Kun tarkastellaan eduskuntavaalien tuloksia, on edelleen hämmentävää, että kolme pientä vasemmistopuoluetta (SKP, STP, KTP) sai yhteensä alle puoli prosenttia äänistä. Jos mukaan lisätään vasemmalle kallellaan olevat Itsenäisyyspuolue ja Köyhien asialla, prosenttiosuus on edelleen vain noin 0,6. Vasemmistoliitto on uskotellut saaneensa likipitäen vaalivoiton, mutta todellisuudessa se menetti neljä (!) kansanedustajaa ja 0,7 prosenttiyksikköä kannatuksesta. Summa summarum: nämä vaalit menivät vasemmistolta täysin penkin alle. (SDP:tä en ole lukenut vasemmistoon enää 16 vuoteen.)
Vaalituloksen paljastuttua on vihdoinkin käynnistynyt prosessi, jota peräänkuulutin jo muutama vuosi sitten. Politiikan vasen laita suunnittelee yhdistymistä. Eikä siinä kaikki: se suunnittelee yhdistymistä SKDL:ksi, juuri siksi, mitä jo 1990-luvulla ilmoitin kannattavani enemmän kuin yhtään olemassaolevaa puoluetta. (Alkuperäinen SKDL lakkautti toimintansa 1990.) Vasemmistoliitto ei kokonaisena puoluemöhkäleenä sijaitse tuolla laidalla, eikä sen suunnalla tiettävästi olla suunnitelmista innoissaan. Vas-liittohan pitää itseään SKDL:n suorana perillisenä, mitä se organisatorisesti onkin – joskaan ei aatteellisesti. Eikä puolue voine omia nimeä itselleen, sillä sehän juuri aikanaan kieltäytyi SKDL:n nimestä.
Mitkä tahot uuden SKDL:n takana sitten olisivat ja ovat? Tähän saakka mukana on ollut joukko SKP:läisiä, pienempi joukko STP-väkeä ja ainakin yksi ipulainen. KTP:n suhteen on oltu ehdottomia: heidät on saatava mukaan. Vasemman laidan yhdistyminen menettää tuntuvasti tehoaan, jos jää yksikin erillinen pikkupuolue. Muiksi mukaantulijoiksi on ehdotettu Vihreää puoluetta ja Sosialistiliittoa. Molemmat ovat erittäin luontevia kumppaneita, sillä ensin mainittu on selkeästi antikapitalistinen ja vallankumouksellinen, jälkimmäinen taas vasemmalla ja puolueisiin sitoutumaton. Toivottaisin tervetulleeksi myös Marxilaisen työväenliiton (MTL). Lisäksi on mainittu Piraattipuolueen nimi, mutta itse pidän tuota sekä utopistisena että epäsopivana. Piraateissa on niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia, liberaaleja kuin konservatiiveja ilman minkäänlaista tolkkua. Vasemmistoliitossa on tietysti omat rintamakarkurinsa ja vastarannankiiskensä, joille löytyisi SKDL:stä uusi turvallinen koti.
Luonnostelen seuraavassa järjestön periaateohjelmaa. Minulla ei ole aavistustakaan, miten tällaiset ohjelmat "pitäisi" kirjoittaa – en ole, enkä halua olla, niin politrukki. Suluissa olevat lauseet eivät ole osa ohjelmaa, vaan omaa puusilmäistä selittelyäni ja harmillista näsäviisasteluani.
1. Järjestön nimi on Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, lyhenne SKDL. (Nimi on mielestäni aivan ehdoton osa kokonaisuutta. Luonnollisesti en tiedä, kenen hallussa nimi tänä päivänä on.)
2. SKDL on siis yhteistoimintajärjestö, ei uusi sirpalepuolue. Sillä on sekä henkilöjäseniä että jäsenjärjestöjä.
3. Poliittisesti SKDL voidaan määritellä sosialistien, kommunistien ja muiden vasemmistolaisten antikapitalistien liitoksi.
4. SKDL puolustaa tasa-arvoa, kansanvaltaa, rauhaa, ihmisoikeuksia ja ekologisuutta, sekä yksilönvapautta, mikäli se ei ole perusteellisessa ristiriidassa edellä mainittuja tekijöitä vastaan.
5. SKDL vastustaa sotaa, asevarustelua, väkivaltaa, ympäristön pilaamista, eriarvoistamista ja vallan keskittämistä sekä ylipäänsä kaikkia sorron, riiston ja alistamisen muotoja. (BDSM-harrastajat hyväksyttäköön, mikäli kaikki osapuolet ihan aikuisten oikeasti haluavat sitä.)
6. Lopullisena tavoitteenaan SKDL pitää kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän hylkäämistä ja siirtymistä sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään. (Tämä on myös täysin ehdoton kohta. Sosialismin tarkemmasta määrittelystä ja sosialismiin siirtymisen keinoista voidaan keskustella järjestön sisällä.)
7. SKDL osallistuu vaaleihin yhteisillä ehdokaslistoilla. Jokaisella jäsenjärjestöllä on oikeus saada vähintään yksi ehdokas listalle kaikissa vaalipiireissä, ja henkilöjäsenet ovat jäsenjärjestöjen edustajien kanssa tasa-arvoisia ehdokkaita. Yksi jäsenjärjestö ei saa dominoida ehdokaslistaa, paitsi jos vaalipiirissä ei muutoin mitenkään saada täyttä listaa kokoon.
Lisään tuohon ehkä myöhemmin jotain, jos tulee mieleen. Siitä vain kaatamaan oikeistohegemoniaa ja kaappaamaan joukolla persujen äänestäjiä.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Syy ja seuraus, vaikuttaminen ja vaikutus
Arvioin työtäni ja työjälkeäni vaalien jälkeen. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen yritykseni vaikuttaa omalla panoksellani suoraan vaalitulokseen. Kaiken järjen mukaan yritys olisi täytynyt tehdä jo 1990-luvulla. Ennen EU-kansanäänestystä vuonna 1994 kampanjoin kyllä täydellä kaksikymppisen innolla. Ansiolistalleni pääsi kokoomuksen Piia-Noora Kaupin karkottaminen Oulun Rotuaarin lavalta kädet puuskassa. Seuraavien eduskuntavaalien aikaan tituleerasin itseäni jo vasemmistolaiseksi, mutta kannatin edelleen myös vihreitä. Olivathan kyseessä ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa sain äänestää, ja vihreät olivat koko teini-ikäni olleet minulle numero ykkönen. Kunnallisvaaleissa 1996 olin vailla puoluetta. Vasemmistoliitto oli tällä välin livahtanut Paavo Lipposen uusliberaalihallitukseen ja pettänyt aatteen, eivätkä kommunistit vielä olleet mukana omalla listallaan. Toisin oli eduskuntavaaleissa 1999, jolloin äänestin ja kannatin Virpi Karhua (silloin SKP:n ehdokas). Harmi vain, että tällä välin oma poliittinen intoni oli laantunut, enkä käytännössä osallistunut kampanjaan.
Mietin, missä määrin kommunistien toivoton vaalimene(s)tys on minun syytäni. Tampereella kannatus tosin oli 0,9 %, mutta sekin on surkea verrattuna entiseen kahteen prosenttiin (vaikka selittyy osin Peitsamon häipymisellä Helsinkiin, missä fiksua ja sympaattista Karia ei äänestetty edes nimeksi). Aktiivisuuteni Keskustorilla sai erään persun lausumaan, että minut on kaapattava seuraaviin vaaleihin mennessä heidän riveihinsä. En lähde, mutta tuskin viuhdon silloin kenenkään joukoissa. Mielessä käy, että kenties jokunen kokoomuksen ja vihreiden tuputusta inhonnut kansanmies tai -nainen on minut nähdessään todennut kommareiden olevan samanlaisia tyrkkyjä kuin porvarit. Sukupuolisesti epämääräinen kukkaishippi voi myös olla luotaantyöntävä näky. Lisäksi minunlaiseni Duracell-pupun ja tällaisen puolueen yhdistelmä saattaa hämmentää. Liiallinen itsevarmuus on ehkä kääntynyt monen mielessä megaepäuskottavaksi. Ja niin edelleen.
Olen havainnut, että yhtäältä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta toisaalta ei aina niin kuin olettaisi. On tyypillistä, että jos yritän puolustaa asiaa A ja vastustaa asiaa B, hyvin usein B etenee ja A taantuu. Jos sitten luovun pitkäksi aikaa koko vaikuttamisesta, palatessani huomaan, että A onkin edistynyt. Tästä voisi helposti tehdä johtopäätöksen, että vaikutukseni on aina negatiivinen: tapahtuu juuri toisin kuin aktiivisesti haluan. En tietenkään usko tuota, vaan kuvittelen, että vaikutuksessani on hämmennyksen aiheuttama viive. Kun tekee työtä A:n eteen ympäristössä, jossa runsaslukuinen pääjoukko on kyllästetty B:llä, syntyy pääjoukossa ensin torjuntareaktio. Sitten, kun A:n työntekijä ei ehkä ole näkemässä, alkaa vaikutus itää: "Entäs jos sittenkin...?" Luulen, että tällainen vaikutusviive on yleinen kaikilla riittävän epäsovinnaisilla vaikuttajilla.
Minun on siis nyt luovuttava aktiivisesta vaikuttamisesta. Pääsyy tähän ei ole yllä kuvattu, vaan turhan kipeä tunne olemisesta täydellisessä epäsynkassa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Neljäkymmentä prosenttia äänestäjistä äänesti puolueita, joiden mielestä yhteiskuntaan sopeutumattomilla ei ole ihmisarvoa. (Näiden vaalien laajin tragedia ei siis ole persujen äänivyöry, vaan kokoomuksen ja persujen äänivyöry.) Kirjoittamista en jätä, mutta muuten on lohdullista olla ulkona kuvioista, joihin satuttaa itsensä. Lohduttaudun myös ajatuksella, että vaaliaktiivisuuteni on jättänyt jotain sen tielle osuneiden ihmisten mieliin itämään.
Mietin, missä määrin kommunistien toivoton vaalimene(s)tys on minun syytäni. Tampereella kannatus tosin oli 0,9 %, mutta sekin on surkea verrattuna entiseen kahteen prosenttiin (vaikka selittyy osin Peitsamon häipymisellä Helsinkiin, missä fiksua ja sympaattista Karia ei äänestetty edes nimeksi). Aktiivisuuteni Keskustorilla sai erään persun lausumaan, että minut on kaapattava seuraaviin vaaleihin mennessä heidän riveihinsä. En lähde, mutta tuskin viuhdon silloin kenenkään joukoissa. Mielessä käy, että kenties jokunen kokoomuksen ja vihreiden tuputusta inhonnut kansanmies tai -nainen on minut nähdessään todennut kommareiden olevan samanlaisia tyrkkyjä kuin porvarit. Sukupuolisesti epämääräinen kukkaishippi voi myös olla luotaantyöntävä näky. Lisäksi minunlaiseni Duracell-pupun ja tällaisen puolueen yhdistelmä saattaa hämmentää. Liiallinen itsevarmuus on ehkä kääntynyt monen mielessä megaepäuskottavaksi. Ja niin edelleen.
Olen havainnut, että yhtäältä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta toisaalta ei aina niin kuin olettaisi. On tyypillistä, että jos yritän puolustaa asiaa A ja vastustaa asiaa B, hyvin usein B etenee ja A taantuu. Jos sitten luovun pitkäksi aikaa koko vaikuttamisesta, palatessani huomaan, että A onkin edistynyt. Tästä voisi helposti tehdä johtopäätöksen, että vaikutukseni on aina negatiivinen: tapahtuu juuri toisin kuin aktiivisesti haluan. En tietenkään usko tuota, vaan kuvittelen, että vaikutuksessani on hämmennyksen aiheuttama viive. Kun tekee työtä A:n eteen ympäristössä, jossa runsaslukuinen pääjoukko on kyllästetty B:llä, syntyy pääjoukossa ensin torjuntareaktio. Sitten, kun A:n työntekijä ei ehkä ole näkemässä, alkaa vaikutus itää: "Entäs jos sittenkin...?" Luulen, että tällainen vaikutusviive on yleinen kaikilla riittävän epäsovinnaisilla vaikuttajilla.
Minun on siis nyt luovuttava aktiivisesta vaikuttamisesta. Pääsyy tähän ei ole yllä kuvattu, vaan turhan kipeä tunne olemisesta täydellisessä epäsynkassa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Neljäkymmentä prosenttia äänestäjistä äänesti puolueita, joiden mielestä yhteiskuntaan sopeutumattomilla ei ole ihmisarvoa. (Näiden vaalien laajin tragedia ei siis ole persujen äänivyöry, vaan kokoomuksen ja persujen äänivyöry.) Kirjoittamista en jätä, mutta muuten on lohdullista olla ulkona kuvioista, joihin satuttaa itsensä. Lohduttaudun myös ajatuksella, että vaaliaktiivisuuteni on jättänyt jotain sen tielle osuneiden ihmisten mieliin itämään.
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Kyllä demokratialle = ei demokratialle ja päinvastoin ynnä poikkeavat näkemykset
Yritän vaikeaselkoisella otsikolla hämmentää selkeitä ajatuksia. Valtaosa ihmisen ajatuksen selkeydestä perustuu asioiden yksinkertaistamiseen. Silloin, kun kysymys on oikeasti vaikeaselkoisista asioista, niitä tavataan yksinkertaistaa niin, että lopputulos vääristyy. Jos taas asia esitetään alun perinkin vaikeaselkoisena, on usein kysymys ihan yksinkertaisista asioista. Tällaiseen tietoiseen ja tiedostamattomaan vääristelyyn perustuu valtaosa nyky-Suomen kaltaisten maiden politiikasta.
Pääministeri Mari Kiviniemi sanoi ihan avoimesti SKP:n pääsihteerille Juha-Pekka Väisäselle, ettei pienten puolueiden ole tarpeen päästä haastamaan isompiaan valtamediassa. Tämä näkökulma ei ole missään nimessä demokraattinen. Siitä huolimatta keskusta esiintyy demokratiaa kannattavana puolueena ja Kiviniemi demokraattisena poliitikkona. Keskustelin asiasta tänään Tampereen Keskustorilla parin kommunistin kanssa. He ihmettelivät, eivät niinkään Kiviniemen mielipidettä, vaan sitä miten ja miksi hänenlaisensa ihminen menee möläyttämään sellaista ääneen. Kysymys ei voi olla muusta kuin siitä, että Kiviniemi tiedostaa olevansa vallanpitäjä ja pitää asemastaan ylimielisesti kiinni. Siitä on demokraattisuus kaukana.
Iltasanomien poliittinen toimittaja Mika Koskinen möläytti viime viikonloppuna tekstimuotoisen sammakon. Kuulemma "viimeistään äänikynnys pitää huolen siitä, etteivät sirpalepuolueet hypi silmille". Tällaiseen katkelmaan voisi kuvitella törmättävän Putinin ja Medvedevin Venäjällä, mutta nyky-Suomi onkin yhtä totalitaarinen paikka. Äänikynnyksestä – jota siis ei vielä ole lopullisesti hyväksytty – juttelin pari sanaa vasemmistoliiton Minna Sirnön kanssa. Ilmoitin, että minusta vasemmistoliiton pitäisi erota eduskunnasta, jos äänikynnys hyväksytään. Sirnö antoi ymmärtää selkein sanoin, että sitä ei tapahdu. Jatkoin, että vasemmistoliiton eroaminen aiheuttaisi todennäköisesti uudet vaalit, ja että juuri tällainen sovinnaisuus varmistaa porvaripolitiikan menestyksen selustan. Sirnö myönsi, että näin on. Tämä osoittaa, että Sirnö on käytännössä enemmän parlamentarismin kuin demokratian kannattaja, mutta pinnan alla kytee isompikin kapina. Ylen vaalikonedatan mukaan vasemmistoliiton ehdokkaat ovat enemmän samaa mieltä SKP:n ehdokkaiden kuin toistensa kanssa. Miksi ihmeessä puolueen täytyy pitää kiinni välimallin roolistaan?
Jo vuosikymmenen vaihteen tienoilla tuli ilmi sellainenkin seikka, ettei Suomen viimeisin hallitusohjelma ole yhdenkään täkäläisen puolueen tai poliitikon käsialaa. Sen sijaan ohjelman oli laatinut amerikkalainen konsulttitoimisto McKinsey & Co. Saman konsulttitoimiston kerrottiin laatineen jo luonnoksen Suomen tulevaksi hallitusohjelmaksi. Nyttemmin on paljastunut, että tulevan hallituksen ohjelma on teetetty valmiiksi Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) voimin. Tämä kaikki siis on tapahtunut ilman, että tiedämme, mitkä puolueet muodostavat tulevan hallituksen. Ketkä sitten Suomi-laivan ruoriin astuvatkin, heille ojennetaan valmis paketti, jonka heidän oletetaan omaksuvan. Jos kokoomus on vaalien ykkönen, on päivänselvää, että sen kokoama hallitus hyväksyy ohjelman ja toimii siis äärimmäisen demokratianvastaisesti. Mikäli vaalien ykköseksi tuleekin SDP, on mielenkiintoista tarkkailla sen muodostaman hallituksen toimia ja mahdollista ennakkoon laaditun ohjelman noudattamista. Demarijohtoisessa hallituksessa nimittäin olisivat todennäköisesti mukana sekä persut että vasemmistoliitto. Jos entinen meininki siinä tapauksessa jatkuu, voi vasuritkin heittää "demokratian viholliset" -osastoon.
Mikä tässä on älyttömintä, on se että harvinaiset jäljellä olevat demokratian puolustajat esitetään demokratian vihollisina. SKP joutuu jokaisena kampanjapäivänä kertomaan äänestäjille, että kommunistit eivät vastusta demokratiaa vaan mieluummin laajentaisivat sitä entisestään. Olen havainnut, että myös piraattipuolueeseen yhdistetään jokin epämääräinen demokratiavihamielisyys. Köyhien asialla -puolueella on puolestaan näyttöä, että heille päätyneitä ääniä siirrettiin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ihan eri paikkaan. Samaa väittää myös eurovaaleissa 2009 omalla listallaan ehdokkaana ollut julkkishomeopaatti Liisa Sulkakoski. Kaikkein suorinta demokratiaa järjestelmä halveksii ja vastustaa kaikkein suorimmin. Mielenilmaukset saavat varsinkin Helsingissä seurakseen poliisien mellakkavarustautumisen, eikä edes kansanäänestystä ole käytetty kertaakaan sitten EU:hun liittymisen. Ehkä se oli varoittava esimerkki: poliittisten päättäjien ja valtamedian omistautuminen EU-myönteisyydelle oli 100 %, mutta jäsenyyden kannattajia oli vain 56,9 %. Yhtä niukkoja tilanteita ei enää haluta.
En kuitenkaan lähde mukaan siihen vollotukseen, ettei tämän viikonlopun eduskuntavaaleilla ole mitään väliä. Niillä nimittäin on väliä oikeasti. Vain kolmisenkymmentä prosenttia äänioikeutetuista on jo äänestänyt. Loput voivat mullistaa poliittisen kentän, mikäli tahtoa riittää. Tärkeintä on, että 1) ei äänestetä kokoomusta, 2) ei äänestetä muitakaan porvaripuolueita, 3) kartetaan myös SDP:n äänestämistä, 4) harkitaan mahdollisimman tarkkaan, äänestetäänkö ylipäänsä eduskuntapuolueita, ja 5) äänestetään kaikkein mieluiten SKP:tä.
Pääministeri Mari Kiviniemi sanoi ihan avoimesti SKP:n pääsihteerille Juha-Pekka Väisäselle, ettei pienten puolueiden ole tarpeen päästä haastamaan isompiaan valtamediassa. Tämä näkökulma ei ole missään nimessä demokraattinen. Siitä huolimatta keskusta esiintyy demokratiaa kannattavana puolueena ja Kiviniemi demokraattisena poliitikkona. Keskustelin asiasta tänään Tampereen Keskustorilla parin kommunistin kanssa. He ihmettelivät, eivät niinkään Kiviniemen mielipidettä, vaan sitä miten ja miksi hänenlaisensa ihminen menee möläyttämään sellaista ääneen. Kysymys ei voi olla muusta kuin siitä, että Kiviniemi tiedostaa olevansa vallanpitäjä ja pitää asemastaan ylimielisesti kiinni. Siitä on demokraattisuus kaukana.
Iltasanomien poliittinen toimittaja Mika Koskinen möläytti viime viikonloppuna tekstimuotoisen sammakon. Kuulemma "viimeistään äänikynnys pitää huolen siitä, etteivät sirpalepuolueet hypi silmille". Tällaiseen katkelmaan voisi kuvitella törmättävän Putinin ja Medvedevin Venäjällä, mutta nyky-Suomi onkin yhtä totalitaarinen paikka. Äänikynnyksestä – jota siis ei vielä ole lopullisesti hyväksytty – juttelin pari sanaa vasemmistoliiton Minna Sirnön kanssa. Ilmoitin, että minusta vasemmistoliiton pitäisi erota eduskunnasta, jos äänikynnys hyväksytään. Sirnö antoi ymmärtää selkein sanoin, että sitä ei tapahdu. Jatkoin, että vasemmistoliiton eroaminen aiheuttaisi todennäköisesti uudet vaalit, ja että juuri tällainen sovinnaisuus varmistaa porvaripolitiikan menestyksen selustan. Sirnö myönsi, että näin on. Tämä osoittaa, että Sirnö on käytännössä enemmän parlamentarismin kuin demokratian kannattaja, mutta pinnan alla kytee isompikin kapina. Ylen vaalikonedatan mukaan vasemmistoliiton ehdokkaat ovat enemmän samaa mieltä SKP:n ehdokkaiden kuin toistensa kanssa. Miksi ihmeessä puolueen täytyy pitää kiinni välimallin roolistaan?
Jo vuosikymmenen vaihteen tienoilla tuli ilmi sellainenkin seikka, ettei Suomen viimeisin hallitusohjelma ole yhdenkään täkäläisen puolueen tai poliitikon käsialaa. Sen sijaan ohjelman oli laatinut amerikkalainen konsulttitoimisto McKinsey & Co. Saman konsulttitoimiston kerrottiin laatineen jo luonnoksen Suomen tulevaksi hallitusohjelmaksi. Nyttemmin on paljastunut, että tulevan hallituksen ohjelma on teetetty valmiiksi Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) voimin. Tämä kaikki siis on tapahtunut ilman, että tiedämme, mitkä puolueet muodostavat tulevan hallituksen. Ketkä sitten Suomi-laivan ruoriin astuvatkin, heille ojennetaan valmis paketti, jonka heidän oletetaan omaksuvan. Jos kokoomus on vaalien ykkönen, on päivänselvää, että sen kokoama hallitus hyväksyy ohjelman ja toimii siis äärimmäisen demokratianvastaisesti. Mikäli vaalien ykköseksi tuleekin SDP, on mielenkiintoista tarkkailla sen muodostaman hallituksen toimia ja mahdollista ennakkoon laaditun ohjelman noudattamista. Demarijohtoisessa hallituksessa nimittäin olisivat todennäköisesti mukana sekä persut että vasemmistoliitto. Jos entinen meininki siinä tapauksessa jatkuu, voi vasuritkin heittää "demokratian viholliset" -osastoon.
Mikä tässä on älyttömintä, on se että harvinaiset jäljellä olevat demokratian puolustajat esitetään demokratian vihollisina. SKP joutuu jokaisena kampanjapäivänä kertomaan äänestäjille, että kommunistit eivät vastusta demokratiaa vaan mieluummin laajentaisivat sitä entisestään. Olen havainnut, että myös piraattipuolueeseen yhdistetään jokin epämääräinen demokratiavihamielisyys. Köyhien asialla -puolueella on puolestaan näyttöä, että heille päätyneitä ääniä siirrettiin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ihan eri paikkaan. Samaa väittää myös eurovaaleissa 2009 omalla listallaan ehdokkaana ollut julkkishomeopaatti Liisa Sulkakoski. Kaikkein suorinta demokratiaa järjestelmä halveksii ja vastustaa kaikkein suorimmin. Mielenilmaukset saavat varsinkin Helsingissä seurakseen poliisien mellakkavarustautumisen, eikä edes kansanäänestystä ole käytetty kertaakaan sitten EU:hun liittymisen. Ehkä se oli varoittava esimerkki: poliittisten päättäjien ja valtamedian omistautuminen EU-myönteisyydelle oli 100 %, mutta jäsenyyden kannattajia oli vain 56,9 %. Yhtä niukkoja tilanteita ei enää haluta.
En kuitenkaan lähde mukaan siihen vollotukseen, ettei tämän viikonlopun eduskuntavaaleilla ole mitään väliä. Niillä nimittäin on väliä oikeasti. Vain kolmisenkymmentä prosenttia äänioikeutetuista on jo äänestänyt. Loput voivat mullistaa poliittisen kentän, mikäli tahtoa riittää. Tärkeintä on, että 1) ei äänestetä kokoomusta, 2) ei äänestetä muitakaan porvaripuolueita, 3) kartetaan myös SDP:n äänestämistä, 4) harkitaan mahdollisimman tarkkaan, äänestetäänkö ylipäänsä eduskuntapuolueita, ja 5) äänestetään kaikkein mieluiten SKP:tä.
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Vaalimainontaa Absurdistanissa
Eduskuntavaalit sen kun lähenevät. Kadunvarret, torit, tienristeykset ja bussinkyljet on jälleen täyttänyt älynjättiläisilmiö vailla vertaa – vaalimainonta. Tampereella näkyviin ovat päässeet varsinkin kokoomus ja SDP. Hyvänä peesaajana on vasemmistoliitto ja erityisesti Anna Kontula, jonka mainokset ovat kaikeksi onneksi aika kivoja. Näkee, että jotkut ovat sijoittaneet vaalimainontaan aivan käsittämättömiä – siis kerta kaikkiaan käsittämättömiä – rahasummia. Näkyvä mainonta ei tule halvaksi eikä helpoksi missään tilanteessa, saati tällaisessa, jossa parhaille mainospaikoille on varmasti tunkua.
Kaikkien absurdien surrealistien ikiaikainen ilontuojapuolue kokoomus on jälleen herättänyt hämmennystä. Tällä kertaa asialla on ollut muun muassa rötösrouva Marja Tiura, jonka tienvarsimainoksissa lukee vaalilauseena "Usko itseesi". Siis häh? Mitä tekemistä itseensä uskomisella on Marja Tiuran tai kokoomuksen äänestämisen kanssa? Minultakin vaatii hirvittävää uskoa itseeni, että uskallan heittäytyä vasemman laidan aktiiviksi nykyisessä oikeistohegemoniassa. Muutamassa Tiuran mainoksessa täydennyksenä on vielä hämmentävämpi "Ole suomirohkea". Ai mitä? Entä jos olenkin mieluummin ruotsirohkea? Tai hollantireipas, sveitsiälykäs, liettuahurja? En kyllä huolisi omaan hyllyyni Tiuran tai hänen kampanjapäällikkönsä sanakirjaa.
Perjantaina Tampereen Keskustorilla kuljeksi ympäriinsä kokoomuslainen nuorimies, joka kantoi mielenosoituksellisen näköisenä kahta nimikylttiä. Toisessa luki "Kimmo Sasi". Vaikken käsitäkään, miten joku voi vapaaehtoisesti kannattaa liikennekuoleman aiheuttanutta ja siitä rankaisematta päästettyä miestä, on asiassa jotain ymmärrettävää: Sasi on Tampereelta. Mutta mitä lukikaan toisessa kyltissä? "Ben Zyskowicz." Ai juku! Benkkua varmaan moni kannattaa Tampereella ja vielä äänestääkin. (Lyhyen nettitutkailun perusteella vaikuttaa siltä, että "Zysko-vitsin" äänestysnumero on kokoomuksen ehdokkaalla myös Pirkanmaalla. Ovatko ne niin ovelia? Lue: Pitävätkö ne meitä niin tyhminä?)
Muutkin puolueet osaavat kohtalaisesti. Keskusta ei kauheasti kampanjoi Mansessa, mutta onneksi meillä on Mikko "Leuhkat eväät" Alatalo. Hänen vaalilauseeksensa on arvottu "Kansan mies kansan edustajaksi". Mutta kävipäs hassusti: SDP:n valtakunnallinen kampanjafraasi sattuu olemaan "Kansan edustaja". Kukaan ei varmaan sekoita näitä toisiinsa. Eipä silti, ei puolueitakaan aina erota toisistaan. Nytkin kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen luulee demareiden olevan hallituspuolue. Valtakunnallisesti keskusta luottaa vaalilauseen sijaan vaalisanaan "Asiaa". Viitsisinkö mennä viisastelemaan kepulaisille, että kylläpä te olette vintiöitä?
Vihreiden ja perussuomalaisten luulisi näkyvän vimmatusti Tampesterin katukuvassa. Toisin on. Vihreät näyttävät luottavan yhteen asiaan, vihreään väriin. Sävy on kyllä ihan kiva. Kuitenkin, jos puolueen nimi muodostuu väriä tarkoittavasta ilmausta monikossa, luulisi sen yrittävän ilmaista muutakin. Vaan ei. Busseissa on sentään mainostanut mm. ehdokas Petri Siuro, jonka fraasit ovat niin suoraan vasemmistopuolueilta, että moni menee vanhanaikaiseen. Rantaväylän tunneliakin hän ilmoittaa vastustavansa, vaikka kaupunginvaltuustossa vihreät ovat sen kannalla. Ydinvoiman vastustamisen vihreät ovat tunnetusti yrittäneet omia itselleen, vaikka istuivat mukisematta loppuun asti ydinvoimamyöntesessä hallituksessa.
Persuista ei ole muuta sanottavaa kuin yksi pieni paikallinen ja toinen suuri valtakunnallinen laskuvirhe. Tampereen Keskustorilla persut laittoivat ehdokaslistansa katsomaan kohti kaupungintalon ovia ja perspuolelle heidän kampanjakuvastoonsa kuuluvia liikennemerkkejä. Markkinoiden aikana ilmestyi vaalimainostelineiden eteen kuitenkin rivi myyntikojuja, ja politiikasta kiinnostuneet ihmiset kerääntyivät toiselle puolelle telineitä – missä siis olivat ne liikennemerkit. Tämä on kuitenkin pieni möhlä verrattuna siihen, kuinka ajatteleva ihminen kokee puolueen Salatut elämät -mainosyhteistyön. Salatut elämät on juonittelusarja, täynnä umpikieroja, toisten kustannuksella omaa etuaan ajavia ihmisiä. Ja perään lauletaan ylpeästi "Perussuomalainen!". Kukaan ei varmaan nyt epäile, että mitä Salkkarit, sitä persut?
Mutta osataan sitä vasemmistossakin. Kyllä hämmensi, kun vasemmistoliiton telinemainokset olivat jo parin päivän kuluttua niiden ilmestymisestä pahoilla kupruilla ja paikoitellen jopa irronneet. Kun muut puolueet (paitsi jokin vapauspuolue) olivat liisteröineet mainosjulisteensa kiinni kuitulevyihin, vasemmistoliitossa ne oli vain nidottu reunoilta ja vieläpä harvasti. Kun seuraavien päivien sää oli kostea, niin huonostihan siinä kävi.
Kaikkien absurdien surrealistien ikiaikainen ilontuojapuolue kokoomus on jälleen herättänyt hämmennystä. Tällä kertaa asialla on ollut muun muassa rötösrouva Marja Tiura, jonka tienvarsimainoksissa lukee vaalilauseena "Usko itseesi". Siis häh? Mitä tekemistä itseensä uskomisella on Marja Tiuran tai kokoomuksen äänestämisen kanssa? Minultakin vaatii hirvittävää uskoa itseeni, että uskallan heittäytyä vasemman laidan aktiiviksi nykyisessä oikeistohegemoniassa. Muutamassa Tiuran mainoksessa täydennyksenä on vielä hämmentävämpi "Ole suomirohkea". Ai mitä? Entä jos olenkin mieluummin ruotsirohkea? Tai hollantireipas, sveitsiälykäs, liettuahurja? En kyllä huolisi omaan hyllyyni Tiuran tai hänen kampanjapäällikkönsä sanakirjaa.
Perjantaina Tampereen Keskustorilla kuljeksi ympäriinsä kokoomuslainen nuorimies, joka kantoi mielenosoituksellisen näköisenä kahta nimikylttiä. Toisessa luki "Kimmo Sasi". Vaikken käsitäkään, miten joku voi vapaaehtoisesti kannattaa liikennekuoleman aiheuttanutta ja siitä rankaisematta päästettyä miestä, on asiassa jotain ymmärrettävää: Sasi on Tampereelta. Mutta mitä lukikaan toisessa kyltissä? "Ben Zyskowicz." Ai juku! Benkkua varmaan moni kannattaa Tampereella ja vielä äänestääkin. (Lyhyen nettitutkailun perusteella vaikuttaa siltä, että "Zysko-vitsin" äänestysnumero on kokoomuksen ehdokkaalla myös Pirkanmaalla. Ovatko ne niin ovelia? Lue: Pitävätkö ne meitä niin tyhminä?)
Muutkin puolueet osaavat kohtalaisesti. Keskusta ei kauheasti kampanjoi Mansessa, mutta onneksi meillä on Mikko "Leuhkat eväät" Alatalo. Hänen vaalilauseeksensa on arvottu "Kansan mies kansan edustajaksi". Mutta kävipäs hassusti: SDP:n valtakunnallinen kampanjafraasi sattuu olemaan "Kansan edustaja". Kukaan ei varmaan sekoita näitä toisiinsa. Eipä silti, ei puolueitakaan aina erota toisistaan. Nytkin kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen luulee demareiden olevan hallituspuolue. Valtakunnallisesti keskusta luottaa vaalilauseen sijaan vaalisanaan "Asiaa". Viitsisinkö mennä viisastelemaan kepulaisille, että kylläpä te olette vintiöitä?
Vihreiden ja perussuomalaisten luulisi näkyvän vimmatusti Tampesterin katukuvassa. Toisin on. Vihreät näyttävät luottavan yhteen asiaan, vihreään väriin. Sävy on kyllä ihan kiva. Kuitenkin, jos puolueen nimi muodostuu väriä tarkoittavasta ilmausta monikossa, luulisi sen yrittävän ilmaista muutakin. Vaan ei. Busseissa on sentään mainostanut mm. ehdokas Petri Siuro, jonka fraasit ovat niin suoraan vasemmistopuolueilta, että moni menee vanhanaikaiseen. Rantaväylän tunneliakin hän ilmoittaa vastustavansa, vaikka kaupunginvaltuustossa vihreät ovat sen kannalla. Ydinvoiman vastustamisen vihreät ovat tunnetusti yrittäneet omia itselleen, vaikka istuivat mukisematta loppuun asti ydinvoimamyöntesessä hallituksessa.
Persuista ei ole muuta sanottavaa kuin yksi pieni paikallinen ja toinen suuri valtakunnallinen laskuvirhe. Tampereen Keskustorilla persut laittoivat ehdokaslistansa katsomaan kohti kaupungintalon ovia ja perspuolelle heidän kampanjakuvastoonsa kuuluvia liikennemerkkejä. Markkinoiden aikana ilmestyi vaalimainostelineiden eteen kuitenkin rivi myyntikojuja, ja politiikasta kiinnostuneet ihmiset kerääntyivät toiselle puolelle telineitä – missä siis olivat ne liikennemerkit. Tämä on kuitenkin pieni möhlä verrattuna siihen, kuinka ajatteleva ihminen kokee puolueen Salatut elämät -mainosyhteistyön. Salatut elämät on juonittelusarja, täynnä umpikieroja, toisten kustannuksella omaa etuaan ajavia ihmisiä. Ja perään lauletaan ylpeästi "Perussuomalainen!". Kukaan ei varmaan nyt epäile, että mitä Salkkarit, sitä persut?
Mutta osataan sitä vasemmistossakin. Kyllä hämmensi, kun vasemmistoliiton telinemainokset olivat jo parin päivän kuluttua niiden ilmestymisestä pahoilla kupruilla ja paikoitellen jopa irronneet. Kun muut puolueet (paitsi jokin vapauspuolue) olivat liisteröineet mainosjulisteensa kiinni kuitulevyihin, vasemmistoliitossa ne oli vain nidottu reunoilta ja vieläpä harvasti. Kun seuraavien päivien sää oli kostea, niin huonostihan siinä kävi.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Minun "vaalikoneeni"
Kaikkialla on kaikenlaisia vaalikoneita ja vaalikonemukaelmia. Jälkimmäisen lanseerasi myös Greenpeace, joka tosin joutui vaihtamaan hyödyntämiään "alkuperäisiä" vaalikoneita, kun niiden aineiston käyttö sattui olemaan kiellettyä. Isompi ongelma Greenpeacen "vaalikoneessa" on, että se tulkitsee vastaamatta jättämisen neutraaliksi vastaukseksi – vaikka syynä vastauksen puuttumiseen olisi, ettei ehdokas ole ehtinyt arkikiireiltään vastaamaan koko vaalikoneeseen. Ja kuten itse kunkin pitäisi tietää, vain eduskuntapuolueet saavat vaalitukea, jonka ansiosta ehdokas voi pitää esimerkiksi vähän palkatonta taukoa ansiotyöstä. (Ikävä sanoa pahoja sanoja muutoin niin hyvästä toimijasta kuin Greenpeace, mutta minkäs teet.)
Ajattelin sitten lanseerata oman vaalitestini. Tätä saa hyödyntää ja levittää. En osaa käyttää sisäisiä linkkejä, mikäli Bloggerissa sellaisia on, joten alas ei kannata kurkkia jos haluaa totuudenmukaisen tuloksen. (Ja aprillipäivä muuten, sivumennen sanoen, meni jo.)
Kysymys 1: Mikä on suhtautumisesi ydinvoimaan?
a) En kannata. Yhtään uutta ydinvoimalaa ei Suomeen pidä rakentaa, ainakaan toistaiseksi.
b) Kannatan. Ydinvoima on tehokas ja vihreä tapa tuottaa sähköä, ja sähköä tarvitaan aina vain enemmän.
c) Epäröin. Nykyiset, sovitut hankkeet on paikallaan viedä loppuun, mutta mahdollisten tulevien hankkeiden suhteen on käytettävä malttia. Vanhojen ydinvoimaloiden turvallisuutta on myös kehitettävä.
d) Vastustan. Uusia ydinvoimaloita ei kuulu rakentaa, jo sovitut ja aloitetut hankkeet on peruttava, ja vanhoistakin ydinvoimaloista täytyy luopua.
Kysymys 2: Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
a) Kyllä. Läntinen liittoutuminen on ensisijaisen tärkeää, on sitten kyseessä Venäjän uhka tai islamilaisen maailman uhka.
b) Ei missään nimessä. Nykyisestäkin Nato-yhteistyöstä on luovuttava ja suomalaiset kutsuttava kotiin Afganistanista.
c) En kannata Natoon liittymistä, mutta puolustusyhteistyö Naton ja EU:n kanssa on paikallaan. Suomelle on eduksi olla rauhanturvaamisen suurvalta, ja se onnistuu vain yhteistyössä länsivaltojen voimankäyttöorganisaatioiden kanssa.
Kysymys 3: Mihin suuntaan suomalaista veropolitiikkaa pitäisi kehittää?
a) Rikkaita on verotettava nykyistä enemmän. Varallisuusvero on palautettava ja pääomatuloja on verotettava progressiivisesti.
b) Kulutusta on verotettava enemmän. Sähkön ja kulutustavaroiden kallistuminen on ekologinen valinta.
c) Verouudistukset on tehtävä maltillisesti, mutta yleispiirteisesti rikkaita on verotettava nykyistä tiukemmin. Verotuksen on suosittava sekä suomalaista kilpailukykyä että kansalaisten hyvinvointia.
d) Olen tyytyväinen verotuksen nykytilaan, mutta en sen kehityssuuntaan. Tuloverotus on ehdottomasti säilytettävä progressiivisena.
e) Nykyinen suunta on hyvä. Tasaveroa ei suositella tässä tilanteessa, mutta pidemmällä tähtäimellä se on paras ratkaisu.
Kysymys 4: Millä tavoin yhteiskunnan köyhimpien toimeentulo täytyisi järjestää?
a) Työmarkkina-, opinto- ja toimeentulotukea sekä eläkkeitä on vähän korotettava, sillä hinnat ja palkatkin nousevat.
b) Sosiaalituet ovat yhteiskunnalle jatkuva rahanreikä. Tietysti kaikkien on hyvä tulla toimeen, mutta toimeentuloapuun voisivat valtion lisäksi osallistua järjestöt ja seurakunnat. Lainoja, vakuutuksia ja säästämistä on myös hyvä kehittää.
c) Tarvitaan perusturva, joka maksetaan samansuuruisena yhdeltä luukulta kaikille sitä taloudellisesti tarvitseville. 800–1000 euroa kuussa on sopiva.
d) Tarvitaan perustulo, joka maksetaan muista tuloista riippumatta kaikille kansalaisille. Kovin paljon nykyisiä perustukia korkeampi se ei voi olla, muuten se tulee sikakalliiksi.
e) Köyhyys täytyy hoitaa kuntoon. Eläkkeitä on korotettava. Toisaalta loputtomat sosiaalituet tulevat kalliiksi. Sosiaalipummit on patistettava sorvin ääreen.
Kysymys 5: Miten työllisyyttä pitäisi hoitaa?
a) Talouskasvu luo työpaikkoja. Siinä se.
b) Työviikkoa lyhentämällä työntekijän ansiotasoa laskematta voidaan jakaa sama työmäärä useampien työntekijöiden kesken. Muutenkin yhteiskunnalla on ensisijainen vastuu työllistymisestä.
c) Työ on aina hyväksi, joten täytyy tukea sekä yksityisiä että yhteiskunnallisia työnantajia. Työllistämisestä voidaan tehdä yritysten taloudellisen tuen ehto.
Kysymys 6: Mikä on suhtautumisesti maahanmuuttoon?
a) Maahanmuuttajat tulevat kalliiksi eivätkä sovi suomalaiseen kulttuuriin. Nyky-yhteiskunta hyysää mamuja syntyperäisten suomalaisten kustannuksella. Siitä on tehtävä loppu.
b) Suomi ei tule enää toimeen ilman maahanmuuttajia. Muutoin rakennusala, metalliala ja ravintola-ala romahtavat. Työperäistä maahanmuuttoa on kaikin keinoin lisättävä.
c) Maahanmuutto luo moninaisuutta ja kulttuurista rikkautta. Rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kitkemiseen on satsattava.
d) Suomen täytyy tarjota turvapaikka pakolaisille ja muille apua tarvitseville. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Suomen ulkopolitiikan ja kansainvälisen toiminnan on myös pyrittävä pakolaisuuden ja turvapaikanhakemisen syiden ehkäisyyn.
e) Hyväksyn muuten maahanmuuton, mutta kerjäläiset ja muu epäilyttävä aines täytyy saada kuriin. Elleivät he osaa olla ihmisiksi, heidät on karkotettava.
Kysymys 7: Mikä on suhtautumisesi tehomaatalouteen ja turkistarhaukseen?
a) Vastustan. Turkistarhaus on pienellä siirtymäajalla lakkautettava. Maataloustuotanto on pidemmällä tähtäimellä muutettava luonnonmukaiseksi.
b) Onhan luonnonmukaisuus periaatteessa hyvä asia, mutta puheet sikaloiden ja turkistarhojen kauhuista ovat kettutyttöjen ja ituhippien kotkotuksia.
c) Maatalouden tukemista ylipäänsä täällä kylmässä Pohjolassa on harkittava tarkoin. Ekologiset uudistukset ovat hyviä, mutta ne eivät saa vaikuttaa liian kielteisesti talouteen ja työllisyyteen.
d) Emme voi palata menneeseen aikaan. Nykyajan maatalous vaatii tehokkuutta. Turkisala tuo Suomeen rahaa ja työpaikkoja.
Kysymys 8: Mitä täytyisi tehdä samansukupuolisten parien avioliitto-oikeuksille?
a) Nykyinen suunta on hyvä. Samansukupuoliset voivat virallistaa parisuhteensa, ja perheen sisäinen adoptio on mahdollinen.
b) Homous ja lesbous johtuvat nyky-yhteiskunnan arvovääristymistä ja ainoa, mitä yhteiskunnan pitäisi heidän hyväkseen tehdä, on seksuaalinen eheyttäminen.
c) Samansukupuoliset parit on voitava vihkiä kirkossa, ja adoptio-oikeus on laajennettava perheen ulkoiseen adoptioon.
d) Adoptio-oikeus on syytä laajentaa perheen ulkoiseen adoptioon. Kirkollinen avioliitto ei ole tärkeä kysymys, sillä valtio ja kirkko on erotettava toisistaan. Itse kukin kirkkokunta voi päättää, vihkiikö vai ei, mutta yhteiskunnan täytyy vihkiä joka tapauksessa.
Kysymys 9: Jos Suomen ja EU:n edut ja mielipiteet ovat ristiriidassa, miten on toimittava?
a) Suomen hyväksi. EU:n tehtävä on palvella Suomea eikä Suomen EU:ta.
b) Kansainvälinen yhteislainsäädäntö on aina hyvä asia ja siksi Suomen on alistuttava EU:n tahtoon.
c) Asiassa on pyrittävä neuvottelemaan kompromissi, joka tyydyttää EU:ta, mutta hyödyttää Suomea.
d) Suomen täytyy erota EU:sta.
Kysymys 10: Vad kommenterar du om dessa frågor?
a) Ja till kärnkraft, Nato, tolerans, pälsdjursfarmar och EU. Annars säger jag ingenting.
b) Kieltäydyn vastaamasta ruotsinkieliseen kysymykseen.
Näin luet tuloksia: Valitse seuraavista itsellesi parhaiten kohdalleen osunut vastausrivi. Jos siitä on useampia poikkeamia johonkin tiettyyn toiseen riviin, voit harkita sitä varavaihtoehtona. (Kaksi kauttaviivalla erotettua vastausvaihtoehtoa tarkoittaa, että molemmat vastaukset sopivat tähän puoluekantaan.)
* Jos vastauksesi kysymyksiin 1–10 ovat b – a – e – b – a – b – c/d – a – b – tyhjä, puolueesi on Kansallinen Kokoomus.
* Jos vastasit c – c – d – b/e – e – e – b/d – b – a – b, puolueesi on Suomen Keskusta.
* Jos vastasit b/c – a – c – e – c – a – b – b – a – b, puolueesi on Perussuomalaiset.
* Jos vastasit tyhjä – b – c/d – tyhjä – tyhjä – a – tyhjä – tyhjä – d – b, puolueesi on Itsenäisyyspuolue.
* Jos vastasit tyhjä – c – c/d – a/b – c – e – tyhjä – b – c – tyhjä, puolueesi on Kristillisdemokraatit.
* Jos vastasit tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – a, puolueesi on Ruotsalainen kansanpuolue.
* Jos vastasit tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – "miksei tässä kysytä mitään tietoverkoista eikä sananvapaudesta?", puolueesi on Piraattipuolue.
* Jos vastasit a – c – b – d – tyhjä – c – a – c – b – tyhjä, puolueesi on Vihreä liitto.
* Jos vastasit b – c – c – a – c – e – c – c – b – tyhjä, puolueesi on Suomen Sosialidemokraattinen puolue.
* Jos vastasit a – b – a – c/d – b – c/d – a – c/d – c – tyhjä, puolueesi on Vasemmistoliitto.
* Jos vastasit d – b – a – c – b – d – a – d – d – tyhjä, puolueesi on Suomen kommunistinen puolue.
* Jos vastauksesi heittelevät sinne ja tänne ilman mitään tolkkua, ehdotan vakavasti Muutos 2011 -puolueen äänestämistä.
Ajattelin sitten lanseerata oman vaalitestini. Tätä saa hyödyntää ja levittää. En osaa käyttää sisäisiä linkkejä, mikäli Bloggerissa sellaisia on, joten alas ei kannata kurkkia jos haluaa totuudenmukaisen tuloksen. (Ja aprillipäivä muuten, sivumennen sanoen, meni jo.)
Kysymys 1: Mikä on suhtautumisesi ydinvoimaan?
a) En kannata. Yhtään uutta ydinvoimalaa ei Suomeen pidä rakentaa, ainakaan toistaiseksi.
b) Kannatan. Ydinvoima on tehokas ja vihreä tapa tuottaa sähköä, ja sähköä tarvitaan aina vain enemmän.
c) Epäröin. Nykyiset, sovitut hankkeet on paikallaan viedä loppuun, mutta mahdollisten tulevien hankkeiden suhteen on käytettävä malttia. Vanhojen ydinvoimaloiden turvallisuutta on myös kehitettävä.
d) Vastustan. Uusia ydinvoimaloita ei kuulu rakentaa, jo sovitut ja aloitetut hankkeet on peruttava, ja vanhoistakin ydinvoimaloista täytyy luopua.
Kysymys 2: Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
a) Kyllä. Läntinen liittoutuminen on ensisijaisen tärkeää, on sitten kyseessä Venäjän uhka tai islamilaisen maailman uhka.
b) Ei missään nimessä. Nykyisestäkin Nato-yhteistyöstä on luovuttava ja suomalaiset kutsuttava kotiin Afganistanista.
c) En kannata Natoon liittymistä, mutta puolustusyhteistyö Naton ja EU:n kanssa on paikallaan. Suomelle on eduksi olla rauhanturvaamisen suurvalta, ja se onnistuu vain yhteistyössä länsivaltojen voimankäyttöorganisaatioiden kanssa.
Kysymys 3: Mihin suuntaan suomalaista veropolitiikkaa pitäisi kehittää?
a) Rikkaita on verotettava nykyistä enemmän. Varallisuusvero on palautettava ja pääomatuloja on verotettava progressiivisesti.
b) Kulutusta on verotettava enemmän. Sähkön ja kulutustavaroiden kallistuminen on ekologinen valinta.
c) Verouudistukset on tehtävä maltillisesti, mutta yleispiirteisesti rikkaita on verotettava nykyistä tiukemmin. Verotuksen on suosittava sekä suomalaista kilpailukykyä että kansalaisten hyvinvointia.
d) Olen tyytyväinen verotuksen nykytilaan, mutta en sen kehityssuuntaan. Tuloverotus on ehdottomasti säilytettävä progressiivisena.
e) Nykyinen suunta on hyvä. Tasaveroa ei suositella tässä tilanteessa, mutta pidemmällä tähtäimellä se on paras ratkaisu.
Kysymys 4: Millä tavoin yhteiskunnan köyhimpien toimeentulo täytyisi järjestää?
a) Työmarkkina-, opinto- ja toimeentulotukea sekä eläkkeitä on vähän korotettava, sillä hinnat ja palkatkin nousevat.
b) Sosiaalituet ovat yhteiskunnalle jatkuva rahanreikä. Tietysti kaikkien on hyvä tulla toimeen, mutta toimeentuloapuun voisivat valtion lisäksi osallistua järjestöt ja seurakunnat. Lainoja, vakuutuksia ja säästämistä on myös hyvä kehittää.
c) Tarvitaan perusturva, joka maksetaan samansuuruisena yhdeltä luukulta kaikille sitä taloudellisesti tarvitseville. 800–1000 euroa kuussa on sopiva.
d) Tarvitaan perustulo, joka maksetaan muista tuloista riippumatta kaikille kansalaisille. Kovin paljon nykyisiä perustukia korkeampi se ei voi olla, muuten se tulee sikakalliiksi.
e) Köyhyys täytyy hoitaa kuntoon. Eläkkeitä on korotettava. Toisaalta loputtomat sosiaalituet tulevat kalliiksi. Sosiaalipummit on patistettava sorvin ääreen.
Kysymys 5: Miten työllisyyttä pitäisi hoitaa?
a) Talouskasvu luo työpaikkoja. Siinä se.
b) Työviikkoa lyhentämällä työntekijän ansiotasoa laskematta voidaan jakaa sama työmäärä useampien työntekijöiden kesken. Muutenkin yhteiskunnalla on ensisijainen vastuu työllistymisestä.
c) Työ on aina hyväksi, joten täytyy tukea sekä yksityisiä että yhteiskunnallisia työnantajia. Työllistämisestä voidaan tehdä yritysten taloudellisen tuen ehto.
Kysymys 6: Mikä on suhtautumisesti maahanmuuttoon?
a) Maahanmuuttajat tulevat kalliiksi eivätkä sovi suomalaiseen kulttuuriin. Nyky-yhteiskunta hyysää mamuja syntyperäisten suomalaisten kustannuksella. Siitä on tehtävä loppu.
b) Suomi ei tule enää toimeen ilman maahanmuuttajia. Muutoin rakennusala, metalliala ja ravintola-ala romahtavat. Työperäistä maahanmuuttoa on kaikin keinoin lisättävä.
c) Maahanmuutto luo moninaisuutta ja kulttuurista rikkautta. Rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kitkemiseen on satsattava.
d) Suomen täytyy tarjota turvapaikka pakolaisille ja muille apua tarvitseville. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Suomen ulkopolitiikan ja kansainvälisen toiminnan on myös pyrittävä pakolaisuuden ja turvapaikanhakemisen syiden ehkäisyyn.
e) Hyväksyn muuten maahanmuuton, mutta kerjäläiset ja muu epäilyttävä aines täytyy saada kuriin. Elleivät he osaa olla ihmisiksi, heidät on karkotettava.
Kysymys 7: Mikä on suhtautumisesi tehomaatalouteen ja turkistarhaukseen?
a) Vastustan. Turkistarhaus on pienellä siirtymäajalla lakkautettava. Maataloustuotanto on pidemmällä tähtäimellä muutettava luonnonmukaiseksi.
b) Onhan luonnonmukaisuus periaatteessa hyvä asia, mutta puheet sikaloiden ja turkistarhojen kauhuista ovat kettutyttöjen ja ituhippien kotkotuksia.
c) Maatalouden tukemista ylipäänsä täällä kylmässä Pohjolassa on harkittava tarkoin. Ekologiset uudistukset ovat hyviä, mutta ne eivät saa vaikuttaa liian kielteisesti talouteen ja työllisyyteen.
d) Emme voi palata menneeseen aikaan. Nykyajan maatalous vaatii tehokkuutta. Turkisala tuo Suomeen rahaa ja työpaikkoja.
Kysymys 8: Mitä täytyisi tehdä samansukupuolisten parien avioliitto-oikeuksille?
a) Nykyinen suunta on hyvä. Samansukupuoliset voivat virallistaa parisuhteensa, ja perheen sisäinen adoptio on mahdollinen.
b) Homous ja lesbous johtuvat nyky-yhteiskunnan arvovääristymistä ja ainoa, mitä yhteiskunnan pitäisi heidän hyväkseen tehdä, on seksuaalinen eheyttäminen.
c) Samansukupuoliset parit on voitava vihkiä kirkossa, ja adoptio-oikeus on laajennettava perheen ulkoiseen adoptioon.
d) Adoptio-oikeus on syytä laajentaa perheen ulkoiseen adoptioon. Kirkollinen avioliitto ei ole tärkeä kysymys, sillä valtio ja kirkko on erotettava toisistaan. Itse kukin kirkkokunta voi päättää, vihkiikö vai ei, mutta yhteiskunnan täytyy vihkiä joka tapauksessa.
Kysymys 9: Jos Suomen ja EU:n edut ja mielipiteet ovat ristiriidassa, miten on toimittava?
a) Suomen hyväksi. EU:n tehtävä on palvella Suomea eikä Suomen EU:ta.
b) Kansainvälinen yhteislainsäädäntö on aina hyvä asia ja siksi Suomen on alistuttava EU:n tahtoon.
c) Asiassa on pyrittävä neuvottelemaan kompromissi, joka tyydyttää EU:ta, mutta hyödyttää Suomea.
d) Suomen täytyy erota EU:sta.
Kysymys 10: Vad kommenterar du om dessa frågor?
a) Ja till kärnkraft, Nato, tolerans, pälsdjursfarmar och EU. Annars säger jag ingenting.
b) Kieltäydyn vastaamasta ruotsinkieliseen kysymykseen.
Näin luet tuloksia: Valitse seuraavista itsellesi parhaiten kohdalleen osunut vastausrivi. Jos siitä on useampia poikkeamia johonkin tiettyyn toiseen riviin, voit harkita sitä varavaihtoehtona. (Kaksi kauttaviivalla erotettua vastausvaihtoehtoa tarkoittaa, että molemmat vastaukset sopivat tähän puoluekantaan.)
* Jos vastauksesi kysymyksiin 1–10 ovat b – a – e – b – a – b – c/d – a – b – tyhjä, puolueesi on Kansallinen Kokoomus.
* Jos vastasit c – c – d – b/e – e – e – b/d – b – a – b, puolueesi on Suomen Keskusta.
* Jos vastasit b/c – a – c – e – c – a – b – b – a – b, puolueesi on Perussuomalaiset.
* Jos vastasit tyhjä – b – c/d – tyhjä – tyhjä – a – tyhjä – tyhjä – d – b, puolueesi on Itsenäisyyspuolue.
* Jos vastasit tyhjä – c – c/d – a/b – c – e – tyhjä – b – c – tyhjä, puolueesi on Kristillisdemokraatit.
* Jos vastasit tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – a, puolueesi on Ruotsalainen kansanpuolue.
* Jos vastasit tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – tyhjä – "miksei tässä kysytä mitään tietoverkoista eikä sananvapaudesta?", puolueesi on Piraattipuolue.
* Jos vastasit a – c – b – d – tyhjä – c – a – c – b – tyhjä, puolueesi on Vihreä liitto.
* Jos vastasit b – c – c – a – c – e – c – c – b – tyhjä, puolueesi on Suomen Sosialidemokraattinen puolue.
* Jos vastasit a – b – a – c/d – b – c/d – a – c/d – c – tyhjä, puolueesi on Vasemmistoliitto.
* Jos vastasit d – b – a – c – b – d – a – d – d – tyhjä, puolueesi on Suomen kommunistinen puolue.
* Jos vastauksesi heittelevät sinne ja tänne ilman mitään tolkkua, ehdotan vakavasti Muutos 2011 -puolueen äänestämistä.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Mikä henki minua kantaa?
Kirjoitukseni otsikko on tarkoituksellinen viittaus Antti Eskolan omaelämäkerralliseen pohdintakirjaan, jota kuulemma ei pidä kutsua muistelmiksi. Eskolahan nykyään tarkastelee maailmaa sosiologisen näkökulman lisäksi myös hiukan uskonnollisesta näkökulmasta. Kuitenkin siinä, missä hän aika pitkälle sosiologisoi uskontoa, käy tässä kirjoituksessa hieman päinvastoin.
Minusta on täysin luonnollista, että ihmisiä kiinnostaa perimmäinen totuus elämästä. Yksi sellainen totuus on, että tähän asti uskottavimman tietämyksen perusteella koko elämän kirjo on kehittynyt evoluution myötä samasta kantamuodosta. Ei ole mitään syytä olettaa, että erilaisia elämiä olisi kehittynyt toisistaan riippumatta eri puolilla planeettaa. Tämä tarkoittaa, että 1) kaikilla ihmisillä – riippumatta kansallisuudesta, ihonväristä, sukupuolesta tai mistään muustakaan – on yhteinen esi-isä/äiti, 2) ihmislajin jäsenillä on samoin yhteiset esivanhemmat kaikkien muiden eliölajien edustajien kanssa. Niinpä jokainen sota on veljessota, jokainen naisenraiskaaja raiskaa oman sisarensa ja jokainen eliöyhteisön tuho kohdistuu omiin sukulaisiin. Hinduilla on sanonta tat tvam asi, "se olet sinä", joka muistuttaa, mihin tappaminen sielunvaelluksen valossa kohdistuu. Mutta meidän ei tarvitse hyväksyä sielunvaellusoppia tajutaksemme saman asiasisällön.
"Every individual is responsible to help guide our global family in the right direction", muistuttaa Dalai-laman tuore Twitter-merkintä. Siinä se jo tuli, globaali perhe – ja toinenkin olennaisuus: jokainen yksilö on vastuussa sen suunnasta. Tällä planeetalla on niin monta tallaajaa, että ihminen monesti kuvittelee olevansa täysin häviävä osa kokonaisuutta. Näin ei kuitenkaan ole. Jos Napoleon ja Adolf Hitler olivat häviäviä osia, miksi he saivat aikaan niin paljon hävitystä? Ja jos yksi ihminen pystyy saamaan aikaan niin paljon negatiivista, miksei sama olisi mahdollista myös positiivisen suhteen? En pyri tällä sanomaan, että jokaisen ihmisen – tai vaikka eläimen – olisi saavutettava niin paljon valtaa kuin mahdollista, vaan että kuka hyvänsä meistä voi olla se ratkaiseva linkki, jonka vaikutuksesta jokin asia kääntyy parempaan päin.
Kaikki elämä on siis samaa perhettä, ja jokaisella meistä on rajaton mahdollisuus vaikuttaa. Tämä henki kantaa minua silloin, kun esiinnyn vaalikampanjatyöntekijänä ("reaalipoliitikkona", kuten yksi kommentti kuului) tai tällaisena B-luokan nettiesseistinä.
Politiikka on nykymaailmassa niin pilalle korruptoitunut elämänlohko, että moni uskoo maailman tulevan paremmaksi, jos politiikka loppuu. Olen eri mieltä. Nähdäkseni politiikan alkuperäinen funktio on ollut luoda jotain kontrollia mielivallan keskelle, ja jos politiikasta ihan noin vain luovutaan, täysi mielivalta palautuu. Nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassakin on paljon mielivaltaa, ja sen määrä näyttää vain lisääntyvän. Samaan aikaan päätöksenteko ohjautuu entistä useammin ohi koko poliittisen järjestelmän, yhtäältä markkinoiden ja bisneksen, toisaalta virkamiesten alaisuuteen. Minusta tässä on selkeä asiayhteys. Jos poliittinen järjestelmä ottaisi yhteiskunnan nykyistä enemmän haltuunsa, emme enää eläisi mielivallan keskellä. Tämä ei tarkoita, että koko elämä täytyisi väen vängällä "politisoida" tai yhteiskunta byrokratisoida, vaan ratkaisut ja pelisäännöt voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Oleellisinta on järjestelmän luonteen muuttaminen: mielivaltaisen ja korruptoituneen markkinatalouden tilalle tarvitaan suunnitelmatalous.
Jokainen ihminen voi vaikuttaa maailman menoon kaikin mahdollisin tavoin, mutta varminta on poliittinen vaikuttaminen. Valtaosa Suomen nykyisistä puolueista on sitoutunut markkinatalouteen. Eduskunnan merkittävin poikkeus on Vasemmistoliitto, joka bisneksen kehittämisen sijaan laittaisi sille kapuloita rattaisiin. Tämä on ehdottomasti kannatettava pyrkimys. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan vaadi järjestelmän luonteen perusteellista muuttamista, joka haiskahtaakin enemmän kommunistien idealta. Olen joskus määritellyt, että SKP:n näkemykset ovat yhtä kuin Vas-liiton näkemykset miinus korruptio. Jäätyään jo kolme kertaa eduskunnan ulkopuolelle kommunistit ovat pysyneet turvassa niin sovinnaisuus- kuin lehmänkauppavaatimuksilta. Kunnanvaltuustoissa kommunisteja kuitenkin on. Sielläkin he ovat ihailtavasti pitäneet kiinni kapitalisminvastaisesta linjasta.
Voisi tiivistää, että politiikka ei yleisesti ottaen ole maailmanparantajien touhua, mutta vasemmistolainen politiikka on. (Tykkäisin tässä tarkentaa, että puhun "sydämen vasemmistolaisuudesta" enkä pragmatistisesta vasemmistolaisuudesta.) Maailmanparannus on pohjimmiltaan sitä, ettei tyydytä nykyiseen ristiriitaiseen maailmaan, vaan halutaan tehdä siitä hyvä – tai jopa "ihana" (lainatakseni ilmauksen eräältä kommunistiehdokkaalta, jota avustin vaalikoneen täyttämisessä). Minulle se tarkoittaa sitä, että kun kävelen asuinrakennukseni pihalta koilliseen alarinteeseen, näen liikennettä, havupuita ja verhoja kerrostalojen ikkunoissa, ajattelen, että me kaikki olemme yhtä ja jokaisessa meistä sykkii sama elämä. Kun tiedostan, että maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään luonnollisempaa kuin toimia rauhan, yhteisyyden ja tasapainon puolesta kaikilla mahdollisilla tavoilla – myös sillä varmimmalla.
Minusta on täysin luonnollista, että ihmisiä kiinnostaa perimmäinen totuus elämästä. Yksi sellainen totuus on, että tähän asti uskottavimman tietämyksen perusteella koko elämän kirjo on kehittynyt evoluution myötä samasta kantamuodosta. Ei ole mitään syytä olettaa, että erilaisia elämiä olisi kehittynyt toisistaan riippumatta eri puolilla planeettaa. Tämä tarkoittaa, että 1) kaikilla ihmisillä – riippumatta kansallisuudesta, ihonväristä, sukupuolesta tai mistään muustakaan – on yhteinen esi-isä/äiti, 2) ihmislajin jäsenillä on samoin yhteiset esivanhemmat kaikkien muiden eliölajien edustajien kanssa. Niinpä jokainen sota on veljessota, jokainen naisenraiskaaja raiskaa oman sisarensa ja jokainen eliöyhteisön tuho kohdistuu omiin sukulaisiin. Hinduilla on sanonta tat tvam asi, "se olet sinä", joka muistuttaa, mihin tappaminen sielunvaelluksen valossa kohdistuu. Mutta meidän ei tarvitse hyväksyä sielunvaellusoppia tajutaksemme saman asiasisällön.
"Every individual is responsible to help guide our global family in the right direction", muistuttaa Dalai-laman tuore Twitter-merkintä. Siinä se jo tuli, globaali perhe – ja toinenkin olennaisuus: jokainen yksilö on vastuussa sen suunnasta. Tällä planeetalla on niin monta tallaajaa, että ihminen monesti kuvittelee olevansa täysin häviävä osa kokonaisuutta. Näin ei kuitenkaan ole. Jos Napoleon ja Adolf Hitler olivat häviäviä osia, miksi he saivat aikaan niin paljon hävitystä? Ja jos yksi ihminen pystyy saamaan aikaan niin paljon negatiivista, miksei sama olisi mahdollista myös positiivisen suhteen? En pyri tällä sanomaan, että jokaisen ihmisen – tai vaikka eläimen – olisi saavutettava niin paljon valtaa kuin mahdollista, vaan että kuka hyvänsä meistä voi olla se ratkaiseva linkki, jonka vaikutuksesta jokin asia kääntyy parempaan päin.
Kaikki elämä on siis samaa perhettä, ja jokaisella meistä on rajaton mahdollisuus vaikuttaa. Tämä henki kantaa minua silloin, kun esiinnyn vaalikampanjatyöntekijänä ("reaalipoliitikkona", kuten yksi kommentti kuului) tai tällaisena B-luokan nettiesseistinä.
Politiikka on nykymaailmassa niin pilalle korruptoitunut elämänlohko, että moni uskoo maailman tulevan paremmaksi, jos politiikka loppuu. Olen eri mieltä. Nähdäkseni politiikan alkuperäinen funktio on ollut luoda jotain kontrollia mielivallan keskelle, ja jos politiikasta ihan noin vain luovutaan, täysi mielivalta palautuu. Nyky-Suomen kaltaisessa yhteiskunnassakin on paljon mielivaltaa, ja sen määrä näyttää vain lisääntyvän. Samaan aikaan päätöksenteko ohjautuu entistä useammin ohi koko poliittisen järjestelmän, yhtäältä markkinoiden ja bisneksen, toisaalta virkamiesten alaisuuteen. Minusta tässä on selkeä asiayhteys. Jos poliittinen järjestelmä ottaisi yhteiskunnan nykyistä enemmän haltuunsa, emme enää eläisi mielivallan keskellä. Tämä ei tarkoita, että koko elämä täytyisi väen vängällä "politisoida" tai yhteiskunta byrokratisoida, vaan ratkaisut ja pelisäännöt voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Oleellisinta on järjestelmän luonteen muuttaminen: mielivaltaisen ja korruptoituneen markkinatalouden tilalle tarvitaan suunnitelmatalous.
Jokainen ihminen voi vaikuttaa maailman menoon kaikin mahdollisin tavoin, mutta varminta on poliittinen vaikuttaminen. Valtaosa Suomen nykyisistä puolueista on sitoutunut markkinatalouteen. Eduskunnan merkittävin poikkeus on Vasemmistoliitto, joka bisneksen kehittämisen sijaan laittaisi sille kapuloita rattaisiin. Tämä on ehdottomasti kannatettava pyrkimys. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan vaadi järjestelmän luonteen perusteellista muuttamista, joka haiskahtaakin enemmän kommunistien idealta. Olen joskus määritellyt, että SKP:n näkemykset ovat yhtä kuin Vas-liiton näkemykset miinus korruptio. Jäätyään jo kolme kertaa eduskunnan ulkopuolelle kommunistit ovat pysyneet turvassa niin sovinnaisuus- kuin lehmänkauppavaatimuksilta. Kunnanvaltuustoissa kommunisteja kuitenkin on. Sielläkin he ovat ihailtavasti pitäneet kiinni kapitalisminvastaisesta linjasta.
Voisi tiivistää, että politiikka ei yleisesti ottaen ole maailmanparantajien touhua, mutta vasemmistolainen politiikka on. (Tykkäisin tässä tarkentaa, että puhun "sydämen vasemmistolaisuudesta" enkä pragmatistisesta vasemmistolaisuudesta.) Maailmanparannus on pohjimmiltaan sitä, ettei tyydytä nykyiseen ristiriitaiseen maailmaan, vaan halutaan tehdä siitä hyvä – tai jopa "ihana" (lainatakseni ilmauksen eräältä kommunistiehdokkaalta, jota avustin vaalikoneen täyttämisessä). Minulle se tarkoittaa sitä, että kun kävelen asuinrakennukseni pihalta koilliseen alarinteeseen, näen liikennettä, havupuita ja verhoja kerrostalojen ikkunoissa, ajattelen, että me kaikki olemme yhtä ja jokaisessa meistä sykkii sama elämä. Kun tiedostan, että maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei ole mitään luonnollisempaa kuin toimia rauhan, yhteisyyden ja tasapainon puolesta kaikilla mahdollisilla tavoilla – myös sillä varmimmalla.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Nyt mennään asian ytimeen!
Kuten jokainen pikkuisenkaan asioita seurannut tietää, Japanin Fukushimassa on sattunut monivaiheinen ydinvoimalaonnettomuus. Asiantuntijat sijoittivat sen alun perin luokkaan 4 eli vähäisemmäksi kuin Harrisburgin onnettomuus USA:ssa vuonna 1979. Tapahtumien jatkuessa onnettomuus on kuitenkin korotettu luokkaan 6 eli Harrisburgin ja surullisen kuuluisan Tsernobylin (1986) väliin. Erään Säteilyturvakeskuksen asiantuntijan mukaan Fukushiman onnettomuudesta voi tulla "pahempi kuin Tsernobyl".
Onnettomuus on paljastanut käsittämättömiä rakenteita Suomen yhteiskunnallisesta keskustelusta. Yksi tyypillinen linjaus on "ei voi sattua Suomessa, täällä on turvallisemmat ydinvoimalat". Muistaako kukaan enää Mikko Saarelan sarkastista lauluntekstiä Suomi-ilmiö vuodelta 1980 – "Harrisburg on jossain toisella planeetalla, ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla"? On totta, että Suomessa ei tapahdu (tai oleteta tapahtuvan) sellaisia luonnonilmiöitä kuin maanjäristys ja tsunami, jotka Fukushimassa laittoivat tapahtumaketjun alulle. Kuitenkin Taloussanomien selvityksessä kerrotaan, että hirmumyrskyyn ja öljykatastrofiin merellä ei ole Olkiluodossa varustauduttu. On erittäin huolestuttavaa, että viikon emäsammakon "Suomessa on maailman turvallisimmat ydinvoimalat" päästi suustaan maamme pääministeri.
Oma lukunsa on se, että onnettomuus sattui Japanissa. Jotkut ovat epätoivon vimmalla pyrkineet suhtautumaan asiaan niin kuin se olisi tapahtunut jossain Burkina Fasossa, ilmiselvässä tekniikan kehitysmaassa. Miten sivistynyt ja asioita seuraava ihminen voikin unohtaa, että Japani on ollut jo vuosikymmeniä teknologian edelläkävijä koko maailmassa? Tämä asetelma saattaa uuteen valoon myös Tsernobylin 25 vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden. Yleinen totuus on Suomessa kuulunut, että Neuvostoliitossa oli kaikki ratkaisevasti pielessä – missään muualla ei moista katastrofia olisi voinut sattua. Mikäli kapitalisteja olisi uskominen, nyky-Japanin pitäisi päihittää kasari-NL lukemin 100–0. Ja kuitenkin tuhannet ihmiset pakenevat joka hetki onnettomuuden ulottuvuusalueelta. Toki Fukushimassa (ja yleisemminkin Japanin voimaloissa) on tunnustettu olevan puutteita, mutta Suomessako ei ole niitä? Vastahan me saimme lukea laiminlyönneistä ja tiedon pimityksestä Arevan Olkiluodon työmaalla.
Nenilleen ovat onneksi/epäonneksi (tarpeeton yliviivataan) saaneet ne pölvästit, jotka vielä maanantaina uhosivat, että Fukushiman tapaus nimenomaan osoittaa ydinvoiman turvallisuuden. Silloin uskallettiin vielä väittää, että kun systeemi kestää näin hyvin maanjäristyksen ja tsunamin, se kestää mitä hyvänsä. Tiistai ja keskiviikko ovat osoittaneet, että eipäs kestänytkään. Netissä on kyllä aktivoitunut kummallinen ryhmä, joka on julistautunut entistä vahvemmin ydinvoiman kannattajiksi Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Onko kyse siitä, kun jotkut ovat pitäneet Suomea "ydinvoiman renessanssin" edelläkävijänä? On varmaan kamalan isänmaallista kannattaa ydinvoimaa, kun Saksassa ollaan jo heittämässä ydinpyyhettä kehään. No, nyt ainakin voi lakonisesti todeta "renessanssin" olevan ohi.
Ydinvoimaa ovat kannattaneet Suomessa ensisijaisesti porvaripuolueet – etunenässä tietysti kokoomus, mutta asiaan ovat kytkeytyneet myös keskusta, RKP, työväenpuoluetta leikkivä SDP ja muutospuoluetta leikkivät perussuomalaiset. Lisäksi on kuvaavaa, että kun Jyväskylässä pidettiin tsunamin ja maanjäristyksen uhreja sureva, ydinvoimaa vastustava mielenilmaus, vihreitä ei kuulemma näkynyt. Leijonaleirissä vitsit taitavat olla vähissä. Vielä surullisempaa on, että ydinvoimamyönteisten porvareiden rinnalla jaksaa pitää älämölöä jokunen Suomen Työväenpuolueeksi itseään kutsuvan ryhmittymän ehdokas. Voi yhtenäisen vasemmiston unelmaa. Onneksi voi aina luottaa siihen, että jos antaa huhtikuun eduskuntavaaleissa äänensä SKP:lle tai Vasemmistoliitolle, se ääni ei mene ydinvoiman kannattajalle. Kun päättäjät eivät ymmärrä vaihtaa kantaansa, on aika vaihtaa päättäjiä.
Onnettomuus on paljastanut käsittämättömiä rakenteita Suomen yhteiskunnallisesta keskustelusta. Yksi tyypillinen linjaus on "ei voi sattua Suomessa, täällä on turvallisemmat ydinvoimalat". Muistaako kukaan enää Mikko Saarelan sarkastista lauluntekstiä Suomi-ilmiö vuodelta 1980 – "Harrisburg on jossain toisella planeetalla, ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla"? On totta, että Suomessa ei tapahdu (tai oleteta tapahtuvan) sellaisia luonnonilmiöitä kuin maanjäristys ja tsunami, jotka Fukushimassa laittoivat tapahtumaketjun alulle. Kuitenkin Taloussanomien selvityksessä kerrotaan, että hirmumyrskyyn ja öljykatastrofiin merellä ei ole Olkiluodossa varustauduttu. On erittäin huolestuttavaa, että viikon emäsammakon "Suomessa on maailman turvallisimmat ydinvoimalat" päästi suustaan maamme pääministeri.
Oma lukunsa on se, että onnettomuus sattui Japanissa. Jotkut ovat epätoivon vimmalla pyrkineet suhtautumaan asiaan niin kuin se olisi tapahtunut jossain Burkina Fasossa, ilmiselvässä tekniikan kehitysmaassa. Miten sivistynyt ja asioita seuraava ihminen voikin unohtaa, että Japani on ollut jo vuosikymmeniä teknologian edelläkävijä koko maailmassa? Tämä asetelma saattaa uuteen valoon myös Tsernobylin 25 vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden. Yleinen totuus on Suomessa kuulunut, että Neuvostoliitossa oli kaikki ratkaisevasti pielessä – missään muualla ei moista katastrofia olisi voinut sattua. Mikäli kapitalisteja olisi uskominen, nyky-Japanin pitäisi päihittää kasari-NL lukemin 100–0. Ja kuitenkin tuhannet ihmiset pakenevat joka hetki onnettomuuden ulottuvuusalueelta. Toki Fukushimassa (ja yleisemminkin Japanin voimaloissa) on tunnustettu olevan puutteita, mutta Suomessako ei ole niitä? Vastahan me saimme lukea laiminlyönneistä ja tiedon pimityksestä Arevan Olkiluodon työmaalla.
Nenilleen ovat onneksi/epäonneksi (tarpeeton yliviivataan) saaneet ne pölvästit, jotka vielä maanantaina uhosivat, että Fukushiman tapaus nimenomaan osoittaa ydinvoiman turvallisuuden. Silloin uskallettiin vielä väittää, että kun systeemi kestää näin hyvin maanjäristyksen ja tsunamin, se kestää mitä hyvänsä. Tiistai ja keskiviikko ovat osoittaneet, että eipäs kestänytkään. Netissä on kyllä aktivoitunut kummallinen ryhmä, joka on julistautunut entistä vahvemmin ydinvoiman kannattajiksi Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Onko kyse siitä, kun jotkut ovat pitäneet Suomea "ydinvoiman renessanssin" edelläkävijänä? On varmaan kamalan isänmaallista kannattaa ydinvoimaa, kun Saksassa ollaan jo heittämässä ydinpyyhettä kehään. No, nyt ainakin voi lakonisesti todeta "renessanssin" olevan ohi.
Ydinvoimaa ovat kannattaneet Suomessa ensisijaisesti porvaripuolueet – etunenässä tietysti kokoomus, mutta asiaan ovat kytkeytyneet myös keskusta, RKP, työväenpuoluetta leikkivä SDP ja muutospuoluetta leikkivät perussuomalaiset. Lisäksi on kuvaavaa, että kun Jyväskylässä pidettiin tsunamin ja maanjäristyksen uhreja sureva, ydinvoimaa vastustava mielenilmaus, vihreitä ei kuulemma näkynyt. Leijonaleirissä vitsit taitavat olla vähissä. Vielä surullisempaa on, että ydinvoimamyönteisten porvareiden rinnalla jaksaa pitää älämölöä jokunen Suomen Työväenpuolueeksi itseään kutsuvan ryhmittymän ehdokas. Voi yhtenäisen vasemmiston unelmaa. Onneksi voi aina luottaa siihen, että jos antaa huhtikuun eduskuntavaaleissa äänensä SKP:lle tai Vasemmistoliitolle, se ääni ei mene ydinvoiman kannattajalle. Kun päättäjät eivät ymmärrä vaihtaa kantaansa, on aika vaihtaa päättäjiä.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Talousdemokratiaa, Zeitgeistia ja yhden asian liikkeitä
Kun tätä aikaa elää, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että joka nurkasta versoo nyt uusia yhteiskunnallisia ideoita. Länsimainen kapitalistinen yhteiskunta on pahoin kriisiytynyt, mikä tuntuu Suomessa lukuisilla eri tavoilla talouslamasta ja oikeistopopulismin kannatuksesta aina Irlannin ja Kreikan pankkien tukemiseen saakka. Hätä ja hämmennys synnyttävät primaarireaktioita, joista edetään syvällisempiin muutosvaatimuksiin.
Yksi esiin tulleista ideoista on hanke "Suomen talousdemokraattisen puolueen" perustamiseksi. Asialla on joukko toimijoita hyvin erilaisista puoluetaustoista, mutta näkyvin talousdemokratiaan yhdistetty henkilö on puoluesukkuloija Markku Uusipaavalniemi. Vasemmiston veteraanipoliitikko Esko Seppänen tuskin liittyy mahdolliseen puolueeseen, mutta hän on antanut talousdemokratian idealle tukensa. Ainakin yksi talousdemokraattiaktiivi löytyy myös Piraattipuolueen listoilta. Lyhykäisyydessään talousdemokraattien idea kuuluu, että rahan valta on palautettava kapitalistisilta firmoilta demokraattiselle valtiolle.
Punavihertävissä vaihtoehtopiireissä sana 'Zeitgeist' on jo pitkään tarkoittanut muutakin kuin ajan henkeä. Television Putous-ohjelman Munamiehen eli Riku Niemisen myötä Zeitgeist-liike on saanut ansaitsemaansa, tosin aika vääristeltyä, julkisuutta. Underground-elokuvien Zeitgeist Addendum ja Zeitgeist: Moving Forward inspiroima liike pyrkii luomaan tulevaisuuden, jossa ei ole sotaa, köyhyyttä, rikollisuutta, yhteiskuntaluokkia tai korruptiota. Toisin kuin esimerkiksi talousdemokraatit, Z-liike kieltää olevansa poliittinen liike. Sen sijaan se puhuu ihmisten tietoisuuden kasvusta ja luonnollisesta asioiden etenemisestä, samalla kun se kyseenalaistaa nykyisen historiankirjoituksen ja arvojärjestelmän.
Joka puolella toimii myös muutosliikkeitä, joiden ytimessä on jokin yksittäinen ja irrallinen teema. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kävin Oikeutta eläimille -yhdistyksen järjestämässä mielenosoituksessa turkistarhausta vastaan. Paikalle saapuneet parisataa ihmistä ilmaisivat läsnäolollaan ja äänenkäytöllään, että jo 1990-luvun puolivälissä toimineen yhdistyksen ideoilla on vimmaista kannatusta. Vihreät yrittivät tehdä kulkueesta oman vaalitilaisuutensa, mutta sitä ei siitä tullut. Ympäristöliikkeistä ansaitsee maininnan myös ilmastoliike Hyökyaalto, jonka tilaisuudessa kävin loppuvuodesta 2010. Ovela, mutta pyyteetön ja väkivallaton toiminta hyvän asian puolesta teki suuremman vaikutuksen kuin taustafilosofia.
