Kakkoskerroksen väkeä

Koska työttömiä patistellaan nyt aktiivisemmiksi (enää ei riitä, että etsii oma-aloitteisesti töitä muttei löydä), minutkin oli kutsuttu Tampereen TE-keskuksen toisessa kerroksessa järjestettyyn infotilaisuuteen. Paikalla oli muutamia kymmeniä pitkäaikaistyöttömiä, ja heti saliin tullessani saatoin lukea ihmisten kasvoista ja olemuksista: täällä on luusereiden kokous. Huomattava osa läsnäolijoista, joiden iät sijoittuivat jonnekin kolmen- ja kuudenkymmenen väliin, oli selvästi elämän kaltoin kohtelemia ihmisiä. Maahanmuuttajia oli vain pari, muita syrjittyjä ryhmiä riitti heidänkin edestään.

Tilaisuuden pääpuhuja, jota voi nimittää vaikka luennoitsijaksi, aloitti tyypillisen amerikkalais-kokoomuslaisen höpötyksen, jossa palvelujen huonontamista kutsutaan parantamiseksi tai peitellään palvelujen nykytilan ylitsevuotavalla kehumisella. Kynnettömät ja hampaattomat näennäishankkeet esitellään tosi hienoina keksintöinä, niiden saamasta palautteesta näytetään vain kehupuoli, ja meidän työttömien luusereiden kovistelu ilmaistaan niin pehmeästi, ettei se tunnu kovistelulta. Homma silataan jargonilla, josta saisi hyvät lähtökohdat hevonpaskabingoon. Tosin tämänkertainen luennoitsija vaikutti välttelevän viimemainittua, mutta lipsahteli aina silloin tällöin.

Entäs ne työttömät luuserit, olivatko he vakuuttuneita? No ei tasan eikä sinnepäinkään. Salin yleinen tunnelma oli tyytymättömyys, ja sitä myös avoimesti ilmaistiin. Kuuluvimmat haukut sai TE-keskuksen nykyinen palvelukäytäntö, jossa virkailijan vastaanotolle ei yleensä edes pääse, puhelinpalvelu on alinomaa tukossa ja työttömiä patistellaan hoitamaan asiansa itse netissä. Ääneen pääsivät (tai äänivallan itselleen anastivat) myös muutamat teknologiasyrjäytyneet, joille tietokoneen käyttö on yhä salatiedettä. Parilta puhujalta oli myös evätty mahdollisuus pankkitunnuksiin, joita TE-keskuksenkin nettipalvelut vaativat. Esitelty kaupungin kanssa toteutettava yhteistyöhanke sai osakseen skeptisyyttä ja kiinnostumattomuutta. Yksi läsnäolija kertoi tietävänsä, että se sijoittaa työttömät kyvyistä ja taitotasosta riippumatta "SPR:lle pussittajiksi". Lisäksi erimielisyyttä syntyi muun muassa opiskelun rahoittamisesta työttömyystuilla: luennoitsija kehui "kyllä onnistuu", soraääni ilmoitti "eipä onnistu, kokemusta on".

Meille tarjoiltiin hymyjä, jargonia ja asioiden positiivista vääristelyä. Me vastasimme yrmeillä ilmeillä (tosin naurunhörähdyksiäkin kuultiin), suorilla sanoilla ja karuilla totuuksilla. Ylemmän luokan edustaja siinä yritti valistaa alaluokkaista väkeä. Kokoomukseen vivahtavalla kampanjalla oli vastapuolenaan perussuomalainen ja vasemmistolainen sorretun eetos ja identiteetti. Tyytymättömyyden ohella toinen yleinen tunnelma voisi tiivistyä sanoihin "miksi meidän on kestettävä tämmöistä pelleilyä?". Oli päivänselvää, että ihmiset salissa tahtoivat, ei edes sinänsä työtä, vaan palkkaa. Sehän ei juokse niin kauan kuin ollaan mukana jossakin TE-keskuksen projektissa lukuun ottamatta palkkatuettua työtä.

Suomalaiset yhteiskuntaluokat ovat viime vuosina tulleet entistäkin näkyvämmiksi. Valtamedia ei asenteellisen ja omahyväisen tapansa mukaan tunnista niitä vieläkään tai esittelee luokkien ilmaantumisen tai luokkaerojen kasvun yllätyksenä. Kuinkahan moneen yllä kuvaamani TE-keskuksen infotilaisuuden läsnäolijaan sellainen hömppä menee täydestä? Eivätköhän kaikki luuseriluokan (jolla ei ole yksiselitteistä, korrektia, marxilaista nimeä) jäsenet tiedä, mitä ovat ja kuinka poikkeavat niistä ja näistä kansalaisista. Perussuomalaiset ja vasemmistolaiset kapina-ajatukset saavat pontta valtamedian jokaisesta yhteiskunnallisesta ymmärtämättömyydestä ja yhteiskunnan viranomaisten jokaisesta iljettävästä tai nolosta yrityksestä kaupitella luuserille menestyjän identiteetti.

Olemme myös ystävieni kanssa keskustelleet siitä, kuinka lähellä toisiaan voivat olla ja elää ihmiset, joiden suhde taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen menestymiseen ovat niin järjettömän kaukana toisistaan. Voidaan istua iltaa, juoda hyvää kompromissiviiniä (ei ihan parasta eikä ihan halvinta) ja keskustella puheenaiheista, jotka yhdistävät – oikeasti. Silloin tällöin parempiosainen ystävä lipsauttaa näkemyksen, johon hän uskoo vilpittömästi, mutta joka on oudossa ristiriidassa luuseriystävän kokemuksen kanssa. Esimerkkiväittämä voisi kuulua "kyllähän työtä aina saa", "aina sitä tutustuu uusiin ihmisiin" tai "hyvään hankkeeseen voi sijoittaa rahaa – kyllä ne raha-asiat lutviutuvat, kun hanke pääsee kunnolla käyntiin". Tässä huono-osaisen sisäinen ääni parahtaa "ei!". Oma kokemus kun on, että työttömän statukseen voi juuttua vuosiksi, sosiaalisten suhteiden solmiminen on vaikeaa kuin pienen värittömän nuppineulan löytäminen jättiläisheinäsuovasta ja rahan sijoittaminen suureelliseen hankkeeseen on todennäköisesti hukkaanheittämistä, koska omilla ja samankaltaisten kavereiden hankkeilla ei ole tapana päästä kunnolla käyntiin. Tähän kokoomushöpöttäjä tietysti väittää jarisarasvuomaisesti, että menestys on asennoitumiskysymys. Joskus ymmärrän ajatusta, että sellaisesta möläytyksestä voi joissakin piireissä saada turpiinsa.

Luuseri-identiteettiä tuntematon voi ihmetellä, miten samastan yllä toisiinsa perussuomalaiset ja vasemmistolaiset yhteiskunnalliset näkemykset. Tosiseikka kuitenkin on, että yhteiskunnan häviäjä on joko–tai. Kokoomuslainen hän ei ole (paitsi muutama satunnainen ääliö kännissä), keskustalainen hän tuskin on kaupunkiseudulla. Vihreätkin luuserit ovat harvinaisia; vain jotkut vapaaehtoisesti syrjäytyneet hipit eivät vielä ole kääntyneet vasemmalle tai salaliitto-oppien pariin. Yhteiskunnan häviäjä ei kannata Jyrki Kataisen hallitusta eikä usein edes eduskuntaa. Toki perussuomalaiset istuvat eduskunnassa ja vasemmistoliitto jopa hallituksessa, mutta varsinkaan jälkimmäinen ei monen mieltä lämmitä. Yhteiskunnan ovelat takapirut voivat kyllä ohjailla tyytymättömyyttä mielihalujensa mukaan yhtäältä omistamansa valtamedian, toisaalta sosiaalisen median avulla (ks. blogitekstini sorrettujen puolustajien huijaamisesta toistensa kimppuun). Mutta kun lipevä luennoitsija saapuu salin edustalle jakelemaan oikeaoppisia latteuksiaan, tapahtuu työttömistä koostuvassa yleisössä ilmiselvänäkin toivoa herättävä reaktio: tyytymättömyys yhdistää.