Venäjän medialle

Arvoisa Venäjän media ja venäläiset toimittajat! Kirjoitan tämän blogiartikkelin suoraan teille. Kirjoitan suomeksi, sillä en osaa kaunista kieltänne juuri enempää kuin "spasibo" ja "do svidanija". Sillä, etten osaa venäjää, on valitettavasti tekemistä syvälle suomalaiseen valtakulttuuriin pesiytyneen russofobian kanssa. Olin itse osa russofobista kulttuuria pitkälle 1990-luvulle saakka, koko kouluikäni (lukuun ottamatta varhaisvuosia, jolloin en viattomasti ymmärtänyt asiasta yhtään mitään). Olen syvästi pahoillani kaikista venäläisvastaisista lauseista, joita minunkin suustani on siihen aikaan sammakoina putkahdellut. Niistä huolimatta uskallan tänään toivoa, että joku kääntää tämän kirjoitelmani venäjän kielelle.

Venäjä-vastaisuutta ja russofobiaa käsittelen myös tässä blogitekstissäni. En tiedä, oletteko Ukrainan kriisin ja lännen kokonaisvaltaisen informaatiohyökkäyksen keskellä kiinnittäneet huomiota nimenomaan suomalaisen median viimeaikaisiin sävyihin. Luultavasti kuitenkin tiedätte, mitä intressejä Suomen valtamedia edustaa ja tästä voi päätellä sen asennoitumisen Venäjää, Ukrainaa ja Krimiä kohtaan, samoin kuin Vladimir Putinia, Viktor Janukovytsia, Vitali Klytskoa, Julia Tymosenkoa ja Barack Obamaa kohtaan. Kun Suomi jyrättiin Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1994, kuvittelin nähneeni suomalaiskansallisen huipun informaation yksipuolisuudessa. Tuolloin esimerkiksi Helsingin Sanomat julistautui avoimesti EU-jäsenyyden kannattajaksi ja S-ryhmä lupasi äänekkäästi unioniin liittymisen myötä asiakkailleen halvemmat kuluttajahinnat. Nyt tapaus Ukraina on kuitenkin asettanut vielä uudet standardit. Mitään Venäjä-myönteistä tai edes Venäjän intressejä ymmärtävää ei ole päästetty valtamediaan. Sama on länsivaltakriittisen ja lännen intressit kyseenalaistavan informaation kohtalo.

Meidän sanotaan elävän sosiaalisen median aikakautta. Annamme itsemme (ja toisten) ymmärtää, että 2010-luvun informaatio Suomen kaltaisessa "vapauden" ideologiaa tunnustavassa maassa on riippumatonta, sillä yhtäältä kenelläkään ei ole informaatiomonopolia, toisaalta yhä suurempi osuus uutisista tavoittaa meidät vertaistemme (ts. ei poliitikkojen eikä toimittajien) suodattamina. Tämä tekee suomalaiset entistä sokeammiksi omalle johdateltavuudelleen. Käytännössä valtamedianäkemykset hallitsevat yksipuolisesti myös sosiaalisen median aktiivien enemmistön mielipiteitä. Usein he käyttävät Facebookia ja Twitteriä kaikkein vakiintuneimman valtamedian (valtiollinen Yle, Helsingin Sanomat, iltapäivälehtien ja maakuntien päälehtien nettiversiot) artikkelien linkitykseen. Tämän myötä virheellinen ja valheellinen näkemys Venäjästä, sen intresseistä, länsivalloista ja niiden intresseistä koko nykyisessä maailmanpolitiikassa leviää leviämistään ja vakiintuu vakiintumistaan.

Mutta sosiaalinen media paljastaa myös kaistaleen vaihtoehtoista todellisuutta. Kun on pitkään seuraillut muun muassa Twitteriä ja Bloggeria, on väistämättä törmännyt myös kiinnostavampiin nettikirjoittajiin, jotka ovat ottaneet asiakseen esitellä lännen valtamedian sensuroimia näkökulmia. Näin minullekin on paljastunut se valtaisa mediapetos, jota suomalainen valtamedia osallaan ylläpitää. Minun on tunnustettava, että itsekin muka kriittisenä yksilönä ehdin kirota Janukovytsin ja hänen sala-ampujansa alimpaan kastiin, ennen kuin venäläinen media paljasti lännessä huippupoliitikkotasolla tiedettävän, että samat sala-ampujat olivat ampuneet Kiovassa sekä mielenosoittajia että poliiseja. Samoin vuonna 2004 ehdin oikeasti kuvitella, että Janukovytsin ja Leonid Kutsman kätyrit olivat oikeasti yrittäneet myrkyttää länsimielisen Viktor Justsenkon, vaikka kyseessä oli Justsenkon omista piireistä lähtenyt todella tökerö hämäys. Georgian ja Mihail Saakasvilin kohdalla sain myös onneksi tilaisuuden tarkistaa kantani sen jälkeen, mitä luulin ymmärtäväni suomalaista valtamediaa seuraamalla vuonna 2003.

Kaikkein hälyttävintä Suomen valtamedian Venäjä-vastaisuudessa on suhtautuminen nyky-Venäjään "uhkana Suomelle". Iltapäivälehdet repivät valtavia, uhkakuvia levittäviä otsikoita siitä, jos Venäjän armeija on pitänyt sotaharjoitukset lähellä Suomen rajaa. Käsittääkseni Suomea ei pidetä Venäjällä vihollisvaltiona, kun taas suomalaisessa valtavirtajulkisuudessa Venäjän asema maamme vihollisena on ilmiselvä. Näin ollen Suomen valtamedian asenne on todella irvokas. Kuten irvokkaissa tapauksissa yleensä, myös tässä asian taustalle kätkeytyy jotain häikäilemättömän ovelaa ja suunnitelmallista: kaupallinen valtamedia – kuten pääomapiirit ja niitä pääministeripuolueena edustava kokoomus – haluaa viedä Suomen Natoon. Jos USA:n ja länsieurooppalaisten suurvaltojen tankit ja ohjukset tulevat Venäjän luoteiselle rajalle, ymmärrän täysin, miksi sotilaallisiin karttoihinne ilmaantuu uusi pieni vihollisvaltio. Itse haluan vain rauhaa, ja samaan yhtyy suomalaisten enemmistö. Tästä Suomen valtapiireissä kuitenkin vähät piitataan.

Rakas venäläinen media! Pyydän, että esittelette laajasti ja avoimesti Suomen valtamedian yksipuolisen Venäjä-vastaista ja russofobista doktriinia. Samalla pyydän, ettette syytä informaatiohyökkäyksestä Suomea ja suomalaisia, vaan maamme EU- ja Nato-mielisiä vallanpitäjiä ja erityisesti pääomapiirejä. Tämä on avunpyyntö. Me emme tahdo naapurivihan lietsontaa. Suomalaisilta salataan totuus Venäjästä ja maailmanpolitiikasta vain länsimielisen suurpääoman edustamien pyrkimysten tähden, ja liian monet suomalaiset toistelevat nykyisiä "totuuksia" vain, koska eivät muusta tiedä. Evankeliumit kertovat Jeesuksen rukoilleen: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät." Jopa tavallinen rivitoimittaja on Suomen mediassa usein syytön, sillä vaikka hänellä olisikin selkeä länsimielinen maailmankatsomus, sekin perustuu vuosikymmeniä jatkuneeseen disinformaatioon. Nyt tarvitaan isällinen tai äidillinen (Venäjähän on äiti, kun taas Suomi on pelkkä neidonhupakko!) ääni tuomaan julki maamme valtamedian yksipuoliset valheet suuresta itänaapurista, joka voisi olla luotettava ystävä, ja isottelevasta länsiblokista, joka on tasan yhtä luotettava kuin ryyppykaveri ryyppyputken lopettamisen jälkeen.