Globalitarismi

Tuntuuko sinusta, että hallitus ajaa tänne pakkotoimia, sulkuja, poikkeustiloja, yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien riistoa riippumatta siitä, miten korona leviää? Näyttävätkö rajoitukset ylimitoitetuilta siihen nähden, että koko maassa on tehohoidossa parikymmentä koronapotilasta – pääasiassa monisairaita vanhuksia? Epäilyttääkö koko epidemian olemassaolo? Mietityttääkö positiivisten testitulosten luotettavuus – PCR-testien on vahvistettu tuottavan joka tapauksessa pienen prosentin vääriä positiivisia? Onko mielessä käynyt, että koko käsitys koronaepidemiasta voi pohjautua näihin vääriin positiivisiin? Oletko yhdistänyt asiaan influenssan lähes täydellisen katoamisen, joka tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta? Arveluttaako, kun kaikkea valtavirtatarinasta poikkeavaa informaatiota kohdellaan harhaanjohtamisena ja erityisesti Facebook kunnostautuu sen sensuroinnissa? Ihmetteletkö, miksi valtavirtatarinasta poikkeavat tieteelliset tutkimuksetkin – kuten tanskalainen tutkimus maskien tehottomuudesta ja kiinalainen tutkimus oireettomien tartuntojen puuttumisesta – vaietaan kuoliaiksi valtamediassa? Vaikuttaako siltä, että kaikki tämä on tarkoitushakuista, ehkä jopa harhaanjohtamista?

Tervetuloa joukkoon. Tuhannet ihmiset Suomessa ja miljoonat maailmassa ovat tehneet yksinkertaisen johtopäätöksen: koronatoimissa on kysymys aivan muusta kuin koronasta. Niillä toteutetaan ilmiselvästi jotakin suunnitelmaa tai operaatiota, joka ei liity millään tavalla virukseen eikä sairauteen.

Great Reset on visionäärien ja suurbisnesjohtajien yhteinen hanke, jonka pääkohdat on tiettävästi ollut tarkoitus lanseerata ilmastonmuutoksen myötä. Nyt sille on saatu kiireisempi aikataulu koronan avulla. Great Resetillä on salaliittoteorian leima (salaliittokortti on uusi natsikortti!), mutta nimi on suoraan peräisin Maailman talousfoorumin (WEF) vuoden 2020 kokouksesta ja sen ohjelmasta. Great Resetin pääkohdat on ilmaistu avoimesti, mutta niiden tulkinta jättää melkoisesti pelivaraa. Niinpä hankkeen on epäilty edistävän agendaa, jonka tähtäimessä on suuryhtiöiden tyrannia, pienyritysten tuho, ihmisyksilöiden toiminta-alan kapeneminen ja kansanjoukkojen pitäminen aisoissa sekä propagandan että tarkkailun ja rankaisemisen idean pohjalta.

En olisi varma, että nimenomaan WEF ja sen puhemies Klaus Schwab johtavat maailmaa tätä kohti. Päinvastoin se tuntuu salaliittoteoreetikoiden usein suosimalta epäilyttävän helpolta vaihtoehdolta. Mutta joku tai jokin meitä ohjaa siihen suuntaan. Se on asioita tarkkailevalle selvää. Hyvä esimerkkitodiste on puhe "uudesta normaalista", jota määrittävät kasvomaskit, käsidesi, turvavälit, alue- ja toimialakohtaiset sulut sekä ulkonaliikkumiskiellon uhka. Maskien ja käsidesin mukanaolo on huomionarvoista, koska niiden ympäristövaikutus on kielteinen. Ympäristön lisäksi ollaan valmiita uhraamaan kokonaisia elinkeinoja – erityisesti tapahtuma-ala, mutta helisemässä on myös mm. julkinen kulttuuritoimi (kirjastot, museot). Perusteettomat maskipakot tai -suositukset palauttavat mieleen, että kasvojen peittämisen vaatimus on aina ollut suosittu autoritaarisissa järjestelmissä. Ehkä kaikkein kuvaavin on mielenosoituskielto, joka on langennut kokoontumiskiellon näennäisenä sivutuotteena.

Entä sitten? Eikö tässä nyt ole kyse siitä, että nujerretaan pandemia ja sitten palataan normaaliin? Käsite "uusi normaali" kuitenkin kavaltaa, ettei tämä kaikki ole mihinkään häviämässä, vaikka pandemia häviäisikin. Lisäksi Maailmanpankki on ilmoittanut koronakriisin jatkuvan vuoteen 2025. Ne, jotka ovat kasvaneet edes osittain samanlaiseen kriittiseen maailmankuvaan kuin minä, ymmärtävät, että Maailmanpankki, jos joku, tietää. Viidessä vuodessa moni inhimillisen käyttäytymisen osatekijä ehtii peruuttamattomasti muuttua. Eikä tässä vielä kaikki: uusia rajoituksia ja vaatimuksia innovoidaan koko ajan. Rokote- ja terveyspassien sekä pakollisten terveystarkastusten ja koronatestien (niiden, jotka tuottavat vääriä positiivisia!!) ehdottaminen on askel äärimmäisen vaaralliseen suuntaan. Kritiikittömän ihmisen silmissä nyt mennään terveys edellä; alkeellisen kritiikin perustason mielestä mennään turvallisuus edellä; oikeasti kriittinen ihminen ymmärtää, että kysymys on auktoriteettien tottelemisesta.

Suunta on siis totalitaristinen. Koska hajota & hallitse -politiikka voi edelleen hyvin ja tekee tuhojaan, totalitarismin vastustajat ovat erimielisiä, mihin meitä ollaan viemässä. Ne, joiden tausta on oikeistolainen – Trump-mielinen tai perussuomalainen – paasaavat meitä uhkaavasta "kommunismista" ja epäilevät tänne tuotavan Kiinan yhteiskuntajärjestelmää. Ne, joiden tausta on vasemmalla, puhuvat tietysti "fasismista". Hajota & hallitse -politiikalle ei pidä antaa pikkusormen puolikastakaan. Edellä mainittujen käsitteiden sijaan suosittelen puhumaan totalitarismista tai vielä täsmällisemmin globalitarismista (= totalitarismi globaalilla tasolla). Meitä ajetaan koronakurin ja propagandan avulla kohti jonkinlaista totalitaarista maailmanvaltiota. Natsi-Saksa sai liittoutuneet vastaansa, mutta globalitarismilla ei olisi eikä voisi olla yhtään ulkoista uhkaa. Eikä siitä olisi paluuta ainakaan ilman traagista, veristä maailmansisällissotaa.

Mutta huolimatta hajota & hallitse -politiikasta, 2010-luvun lopulla ihan avoimesti todetusta "kulttuurisodasta" ja jopa siitä, että suhtautuminen koronakuriin merkitsee jälleen uutta kansakunnan jakoa, globaalin dystopian rakentamisella on yllättävä vaikutus, jota globalitaristit eivät selvästi osaa ottaa huomioon. Yllättävät ihmiset ovat alkaneet löytää toisiaan ja yhdistyä. Twitterin englanninkielisissä keskusteluissa on todettu oikeisto–vasemmisto-jaon menettäneen merkityksensä ja uuden jaon muodostuneen libertarismin ja autoritarismin välille. Yhdessä ketjussa käytettiin pykälää suorasanaisempaa ilmausta "Freedom – Authoritarian". Vapaus yhdistää. Itse totesin, että nyt saattavat "vanhan koulun sosialistin" kanssa olla samaa mieltä "kristityt ultrakonservatiivit, libertaarikapitalistit ja hardcore-anarkistit". Suomalaisessa Twitter-keskustelussa saattavat kohdata samanmielisinä esimerkiksi oikeistokonservatiivinen ekonomisti, meditoiva ja joogaava wellness-ihminen, lähellä scifiä liikkuva salaliittoteoreetikko, kulttuurimielinen humanisti ja sitoutumaton vasemmistolainen.

Kunnollisella yhteistoiminnalla alkaa kuitenkin olla kiire. Jotkin kielteiset yhteiskunnalliset muutokset alkavat jo olla peruuttamattomia. Lisäksi pelkopandemian psykologiset ja sosiaalipsykologiset vaikutukset voimistuvat kuukausi kuukaudelta. Ihmiset, jotka vastustaisivat globalitarismia, eivät välttämättä ole siihen kykeneviä. Paineen alla osa ihmisistä luovuttaa, alistuu ja mahdollisesti ajautuu alkoholismiin, muihin päihdeongelmiin, mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Yhtä selvästi tunnistettava ihmisryhmä puolestaan ajautuu vastapuolisiin ääriliikkeisiin, ZeroCovid-liikkeen tyyppiseen kiihkoiluun, jossa rajoittajien ja kurjistajien sijaan paha olo kohdistetaan sijaissyyllisiin – meihin pandemiakriitikoihin. Tässä on jo yleisesti ehditty todeta olevan kysymys Tukholma-syndroomasta eli panttivankien myötämielisyydestä kaappaajiaan kohtaan.

Vastarintaliikkeen on syytä järjestäytyä nopeasti. Mikäli Suomessa kuntavaalit demokratiaa halventaen siirretään, liikkeelle saattaisi avautua mahdollisuus ehtiä jopa niihin mukaan. Tärkeämpää on järjestäytyä ja verkostoitua väkeväksi voimatekijäksi, joka pelkällä olemassaolollaan luo näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan vastakkainasettelun ja kontrastin vallanpitäjiin. Tätä varten eri poliittisten taustojen ihmisten on tärkeää hylätä vanha vastahankaisuutensa keskinäiseen yhteistoimintaan. Toisen maailmansodan liittoutuneet alkoivat riidellä heti, kun natsit oli syösty vallasta, mutta vain niiden pidättäytyminen keskinäisestä konfliktista mahdollisti natsien syöksemisen vallasta.

Jos globalitarismin vastustajat ja pandemiakriitikot päättävät järjestäytyä puolueeksi, heidän on löydettävä yhteinen sävel monen muunkin asian suhteen. Vaikka ensi töiksi ratkaistaisiin akuutti kriisi, ei pidemmän päälle ole hedelmällistä jäädä yhden asian liikkeeksi. Sananvapauden puolustaminen on takuulla yksi yhdistävä tekijä. Big Techin – ihan erityisesti Facebookin ja Amazonin, jossain määrin Twitterin – harjoittama sensuuri nimenomaan pandemiakriittisiä ääniä kohtaan on herätellyt meilläkin tuhansia ihmisiä. Mediakriittisyys on varmasti myös yhteinen lähtökohta. Sananvapauden lisäksi voidaan tietysti puhua muustakin vapaudesta, ennen muuta yksilönvapaudesta, ja ihmisoikeudet istuvat sujuvasti niiden kylkeen. Samoin on selvää, että hajota & hallitse -politiikan vastustaminen on tärkeää ja uusi liike tekisi pesäeron edellä mainittuun "kulttuurisotaan": emme ole heräkkejä emmekä öyhöttäjiä, asiat riitelevät enemmän kuin ihmiset ja jos olemme ihmisiä vastaan, olemme tosiasiallisia vallanpitäjiä vastaan. Suurten bisnesyhtiöiden vallan murskaaminen on taatusti yhteisellä agendalla, ja ehkä uskalletaan ottaa kriittinen kanta kansainväliseen sääntelyyn esimerkiksi YK:n ja sen alajärjestöjen tai EU:n suunnalta.

Entä sitten? Mitä väliä sillä on globalitarismin kannalta, jos Suomessa perustetaan yksi uusi vastarinnan puolue? "Yhdeksi uudeksi puolueeksi" ei tietenkään pidä lähteä, vaan tavoitteen on sumeilematta oltava korkealla. Painotan silti edelleen, että puolueeksi järjestäytymisen sijaan tärkeää on järjestäytyminen sinänsä. Muutos on heti monta pykälää mahdollisempi, jos on olemassa vastarintaliike, joka saa aikaan valtavirtatotuuden laajamittaisen kyseenalaistamisen*, mielenosoituksia (myös laittomia!), muita joukkotapahtumia (myös laittomia!), lakkotoimia – ja mikäli muu ei auta, tarvittaessa samansuuntaisen avoimen konfliktin kuin on nähty muun muassa Hollannissa. (*Lisähuomio: radikaalien salaliittoväittämien ympärille ei pidä tehdä liikkeen sisäistä oikeaoppisten kerhoa, vaan koronakurin vastustus, vapauden vaatimus ja pandemian globalitaristisen tendenssin myöntäminen ehdottomasti riittävät.) Jokainen isompi tai pienempi hallinnollinen yksikkö, joka tavalla tai toisella kieltäytyy koronakurista ja "uudesta normaalista", murentaa globaalia ulottuvuutta. Siksi jokainen kaupunki, jokainen maa, jokainen taistelu on äärettömän tärkeä: ei vain sen maan tai kaupungin itsensä kannalta, vaan myös ihmiskunnan ja maailman vapauden kannalta.

Politiikan uusjako – kuka on jäljillä?

Eduskuntavaalien 2019 edellä päätoimitin Undie Media -printtilehden ensimmäisen numeron. Muotoilin sen "vaalioppaaseen" seuraavan virkkeen: "IPU on kuitenkin KTP:n ohella niitä, joiden ääniä todennäköisimmin mystisesti katoaa ääntenlaskun yhteydessä, joten niiden on oltava jäljillä." Esittelin lehteä Tampereen keskustorilla itsenäisyyspuolueen ehdokkaalle Hemmo Silvolalle. Hänen reaktionsa tähän tekstinkohtaan oli kiinnostava: hän kertoi ymmärtävänsä erittäin hyvin, miksi juuri näiden kahden äänet katoavat. Nyt Kommunistinen työväenpuolue on kadonnut puoluerekisteristä ja tuskin palaa takaisin; IPU:n konsepti taas ovat kadonnut entistä pahemmin, ja nimikin on mennyt uusiksi: "Tasapainon puolesta – IPU." Jäljillä olemisesta rangaistaan, osin järjestelmän, osin ainakin näennäisesti suoraan äänestäjien taholta.

Vuodenvaihteen 2020–21 molemmin puolin on alkanut kiehtovasti tuntua siltä, että ihmiset ovat pääsemäisillään jäljille. Ihmisten etsimis- ja löytämisvaiston herättäneitä impulsseja ovat kohtuuden ja järjen vastainen koronakuri (totalitarismi!), eripuraisten leirien ohjelmoidulta näyttävä vastakkainasettelu (hajota & hallitse!), Capitolin valtaus Washingtonissa reaktioineen ja epäselvyyksineen (lavastettu? QAnon?), USA:n laillisen presidentin suun sulkeminen sosiaalisessa mediassa (bisnesfirmojen valta yli demokraattisesti valitun hallitsijan?) sekä operaatio, jossa tuhansien "väärin" ajattelevien tilit poistettiin Twitteristä ja heidän suosimansa Parler Googlen ja Applen sovelluskaupoista ja lopulta Amazonin verkkoalustalta (natsi-Saksaan ja Stalinin Neuvostoliittoon vertautuva puhdistus?).

Luonnollisesti jäljille päässeiden kimppuun on hyökännyt poliittisia saalistajia – molemmissa merkityksissä. Suomessa perussuomalaiset ovat erityisesti yrittäneet omia koronakritiikin ja sananvapauden puolustuksen itselleen. Koska persut ovat oikeistolaisia, he ovat tietysti leimanneet koronakurin ja sananvapausrajoitukset vasemmistolaisiksi ilmiöiksi – usein jopa "sosialismiksi" tai "kommunismiksi" – vakuuttaakseen etsijät siitä, että uhka tulee vasemmalta, siispä heidän on turvattava oikeistoon. Me emme kuitenkaan unohda, että koronaepidemian saapuessa lukuisat perussuomalaiset vaativat päinvastoin tiukempaa koronakuria. Persuvetoisissa keskusteluketjuissa epäiltiin, ei koronapandemiaa huijaukseksi, vaan vallanpitäjien pimittävän tietoa taudin todellisesta pahuudesta. Jopa ulkonaliikkumiskieltoa väläyteltiin, maskipakosta puhumattakaan. Persuleiristä löytyy yhä tiukan koronakurin ihmisiä. Kun tähän lisätään, että nuo "sananvapauden puolustajat" blokkaavat sosiaalisessa mediassa lähes yhtä hanakasti kuin tästä syystä pilkkaamansa vasemmistolaisetkin, heidän populistinen kuplansa voidaan puhkaista.

Vasemmistolaiset jatkavat koko 2010-luvun hämmentänyttä linjaansa: he eivät houkuttele ketään luokseen, vaan sysäävät etsijöitä poispäin. Niinpä Virallisen Totuuden™ kyseenalaistajia on leimattu äärioikeistolaisiksi, Trumpin kannattajiksi, vaarallisiksi valheiden ja huuhaan levittäjiksi. Tämä kaikki on hyvin dramaattista, sillä vielä kymmenen vuotta sitten tuhansille etsijöille oli päivänselvää, että vasemmisto on oikeistoa enemmän jäljillä. Vasemmisto todella ymmärsi jotain ylikansallisen suurbisneksen lisääntyvästä vallasta ja siihen liittyvästä totalitarismin uhasta. Nyt vasemmisto kumartelee ylikansallisia suurbisnestoimijoita, jotka toimivat sen mielestä moraalisesti oikein.

Mutta mikä poliittinen ryhmä on oikeasti jäljillä, elleivät perussuomalaiset tai vasemmisto? Ikävä kyllä vastaus on: ei mikään.

Totta kai jokaisella merkittävällä ryhmällä on jotain käryä jostain. Vasemmalla tajutaan yhä kohtalaisesti sosiaalisen tasa-arvon päälle, demareissakin hitusen. Perussuomalaisissa on laajalle levinnyttä ymmärrystä sananvapaudesta. Vihreiden ja keskustan käsitykset luonnonläheisyydestä ovat miltei vastakkaiset, mutta kumpikaan ei ole täysin väärä. Jopa kokoomuksessa ollaan jyvällä, kun puhe on yhteiskunnan sulkemisesta pandemiassa: se tekee kokonaisvaltaisesti huonoa.

Muttamutta. SDP on Sanna Marinin hallituskaudella esiintynyt äärimmäisenä holhousyhteiskuntapuolueena, jonka johdolla Suomeen pystytettiin keväällä 2020 poliisivaltio – jonka heijastuksia on yhä jäljellä. Vihreät märehtivät maahanmuuttomyönteisyyttään (enintään pienellä ilmastolisäyksellä), höpöttävät läntisistä arvoista ja välillä vihjaavat, että voisimme liittyä Natoon. Kokoomuksen ulostulot ovat viime aikoina useammin naurattaneet kuin suututtaneet, saati innostaneet. Keskusta on edelleen kadoksissa jossain vanhakonservatismin ja uusliberalismin välimaastossa.

Uusliberalismin? Milloin olet viimeksi nähnyt käytettävän tätä termiä? Ja kuitenkin sitä nimenomaan pitäisi käyttää. Muita kiinnostavia käsitteitä ovat globalismi, korporatismi ja tietysti totalitarismi. Näiden kautta ymmärrämme vuoden 2021 poliittisesta asetelmasta paljon enemmän kuin pitäytymällä klassisiin vasemmistoon ja oikeistoon, sosialismiin ja kapitalismiin, fasismiin ja kommunismiin, edes liberalismiin ja konservatismiin, saati porvareihin ja työläisiin. Poliittiset aktivistit, jotka länkyttävät länkyttämästä päästyään natsien tai kommunistien uhasta, ovat siis tuskin jäljillä. Toki eri ryhmistä voi saada myös kiinnostavia käsiteyhdistelmiä. 'Korporaatiokommunismin' kaltaiset sanahirviöt on paikallaan jättää hölmöiksi kuriositeeteiksi, mutta 'globaali kapitalismi' ja 'liberaali totalitarismi' osuvat lähelle maalia.

Näen 2020-luvun alun yhteiskunnallisesti ja poliittisesti käänteentekevät ilmiöt nimenomaan uusliberalismin jatkona tai reaktiivisesti synnyttäminä. Sana 'globalismi' ei itsessään tarkoita muuta kuin maailmanlaajuisuusaatetta, mutta yhdistettynä uusliberalismiin (ja sen yhteiskuntakäsitykseen sisäänrakennettuun kapitalismiin) siitä on tullut hirviö. Yhteiskunnat ja kulttuurit, riippumatta kansallisista, alueellisista ja paikallisista erityispiirteistä, on pyritty alistamaan massiivisille ylikansallisille koneistoille, sopimuksille ja laeille ylimmän vallan kuuluessa ylikansallisten firmojen ja korporaatioiden täysin epädemokraattisille johtoportaille. Demokraattisia elimiä käytetään kumileimasimina, asema poliittisessa järjestelmässä ei enää suoraan korreloi vallan kanssa ja ylimmillä portailla pönöttävät ne poliitikot, jotka diilailevat kaikkein perusteellisimmin kaikkein vallakkaimpien bisnespomojen kanssa. Bilderberg-kokoukset ovat jäävuoren huippu.

Jäljillä oleminen on sitä, että ymmärtää täysin ylilyödyn koronakurin ja törkeät sananvapausloukkaukset uusliberalistisen globalismin, globaalin uusliberalismin, miten sen ilmaisemmekin, uudeksi kehitysasteeksi. Jäljillä olijat ovat jo kauan nähneet, että yhteiskuntamme näennäisliberaalin kuoren alle on kätkeytynyt totalitarismi, ikään kuin totalitarismi 2.0; sen onnistunut kätkeminen kritiikittömiltä katseilta on osa totalitarismia ja olennainen osa sen uutta muotoa. Sopivan hetken tullen piiloinen pyrkii muuttumaan avoimeksi, ja miljoonan taalan paikan tälle tarjosivat uuden pelottavan taudin leviäminen ja USA:n presidentinvaalien tulos jälkiselvittelyineen. Valtamedia toimii tässä prosessissa hyvin merkittävässä roolissa: se levittää "oikeaa" totuutta ja vaikenee "väärästä" tai esittää tämän esiintuojat uhkana. Kun Twitter poisti presidentti Trumpin tilin ja yli 70 000 (!) QAnoniin liitettyä käyttäjätiliä, se todisti, että 1) sosiaalisesta mediasta on tullut valtamediaa, 2) bisnesfirmojen valta ylittää demokraattisesti valittujen päättäjien vallan. Yksin Twitterin kannalta asiassa ei olisi järkeä, sillä se menetti jo Trump-operaation myötä viisi miljardia dollaria markkina-arvostaan. Tiedän, että salaliittokortti on uusi natsikortti, mutta "oikein ajattelevien" päättäjien ja miljardibisneksen yhteishanke selittäisi paljon. The Great Reset?

Pohjimmiltaan kyse on siitä, mitä kyselin jo keväällä 2020: hyväksymmekö systeemimallin, jossa ihminen nähdään koneiston osana, vai vaadimmeko ihmisen itsenäisen ajattelun ja harkintakyvyn olemassaolon hyväksymistä ja siihen luottamista. On helppo heittää herjaa "5G-sirun" syöttämisestä ihmiseen koronarokotteessa. Ei tarvita mitään sirun salaujutusta, jos 1) ihmiset käyttäytyvät muutoinkin ohjelmoidusti, 2) ilmapiiri muuttuu hyväksyväksi sirun asentamiselle vapaaehtoisesti. Ihmisten ihmisyys on vallanpitäjille uhka. Sitä on suojeltava ja puolustettava viimeiseen hiki- ja veripisaraan saakka. Joka erehtyy tukemaan edellä esitettyä systeemimallia edistävää politiikkaa, ei yksinkertaisesti ole jäljillä, vaikka hänen puolueellaan olisi kuinka hyvä maine hänen omassa leirissään.

Tästä syystä meidän on liityttävä vapaustaistelijoihin – vaikka heillä olisi kuinka huono maine omassa leirissämme – niin koronan kuin sananvapauden yhteydessä. Samalla puramme leirien välistä "ohjelmoitua" vastakkainasettelua ja vaikeutamme hajota & hallitse -politiikkaa. Jos mikään puolue ei tue yhteistä missiotamme, on perustettava uusi vapauden, ihmisyyden ja totuuden puolue, kun demokratia on ainakin teoriassa yhä olemassa. Me olemme yhä jäljillä.

En mahdu teidän kaanoniinne

"Mikä ihmeen QAnon?" Tämä kysymys on kysytty monta kertaa syksyllä 2020. Vastaukset ovat olleet ylimalkaisia, ylenkatsovia ja jopa vääristäviä. Tyypillistä on ollut QAnonin samastaminen suoraan äärioikeistoon. Usein on myös väitetty, että USA:n nyt mahdollisesti väistyvää presidenttiä Donald Trumpia on qanonilaisten piirissä kohdeltu messiaana. Salaliittoteoriaa kannattavien joukossa on äärioikeistolaisia, mutta myös hyvin moninaista muuta väkeä, mikä minusta tekee ilmiöstä kiinnostavan. Trumpia on kyllä pidetty tärkeänä henkilönä ja keskeisenä salatun rikollisrintaman vastaisena toimijana, mutta messiaaksi julistaminen lienee napattu muutamista ylilyönneistä, jollaisia kaikkien poliittisten liikkeiden liepeillä esiintyy.

Lyhyesti voin ilmaista, että QAnon on vuodesta 2017 esiintynyt salaliittoteoria eliitin korkea-arvoisesta salaseurasta, joka harjoittaa pedofiliaa, lapsikauppaa ja saatananpalvontaa. Trump on taistellut sitä vastaan ja valmistellut "The Storm" -otsikolla tunnettua operaatiota, jonka myötä tuhansia salaseuran jäseniä pidätettäisiin. Englanninkielinen Wikipedia toteaa tylysti: "Mikään osa teoriasta ei pohjaudu faktaan." Ja kuitenkin pedofiliavyyhtiin on sotkeutunut merkittäviä henkilöitä, kuten Jeffrey Epstein (kuoli 2019 vankilassa epäselvissä olosuhteissa) ja prinssi Andrew (todistetusti Epsteinin ystävä). Myös "Pizzagatena" tunnettu QAnonia edeltänyt salaliittoteoria on kiinnostava, koska se perustuu USA:n demokraattipuolueen huipun tuntumassa ja myös Hillary Clintonin kampanjapäällikkönä toimineen John Podestan vuodetuissa sähköposteissa esiintyneisiin ilmiselviin koodisanoihin. Tästä asiakokonaisuudesta oli Niina Laurilan laaja artikkeli Undie Median kakkosnumerossa (joulukuu 2019).

QAnonin keskushenkilönä on toiminut Q:ksi kutsuttu lähde, jonka on oletettu kuuluvan USA:n hallituksen tai tiedustelupalvelun korkea-arvoiselle työntekijälle. Asia on kuitenkin epäselvä. Uskomuspuoli tässä tapauksessa kytkeytyy siihen, pitääkö Q:ta oikeasti tärkeänä sisäpiiriin kuuluvana vuotajana vai pelkkänä satunnaisena propagandistina.

Miksi Suomessa on herännyt keskustelu tästä salaliittoteoriasta nyt? Asiaan liittyy tietysti koronapandemia reaktioineen. Maski- ja turvavälikritiikki on ymmärrettävästi saanut laajan kannatuksen vaihtoehtoisten hyvinvointialan toimijoiden piirissä. Ihmiset menettävät määrättömästi ihmisyydestään, kun eivät näe eivätkä näytä kasvoja ja pitäytyvät läheisyydestä ja kosketuksesta. Syksyllä 2020 kuitenkin alettiin kirjoittaa, että tätä sanomaa levittävät tarkoituksellisesti nimenomaan QAnonia lähellä olevat ja siihen samastuneet toimijat. Donald Trump on avoimesti pandemiakriittinen toimija, joten nämä lähtökohdat istuvat kuvioon hyvin. Täysin toinen asia on, mikä yhteys QAnonilla on oikeasti tähän ilmiöön. Vähintään kaksi tunnettua suomalaista hyvinvointitoimijaa, Kirsi Salo ja Maria Nordin, on aiheettomasti yhdistetty salaliittoteoriaan ja "Q-liikkeeseen". Asiasta nyt syksyllä kirjoitettuja artikkeleita lukiessa ei voi olla tulematta mieleen, että ne luovat itse salaliittoteoriaa. Mahtavimmasta ylilyönnistä vastasi kokoomusmielinen turpo-propagandisti Janne Riiheläinen, joka yhdisti soppaan myös lempiasiansa Venäjä-mielisyyden.

QAnonin yhteydessä on todettu, että yhteen salaliittoteoriaan yhdistyy ketju muitakin salaliittoteorioita. Esimerkiksi korona(reaktio) on salaliitto, YK:n Agenda 2030 on salaliitto ja niin edelleen – ja kaikki nämä tuntuvat kytkeytyvän toisiinsa. Mutta myös QAnonin vaikutuksesta vouhkaavilla on oma salaliittoteoriansa, ja samalla tavoin siihen kytkeytyy ketju muitakin salaliittoteorioita. Jos näitä ilmiöitä malttaa katsoa samankaltaisina ja tasa-arvoisina, saattaa huomata, että qanonisteihin kytkeytyvissä salaliittoteorioissa on joskus enemmän todenperäisyyttä. Esimerkiksi miljardööri George Soros, jota salaliittoteoreetikot pitävät varsinaisena nukkemestarina, on ihan todistetusti vaikuttanut hyvin moniin poliittisiin tapahtumiin rahavirtoineen ja ohjauksineen. Myös Rothschildien valta-asema on jossain määrin totta, sillä he omistavat huomattavan osan globaalilla tasolla toimivasta finanssisektorista, joka sinänsä on yksi nykymaailman mätäpaise. Näiden salaliittoteorioiden vastustajat leimaavat näiden nimien esiintuojat antisemitisteiksi, mikä on itse täysin yhtä lailla salaliittoteoriaa.

Nyt tarvitaan selvästi vielä salaliittoteorioiden salaliittoteoria. Itselläni ei ole enää mitään pelättävää leimautumisen suhteen, joten annan paukkua. Epäilen, että QAnon on nykymuodossaan (ts. joko alun perinkin ollut tai kaapatusti ohjattu sellaiseksi) – tadaa! – feikkisalaliittoteoria. Sen ytimessä on joukko globalisaatio- ja uusliberalismikriitikoiden väittämiä, jotka saattavat olla tosia, mikäli asiaan on todella tartuttu ulkoapäin ja vastakkaisesta leiristä. Siihen on kuitenkin yhdistetty aineksia, jotka tekevät teoriasta epäuskottavan ja luotaantyöntävän. Tyypillisiä tuollaisia aineksia ovat minusta 1) puheet saatananpalvonnasta, 2) Donald Trumpin kaltaisen lievästi sanottuna mielipiteitä jakavan poliitikon nostaminen jalustalle. Epäuskottavuuden lisäksi nämä ainekset ohjaavat salaliittoteorian kannatusta konservatiivioikeiston suuntaan. Liberaalien ja vasemmiston silmissä saatananpalvonta ei näet olisi mikään "issue", ja Trump-viha on niillä suunnilla niin selvää, ettei mihinkään häneen samastuvaan kuvioon olla valmiita lähtemään mukaan.

Trump näyttää kuitenkin olevan astumassa pois presidentin tehtävistä, eikä "The Storm" näytä olevan toteutumassa. Ja kuitenkaan itse salaliittoteoria ei ole katoamassa mihinkään. Sen yhteyteen ketjutetuilla väittämillä on laaja kannatus, mihin piiriin itsekin lukeudun. Koronapandemian reaktiot ovat miljoonien ihmisten silmissä näyttäneet totalitarismilta. Pankki- ja finanssialan mahdin epädemokraattisuus on miljoonien ihmisten tiedossa. Sikarikkaiden ihmisten sikailu ja viattomien ihmisten – lapsia tai ei – päätyminen sen sikailun ihmisarvottomiksi välineiksi on myös laajojen ihmisjoukkojen tiedossa. Valtamedian valheet ovat valtavien ihmisjoukkojen tiedossa. Yhä useampi uskoo joka tapauksessa, että meille syötetty kuva todellisuudesta on virheellinen, ja hyvin moni myös pitää tuota virhettä tahallisena. Näihin ei tarvita QAnonia tai "Q-liikettä". Tietyt toimijat tekevät voitavansa, että meidät hyvin monet samastetaan ja leimataan johonkin epäuskottavaan, luotaantyöntävään ja todellisen yhteiskuntakritiikin kannalta vääränsuuntaiseen. Silti meitä on aina vain enemmän. Emme mahdu teidän kaanoniinne.

Kaikki luulevat vastapuolen hyökkäävän

Hajota ja hallitse on yksi vanhimpia huijauksenomaisia kansanhallintamenetelmiä. Ilmaus 'divide et impera' on peräisin antiikin Roomasta. Sitä hämmentävämpää on, että kun törmäämme täysin ilmiselvään hajota ja hallitse -käytäntöön nykyajan maailmassa ja jopa Suomessa, emme tunnista sitä.

Marinin hallitus on oletettavasti "vasemmistolaisin" hallitus, mitä Suomessa on ollut vuosikymmeniin. Siitä huolimatta sen erot edeltäjiinsä ovat marginaalisia. Aktiivimallin nimellä kulkenut työttömyystuen leikkuri kyllä lakkautettiin, mutta tilalle suunnitellaan uutta "aktiivimalli kakkosta" syksyksi 2020. (IL:n tiedot saattavat olla harhaanjohtavia, joten asiaa on syytä seurata omin silmin.) Hallitus on myös ostamassa lisää hävittäjiä ja käyttäytyy muutenkin lievästi sanottuna oikeistolaisemmin kuin tyhmempi voisi luulla. Asiaa pitkään seuranneelle on hyvin selvää, että kokoomuslaiset voimat hallitsevat Suomea siitä huolimatta, että pintataso, julkinen valta, on punaviherkeskustalaisen koalition hallussa. Ne ovat miehittäneet alatason kauttaaltaan: viranomaiset, ns. asiantuntijat, valtamedia, puhumattakaan taloudellisesta vallasta – kaikki nuo ovat ja pysyvät kokoomusvoimien hallussa.

Mitä nämä kokoomusvoimat edustavat? Tietysti luokkavaltaa. Ehkei voida enää puhua edes porvaristosta, vaan eliitistä. Kaikki vallanpitäjät tarvitsevat välineitä valtansa ylläpitämiseen, elleivät ole kansan suoraan valitsemia ja konsensuksen hyväksymiä. Alatason vallanpitäjät eivät ole kumpaakaan. Niinpä oikeistoeliitti hyödyntää tarjolla olevia välineitä ylläpitääkseen kaappaamaansa valtaa. Välineitä riittää, ja julkisen vallan lobbauksen, viranomaislinjan ja valheellisen asiantuntijavallan lisäksi on – ehkä kaikkein keskeisimpänä välineenä – käytössä media: sekä perinteinen valtamedia että sosiaaliseen mediaan ja verkossa käytävään keskusteluun syötetyt harhaanjohtavat ideat. On päivänselvää, että "hajota ja hallitse" on aktiivikäytössä tällaisessa tilanteessa.

2010-luvulla keskeisimmäksi välineeksi kääntää vallanpitäjille potentiaalisesti vaaralliset ainekset toisiaan vastaan muodostui maahanmuuttokysymys ja sen ylikorostaminen. Erityisesti vuonna 2015, kun Suomeen "pakolaiskriisin" yhteydessä pulpautettiin noin 30 000 uutta turvapaikanhakijaa – kiinnostavasti kesken reilun puolen vuoden pituista poikkeuksellisen aktiivista mielenosoitusjaksoa Sipilän hallitusta vastaan – nähtiin työväenluokan ja siihen samastettavien ainesten jyrkkä kahtiajako: yhdet vastustivat aktiivisesti turvapaikanhakijoiden päästämistä Suomeen, toiset puolustivat sitä. Uusi vaihde löydettiin vuosikymmenen lopuilla. Näkisin sen edenneen kolmessa vaiheessa: 1) kesällä 2017 entinen perussuomalainen puolue hajotettiin, ja vanhan nimen perineestä ryhmästä tehtiin julkisesti jopa Sipilän hallitukselle liian radikaali oikeistoryhmä; 2) ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja Jussi Halla-ahon johtamat persut nousivat uhkaamaan SDP:n asemaa suurimpana puolueena; 3) Rinteen ja sittemmin Marinin hallituksen työskennellessä valtamedia on hyökännyt järjestelmällisesti sitä vastaan, mihin kansa on gallupien mukaan myötäreagoinut nostamalla persut suosituimmaksi, ja ensisijaiseksi, haastajaksi nykyiselle julkiselle poliittiselle vallalle.

On ollut häkellyttävää seurata, kuinka nykyinen vasemmisto – yhdessä vihreiden, nuoren polven sosiaalidemokraattien ja erilaisten sitoutumattomien liberaalien kanssa – on reagoinut tähän tilanteeseen. Heille on myyty – ja mennyt täydestä – ajatus, että "mestari" Halla-ahon persut ovat natsipuolue. Toisaalta heihin on iskostettu (ja mennyt täydestä) ajatus, että "demokraattisten" päättäjien todellisen vallan kyseenalaistaminen on "salaliittoteoria" ja kaikki sellaisiin hurahtaneet ovat epäuskottavia tai jopa oikeistolaisia (!). Niinpä he pelkäävät kuollakseen, että perussuomalaisten nousu hallitusvastuuseen johtaisi natsien valtaannousuun kuin 1930-luvun Saksassa. Epätoivossaan he yrittävät vedota kokoomusvaikuttajiin, joista tuoreen kyselyn mukaan 82 prosenttia olisi valmiita hallitusyhteistyöhön. Tämä paljastaa vinoutuneen politiikkakäsityksen lisäksi, ettei heillä ole minkäänlaista luottoa Marinin hallituksen osasten jatkomahdollisuuteen ainakaan kevään 2023 jälkeen – tai että persujen massasuosiolle olisi ylipäänsä tehtävissä yhtään mitään.

Perussuomalaisten "fasistisuus" on punaviherliberaaleille piireille fakta, jonka kyseenalaistajaa katsotaan avoimesti kieroon. Jatkuvasti myös törmää dystooppisiin visioihin perussuomalaisten valtaannousun jälkeisestä totalitarismista, jolta nykyistä "demokraattista" Suomea halutaan puolustaa. Sellainen on esitetty muun muassa silakkaliikkeen lähtökohtana. 26.1.2020 myös toimittaja Tino Lintunen muotoili Twitterissä, että "perussuomalaiset eivät ole tavallinen puolue, vaan projekti demokratian hajottamiseksi". Tällaisissa yhteyksissä olen tavannut muistuttaa, että punaviherliberaalit piirit eivät ole ainoita Suomessa, jotka kuvittelevat poliittisen vastapuolen pyrkivän totalitaariseen hirmuvaltaan tai ainakin demokratian hajottamiseen. Oikeistokonservatiiviset, siis perussuomalaisia lähellä olevat piirit nimittäin luulottelevat samaa itse punavihreistä. Heidän mielestään Marinin hallituksella ei ole demokraattista mandaattia, eikä naisten värisuora hallituspuolueiden johdossa ole kansan tahdon mukainen. Punavihreiden ryhmien julkisen poliittisen valta-aseman katsotaan olevan vasta alkusoittoa: tarkoitus on johdattaa Suomi sosialistiselle, kommunistiselle ja anarkistiselle tielle, edistää islamisaatiota ja "homosaatiota", tuhota ydinperhe, kristinusko ja suomalaisuus. Tätä siirtymää avittaisi (virheellisesti) punavihreäksi tulkittu media. Kysymys on propagandasta, mutta tuhannet kansalaiset uskovat siihen vilpittömästi. Ja propagandaa on myös toisella puolella.

Kumpikin osapuoli siis kuvittelee toisen osapuolen olevan hyökkäämässä ja hävittämässä jotain omalle osapuolelle arvokasta ja tärkeää. Sama asetelma toistuu muuallakin poliittisessa keskustelussa sekä mikro- että makrotasolla. Sosiaalisessa mediassa kriittistä kommentoijaa pidetään usein automaattisesti vastapuolena, vaikka hänen tarkoituksenaan olisi vain tarkentaa tai laajentaa perspektiiviä. Maailmanpolitiikassa lännen "Venäjä hyökkää" -narratiivi jatkuu jatkumistaan, minkä avulla tuhannet ihmiset on saatu hyväksymään "omien" hyökkäysvalmius ja siihen hävitettävät rahasummat.

On ihan selvää, että tällaista asetelmaa ei synny ilman kolmannen osapuolen sekaantumista asiaan. Mitä kotimaan politiikkaan tulee, tänäkin päivänä kokoomuseliitti nauraa hekottaa koko matkan omistamaansa pankkiin.

Valtavirtatotuus vs foliohattujen totuus

Vuosina 2002–03 USA järjesteli presidenttinsä George W. Bushin johdolla hyökkäystä Saddam Husseinin hallitsemaan Irakiin. Valtavirtatotuus kuului, että Irakilla on joukkotuhoaseita, Husseinin hallinnolla on yhteys Al-Qaidaan ja USA haluaa sellaisen kamalan diktatuurin tilalle länsimaisen demokratian, josta pitäisi myös Irakin sorrettu kansa. Foliohattujen totuus sen sijaan kuului, että Irakissa ei ole joukkotuhoaseita, Saddamilla ei ole mitään yhteyttä Al-Qaidaan, irakilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa omien vihollistensa demokratiaretoriikka ja sen taakse kätkeytyy jenkkien halu päästä hallinnoimaan öljykenttiä ja -putkia sekä tekemään muslimimaailmasta lännen markkina-aluetta. Kumpi oli oikeassa?

Vuosina 1999–2009 Nato laajeni Euroopassa voimakkaasti itään. Ensimmäisessä erässä jäseniksi otettiin Puola, Tsekki ja Unkari, toisessa (2004) muun muassa kaikki Baltian maat. Valtavirran mielestä kysymys oli ainoastaan entisen itäblokin uudesta myönteisestä yhteistyöstä länsivaltojen kanssa eikä laajentumista ollut suunnattu mitään maata vastaan. Sen sijaan USA:n ja muiden lännen johtavien maiden ykkösuhka oli noihin aikoihin islamistinen terrorismi. Foliohatut kuitenkin väittivät, että on syntymässä uusi kylmän sodan asetelma, jossa lännen vastapuolena olivat USA:n koko ajan uhkakuvinaan pitämät Iran ja Syyria sekä Valko-Venäjä, Kiina ja yhä enemmän myös Venäjä, jolla tuntui olevan kaikkien edellisten kanssa jonkinlaista liittolaispeliä. Foliohatut näkivät Naton uudesta ohjuspuolustusjärjestelmästä esitetyn valtavirtaretoriikan läpi pitäen sitä valmistautumisena sellaiseen suurkonfliktiin, jossa vastapuolena olisi Venäjä. Kukahan oli oikeassa?

Syksystä 2004 talveen 2005 Ukrainassa tapahtui "oranssi vallankumous". Valtavirtatotuuden mukaan ukrainalaisten enemmistö halusi torjua entisen presidentin Leonid Kutsman pääministerinä työskennelleen, Venäjän voimakkaasti tukeman Viktor Janukovytsin presidenttiyden. Vaalien toisella kierroksella tehtiin vilppiä, mihin kansa vastasi rajuin mielenosoituksin ja lopulta hallinto taipui uusimaan toisen kierroksen, jossa Janukovytsin vastapuoli, länsimielinen Viktor Justsenko nappasi arvokkaan voiton. Joku meistä voi myös muistaa, että Justsenkon tukiryhmä väitti Venäjän lähettäneen Kiovaan joukkoja kesken vallankumouksen ja Janukovytsin tukijat yrittivät viimeisenä epätoivoisena keinonaan myrkyttää Justsenkon ennen vaalien uusintakierrosta. Foliohatut ovat suhtautuneet koko kuvioon epäilevästi. He ovat kyseenalaistaneet väitteet vaalivilpistä ja koko vallankumouksen aitoudesta – kuten Serbiassa vuonna 2000, Georgiassa 2003 ja Kirgisiassa myöhemmin 2005, mullistus saattoi olla lännestä ohjattua ja perustua ovelasti luotuun vaikutelmaan enemmistön mielipiteestä eikä todelliseen mielipidejakaumaan. He olivat oikeassa: Ukrainan protesteja johtanut Pora!-liike oli osa kansainvälistä samanmielisten protestiliikkeiden verkostoa ja sen aktivisteja koulutti Serbian vallankumoukseen osallistunut Otpor!-liike, jota alun perinkin rahoitti ja koulutti USA. Ensin salaliittoteoriaksi leimattu väite Justsenkon myrkytyksestä false flag -iskuna Janukovytsia vastaan on myös saanut vahvistusta moneen kertaan. Varma fakta on joka tapauksessa, ettei Venäjä lähettänyt joukkoja Kiovaan syksyllä 2004.

Vuonna 2011 länsiliittoutuma hyökkäsi Muammar Gaddafin hallitsemaan Libyaan. Valtavirran mukaan Libyan kansa halusi laajan spontaanin "arabikevään" innoittamana kumota diktaattorinsa vallan, mutta tyrannin hallintokoneisto vastasi säälimättömällä, kansanmurhaa lähentelevällä vastaiskulla. YK tuomitsi tämän ja antoi lännen mahtimaille mandaatin rientää Libyan kansan avuksi. Putken päässä häämötti vapaa ja demokraattinen Libya. Foliohatut sen sijaan näkivät Libyan tilanteen sisällissotana, jossa länsi oli kaiken lisäksi masinoinut Gaddafin vastustajia ja koko arabikevättä jo ennestään. Odotettavissa ei ollut vapautta ja demokratiaa vaan enemmänkin sekasortoa ja väkivaltaa. Taustalla häämötti myös öljyputken pää; USA ja Länsi-Euroopan mahtimaat halusivat osansa Libyan öljystä. Jälleen on täysin päivänselvää, että valtavirran retoriikka oli lähinnä yritys perustella Libya-iskut tyhmälle kansalle ja foliohatut olivat oikeassa. Libya on ollut vuodesta 2011 lähtien enemmän tai vähemmän kaaostilassa.

Syyrian sisällissota alkoi myös arabikeväästä, ja asetelma muistuttaa sikälikin Libyaa, että Syyriaa on johtanut lännen vastustama hallitsija, Bashar al-Assad. Valtavirtatotuus kuului alusta lähtien, että Syyrian kapinalliset ovat vapauden ja demokratian asialla. Koska he näin ollen edustavat länsimaiden omia arvoja, heidän totuuttaan on uskottava ja länsimaiden tuettava heitä demokratiapyrkimyksissään. Foliohattujen näkemys oli jälleen toinen. He katsoivat kapinallisten valehtelevan omaksi edukseen kuten aina kaikkien osapuolten sodassa. Esimerkkitapauksena toimi väite kemiallisesta aseesta – sariinikaasusta – Assadin joukkojen käytössä. Vaihtoehtoväki sai sulan foliohattuunsa, kun YK:n tutkijat löysivät todistusaineistoa sariinista nimenomaan kapinallisten käyttämänä. Foliopäät höyrysivät myös koko ajan, kuinka Syyrian kapinallisten tukeminen on islamistiterroristien tukemista. Tämän tuen seurauksena syntyi lännen upouusi ykkösuhka ISIS, nykyään lyhyemmin IS ("Islamilainen valtio"), islamistinen terroristijuntta, joka pyrkii saamaan hallintaansa Irakin ja Syyrian sekä näiden lähialueet.

Ukrainan vuoden 2014 tilanne on jälleen jakanut mielipiteet, vaikkei sitä valtavirrasta juuri huomaa. Se tekee kaikkensa salatakseen totuudet, joita foliohatut ovat edustaneet alusta loppuun. Valtavirralle oli esimerkiksi kova paikka myöntää, että Maidanin mielenosoitusten sala-ampujat eivät olleetkaan Janukovytsin joukkoja vaan todennäköisemmin vastakkaisesta leiristä ja tämä tiedettiin laajalti lännessä. Ukrainassa alas ammutun malesialaisen Boeing-lentokoneen tapauksesta (MH17) on myös valtavirrassa oltu verraten hiljaa siitä lähtien, kun alkoi näyttää todennäköiseltä, etteivät konetta ampuneetkaan alas separatistit (tai jopa venäläiset) ohjuksineen vaan luultavasti Ukrainan ilmavoimat ilmasta käsin. (Jyrkin foliohattusuuntaus epäilee kiintoisasti, että Ukrainassa alas ammuttu kone olikin MH370 – maaliskuussa mystisesti kadonnut samanmerkkinen malesialaiskone – ja MH17 ei oikeasti edes noussut, mikä syystä tai toisesta pyritään salaamaan.) Niin ikään foliohattujen tyypillinen väittämä, että länsi osallistuu sotilaallisesti Kiovan joukkojen toimintaan (vastineeksi sille, että valtavirran mukaan Venäjä osallistuu sotilaallisesti separatistijoukkojen toimintaan) on ajan kuluessa saanut vahvistusta vahvistuksen perään. Läntisen valtavirran näkemys, että Venäjä on Itä-Ukrainassa ei-toivottu tunkeilija, on myös osoittautunut käsittämättömäksi siihen nähden, että YK:n mukaan yli 700 000 ukrainalaista on paennut taisteluja Venäjälle.

Suomessa valtavirta levittää näkemystä, että maassamme on "Venäjä-trolleja", tahallisia Venäjä-mielisiä sosiaalisen median disinformoijia, joille Venäjä siitä hyvästä maksaa ja joita on vieläpä koulutettu tehtävään erityisessä keskuksessa Pietarissa. Foliohattujen mukaan valtamedia itse trollaa tuollaista puppua levittäessään – ja he ovat oikeassa: edes suomalaiset putinistit eivät tiedä sellaisesta yhtään mitään ja levittävät valtavirrasta poikkeavia näkemyksiään aivan ilmaiseksi. Trolliksi on tietysti epäilty minuakin, vaikka olen vain foliohattu enkä mikään saakelin putinisti. Ja tietysti olen myös rutiköyhä työtön, joka joutuu olemaan mukana kaikenlaisissa työllistämistoimenpiteissä.

Mutta kyllä kotimaassa osataan myös ilman Venäjän suoraa tai käänteistä apua. Talvivaara esimerkiksi oli valtavirtatotuuden mukaan hyvä asia Kainuun työllisyydelle ja maineelle, sen harjoittama nikkelin louhinta hyvä asia Suomen taloudelle ja ympäristöasiat kunnossa, koska eletään 2010-lukua ekologisesti tiedostavassa sivistysvaltiossa. Kaikki foliohattujen väittämät ympäristöuhista, nikkelistä pelkkänä Troijan hevosena uraanille ja negatiivisesta vaikutuksesta Kainuun maineelle ovat ilmenneet myöhemmin tosiasioiksi. Samalla tavoin ydinvoima-asioista valtavirta on puhunut vain hyviä ja kauniita asioita, kun taas foliohatut ovat osoittaneet väittämät työllistämisvaikutuksesta (työntekijät rekrytoidaan halvalla ulkomailta!) ja hintatasosta (Olkiluoto 3:n budjetti on ylittänyt kaikki pahimmatkin skenaariot – eikä voimala edes ole vielä likimainkaan valmis!) valheelliseksi ydinvoimapropagandaksi. Täytyy myös muistuttaa, että kokoomuspuolueen uusi tylympi julkisuuskuva laurarätyineen, piakaumoineen, alexanderstubbeineen ja virkakähmintöineen vastaa täysin sitä käsitystä, mitä vasemmalle kallistuvat foliohatut ovat koko ajan valtavirran vastaisesti levittäneet.

Odotamme vielä sitä päivää, kun 2000-luvun salaliittoteorioiden salaliittoteoria eli väite, jonka mukaan USA:n johto järjesti 9/11-tragedian joko aktiivisesti ("tilasi" iskut auttamalla kouluttamaan terroristeja itsensä vastaiseen itsemurhaiskuun) tai passiivisesti (olisi kyennyt estämään iskut, muttei tehnyt sitä saadakseen syyn suureen terrorismin vastaiseen sotaan), osoittautuu todeksi. Sitä ennenkin on ilmiselvää, että päästäkseen jyvälle totuudesta ihmisen kannattaa kuunnella enemmän foliohattuja kuin valtavirtaa.

Mainilan laukaukset ammuttiin Suomesta!

Monia on varmasti ihmetyttänyt viimeisen parin vuoden aikana lueskellessaan twiittejäni ja blogitekstejäni, että minkä ihmeen takia se on nyt tuollainen. Punavihertävää väkeä – jota lähipiiriini on kuulunut kauan – ei kummastuta, jos minunlaiseni kirjoittaja puolustaa rauhaa, tasa-arvoa, luontoa, jopa sosialistista politiikkaa. Mutta Venäjän puolustelu menee jo yli ymmärryksen. Eikö siellä ole vallassa aikamme despootti, Vladimir Putin, joka kaappailee alueita Ukrainalta, käy juonikasta informaatiosotaa ja uhkailee Suomea Nato-asiassa? Ja eikö Venäjällä poljeta häikäilemättömästi homojen ihmisoikeuksia, mikä asia lienee minullekin ollut joskus tärkeä? Eikö länsimaissa kuitenkin ole moni kritisoimani asia paremmin kuin suuressa, tuntemattomassa ja siksi hieman pelottavassa idässä?

Lähden liikkeelle Ukrainasta. Länsimainen valtamedia tosiaan levittää kuvaa, että Putinin Venäjä lietsoo Ukrainan kriisiä: se kaappasi kaikkien lakien ja sääntöjen vastaisesti Krimin itselleen, masinoi ja manipuloi aktivismia Itä-Ukrainassa sekä vääristelee asioita omaksi edukseen. Suomessa ääneen on päästetty muun muassa kirjailija Sofi Oksanen, jonka mukaan Venäjä lähettää samat ammattinäyttelijät poseeraamaan valokuvissa "paikallisina" vuoroin Donetskissa, Luganskissa, Slavjanskissa ja niin edelleen. Salaliittoteorioiksi on leimattu viime aikoina yhtä ja toista, mutta kaikkein älyttömin salaliittoteoria menee usein kansaan täydestä. Sofin poliittinen väri ei ole pitkään aikaan ollut arvoitus, mutta moni ihminen ei halua olla tykkäämättä hänestä. Toisin ajattelevalle kirjailijalle tuskin annettaisiin samanlaista asemaa mediassa. Tämä johtaa oivallukseen, että suomalainen ja länsimainen valtamedia ylipäänsä vääristelee asioita omaksi edukseen (Suomessa erityisesti Nato-jäsenyyden ajamiseksi), ja viime kädessä koko alkuperäinen Länsi-Ukrainan aktivismi on ollut lännestä käsin masinoitua ja manipuloitua. Kestääkö edes Krim-argumentti läheisempää tarkastelua? Krimillähän järjestettiin asiasta kansanäänestys, jossa ylivoimainen enemmistö kannatti irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään.

Kenen totuutta uskot? En ole niin naiivi, että tässä vaiheessa hihhuloin silmät selällään uskovani ilomielin Venäjän totuutta. Tosin sellainen reaktio on tullut mieleen ihan omaa vittumaisuuttani, kun olen seurannut länsimielisten Ukraina-kommentteja. Kun Odessassa toukokuun alussa tapettiin 42 Kiovan hallinnon vastustajaa, länsimaissa moni uskoi Kiova-mielisten väittämän, että tappajat olivat Venäjän paikalle järjestämiä provokaattoreita. Jos näin uskovilta kysytään mielipidettä syyskuun 2001 WTC-iskun aitoudesta, saadaan vastaukseksi, että asian epäily on epäuskottavaa salaliittosatuilua. Kysymys ei ole asioiden uskottavuudesta, vaan poliittisesta ideologiasta. Venäjän provokaattorit tappamassa 42 "omaa" on samassa linjassa valokuvissa poseeraavien ammattinäyttelijöiden kanssa, joten näitä asioita kannattaakseen on omaksuttava oikein muhkea salaliittoteoria Venäjän pahuudesta. Itse en sitä omaksu, sillä asia näyttää minusta epäuskottavalta (joo, joo). Krimin kansanäänestyksen aitouttakin kritisoitiin, mutta ennen kuin länsi ehti muuta kuin taivastella Venäjän pahuutta, Venäjän ihmisoikeusneuvosto ilmoitti epäilevänsä kansanäänestystuloksen aitoutta. Tämä laittoi länkkäreille pahasti jauhot suuhun. Vielä oleellisempaa kuitenkin on, että Kiovan hallinnon, USA:n sekä niiden käskyläisenä länsimaisen valtamedian levittämiä "totuuksia" paljastuu vähän väliä valheiksi. Vai mitä sanot siitä, että Itä-Ukrainasta on YK-pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan 110 000 ihmistä paennut Venäjälle? Eikö lännessä esitetyn logiikan mukaan heidän pitäisi paeta Länsi-Ukrainaan (tai muihin maihin, joihin on siirtynyt vain 700 ja heistäkin osa Valko-Venäjälle)?

Se Ukrainasta. Todettakoon vielä, että Venäjä on tukenut myös Bashar al-Assadin hallintoa Syyriassa, mitä moni kauhistelee vielä Euroopan asioitakin enemmän. On kuitenkin muistettava, että väittämät Assadin hallinnosta kemiallisten aseiden käyttäjänä ja muiden tuhotöiden tekijänä ovat peräisin puolueellisista lähteistä (kuten USA:n hallinnolta); puolueettomat lähteet viittaavat enemmänkin päinvastaiseen eli kapinallisten syyllisyyteen. On tragikoomista seurata, kuinka USA:n Syyrian sotaan kouluttamat taistelijat ovat ISIS:n (tai ISIL:n) nimellä valtaamassa samojen jenkkien hallinnoimaa Irakia. Kaikkialla maailmassa tosiasiat alkavat puhua vaihtoehtomedian levittämän totuuden puolesta valtamediatotuutta vastaan. Ja nyt päästään asian ytimeen: Venäjän näkemystä ei puolla pelkästään venäläisten oma informaatio (RT ym.), vaan laaja kansainvälinen vaihtoehtomedia. Sama media puhuu palestiinalaisten puolesta Israelia vastaan, demokratian puolesta suurbisneksen tyranniaa (TTIP/TPP) vastaan, yksityisyyden puolesta NSA:n urkintaa vastaan ja Wikileaksin puolesta hallitusten salailua vastaan. Todellakin, Wikileaks ja Edward Snowden ovat tuoneet julki valtavasti USA:n ja muiden länsimaiden toiminnan kyseenalaistavaa materiaalia, mutta Venäjää kohtaan heillä ei ole ollut paljon valittamista – niin vähän, että tiettävästi Snowden majailee yhä siellä maanpaossa.

On melkoinen mullistus maailmanpoliittiseen näkökulmaan, jos alkaa nähdä Venäjän (ja vaihtoehtomedioiden) väitteet todempina kuin meikäläisen valtamedian. Siitä huolimatta jotkin Venäjän kannalta ikävät totuudet pysyvät tosina. Näin Pride-viikon jälkimainingeissa ei voi olla ajattelematta homokysymystä: eikö Venäjällä ole vastikään hyväksytty laki, joka kieltää "homopropagandana" mm. puheen homo- ja heteroseksuaalisuudesta tasavertaisina suuntautumisina? Tämä on fakta. Sen sijaan lännessä sumeilematta viljellyt väittämät, joiden mukaan Putinin hallitus vainoaa homoja yksityiselämää myöten, ovat tahallisen kärjistettyä liioittelua. Vielä oleellisempi pointti tässä yhteydessä on muistaa, että juuri äsken – Pride-viikolla! – Suomen eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi tasa-arvoisen avioliittolain. Vaikka Suomi olisikin tässä asiassa Venäjää "parempi" maa, se on todella kaukana malliesimerkistä ja siksi Venäjän lyöminen täältä käsin homokysymyksellä tai yleensä ihmisoikeuskysymyksillä on yhtä älytöntä kuin ajatus, etteivät hipit olisikaan vastustaneet Vietnamin sotaa Pohjois-Vietnamin poljettua hieman ihmisoikeuksia.

Lopuksi viittaan provosoivaan otsikkoon. Ei minulla mitään uutta, salattua tietoa ole talvisodan aloittaneista Mainilan tykinlaukauksista. Ei ole todisteita, että ne olisivat tappaneet ketään, mutta viime aikoina Nato-mielinen länsimedia on osoittanut, millainen propaganda kääntää kaikki omat syyt vihollisen syyksi. Paitsi, että näin on käynyt Ukrainassa, myös suomalainen valtamedia on osoittanut valtavaa propagandistista pätevyyttä ja valitettavaa totuudellista pätemättömyyttä. Toiminta länsivaltojen ja Naton maailmanpoliittisten näkemysten julkaisuautomaattina on tuomittavaa, mutta suomalaisittain tämä on vielä vähäpätöistä verrattuna siihen sotaisaan vihollisretoriikkaan, mitä erityisesti Ilta-Sanomat käyttää Venäjästä. Sen mukaan Venäjä on sekä avoimesti vihollismaa että relevantti uhka, ja tätä vastaan voimme tietysti puolustautua vain turvautumalla Naton isoon kuristavaan syliin. Minuakin jo pelottaa – ei Venäjä, joka näyttää lähes yksin rakentavan rauhaa Itä-Ukrainaan, vaan meidän oma Suomemme, jonka vallanpitäjiä Alexander Stubbista Elinkeinoelämän keskusliiton kautta Helsingin Sanomiin vastustan yhtä todellisesti kuin olen tätä kirjoittaessani hengissä. Tällainen sodanlietsonta, uhittelu, avoin naapurin vastainen puolueellisuus ja vastavirran äänien vaientaminen johtivat 75 vuotta sitten tilanteeseen, jossa pieni autoritääris-kapitalistinen Suomi saattoi yhtä hyvin kuin autoritääris-sosialistinen Neuvostoliittokin sytyttää ihmisoikeusrikoksista pahimman eli sodan.

Vaihtoehtoinen uusi maailmanjärjestys

Salaliittoteoreetikoista ja uudesta maailmanjärjestyksestä (New World Order, NWO) olen kirjoittanut aiemminkin. Kertaus on jälleen opintojen äiti: minusta NWO-salaliittoteorian julistajat ymmärtävät paljon maailmasta ja ovat ihan suuren yhteiskuntienvälisen (globaali-yhteiskunnallisen) oivalluksen kynnyksellä, mutta jättävät oivalluksen tekemättä ja tarttuvat liian moniin houkutteleviin latteuksiin. Olen periaatteessa valmis uskomaan, että nykymuotoinen salaliittoteoria on bugi, jonka Bilderberg-tasoiset päättäjät ovat syöttäneet järjestelmään. Tietenkään Henry Kissinger, George Soros, Carl Bildt, Jorma Ollila ja Paavo Lipponen eivät itse levitä netissä jotakin pahaista meemiä, vaan sen tekee heidän puolestaan joukko taviksiksi tekeytyviä nettiaktivisteja pyytämättä (Suomessa osoittaisin ensimmäisenä kohti Elinkeinoelämän keskusliittoa). Ideana olisi joka tapauksessa tällöin, että kritiikki ja vastarinta johdetaan uskottavasti harhaan. NWO-salaliittoteoria vaikuttaa juuri sellaiselta syötiltä, joka totuuden sirpaleistaan huolimatta on minunlaisilleni epäilijöille välillä suorastaan älytön, mutta jonka vähemmän skeptiset nielaisevat koukkuineen päivineen.

Yksi salaliittoteorian julistajien epämiellyttävistä puolista on suora vastustus oletettuja uuden maailmanjärjestyksen peruspilareita kohtaan. Kyse on siitä, ettei viitsitä edes pohtia, olisiko jokin NWO-idea toisessa viitekehyksessä ihan hyvä, vaan kaikki uuteen maailmanjärjestykseen yhdistetyt näkemykset kielletään. Näin ollen, kun uusi maailmanjärjestys oletettavasti tavoittelee yhtenäistä maailmanvaltiota, sitä vastustetaan ja kansallisvaltioita kannatetaan; kun maailmanjärjestys pyrkii nostamaan "illuminati-neuvoston" valtaan, vastustetaan val(a)istunutta päätöksentekoa ja neuvostovaltaa; kun maailmanjärjestystä ohjaavat sionistit, vastustetaan juutalaisia; kun maailmanjärjestys pyrkii kontrolloimaan maailman väestönkasvua, sitä vastustetaan, kannatetaan oikeutta lisääntyä ja leimataan homojen emansipaatio itsetarkoitukselliseksi väestönkasvun (ja perinteisen perheyhteisöllisyyden, jonka maailmanjärjestys myös haluaa tuhota) vastustuskeinoksi. Vasemmistolaiselta, sosialistiselta, ekologiselta tai edes humanistiselta kannalta tässä ei tietenkään ole mitään mieltä. Uuden maailmanjärjestyksen vastustajien agendaan kuuluu niin paljon taantumuksellisia näkökulmia, että on surullista nähdä monen vasemmistolaisenkin hyppäävän kelkkaan.

Yllä olevan pohjalta julistaudun nyt itse vaihtoehtoisen uuden maailmanjärjestyksen (lyhyesti VUM – englanniksi se voisi kuulua ANWO eli Alternative New World Order) kehittäjäksi. Tiedän, etten ole ensimmäisenä asialla, mutta joka tapauksessa minusta uuden järjestyksen tulisi pohjautua ja sitoutua seuraaviin periaatteisiin:

1) VUM voisi toteutua nykyisten kansallisvaltioiden puitteissa, mutta se heikentäisi kansallisvaltioiden asemaa ja hävittäisi nykyiset valtioliitot (EU, Nato ym.). Se korostaisi yhtäältä globaalia, toisaalta paikallista päätöksentekoa: yksittäistapaukset päätettäisiin yhä enemmän paikallistasolla mutta globaalisti hyväksyttyjen periaatteiden mukaan.

2) VUM pyrkisi siihen, että päätöksentekijöinä olisi viisaita ja valistuneita ihmisiä. Platonin ajatus filosofeista valtionjohtajina, Neuvostoliiton tieteellisen sosialismin periaate ja NWO-teorioiden illuminati-käsitys jalostettaisiin hybridiksi, jossa asioista päättäisivät kokonaisvaltaisesti maailmaa ymmärtävät asiantuntijat ja visionäärit. No hope, isorikkailla talouspomoilla ei olisi mitään asiaa tähän seuraan.

3) Edellisen huomioon ottaen, VUM pyrkisi sivistämään, valistamaan ja uudelleenkasvattamaan kapitalistisen "amerikkalaisen aikakauden" tyhmentämää kansaa. Periaattessahan yhteiskunta on sitä parempi, mitä demokraattisempi, mutta käytännössä – valitettavasti – tämän päivän maailma ei ole valmis todelliseen demokratiaan. Vasta tulevat sukupolvet voivat olla kypsiä valitsemaan itse päättäjikseen oikeasti viisaita ja valistuneita ihmisiä – ei populisteja, julkkiksia, järjestöjyriä ja ekonomisti-uskovaisia, niin kuin nykyisin on tapana. Tämä vaatisi ehkä julkisen demokratian heikentämistä välivaiheena, mutta samaan aikaan muut elämäntasot muuttuisivat demokraattisemmiksi.

4) Kuten yllä olevista kohdista ilmenee, VUM ei olisi kapitalistinen vaan sosialistinen tila. Sitä eivät pyörittäisi markkinat ja voitontavoittelu, vaan yhteiskuntasuunnittelu. Yksityis- ja perheyrittämisen VUM toki sallisi, mikäli tämä tapahtuisi yleisten periaatteiden (ks. kohdat 5–10) puitteissa. Keskisuuria ja varsinkaan suuria yksityisen sektorin yrityksiä tai yhtiöitä ei kannatettaisi.

5) VUM pyrkisi kaikkien ihmisten tasa-arvoon. Se ilmenisi sekä taloudellisena että sosiaalisena samanarvoisuutena yksilölliset näkökohdat huomioon ottaen. VUM hävittäisi nykyiset monikymmenkertaiset tulo- ja varallisuuserot, mutta tämän ei tarvitsisi merkitä taloudellista tasapäistämistä. VUM pyrkisi myös hävittämään sosiokulttuuriset luokkaerot sekä nyky-yhteiskuntien "menestyjien" ja "häviäjien" välisen kuilun. Tämänkään ei tarvitsisi merkitä tasapäistymistä. Minkäänlaista syrjintää tai rasismia ei tuettaisi.

6) VUM pyrkisi ekologisuuteen ja ihmisten tasapainoon luonnon kanssa. Tehomaatalous lakkautettaisiin ja korvattaisiin luomulla. Ruoka tuotettaisiin paikallisesti tai alueellisesti lukuun ottamatta niitä kasvikunnan tuotteita, jotka eivät omalla alueella menesty; niiden suhteen noudatettaisiin reilun kaupan periaatteita. Ruuan prosessointia ja lisäaineiden käyttöä vähennettäisiin. Lakto-ovo-pesco-vegetaarista ruokavaliota suosittaisiin lihansyönnin kustannuksella lähinnä talouspoliittisin (verotuksellisin) keinoin. Yleensäkin ympäristönäkökohdat nostettaisiin talousnäkökohtien edelle ja sosiaalisten näkökohtien rinnalle, tarvittaessa myös niiden edelle. Ilmastonmuutos pyrittäisiin pysäyttämään.

7) Liittyen edelliseen kohtaan: VUM noudattaisi tarkkaa ja ympäristöystävällistä energiapolitiikkaa. Ydinvoimasta luovuttaisiin heti ja fossiilisista polttoaineista siirtymäajan kuluessa. Tuuli- ja aurinkoenergiaa kehitettäisiin ja hyödynnettäisiin tehokkaasti, ja uusia ympäristöystävällisiä energiamuotoja tutkittaisiin. Samalla VUM pyrkisi energiankulutuksen vähenemiseen. Talot rakennettaisiin energiatehokkaiksi, polttoaineita kuluttavien koneiden ja moottoreiden kulutusta kehitettäisiin pienemmäksi, mainosvalot ja osa katuvaloista sammutettaisiin yöksi. Tavaroiden tarpeettoman maailmankolkasta toiseen siirtelyn lisäksi myös tarpeetonta ihmisliikennettä tulisi pyrkiä vähentämään. Palvelut ja työpaikat tuotaisiin lähemmäs ihmisiä, ja liike-elämä ja yhteiskunnallinen asioidenhoito paikallistuisivat tai alueellistuisivat. Lentoliikenne lakkaisi suurelta osin ja yksityisautoilu tehtäisiin vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi. Julkista liikennettä ja aivan erityisesti raideliikennettä tuettaisiin, samoin paikallista kevyttä liikennettä.

8) Yksilönvapautta VUM kunnioittaisi. Ihminen olisi periaatteessa vapaa tekemään mitä hyvänsä paitsi vahingoittamaan toista ihmistä tai luontoa tai hyötymään näiden kustannuksella. Nykyisin on päinvastoin: ympäristön tai kanssaihmisten sorto ja riisto, jopa väkivalta näitä kohtaan hyväksytään, mikäli sille on taloudelliset tai ideologiset perusteet. Yksityiselämän valintoja sen sijaan pyritään kontrolloimaan ja ihmisiä myös niiden pohjalta syyllistämään. VUM sallisi ihmisen elää niin kuin häntä huvittaa, ja jos ihminen pyytäisi apua, hän saisi apua.

9) VUM:n tavoitteena olisi onnellinen ja tasapainoinen väestö. Psyykkisiä ongelmia hoidettaisiin oikeasti eikä vain näennäisesti ja numeroina. Nykyisen lääkehoidon VUM kyseenalaistaisi sekä fyysisissä että psyykkisissä tapauksessa. Olipa kyse hoidosta, yhteiskunnallisista palveluista tai teknisistä apuvälineistä (kaikilla elämänalueilla), VUM:n periaate olisi, että yhteiskunnassa kaikki oikeasti toimisi eikä vain tuottaisi illuusion toimivuudesta (niin kuin nykyisin).

10) VUM pyrkisi levittämään rakkautta ja rauhaa ihmisten keskuuteen. Osittain tämä tapahtuisi kohdassa 3 mainitun valistuksen ja uudelleenkasvatuksen avulla, mutta toisaalta itse järjestelmä ei suosisi vihaa, katkeruutta ja väkivaltaa ylläpitäviä sosiaalisia tekijöitä, kuten kilpailua. Inhimillistä ymmärtämistä arvostettaisiin rangaistus- ja kostomentaliteetin kustannuksella, sotaorganisaatiot lakkautettaisiin ja toteutettaisiin aseistariisunta. Uuteen maailmanjärjestykseen ei näin ollen voitaisi päätyä sodalla tai väkivalloin vaan rauhanomaisin keinoin.

11) Täydellisimmillään VUM:n mukainen maailma olisi "globaali kylä". Urbaanin, suburbaanin ja ruraalin väliset kuilut häivytettäisiin niin, että kaupunkielämä saisi kyläyhteisöllisiä piirteitä (niinpä niin Emilia Kukkala!) ja maaseudun haja-asutusalueet verkostoitaisiin lähempään yhteyteen lähikaupungin (ja sitä kautta alueellisten ja valtakunnallisten pääkaupunkien) kanssa. Tavoitteena olisi, että yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä kunnioittavan, tasa-arvoisen, rauhanomaisen ja ekologisen sosiaalisen ympäristön löytäisi niin maalta kuin kaupungista tai niiden väliltä, niin pohjoisesta kuin etelästä tai niiden väliltä.

12) Useimmissa nykyisissä kansallisvaltioissa on olevinaan uskonnonvapaus, mikä tarkoittaa: jos uskot eri lailla kuin valtaväestö, sinua syrjitään. Neuvostoliitossa oli olevinaan uskonnonvapaus, mikä tarkoitti: olet vapaa elämään ilman uskontoa. VUM toteuttaisi uskonnonvapauden purkamalla vallan ja uskontojen yhteyden, mutta pyrkisi myös lähentämään uskontoja edistämällä niiden välistä vuoropuhelua sekä opettamalla yleismaailmallista ja yleisinhimillistä hengellisyyttä. Näin ollen VUM synnyttäisi tilan, joka yhdeltä kannalta olisi ei-uskonnollinen, toiselta kannalta yksi maailmanuskonto eri vivahteineen (paikallis-alueellisesti ja yksilöllisesti), kolmannessa mielessä taas uskontojen kirjo, jossa jokainen kasvaisi hyväksymään toisen valitseman pelastustien.

Lista voisi täydentyä vielä hyvinkin monella tekijällä, mutta lopetan tässä yhteydessä tähän.

Salaliittoteoriat ja -teoreetikot

Yhtenä 2010-luvun poliittisesti epävakaiden alkuvuosien ilmiönä on noteerattava salaliittoteorioiden, tai jopa yhden nimenomaisen salaliittoteorian, suosion ja huomion kasvu. Olen tykännyt nimittää itseäni salaliittoteorioiden toiseksi ylimmäksi ystäväksi: uskon muun muassa melko tosissani, että joko 11 vuoden takainen WTC-onnettomuus oli tilaustyö tai ainakin USA:n ylin johto laskelmoiden salli sen tapahtua. Uskon myös, että valtamedia on 1990-luvulla järjestelmällisesti "kaapattu" tarjoamaan kansalle vain yhtä, vallanpitäjille (siis niille todellisille) mieleistä totuutta; uskon jopa, että viimeistään 2000-luvulla kaikki musiikkimediat yksipuolisesti vallannut kaupallinen populaarimusiikki editoidaan tarkoituksellisesti kuulostamaan turruttavalta. Mutta toiseksi ylimmälle ystävälle liika on liikaa.

Uusi maailmanjärjestys, New World Order, on tunnettu ideana jo vuosikymmeniä. Mistä johtuu, että idean todelliseen olemassaoloon ja toteutukseen juuri nyt uskotaan laajemmin kuin koskaan? Epäilemättä tilanne on psykologisesti ymmärrettävä. Maailma tuntuu olevan kehittymässä aina vain hullummaksi, ja kehitykselle tarvitaan jokin syy. On helpompaa napata olemassaoleva kokonaisselitys kuin miettiä ihan oikeasti alusta loppuun itse, mitä tapahtuu. Viime vuosina teoriaa on kuitenkin myös kehitetty eteenpäin. Salaliittoteoreetikot ovat törmänneet lukuisiin samoihin oivalluksiin kuin esimerkiksi minä. He ovat aivan sen kynnyksellä, että oivaltaisivat lopullisesti, mistä tosiasiassa on kysymys. Sen sijaan, että he uskaltaisivat tehdä omat kokonaisjohtopäätöksensä, he sijoittavat uudet oivalluksensa vanhaan kehykseen. Ja metsään menee.

Erinomaiseksi esimerkiksi käy Bilderberg-ryhmä, joka kokoontuu vuosittain keskustelemaan poliittisista ja taloudellisista kysymyksistä. Salaliittoteoreetikot ovat huomanneet, mikä mahti ryhmällä ja sen kokouksilla on. Bilderbergin erityispiirre verrattuna muihin johtoportaan kokouksiin on, että ryhmä kokoaa samojen pöytien ääreen niin politiikan, talouden kuin mediankin vaikuttajia eri puolilta maailmaa. Bilderbergiä voi hyvällä syyllä pitää "maailman ylähuoneena", ja mikäli jossain on valtamedian – ja koko demokratian – "kaappauksen" varsinainen sylttytehdas, jäljet voivat hyvinkin johtaa ryhmän kokouksiin. Salaliittoteoreetikot ovat omalta osaltaan tehneet ihmiset tietoisemmiksi Bilderbergistä ja vaatineet sen esille mediassa. Tämä on pelkkää hyvää. Valitettavasti asia ei pysy näissä puitteissa, vaan salaliittoteoria pitää Bilderbergiä ainoastaan "satanistisen illuminatin" välineenä. Tämä johtuu siitä, että illuminati-teoriat yhdistyvät vanhastaan Rockefellerin sukuun, jonka patriarkka David Rockefeller on Bilderberg-ryhmän taustavaikuttajia. Tämä satanismihölynpöly estää näkemästä, mistä Bilderbergissä on oikeasti kysymys.

Yhä laajempi joukko ihmisiä on siis oivaltanut – tai oivaltamassa – että maailman nykytilassa ja kehityksen suunnassa on jotain mätää. Eikä vain sellaista mätää, mikä yleisesti tiedetään ja mistä mediakin puhuu (sodat, ihmisoikeusrikkomukset, ekologiset uhat), vaan myös jotain piiloista, salattua mätää, mistä valtamedia on epäilyttävän hiljaa. Uusi maailmanjärjestys pitää siltä osin kutinsa, että on taatusti olemassa peiteltyjä suunnitelmia USA:n ja nyky-EU:n edustaman järjestelmän ja ideologian säilyttämiseksi ja selustan turvaamiseksi demokratian purkamisen sekä valheellisen, puolueellisen joukkotiedotuksen avulla, ja suurkapitalistien edustama ns. iso raha on se, mikä uudesta järjestyksestä hyötyy eniten. Tämän järjestyksen suurin vastavoima on poliittinen vasemmisto, sanoivatpa oikeistonationalistit mitä hyvänsä. (Wikileaks toimii kyllä vastavoimana, mutta vain vasemmisto osaa todella hyödyntää paljastuksia.) Mutta salaliittoteoreetikot eivät tyydy tähän. Sen sijaan he puhuvat läpiä päähänsä kansojen itsetarkoituksellisesta sekoittamisesta, juutalaisten hirmuvallasta, Neuvostoliitosta illuminatien peiteoperaationa, ilmastonmuutospuheista ja homomyönteisyydestä osana vallanpitäjien valehtelua, ynnä muusta hieman Mein Kampfilta kalskahtavasta tolkuttomuudesta. Sitä surullisempaa on vain, että moni vasemmistolaisena itseään pitävä on sortunut mukaan samaan kohkaukseen.

Jos kaikkein ylimmäksi salaliittoteorioiden ystäväksi heittäytyisin, uskaltaisin väittää, että uuden maailmanjärjestyksen salaliittoteoriat ovat maailman todellisten vallanpitäjien salaliitto ihmisten johtamiseksi harhaan suuren oivalluksen kynnykseltä.