Kulunut kesä on taas vaihteeksi ollut poikkeuksellisen lämmin. Jo toukokuussa oli pitkä hellejakso, ja normaalisti keväinen kuukausi oli alkupäiviä lukuun ottamatta täyttä kesää. Paikoitellen sitä viileämmäksi jääneen kesäkuun jälkeen hellekesä laittoi uuden vaihteen silmään. Heinäkuun keskilämpötilat olivat laajoilla alueilla Etelä-Lappia myöten yli 20 asteen lukemissa. Tämä on varsin poikkeuksellista, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan normaalisti vain kaikkein lämpimimmässä pisteessä Kaakkois-Suomessa ylletään edes 18 asteeseen. Utsjoen kunnan länsiosassa poikkeama keskiarvosta oli jopa kuusi astetta.
Ihmiset ovat entistä laajemmin havahtuneet ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Poikkeuksen muodostavat skeptikot, jotka muistuttavat, että viime kevättalvi oli kylmä ja viime kesä viileä – tämähän on vain tavanomaista vaihtelua. Tavanomaista? Tähänastiset merkit viittaavat nimenomaan epätavanomaisen vaihtelun lisääntymiseen. Sääjakso voinee siis tulevaisuudessa olla yhtä kolea kuin ennenkin koleimmillaan, tai sitten lämpimämpi kuin koskaan tuntemassamme historiassa – keskiarvot vain hivuttautuvat ylöspäin. Tämän pimittää se osa valtamediaa, joka höpisee läpiä päähänsä viininviljelystä ynnä muusta houkuttelevasta tulevaisuuden Suomessa. Ei täällä voi pistää maataloutta uusiksi, kun uusien lajien sadot ehkä joinakin vuosina tuhoutuisivat täysin. Valtamedialla on syynsä tälle pimitykselle... mutta eipäs mennä asioiden edelle.
Osa ilmastonmuutoksen todellisuuteen havahtuneista on sitä mieltä, ettemme voi oikeastaan tehdä asialle mitään. Ajatellaan naiivisti, että jos voisimme kehittyvälle ekokatastrofille jotain, sitä keinoa olisi jo kokeiltu. Toisenlaista naivismia on ajatella, että jos kierrätämme ja lajittelemme ja blaa blaa, teemme kaiken voitavamme ja ellei se riitä, olemme ainakin olleet hyvisten puolella. Tämä ajatusmalli on nykyaikainen uskonnonkorvike: mielessä on todennäköisemmin sielun pelastuminen kuin mahdollisimman hyvä lopputulos.
On kuitenkin yksi ilmastonmuutoksen pysäytyskeino, jota ei ole viitsitty kokeilla. Ratkaisu on varsin yksinkertainen. Konstin käyttöön ottaminen ei ole niin yksinkertaista, mutta kuitenkin mahdollista. Se vaatii vain tarpeeksi monen ihmisen tarpeeksi voimakkaan tahdon. Konstin nimi on sosialistinen suunnitelmatalous.
Jos annamme markkinoiden päättää, mihin suuntaan talous, kulutus, kulttuuri ja yhteiskunta kehittyvät, ne eivät kehity ilmastonmuutosta tyrehdyttävään suuntaan, koska markkinatalous kääntyy mihin hyvänsä suuntaan, missä milloinkin liikkuu rahaa. Jos taas yhteiskunnallinen ohjailu keskittyy suurbisneksen pitämiseen mahdollisimman kannattavana, lopputulos on vielä irvokkaampi painos edellisestä vaihtoehdosta. Kasvava uusrikkaiden luokka ei jätä kuluttamatta, kun heillä kerran se mahdollisuus on, mikä vaatii vielä enemmän raaka-aineita ja energiaa – ja lopputulos on katastrofi. Kaupallinen media levittää kapitalismissa kulutusihanteita kaikille kynnelle kykeneville, minkä kerkiää. Vain yhtä lailla kasvava köyhälistön luokka jättää kuluttamatta: sillä ei ole varaa kuluttaa.
Sosialismin vastustajien on nyt helppo muistuttaa, että kuinkas ne ympäristöasiat Neuvostoliitossa, itäblokissa, Kiinassa, missä lie hoidettiin. Yhtä helppoa on kuitenkin muistuttaa heitä, että 1) useimmat sosialistiset projektit olivat ilmastotietoisuuden levitessä jo kaatuneet, 2) sosialistiblokin ongelma oli kilpailu kapitalistista blokkia vastaan, mukaan lukien talouskilpailu – niinpä ne edustivat oikeastaan valtiokapitalismia eivätkä sosialismia. Kun "vihervasemmistosta" (oikeistolainen puppukäsite) on höpisty niin paljon, voin muistuttaa, että vihreys merkityksessä 'ympäristötietoisuus' on ihan todistetusti nykyvasemmistossa korkeammalla tasolla kuin edes vihreissä (jotka ovat lähinnä klassinen liberaalipuolue). Niinpä, jos meillä olisi tänään sosialistinen suunnitelmatalous, sen ytimessä toimivat sosialistit olisivat väistämättä ympäristötietoisia. Ja uusi järjestelmä antaisi mahdollisuuden suoraan päättää elintärkeitä asioita, joita markkinatalous voi vain toivoa markkinoiden ratkaisevan ja joille bisneskapitalismi ei tee mitään. Toki suora päättäminen on mahdollista myös diktatuurissa, mutta pysyvästi vastentahtoinen systeemi kääntyy lopulta aina itseään vastaan.
Niin. Voimme vain miettiä, mitä saisimme aikaan, jos kutistaisimme lentoliikenteen minimiin, panostaisimme lento- ja tieliikenteen sijaan raideliikenteeseen, vähentäisimme tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen tuotantoa paikallistamalla, hävittäisimme kerskakulutuksen tekemällä ylisuuret tulot ja ylipulleat pankkitilit mahdottomiksi, lakkauttaisimme tehomaatalouden, siirtäisimme maatalouden painopisteen kasvinviljelyyn, pysäyttäisimme fossiilisten polttoaineiden (ja ydinvoiman) käytön ja keskittyisimme täysin uusiutuvaan energiaan. Tämä kaikki on mahdollista – se vain vaatii ihmisten kääntymistä sosialistisen vaihtoehdon kannalle, missä on paljon työtä. Siinä asiassa vihollisemme löytyvät ennen muuta iki-ihanasta mediasta. Valtamedia on vallanpitäjä ja palvelee vallanpitäjiä, eikä se edes oikeasti halua pysäyttää ilmastonmuutosta tai levittää ilmastotietoisuutta – sellainenhan on uhka bisnesvallanpitäjille ja oikeistolle. Valtamedia hämärtää vasemmiston käsitettä, pilkkaa sumeilematta kaikkia vähänkään radikaalimpia vasemmistoideoita ja -ihmisiä, pimittää kerta kaikkiaan ihmisiltä näiden omaa parasta niin kuin on mahdollista. Sosialistisen suunnitelmatalouden kannatuspohjan luominen edellyttää täysin uudenlaista suhdetta koko mediaan, oman mediakentän ja opetustoiminnan luomista sekä irtautumista kaupallisen median tarjoamasta ihmis- ja maailmankuvasta. Siinä riittää työtä. Mutta se on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti