keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Valtamedian mediavalta 2015

(Täydennystä parin vuoden takaisiin kirjoituksiini valtamedian mediavallasta – osa 1 ja osa 2.)

Kaikkialla puhutaan, että valtamedian valta on hupenemaan päin. Rohkeimmat jopa uskaltavat väittää valtamedian suorastaan menettäneen valtansa. Tilalle on tullut ennen kaikkea sosiaalinen media sekä vaihtoehtoajattelu, joka perustaa totuutensa aivan muuhun kuin Hesarin ja Ylen kaltaisiin instituutioihin. Valitettavasti tämä on puppua. Huomattava osa ihmisten sosiaalisen median käytöstä on yhä valtamedia-artikkelien (ja -näkökulmien) linkitystä. Vaihtoehtoajattelua esiintyy (olenhan minäkin olemassa), mutta sitä on esiintynyt aina. On syytä epäillä, että valtamedian itse julkaisemat vihjailut oman valtansa vähenemisestä ovat tarkoituksellista hämäystä. Näin luodaan vaikutelma, että ihmiset ovat vapaita valtamedian vallasta. "Itse ajattelevat" kansalaiset jatkavat tyytyväisinä propagandan levittämistä tuttavapiirissä ja sosiaalisessa mediassa.

Mikään ei kuvaa valtamedian nykyistä mediavaltaa paremmin kuin suhde Ukrainan sotaan. Hesarin, Ylen, iltapäivälehtien ja kaikkien merkittävien maakuntalehtien yhteinen näkemys siitä, kuinka asiat ovat ja miksi, on saanut muodostua nyky-Suomessa täysin yksiselitteiseksi totuudeksi. Muita totuuksia ei esitetä, ja kun näin on, "kadunmies" ei tiedä niistä yhtään mitään. Esimerkiksi lukuisia kertoja oikeasti uskottavista lähteistä vahvistettu väittämä, ettei yhtään Venäjän armeijan yksikköä sodi tai ole sotinut Ukrainassa, ei ole läpäissyt suomalaisen valtamedian tiedotuskynnystä. Asia on moneen kertaan todettu muun muassa sotaa käyvän Ukrainan hallinnon omalla televisiokanavalla, ja näin on tiedottanut jopa Pentagon, mutta silti tämä näkemys ei kelpaa Suomen valtamedialle. Kun Hesarit ja Ylet eivät sano niin, on niin sanominen silkkaa "trollausta".

Kritiikitön kansalainen saattaa ehkä kuvitella, että valtamedian esittämä näkemys Ukrainan sodasta on uskottava. Samoin hän saattaa pitää valtamedian esittämää näkemystä Suomen talouden tilasta ja tarpeista, EU:n ja euroalueen politiikasta, Syrizasta, TTIP-sopimuksesta tai ydinvoimasta täysin pätevänä. Kuinka tämä on mahdollista, jos kyseessä on pelkkä ontto propaganda? Yhtä tähän liittyvää tekijää valotin jo huhtikuun 2013 blogikirjoituksessani (osa 1): valtamedia "perustelee asiat itsellään ja argumentoi kehäpäätelmin. Se on kuin tieteellinen tutkielma, jonka kaikki lähdeviitteet johtavat toisille sivuille samassa tieteellisessä tutkielmassa". Valtamedia väittää ensin, että asia on näin. Seuraavaksi se väittää uudelleen asian olevan näin, koska myös sen oman aiemmin julkaistun väittämän mukaan asia on näin. Perustelu siis löytyy, mutta se on yhtä uskottava kuin jos minä nyt perustelen väitteeni sillä, että olen jo kaksi vuotta sitten kirjoittanut samoin. Toki valtamedian tapauksessa kirjoittaja on usein eri tyyppi ja medialla (lehdellä, tv-kanavalla, sivustolla tms.) saattaa olla eri nimi, mutta niiden uutiset tulevat yleensä (ja yhä useammin) yhdestä ja samasta lähteestä.

Joskus valtamedia joutuu turvautumaan perusteluihin, jotka tulevat sen itsensä ulkopuolelta. Tämäkin voi silti olla näennäistä. Ukrainan sodasta tai Venäjästä puhuttaessa on monta kertaa päässyt ääneen niin uskottava argumentoija kuin "nimetön asiantuntija". Epäilemättä tällaisia asiantuntijoita keksitään, eli heidän identiteettinsä on mielikuvituksen tuotetta ja nimettömänä ilmaistu näkemys on viime kädessä peräisin tietoiselta propagandistilta joko uutistoimistossa tai varsinaisessa mediassa. Yhtä suosittu lähde on ollut "nimetön Nato-lähde". Tässäkin tapauksessa on mahdollista, että asiasisällön on keksinyt joku uutistoimiston tai varsinaisen median toimija, joka tuntee Naton ja tietää, kuinka siellä ajatellaan. Lisäksi Naton tiedottajien ja valtamedian välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Suomessa on myös levitetty innokkaasti yhden ja saman Putinin entisen neuvonantajan näkemyksiä. Kyseisestä henkilöstä, jolle Putin on luultavasti antanut potkut (vuonna 2005!), on siis tullut lännen militanttien neuvonantaja. Ei liene vaikeaa huomata, että hänen roolinsa on periaatteessa mediarooli – vieläpä hyvin pitkälle läntisen valtamedian mukainen. Tällaiseen humpuukiin perustuu valtamedian levittämä näkemys totuudesta. Sitä sitten kierrätetään ja uusinnetaan ja annetaan vaikutelma, että narukerän ytimessä on ihan oikea totuus. Mutta siellä ei ole mitään. Koko homma täyttää kepeästi pyramidihuijauksen tuntomerkit.

Valtamedian mediavalta näkyy myös siinä, miten Venäjän valtiolliseen mediaan suhtaudutaan suomalaisen mediakeskustelun sivulauseissa ja rivinväleissä. Idän mediat, kuten Venäjän Ääni ja RT, esitetään aggressiivisina, informaatiosotaa käyvinä propagandamedioina. Näkemystä toistavat myös tuhannet ihmiset, jotka eivät ole vilkaisseetkaan esimerkiksi RT:n nettisivuja. Jos niitä selailee ennakkoluulottomasti, havaitsee pian, että ne uutisoivat asioista monipuolisesti, kiihkottomasti ja vakuuttavasti. Näkemykset esimerkiksi Ukrainan sodasta ovat paremmin perusteltuja kuin toisensuuntaiset näkemykset lännessä. Näiden asioiden rinnalla on kaikenlaista, varsin mielenkiintoista uutisointia maailman ilmiöistä. Edes Venäjä-keskeisyys, joka näissä medioissa jopa auliisti myönnetään, ei ole yhtään läpitunkevaa. Tällaista mediaa kutsutaaan Suomessa trollaukseksi! Asiaa ei voi selittää tai perustella mitenkään muuten kuin valtamedian yhä jatkuvalla mediavallalla. Missä sen ote on horjunut, siellä se on tiukentanut otettaan.