Lisäksi on ympäristövallankumouksellinen Vihreä puolue, joka nimestään huolimatta ei (ehkä Zeitgeist-liikkeen ideoita myötäillen) aio osallistua politiikkaan. Piraattipuolue sen sijaan on mukana jo tämänkeväisissä eduskuntavaaleissa ideoineen laajennetuista kansalaisoikeuksista sekä kulttuurin ja tiedon vapaudesta. Muutos 2011 -puolue pyrkii nimensä mukaisesti muutokseen; mitä se muutos on, jää väistämättä hieman epäselväksi. Puolueen piirissä toimii nimittäin sekä perussuomalaishenkisiä maahanmuuttokriitikoita että Zeitgeist-henkisiä maailmanparantajia.
Omasta puolestani voisin sanoa, että kannatan useimpia yllä mainittujen ryhmien muutospyrkimyksiä. Taloudellinen demokratia on yhteiskunnan umpisolmujen setvimisessä lähes välttämättömyys; samoin yhdyn Zeitgeist-liikkeen tietoisuudenlaajennusideaan. Ympäristöliikkeiden vaatimukset ovat niin ikään perusteltuja, eikä ajatuksessa kansalaisen – ihmisen – oikeuksien vapauttamisesta ole sinänsä mitään vikaa.
Jotain silti puuttuu. Voisin suositella muutosryhmille yhteistä luettavaa. Sen olennaisen osan muodostaa Karl Marxin tuotanto, jonka lisänä voi ajatella sellaisia vaikuttajia kuin Engels, Lenin, Luxemburg, Gramsci ja Guevara. Ei sovi myöskään väheksyä myöhempiä suomalaisia marxisteja (Antti Eskolan Yhteisiä asioita tulee erityisesti mieleen). Joka tapauksessa voi yleistää, että talousdemokraattien, Z-liikkeen, ympäristöaktiivien ynnä muiden täytyisi opiskella Marxia ja marxismia. Niistä kirjoituksista löytyy huomattavasti ajattomampi ja perusteellisempi yhteiskuntakritiikki kuin tämän ajan liikkeet pystyvät yhdessä tai erikseen tarjoamaan. Kansalaisliikehdinnän täyttämällä nykytilanteella on myös huomattavia yhtäläisyyksiä 1960-lukuun, aikaan, joka edelsi marxilaisten ideoiden uudelleenlöytämistä ja "suuren unelman aikaa".
Asian ydin on siis tämä: kapitalismi täytyy lakkauttaa, yhteiskunta täytyy muuttaa, ympäristö täytyy pelastaa, ihmiskunnan täytyy kasvattaa itsensä uudelleen – kyllä. Siihen tavoitteeseen päästään siirtymällä sosialismiin, joka ottaa talouden ja tuotantovälineet firmojen mielivallalta yhteiskunnan haltuun. Sosialismiin päästään luomalla yhteistyötä työväenluokan ja sivistyneistön välille, rakentamalla kestävää luokkataistelutoimintaa sekä äänestämällä puolueita ja ehdokkaita, jotka ovat varauksettomasti vasemmalla. Sosialismin aikana voidaan suunnitella siirtymää lopulliseen hyvään yhteiskuntaan, "suureen unelmaan", jossa sota, köyhyys, rikollisuus, yhteiskuntaluokat, korruptio, ympäristöongelmat ja ihmisoikeuksien rajoittaminen siirtyvät pysyvästi historiaan.
Yksi esiin tulleista ideoista on hanke "Suomen talousdemokraattisen puolueen" perustamiseksi. Asialla on joukko toimijoita hyvin erilaisista puoluetaustoista, mutta näkyvin talousdemokratiaan yhdistetty henkilö on puoluesukkuloija Markku Uusipaavalniemi. Vasemmiston veteraanipoliitikko Esko Seppänen tuskin liittyy mahdolliseen puolueeseen, mutta hän on antanut talousdemokratian idealle tukensa. Ainakin yksi talousdemokraattiaktiivi löytyy myös Piraattipuolueen listoilta. Lyhykäisyydessään talousdemokraattien idea kuuluu, että rahan valta on palautettava kapitalistisilta firmoilta demokraattiselle valtiolle.
Punavihertävissä vaihtoehtopiireissä sana 'Zeitgeist' on jo pitkään tarkoittanut muutakin kuin ajan henkeä. Television Putous-ohjelman Munamiehen eli Riku Niemisen myötä Zeitgeist-liike on saanut ansaitsemaansa, tosin aika vääristeltyä, julkisuutta. Underground-elokuvien Zeitgeist Addendum ja Zeitgeist: Moving Forward inspiroima liike pyrkii luomaan tulevaisuuden, jossa ei ole sotaa, köyhyyttä, rikollisuutta, yhteiskuntaluokkia tai korruptiota. Toisin kuin esimerkiksi talousdemokraatit, Z-liike kieltää olevansa poliittinen liike. Sen sijaan se puhuu ihmisten tietoisuuden kasvusta ja luonnollisesta asioiden etenemisestä, samalla kun se kyseenalaistaa nykyisen historiankirjoituksen ja arvojärjestelmän.
Joka puolella toimii myös muutosliikkeitä, joiden ytimessä on jokin yksittäinen ja irrallinen teema. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kävin Oikeutta eläimille -yhdistyksen järjestämässä mielenosoituksessa turkistarhausta vastaan. Paikalle saapuneet parisataa ihmistä ilmaisivat läsnäolollaan ja äänenkäytöllään, että jo 1990-luvun puolivälissä toimineen yhdistyksen ideoilla on vimmaista kannatusta. Vihreät yrittivät tehdä kulkueesta oman vaalitilaisuutensa, mutta sitä ei siitä tullut. Ympäristöliikkeistä ansaitsee maininnan myös ilmastoliike Hyökyaalto, jonka tilaisuudessa kävin loppuvuodesta 2010. Ovela, mutta pyyteetön ja väkivallaton toiminta hyvän asian puolesta teki suuremman vaikutuksen kuin taustafilosofia.
Lisäksi on ympäristövallankumouksellinen Vihreä puolue, joka nimestään huolimatta ei (ehkä Zeitgeist-liikkeen ideoita myötäillen) aio osallistua politiikkaan. Piraattipuolue sen sijaan on mukana jo tämänkeväisissä eduskuntavaaleissa ideoineen laajennetuista kansalaisoikeuksista sekä kulttuurin ja tiedon vapaudesta. Muutos 2011 -puolue pyrkii nimensä mukaisesti muutokseen; mitä se muutos on, jää väistämättä hieman epäselväksi. Puolueen piirissä toimii nimittäin sekä perussuomalaishenkisiä maahanmuuttokriitikoita että Zeitgeist-henkisiä maailmanparantajia.
Omasta puolestani voisin sanoa, että kannatan useimpia yllä mainittujen ryhmien muutospyrkimyksiä. Taloudellinen demokratia on yhteiskunnan umpisolmujen setvimisessä lähes välttämättömyys; samoin yhdyn Zeitgeist-liikkeen tietoisuudenlaajennusideaan. Ympäristöliikkeiden vaatimukset ovat niin ikään perusteltuja, eikä ajatuksessa kansalaisen – ihmisen – oikeuksien vapauttamisesta ole sinänsä mitään vikaa.
Jotain silti puuttuu. Voisin suositella muutosryhmille yhteistä luettavaa. Sen olennaisen osan muodostaa Karl Marxin tuotanto, jonka lisänä voi ajatella sellaisia vaikuttajia kuin Engels, Lenin, Luxemburg, Gramsci ja Guevara. Ei sovi myöskään väheksyä myöhempiä suomalaisia marxisteja (Antti Eskolan Yhteisiä asioita tulee erityisesti mieleen). Joka tapauksessa voi yleistää, että talousdemokraattien, Z-liikkeen, ympäristöaktiivien ynnä muiden täytyisi opiskella Marxia ja marxismia. Niistä kirjoituksista löytyy huomattavasti ajattomampi ja perusteellisempi yhteiskuntakritiikki kuin tämän ajan liikkeet pystyvät yhdessä tai erikseen tarjoamaan. Kansalaisliikehdinnän täyttämällä nykytilanteella on myös huomattavia yhtäläisyyksiä 1960-lukuun, aikaan, joka edelsi marxilaisten ideoiden uudelleenlöytämistä ja "suuren unelman aikaa".
Asian ydin on siis tämä: kapitalismi täytyy lakkauttaa, yhteiskunta täytyy muuttaa, ympäristö täytyy pelastaa, ihmiskunnan täytyy kasvattaa itsensä uudelleen – kyllä. Siihen tavoitteeseen päästään siirtymällä sosialismiin, joka ottaa talouden ja tuotantovälineet firmojen mielivallalta yhteiskunnan haltuun. Sosialismiin päästään luomalla yhteistyötä työväenluokan ja sivistyneistön välille, rakentamalla kestävää luokkataistelutoimintaa sekä äänestämällä puolueita ja ehdokkaita, jotka ovat varauksettomasti vasemmalla. Sosialismin aikana voidaan suunnitella siirtymää lopulliseen hyvään yhteiskuntaan, "suureen unelmaan", jossa sota, köyhyys, rikollisuus, yhteiskuntaluokat, korruptio, ympäristöongelmat ja ihmisoikeuksien rajoittaminen siirtyvät pysyvästi historiaan.
torstai 24. helmikuuta 2011
Yhtenäiskulttuuri
Keskustelimme syksyllä sosiologiystäväni kanssa suomalaisesta yhtenäiskulttuurista. Milloin sen aika päättyi? Ja milloin se oli alkanut? Ehdotin, että yhtenäiskulttuuri alkoi murentua noin vuonna 1983. Silloin vasemmiston ja oikeiston tasapaino heilahti vaaleissa jälkimmäisen suuntaan – kansandemokraattien menettäessä kahdeksan paikkaa – ja vihreät nousivat ensi kertaa eduskuntaan. Maantiedettä opiskellessani tutustuin myös Terra-lehden sisältöön eri aikoina ja havaitsin, että vielä 1981 lehti pullisteli yhteiskuntakriittisiä teemoja, mutta kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin jo yritystalouksia. Kulttuurisesti vuoden 1983 tienoilla yhä useampi (varsinkin etelä)suomalainen alkoi nähdä televisiostaan ulkomaisia "taivaskanavia". Parin vuoden kuluttua maassamme toimi jo lukuisia yksityisiä paikallisradioita ja kansainvälinen juppikulttuuri kehittyi täyttä vauhtia. Lopullinen tyrmäys yhtenäiskulttuurille tuli vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unionin täysjäseneksi ja Lipposen ensimmäinen hallitus luotsasi myös vasemmiston politiikan rajusti oikealle.
Sosiologiystävä hyväksyi arvioni yhtenäiskulttuurin päättymisestä, mutta muistutti myös, ettei ilmiö ollut kovin vanha. Vielä 1950-luvulla urbaani Suomi ja agraari-Suomi olivat kaksi tasavertaista, toisistaan kulttuurisesti hyvin paljon poikennutta maailmaa. Valtiojohto kyllä pyrki yhtenäistämään suomalaiset, niin kuin se oli kaikin voimin tehnyt jo vuoden 1918 tapahtumista alkaen. Tämän projektin moni muistaa yhä traumaattisena kokemuksena. Mutta vasta 1960- ja 1970-lukujen kehitys sai oikeasti aikaan jotain edes näennäisesti yhtenäistä. Kulttuurin tasolla prosessia edistivät kaupungistuminen (myös elämäntapojen urbanisoituminen) ja erityisilmiönä television leviäminen. Yhteiskunnallisella tasolla tärkeintä on demokratian ja tasa-arvon kehitys. Vuoden 1975 jälkeen maassamuutto väheni ja myös terävimmät poliittiset vastakkainasettelut alkoivat laantua. Toisaalta SKDL oli 40 kansanedustajallaan vahvasti oikeisto–vasemmisto-akselia tasapainottava tekijä. Näin ollen voi sanoa, että suomalainen yhtenäiskulttuuri oli täydellisimmillään vuosina 1975–83.
Keskustelu yhtenäiskulttuurista liittyy tietysti perussuomalaisiin. Maahanmuutto- ja EU-kriittisyys ovat joko tiedostamatonta tai tietoista kaipuuta yhtenäiskulttuuriin. "Vanhat" persut nostalgisoivat sitä omakohtaisesti, persunuoret idealisoivat ilman suoraa kytkentää tiettyyn aikakauteen. Jälkimmäinen ryhmä on jopa esittänyt hurjan idean, että kaikki kulttuurisesti liian poikkeava pitäisi kriminalisoida. On selvää, että noihin liian poikkeaviin kuuluisivat kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, joiden asema on – hälyttävän loogisesti – ottanut huiman harppauksen ylöspäin nimenomaan yhtenäiskulttuurin rapautuessa.
Se persuilta on jäänyt oivaltamatta, että yhtenäiskulttuuri oli mahdollinen vain demokratian, tasa-arvon ja kommunikaation edistyksen ansiosta. Näitä, etenkin kahta ensimmäistä, puolestaan edisti ennen kaikkea poliittinen vasemmisto. Perussuomalaisten ajama yhtenäiskulttuuri edistäisi lähinnä samaa kuin oikeiston tavoitteet yleensäkin: kapitalismia. Jos liiallisia poikkeamia normista ei ole, tuotteita on entistä helpompi markkinoida. Tällainen riistäjän märkä uni on irvikuva kaikesta, mikä Suomen historiallisessa yhtenäiskulttuurissa (sitä enempää asiantilana idealisoimatta) oli hyvää.
On olemassa kuitenkin yksi yhteiskunnallinen vaihtoehto, joka toteuttaisi tasa-arvoisen ja suvaitsevan yhtenäiskulttuurin ikään kuin onnekkaana vahinkona. Sen nimi on sosialismi. Kun tuotanto ja jakelu pääpuolisesti yhteiskunnallistetaan (perheyritykset ym. saavat kyllä jäädä), valtaosa kansasta siirtyy ihan luontaisesti samanlaisten palvelujen käyttäjiksi ja samojen kommunikaatiovälineiden pariin. Tasa-arvo yhtenäistää myös elämäntapoja: rikkaiden ja köyhien välinen kulttuurikuilu asteittain häviää. Silti erilaisuudelle on tilaa ja poikkeavuutta määrittävät normit madaltuvat. Tällainen yhtenäinen moninaisuus ei synny uhkaavista viholliskuvista, vaan enemmänkin siitä oivalluksesta, että olemme kaikki yhtä.
Sosiologiystävä hyväksyi arvioni yhtenäiskulttuurin päättymisestä, mutta muistutti myös, ettei ilmiö ollut kovin vanha. Vielä 1950-luvulla urbaani Suomi ja agraari-Suomi olivat kaksi tasavertaista, toisistaan kulttuurisesti hyvin paljon poikennutta maailmaa. Valtiojohto kyllä pyrki yhtenäistämään suomalaiset, niin kuin se oli kaikin voimin tehnyt jo vuoden 1918 tapahtumista alkaen. Tämän projektin moni muistaa yhä traumaattisena kokemuksena. Mutta vasta 1960- ja 1970-lukujen kehitys sai oikeasti aikaan jotain edes näennäisesti yhtenäistä. Kulttuurin tasolla prosessia edistivät kaupungistuminen (myös elämäntapojen urbanisoituminen) ja erityisilmiönä television leviäminen. Yhteiskunnallisella tasolla tärkeintä on demokratian ja tasa-arvon kehitys. Vuoden 1975 jälkeen maassamuutto väheni ja myös terävimmät poliittiset vastakkainasettelut alkoivat laantua. Toisaalta SKDL oli 40 kansanedustajallaan vahvasti oikeisto–vasemmisto-akselia tasapainottava tekijä. Näin ollen voi sanoa, että suomalainen yhtenäiskulttuuri oli täydellisimmillään vuosina 1975–83.
Keskustelu yhtenäiskulttuurista liittyy tietysti perussuomalaisiin. Maahanmuutto- ja EU-kriittisyys ovat joko tiedostamatonta tai tietoista kaipuuta yhtenäiskulttuuriin. "Vanhat" persut nostalgisoivat sitä omakohtaisesti, persunuoret idealisoivat ilman suoraa kytkentää tiettyyn aikakauteen. Jälkimmäinen ryhmä on jopa esittänyt hurjan idean, että kaikki kulttuurisesti liian poikkeava pitäisi kriminalisoida. On selvää, että noihin liian poikkeaviin kuuluisivat kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, joiden asema on – hälyttävän loogisesti – ottanut huiman harppauksen ylöspäin nimenomaan yhtenäiskulttuurin rapautuessa.
Se persuilta on jäänyt oivaltamatta, että yhtenäiskulttuuri oli mahdollinen vain demokratian, tasa-arvon ja kommunikaation edistyksen ansiosta. Näitä, etenkin kahta ensimmäistä, puolestaan edisti ennen kaikkea poliittinen vasemmisto. Perussuomalaisten ajama yhtenäiskulttuuri edistäisi lähinnä samaa kuin oikeiston tavoitteet yleensäkin: kapitalismia. Jos liiallisia poikkeamia normista ei ole, tuotteita on entistä helpompi markkinoida. Tällainen riistäjän märkä uni on irvikuva kaikesta, mikä Suomen historiallisessa yhtenäiskulttuurissa (sitä enempää asiantilana idealisoimatta) oli hyvää.
On olemassa kuitenkin yksi yhteiskunnallinen vaihtoehto, joka toteuttaisi tasa-arvoisen ja suvaitsevan yhtenäiskulttuurin ikään kuin onnekkaana vahinkona. Sen nimi on sosialismi. Kun tuotanto ja jakelu pääpuolisesti yhteiskunnallistetaan (perheyritykset ym. saavat kyllä jäädä), valtaosa kansasta siirtyy ihan luontaisesti samanlaisten palvelujen käyttäjiksi ja samojen kommunikaatiovälineiden pariin. Tasa-arvo yhtenäistää myös elämäntapoja: rikkaiden ja köyhien välinen kulttuurikuilu asteittain häviää. Silti erilaisuudelle on tilaa ja poikkeavuutta määrittävät normit madaltuvat. Tällainen yhtenäinen moninaisuus ei synny uhkaavista viholliskuvista, vaan enemmänkin siitä oivalluksesta, että olemme kaikki yhtä.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Viekö vihreiden perustulomalli köyhältä toimeentulon?
Perustulosta, kansalaispalkasta tai perusturvasta – rakkaalla lapsella monta nimeä – on puhuttu viime vuosina paljon hyvää ja kaunista. Hyvä niin. Nykyinen pikkuruisten tukien onnistuneen metsästyksen varassa eläminen, joka on tuttua niin monelle työttömälle, opiskelijalle ja eläkkeensaajalle, kaipaa roimaa parannusta. Tuet ovat jääneet palkkakehityksestä rajusti jälkeen, eikä esimerkiksi pelkän työmarkkinatuen + asumistuen varassa käytännössä elä. Silloin tarvitaan ainaista sossun luukkua, joka on omassa rahapulassaan tuntunut välillä tekevän kaikkensa evätäkseen toimeentulotuen asiakkaalta.
Politiikan vasemman laidan ohella myös vihreät ovat ylläpitäneet ajatusta "perustulosta". Asioihin perehtymättömille on tullut vaikutelma, että vihreät hoitavat köyhän asiaa siinä missä vasemmistoliitto ja kommunistit. Kauniin ja siloitellun pinnan alla vaanii kuitenkin vaara. Vihreiden esittämä perustulo ei nimittäin ole sen enempää kuin 500 euroa kuukaudessa. Nykyisin esimerkiksi työmarkkinatukea maksetaan nettona reilut 410 euroa neljältä viikolta, joten vihreiden malli kasvattaisi verovapaana tulona pottia reilun 10 prosentin verran. Elämiseen 500 euroa (plus asumistuki) on kuitenkin yhä turhan vähän. Vihreiden malli säilyttäisikin lisänä "tarveharkintaisen toimeentulotuen". Käytännössä ei siis mikään oikeasti muuttuisi, vaan köyhät joutuisivat yhä sossun luukulle anelemaan.
Vihreiden 500-lappusen verovapaus perustuu lähtökohtaan, että kaikki alle 1000 euron suuruiset tulot pitäisi vapauttaa veroista. Sekin on ihan hyvä ajatus. Sen sijaan vihreät kuitenkin "siirtäisivät verotuksen painopistettä kulutukseen". Käytännössä tämä ei tarkoittaisi mitään muuta kuin perinteistä hintojen nousua. Jos ruuan ja muiden päivittäishyödykkeiden hinta nousisi reilut 10 prosenttia (minkä se tekee nykypolitiikalla ennen pitkää muutenkin), tämä söisi kokonaan "perustulon" tarjoaman tuenkorotuksen. Jokainen ymmärtänee nyt, mitä tarkoittaisi esimerkiksi 15 %:n hintatason nousu. "Perustulo" tekisi siis köyhistä käytännössä entistäkin köyhempiä.
Vielä edellistä pelottavampi lähtökohta on vihreiden "perustulon" osittainen käyttöönotto: 500 euron tasamalli hyväksyttäisiin, mutta alle 1000 euron tulojen verottomuutta ei. Tällaisen älyttömyyden toteutuminen olisi porvariyhteistyössä täysin mahdollinen. Se tietäisi, että esimerkiksi työmarkkinatuella elävien toimeentulo heikentyisi nykyisestä noin 10 prosenttia. Vaikka "perustulon" verotus muutettaisiin pientä palkkaa vastaavaksi (nykyisiä työttömyystukiahan verotetaan aivan sikana), lopputulos ei edelleenkään parantaisi köyhän asemaa ollenkaan vaan pienikin inflaatio kääntäisi toimeentuloviisarit miinukselle. Ja sitä olisi tiedossa, kunhan vihreät pääsisivät siirtämään verotuksen painopistettä kulutukseen. Epätoivoisten sossunluukun jonottajien määrä kasvaisi entisestään – ja mikäli kuntatalouksia hoidettaisiin yhä kuten ennen, olisi luukulla ennen pitkää lappu.
Työttömyys- ja toimeentulotuen pitämistä pienenä perustellaan mm. siten, että se kannustaa ihmisiä tekemään töitä laiskottelun sijaan. Nykyinen verotus suosii työtulojen sijaan kuitenkin pääomatuloja, joita Suomessa verotetaan varsin niukasti. Tämä ei ole samassa linjassa töihin kannustamisen kanssa. Vihreät olisivat kantansa mukaan "korottamassa pääomaveroa maltillisesti". Saamme kenties nähdä, mitä tämä maltti käytännössä tarkoittaa – Ruotsin kokoomuskin on nimensä mukaan "maltillinen". Laiskottelu ei myöskään päde perusteena, kun ajatellaan nykyistä tukijärjestelmää, jossa hakemus joudutaan usein kirjoittamaan ja viemään paitsi moneen paikkaan, myös moneen kertaan.
Aivan ylivoimaisen perusturvapaketin tarjoaa SKP. Siinä on myös mainio logiikka: perusturva on nostettava EU:n virallisen köyhyysrajan tasolle. SKP esittää 900 euroa kuussa verottomana kaikille vähävaraisille. Työnteon houkuttelevuutta puolue lujittaisi määrittelemällä 1500 euroa kuukausipalkan yleiseksi ajarajaksi. Kommunistit rahoittaisivat perusturvansa mm. korottamalla pääomaveroa, palauttamalla varallisuusveron, muuttamalla kunnallisveron progressiiviseksi ja laittamalla pörssikaupan verolle (todellinen rahasampo!). Hyvä diili.
Politiikan vasemman laidan ohella myös vihreät ovat ylläpitäneet ajatusta "perustulosta". Asioihin perehtymättömille on tullut vaikutelma, että vihreät hoitavat köyhän asiaa siinä missä vasemmistoliitto ja kommunistit. Kauniin ja siloitellun pinnan alla vaanii kuitenkin vaara. Vihreiden esittämä perustulo ei nimittäin ole sen enempää kuin 500 euroa kuukaudessa. Nykyisin esimerkiksi työmarkkinatukea maksetaan nettona reilut 410 euroa neljältä viikolta, joten vihreiden malli kasvattaisi verovapaana tulona pottia reilun 10 prosentin verran. Elämiseen 500 euroa (plus asumistuki) on kuitenkin yhä turhan vähän. Vihreiden malli säilyttäisikin lisänä "tarveharkintaisen toimeentulotuen". Käytännössä ei siis mikään oikeasti muuttuisi, vaan köyhät joutuisivat yhä sossun luukulle anelemaan.
Vihreiden 500-lappusen verovapaus perustuu lähtökohtaan, että kaikki alle 1000 euron suuruiset tulot pitäisi vapauttaa veroista. Sekin on ihan hyvä ajatus. Sen sijaan vihreät kuitenkin "siirtäisivät verotuksen painopistettä kulutukseen". Käytännössä tämä ei tarkoittaisi mitään muuta kuin perinteistä hintojen nousua. Jos ruuan ja muiden päivittäishyödykkeiden hinta nousisi reilut 10 prosenttia (minkä se tekee nykypolitiikalla ennen pitkää muutenkin), tämä söisi kokonaan "perustulon" tarjoaman tuenkorotuksen. Jokainen ymmärtänee nyt, mitä tarkoittaisi esimerkiksi 15 %:n hintatason nousu. "Perustulo" tekisi siis köyhistä käytännössä entistäkin köyhempiä.
Vielä edellistä pelottavampi lähtökohta on vihreiden "perustulon" osittainen käyttöönotto: 500 euron tasamalli hyväksyttäisiin, mutta alle 1000 euron tulojen verottomuutta ei. Tällaisen älyttömyyden toteutuminen olisi porvariyhteistyössä täysin mahdollinen. Se tietäisi, että esimerkiksi työmarkkinatuella elävien toimeentulo heikentyisi nykyisestä noin 10 prosenttia. Vaikka "perustulon" verotus muutettaisiin pientä palkkaa vastaavaksi (nykyisiä työttömyystukiahan verotetaan aivan sikana), lopputulos ei edelleenkään parantaisi köyhän asemaa ollenkaan vaan pienikin inflaatio kääntäisi toimeentuloviisarit miinukselle. Ja sitä olisi tiedossa, kunhan vihreät pääsisivät siirtämään verotuksen painopistettä kulutukseen. Epätoivoisten sossunluukun jonottajien määrä kasvaisi entisestään – ja mikäli kuntatalouksia hoidettaisiin yhä kuten ennen, olisi luukulla ennen pitkää lappu.
Työttömyys- ja toimeentulotuen pitämistä pienenä perustellaan mm. siten, että se kannustaa ihmisiä tekemään töitä laiskottelun sijaan. Nykyinen verotus suosii työtulojen sijaan kuitenkin pääomatuloja, joita Suomessa verotetaan varsin niukasti. Tämä ei ole samassa linjassa töihin kannustamisen kanssa. Vihreät olisivat kantansa mukaan "korottamassa pääomaveroa maltillisesti". Saamme kenties nähdä, mitä tämä maltti käytännössä tarkoittaa – Ruotsin kokoomuskin on nimensä mukaan "maltillinen". Laiskottelu ei myöskään päde perusteena, kun ajatellaan nykyistä tukijärjestelmää, jossa hakemus joudutaan usein kirjoittamaan ja viemään paitsi moneen paikkaan, myös moneen kertaan.
Aivan ylivoimaisen perusturvapaketin tarjoaa SKP. Siinä on myös mainio logiikka: perusturva on nostettava EU:n virallisen köyhyysrajan tasolle. SKP esittää 900 euroa kuussa verottomana kaikille vähävaraisille. Työnteon houkuttelevuutta puolue lujittaisi määrittelemällä 1500 euroa kuukausipalkan yleiseksi ajarajaksi. Kommunistit rahoittaisivat perusturvansa mm. korottamalla pääomaveroa, palauttamalla varallisuusveron, muuttamalla kunnallisveron progressiiviseksi ja laittamalla pörssikaupan verolle (todellinen rahasampo!). Hyvä diili.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)