Perussuomalaisten nousua yhdeksi Suomen suurimmista puolueista on käsitelty jo niin paljon, etten itsekään ollut jaksaa kirjoittaa tätä jo kauan hahmoteltua merkintää. Koska näkokulmani on kuitenkin uusi (ainakin itselleni ja mediaa pintapuolisesti seuranneena), lähteköön se nyt päästäni maailmalle vaikka tämmöisenä hieman karkeana versiona.
Viime vuosikymmeninä on alettu käyttää biologistisia käsitteitä kuten 'alfauros' ja 'alfanaaras' puhuttaessa ihmisistä. Alfa on menestyjä, joka todennäköisesti tekee isoa rahaa työelämässään ja luonnollisesti pyydystää sen parisuhde- tai seksikumppanin jonka haluaa. Sosiaalisesti heikommat ovat 'betoja' ja pahnanpohjimmaiset 'omegoja'. Entinen hyvinvointiyhteiskunta pyrki tasoittamaan tämän eron. Tasoitus oli ennen kaikkea taloudellista, mutta vaikutti lisäksi sosiaalisiin elinolosuhteisiin yleensä – ja kuten kaikki vähänkin kyynistyneet nykyihmiset tietävät, tällaisilla asioilla on kummasti väliä myös ihmissuhteiden kannalta. 1980-luvulla käynnistynyt yhteiskunnan kokonaisvaltainen arvomuutos on tuhonnut tämän tasoitusvaikutuksen. Alfat saavat mielin määrin hallita uutta yhteiskuntaa, betat saavat yhä useammin jäädä nuolemaan näppejään ja omegat syrjäytyvät.
Tätä asetelmaa vasten persut näyttäytyvät todellisena Oikeutta Omegoille -liikkeenä. Tosin meno on maskuliinista ja oikeampi nimi kuuluisi Oikeutta Omegauroksille, mutta naispuolisten kannattajien toivossa tämä peitellään. Koska alfa–omega-asetelmassa on kyse myös seksuaalisuudesta, on vuosituhannen vaihteessa esiin noussut metroseksuaali ehkä pahinta mitä omegaliike voi käsittää: yliaktiiviset alfat vievät nenän edestä niin naiset kuin miehetkin? Jopa pakolaisissa ja turvapaikanhakijoissa nähdään alfan vikaa: tarvitaan menestyjän kykyä, että päästään kriisialueilta tänne Pohjolaan turvaan. Omegat ovat juuttuneet sinne sarjatulen keskelle.
Samalla globaalin kapitalismin varjopuolet tiedostetaan entistä laaja-alaisemmin, joskaan ei syvemmin. Persujen aatteelle on kysyntää vanhan hyvinvointiyhteiskunnan korvikkeena. Mutta missä hyvinvointiyhteiskunta tasoitti alfojen ja omegojen välisen eron kohtalaisesti, persuyhteiskunta ei tekisi sitä. Se pyrkii vain syrjäyttämään vanhat alfat ja nostamaan tilalle joukon entisiä betoja ja omegoja. Samalla osa entisistä betoista ja ehkä jopa muutama alfa lipsahtaa uusiksi omegoiksi. Lukuisat vanhat alfat ja omegat jäävät myös entisille paikoilleen. Kokonaisrakenteessa ei muutu mikään, ellei sosiaalista hissiliikettä lasketa. Sen ohessa tapahtuu jälleen uusi arvomuutos, jossa viime vuosikymmenien yhteiskunnan individualistinen vapaus menetetään eikä hyvinvointiyhteiskunnan tasa-arvoja saada takaisin. Päädytään siis omegojen tyranniaan, sillä erotuksella että omegat ovat käytännössä valepukuisia alfoja ja heissä on yhtä lailla kapasiteettia ja taipumusta sekä ison rahan tekemiseen että metroseksuaaliseen aktiivisuuteen kuin entisilläkin alfoilla.
Oikeasti en usko biologistiseen hölynpölyyn, ainakaan sellaisenaan. Tämä teksti on kirjoitettu siltä pohjalta, että aika moni nykyihminen pohjimmiltaan uskoo siihen ja käyttäytyy sen pelisääntöjen mukaan. Tarinan opetus tietysti on, että ainoastaan hyvinvointiyhteiskunta – mitä pidemmälle vietynä, sen täydellisemmin – tekee lopun yhdistetystä elintaso- ja parisuhdekilpailusta ynnä muusta sosiaalisesta pelleilystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti