maanantai 24. lokakuuta 2011

Lumisodan henki

"Agenttini" Facebookissa törmäsi kuluneella viikolla hämmentävään tapaukseen. Muutaman ihmisen joukko "ääripersuja" – ei niinkään Halla-ahon kannattajia kuin Hakkarais-linjan miehiä – teki todellisen pula-ajan kyberhyökkäyksen Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) profiiliin. Muutamien tuntien kuluessa sivu täyttyi viha- ja pilkkaviesteistä, joihin SAFKAn oma päivittäjä yritti vastata ja kommentoida parhaansa mukaan. Seuraavana päivänä touhu oli mennyt jo ihan pelleilyksi, ja viikonlopun aikana persuilijoiden hyökkäysinto hiipui.

Miksi tällainen hyökkäys tehtiin? Julistautuivatko persuilijat fasisteiksi? Ehkä sitäkin, myöhempinä päivinä huumorimielellä. SAFKAn varsinainen "synti" ei kuitenkaan ole fasisminvastaisuus sinänsä. Sen sijaan persumielisiä ärsyttää (vasemmistolaisuuden ohella), kun SAFKA on sellaisenaan omaksunut antifasismin venäläis-neuvostoliittolaisen merkityksen. Tämä tarkoittaa, että 1) safkalaisessa antifasismissa russofobian vastustaminen on hyvin keskeistä ja 2) safkalainen antifasismi tulkitsee edesmenneen NL:n tavoin lähes avoimen puolueellisesti, mikä on fasismia. Safkalaisessa maailmankuvassa on nykypäivänäkin olemassa kaksi blokkia, ja Suomi on julistautunut osaksi USA:n ja Naton johtamaa pohjoisamerikkalais-länsieurooppalaista blokkia. Fasismi tulkitaan yksinomaan tämän blokin ilmiöksi, joten sitä ei esiinny Putinin ja Medvedevin Venäjällä eikä esiintynyt Gaddafin Libyassa. Tämä puolenvalinta saa persuiluaktiivit näkemään punaista ja syytämään vimmaansa antifasistien niskaan.

Muutama hassu tusinapersu ei tietenkään tee kesää populistis-kansallismieliselle uuskonservatismille. Sitä hämmentävämpää on, että leikkiin yhtyi sellainenkin aktiivi kuin Veli-Pekka Kortelainen Oulusta. Hän kommentoi jotain sellaista kuin "SAFKA on SVR:n huumorijaosto" (SVR = Venäjän ulkomaantiedustelu, toim. huom.). Tämä yhdessä seuraavien päivien Venäjä- ja NL-vastaisten haistattelumerkintöjen kanssa kuvaa, millä meiningillä persumielet lähtivät hyökkäykseensä. He pyrkivät luomaan tunnelman, että nyt tapellaan ryssän vaikutusta vastaan isänmaallisessa talvisodan hengessä, mutta todellisuudessa meininki muistuttaa koulupoikien lumisotaa. Puuttuu vain renkutus "läl-läl-läl-läl-lieru, kommarilta pääsi pieru". (Se, etteivät kommunistit ole vallassa nyky-Venäjällä, on siinä tuoksinassa päässyt täysin unohtumaan. Tämä kyllä sopii täydellisesti yhteen aikuisten miesten regression kanssa: on taannuttu niihin lapsuusvuosiin, jolloin Neuvostoliitto oli olemassa.) Ehkä myös populistipiirien hämmentävä sotamyönteisyys selittyy sillä, että lähimpänä sotaa, mitä he itse rauhanajan lapsina osaavat kuvitella, on pojankloppien sotaleikki.

Kuluneella viikolla on luettu myös kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) ehdotus, että maahanmuuttajat, homot ja muut vähemmistöt pitäisi asuttaa Ahvenanmaalle. Tämä on tietysti idioottimaisin kansanedustajan lausunto, mihin olen eläessäni törmännyt – ja kuten itse kukin ymmärtää, se on jo paljon. Persuilevassa todellisuudessa tällainen glorifioidaan "poliittiseksi epäkorrektiudeksi". Hakkaraisen lausunto ilmentää tietysti ihan samaa lumisodan henkeä kuin hyökkäys SAFKAa vastaan, ja oletettavasti senkin tueksi asettuu netin villissä lännessä monta "kortelaista" – sanokoon heidän miedompi versionsa Timo Soini mitä lystää. Samalla asetelma kuitenkin kavaltaa, että "poliittinen epäkorrektius" on lipsahtanut jo niin laajalla alalla korrektiksi, että henkseleiden paukuttimia haetaan yhä älyttömämmistä typeryyksistä. Mitä idioottimaisuus on ilman "poliittisesti epäkorrektin" leimaa? Pelkkää idioottimaisuutta. Persuilijat ovat politiikan irwingoodmaneja, joilta on jäänyt älyämättä, ettei alkuperäinen Irwin ollut sellainen rasisti kuin Vexi Salmen parodiaksi kirjoittama Mutakuono ja lakupelle esittää.

SAFKAn tapauksessa yksi pyrkimys on tietysti tehdä se naurunalaiseksi. Komitean ylläpitämä blogi ei vastaanota kommentteja, joten ne on sitten kipattu kertalaakilla Facebook-sivulle. Veli-Pekka Kortelaisen tölväisystä huolimatta SAFKA on vakavissaan, mihin pyritään vastaamaan rehvakkaasti naureskellen niin kuin henkseleitä paukuttavat hegemoniset vallanpitäjät ainakin. Valitettavasti persumielisiltä on päässyt unohtumaan, että heille itselleen naureskeltiin pitkään ihan samanlaisella asenteella. Samalla tavoin heidän omat näkemyksensä herättivät myös vastustusta ja vihaa. Olin itse läsnä viime vuosikymmenellä Oulussa eräässä keskustelutilaisuudessa, jossa Kortelaisen esittämät konservatiiviset yhteiskuntanäkemykset leimattiin yksimielisesti patavanhoillisiksi naisia sortaviksi muinaisjäänteiksi, jotka eivät sovi nykymaailmaan. Nyt persuaatteella on 20 %:n kannatus. Se ei ole enää itsessään poliittisesti epäkorrektia, vaan valtavirran takaoikeaa vesimassaa. Jos nyky-Suomesta etsii todellista poliittista epäkorrektiutta, sitä edustaa SAFKA. "Mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua" (Mikko Saarela) pätee edelleen. Tätä menoa ei tarvitse edetä eduskuntavaaleja 2015 pidemmälle, kun safkalaiset ovat jo eduskunnassa.

2 kommenttia:

  1. Jes! =D Sohaisin näköjään murkkupesää ja pääsin ihan blogiaiheeksi ;) Siis onnistuin.

    P.S. En tiedä ketkä "hakkeroivat" Safkan FB-sivun. Löysin koko sivun sen takia, että eräs tuttavani oli kommentoinut sitä. Otan silti osaa. Vastaavaa on koettu palestiina-aktivistien toimesta monissa pro-Israel FB-ryhmissä, joten tiedän että se sieppaa. Ja myönnän näin avoimesti (saa lainata) että ihan rehellisellä "lällällää"-asenteellahan minä sinne alkuun tulin, tosin muutaman pointin myös vakavissaan jätin myös.

    Ja jos oikeasti tsekkasitte ne minun laittamani linkit (blogikirjoituksiini), niin ehkä tajusitte, että en ole sinänsä mikään venäjävastainen.

    VastaaPoista
  2. Kiitän palautteesta. Itse en ole tsekannut mitään, olen mukana tässä tietoisuudessa hiukan välikäden kautta. SAFKAn kanssa en myöskään ole sen isommin tekemisissä, vaikka seuraankin heidän blogikirjoituksiaan. Valitsen silti mieluummin heidän "julistaudumme sorretumman blokin kannattajiksi" -ajattelunsa kuin 1) kokoomuksen, oikeistovihreiden ja keskustavasemmiston ajaman kansainvälistymisen suurten länsivaltojen ehdoilla, tai 2) teidän perussuomalaisten ajaman "patrioottisen" linnoittautumispolitiikan. SAFKAn suhteen en ole kritiikitön (itse asiassa en sinnepäinkään), vaikka olenkin sekä antifasisti että vasemmistolainen, mitkä määrittävät SAFKAa niin ikään.

    VastaaPoista