TÄYSILLÄ TÄMÄ KESÄ

"Tule vastaan, tule vastaan.
Tule nyt, kun vielä voi."
— Juice Leskinen

Vielä pääsemme lähtemään. Vielä pääsemme maanteille, moottoriteille, rautateille, kävelyteille – jopa puomein suljetuille yksityisteille, kun on sopiva kulkuneuvo ja hetki. Vielä pääsemme tapaamaan toisiamme. Vielä on tapahtumia, joissa ihmiset kohtaavat. Vielä on eläviä kaupunkeja, ja mikä parasta, näin kesällä jopa elävää maaseutua. Vielä on kaikkea. Eletään täysillä tämä kesä!

Bensa on sikamaisen kallista, mikä kurittaa köyhiä varsinkin isojen kaupunkien ulkopuolella. Mutta vielä se ei ole tätä kalliimpaa. Kaksi ja puoli on vähemmän kuin kolme, ja kolmekin on vähemmän kuin neljä tai viisi. Vielä pystymme ajamaan. Vielä pääsemme kesän kauneimpiin matkakohteisiin ja löydämme päräyttävimmät kesäyllätykset. Eletään täysillä tämä kesä!

Ukrainassa soditaan. Melske kuuluu joidenkuiden korviin täälläkin. Se melske on sekoittanut selvät sävelet, ja kansa on saatu lopultakin – vuosikymmenten väsyttämisen jälkeen – haluamaan Natoon, ehkä myös siihen lopulliseen yhteenottoon itänaapurin kanssa. Mutta vielä on rauha Suomenmaassa. Vielä ei pyssyjen pauke oikeasti kuulu, ei pommiteta kouluja eikä polteta siltoja, eikä kansaa vaadita tarttumaan aseisiin. Vielä ihmiset, eläimet, kasvit, taide, kulttuuri ja kaupankäynti saavat rauhassa elää. Eletään täysillä tämä kesä!

Maailmassa kiertää tauteja. On koronavirusta, apinarokkoa, influenssaa ja mitä milloinkin. Monet ovat säikkyneet niitä ja muuttaneet pysyvästi elintapojaan. Käytännössä ani harva saa kanssaihmisiltä mitään tartuntaa – ja jos saakin, kyse on todennäköisimmin jostain pienestä, jollaiset on kohdattu ja hoideltu ennenkin. Ihminen ei ole biohasardi toiselle ihmiselle. Voimme nähdä, kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa toisemme niin kuin ennenkin. Vielä voimme keskustella, olla yhdessä, bilettää, rakastaa ja rakastella. Eletään täysillä tämä kesä!

Tällä vuosikymmenellä on nähty matkustuskieltoja ulkomaille ja ulkomailta, Uudenmaan maakunnan sulkeminen poliisivoimin ja maskivaatimuksia julkisissa kulkuneuvoissa. On uhkailtu ulkonaliikkumiskiellolla ja laajalla maskipakolla. Tämän kirjoitushetkellä on melko vapaata. Kotimaassa ja Pohjoismaissa rajoituksia ja kieltoja ei ole, ja muuallakin Euroopassa on taas helpompaa. Tulevaisuudesta ei ole mitään takuita, mutta nyt pääsemme menemään ja tulemaan, matkustamaan ja kuljeksimaan. Vielä on reppureissaajien, prätkäreissaajien, junareissaajien, automatkailijoiden, pyöräretkeilijöiden ja kulkureiden aika. Eletään täysillä tämä kesä!

Kesät 2020 ja 2021 olivat tappavan hiljaisia. Elämisen meiningille tärkeitä kesätapahtumia ei joko yritettykään järjestää tai ne peruttiin joko ylivarovaisuuden tai viranomaistoiminnan takia. Vuonna 2022 kesätapahtumia on kaikkialla. Vaikka peruutuksia yhä tulee, tapahtumien kirjo on suorastaan mahtava. Vielä pääsemme kuulemaan elävää musiikkia, näkemään eläviä muusikoita, ihailemaan taidetta, katsomaan elokuvia ja kesäteatteria, messuille ja myyntitilaisuuksiin tekemään löytöjä. Vielä tapaamme näissä tapahtumissa kaltaisiamme ihmisiä. Vielä on jotain, mikä yhdistää. Eletään täysillä tämä kesä!

Erityisen pahasti koronarajoitukset kiusasivat pienyrittäjiä. Myös uudet ympäristön tai epäselvemmän muutospaineen takia laaditut lait ja säännöt osuvat usein vaateliaimmin pienyrittäjiin. Tämä tulee sen päälle, että politiikka on jo ennestään tukenut ylikansallisia bisnesjättejä ja ylenkatsonut pienyrittäjiä. Siitä huolimatta vielä löytyy myymälää, kioskia, kahvilaa, ravintolaa, klubia, teatteria, näyttelytilaa, pop up -sitä ja -tätä. Vielä on muitakin kuin isot ketjut. Vielä on jotain yllättävää, poikkeavaa, ainutlaatuista ja tietysti paikallista, jota ei muualta löydä. Vielä me voimme löytää sen kaiken. Eletään täysillä tämä kesä!

Globaaleille bisnesjäteille sopii pienten ja keskisuurten yritysten siivoaminen pois markkinoilta. Oikeastaan markkinat silloin katoavat; globaaleja bisnesjättejä omistavat samat jenkkiläiset miljardöörit ja heidän apukätensä kuten pankit ja "varjopankit". Tämä antaa uuden maailman valtiaille lisää välineitä pyrkiä kohti todellista maailmanvaltaa. Mutta vielä he eivät suoraan hallitse tai määräile meitä. Vielä olemme periaatteessa vapaita. Voimme vielä kohtalaisen hyvin päättää itse elämästämme. Voimme tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, joita he eivät voi ennakoida eivätkä sekaantua niihin. Vielä voimme elää omaa hurjaa elämäämme. Eletään täysillä tämä kesä!

Vallanpitäjät ovat näyttäneet olevansa tarvittaessa valmiit sysäämään ei-toivotut ainekset yhteiskunnan ulkopuolelle. Näinhän uhattiin tehdä rokottamattomille, ja terveysalalla rokottamattomien työsuhteita onkin lopetettu joukoittain. Meille on tehty selväksi, että toisinajattelijat – "väärinajattelijat" – eivät mahdu valtaapitävien toivomaan yhteiskuntaan. Tänä kesänä me kaikki pääsemme kauppaan, kahvilaan, ravintolaan, keikoille, kesätapahtumiin, majoitusliikkeisiin ja julkisiin kulkuneuvoihin. Vielä voimme käyttää kaikkia palveluja, ja mehän käytämme. Eletään täysillä tämä kesä!

Tämä aikakausi on ollut todella raaka niille, joiden on muutenkin vaikeinta jaksaa. Nuorten mielenterveysongelmat ovat näkyvästi lisääntyneet, aikuisia on syrjäytynyt joukoittain, moni vanhus on menettänyt otteen elämänlangasta, ja iki-ihania päihteitä on kulutettu hurjasti. Meidän, jotka vielä jaksamme nousta sängystä, kävellä ulos ovesta ja kohdata maailman, on syytä kiitollisina ja tyytyväisinä tehdä niin. Ihan sama, miltä minäkin päivänä näytämme, onks mun tukka hyvin, kuinka paljon on kiloja ja löytyykö näyttäviä vaatteita. Tärkeämpää on, että yhä jaksamme elää. Eletään täysillä tämä kesä!

Tulevaisuudesta ei ole mitään takuita. Ei yhtään mitään. Tämä on tässä; tämä on elettävä nyt. Ja ehkä joskus universumin päästä, kun kesä on vihdoin lopuillaan kalenterissa, me tajuamme, ettemme halua luopua tästä enää ikinä, emme mistään syystä, emme vuodenajasta emmekä vallanpitäjistä johtuen. Päinvastoin: kenties haluamme viedä tämän kesämme vielä pidemmälle, muuttaa yhteiskunnan ja maailman siihen yhteensopivaksi.

Eletään täysillä tämä kesä. TÄYSILLÄ. Täysillä!

Kapitalismista

Peruskoulun viidennellä luokalla – luonnollisesti elimme vielä tukevasti 1980-lukua – maantiedon kirja opetti, että oli olemassa kapitalistisia ja sosialistisia maita. Kapitalismi oli käännetty "markkinataloudeksi" ja sosialismi "valtiojohtoisuudeksi". Myöhemmin olen oppinut, että kumpikin käännös on ongelmallinen. Siihen aikaan en vielä osannut kyseenalaistaa oppikirjan sivuakaan, ja päätin kapitalismin olevan hyvä järjestelmä, koska Neuvostoliitto oli perseestä. Opiskeluaikoina kellossani oli toinen ääni. Kapitalismi näytti tuhon järjestelmältä ja kaikkien inhimillisten ja ekologisten ongelmien aiheuttajalta. Suunnitelmallinen talous – sosialismi – ratkaisisi nämä ongelmat. Jossain vaiheessa opin käyttämään ilmausta "globaali kapitalismi", ja vielä nyttemmin olen alkanut entistä useammin puhua "Systeemistä" ilman kapitalismin korostamista.

Ihan viime aikoina on alkanut särähtää silmään ajattelu, jonka mukaan kaikki kapitalismi on yhtä pahaa. Korneimmillaan tämä on yrittäjävastaisuutta, koska "kaikki yrittäjät on porvareita ja kapitalisteja". Toisaalta samaa lähtökohtaa on käytetty maailmanpoliittisessa arvottamisprosessissa: jossain toisessa maassa kapitalismia on säännelty vähemmän kuin meillä, näin ollen se on kapitalistisempi maa, meidän maamme on puolusteltavissa sitä vastaan ja kaikin puolin parempi, se siitä. Ikävä kyllä Marinin hallitusta ja nimenomaan sen vasemmistosiipeä lähellä olevissa piireissä myös valtiollisia totalitaristisia koronatoimia on siedetty juuri siitä syystä, että toimet edustavat näennäisesti kapitalismin suitsintaa.

Vaikka minulla onkin akateeminen loppututkinto ja graduni oli ainakin väljästi määriteltynä yhteiskuntatieteellinen, kirjoitan seuraavan enemmän itsenäisenä pohdiskelijana kuin tieteellisenä tutkijana. Omaan silmääni on näet olemassa monta erilaista kapitalismia. En väitä, että nimenomaan tämä on jaottelu, jonka pohjalta kapitalismia pitäisi eritellä. Kirjoitelmani keskittyy tarkastelemaan toimimista kapitalistisen talousjärjestelmän osana, ja tarkastelun keskiössä on itse toimija eli yritys. Kapitalistinen talous syntyy ainakin teoriassa yritystalouksista, ja tarkemmin katsoen niitä on erittäin moneksi – siitä huolimatta, että voiton ja lisäarvon tekeminen sekä työvoiman hyväksikäyttö yhdistävät niitä kaikkia.

Ensiksikin on olemassa suurkapitalismia ja pienkapitalismia. Tässä jaottelussa ei ole mitään uutta tai yllättävää, ja välimuotojakin varmasti löytyy. Kun tarkastelemme yhteiskuntaa ja yhteiskuntajärjestelmää, on joka tapauksessa äärimmäisen eri asia puhua Microsoftista tai edes Nesteestä kuin savolaisesta grilliyrityksestä, joka on laajentanut alkuperäisestä kahteen muuhunkin toimipisteeseen. Periaatteellinen "porvari"- ja yrittäjävastainen ajattelu on valmis niputtamaan samaan kastiin myös käsityöläisverstaan, jossa yrittäjän apuna on yksi sesonkityöntekijä.

Toiseksi on selvästi olemassa valtakapitalismia ja vastakapitalismia. Valtakapitalismin yksinkertaistettu idea on: "Rahat tänne keinolla millä hyvänsä. Raha tuo myös valtaa." Toki lähes kaikki ylikansalliset suuryhtiöt kiillottavat mainettaan minkä jaksavat, mutta tosiasiassa ne ovat vastuussa leijonanosasta kapitalismin aiheuttamasta luonnon ja työläisten riistosta. Vähintään yhtä ongelmallista on, että valtakapitalismi tähtää kirjaimellisesti valtaan – maailmanvaltaan. Ilmastonmuutos ja koronaoperaatio ovat esimerkkejä asioista, joiden yhteydessä poliittiset (ja ainakin teoriassa demokraattiset) vallanpitäjät ovat sumeilematta diilanneet suuryhtiöiden kanssa ja jälkimmäiset näin ollen ujuttaneet jo toisenkin jalkansa sisään poliittiseen päätöksentekoon. Valtakapitalismiin liittyy myös iso joukko pienempiä yrityksiä, jotka ovat isompien alihankkijoita tai jälleenmyyjiä, kuuluvat muulla tavoin niiden verkostoon tai toimivat vain täydelleen valtakapitalismin pelisääntöjen mukaan. Vastakapitalismi sen sijaan toimii valtakapitalismia vastaan. Esimerkiksi lähellä tuotettua, luonnonmukaista tai GMO-vapaata ruokaa myyvä ketju pyrkii kaappaamaan osan valtaketjujen myynnistä ja samalla murtamaan epäterveellisen ja epäekologisen suurruokabisneksen valta-asemaa. Vastakapitalismin piiriin kuuluu myös yrittäjä, joka myy menetelmää sairauksien oireiden helpottamiseksi ja juurisyiden poistamiseksi ilman kemiallisia lääkkeitä. Hän tekee bisnestä, joka nakertaa ihmisten hätää hyväksikäyttävän suurlääkebisneksen valta-asemaa.

Vielä kolmanneksi on – luonnollisesti – olemassa globaalia ja ylikansallista kapitalismia, toisaalta kansallista, alueellista ja paikallista kapitalismia. On olemassa yritystoimintaa, joka täyttää kaikki kapitalistisen talouden tunnusmerkit, mutta joka toimii täysin jonkin tietyn valtion, valtionosan, maakunnan tai jopa kunnan sisällä. Tietysti pikkutaajaman korjaamokin toimii isojen väline- ja varaosatuottajien varassa, mutta se ei itse (tai kaltaistensa kanssa yhdessä) pyri valloittamaan maata – saati maailmaa – ja tunkeutumaan poliittiseen järjestelmään. On myös valtioita, jotka suhtautuvat myötämielisemmin kansalliseen (mukaan lukien alueellinen ja paikallinen) kuin ylikansalliseen ja globaaliin kapitalismiin. Venäjä on tällainen valtio. Sen sijaan sen naapurissa sijaitseva pieni Suomi ei erityisemmin piittaa omista sisämarkkinoistaan. Vain vientivetoiset suur- ja kasvuyritykset kiinnostavat päättäjiämme – muutoin päästetään ylikansalliset rellestämään. Korona-aika on korostanut tätä entisestään: pienyrityksiä menee nurin, niiden paikat valtaa USA:ssa, jossain EU-maassa tai jopa Kiinassa pääkonttoriaan pitävä suurbisnes.

Kaikki kapitalismi ei siis ole samanluonteista eikä samanarvoista. Kun ajattelen ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani Systeemiä, sitä luonnehtii nimenomaan globaali valtakapitalismi. Paikallinen pienkapitalismi on Systeemin kannalta vähäpätöistä ja kansallinen vastakapitalismi usein piikki Systeemin lihassa. Viime aikoina on näyttänyt siltä, että jopa paikallinen pienkapitalismi on pieni piikki Systeemin lihassa. Salaliitonomaiset hypoteesit koronakriisin hyväksikäytöstä pienten ja keskisuurten yritysten alasajossa voi luokitella "ei savua ilman tulta" -osastoon. Koko koronaoperaatio on hyödyttänyt nimenomaan globaalia valtakapitalismia ja tietysti näin ollen vahvistanut Systeemin asemaa, mikä käytännössä ilmenee totalitarismina – tai globalitarismina.

Lopuksi vielä omakohtainen näkökulma: mikä on pehmentänyt ja moninaistanut aikanaan niin yksipuolisen kielteistä asennettani kapitalismiin ja markkinatalouteen? Ystäväni, joka asui siihen aikaan maalla pikkukylässä, luennoi kerran minulle suurmaanomistajien vallasta turmella maisemia esimerkiksi kaatamalla kauas näkyvän mäen laelta metsän. Hän tunsi vain yhden vastalääkkeen: ostaa tarpeeksi maata voidakseen estää luonnonmaisemien hävittämisen. Itse tietysti ihmettelin, eikö poliittinen järjestelmä olisi parempi paikka vaikuttaa mokomaan harmiin. Tämä käynnisti pohdiskeluni siitä, kenen ehdoilla Systeemi toimii ja olen pohjimmiltani koko ajan tiennyt toimivan. Puolueet valtioiden ja kuntien hallinto- ja edustuselimissä vaihtuvat, mutta politiikka jatkuu samansuuntaisena. Mitä kurjemmiksi hallitukset ovat käyneet, sitä enemmän olen kyseenalaistanut julkisen sektorin toiminnan ja kääntynyt toiveissani kolmannen sekä yksityisen sektorin suuntaan. Tässä yhteydessä on myös syytä oivaltaa, että suuryhtiöistä tulee osa julkista sektoria sitä myöten kuin poliittiset ("demokraattiset") päätöksentekijät diilaavat niiden kanssa muut toimijat syrjäyttäen ja ehkä lopulta, prosessin huipentumana, sulautuvat yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Siihen verrattuna pien- ja vastakapitalismi alkavat ongelmallisesta toimintaperiaatteestaan huolimatta vaikuttaa ihan kannatettavilta asioilta.

Kuka hallitsee Suomea? Ihan oikeasti?

Suomi sai kesäkuussa 2019 uuden hallituksen. Monien odotukset uutta hallitusta kohtaan olivat korkealla. Pitkän kokoomusvetoisen jakson ja eritoten Sipilän hallituksen kauhuvuosien jälkeen meillä oli hallitus, jossa ei ollut kokoomusta eikä mitään perussuomalaisiin kytkeytyvää ja jonka ohjelmaluonnoksessa oli oikeasti paljon hyvää. Syksyn aikana on kuitenkin levinnyt hämmennys. Onko tämä se "punavihreäksi" leimattu koalitio, jolle enemmistö äänestäjistä antoi mandaatin?

Uusi hallitus on hyväksynyt asevientilupia sotaisiin maihin ja toteuttamassa edeltäjänsä suunnitelmaa uusien sikakalliiden hävittäjien hankinnasta – joidenkin lähteiden mukaan suunniteltua laajemmassa (ja kalliimmassa) mitassa. Ihmisoikeusaktivistit ovat tuohtuneet, kun Rinteen hallitus jatkaa ristiriitaista ja epähumaania pakolaispolitiikkaa passittamalla monta vuotta suomalaiseen yhteiskuntaan totutelleita turvapaikanhakijoita jonnekin Irakin ja Afganistanin sotatantereille. Aiemmin aiheesta äänekkäästi mesonneilta vihreiltäkään ei saa edes kunnon lausuntoa. Vasemmistoliitto kyllä pitää ääntä siitä, että "aktiivimallin" nimellä tunnettu työttömyystuen leikkaus poistetaan. Tilalle on kuitenkin tiettävästi suunnitteilla jokin toinen keppimalli, ja karensseja jaetaan enemmän kuin koskaan. Netissä kerää nimiä adressi, joka vaatii korotusta hallituksen "unohtamaan" toimeentulotukeen. Keskiviikkona 16.10. myös uutisoitiin, että hallitus on käynyt salaisia neuvotteluja EU:n komission kanssa EU:n päästövähennysvelvoitteen kiertämiseksi.

Kun hallitukselta on kysytty, miksi sen lupaamat uudistukset eivät etene, hallituksen edustajat ovat vastanneet, etteivät näin isot muutokset tapahdu aivan käden käänteessä, vaan ovat hitaita ja raskaita toteuttaa. Tämäkään ontuva perustelu (hallitus on kuitenkin hallitus!) ei selitä, miksi jotkin etukäteen vihjaillut suunnanmuutokset eivät ole vielä edes näköpiirissä ja eräissä asioissa hallitus näyttää toimivan jopa päinvastaisesti kuin hallituspuolueiden asema poliittisessa kentässä antaisi ymmärtää. Lisähuomiota on herättänyt ristiriitaisuus ministeriöiden sekä demokraattisesti valittujen poliitikkojen lausuntojen välillä. Ovatko paljon puhutut ministeriöiden virkamiehet oikeasti vallakkaampia kuin kansan valtaan äänestämät päättäjät?

Viime aikoina on alettu käyttää käsitettä "syvä valtio" (engl. 'deep state'). Esimerkiksi syyskuussa 2019 julkaistiin paljon (välillä syystäkin) parjatussa vaihtoehtomedia Vastavalkeassa tästä aiheesta Miika Kurtakon laaja artikkeli. Sen mukaan eurooppalainen syvä valtio nojaa kolmeen pykälään, joita ovat EU, Nato ja Euroopan keskuspankki. Suomalaisella tasolla syvää valtiota edustavat Kurtakon mukaan esimerkiksi turvallisuuskomitea sekä huoltovarmuuskeskuksen alaisena yhteistyössä Medialiiton kanssa toimiva Mediapooli. Nämä nimet ovat tavalliselle kansalaiselle vieraita, minkä pitäisi soittaa hälytyskelloja. Artikkelinsa lopuksi Kurtakko toteaa:

"Syvä valtio ei ole mikään salaliittoteoria. Kyseessä on todellinen demokraattisen kansalaisyhteiskunnan liepeillä vaikuttava koneisto, jolla on todella paljon valtaa. Pahinta tavallisen kansalaisen kannalta on, että tämä valta ei ole julkista. Päätöksistä ei voi valittaa eikä media — vaihtoehtomediaa lukuunottamatta — tee juttuja syvän valtion toimista. Poliitikot ja demokratia ovat syvälle valtiolle hyödyllisiä syöttejä, jotka media raatelee kappaleiksi hallitus kerrallaan. Kyse on taikurin perinteisestä taikatempusta, jolla huomio kiinnitetään yhtäälle, kun varsinainen temppu tehdään toisaalla."

"Syvä valtio" on kieltämättä houkuttelevan yksinkertainen selitys sille, miksei hallituksen vaihtuminen tuo siltä haluttuja muutoksia. Selitys on ehkä liiankin yksinkertaistava eikä välttämättä riittävä. Vaikka yllä mainittuihin näkymättömiin vallanpitäjiin lisättäisiin ministeriöiden virkamiehet, edelleen vaikuttaa siltä kuin nämä tekijät enemmän heijastaisivat jotain kokonaisilmiötä kuin olisivat se kokonaisilmiö – eikä "syvä valtio" riitä kokonaisilmiöksi. Mieleeni tulee muitakin asioita, kuten vuoden 2010 uutinen, että yhdysvaltalaiselta konsulttitoimisto McKinsey & Companylta oli tilattu ehdotus seuraavaksi hallitusohjelmaksi. Tilaajana oli tuolloin valtioneuvoston kanslia. Mikä on se tekijä, joka saa demokraattisesti valitun (porvari)hallituksen sivuuttamaan ja häpäisemään tällä tavalla suomalaisen demokratian? Sama ilmiö – tulevien hallitusohjelmien ideoiminen demokratian ulottumattomissa – on pilkahdellut myöhemminkin. Tämä antaa ymmärtää, että Suomen valtion toteuttamaan politiikkaan on mahdollista suhtautua kansanvaltaisista päätöksistä riippumattomana asiana. Ja kuitenkin perustuslain mukaan – täysin yksiselitteisesti – "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta".

Miten päin Suomen hallitusten toimia pyöritelläänkin, näyttää selvältä, että niiden on tarkoitus palvella globaalia kapitalismia ja myötäillä uusliberalistista politiikkaa. Eri hallituskoalitiot voivat tuoda soppaan omat erikoismausteensa, mutta sopan ydin pysyy samana. Sipilän oikeistohallitus veti politiikan maamme tähänastisella skaalalla överiksi, Rinteen hallitus taas hiukan hillitsee sitä ja ujuttaa mukaan yksittäisiä punavihreää äänestäjää miellyttäviä temppuja ylistäen niistä itseään silloin, kun hallituksen muu politiikka ei hävetä liikaa. Mutta ainakin syksyllä 2019 myös jälkimmäinen vaikuttaa uusliberalistihallitukselta. Äänestäjän näkökulmasta käsin tämä tuntuu huijaukselta. Mieleen palautuu Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus Suomen juuri liityttyä Euroopan unioniin (1995). Äänestäjällä ei kerta kaikkiaan voinut olla kokemusta siitä, että hallitus, jossa SDP oli hallitusvastuussa ja niin vasemmistoliitto kuin vihreätkin mukana, saattaisi harjoittaa raakaa uusliberalistista politiikkaa. Myöhemmin on paljastunut, että Suomen valtio on rekisteröity yritykseksi sekä Suomen että USA:n yritysrekisteriin täsmälleen EU:hun liittymisen aikaan. Voisiko tässä piillä jotain? Valtion yritysluonteessa? EU:ssa? USA:ssa? Luultavasti nämäkin ovat vain tiiliä muurissa.

Mikä meikäläistä eniten askarruttaa, on se, ettei mikään äänestäjiltä mandaatin saanut poliittinen ryhmä tai edes yksittäinen poliitikko tee kunnolla selkoa tästä demokratiavajeesta. Onko heillä pyssy ohimolla: vaikene tai kuole? Voisivatko he olla niin naiiveja ja yksinkertaisen maalaisjärkisen perspektiivinsä kadottaneita, etteivät he edes ymmärrä, että vallan pitäisi kuulua demokraattisille päättäjille (ja näin ollen heidän edustamalleen kansalle) eikä yhdellekään kabinettivallanpitäjälle? 2010-luvun vaihteessa oli havaittavissa poliitikkojen joukkoeroaminen eduskunnasta. Tapahtuiko vallankäyttörakenteille silloin jotakin? Suomessa oli tuolloin porvarihallitus. Milloin joku journalisti (edes Vastavalkeassa, jonka helposti tarttumat kansainväliset syötit saattavat olla harhaanjohtavia lankoja) havaitsee tämän ilmiön ja ottaa asiakseen selvittää, mihin valta on kadonnut? Vuonna 1969 sen laulettiin "kulkevan narussa, josta se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan" (Petri Repo). "20 perheen" aika on kuitenkin ohi. Itse kääntäisin epäröiden katseeni kaikkein suurimman ylikansallisen bisnesjohdon suuntaan. Sieltä löytyvät ne toimijat, joita Suomenkin järjestelmä on ohjelmoitu kaikkein eniten miellyttämään.