Tämän kirjoitushetkellä, vain yhdeksän päivää ennen presidentinvaaleja ja ennakkoäänestyksen jo käynnistyttyä, näyttää siltä kuin yli puolet suomalaisista äänestäjistä haluaisi antaa äänensä istua kököttävälle presidentille. Kaikenlaisiin äärilaidan kohkaajiin verrattuna Sauli Niinistö on näyttänyt kritiikittömän kansalaisen silmään jopa asialinjan kaverilta; toisaalta onhan se niin hellyttävän kotoisaa, kun hän ja puolisonsa Jenni saavat vauvan. Kriittisen kansalaisen silmään Niinistön syntilista on kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi. Seuraavassa joitakin esimerkkejä:
— Työskennellessään valtiovarainministerinä molemmissa Lipposen hallituksissa (1996–2003) Sauli Niinistö tuli Wikipedian mukaan "tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta". Tämä on suorastaan vähättelyä. Varsinainen vampyyrin maine on nykyään sälytetty puoluetoveri Iiro Viinaselle – joka hoiti samaa tehtävää sekä Ahon hallituksessa 1991–95 että ihan aluksi Lipposen ensimmäisessä hallituksessa – kun taas Niinistön vastaava maine on tarkoituksellisesti valkopesty. Tosiasiassa Saulia manailtiin ja epäiltiin hyvin laajalti koko "yhden totuuden" kurjistamispolitiikan aikakauden varsinaiseksi takapiruksi. Hänen ympärillään oli todellinen Pahan Porvarin musta sädekehä, joka mielestäni kuuluisi hänelle edelleen.
— Ei sovi unohtaa, että juuri Niinistön rahaministerikaudella Suomi muilutettiin epädemokraattisesti, kansalaisilta kysymättä markasta euroon ja EMU:n jäseneksi. Demokratian sivuuttamisen tulisi olla paha asia siitä riippumatta, mitä mieltä eurosta on muutoin.
— Niinistö on taustoiltaan paitsi kiistelty kokoomuspoliitikko, myös pankkiiri. Hän oli Euroopan investointipankin varapääjohtaja vuosina 2003–07. Jos tämä on jonkun mielestä meriitti, suosittelen tutustumaan pankkisektorin äärimmäisen ongelmalliseen rooliin nykyjärjestelmässä esimerkiksi Talousdemokratia-sivustolla. Mainittakoon myös, että pankkisektorin käytännöllisesti katsoen yksin aiheuttama finanssikriisi oli jo hyvää vauhtia kehittymässä Niinistön ollessa pankkivirassa.
— Niinistön vuoden 2006 provokatiivinen presidentinvaalikampanja ("työväen presidentti" ym.) käytännössä synnytti koko sen poliittisen kulttuurin muutoksen, jonka seurauksista kaikkine disinformaatioineen, mustamaalauskampanjoineen, vihapuheineen ja tahallisine väärinymmärtämisineen kärsimme edelleen. Paljon parjatut persut ovat vain oppipoikia. Sauli Niinistön kampanja kerta kaikkiaan muilutti vanhan lintukodon uudelle kyräilevän katkeralle aikakaudelle, jossa oikeus olla paskiainen on vahvin kansalaisoikeus, loka lentää puskista eikä kritiikittömällä kansalaisella ole oikeasti enää hajuakaan poliittisten toimijoiden aate- ja luokkaidentiteeteistä.
— Presidentiksi vihdoin päästyään Niinistö loi käsitteen "oleskeluyhteiskunta", jolla pyritään mustamaalaamaan ihmisiä, joille ei riitä töitä tai jotka ovat työhön kykenemättömiä. Tämän kanssa on täysin linjassa se, että presidentti hyväksyi sen "aktiivimalliksi" vääristellen nimetyn kurjistamislain, joka täysin absurdisti ja paradoksaalisti heikentää työttömyysturvaa silloin, kun "työtön" ei ole töissä. Näiden esimerkkien perusteella istua pönöttävä presidentti suorastaan vihaa yhteiskunnan huono-osaisia ja antaa tukensa ylempien yhteiskuntaluokkien heitä vastaan suuntaamalle kylmälle luokkasodalle.