Voisin vielä esitellä yhden esimerkin siitä, missä suomalaisessa ja länsimaisessa mediaelämässä todella mennään. Sosiaalisessa mediassa levisi Soulspot-sivuston (kalifornialainen feikki-vaihtoehtomedia) artikkeli Buddhan patsaasta, joka oli tutkimuksissa osoittautunut yllättäen muumioksi. Artikkelisivun alareunasta löytyi kuitenkin linkki alkuperäislähteeseen (hollantilainen NL Times), jonka mukaan kyseessä ei ollut patsas – saati Buddhan patsas – vaan ihan yksiselitteisesti Liuquan-nimisen 1000- tai 1100-luvulla eläneen kiinalaismiehen muumio. Tästä riippumatta kotomaamme iki-ihana Helsingin Sanomat julkaisi lähes välittömästi aiheesta oman uutisensa, jossa muumiota kutsuttiin Buddhaa esittäväksi patsaaksi ja toistettiin Soulspotin hömppäsisältö – eikä alkuperäistä hollantilaislähdettä näytetty lainkaan. Tämäntasoista on siis Suomen arvostetuimman sanomalehden nykyinen uutisointi; politiikan uutisointi ei ole yhtään tätä uskottavammalla pohjalla. Muistutan edelleen, että tämä artikkelini on käsitellyt mediakenttää, joka levittää laihdutusvinkkejä merkittävinä uutisina, laatii ajankohtaisuutisia feikki-tosi-tv:n tapahtumista ja omaksui tänä talvena kauppojen keksimän humpuukiverbin "halpuuttaa" kritiikittömästi ja mukisematta. Ostaisitko sellaiselta medialta käytetyn auton? Entä poliittisen teorian?

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Avoin kirje Vasemmistoliitolle

Tervehdys vasemmistoliittolaisille tovereille!

Kun Syriza-puolue voitti Kreikan parlamenttivaalit yli 36 prosentin ääniosuudella, oli mukava katsoa, kuinka puolueenne aivan ylintä johtoa myöten iloitsi lopputuloksesta. Reaktio oli mainiossa ristiriidassa sen kanssa, mitä kokoomuslainen valtamedia yrittää meille pakkosyöttää. Kun Syriza-hehkutus jatkui, se alkoi kuitenkin näyttää ylinäytellyltä. Tuli väkisin mieleen, että entäs jos Kreikan uusi hallitus onkin kupla? Hieman sellaisia fiiliksiä ilmaantui, kun ministerilistassa näkyi pelkkiä miehiä. Tällä hetkellä (4. helmikuuta) näyttäisi, että Syriza aikoo tosissaan lunastaa heihin kohdistetut odotukset. Teidän riemuhuutonne ovat samaan aikaan vaimentuneet. Voisiko olla, etteivät teitä kiinnosta niinkään tositoimet eurokuripolitiikassa ja kreikkalaisessa yhteiskunnassa, vaan lähinnä oma tilaisuutenne saada vetoapua Suomen eduskuntavaaleissa? Jos näin on, voisiko tämä johtua siitä, että oma politiikkanne eroaa Syrizan politiikasta maltillisempaan, enemmän kompromisseja tekevään suuntaan?

Vasemmistoliitto ei ole saamassa suurimman puolueen asemaa Suomen eduskuntavaaleissa. Hyvässä lykyssä kannatuksenne saattaa yltää 10 prosenttiin; luultavammin se on välillä 8–10 %. On silti todennäköistä, että kannatus nousee vuoden 2011 eduskuntavaaleista (8,13 %). Riittääkö se teille? Ettekö halua tavoitella asemaa, jonka kansa – demokratia – antoi Syrizalle Kreikassa? Olette puhuneet avoimesti kansanrintamahallituksen mahdollisuudesta; mukana olisivat keskusta (vaalien todennäköinen voittaja), SDP (häviäjä, mutta silti kakkossuosikki) ja vasemmistoliitto (todennäköinen nousija, mutta edellisiin verrattuna pikkupuolue). Miksi tahdotte vesittää vasemmistolaisen politiikkanne jo etukäteen? Keskustan dominoimassa ja demareiden tukemassa hallituksessa vassareilla olisi 2–3 ministerinpaikkaa ja altavastaajan asema isompiin nähden (joskin lähtönne saattaisi tuolloin aiheuttaa hallituksen kaatumisen). Syriza lähti empimättä muodostamaan hallitusta, sillä se tiesi, että uudesta hallituksesta tulee hyvin pitkälti sen itsensä näköinen. Miksi vasemmistoliitto on yhtä empimättä lähdössä auttamaan keskustaa ja SDP:tä muodostamaan hallitusta, josta ei tule nimeksikään vasemmistoliiton näköinen?

Hallitus- ja Syriza-puheet ovat väistämättä oireita siitä olennaisesta, asian ytimestä, joka vallitsee vasemmistoliiton olemuksessa. Kuten jo ensimmäisen kappaleen lopussa vihjasin, minunlaiseni vasemmistoradikaalin silmään olette hämmentävän maltillisia. Missä Syriza sai äänivyöryn lupaamalla Kreikan kansalle muutosta, te ette lupaa yhtään mitään. Teillä on kyllä hyvä vaaliohjelma, jossa itse nurisisin vain EU:hun sitoutumisesta ja talouskasvun hyväksymisestä. Realistisesti ajatellen on kuitenkin tiedossa, ettei sen toteutumiseen edes pyritä, vaan ohjelmastanne toivotaan saatavan hiukan terästettä isompien puolueiden (kansanrintamatapauksessa keskustan ja SDP:n) blandikseen. Tämä "aina on hyvä saada yksikin tavoite läpi" -periaate tulee aina ilmi, kun vassariehdokkaiden kanssa juttelee. Se on politiikan vesittämistä. Tavoitteenne täytyisi olla ohjelman kokonaisvaltainen toteutuminen. Vesittymiseen olisi syytä suhtautua kielteisesti – pettymyksenä, jota kaikin voimin pyritte välttämään. Nyt jää epäilys, että jos vasemmistoliitto oikeasti uskoisi oman vaaliohjelmansa toteutuvan, siitä tehtäisiin nykyistä maltillisempi, ikään kuin valmiiksi vesitetty.

Olen ymmärtänyt, että vassaripiireissä pidetään SDP:tä hyvänä yhteistyö- ja hallituskumppanina ja keskustaakin ihan kohtalaisena. Vassarit saattavat mieltää yhä itsensä naiivisti laitavasemmalle; jos näin olisi, keskusta sijoittuisi kyllä keskelle ja SDP siitä vasemmalle. Todellisuudessa keskusta oli erään eduskuntavaaleista 2011 tehdyn tutkimuksen perusteella koko kentän toiseksi oikeistolaisin puolue heti kokoomuksen jälkeen. SDP:n ex-puheenjohtaja Jutta Urpilainen taas määritteli puolueensa poliittiseen keskustaan jo vuonna 2008. Kansanrintamahallituksessa vasemmistoliiton teräste vesitettäisiin selvästi oikeistolaisella blandiksella. Koska hallituksessa olisi luultavimmin mukana myös oikeistolainen RKP, kokonaisuus sijoittuisi ihan vassarit mukaan lukien keskustasta oikealle, ei vasemmalle. Tällaisella hallituspolitiikalla vasemmistolaisten ei kannata hihhuloida ennen vaaleja eikä vaalien jälkeen.

Jos nyt sivuutetaan hallitushöpinät – jotka ovat pelkkää spekulointia – on teidän puolueenne, arvoisat toverit, hämmentävän maltillinen ihan muutenkin. Vassareilta on selvästi jäänyt huomaamatta, että satojatuhansia muutoshakuisia äänestäjiä ei sovinnainen ja kompromissihakuinen puhe tai toiminta tyydytä. Kirjoitin jo neljä vuotta sitten Tiedonantajan (jota moni teistä seurailee, vaikkei avoimesti myönnä) blogiin poliittisen kulttuurin muutoksesta, joka liittyi kiinteästi perussuomalaisten nousuun. Voisin väittää, etteivät persut tuoneet mukanaan poliittisen kulttuurin muutosta, vaan poliittisen kulttuurin muutos toi mukanaan persut. Vasemmistolle uusi populistinen rääväsuujoukko antoi "poliittisesti korrektin" leiman. Se leima pätee edelleen, ja mikä käsittämättömintä, te vassarit itse usein ylläpidätte sitä leimaa ettekä ymmärrä sitä kielteiseksi. Minunlaiseni radikaali, joka ei voisi kuvitellakaan äänestävänsä persuja, pitää poliittista korrektiutta täysin yksipuolisesti negatiivisena leimana. Poliittisesti korrekti puolue ei tee poliittista muutosta. Tämä on täysin yksiselitteinen fakta. Täysin älytöntä on myös, että jos vassari on joskus käyttäytynyt poliittisesti epäkorrektisti, se on tapahtunut aivan virheelliseltä pohjalta kuten Paavo Arhinmäen sateenkaarilipun heilutus Sotsissa. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat tärkeä asia, mutta naapurisovun ja idän ja lännen välisen rauhan asia sitäkin tärkeämpi.

Radikaalille vasemmistopuolueelle olisi nyt ihan oikeasti tilaus. Te ette näy ymmärtävän sitä. Ehkä teihin menee ylpeästi täydestä se valtamedian tarkoituksellinen kusetus, jossa teidät itsenne luetaan radikaalivasemmistoon. Te seuraatte ja linkitätte Hesaria ja Yleä, tarraudutte jokaiseen niissä esitettyyn "hyvään" artikkeliin tai ohjelmaan kuin pelastusrenkaaseen, ettekä suostu tunnustamaan valtamedian kaikenkattavaa kokoomuslaisuutta. Omaa vastamediaa ette edes yritä luoda. Kansan Uutiset on kohtalainen lehti ja sivusto, mutta puolue-eliittisidonnainen – enkä minä ole ainoa, jonka kommentteja on sensuroitu nettiversiosta liian radikaaleina. Vasemmistonuorten Libero on kohtalainen lehti, mutta valitettavan keskustavasemmistolainen. Vaihtoehtoiset Youtube-kanavat ynnä muut, näin eduskuntapuolueena, jätätte väheksymillenne kommunisteille ja ipulaisille – jälkimmäisiä lähellä on myös radikaali Verkkomedia, jota ette "salaliittomediaksi" ilkkuen koskaan linkitä sosiaalisessa mediassa. Niin kauan kuin pienempien radikaaliryhmien halveksintaa tapahtuu, teillä on vallanpitäjien psyyke. Näin ollen ympyrä sulkeutuu ja muistamme hallitushöpinät jälleen.

Avatessani tänään Twitterin törmäsin myös linkkiin, jonka mukaan vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen vaatii karkinmakuisia vesipiippuja ja sähkötupakoita kiellettäväksi alaikäisiltä. Ottamatta kantaa asiasisältöön tunnistan heti aidon holhoavan SDP-leiman. Ettekö ole käsittäneet, että ihmiset ovat saaneet totaalisesti tarpeekseen holhousyhteiskunnasta? Nyt holhouksen vastustaminen jää persujen ja piraattien huoleksi. Toki myös umpikiero kokoomus yrittää saalistaa omansa, koska arvossa pitämänne oikeistomedia uskottelee ns. tyhmälle kansalle, että "poliittisesti korrekti" "vasemmisto" on holhousyhteiskunnan takana. Teidän täytyisi tehdä näkyvä ja kuuluva irtiotto siitä linjasta. Te olette 2010-luvun SDP, sillä erotuksella, että SDP:n kannatusluvut ovat aina olleet isommat kuin teidän kannatuslukunne ikinä.

Hyvät toverit! En halveksi teitä, vaikka tästä avoimesta kirjeestäni pienoinen kitkeryys tuleekin ilmi. Te olette kaikesta huolimatta eduskunnan ylivoimaisesti siedettävin puolue. Olen aidosti iloinen, jos saatte vaalivoiton. Teillä on poliittinen asema, josta SKP:n ynnä muiden piireissä vain haaveillaan. Kabineteissa voi näyttää siltä, että olette saaneet sen aseman loputtoman mukautumisen ja kompromissien myötä, mutta äänestäjien näkökulmasta olette saaneet sen vain edustamalla vaihtoehtoa nykymenolle. Älkää siis itse olko se nykymeno. Muutoin käy väistämättä niin, että teistä ei koskaan tule Suomen Syrizaa, vaan Suomen PASOK tai sen vasemmistosiipi. Vasemmiston uusi nousu tulee aikanaan joka tapauksessa – teistä riippumatta. Älkää viivyttäkö tai estäkö sitä, vaan edistäkää. Se on teidän tilaisuutenne.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Haistakaa nyt vittu jo paska

Nyt on tiedossa suoristetut sanat. Tähän lajityyppiin en halua asettua enkä jumiutua, mutta tahdon ilmaista tällä kirjoituksellani, millaisia ajatuksia meillä kokoomuksen, oikeiston, suurpääomapellejen, oikeistomediapomojen ja muiden yhtyneiden alistajien & riistäjien & hyväksikäyttäjien vastustajilla aina välillä ihan oikeasti liikkuu pääkopassamme.

Tämä artikkeli on suunnattu sille pienehkölle ihmisryhmälle, jonka syytä tavalla tai toisella ovat kaikki nykyihmisten todelliset ongelmat. Kaikki.

Teidän (puhuttelen nyt poliittista oikeistoa, suurpääomapellejä, oikeistomediapomoja ynnä muita riistäjä-hyväksikäyttäjiä) syytänne on yhtä lailla se, että köyhissä maissa nähdään nälkää ja leikki-ikäiset lapset joutuvat töihin, se, että rikkaissa maissa hukutaan mielenterveysongelmiin ja elintasosairauksiin, kuin sekin, että riitaisissa maissa soditaan ja tuhotaan ihmisarvoisen elämän perusedellytykset. Te tiedätte sen pohjimmiltanne itsekin. Se tietoisuus vain on helppo tukahduttaa kaikella sillä paskalla, mitä voitte rikkauksillanne ostaa ja luoda muka itsellenne miellyttävän, tunnottoman olon.

Se, että maassa A on edellytyksiä riittävään toimeentuloon joka ikiselle, mutta rikkaudet kulkeutuvat teille ja teidän kavereillenne pohjoiseen ja länteen – lukuun ottamatta niitä kipumiljoonia, joiden annatte jäädä A-maan korruptoituneelle sikariportaalle – on teidän syytänne. Ihan oikeasti.

Se, että maassa B on edellytyksiä hyvään toimeentuloon joka ikiselle, mutta kaikki menee päin helvettiä vuosikymmenestä toiseen jatkuvien sotien ja terrorismin vuoksi, on teidän syytänne. Ihan oikeasti. B-maan riitoihin, joka ainoaan, ovat aina sotkeutuneet lännen ja pohjoisen raha- ja valtapiirit. Siis te.

Se, että maassa C on edellytyksiä erinomaiseen toimeentuloon joka ikiselle, mutta miljoonille annetaan vain nipin napin riittävä toimeentulo, mistä heillä ei ole voimia nauttia, etenkin kun heitä rasitetaan tuhansilla neuroottisilla oheisvaatimuksilla ja syyllisyydellä, ja kaiken huipuksi huiputatte heidät oman valtanne takaajiksi (ja nauraa hekotatte päälle), on kaikki teidän syytänne. Ihan vitun oikeasti.

Se, että täällä C-ryhmän maissa tavalliset ihmiset syyllistävät toisiaan, katkeroituvat toisiaan kohtaan ja tietysti pelkäävät toisiaan, on teidän syytänne. Ihan saatanan oikeasti. Pöllin idean nettimeemistä: kuvitellaan lautanen, jolla on 12 keksiä, ja pöydän äärellä pomo, keskipalkkainen työläinen sekä köyhä työtön tai sairaseläkeläinen. Pomo vohkii itselleen 11 keksiä ja uskottelee keskipalkkaiselle työläiselle, että tuo köyhä tuossa aikoo viedä sinulta tämän ainoan keksin. Tiedätte itsekin, että te olette pöydässä se kieroutunut, julma, sadistinen, häikäilemätön psykopaattipomo.

Uhkia te osaatte esitellä. Teillä on käytössänne mahtava valtamedia, johon kusetatte tavallista kansaa uskomaan. Te osaatte kusettaa. Voi veljet, kun olettekin siinä hyviä. Te kusetatte, että anarkistit ovat uhka. Venäjä on uhka. Syriza on uhka. "Trollit" ovat uhka. Vasemmisto on uhka. EU-kriitikot, Nato-kriitikot, eurokriitikot ovat uhka. Hakkerit ja wikileaksit ovat uhka. Toisinajattelijat ovat uhka.

Ettekö te tajua, no tajuatte tietysti, mutta ettekö te nyt jumalauta vieläkään suostu myöntämään, että ainoa uhka olette te itse sekä teidän kaverinne ja turvaverkkonne – oikeisto (kokoomus), työnantajamafia (EK), propagandakoneisto (valtamedia), sotakoneisto (Nato), oma julkinen valtakoneisto (Suomen hallitus, EU), teille mieleiset valtakoneistot vallankäytön sisällöstä ja muodosta riippumatta (USA:n hallinto, Ukrainan nykyhallinto) sekä viime kädessä itse pääjumala eli Iso Raha?

Me haluaisimme ihan oikeasti vain elää rauhassa. Että aurinko paistaisi, linnut laulaisivat, kukat kukkisivat ja meillä olisi mielekästä tekemistä, syötävää, lämmin koti tarvittaessa, seuraa toisista ihmisistä tarvittaessa. "Meillä" tarkoitan tässä ihmisten ylivoimaista enemmistöä. "Meihin" sisältyy myös täsmällisempi me, siis me toisinajattelijat. Me kuulumme meihin, me emme ole uhka meille. Minä nyt tietysti olen sangen epäilyttävä hyypiö, mutta valtaosa toisinajattelijoista on fiksuja ja aika hyviäkin ihmisiä, jotka vain ovat tulleet ajatelleeksi asioita.

Te olette erikseen. Te olette uhka meille. Itse asiassa te olette uhka itsellennekin, sillä hävitätte maapallolta elämän edellytyksiä kilpaa toistenne kanssa. Vaikka ette itse yksilöinä olisikaan aivan globaalin pyramidin aurinkoisimmalla huipulla, on globaalin pyramidihuijauksen onnistuminen silti teidän ansiotanne. Siitä hyvästä työntäkää ystävällisesti pää perseeseen. Te, jotka veljeilette niiden kanssa, joihin verrattuna sarjamurhaajat ovat hellyttävän inhimillisiä, saatananpalvojat ovat hyviksiä, ISIS (IS, ISIL) on surkean rääpälemäinen pikkutekijä ja Adolf Hitlerkin oli kömpelö tunari. Aatu-raukka ei onnistunut ylläpitämään edes puoltatoista vuosikymmentä sitä illuusiota, että hänen ja natsipuolueen teot ovat oikeutettuja ja moraalisesti päteviä. Te olette onnistuneet ylläpitämään ihan vitun samaa illuusiota jo vuosikymmeniä.

Ihan oikeasti. Haistakaa ja maistakaa paska. Menkää sitten fyysisesti ja kirjaimellisesti itseenne. Hävitkää vaalit, hävitkää politiikasta, hävitkää ihmisryhmänä. Ihan oikeasti vain hävitkää.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Taas on sen aika

Jälleen on alkanut se kevätkausi, joka huipentuu ensimmäistä kertaa neljään vuoteen johonkin taianomaiseen (tai_anomaliseen?): eduskuntavaaleihin. Kansa käväisee vaaliuurnilla, ja se siitä sitten. Tapaamme pilkata vaalidemokratiaa ulkomailla, mutta eipä tuo meilläkään ole häävillä tasolla. Ottamatta kantaa siihen, vääristelläänkö tuloksia ääntenlaskennassa, Suomi on nimittäin saanut Ety-järjestöltä moitteita vaalisyrjinnästä. Kysymys oli siitä, että vuoden 2011 eduskuntavaalien edellä ei valtiollinen Yleisradio antanut pienemmille puolueille likimainkaan yhtä paljon aikaa ja näkyvyyttä kuin entisille eduskuntapuolueille, eikä näiden kahden kategorian annettu edes kohdata toisiaan kameroiden tai mikrofonien edessä. Sama meininki jatkunee kielteisestä huomiosta huolimatta kevään 2015 aikana.

Itse seuraan sosiaalista mediaa melko aktiivisesti, ja tunnen muutoinkin ihmisiä monelta poliittiselta suunnalta. Omaan kokemukseeni nojaten voin kiusallanikin väittää, ettei monen eduskuntapuolueen kannatuksen olemassaoloa tästä pisteestä edes huomaa. Niin valitettavaa kuin se on, tyypillinen sellainen huomaamattomasti kannatettu puolue on Suomen "sosialidemokraattinen" puolue SDP. Se kilpaillee vaaleissa samoista äänilukemista kuin kokoomus ja perussuomalaiset, mutta toisin kuin erityisesti persujen kannattajat, demarimieliset edustavat jonkinlaista kadonnutta kansaa. Vihreisiin törmää somessa useammin, mutta ei heilläkään ole minkäänlaista nostetta ollut havaittavissa liki vuosikymmeneen. Joku yksittäinen kristillisdemokraatti kirjoittelee silloin tällöin verkossa ja saattaa päästä uutisiinkin vanhoillisuudellaan. Kokoomuslaisia tietysti on, ja he ovat hyvin varmoja omasta asemastaan ja poliittisesta oikeellisuudestaan, mutta nykyinen pudonnutkin kannatus tuntuu välillä potentiaaliselta kuplalta.

Sen lisäksi, että vasemmistoliitto saattaa hyvinkin napata tuntuvan vaalivoiton, omassa näkökentässäni sukkuloi paljon eduskunnan ulkopuolisten puolueiden kannattajia. Kaikkein suurin noste tuntuisi olevan Itsenäisyyspuolueella. Piraatit kohottanevat niin ikään kannatuslukujaan. SKP kärsii edelleen lahkolaisesta luonteestaan, mutta päivän poliittiset asetelmat puhuvat melko vääjäämättä myös heidän edistymisensä puolesta. Muutos 2011:llä on työnsä pian lopettavassa eduskunnassa yksi kansanedustaja – vaikkakin käännynnäinen – ja periaatteessa on mahdollista, että hän uusii paikkansa. Tiivistäen: valtamedia saa tehdä kovasti töitä kanavoidakseen näiden ryhmien kannatuksen vaalipäivään mennessä entisiin eduskuntapuolueisiin. Ja – salaliittoteoriaa tai ei – siihen se pyrkii.

Voi siis teoriassa olla mahdollista, että kokoomus romahtaa, keskusta ei saa demareiden ja persujen yhteenlaskettua vaalitappiota isompaa vaalivoittoa, vasemmistoliitto kasvattaa huomattavasti kannatustaan ja eduskuntaan saadaan pari uutta puoluetta. Entäs sitten? Jos kokoomus pullahtaa pois hallituksesta, maamme poliittinen suunta saattaa oikeasti hiukan muuttua. Yksi piraatti, kommari tai ipulainen sinne tänne voi myös osoittautua ennakkoluuloa merkittävämmäksi muutokseksi: nyt valtavirrasta (tai kuvitteellisesta "eduskuntasopimuksesta") poikkeavat näkemykset saavat väistämättä entistä enemmän julkisuutta. Jos eduskunnan ideologinen rakenne muuttuu vasemmistolaisempaan tai EU-kriittisempään suuntaan, voi eduskuntakeskustelun diskurssi jonkin verran muuttua.

Valtavirran (ja "eduskuntasopimuksen") ulkopuolelta on kuitenkin tupsahtanut hälyttäviä uutisia. Kaikkein suurimpia hälytyskelloja soitti Sami "Sande" Parkkosen viime vuoden viimeisenä päivänä julkaisema blogiteksti. Se osoitti täysin päivänselvästi, että Suomi on yritys, joka on kirjattu sekä Suomen että USA:n yritysrekisteriin. Suomi rekisteröitiin yritykseksi samaan aikaan kuin se liittyi Euroopan unioniin eli 1990-luvun puolivälissä. Keskenkasvuinen nassikkakin ymmärtää, että firmoja johdetaan ja hallinnoidaan eri systeemillä kuin valtioita. Yritysdemokratiaa toki löytyy sieltä ja täältä, mutta yrityksillä ei ole perustuslakia, eikä "johdon" ja "alaisten" välistä karkeaa jakoa voida juuri missään tapauksessa välttää. Kapitalismissa yrityksen tarkoitus on tehdä voittoa, ja koska elämme kapitalismissa, Suomenkin tarkoitus on tehdä voittoa. Tämä selittää 1990-luvun puolivälistä alkaen toteutetut pakonomaiset leikkaukset. Edelleen tämä selittää myös, kuinka voi olla mahdollista, että hallitusohjelmia tilataan demokratian ulkopuolisilta tahoilta kuten amerikkalaiselta McKinsey & Company -konsulttitoimistolta. Firmathan käyttävät konsulttitoimistojen palveluja tavanomaisena rutiinina – miksei siis Suomi-firma?

Kun äänestämme eduskuntavaaleissa 2015, meidän on oltava tietoisia siitä, että äänestämme yritysdemokratian vaaleissa. Tämä suhteuttaa sen, kuinka paljon valtaa äänillämme oikeasti on. Kaikesta huolimatta äänestävällä kansalla on yhä periaatteellinen oikeus päättää maamme politiikan suunnasta. Jos äänestämme keskustaa, kokoomusta, demareita, RKP:tä, kristillisdemokraatteja, luultavasti vihreitä ja persujakin, on turha odottaa, että yritysmalli puretaan. Se saattaa olla myös EU:n sisäinen sääntö, missä tapauksessa edes vasemmistoliiton äänestäminen ei auta asiaa. Vain kommunisteja, Ipua ja muita todellisia vaihtoehtoja äänestämällä teemme mahdolliseksi irtautua kokonaan nykyisen kurjistamispolitiikan kovasta ytimestä.

Mikä vielä pahempaa, edellä mainittu asia ei parhaassakaan tapauksessa ole selvä. Tiedonantajan tammikuun puolivälissä julkaisema artikkeli Isäntämaasopimuksella järkyttävät seuraukset osoittaa kiistämättömästi, että Naton kanssa solmittua isäntämaasopimusta ei tuotu eduskunnan käsittelyyn, koska se on yksiselitteisesti perustuslain vastainen. Asiaan luonnollisesti liittyy, että valtamedia on puhunut ja kirjoittanut sopimuksesta paljon paskaa yrittäen tahallisesti hämärtää ja jopa mitätöidä sen sisältöä kansalaisille. Koska eduskunnalla (jonka olisi periaatteessa ollut valvottava lainmukaisuutta) ei ollut mitään sananvaltaa isäntämaasopimusasiassa, sillä ei mahdollisesti olisi valtaa muissakaan kansainvälisissä sitoutumisasioissa (luoja, tai mikä lie, varjelkoon meitä TTIP-sopimukselta!). On täysin mahdollista, että jos Suomeen nyt tai myöhemmin saataisiin eduskunta, joka haluaisi kumota yritysmallin ja/tai irrottaa Suomen läntisistä poliittisista sidonnaisuuksistaan, yrityksen todellinen johto estäisi sen, ilmoittaisi sen olevan mahdotonta ja kenties jopa erottaisi koko eduskunnan.

Vallankumoukselta – tai tuholta – voi olla vaikea välttyä. Toivon viimeiseen asti, että ainakin verenvuodatukselta vältytään. Sitä ennen äänestetään Suomen eduskuntavaaleissa, viimeistään vaalipäivänä 19. huhtikuuta, ja tehdään se uskoen vilpittömästi muutokseen ja itseemme.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ettei totuus unohtuisi...

Suomen iltapäivälehtien ja vähän myös muun valtamedian mukaan Venäjä, tai presidentti Vladimir Putin, uhkailee länsimaita sodalla ja valtion sotilaallinen agenda on "ekspansiivinen". Jonkun Ulkopoliittisen instituutin idiootin mukaan Suomi on Venäjän naapurimaista erityisen haavoittuvassa asemassa, ja sen tähden Venäjä saattaisi hyvinkin suunnata sotilaallisen iskunsa Suomeen. Et cetera. Pälä pälä.

Mistä tässä kaikessa on oikeasti kysymys?

Yksinkertaisesti siitä, että Suomen valtamedia(n rahoittajat), Ulkopoliittinen instituutti, presidentti Niinistö, pääministeri Stubb, kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja valtaapitävät sikarikkaat haluavat Suomen Natoon. Käynnissä on kiero suunnitelma, jossa suomalaisille uskotellaan, että idässä on nyt paha uhka, jota vastaan on haettava turvaa Naton ja USA:n sylistä. Koska Putin on hullu, ei Venäjän kanssa voi sopia tai neuvotella ja siksi meidän on mukamas oltava vähän niinku hattuja eikä myssyjä, tiätsä. Et cetera, pälä pälä.

Sikäli, kun sodan uhka on teoriassa mahdollinen, se voi tapahtua vain antamalla ihmisten ymmärtää, että Venäjä on hyökännyt. Siksi Venäjä muka jatkuvasti loukkailee Suomen ja Baltian maiden ilmatilaa, että annetaan ymmärtää idän jättiläisen voivan milloin hyvänsä lennättää sotakoneitaan kauemmas länteen. Niinpä Nato on päästettävä isäntämaasopimuksen avulla vastahyökkäykseen. Tosiasiassa Venäjällä ei näytä olevan minkäänlaista tarvetta tai halua hyökätä länteen. Venäjä haluaa vain turvata rajansa, mikä on täysin ymmärrettävä tarve Nato-naapureiden ja siinä sivussa Naton kanssa flirttailevan Suomen huohottaessa niskaan.

Suomen iltapäivälehdet ynnä muut eivät kykene salaamaan totuutta kaikelta kansalta. Tyhmät kyllä menevät ansaan, niin kuin kautta historian ovat tyhmät menneet kaikkiin ansoihin. Kansan tuki se oli Hitlerilläkin. Kokoomuslaiset ja kokoomusmedia haluavat, että kaikki suomalaiset luulevat Venäjän hyökkäävän milloin hyvänsä ja laittavat siksi toivonsa Natoon. Mutta on paljon meitä, joihin valheet eivät mene täydestä. Emme suostu elämään harhassa. Emme luulottele turhia. Me tiedämme.

Parempaa uutta vuotta 2015!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kolme pientä puoluetta

Maanantaina 1. joulukuuta olin Vihreän Puolueen vetämänä organisoidussa kapakkapolitiikka-tilaisuudessa ravintola Kaksissa Kasvoissa Tampereella. Illan aiheena oli pienpuolueiden esittäytyminen. Mukana olivat PiraattipuolueItsenäisyyspuolue ja Suomen työväenpuolue. En tiedä, onko esittäytymistilaisuudelle luvassa kakkososa vuoden 2015 puolella. SKP, KTP ja Köyhien asialla voisivat olla kiinnostavia tapauksia, joskaan viimemainitulla ei liene ehdokkaita Pirkanmaalla.

Tilaisuus alkoi piraattien Tiina Malisen puheenvuorolla, josta jäi sympaattinen vaikutelma. Piraattien vaatimukset kansalaisiin kohdistetun kontrollin ja päätöksentekoon liittyvän salailun lopettamisesta ovat erittäin valideja. Puolueen ongelmana on liiallinen leimautuminen nuoren kaupunkilaiseliitin virtuaaliseen puuhasteluun, samoin kuin mielipiteettömyys monissa poliittisissa avainasioissa kuten Nato-kysymyksessä. Ainakin yksilötasolla tuli myös vaikutelma, että väittämät median valheista ja vääristelystä saavat piraattien suunnalla väheksyntää. Kokonaisuutena jäi kuitenkin tunne, että Maliselle ja piraateille voi hyvinkin olla käyttöä Suomen politiikassa – paitsi poliittis-ideologiselta perustalta, myös kannatusperustalta.

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen jatkoi toisenlaisella meiningillä. Sen enempää kiihkoilematta hän esitti laajamittaista kritiikkiä Suomen ja koko Länsi-Euroopan nykyistä poliittista, taloudellista ja tiedotuksellista järjestelmää kohtaan. Ipun "kansallisuusaatteen" Pesonen kytki enemmän Mahatma Gandhiin kuin stereotyyppiseen nationalismiin. Lisäksi hän tuntui pyrkivän kokoamaan yhteistä rintamaa Natoa, euroa ja Suomen EU-jäsenyyttä vastaan. Tosin Pesonen myönsi, että äänestäjäkunnalle voisi olla vaikeaa perustella yhteistyötä kommunismin ja sosialismin tahrittuja nimiä kantavien ryhmittymien kanssa. Itse en siis mahtuisi Ipun yhteistyökuvioon, eikä puolueen mielestäni välinearvoja itseisarvoina painottava poliittinen lähtökohtakaan innosta. On kuitenkin sanottava – huolimatta Pesosen artonybergmäisen jähmeästä habituksesta – että tämän tilaisuuden perusteella ipulaisilla svengaa. Paikalla oli useita puolueen jäseniä kuulijoina, ja kun he huusivat (!) itsenäisyyden todellisen merkityksen olevan vapaus ja ehdottivat koko puoluesysteemin hylkäämistä, tuntui siltä, että nyt Ipussa on imua. On valitettava tosiseikka, että kokemani perusteella esimerkiksi kommunisteilla ei tänä päivänä svengaa.

STP:n puheenjohtaja Juhani Tanski aloitti puheenvuoronsa ilmoittamalla, että hänen puolueensa ja Ipun ohjelmissa ei ole mitään mainittavaa eroa. Sen jälkeen seurasi sekava juttutuokio, jota häiritsi sekä Tanskin ja tamperelaisen STP-jäsenen Risto Koivulan keskinäinen höpötys asian vierestä että erään ipulaismiehen pitkä, enemmän Pesoselle kuin Tanskille suunnattu kyselyrupeama jälkimmäisen esittelyn ollessa vielä kesken. Joka tapauksessa tuntui, että siinä missä piraattien ja Ipun edustajat elivät ajassa, STP:n astuessa kehiin siirryttiin pienellä alkuviiveellä jonnekin entisaikaan, jossa oleellista on talvisodan taustat tai jonkun entisen professorin marxilaisuus. Esitystyylikin oli täysin erilainen – Malinen jutusteli puhekielisesti ja Pesonen vakavaan asiatyyliin, mutta molemmat malttoivat istua pöydän ääressä; sen sijaan Tanski nousi seisomaan, käveli seinustalle ja huojui levottomasti. Kolmesta kuullusta esityksestä tämä oli vähiten uskottava ja kiinnostusta herättävä, ja henkilötasollakaan STP:läiset eivät vakuuttaneet.

Niin ikävä kuin tämä onkin sanoa ääneen, kapakkapolitiikkailta paljasti, etten äänestäisi mitään näistä kolmesta puolueesta kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Suomen työväenpuolueen äänestämistä harkitsin jo kunnallisvaaleissa 2012, mutta päädyin luotettavampaan SKP:hen; ihmeitä täytyy sattua, että STP:n kasvot vielä peseytyisivät mielessäni. (Yksi sellainen ihme olisi valtakunnalliset yhteislistat SKP:n ja KTP:n kanssa.) Sitä surullisempaa on, että poliittinen agenda on silti vakuuttavampi STP:llä kuin yhdelläkään eduskuntapuolueella. Vasemmistoliitto tietysti puhuu paljon hyvää asiaa, mutta sen agenda tapaa korruptoitua oikeistoon päin aina, kun laaditaan poliittisia yhteistyökuvioita. Myös Ipu ja Piraattipuolue peittoavat seitsemän kahdeksasta eduskuntapuolueesta jo kättelyssä. Itse en niitä äänestäisi, sillä olen sosialisti ja kommunisti. Näen silti piraateissa hyvän vaihtoehdon heille, joihin vetoaa sananvapauden, yksityisyydensuojan ja hallinnon läpinäkyvyyden aate – ja Itsenäisyyspuolueessa heille, joihin vetoaa valtiotasoinen irtautuminen ylikansallisen talous- ja rahaeliitin käskyvallasta. Muistetaan myös, että kaikki kolme puoluetta vastustavat selkeästi TTIP-sopimusta, jota nykyiset vallanpitäjämme ovat kokoomuksen johdolla ajamassa Suomeen ja Eurooppaan.

Pienpuolueet eivät edusta paratiisia, mutta sentään jotakin. Parhaimmillaan heissä on toimivaa muutosvoimaa.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tampere, korruption ihmemaa

Kirjoitin Suomesta salakavalan korruptoituneena maana jo marraskuussa 2012. Se hallinnollinen pläntti Suomea, jossa satun asumaan nykyiselläni, on nimeltään Tampere. Vaikka synnyinkaupungissani Oulussa on välillä melkein pistetty paremmaksi (mikäli asia kiinnostaa, tee nettihaku sanayhdistelmällä "kallioparkki + Arina"), on Tampere valitettavan erinomainen esimerkki siitä, missä ja miten korruptoituneessa Suomessa mennään.

Hämpin parkki (P-Hämppi) on 64 miljoonaa euroa maksanut pysäköintiluola Tampereen keskustan itäpuoliskolla. Se avattiin syksyllä 2012. Pysäköintipaikkoja luolassa on 972. Vaikka Hämpin parkki kohtasi suureellisena ja kalliina projektina kansalaisten vastustusta ja ihmettelyä, se runnottiin läpi kaupungin päätöksentekokoneistossa erinomaisena ratkaisuna Tampereen pysäköintiongelmiin. Mikä on lopputulos? Hämpin parkin käyttöaste oli pitkään vaivaiset kymmenen prosenttia, ja keskustassa liikkuville autoilijoille on jaeltu kampanjaluontoisesti ilmaisia pysäköintilippuja Hämppiin. Nyt Finnpark mainostaa nettisivuillaan, että Hämpin käyttöaste on noussut 70 % viime vuodesta. Ei tarvita suurta laskupäätä (vrt. Erkki Liikanen) ymmärtämään, että 70 prosentin nousu kymmenestä prosentista tekee yhteensä 17 %.

On siis päivänselvää, että Hämpin parkki on epäonnistunut projekti. Siitä huolimatta Finnparkin nettisivu ja Tampereen kaupungin tiedotuslehti kohkaavat jo menemään seuraavan projektin kimpussa. Tampereen keskustan länsiosaan suunnitellaan nimittäin uutta pysäköintiluolaa eli Kunkun parkkia. Siis todellakin herätys: vaikka lapsikin tajuaa Hämpin parkin turhaksi ja epäonnistuneeksi hankkeeksi, samalle alueelle runnotaan väkisin toista samanlaista turhuutta ja epäonnistumista. Tällainen ei voi toteuttaa millään lailla demokratiaa tai kansan tahtoa – sen enempää kuin tervettä järkeäkään. Niinpä hankkeelle on oltava jokin muu syy. Osan tästä kattaa Tampereen kaupunginjohdon megalomaaninen Viiden tähden keskusta -kehittämisprojekti, mutta sitä itseäänkään ei selitä kansan tahto tai terve järki. Rakennus- ja louhintabisneksen näkökohdat sekä muu bisneskorruptio tulevat esiin väistämättä, sanoipa hankelobbari mitä hyvänsä.

Vihertävästi ja humaanisti tiedostavalle kansalle osataan kyllä selittää, että Hämpin ja Kunkun parkkien myötävaikutuksella saadaan Hämeenkadusta tehdyksi joukkoliikennekatu. Näin on kadun itäpäässä jo tehtykin. On kuitenkin huomioitava, että Hämeenkadun itäpään yksityisautoilukiellosta huolimatta Hämpin parkin käyttöaste on reippaasti alle 20 prosenttia. Joukkoliikennekatu on siis toteutettu ilman ratkaisevia muutoksia kaupunkilaisten pysäköintikäyttäytymisessä. Samoin käy tulevaisuudessa länsipuolella, mikäli Kunkun parkki tosiaan rakennetaan. Tässä kohdassa vihertävästi ja humaanisti tiedostava kansa huomaa, että joukkoliikennekadun toteutus ei tarvitse apuvälineekseen pysäköintiluolaa – ja kun asiaa tarkastelee loogisesti, niin kyseessähän on kaksi toisilleen vastakkaista ideaa! Pysäköintiluolat vetoavat yksityisautoilijoihin ja vetävät heitä puoleensa; mikäli yksityisautoiluun satsataan, joukkoliikenteen merkitys pienenee. Joukkoliikennekadut taas vetoavat niihin, joilla ei ole autoa tai jotka eivät halua tulla keskustaan yksityisautolla. Mihin pysäköintiluolia siinä tapauksessa tarvitaan?

Edelleen vihertävästi ja humaanisti tiedostavalle kansalle osataan muistuttaa, että Tampereen raitiovaunuhanke etenee samassa tahdissa parkkiluola- ja joukkoliikennekatu-hankkeiden kanssa. Erään nettikirjoittajan mukaan ratikan jatkosuunnitteluun siirtyminen "tarkoittaa käytännössä katsoen toteuttamispäätöstä". Voi olla, että ratikka toteutuu, mutta sillä ei liene samanlaista korruptiotukea kuin parkkiluolahankkeilla: sen avulla ei voi louhia samoissa mitoissa rahaa. Niinpä se kohdannee piilorakenteellista vastustusta siellä, missä parkkiluolahankkeet ovat kohdanneet piilorakenteellista kannatusta. Lisäksi ratikkasuunnitelmassa on jotain outoa. Esimerkiksi kaupunginvaltuusto runnoi ratikkalinjan kulkureitiksi Paasikiventien, vaikka kansalaiset halusivat ratikan Pispalan valtatielle ja asiasta kerättiin jopa julkisia adresseja. Paasikiventien varressa asuu vain minimaalinen murto-osa Pispalan suunnan asukkaista. Koska ratikan käyttöastearviot näyttivät ylimitoitetuilta jo ennen reittilinjausta, voi olla, että ratikan käyttöaste jää näyttävästi tavoitteesta. Ja kun kyse on leimallisen "vihervasemmistolaisesta" hankkeesta (itse asiassa vihreät on viekoiteltu ratikkalupauksilla monen yksityisautomyönteisen hankkeen tueksi Tampereella), voivat oikeistolaiset näin ollen ilkkua, että samalla lailla "vihervasemmalla" kuin oikeallakin tehdään virhearvioita. Mielikuvituksellisin salaliittoteoria voisi väittää, että ratikkaa ajetaan samasta tahallisesta, tietoisesta ja tarkoituksellisesta syystä kuin muitakin liikenteen rahasyöppöhankkeita: sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuurisektorin käytettäväksi jää budjetista lopputuloksena niin vähän rahaa, että ne on "pakko" oikeistolaisen ideologian mukaisesti yksityistää.

Ennen Kunkun parkkia ja Hämpin parkin jälkeen on Tampereella tietysti toteutettu se kaikkein legendaarisin liikenteen rahasyöppöhanke eli Rantaväylän tunneli. Sitä louhitaan parhaillaan. Hankkeen budjetiksi laskettiin alun perin 120 ja myöhemmin 140 miljoonaa euroa, mikä kohonnee vielä huomattavasti. Kansalaisadressi keräsi vuonna 2009 lähes 9000 nimeä tunnelia vastaan, mikä riittäisi viemään kansanäänestyksen kaupunginvaltuustoon, mutta silloinen enemmistöltään tunnelimyönteinen valtuusto päätti, ettei äänestystä järjestetä. Sama valtuusto teki keväällä 2012 päätöksen tunnelin rakentamisesta. Seuraavana syksynä äänestäjät kuitenkin äänestivät Tampereen valtuustoon tunnelin vastustajien enemmistön. Tunnelihanke meni uuteen käsittelyyn, jossa hankkeen ennakoitiin kaatuvan. Viime hetkellä kuitenkin neljä SDP:n naispuolista valtuutettua kääntyi mystisesti Rantaväylän tunnelin kannattajiksi. Tätä on Tampereella paljon spekuloitu, ja vaikka itse valtuutetut ovat kommentoineet lähinnä jotakin naiivia tyyliin "lobbausta on tapahtunut molemmin puolin", täytyy olla totaalinen imbesilli, ellei tunnista tätä korruptiotapaukseksi. Kun äänestys sitten päättyi kuvaavin 36–31-lukemin tunnelin hyväksi, hankkeen toteutus aloitettiin välittömästi. Näin ei olisi käynyt, ellei louhimisbisnes olisi odottanut valmiina lähtölaukausta. Se tiesi jo kauan etukäteen, kuinka äänestyksessä tulisi käymään.

Liikennehankkeiden lisäksi Tampereella on koko ajan käynnissä suureellisia rakennushankkeita. Rautatieaseman itäpuolelle pystytettiin tornihotelli, jossa on pilvenpiirtäjämäisesti 25 maanpäällistä kerrosta ja korkeutta lähes 90 metriä. En tunne yhtään ihmistä, jonka mielestä tornihotelli ei olisi Tampereen rumin rakennus. Pyhäjärven rannalla Tammerkosken länsipuolella sijaitseva Eteläpuisto taas on suunniteltu rakennettavaksi täyteen kovan rahan asuntoja, vaikka kansalaiset jälleen kerran vastustavat. On selvää, että tavallinen tamperelainen menettää hankkeen toteutuessa lisää yhteismaata – puistoalue, jossa on pidetty muun muassa Sauna Open Air -festivaaleja ja Sirkus Finlandian esitykset, muuttuu rikkaan kansanosan yksityisomaisuudeksi. Kaiken lisäksi hieman Kunkun parkkia mukaillen Eteläpuistolle on olemassa ennakkotapaus kosken itäpuolella. Ratinan kovan rahan asuntoja lojui nimittäin viime vuosikymmenen lopun laman puhjettua pitkän aikaa keskeneräisinä tai tyhjillään. Sellainenko on kannattavaa toimintaa? Nythän kaikki talousennusteet osoittavat jälleen miinusta – käsittääkseni vielä pahemmin kuin vuonna 2008.

Tampereen kaupungin tiedotuslehdessä kokoomuslainen pormestari Anna-Kaisa Ikonen julistaa näyttävästi, että edessä on tiukan talouden vuosi. Suurimpana yksittäisenä investointiprojektina lehti mainitsee Rantaväylän tunnelin, mutta Ikonen puhuu vain sote- ja rakenneuudistuksista. Epätarkalle ja kritiikittömälle lukijalle jää vaikutelma, että nimenomaan edellä mainitsemani sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuuritoimet ovat kaupungin talouden rahasyöppöjä, joista täytyy karsia. Toisaalta tarkempi lukija huomaa (sen lisäksi, että "uudistukset" vievät aina sinänsä rahaa), että vuoden 2015 painopistealueiksi on määritelty "ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja liikunta". Myös "ikäihmisten kotona asumista tukevat palvelut" on mainittu. Tampere siis rahoittaa toimenpiteitä, joilla entistä kunnallista ja yhteiskunnallista sosiaali- ja terveysjärjestelmää puretaan. Tämä on suorastaan linjassa sen kanssa, mitä yllä ehdotin "mielikuvituksellisimpana salaliittoteoriana".

Bisnesvalta, jolle Tampereen kokoomusvetoinen järjestelmä on korruptoitunut, vaatii rahaa bisneshankkeisiin ja säästöjä kaikkialta muualta. Tämä on muistettava joka ikinen kerta, kun Tampereella (ja kaikissa samankaltaisissa kunnissa) esitetään lisäsäästöjä.

Myös liittyen Pispalaan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Käsitteiden vääristelystä

Ajauduin tuossa kesemmällä Twitterissä yllättävään keskusteluun. Muuan henkilö, joka oli eräästä tärkeästä poliittisesta kysymyksestä samaa mieltä kuin minä, paljastui muutoin oikeistolaiseksi. Siinä ei vielä ole mitään ihmeellistä. Omituista oli se, kuinka hän argumentoi näkemyksiään. Hänen suhteensa nykysuomalaiseen yhteiskuntaan oli lähes yhtä kriittinen kuin minun, mutta hän liitti sen miltei päinvastaiseen kehykseen. Suurten yhtiöiden saneluvalta, jota valtiojärjestelmä myötäilee, ei ollut hänelle kapitalismia lainkaan, sillä kapitalismi on kuulemma täysin vapaata. Sen sijaan hän painotti valtion ohjailua, ja koska valtio on leikissä mukana, lopputuloksella on jotakin tekemistä sosialismin kanssa. Todellakin, tämä kanssakeskustelijani oli sitä mieltä, että nykyinen suuryhtiöiden ja ison rahan valta ei ole kapitalismia vaan sijoittuu jonnekin sosialismin ja fasismin välimaastoon.

Sosialismin käsite on viime aikoina ollut muutoinkin vääristynyt. Eräässä toisessa nettikeskustelussa kaksi vasemmistoaktiivia yltyi väittelemään käsitteen sisällöstä. Luulisi vasemmistolaisten pitävän sosialismia positiivisena tavoitteena, mutta toisen keskustelijan mukaan käsitteestä oli syytä luopua, sillä siitä tulee mieleen kaikkea negatiivista. Hänkin korosti valtion mahtiasemaa ja lisäksi työn palvomista itseisarvona. Jälkimmäinen ei tietysti liity asiaan mitenkään. On totta, että sosialismin oppihistoriassa on uskottu hyvän valtion mahdollisuuteen – eikä siinä ole minusta sinänsä vieläkään mitään pahaa. Täytyy silti muistaa, että esimerkiksi osuuskuntatoiminta edustaa vähintään yhtä oleellisesti sosialismin ideaa kuin valtio. Sosialismi ei siis ole yhtä kuin valtiollisuus tai valtioaate. Tuontapaiset käsitykset ja väitteet ovat vääristyneitä, elleivät suorastaan tahallaan vääristettyjä.

Ison rahan systeemin nimittäminen sosialismiksi ei ole edes mikään ääritapaus. Nettihaku johdatti minut eräänä päivänä vahingossa Hommaforum-linkkiin, jossa kokoomuspuoluetta kutsuttiin "korporaatiokommunistiseksi". Voi pyhä jysäys. Nyt suuryhtiöiden valta ei enää ollut kapitalismia, fasismia eikä edes sosialismia, vaan peräti kommunismia. Muistaako joku vielä George Orwellin kirjan Vuonna 1984?

Oma lukunsa on korporaation tai korporatismin käsite, joka usein liitetään suuryhtiöihin ja niiden valtaan. Amerikanenglannissa sana corporation tarkoittaa yleisesti yritystä, yhdistystä tai kunnallishallintoa. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa korporaatio on Wikipedian mukaan yhdistys, joka on "lailla tai asetuksella järjestetty erityistä tarkoitusta varten" – esimerkiksi yliopiston ylioppilaskunta tai työntekijöiden tai työnantajien etujärjestö. Tämän mukaan SAK ja EK ovat korporaatioita, mutta Nordea ja Microsoft eivät ole. Tosin Wikipedia tunnustaa myös, että sanaa käytetään yrittäjähenkisten ihmisten puheenvuoroissa hallinnollisesti byrokraattisista suuryrityksistä, joissa "työntekijän yksilölliset taidot ja kyvyt pyritään hukuttamaan organisaation ns. harmaaseen massaan". Korporatismin Wikipedia yhdistää ensisijaisesti Mussolinin Italiaan ja Francon Espanjaan, joissa ammattikuntiin kuuluminen oli työntekijöille pakollista ja ne myös käyttivät valtaa. Jos korporaation merkitykseksi ymmärretään jenkkiläinen 'corporation' tai lähtökohdaksi yrittäjämielisten palopuheet, voi nykysuomalaista systeemiä nimittää korporatismiksi, mutta nimenomaan siinä tapauksessa mukana ei ole sosialismin – saati kommunismin – vivahdettakaan.

Kun tuo Hommaforum tuli mainituksi, muistetaanpa yksi termi, jonka persuilijat ja valitettavasti monet muutkin nyky-Suomessa vääristävät. