Vaihdetaan: vasemmisto

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo kertaalleen, mutta jätin silloin alkuunsa. Aihe on nimittäin aika kiusallinen ja turhauttava. Mutta asia on myös totta, joten menköön.

Suomessa – ja useissa muissakin maissa – ovat jälleen kerran asiat sillä tolalla, että vasemmistoa tarvittaisiin. Kapitalismin kriisi syvenee entisestään ja näyttää suorastaan todennäköiseltä, että koko järjestelmä romahtaa lähitulevaisuudessa. Samaan aikaan kapitalismia puolustava uusliberalismi on edennyt niin pitkälle, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion viimeisetkin rippeet ovat hätää kärsimässä. Eriarvoisuus, sosiaaliset ongelmat ja kaikenlainen pahoinvointi lisääntyvät vuodesta vuoteen. Apua hätään on etsitty jopa perussuomalaisten kaltaisista populisteista, mutta nyt on tyytymättömyys heihinkin jo vahvassa kasvussa. Jos missään olisi mitään järkeä, laaja äänestäjäkunta ajautuisi vasemmiston syliin.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että vasemmisto ei vieläkään vedä puoleensa. Ei keskustavasemmisto, eikä sitäkään vähää äärivasemmisto. Mistä on kysymys, sitä pyrin seuraavassa erittelemään ja summaamaan.

Keskustavasemmistoksi kutsun tässä (suomalaiskansallisessa) yhteydessä vasemmistoliiton valtalinjaa ja niitä sosiaalidemokraatteja, joilla ylipäänsä on mitään tekemistä vasemmiston kanssa. (Lipponen out, Tuomioja in, Urpilaisesta näkyy pikkusormi ja nimetön.) Kaikki tietävät SDP:n alamäen, ja osa väistyvistä demareista saattaa ryhtyä vasemmistoliiton äänestäjiksi. On kuitenkin epämiellyttävä totuus, että vasemmistoliiton täytyisi kerätä äänestäjiä muualtakin kuin SDP:stä. Jaettavana on ennen kaikkea perussuomalaisten vanhentunut iso jytky, joka kuitenkin näyttää vuotavan takaisin keskustaan ja – typerryttävää kyllä – ehkä myös kokoomukseen. Toisin kuin punavihreissä piireissä ajatellaan, persujen äänestäjät eivät ole natseja (kuin vähäisiltä osin), vaan yhteiskunnan viimeaikaisiin kehitystendensseihin pettyneitä, joille vasemmistolainen hoivaava hyvinvointiajattelu olisi hellivää hoitoa. Osapuolet eivät kuitenkaan löydä toisiaan, koska ne eivät tahdo katsoa oikeisiin suuntiin. Kaiken huipuksi vasemmistoliitto voi SDP:n tavoin menettää kannattajia myös vihreille, jotka saivat uutta puhtia Pekka Haaviston menestyksestä presidentinvaaleissa. Vihreät ovat kaapanneet suvaitsevaisuusmonopolin, joka sekin kuuluisi mieluummin vasemmistolle.

Äärivasemmisto kattaa koko sen laajan, harvasti kansoitetun kentän, joka määrittyy vasemmistoliiton nykyisen päälinjan vasemmalle puolelle. Tällä alueella sijaitsevat SKP, STP, KTP:n jäänteet ja vasemmistoliiton niskuroijat sekä paljon erilaisten järjestöjen väkeä, joka ei sitoudu puolueisiin. Nämä ryhmittymät riitelevät keskenään ja leimautuvat riitelijöiksi. Ne kritisoivat kaikkea ympärillään ja kaikkein eniten itseään vaarallisen lähellä olevia ryhmiä. Tällaisella toiminnalla ei tietenkään saada aikaan mitään hyvää. Poliittisesti koko äärivasemmistolainen kenttä on marginalisoitunut ja sellaiseksi jää, ellei tapahdu valtavaa suunnanmuutosta.

Periaatteessa tietysti toivoisin, että keskustavasemmisto ja varsinkin äärivasemmisto lähtisivät syystä tai toisesta rakettimaiseen nousuun. Kun vilkuilen, mitä näiden poliittisten ryhmien ihmisillä on sanottavaa (muun muassa netissä), tulee kuitenkin epäuskoinen ja -toivoinen olo. Paitsi, ettei heillä selvästikään ole keinoja tilanteen korjaamiseen, he näyttävät suorastaan pyrkivän oman katastrofinsa maksimointiin. Kommunistien keskuudessa tehdään älyttömiä linjanvetoja kuten kapitalistiehdokkaiden äänestäminen tilanteissa, joissa on tarjolla vasemmistolaisiakin ehdokkaita. Ihan tosi: moni kommari ei ainoastaan äänestänyt ensimmäisellä kierroksella Väyrystä, vaan peräti toisella kierroksella Niinistöä. Haistakoon omaa kökköään. Vassareilla on toisenlainen ongelma: moni heistä on integroitunut niin voimakkaasti SDP:n ja vihreiden sekä viime kädessä koko hallituksen politiikkaan, että edistyksellisten sijaan heistä on tulossa edistyksen jarruja. Piru periköön sen vasemmistolaisen, joka hyväksyy kuntauudistuksen ja sen myötä tapahtuvat julkisen sektorin alasajot, myöhemmin keväällä suunnitellut rajut lisäleikkaukset, puolustuspolitiikan integroimisen Natoon, muun politiikan integroimisen EU:hun, USA:n aseman maailmanpoliisina, Venäjän värivallankumouksen, menneen hyökkäyksen Libyaan sekä mahdolliset tulevat hyökkäykset Iraniin ja Syyriaan.

Tästä olisi helppo päätellä, että nykyinen vasemmisto on kaivanut itse oman kuoppansa ja joutaakin sen pohjalle. Ongelma vain on siinä, ettei mikään muu kuin vasemmisto aja Suomessa niitä asioita joita politiikkaan ylipäänsä kaivattaisiin – ja juuri nyt kipeämmin kuin koskaan.

Seuraava ajatus on täysin utopistinen, mutta koska utopismissa ei ole minusta mitään vikaa, uskallan sen esittää. Vaihdetaan vasemmistoa. Hylätään nykyisin toimivat vasemmistopuolueet, -järjestöt ja -poliitikot. Perustetaan tasa-arvoisen hyvinvoinnin, rauhan ja sovun, hoivan ja välittämisen, vapauden ja ihmisarvon sekä ekologisuuden ja humanismin pohjalle kokonaan uusi vasemmistoliike, joka tulee apuun kun sitä näin kipeästi tarvitaan.