No niin. Tietenkään emme äänestä tuollaista kapitalistiporvaria. On siis ehdottoman tärkeää, että maltamme pistäytyä uurnilla, että näemme edes oikeat vaalit toisine vaalikierroksineen. Se on edes jonkinlaista demokratiaa. Luonnollisesti ei kuitenkaan ole ihan sama, ketä Sauli Niinistön vastustajaa äänestämme, vaan heissä on todellakin eroja. Tässä hieman tarkennusta:
— Jos Niinistö on oja, Laura Huhtasaari on allikko. Ulkoisesti varsin perinteisenä naisena hänen imagonsa värittyy pehmeäksi, mutta hänen arvonsa ovat kivikovat. Huhtasaari esimerkiksi vastustaa aborttia ja haluaa karkottaa turvapaikanhakijat. Se ei ole unohdetun kansan puolustamista, vaan häikäilemättömän kylmää vallanpitäjämentaliteettia. Jos Saulin kampanja 2006 loi poliittisen kulttuurin muutoksen, Laura on uusi ärsyttävä poliittinen kulttuuri in action. Mikäli kaikesta huolimatta mietit hänen äänestämistään, mieti samalla, äänestäisitkö Sarah Palinia.
— Paavo Väyrysellä on monen kriittisen kansalaisen tuki. Hänen poliittinen henkilöhistoriansa on täynnä ketkuilua ja nykyinen suhtautuminen esimerkiksi pakolaisiin sangen epähumaani. Väyrysellä voi olla ulkopoliittista osaamista ja ymmärrystä enemmän kuin muilla ehdokkailla, ja kaivattuja left field -ideoita riittää. Vasemmistolaisittain tai humanistisesti ajattelevan ihmisen ei kannata langeta hänen ansaansa.
— Pekka Haavisto ei ole vasemmistolainen, vaikka hänellä on sellainen maine jopa monen vasemmistolaisen silmissä. Hän ei myöskään ole enää vuosikymmeniin ollut se kirkasotsainen viheraktiivi, johon moni ihastui telkkarissa vuoden 1987 eduskuntavaalien aikoihin. Demokratian kannalta on hankala yksityiskohta, että vihreät nimittivät vuonna 1995 Haaviston ainoaksi ministerikseen, vaikkei kansa ollut äänestänyt häntä edes eduskuntaan. Kannattaa muistaa myös Haaviston vuoden 2012 sammakko, joka samasti eläinoikeusaktivistit uusnatseihin, sekä patologinen Venäjä-vihamielisyys, joka kiteytyy mahtavasti näissä katteettomissa Twitter-bottisyytöksissä.
— Nils Torvalds on koko presidentinvaalien fanaattisin natottaja, joten se siitä ja hänestä. On paha olla näennäisesti humanisti ja kannattaa koko maailman epähumaaneinta organisaatiota.
— Matti Vanhanen nostettiin harmaasta keskustan keskivertopoliitikosta pääministeriksi vuonna 2003. Kansalaiset olivat antaneet tukensa Anneli Jäätteenmäen politiikalle, mutta tämä siivottiin vallanpitäjille ongelmallisena hahmona lavastetun valehteluskandaalin myötä sivuun (mitä itse pidän kabinettivallankaappauksena). Kulissientakaisten vallanpitäjien kilttinä hännystelijänä haljusta Vanhasesta ei ole kerta kaikkiaan mitään sanottavaa poliittisessa mielessä. Presidentiksi? Buhahaa.
SDP:n Tuula Haatainen on osoittanut yllättävää selkärankaisuutta muutamissa lausunnoissaan. Näyttää suorastaan siltä, ettei hän ole poliittisesti luonteeton "demari", vaan sosiaalidemokraatti. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen uskaltaa humanistisen puolen ehdokkaista ainoana selvästi kyseenalaistaa istua jöpöttävän presidentin ja hänen konsensuspiirinsä näkemykset esimerkiksi talous- ja ulkopolitiikasta. Olen äänestänyt häntä jo ennakkoon.
