Köyhyys ja rikkaus

Nykyään, kun meillä puhutaan köyhyydestä, keskusteluun tuppaa liittymään oikealle suuntautuvia harhaanjohtajia, jotka väittävät, ettei Suomessa oikeasti ole köyhiä. Perinteisesti on muistutettu, että muualla on vielä huonommin. Tämä on totta, mutta sen ei pidä vesittää sen enempää suomalaisten köyhien kärsimystä kuin viime vuosikymmenien eriarvoistumisprosessia. Nyt ovat markkinoille ilmaantuneet uudet ideologiset kauppiaat, näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka julistavat, että ilmastonmuutos vaatii kaikkia suomalaisia luopumaan elintasostaan, sillä meidän köyhämmekin ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita. Muistutukseen, että rikkailla on moni(kymme)nkertaisesti tingittävää kuin köyhillä, he eivät yhdy ollenkaan. Luonnollisesti he eivät myöskään ole aloittaneet tätä luopumista itsestään.

Seura-lehdessä julkaistiin viime vuonna mielenkiintoinen artikkeli. Sen mukaan seitsemällä rikkaimmalla suomalaisella (siis henkilöllä!) on varallisuutta yhtä paljon kuin 40 prosentilla (!) köyhimpiä suomalaisia. Tämä varallisuus on 11 miljardia euroa, ja sama summa jakautuu siis yhtä lailla seitsemän rikkaimman kuin 1,85 miljoonan (!) köyhimmän kesken. Kaikkein varakkaimmaksi suomalaiseksi on tässä vuoden 2015 tietoihin perustuvassa listassa määritelty Antti Herlin, jonka omaisuus on kolme miljardia euroa. Tämä on valtiovarainministeriön mukaan enemmän kuin eduskunnan, tasavallan presidentin, valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön ja ympäristöministeriön vuoden 2019 budjetit yhteensä.

Kun jaoin juttulinkkiä Twitterissä, tietysti paikalle pöllähti kokoomustrolli länkyttämään Herlinin perheen (jonka edustajia on listalla useita) työllistävästä vaikutuksesta. Kun yritin ohjata keskustelua riistoon ja lisäarvoon, hän ei tietenkään yhtynyt siihen ollenkaan. Täytyy olla melko paatunut oikeistolainen taulapää, ellei ymmärrä, että jostakin se miljardien omaisuus on täytynyt nyhtää. Kummasti Koneen rahat eivät ole sijoittuneet työllistämiseen eikä edes nykyisten työntekijöiden isompiin palkkoihin, vaan ne ovat päätyneet johtajien taskuihin. Kummasti myöskään Suomen oikeistolaiset hallitukset eivät ole viitsineet verottaa omaisuutta (varallisuusveron lakkautti Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus vuonna 2005) tasa-arvoisemman Suomen luomiseksi tai vaikkapa paremmaksi satsaukseksi ympäristöasioihin (vuoden 2019 budjetissa ympäristöministeriön osuus on vain noin 200 miljoonaa euroa).

Voisimmeko jo ymmärtää, että ensiksikin Suomen eriarvoinen talouskehitys on yksinkertaisesti väärin. Se synnyttää jaon voittajiin ja häviäjiin, se jakaa meidät ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin, se herättää katkeruutta ja pahoinvointia sekä köyhyyden kautta että itsessään. Toiseksi köyhyys on ongelma: velkaantuneet sekä Euroopan neuvoston toistuvasti moittiman liian alhaisen perusturvan varassa eläjät joutuvat liian tiukille nyky-Suomessa. Ja kolmanneksi, minun mielestäni kaikkein tärkeimpänä asiana, rikkaus on ongelma: juuri he ylikuluttavat, juuri he ensisijaisesti hyödyntävät ympäristölle haitallisia ylellisyyksiä (kuten lentoliikennettä) ja juuri he tässä yhteiskunnassa, jossa raha ja valta ovat liittoutuneet, ohjaavat myös poliittista ja sosiokulttuurista kehitystä nykyiseen vahingolliseen suuntaan.

Köyhyyden poistamiseen on lääke keksitty. Sen nimi on perustulo. Itsessään perustulo voi tietysti olla vaikka kuinka alhainen, mutta jos se määritellään riittävän isoksi, sillä voidaan hoitaa varsinainen köyhyysongelma kuriin. Esimerkiksi 1000 euron verottoman perustulon avulla päästäisiin eroon Kelan toimeentulotuki-, opintotuki- ja työttömyysturvabyrokratiasta, joka on eräs köyhien sorron muoto. Kaikesta "sossu-Tatu"-tyyppisestä valtamedian valehtelusta huolimatta tukia jätetään moninkertaisesti useammin hakematta kuin väärinkäytetään. Perustulon päälle voisi tulla jonkinlainen asumistuki, ellei päästäisi myös toiseen, tehokkaaseen, perustulon kanssa oikein hyvin yhteensopivaan vähävaraisuuden hävityskeinoon – vuokrasääntelyyn. Suomessa oli voimassa vuokrasääntely vielä 1990-luvun alussa, kunnes Esko Ahon hallitus purki sen asteittain. Asuntoministerinä oli tuolloin Pirjo Rusanen (kokoomus).

Rikkauden poistaminen ei sekään ole mahdotonta. Verotus on suosinut uusliberalistihallitusten aikana yhä enemmän rikkaita. Suunta olisi syytä kääntää. Varallisuusveron ottaminen uudelleen käyttöön ja tuloveron progressiivisuuden tehostaminen, veronkierron tekeminen mahdottomaksi sekä osinkojen verottaminen tekisivät nykyisistä superrikkaista huomattavasti vähemmän rikkaita ja tuhansista hyvätuloisista enemmänkin hyvin pärjäileviä keskituloisia. Tämän verotuksen avulla tienatuilla varoilla voitaisiin mielihyvin rahoittaa perustuloa ja monien nykyisin maksullisten yhteiskunnan palvelujen muuttamista (palauttamista!) ilmaisiksi.

Oikeistodiskurssi pyrkii hämärtämään rikkaiden ja köyhien eroa nyky-Suomessa. Jopa toimittaja Reetta Räty – joka ei ole mikään kokoomuslainen – kirjoitti Lentävä vegaani -otsikolla varustetun artikkelin, joka väitti "punavihreiksi" kutsuttujen ympäristötietoisten nykysuomalaisten lentävän jatkuvasti koneella pitkin ilmatilaa. Tämä on täysin harhaanjohtavaa, sillä hän itse kykenee lentelemään (JA maksamaan jatkuvasti ylimäärää vegaani-, luomu-, reilunkaupan- ym. tuotteista) vain taloudellisesta, ei aatteellisesta syystä. Toisin kuin vieraantunut eliitti luulee, suomalainen köyhä ei käytä lentokonetta, vaan bussia tai junaa (todennäköisesti halvimpia vuoroja), milloin sellainen on käytettävissä. Usein lähtö- tai kohdepaikan sijaitessa alikehitetyllä syrjäseudulla ei ole, joten matkaamiseen tarvitaan omaa autoa, minkä takia köyhä on käytännön maksukyvyltään entistä köyhempi. Hyvin moni köyhä ei matkustele ollenkaan, ja asiointimatkat taittuvat polkupyörällä – ei siksi, että hän tiedostaisi Rädyn tavoin ekologisesti, vaan koska pyöräily on ilmaista. "Punavihreydestä" puhuminen on harhaanjohtavaa siksikin, että "punaisten" eli vasemmistopuolueiden äänestäjistä iso osa on nimenomaan köyhiä ja alimmat yhteiskuntaluokat ovat koko vasemmistolaisuuden perusta.

Mutta eikö ole totta, että meidän köyhämme ovat globaalissa mittakaavassa rikkaita? Nykyisenkin perusturvan varassa elävien ihmisten kuukausitulot ylittävät reilusti globaalin mediaanitulon. Tämä asia voitaisiin hoidella yhdellä aika perustavalla yhteiskunnallisella muutoksella – markkinoiden ohjauksen hylkäämisellä ja siirtymisellä sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sattumoisin sama muutos helpottaisi myös radikaalisti rikkauden poistamista, vuokrasääntelyn ja perustulon toteutusta sekä haitallisen ylellisyyskulutuksen lakkauttamista. Jos yhteiskunta turvaisi perushyödykkeiden jakelun elintarvikekauppaa myöten, voitaisiin aiheuttaa deflaatiota, jonka myötä hintataso pysyisi niin matalalla, että perustuloa ja palkkojakin voitaisiin ostovoiman kärsimättä alentaa. Tai toisinpäin: jos Suomi irtautuisi eurosta (sosialistista maata tuskin EU:ssa ja EMU:ssa edes haluttaisiin katsella), oma raha voitaisiin devalvoida, jolloin rahan määrä pysyisi numeerisesti entisenä, mutta sen arvo ulkomaisiin yksiköihin nähden alenisi. Näillä konsteilla kyettäisiin turvaamaan, että perushyödykkeet ja -palvelut olisivat kaikkien saatavilla, mutta haitalliseen turhuuteen löytyisi entistä hankalammin varoja. Tämän pitäisi miellyttää myös ekologisesti ajattelevia ja ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä – miinus näennäisvihreät (oikeistovihreät), jotka oikeasti ovat vain kokoomuslaisia.