja mahdollisesti ajautuu alkoholismiin, muihin päihdeongelmiin, mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Yhtä selvästi tunnistettava ihmisryhmä puolestaan ajautuu vastapuolisiin ääriliikkeisiin, ZeroCovid-liikkeen tyyppiseen kiihkoiluun, jossa rajoittajien ja kurjistajien sijaan paha olo kohdistetaan sijaissyyllisiin – meihin pandemiakriitikoihin. Tässä on jo yleisesti ehditty todeta olevan kysymys Tukholma-syndroomasta eli panttivankien myötämielisyydestä kaappaajiaan kohtaan.

Vastarintaliikkeen on syytä järjestäytyä nopeasti. Mikäli Suomessa kuntavaalit demokratiaa halventaen siirretään, liikkeelle saattaisi avautua mahdollisuus ehtiä jopa niihin mukaan. Tärkeämpää on järjestäytyä ja verkostoitua väkeväksi voimatekijäksi, joka pelkällä olemassaolollaan luo näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan vastakkainasettelun ja kontrastin vallanpitäjiin. Tätä varten eri poliittisten taustojen ihmisten on tärkeää hylätä vanha vastahankaisuutensa keskinäiseen yhteistoimintaan. Toisen maailmansodan liittoutuneet alkoivat riidellä heti, kun natsit oli syösty vallasta, mutta vain niiden pidättäytyminen keskinäisestä konfliktista mahdollisti natsien syöksemisen vallasta.

Jos globalitarismin vastustajat ja pandemiakriitikot päättävät järjestäytyä puolueeksi, heidän on löydettävä yhteinen sävel monen muunkin asian suhteen. Vaikka ensi töiksi ratkaistaisiin akuutti kriisi, ei pidemmän päälle ole hedelmällistä jäädä yhden asian liikkeeksi. Sananvapauden puolustaminen on takuulla yksi yhdistävä tekijä. Big Techin – ihan erityisesti Facebookin ja Amazonin, jossain määrin Twitterin – harjoittama sensuuri nimenomaan pandemiakriittisiä ääniä kohtaan on herätellyt meilläkin tuhansia ihmisiä. Mediakriittisyys on varmasti myös yhteinen lähtökohta. Sananvapauden lisäksi voidaan tietysti puhua muustakin vapaudesta, ennen muuta yksilönvapaudesta, ja ihmisoikeudet istuvat sujuvasti niiden kylkeen. Samoin on selvää, että hajota & hallitse -politiikan vastustaminen on tärkeää ja uusi liike tekisi pesäeron edellä mainittuun "kulttuurisotaan": emme ole heräkkejä emmekä öyhöttäjiä, asiat riitelevät enemmän kuin ihmiset ja jos olemme ihmisiä vastaan, olemme tosiasiallisia vallanpitäjiä vastaan. Suurten bisnesyhtiöiden vallan murskaaminen on taatusti yhteisellä agendalla, ja ehkä uskalletaan ottaa kriittinen kanta kansainväliseen sääntelyyn esimerkiksi YK:n ja sen alajärjestöjen tai EU:n suunnalta.

Entä sitten? Mitä väliä sillä on globalitarismin kannalta, jos Suomessa perustetaan yksi uusi vastarinnan puolue? "Yhdeksi uudeksi puolueeksi" ei tietenkään pidä lähteä, vaan tavoitteen on sumeilematta oltava korkealla. Painotan silti edelleen, että puolueeksi järjestäytymisen sijaan tärkeää on järjestäytyminen sinänsä. Muutos on heti monta pykälää mahdollisempi, jos on olemassa vastarintaliike, joka saa aikaan valtavirtatotuuden laajamittaisen kyseenalaistamisen*, mielenosoituksia (myös laittomia!), muita joukkotapahtumia (myös laittomia!), lakkotoimia – ja mikäli muu ei auta, tarvittaessa samansuuntaisen avoimen konfliktin kuin on nähty muun muassa Hollannissa. (*Lisähuomio: radikaalien salaliittoväittämien ympärille ei pidä tehdä liikkeen sisäistä oikeaoppisten kerhoa, vaan koronakurin vastustus, vapauden vaatimus ja pandemian globalitaristisen tendenssin myöntäminen ehdottomasti riittävät.) Jokainen isompi tai pienempi hallinnollinen yksikkö, joka tavalla tai toisella kieltäytyy koronakurista ja "uudesta normaalista", murentaa globaalia ulottuvuutta. Siksi jokainen kaupunki, jokainen maa, jokainen taistelu on äärettömän tärkeä: ei vain sen maan tai kaupungin itsensä kannalta, vaan myös ihmiskunnan ja maailman vapauden kannalta.

Manifesti 2021

Vaikean vuoden 2020 jälkeen on käynnistynyt uusi vuosi 2021. Ilmassa on lisää edellisvuoden kaltaisia uhkia, ehkä jopa tehostettuja, mutta myös uutta toivoa. Ihmiset alkavat nyt herätä, havahtua, ymmärtää ja, mikä vähintään yhtä tärkeää, löytää toisiaan eli kaltaisiaan.

Ihmiset eivät ole tyhmiä. Ihmisissä on paljon enemmän ajattelun ja ymmärryksen kapasiteettia kuin he käyttävät ja näyttävät. Systeemi on pitänyt huolen, että sitä kapasiteettia on tuhlattu epämielekkääseen työhön, turhanpäiväiseen massaviihteeseen ja yhä useammin riitelyyn sosiaalisessa mediassa asioista, joita ei edes syvällisemmin mietitä, sellaisia ihmisiä vastaan, jotka voisivat olla pohjimmiltaan samaa mieltä, mutta näkökulma on toinen.

Ihmisissä on kapasiteettia ymmärtää, että ihmisen kuuluu olla vapaa, ihmisen kuuluu saada tietää asioista totuus, ihmisen kuuluu saada rakkautta ja rakastaa, ja sen vapauden, totuuden ja rakkauden alkulähde on ihminen.

Vapaus on ihmisen perusoikeus. Kukaan, joka sitä vapautta haluaa kahlita, ei ansaitse tukeamme eikä ääniämme. Jos epidemia iskee, ihmisten on voitava päättää itse, millä keinoilla tauti vältetään. Hallituksen tai viranomaisen ei pidä käskeä, että näin täytyy tehdä, noin ei saa tehdä; koulun tai työpaikan ei pidä käskeä, että tänne on tultava, täällä on oltava. Jollei ihminen tunne itseään kypsäksi päättämään tällaisia asioita itse, on tärkeää, että hän saa päätöksiinsä vilpitöntä vertaistukea.

Vapauteen kuuluu myös sananvapaus. Systeemin ei pidä päättää ihmisen puolesta, mitä saa sanoa ja mitä ei, eikä "väärien" sanojen kuulu aiheuttaa sanktioita. Yksityisen sektorin toimija on sinänsä oikeutettu päättämään, mitä sen alustalla saa sanoa ja mitä ei, kunhan käskytys tässä asiassa ei tule Systeemiltä. Lisäksi on syytä huolehtia siitä, että ihmisillä on muitakin paikkoja käyttää sananvapauttaan kuin yksityisen sektorin toimijoiden ylläpitämät alustat.

Sananvapaus liittyy myös totuuteen. Systeemin ei pidä olla esteenä totuuden etsimiselle ja löytämiselle. Jos Systeemi väittää omaa valhettaan todeksi, se ei tee valheesta totta. Ihmisillä on oikeus tietää, että Systeemi valehtelee, eikä heiltä pidä pimittää totuutta. Siksi sananvapaus on pyhä asia, sillä valehtelevan Systeemin alla elettäessä vain sananvapauden kautta on mahdollista saavuttaa yksilötasoa yleisempi ymmärrys totuudesta.

Ja totuuttahan pimitetään. Ihmisiä huijataan. On yhdessä ja yleisesti esitettävä vaatimus, että sumuverhot haihdutetaan ja totuus tuodaan päivänvaloon. Systeemin valheet eivät kestä päivänvaloa, ja Systeemiä ylläpitävä ihmisryhmä tietää sen. Siksi meitä pelätään. Olemme vaara. Ja kun ymmärrämme tämän, ymmärrämme saman tien myös, miksi meihin suhtaudutaan kuin olisimme vaara.

Kuitenkin totuus on vahvin, sillä totuus on totuus. Totuus on yleensä yksinkertainen ja aina looginen. Toivoa on niin kauan kuin on ihmisiä, jotka muistavat, mikä on totta tai kuinka totuuden voi ymmärtää. Siihen toivon ankkuriin on hyvä tarttua. Kun ankkuri nostetaan, sen mukana nousee totuus ja totuuden puolustajat – me. Kun toivosta edetään toimintaan, kysymys ei ole enää toivosta vaan uskosta. "Usko siirtää vuoria" on tunnettu sanonta. Meillekin on kaikki mahdollista, jos uskomme. Kaikki.

Usko ja toivo tarvitsevat seurakseen kolmannen eli rakkauden. "Suurin kaikista on rakkaus." Rakkaus on elämää synnyttävä ja ylläpitävä voima, suurin eteenpäin vievä voima ihmiselämässä ja maailmassa. Jos rakkaus häviää, häviävät ennen pitkää usko, toivo ja lopulta elämä. Ihmisiä ei koskaan pidä estää rakastamasta toisiaan. Jos Systeemi yrittää estää rakkauden tai rakastavan ihmiskohtaamisen, meidän on käytävä systeemiä vastaan armottomasti. Systeemi ei ole ihminen eikä minkäänlainen elävä organismi; sen tähden sitä ei kuulu rakastaa ja sen voi säälimättä tuhota. Vapaus rakastaa on vapauksista suurin tai ainakin kaunein. Näin ympyrä sulkeutuu.

Missä on vapauden, rakkauden ja totuuden lähde? Se on sinussa, minussa ja meissä. Rakkaus syntyy näkökulmasta riippuen sydämessä, aivoissa tai ihmisten energioiden kohdatessa. Se ei ole – eikä sen todellakaan pidä olla – Systeemin säädeltävissä. Meidän itsemme säädeltävissä se kuitenkin on: voimme oppia poistamaan mielellisiä ja kehollisia estoja rakkauden antamisen ja vastaanottamisen tieltä. Totuus on asiantila, jonka kaikesta Systeemin tai siihen liittyvien toimijoiden harjoittamasta pimityksestä huolimatta voi inhimillisten aivotoimintojen avulla löytää tai tunnistaa. Oppimiskyky, muisti, päättelykyky ja logiikan taju ovat kullanarvoisia. Samoin karsinoista riippumattoman ajattelun (thinking outside the box) osaaminen ja uskaltaminen on usein tärkeää. Ellei yhden ihmisen oma kapasiteetti riitä, yhdistyminen toisen kenties älyllisesti vahvemman tai itsenäisemmän ihmisen kanssa auttaa.

Vapautumisen ensimmäinen ehto on ihmisen oma tahto. Ilman sitä olemme mielin määrin Systeemin vietävissä. Toinen ehto on totuuden taju. Näiden avulla ihminen voi vapauttaa itsensä tekijöistä, jotka ylläpitävät Systeemin valtaa hänessä itsessään. Näin on tärkeää tehdä: kun sinänsä viattomasta harrastustoiminnosta ilmoittaminen sosiaalisessa mediassa orjuuttaa sinut, Systeemi orjuuttaa sinut; kun ehdollistut tietyille valtavirta-tv-ohjelmille tai mainoksille, ehdollistut Systeemille. Langat on syytä pitää omissa käsissä.

Systeemi kuitenkin toimii myös suoraan. 2020-luvun alussa on nähty tyrmäävästi, kuinka pitkälle Systeemi ja sitä puolustavat ihmiset ovat valmiita menemään, kun syy on näennäisesti tarpeeksi hyvä. Tietysti Systeemi itse määrittää syyn, tarpeen ja hyvyyden. Kun vapaudenriisto ja orjuuttaminen uhkaavat, ihmisyksilön pitäytyminen vapaana ja puhtaana ei aina riitä. Silloin ihmisten yhdistyminen – rakkauden ydin ja totuuden löytämisen apu – on kultaa kalliimpaa. Kun Systeemi kieltää ihmisiä nimenomaan yhdistymästä, on syytä käydä armottomaan, säälimättömään taisteluun Systeemiä vastaan sekä yhdessä että erikseen. Sitä varten meidän on löydettävä toisemme yli karsinoiden.

Vuosi 2021 voi olla historiallinen rajapyykki, virstanpylväs, tienhaara josta kuljemme suuntaan A tai B. Kun seuraamme johtotähtinä vapautta, rakkautta, totuutta ja omaa ihmisyyttämme, emme voi kulkea harhaan. Vuoden 2021 alussa elämme todellisuudessa, jossa näitä asioita vastaan on kohdistunut meidän sukupolvellemme ennennäkemätön hyökkäys. Tämän toiveikkaana kääntöpuolena ihmiset ovat havahtumassa, heräämässä ymmärtämään näiden asioiden voiman. Ihmiset ovat ymmärtämässä oman voimansa, erikseen ja yhdessä. Kun Systeemi pettää meidät, meidän on yhdessä aihetta pettää Systeemi. Emme tarvitse orjuuttajaa. Tarvitsemme itseämme ja toisiamme.

Politiikan uusjako – kuka on jäljillä?

Eduskuntavaalien 2019 edellä päätoimitin Undie Media -printtilehden ensimmäisen numeron. Muotoilin sen "vaalioppaaseen" seuraavan virkkeen: "IPU on kuitenkin KTP:n ohella niitä, joiden ääniä todennäköisimmin mystisesti katoaa ääntenlaskun yhteydessä, joten niiden on oltava jäljillä." Esittelin lehteä Tampereen keskustorilla itsenäisyyspuolueen ehdokkaalle Hemmo Silvolalle. Hänen reaktionsa tähän tekstinkohtaan oli kiinnostava: hän kertoi ymmärtävänsä erittäin hyvin, miksi juuri näiden kahden äänet katoavat. Nyt Kommunistinen työväenpuolue on kadonnut puoluerekisteristä ja tuskin palaa takaisin; IPU:n konsepti taas ovat kadonnut entistä pahemmin, ja nimikin on mennyt uusiksi: "Tasapainon puolesta – IPU." Jäljillä olemisesta rangaistaan, osin järjestelmän, osin ainakin näennäisesti suoraan äänestäjien taholta.

Vuodenvaihteen 2020–21 molemmin puolin on alkanut kiehtovasti tuntua siltä, että ihmiset ovat pääsemäisillään jäljille. Ihmisten etsimis- ja löytämisvaiston herättäneitä impulsseja ovat kohtuuden ja järjen vastainen koronakuri (totalitarismi!), eripuraisten leirien ohjelmoidulta näyttävä vastakkainasettelu (hajota & hallitse!), Capitolin valtaus Washingtonissa reaktioineen ja epäselvyyksineen (lavastettu? QAnon?), USA:n laillisen presidentin suun sulkeminen sosiaalisessa mediassa (bisnesfirmojen valta yli demokraattisesti valitun hallitsijan?) sekä operaatio, jossa tuhansien "väärin" ajattelevien tilit poistettiin Twitteristä ja heidän suosimansa Parler Googlen ja Applen sovelluskaupoista ja lopulta Amazonin verkkoalustalta (natsi-Saksaan ja Stalinin Neuvostoliittoon vertautuva puhdistus?).

Luonnollisesti jäljille päässeiden kimppuun on hyökännyt poliittisia saalistajia – molemmissa merkityksissä. Suomessa perussuomalaiset ovat erityisesti yrittäneet omia koronakritiikin ja sananvapauden puolustuksen itselleen. Koska persut ovat oikeistolaisia, he ovat tietysti leimanneet koronakurin ja sananvapausrajoitukset vasemmistolaisiksi ilmiöiksi – usein jopa "sosialismiksi" tai "kommunismiksi" – vakuuttaakseen etsijät siitä, että uhka tulee vasemmalta, siispä heidän on turvattava oikeistoon. Me emme kuitenkaan unohda, että koronaepidemian saapuessa lukuisat perussuomalaiset vaativat päinvastoin tiukempaa koronakuria. Persuvetoisissa keskusteluketjuissa epäiltiin, ei koronapandemiaa huijaukseksi, vaan vallanpitäjien pimittävän tietoa taudin todellisesta pahuudesta. Jopa ulkonaliikkumiskieltoa väläyteltiin, maskipakosta puhumattakaan. Persuleiristä löytyy yhä tiukan koronakurin ihmisiä. Kun tähän lisätään, että nuo "sananvapauden puolustajat" blokkaavat sosiaalisessa mediassa lähes yhtä hanakasti kuin tästä syystä pilkkaamansa vasemmistolaisetkin, heidän populistinen kuplansa voidaan puhkaista.

Vasemmistolaiset jatkavat koko 2010-luvun hämmentänyttä linjaansa: he eivät houkuttele ketään luokseen, vaan sysäävät etsijöitä poispäin. Niinpä Virallisen Totuuden™ kyseenalaistajia on leimattu äärioikeistolaisiksi, Trumpin kannattajiksi, vaarallisiksi valheiden ja huuhaan levittäjiksi. Tämä kaikki on hyvin dramaattista, sillä vielä kymmenen vuotta sitten tuhansille etsijöille oli päivänselvää, että vasemmisto on oikeistoa enemmän jäljillä. Vasemmisto todella ymmärsi jotain ylikansallisen suurbisneksen lisääntyvästä vallasta ja siihen liittyvästä totalitarismin uhasta. Nyt vasemmisto kumartelee ylikansallisia suurbisnestoimijoita, jotka toimivat sen mielestä moraalisesti oikein.

Mutta mikä poliittinen ryhmä on oikeasti jäljillä, elleivät perussuomalaiset tai vasemmisto? Ikävä kyllä vastaus on: ei mikään.

Totta kai jokaisella merkittävällä ryhmällä on jotain käryä jostain. Vasemmalla tajutaan yhä kohtalaisesti sosiaalisen tasa-arvon päälle, demareissakin hitusen. Perussuomalaisissa on laajalle levinnyttä ymmärrystä sananvapaudesta. Vihreiden ja keskustan käsitykset luonnonläheisyydestä ovat miltei vastakkaiset, mutta kumpikaan ei ole täysin väärä. Jopa kokoomuksessa ollaan jyvällä, kun puhe on yhteiskunnan sulkemisesta pandemiassa: se tekee kokonaisvaltaisesti huonoa.

Muttamutta. SDP on Sanna Marinin hallituskaudella esiintynyt äärimmäisenä holhousyhteiskuntapuolueena, jonka johdolla Suomeen pystytettiin keväällä 2020 poliisivaltio – jonka heijastuksia on yhä jäljellä. Vihreät märehtivät maahanmuuttomyönteisyyttään (enintään pienellä ilmastolisäyksellä), höpöttävät läntisistä arvoista ja välillä vihjaavat, että voisimme liittyä Natoon. Kokoomuksen ulostulot ovat viime aikoina useammin naurattaneet kuin suututtaneet, saati innostaneet. Keskusta on edelleen kadoksissa jossain vanhakonservatismin ja uusliberalismin välimaastossa.

Uusliberalismin? Milloin olet viimeksi nähnyt käytettävän tätä termiä? Ja kuitenkin sitä nimenomaan pitäisi käyttää. Muita kiinnostavia käsitteitä ovat globalismi, korporatismi ja tietysti totalitarismi. Näiden kautta ymmärrämme vuoden 2021 poliittisesta asetelmasta paljon enemmän kuin pitäytymällä klassisiin vasemmistoon ja oikeistoon, sosialismiin ja kapitalismiin, fasismiin ja kommunismiin, edes liberalismiin ja konservatismiin, saati porvareihin ja työläisiin. Poliittiset aktivistit, jotka länkyttävät länkyttämästä päästyään natsien tai kommunistien uhasta, ovat siis tuskin jäljillä. Toki eri ryhmistä voi saada myös kiinnostavia käsiteyhdistelmiä. 'Korporaatiokommunismin' kaltaiset sanahirviöt on paikallaan jättää hölmöiksi kuriositeeteiksi, mutta 'globaali kapitalismi' ja 'liberaali totalitarismi' osuvat lähelle maalia.

Näen 2020-luvun alun yhteiskunnallisesti ja poliittisesti käänteentekevät ilmiöt nimenomaan uusliberalismin jatkona tai reaktiivisesti synnyttäminä. Sana 'globalismi' ei itsessään tarkoita muuta kuin maailmanlaajuisuusaatetta, mutta yhdistettynä uusliberalismiin (ja sen yhteiskuntakäsitykseen sisäänrakennettuun kapitalismiin) siitä on tullut hirviö. Yhteiskunnat ja kulttuurit, riippumatta kansallisista, alueellisista ja paikallisista erityispiirteistä, on pyritty alistamaan massiivisille ylikansallisille koneistoille, sopimuksille ja laeille ylimmän vallan kuuluessa ylikansallisten firmojen ja korporaatioiden täysin epädemokraattisille johtoportaille. Demokraattisia elimiä käytetään kumileimasimina, asema poliittisessa järjestelmässä ei enää suoraan korreloi vallan kanssa ja ylimmillä portailla pönöttävät ne poliitikot, jotka diilailevat kaikkein perusteellisimmin kaikkein vallakkaimpien bisnespomojen kanssa. Bilderberg-kokoukset ovat jäävuoren huippu.

Jäljillä oleminen on sitä, että ymmärtää täysin ylilyödyn koronakurin ja törkeät sananvapausloukkaukset uusliberalistisen globalismin, globaalin uusliberalismin, miten sen ilmaisemmekin, uudeksi kehitysasteeksi. Jäljillä olijat ovat jo kauan nähneet, että yhteiskuntamme näennäisliberaalin kuoren alle on kätkeytynyt totalitarismi, ikään kuin totalitarismi 2.0; sen onnistunut kätkeminen kritiikittömiltä katseilta on osa totalitarismia ja olennainen osa sen uutta muotoa. Sopivan hetken tullen piiloinen pyrkii muuttumaan avoimeksi, ja miljoonan taalan paikan tälle tarjosivat uuden pelottavan taudin leviäminen ja USA:n presidentinvaalien tulos jälkiselvittelyineen. Valtamedia toimii tässä prosessissa hyvin merkittävässä roolissa: se levittää "oikeaa" totuutta ja vaikenee "väärästä" tai esittää tämän esiintuojat uhkana. Kun Twitter poisti presidentti Trumpin tilin ja yli 70 000 (!) QAnoniin liitettyä käyttäjätiliä, se todisti, että 1) sosiaalisesta mediasta on tullut valtamediaa, 2) bisnesfirmojen valta ylittää demokraattisesti valittujen päättäjien vallan. Yksin Twitterin kannalta asiassa ei olisi järkeä, sillä se menetti jo Trump-operaation myötä viisi miljardia dollaria markkina-arvostaan. Tiedän, että salaliittokortti on uusi natsikortti, mutta "oikein ajattelevien" päättäjien ja miljardibisneksen yhteishanke selittäisi paljon. The Great Reset?

Pohjimmiltaan kyse on siitä, mitä kyselin jo keväällä 2020: hyväksymmekö systeemimallin, jossa ihminen nähdään koneiston osana, vai vaadimmeko ihmisen itsenäisen ajattelun ja harkintakyvyn olemassaolon hyväksymistä ja siihen luottamista. On helppo heittää herjaa "5G-sirun" syöttämisestä ihmiseen koronarokotteessa. Ei tarvita mitään sirun salaujutusta, jos 1) ihmiset käyttäytyvät muutoinkin ohjelmoidusti, 2) ilmapiiri muuttuu hyväksyväksi sirun asentamiselle vapaaehtoisesti. Ihmisten ihmisyys on vallanpitäjille uhka. Sitä on suojeltava ja puolustettava viimeiseen hiki- ja veripisaraan saakka. Joka erehtyy tukemaan edellä esitettyä systeemimallia edistävää politiikkaa, ei yksinkertaisesti ole jäljillä, vaikka hänen puolueellaan olisi kuinka hyvä maine hänen omassa leirissään.

Tästä syystä meidän on liityttävä vapaustaistelijoihin – vaikka heillä olisi kuinka huono maine omassa leirissämme – niin koronan kuin sananvapauden yhteydessä. Samalla puramme leirien välistä "ohjelmoitua" vastakkainasettelua ja vaikeutamme hajota & hallitse -politiikkaa. Jos mikään puolue ei tue yhteistä missiotamme, on perustettava uusi vapauden, ihmisyyden ja totuuden puolue, kun demokratia on ainakin teoriassa yhä olemassa. Me olemme yhä jäljillä.

Tapaus Julian Assange ja tapaus Ilja Janitskin

Mikäli joku vielä uskoo, että länsimaat muodostavat oikeudenmukaisen arvoyhteisön, sen uskon täytyisi romuttua viimeistään hänen ajatellessaan Wikileaksin perustajan Julian Assangen kohtaloa. Assange etsintäkuulutettiin Ruotsissa tekaistuilla syillä, ja koska hänen oli syytä pelätä Ruotsin viranomaisten luovuttavan hänet USA:han (joka pitää Assangea rikollisena nimenomaan informaatiosyistä), hän Britanniassa ollessaan haki turvapaikkaa Ecuadorin suurlähetystöstä Lontoossa. Tämä tapahtui vuonna 2012, ja sen jälkeen hänen ei ole ollut mahdollista poistua tästä yhdestä rakennuksesta. Lukuisien vuosien ajan hän osallistui Wikileaksin työhön sekä yksityishenkilönä sosiaalisen median keskusteluun. Maaliskuussa 2018 Ecuadorin suurlähetystö kuitenkin katkaisi Assangen verkkoyhteydet. Tämän uskotaan liittyvän käänteeseen USA:n ja Ecuadorin välisessä suhteessa. Siitä lähtien hänet on pidetty, paitsi pimennossa fyysiseltä ulkomaailmalta, myös mediapimennossa. Käytännössä Assange on siis vanki, ja hänen on kerrottu olevan sekä fyysisesti että psyykkisesti hoidon tarpeessa.

Julian Assangen luulisi siis olevan sekä sananvapauden että ihmisoikeuksien puolustajien sydämenasia – myös meillä Suomessa. Sen sijaan hänen kohtalostaan on aika pitkälti vaiettu, ja Suomi on näin ollen liittynyt "läntiseen arvoyhteisöön" negatiivisessa mielessä. Suhteellisen laajoissa piireissä on kuitenkin keksitty nostaa kunniaan ihan ikioma sananvapaustaistelun sankari. Hän on Ilja Janitskin, MV-"lehden" perustaja. Hänet etsintäkuulutettiin Suomessa vuonna 2016, minkä jälkeen poliisi pian "vangitsi hänet poissaolevana". Itse Janitskin oli tuolloin Espanjassa, jossa hänet tilapäisesti pidätettiin, mutta päätöstä luovuttamisesta Suomeen ei ollut tehty ja niinpä hän pääsi vapaaksi. Luovutuspäätöksen synnyttyä Janitskin pakeni Andorraan, jossa hänet myöhemmin otettiin kiinni ja lopulta luovutettiin Suomeen huhtikuussa 2018. Häntä epäillään yhteensä 12 eri rikoksesta. Myös Janitskinin (fyysisen) terveyden on kerrottu olevan heikossa kunnossa.

Julian Assange ja Wikileaks ovat todella onnistuneet muuttamaan maailmaa armottomilla paljastuksillaan. Niiden vaikutus on ollut niin mullistava, että länsimaiden ja varsinkin USA:n korkein eliitti on yksiselitteisesti nimennyt hänet viholliseksi. Ilja Janitskin on myös onnistunut muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa, mutta banaalisti, brutaalisti ja nähdäkseni yksiselitteisen negatiivisesti. MV-"lehti" on todellisten vallanpitäjien sijaan kääntänyt kansalaisten mielipiteitä sekä yksittäisiä toimittajia että ihan ruohonjuuritason vaikuttajia vastaan, jos nämä ovat olleet väärää mieltä yhdestä avainkysymyksestä – maahanmuutosta. Edelleen, Janitskinia voi olla jahdattu sellaisin osaperustein, joista ei olisi piitattu jonkun toisen rikoksentekijän kohdalla; hänen venäläinen sukutaustansa ja väitetyt yhteydet Venäjälle saattavat myös olla edesauttaneet tätä jahtia. Siitä huolimatta on täysin selvää, että Ilja Janitskin on rikollinen, kun taas Julian Assangeen kohdistetut tekaistut ruotsalaiset rikossyytteet on jo hylätty ja häntä pitää piilossa vain amerikkalainen paranoia valtionvastaisesta toiminnasta. Tässä yhteydessä USA:n asema "maailmanpoliisina" ilmenee varsin brutaalisti.

Ilja Janitskin ei ole sananvapaustaistelija. Hän on radikaalivanhoillinen infosoturi ja häikäilemättömän ahne ihmisten tietämättömyyden hyväksikäyttäjä. MV-"lehti" on muutamassa vuodessa onnistunut täysin tuhoamaan sen rakentavan valtamediakritiikin, jota peräänkuulutin – ja loin – muun muassa kohtalaisesti lukukertoja keränneen Valtamedian mediavalta -artikkelin yhteydessä. Janitskinin ja hänen "lehtensä" vaikutuksesta vasemmistoväen mielialat ovat kääntyneet hyvällä nupulla olleesta mediakritiikistä entistä yksimielisemmäksi valtamedian hyväksynnäksi, ja koko käsite "valtamedia" on saanut radikaalioikeistolaisen leiman. Tältä pohjalta MV-"lehteä" voisi pitää mahdollisena false flagina – ja sen nostaminen nykyiseen huomioarvoonsa on sellainen ihan taatusti. Mikään ei palvele oikeistolaista valtamediaa paremmin kuin näkyvän viholliskuvansa oikeistolaisuus; se käyttää ihmisten tietämättömyyttä hyväkseen.

Sen sijaan Julian Assange on sananvapaustaistelija. Hän on 2010-luvulle sitä, mitä Nelson Mandelat ja Martin Luther Kingit ovat edustaneet omina aikoinaan: oikeuden ja totuuden puolustaja, valtansa vääryyteen ja valheeseen perustaneiden vallanpitäjien uhri. Hän ei ole Hillary Clintonia vastaan suunnatuista paljastuksista huolimatta Donald Trumpin kannattaja – eikä todellakaan Putinin Venäjän kätyri. Wikileaksin Hillary-kritiikki on itse asiassa onnistunut kääntämään USA:n demokraattien kannattajia poispäin Clintonin ja Obaman edustamasta salakavalasta sivistysporvarillisuudesta vasemmalle kohti Bernie Sandersin ja Alexandria Ocasio-Cortezin sosiaalidemokraattista linjaa. Mitä taas Venäjään tulee, minusta Assangen ja Wikileaksin leimautuminen sen etujen puolustajiksi esittää yhden 2010-luvun väistämättömän medialukuprosessin: mitä kriittisempi länsimaista yhden totuuden valtamediaa kohtaan olet, sitä paremmin ymmärrät, että venäläismedian edustamat näkökulmat maailmanpolitiikasta ovat usein totuudenmukaisia.

Ilja Janitskinin samastaminen Julian Assangeen on osoitus suhteellisuudentajun, ja todellisuudentajun, täydellisestä pettämisestä.

Kuulukoon Wikileaksin ja Julian Assangen ääni; vaietkoon MV-"lehden" ja Ilja Janitskinin ääni; nouskoon vasemmistolaisen valtamediakritiikin ja totuuden ääni.