tiistai 23. marraskuuta 2010

Sivistysyhteiskunta 2.0

Totean aluksi faktat. Yliopistot, kirjastolaitos ja Yleisradio on ajettu kukin omanlaiseensa kriisiin. Koulujärjestelmä kerää kehuja maailmalta, vaikka on luisumassa samaan kriisipuuroon. Hallitsevan aseman kaapannut kaupallinen media on häpeämättömän disinformatiivinen. Työelämänkin on todettu sujuvan paremmin, kun tekee töitä eikä ajattele. Nettifoorumeilla levitetään pelkoon, vihaan ja muihin alkukantaisiin tunteisiin vetoavaa populistista propagandaa.

Sivistysyhteiskunta ei ole pätenyt argumenttina enää pitkään aikaan. Se on reliikkikäsite kuten 'oikeusvaltio'; saa nähdä, tuleeko 'hyvinvointivaltiosta' joskus vastaava muinaismuisto. Osittain tämä johtuu siitä, että suomalaisen yhteiskunnan sivistyneisyyttä pidetään itsestäänselvyytenä (niin pidetään oikeuttakin, joka on yhtä lailla hukkateillä). Lisäksi 'sivistys' soinnahtaa vanhanaikaiselta ja sijoittunee mielikuvissa jonnekin siveellisyyden ja sivilisaation väliin. Edelleen, viime vuosien kulttuurissa on ollut muodikasta olla tyhmä. "Aivot narikkaan" on aikamme mahtilauseita siinä missä "rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy" tai vaihtoehtoisesti "maahanmuuttajat elää sosiaalituella ja vie meidän työpaikat".

Kuka hyötyy sivistyksen alennustilasta? Ja miksi? Eikö luulisi olevan kaikkien etu, että kansalaiset tietävät ja ymmärtävät asioita mahdollisimman laajasti? Niinhän sitä luulisi. Ensiksikin sivistyksen aallonpohjasta hyötyvät ne, jotka alasajavat sivistysyhteiskuntaa. Heidän ei tarvitse propagoida asiaansa, sillä vasta-argumentteja ei juuri kuulu ja ne vähätkin ovat joko vanhanaikaisia tai tyhmiä. Kansa saa mitä haluaa: valmiiksi viipaloitua leipää, kaupalliset sirkushuvit ja äänioikeuden nettifoorumeilla. Ja tietysti tyhmä kansa ymmärtää, että sivistysinstituutioiden alasajossa säästetään rahaa. Mihin tarkoitukseen, se jätetään avoimeksi.

Sivistyksen alasajosta hyötyvät siis vallanpitäjät, kukin omalla tavallaan. Kun koulu ei opeta, kirjasto ei palvele, Yleisradio tarjoaa massaviihdettä, julkkikset tunkevat vastaan joka lööpistä, populistit propagoivat nettifoorumeilla eikä yliopistossa ole opetusta vaan enintään kirjatenttejä, voi tyhmyyden ohella voittajaksi julistautua kaupallisuus. Kasvoton myyntikoneisto sanelee, mitä ostetaan ja kulutetaan, mitä medioita seurataan ja miten, mitä luetaan, mitä musiikkia kuunnellaan, mitä harrastetaan ja miksi, miten suhtaudutaan itseen, elämään ja maailmaan. Annetaan vaihtoehtoja, jotka ovat toistensa kaltaisia, mutta jotka antavat vaikutelman, että yksilö päättää itse valinnoistaan. Kapina massakulttuuria vastaan synnyttää vastakulttuurin, jossa ovat heti apajilla samat myyntimiehet. Vain sivistyksen luoma tiedostaminen voi vapauttaa tästä vankilasta, mutta nythän sitä ei ole tarjolla. Se ei myy.

Yhteiskunnallisella tasolla sivistymättömyys hyödyttää hallitsevaa luokkaa. Kun Marx tuo korkeintaan mieleen hupsut elokuvaveljekset, luokkavihollinen tarkoittaa peruskoulun rinnakkaisluokkalaista ja työväen puolue on kokoomus, porvari on turvassa ja nukkuu hyvin. Yhteiskuntarauhaa häiritsee enintään populistien möykkääminen maahanmuuttajia tai vasemmistovihreitä vastaan, mutta sekin lopulta tuudittaa turvalliseen uneen: nythän yhteiskunnan katkeroituneet riitelevät keskenään eivätkä yhdessä vallanpitäjiä vastaan, mikä olisikin vanhanaikaista. Ja raha sen kun virtaa.

No niin. Niille, joilla on vielä sivistyksen rippeitä tallella, edelliset kolme kappaletta riittänevät perusteiksi, miksi köyhälistön ja sivistyneistön etu on nyt yhteinen ja poliittisen vasemmiston täytyy EHDOTTOMASTI pyrkiä pelastamaan sivistysinstituutiot. Ne eivät ole yhteiskunnan muuttamisen ratkaisu, mutta niissä on sen ratkaisu. Epämuodikas sivistysyhteiskunnan idea on pelkäämättä nostettava pöydälle kuin komerossa nälässä pidetty kissa. Jos tämä sukupolvi ei tee vallankumousta, annetaan seuraavalle sukupolvelle tieto vallankumouksesta ja sen tekemisen välineistä.

Lisäsivistys voi myös auttaa ymmärtämään, mikä kaikki tässä kehutussa yhteiskunnassa on täysin rempallaan, miksi on, ja miksi sitä kuitenkin kehutaan. Opitaan tiedostamaan, mitä kätkeytyy korulauseiden, iskulauseiden, mainoslauseiden taakse, miksi voidaan hyvin ja miksi pahoin, ja millä kaikilla keinoilla asioille voi tehdä jotain. "Mene kouluun, koditon", sanoi Bertolt Brecht, mutta nykyään on vaara, että koulussa oppii vain pehmoisia puolivillaisuuksia ja keskenkasvuista sosiaalisuutta. Sivistämällä itseään oppii, mistä tämä johtuu, miksi kodittoman kouluunmenoa on ylipäänsä pidetty tärkeänä – ja mitä kaikkea sivistys, sivistysyhteiskunnasta puhumattakaan, tekee mahdolliseksi meistä jokaiselle.

2 kommenttia:

  1. Minä olen opiskellut Tampereen yliopistolla vv. 1965-95, suunnilleen, siis aina välillä töissä (en tietenkään verstaalla, ei niihin hommiin naiset päässeet), sitten taas jatkamassa.

    Tampereen yliopisto oli kiva paikka ja olisin siellä vieläkin jos olisi annettu.

    Kivan siitä teki ehkä eniten yhteiskunnallisen tiedekunnan ehdoton dominoivuus. Nimittäin minä en aloittanut Tampereen yliopistossa vaan Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, joka muutti Helsingistä Tampereelle muistaakseni 1962, en ole ihan varma.

    Silloin kaupunki oli täynnä tehtaita, vallitsi suunnilleen täystyöllisyys, mutta tehtaantyöläisen ja opintolainattoman opiskelijan tienestiero ei ollut hirveän suuri.

    Nyt siellä ei ole juuri enää niitä perustehtaita. En ole selvillä siitä millä ihmiset elävät. Itse olen elänyt silpputöillä ja eläke on sitä mukaa nyt sitten tosipieni.

    Tosin. Koska pääaineeni oli kirjallisuustiede, en ikinä olettanut saavani hirveästi rahaa. Mutta en myöskään olettanut että vuokrat nousevat niin kamaliksi kuin ne ovat nousseet ja kriitikon palkat - saati paikat missä julkaista - ovat vähenneet mitättömiksi.

    Sivistystä ei todellakaan tähän maahan haluta. Olisi se ilmennyt jos niin olisi.

    VastaaPoista
  2. Niin. Tiedätkö – pitäisikö jopa sanoa "tiedäthän"? – että oma elämäni on kehittymässä samaan suuntaan? Opiskelustani tosin valmistuin jo kuudessa vuodessa. Sen jälkeen pari lyhyttä kautta yliopiston tutkimusapulaisena (ohjelmassa myös taistelua oppiaineen säilyttämisen puolesta), taiteilijaseuran matrikkelitoimittajana ja galleria-apulaisena (yritystä pyörittää järjestötoimintaa ilman varoja) ja kirjastossa (taistelua kirjastotyön perusperiaatteista ja kirjastotyöntekijöiden palkoista). Paljon työttömyyttä. Satunnaisista toimittajantöistä olen saanut palkaksi lähinnä juttuni julkaisseet lehdet postiluukusta. Musiikkiarvostelijana sain vielä ilmaiset levyt siihen päälle.

    Voi luojani, jos olet olemassa, huutaa kuoro, miksi luot ihmisiä jaksamaan olosuhteissa, missä heidän jaksamiskeinoillaan ei ole sijaa eikä tilausta?

    Yhteiskunta voi kulkea siihen suuntaan, etten vanhana saa eläkettä ollenkaan. Mitä teen? Kartutanko yhteiskunnan haluamalla tavalla säästöjäni lukuisilla vuosilla missä hyvänsä töissä, jotta pysyisin hengissä vielä eläkkeellä? Lapsia ei ole, joten omaisiakaan ei olisi elättämässä.

    Ei, vaan yhä jaksan taistella sen puolesta, että yhteiskunta muuttuu ja sen mukana asennoituminen ihmisiin. En usko, että siinä suhteessa muutun ikinä. Yhteiskunnalle sen sijaan voi siinä ajassa tapahtua jotain. Kenties jotain hyvää.

    VastaaPoista