Kärryiltä pudonneen tunnustuksia

Hei, olen 37-vuotias äärivasemmistolainen, enkä käsitä enää ollenkaan, mikä liittyy politiikassa mihinkin.

Ennen muutamaa viime vuotta asetelmat olivat verraten selvät. Oli vasemmistolaisia, jotka olivat yleensä myös aika vihreitä, ja oli vihreitä, jotka olivat yleensä myös aika vasemmistolaisia. Oli oikeistoliberaaleja, jotka suvaitsevaisuuskysymyksissä saattoivat puolustaa samaa kantaa kuin "me", mutta muutoin erottuivat "meistä" kuin yö päivästä. Oli konservatiiveja, jotka saattoivat joskus käyttää vanhavasemmistolaista retoriikkaa, mutta kyllä heidätkin tunnisti. Suhde Euroopan unioniin jakoi vasemmiston kriittisiin ja myönteisiin; oikeistossa konservatiivit olivat kriittisiä ja liberaalit myönteisiä. Muita epäselvyyksiä tuskin tunnettiin.

Tänä maailmanaikana koko asetelma on kaaostilassa ja sekaisin. Yhtäältä vihreiden valtavirta, jota kutsun seuraavassa "oikeistovihreiksi", ja peräti osa vasemmiston kannattajista – käytän tässä nimeä "keskustavasemmisto" – ovat liittoutuneet oikeistoliberaalien kanssa. Tässä liitossa on kyse globaaleista markkinoista ja kansainväliseen käytäntöön sitoutumisesta. Tosin oikeistovihreät ja keskustavasemmisto haluavat säädellyt markkinat, oikeistoliberaalit taas säätelemättömät, mutta sama kokonaiskehys on kaikkien mieleen. Olen kuullut oikeistovihreän puolustavan jopa imperialismia. Toisaalta globalisaatio- ja EU-kriittisessä toiminnassa ovat vasemmistolaiset ja konservatiiviset ainekset sekoittuneet epäilyttävästi. Yhä useampi sosialisti alkaa muistuttaa kansallissosialistia, ja yhä useampi oikeiston liittolainen julistaa vasemmiston iät ja ajat kannattamia teesejä ominaan.

Joitakin kuukausia sitten perustettiin yhdistys nimeltä Suomen perustuslaillinen kansanyhdistys. Perustuslain lisäksi yhdistys kannattaa sellaisia asioita kuin itsenäisyys, kansanvalta ja talousdemokratia. Vastustuslistalla ovat mm. ylikansallinen päätäntävalta, EU-jäsenyys ja kansalaisoikeuksien kaventaminen. Tärkeistä asioista on siis kysymys, eikä ihmetytä, että yhdistyksen aktiiveissa on vasemmistoväkeä – mm. Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaana ollut Hansi Harjunharja. Mutta hei, perustuslaillinen kansanyhdistys? Työväenliikkeen piirissä tunnetaan yhä erittäin hyvin satakunta vuotta vanha pilkkalaulu Perustuslaillisten riemumarssi, jossa on mm. tällaisia säkeitä: "Nyt laki on vanha voimassa, se aataminaikuinen / rahavallan pillit on soimassa, olen perustuslaillinen." "Niille laitamme suuhun kapulat, noille sosialisteille / työmiehille kun puhuvat politiikkaa kansalle." Ei perustuslaki ole edustanut kapitalistisessa Suomessa edistystä vaan taantumusta, ei suojellut huono- vaan hyväosaisia! Sen tiesi myös edesmennyt "Jorisee" Ehrnrooth, joka perusti ensin Perustuslaillisen kansanpuolueen ja myöhemmin Perustuslaillisen oikeistopuolueen. Omissa silmissäni perustuslain ilmentämä kansallisuusajattelu on kuin miina, johon hyvää tarkoittava globalisaatio- ja EU-kriittinen vasemmistolainen voi astua.

Ohoh, tuleepas hyvä aasinsilta seuraavaan ällistykseen. Olen seurannut pidemmän aikaa Verkkomedian (verkkomedia.org) kirjoittelua. Se on näyttänyt pääasiassa hyvältä: siellä esitetään asioihin niitä näkökulmia, joita valtamedia ei hyväksy sivuilleen. Tarjouduin jopa itse kirjoittamaan Verkkomedia-tiimin tulevassa printtilehdessä. Yhden kerran säikähdin, kun tilaa oli annettu skeptisyydelle ilmastonmuutosta kohtaan, mutta hyväksyin sen poikkeavien näkökulmien vapautena (vaikkakin tuo näkökulma on ympäristölle vaarallinen ja sitä paitsi rahavallan kannattama). Tänään (15.11.) tuli kuitenkin tyrmistyttävä äkkipysäys. Verkkomedia levitti sekä varsinaisella nettisivullaan että Twitterissä adressia jalkaväkimiinojen säilyttämisen puolesta. Sen puolesta, mitä suomalaisena, jopa aseistakieltäytyjänä, olen jo viime vuosituhannelta lähtien hävennyt! Sen, mikä silpoo yhä viattomien lasten, naisten ja rauhanmiesten raajoja muistona ikivanhoista muun muassa USA:n käymistä sodista. Mikä yhdestä suunnalta näytti vasemmistolaiselta ja edistykselliseltä, onkin toisesta kuvakulmasta täysin konservatiivinen, millaiselle itse sanon "ei kiitos". Ja olen yhä enemmän ihmeissäni, keiden kanssa tehdä yhteistyötä missäkin asiassa. (Ei liene yllätys, että Verkkomediassa ja perustuslaillisessa kansanyhdistyksessä on mukana samoja ihmisiä.)

Edellisiin voinee vielä lisätä sen, että muuan nuori lady, joka huhtikuussa viuhtoi maahanmuuttoa vastaan Vapauspuolueen riveissä Tampereen Keskustorilla, ilmoittaa olevansa lähellä myös Suomen antifasistista komiteaa (SAFKA). Kun hänen blogimerkintöjään selailee, hän vaikuttaa minun silmääni useammin fasistilta kuin antifasistilta. SAFKA on puolestaan lähellä Suomen työväenpuoluetta, jota tukee muun muassa Kommunistien liitto. Asiayhteyksillä ei hänen tapauksessaan näytä olevan päätä eikä häntää.

Mieleeni juolahtaa saman tien, että moni erilaiseen poliittiseen asetelmaan kasvanut saattaa ihmetellä, mikä minä sitten olen. Lyhyesti sanoen: jossain kommunistin ja sosialistin välillä, ympäristötietoinen, pasifisti, feministi, internationalisti sekä globalisaatio- ja EU-kriittinen. Itse en näe tässä mitään ristiriitaa. Tällainen olen.