Kuinka ilmastonmuutos kesytetään

Kulunut kesä on taas vaihteeksi ollut poikkeuksellisen lämmin. Jo toukokuussa oli pitkä hellejakso, ja normaalisti keväinen kuukausi oli alkupäiviä lukuun ottamatta täyttä kesää. Paikoitellen sitä viileämmäksi jääneen kesäkuun jälkeen hellekesä laittoi uuden vaihteen silmään. Heinäkuun keskilämpötilat olivat laajoilla alueilla Etelä-Lappia myöten yli 20 asteen lukemissa. Tämä on varsin poikkeuksellista, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan normaalisti vain kaikkein lämpimimmässä pisteessä Kaakkois-Suomessa ylletään edes 18 asteeseen. Utsjoen kunnan länsiosassa poikkeama keskiarvosta oli jopa kuusi astetta.

Ihmiset ovat entistä laajemmin havahtuneet ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Poikkeuksen muodostavat skeptikot, jotka muistuttavat, että viime kevättalvi oli kylmä ja viime kesä viileä – tämähän on vain tavanomaista vaihtelua. Tavanomaista? Tähänastiset merkit viittaavat nimenomaan epätavanomaisen vaihtelun lisääntymiseen. Sääjakso voinee siis tulevaisuudessa olla yhtä kolea kuin ennenkin koleimmillaan, tai sitten lämpimämpi kuin koskaan tuntemassamme historiassa – keskiarvot vain hivuttautuvat ylöspäin. Tämän pimittää se osa valtamediaa, joka höpisee läpiä päähänsä viininviljelystä ynnä muusta houkuttelevasta tulevaisuuden Suomessa. Ei täällä voi pistää maataloutta uusiksi, kun uusien lajien sadot ehkä joinakin vuosina tuhoutuisivat täysin. Valtamedialla on syynsä tälle pimitykselle... mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Osa ilmastonmuutoksen todellisuuteen havahtuneista on sitä mieltä, ettemme voi oikeastaan tehdä asialle mitään. Ajatellaan naiivisti, että jos voisimme kehittyvälle ekokatastrofille jotain, sitä keinoa olisi jo kokeiltu. Toisenlaista naivismia on ajatella, että jos kierrätämme ja lajittelemme ja blaa blaa, teemme kaiken voitavamme ja ellei se riitä, olemme ainakin olleet hyvisten puolella. Tämä ajatusmalli on nykyaikainen uskonnonkorvike: mielessä on todennäköisemmin sielun pelastuminen kuin mahdollisimman hyvä lopputulos.

On kuitenkin yksi ilmastonmuutoksen pysäytyskeino, jota ei ole viitsitty kokeilla. Ratkaisu on varsin yksinkertainen. Konstin käyttöön ottaminen ei ole niin yksinkertaista, mutta kuitenkin mahdollista. Se vaatii vain tarpeeksi monen ihmisen tarpeeksi voimakkaan tahdon. Konstin nimi on sosialistinen suunnitelmatalous.

Jos annamme markkinoiden päättää, mihin suuntaan talous, kulutus, kulttuuri ja yhteiskunta kehittyvät, ne eivät kehity ilmastonmuutosta tyrehdyttävään suuntaan, koska markkinatalous kääntyy mihin hyvänsä suuntaan, missä milloinkin liikkuu rahaa. Jos taas yhteiskunnallinen ohjailu keskittyy suurbisneksen pitämiseen mahdollisimman kannattavana, lopputulos on vielä irvokkaampi painos edellisestä vaihtoehdosta. Kasvava uusrikkaiden luokka ei jätä kuluttamatta, kun heillä kerran se mahdollisuus on, mikä vaatii vielä enemmän raaka-aineita ja energiaa – ja lopputulos on katastrofi. Kaupallinen media levittää kapitalismissa kulutusihanteita kaikille kynnelle kykeneville, minkä kerkiää. Vain yhtä lailla kasvava köyhälistön luokka jättää kuluttamatta: sillä ei ole varaa kuluttaa.

Sosialismin vastustajien on nyt helppo muistuttaa, että kuinkas ne ympäristöasiat Neuvostoliitossa, itäblokissa, Kiinassa, missä lie hoidettiin. Yhtä helppoa on kuitenkin muistuttaa heitä, että 1) useimmat sosialistiset projektit olivat ilmastotietoisuuden levitessä jo kaatuneet, 2) sosialistiblokin ongelma oli kilpailu kapitalistista blokkia vastaan, mukaan lukien talouskilpailu – niinpä ne edustivat oikeastaan valtiokapitalismia eivätkä sosialismia. Kun "vihervasemmistosta" (oikeistolainen puppukäsite) on höpisty niin paljon, voin muistuttaa, että vihreys merkityksessä 'ympäristötietoisuus' on ihan todistetusti nykyvasemmistossa korkeammalla tasolla kuin edes vihreissä (jotka ovat lähinnä klassinen liberaalipuolue). Niinpä, jos meillä olisi tänään sosialistinen suunnitelmatalous, sen ytimessä toimivat sosialistit olisivat väistämättä ympäristötietoisia. Ja uusi järjestelmä antaisi mahdollisuuden suoraan päättää elintärkeitä asioita, joita markkinatalous voi vain toivoa markkinoiden ratkaisevan ja joille bisneskapitalismi ei tee mitään. Toki suora päättäminen on mahdollista myös diktatuurissa, mutta pysyvästi vastentahtoinen systeemi kääntyy lopulta aina itseään vastaan.

Niin. Voimme vain miettiä, mitä saisimme aikaan, jos kutistaisimme lentoliikenteen minimiin, panostaisimme lento- ja tieliikenteen sijaan raideliikenteeseen, vähentäisimme tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen tuotantoa paikallistamalla, hävittäisimme kerskakulutuksen tekemällä ylisuuret tulot ja ylipulleat pankkitilit mahdottomiksi, lakkauttaisimme tehomaatalouden, siirtäisimme maatalouden painopisteen kasvinviljelyyn, pysäyttäisimme fossiilisten polttoaineiden (ja ydinvoiman) käytön ja keskittyisimme täysin uusiutuvaan energiaan. Tämä kaikki on mahdollista – se vain vaatii ihmisten kääntymistä sosialistisen vaihtoehdon kannalle, missä on paljon työtä. Siinä asiassa vihollisemme löytyvät ennen muuta iki-ihanasta mediasta. Valtamedia on vallanpitäjä ja palvelee vallanpitäjiä, eikä se edes oikeasti halua pysäyttää ilmastonmuutosta tai levittää ilmastotietoisuutta – sellainenhan on uhka bisnesvallanpitäjille ja oikeistolle. Valtamedia hämärtää vasemmiston käsitettä, pilkkaa sumeilematta kaikkia vähänkään radikaalimpia vasemmistoideoita ja -ihmisiä, pimittää kerta kaikkiaan ihmisiltä näiden omaa parasta niin kuin on mahdollista. Sosialistisen suunnitelmatalouden kannatuspohjan luominen edellyttää täysin uudenlaista suhdetta koko mediaan, oman mediakentän ja opetustoiminnan luomista sekä irtautumista kaupallisen median tarjoamasta ihmis- ja maailmankuvasta. Siinä riittää työtä. Mutta se on mahdollista.

Koko maa asuttuna?

Heinäkuun 23. päivänä 2018 jysähti mielenkiintoinen uutispommi, joka ei oikeastaan ollut kuin paukkupommi. Tällöin julkaistun Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 79 prosenttia suomalaisista haluaa, että koko Suomi pidetään asuttuna ja valtion on turvattava palvelut tätä asiaa tukeakseen. Vain 12 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, ettei valtion pidä puuttua aluekehitykseen, ja 5 % kannatti ihmisten ja palvelujen keskittämistä suuriin kaupunkeihin. Koska mukana oli myös vaihtoehto "ei osaa sanoa" (4 %), voi tietyllä syyllä pitää "koko maa asuttuna" -vastaajien osuutta yli neljänä viidesosana.

Tulos ei yllätä minua, jonka tuttavapiiri koostuu pääasiassa ei-pääkaupunkiseutulaisista, joiden juuret ovat usein Väli- ja Pohjois-Suomessa tai pienillä paikkakunnilla. Sen sijaan asiasta häkeltyivät pahanpäiväisesti kaupunkilaiskuplassa elävät liberaalit, joiden elämä keskittyy Helsinkiin, sen ympäristöön tai ehkä parissa tapauksessa Tampereelle tai Turkuun. Seuraavien päivien aikana he täyttivät sosiaalisen median typerryttävällä jahnauksella, joka alkoi muistuttaa trollausta. Sen pääsisältö oli mielikuvitukseton "kuka määrittelee mitä tarkoittaa 'koko Suomi asuttuna', tarkoittaako se joka neliökilometriä vai mitä, diipa daapa, lässyn lässyn". Liberaalien omahyväisen kaupunkilaisprojektin avoin kyseenalaistuminen kuin taikaiskusta loihti monesta yleensä fiksustakin Twitter-käyttäjästä esiin lapsellisen jankkaajan. Kepulaiskorttia vilauteltiin tiuhaan (sanat "lande", "bönde" ja "jyväjemmari" sentään taisivat puuttua). Tämä on häkellyttävää, sillä yllä mainitussa omassa tuttavapiirissäni ei ole lähes lainkaan keskustan äänestäjiä - ja kuten somekeskusteluissakin muistettiin mainita, keskusta on osallistunut maa- ja syrjäseudun palvelujen alasajoon siinä missä muutkin suuret puolueet.

Lähipäivinä sosiaalisessa mediassa on keskusteltu myös perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen asumisesta poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan saunassa Helsingissä. Saunatila ei ole virallinen asuinpaikka, joten eduskunnan nyt tekemä selvitys saattaa ajaa Hakkaraisen kadulle. Itse en tykkää Teuvosta henkilönä enkä hänen aatteestaan, mutten pidä sen enempää sääntö-Suomesta, joka tässä tapauksessa hyökkää esiin. Osallistuin keskusteluun kommentoimalla, että kaupunkilaisliberaalien mukaan Hakkarainen saa luultavasti asua vain kotipuolessaan Viitasaarella: se on riittävän kaukana heidän silmistään. Yllätyksekseni huomasin, että tapaus Hakkarainen linkittyy aika suoraan keskusteluun koko maan pitämisestä asuttuna. Teuvohan on muun muassa möläyttänyt olevansa ylpeä siitä, että on kotoisin Viitasaarelta eikä mistään Kumpulasta (puutalovaltaisesta helsinkiläiskaupunginosasta, jossa asuu paljon vihertäviä ja itsensä jopa vasemmistolaisiksi mieltäviä liberaaleja). Meidän on nyt vain hyväksyttävä se tosiseikka, että suomalaiset haluavat elävän maaseudun ja asutut syrjäseudut, ja toistaiseksi niiltä seuduilta tulee erittäin sattuneesta syystä Teuvo Hakkaraisia - mitä kylvää, sitä niittää. Ei tämä kansa halua korvata maaseutua urbaanilla palstaviljelyllä ja viherkatoilla.

Okei. Kuinka voisimme kohdella tämän maan eri osia ja asuinympäristöjä tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin? Keskusta sitä ei henkseleittensä paukuttelusta huolimatta tee, sillä puolue on pönöttänyt hallitusvastuussa muun muassa vuodet 1991-95, 2003-11 ja 2015-. Ehkä asiasta pitäisikin kysyä niiltä vasemmistolaisilta, jotka eivät ole lähteneet kaupunkilaisvihreiden kelkkaan metropoli-ihannoinnissa. Itse tällaiseen vasemmistoon kuuluvana muistutan ensiksi sotesta, jota hallitus on yrittänyt nuijia läpi törmäten tutkijoihin ja asiantuntijoihin yhtäällä, perustuslakiin toisaalla ja - luonnollisesti - kansalaisten vastustukseen kolmannessa suunnassa. Sote tarjoaisi yksityisille toimijoille tuhannen taalan paikan keskittää palveluja entisestään. Mutta palvelut eivät ole pelkkä sote, vaan voidaan myös miettiä kouluja, julkista liikennettä sekä - markkinaliberaali paratkoon! - kauppapalvelujen turvaamista. Väittäisin, että jos Suomi oikeasti haluaisi pitää syrjäiset kulmansa asuttuina tai edes elinkelpoisina, sen täytyisi ensimmäisenä huolehtia julkisen liikenteen ja vähittäiskaupan palvelujen turvaamisesta niillä kulmilla. Tämä vaatii väistämättä jonkinasteista sosialismia. Kun sosialismikortti vetäistään esiin, tuhannet liberaalit riisuvat värikkäät yksisarviskaapunsa ja sen alta paljastuu natsikaapu. Tästä ehkä saimme pienen, aavistuksenomaisen esimaun katsellessamme, kuinka paljon heidän Ylen kyselyyn liittyvä trollauksensa muistutti eräiden ihan muiden somettajien trollausta.