Jokainenhan meistä on heitä kohdannut. Ihmisiä, jotka toteavat, ettei millekään voi tehdä mitään, kun asiat menevät niin kuin menevät. Ihmisiä, joiden mielestä olisi pitänyt toimia jo vuosia sitten, nyt on liian myöhäistä. Ihmisiä, jotka ovat uskoneet ja toivoneet, mutta pettyneet, eivätkä siitä opiksi ottaneina enää usko tai toivo. Ihmisiä, jotka levittävät pessimististä manifestiaan yhtä vimmatusti kuin muutkin "puolueet" omiaan. Ihmisiä, joilla kaikesta huolimatta on terävän kriittisiä yhteiskunnallisia mielipiteitä.
Valtakunnallisten vaalien äänestysprosentti on Suomessa pidemmän aikaa laskenut. Moni älynjättiläinen tekee tästä päätelmän, ettei politiikalla ole enää sijaa ihmisten maailmassa. Kattia kanssa (miau). Kuka hyvänsä silmät ja korvat auki pitävä huomaa, että vuonna 2010 kansa on puhunut ihan hirvittävästi politiikkaa. Tähän liittyen äänestysprosentti voi nousta kevään 2011 eduskuntavaaleissa, mutta siitä huolimatta lukema ei kuvanne totuutta. Äänestämättä jättää jälleen tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, jotka eivät usko mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, vaikka poliittista ja yhteiskunnallista näkemystä löytyy. Moni heistä tosin uskoo vaikuttavansa jättämällä äänestämättä: poliittinen järjestelmä joutaa tunkiolle, eikä sitä haluta tukea. Samalla jää huomaamatta, että nykyisten puolueiden joukosta löytyy sellainenkin vaihtoehto, joka haluaa muuttaa poliittisen järjestelmän.
Vasemmistopuolueilla on näiden vaalien alla enemmän asiaa kuin pitkään aikaan. Syytä onkin. Hyvinvointiyhteiskuntaa ja jopa demokratiaa on heitelty haaskalinnuille, ja lisäksi hallitus on nähty – erään kommentin mukaan – kaikkien aikojen ympäristövihamielisimpänä. Yksi toisen jälkeen päätökset ovat olleet sellaisia, että hyväksyäkseen ne on täytynyt olla sysimusta kapitalistiporvari. Tähän tilannekuvaukseen yhtyy hyvin moni pessimisti. Mutta missä esimerkiksi minua se lietsoo kapinaan, toisilla se vain ruokkii pessimismiä. Se on kuin kilometrin paksuinen muuri, jonka kaataminen vaatii loputtomasti energiaa ja suunnittelua.
Asiaa täytyy tietysti puhua. Ihmisten on hyvä löytää hallituspuolueiden ja kahden gallupeissa suurimman oppositiopuolueen latteuksille todellinen vaihtoehto. Mutta vasemmistopuolueiden pitää huomata myös, että yllättävän iso osa ihmisistä tietää ne asiat jo. Usealle pessimistille puhkituttujen yhteiskunnan epäkohtien läpikäyminen on yhtä lailla latteutta, tarpeetonta toistoa, jolla on enintään merkitys "kertaus on opintojen äiti". Eikä sekään nostata kapinamieltä, vaan syventää pessimismiä.
Kevään vaalien suurin haaste vasemmistopuolueille onkin sen perusteleminen, miksi nyt 1) kannattaa ehdottomasti äänestää ja 2) täytyy äänestää puoluetta, joka oikeasti vaatii muutosta. Tyhjänpäiväisiin lupauksiin ovat kaikki kyllästyneitä, mutta todellinen muutos ilmeneekin myös palopuheiden ulkopuolella. On uskallettava heiluttaa sitäkin oksaa, jolla itsellä on toinen jalka. Yksi kaikkein tärkeimpiä lähtökohtia on mielestäni, että vaikka demokratialla on välillä pyyhitty takapuolta ja päätöksentekoa ulkoistettu poliittisilta elimiltä, periaatteessa valta kuuluu edelleen kansalle. Vaaleilla valitulla eduskunnalla on perustuslaillinen oikeus ottaa yhteiskunta haltuunsa, kunhan sillä riittää poliittista tahtoa. Eduskuntavaaleissa siis äänestetään myös siitä, voiko asioille tehdä jotain, onko vielä liian myöhäistä, ja onko kaikki sittenkin uskon ja toivon arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti