Mikäli joku vielä uskoo, että länsimaat muodostavat oikeudenmukaisen arvoyhteisön, sen uskon täytyisi romuttua viimeistään hänen ajatellessaan Wikileaksin perustajan Julian Assangen kohtaloa. Assange etsintäkuulutettiin Ruotsissa tekaistuilla syillä, ja koska hänen oli syytä pelätä Ruotsin viranomaisten luovuttavan hänet USA:han (joka pitää Assangea rikollisena nimenomaan informaatiosyistä), hän Britanniassa ollessaan haki turvapaikkaa Ecuadorin suurlähetystöstä Lontoossa. Tämä tapahtui vuonna 2012, ja sen jälkeen hänen ei ole ollut mahdollista poistua tästä yhdestä rakennuksesta. Lukuisien vuosien ajan hän osallistui Wikileaksin työhön sekä yksityishenkilönä sosiaalisen median keskusteluun. Maaliskuussa 2018 Ecuadorin suurlähetystö kuitenkin katkaisi Assangen verkkoyhteydet. Tämän uskotaan liittyvän käänteeseen USA:n ja Ecuadorin välisessä suhteessa. Siitä lähtien hänet on pidetty, paitsi pimennossa fyysiseltä ulkomaailmalta, myös mediapimennossa. Käytännössä Assange on siis vanki, ja hänen on kerrottu olevan sekä fyysisesti että psyykkisesti hoidon tarpeessa.
Julian Assangen luulisi siis olevan sekä sananvapauden että ihmisoikeuksien puolustajien sydämenasia – myös meillä Suomessa. Sen sijaan hänen kohtalostaan on aika pitkälti vaiettu, ja Suomi on näin ollen liittynyt "läntiseen arvoyhteisöön" negatiivisessa mielessä. Suhteellisen laajoissa piireissä on kuitenkin keksitty nostaa kunniaan ihan ikioma sananvapaustaistelun sankari. Hän on Ilja Janitskin, MV-"lehden" perustaja. Hänet etsintäkuulutettiin Suomessa vuonna 2016, minkä jälkeen poliisi pian "vangitsi hänet poissaolevana". Itse Janitskin oli tuolloin Espanjassa, jossa hänet tilapäisesti pidätettiin, mutta päätöstä luovuttamisesta Suomeen ei ollut tehty ja niinpä hän pääsi vapaaksi. Luovutuspäätöksen synnyttyä Janitskin pakeni Andorraan, jossa hänet myöhemmin otettiin kiinni ja lopulta luovutettiin Suomeen huhtikuussa 2018. Häntä epäillään yhteensä 12 eri rikoksesta. Myös Janitskinin (fyysisen) terveyden on kerrottu olevan heikossa kunnossa.
Julian Assange ja Wikileaks ovat todella onnistuneet muuttamaan maailmaa armottomilla paljastuksillaan. Niiden vaikutus on ollut niin mullistava, että länsimaiden ja varsinkin USA:n korkein eliitti on yksiselitteisesti nimennyt hänet viholliseksi. Ilja Janitskin on myös onnistunut muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa, mutta banaalisti, brutaalisti ja nähdäkseni yksiselitteisen negatiivisesti. MV-"lehti" on todellisten vallanpitäjien sijaan kääntänyt kansalaisten mielipiteitä sekä yksittäisiä toimittajia että ihan ruohonjuuritason vaikuttajia vastaan, jos nämä ovat olleet väärää mieltä yhdestä avainkysymyksestä – maahanmuutosta. Edelleen, Janitskinia voi olla jahdattu sellaisin osaperustein, joista ei olisi piitattu jonkun toisen rikoksentekijän kohdalla; hänen venäläinen sukutaustansa ja väitetyt yhteydet Venäjälle saattavat myös olla edesauttaneet tätä jahtia. Siitä huolimatta on täysin selvää, että Ilja Janitskin on rikollinen, kun taas Julian Assangeen kohdistetut tekaistut ruotsalaiset rikossyytteet on jo hylätty ja häntä pitää piilossa vain amerikkalainen paranoia valtionvastaisesta toiminnasta. Tässä yhteydessä USA:n asema "maailmanpoliisina" ilmenee varsin brutaalisti.
Ilja Janitskin ei ole sananvapaustaistelija. Hän on radikaalivanhoillinen infosoturi ja häikäilemättömän ahne ihmisten tietämättömyyden hyväksikäyttäjä. MV-"lehti" on muutamassa vuodessa onnistunut täysin tuhoamaan sen rakentavan valtamediakritiikin, jota peräänkuulutin – ja loin – muun muassa kohtalaisesti lukukertoja keränneen Valtamedian mediavalta -artikkelin yhteydessä. Janitskinin ja hänen "lehtensä" vaikutuksesta vasemmistoväen mielialat ovat kääntyneet hyvällä nupulla olleesta mediakritiikistä entistä yksimielisemmäksi valtamedian hyväksynnäksi, ja koko käsite "valtamedia" on saanut radikaalioikeistolaisen leiman. Tältä pohjalta MV-"lehteä" voisi pitää mahdollisena false flagina – ja sen nostaminen nykyiseen huomioarvoonsa on sellainen ihan taatusti. Mikään ei palvele oikeistolaista valtamediaa paremmin kuin näkyvän viholliskuvansa oikeistolaisuus; se käyttää ihmisten tietämättömyyttä hyväkseen.
Sen sijaan Julian Assange on sananvapaustaistelija. Hän on 2010-luvulle sitä, mitä Nelson Mandelat ja Martin Luther Kingit ovat edustaneet omina aikoinaan: oikeuden ja totuuden puolustaja, valtansa vääryyteen ja valheeseen perustaneiden vallanpitäjien uhri. Hän ei ole Hillary Clintonia vastaan suunnatuista paljastuksista huolimatta Donald Trumpin kannattaja – eikä todellakaan Putinin Venäjän kätyri. Wikileaksin Hillary-kritiikki on itse asiassa onnistunut kääntämään USA:n demokraattien kannattajia poispäin Clintonin ja Obaman edustamasta salakavalasta sivistysporvarillisuudesta vasemmalle kohti Bernie Sandersin ja Alexandria Ocasio-Cortezin sosiaalidemokraattista linjaa. Mitä taas Venäjään tulee, minusta Assangen ja Wikileaksin leimautuminen sen etujen puolustajiksi esittää yhden 2010-luvun väistämättömän medialukuprosessin: mitä kriittisempi länsimaista yhden totuuden valtamediaa kohtaan olet, sitä paremmin ymmärrät, että venäläismedian edustamat näkökulmat maailmanpolitiikasta ovat usein totuudenmukaisia.
Ilja Janitskinin samastaminen Julian Assangeen on osoitus suhteellisuudentajun, ja todellisuudentajun, täydellisestä pettämisestä.
Kuulukoon Wikileaksin ja Julian Assangen ääni; vaietkoon MV-"lehden" ja Ilja Janitskinin ääni; nouskoon vasemmistolaisen valtamediakritiikin ja totuuden ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti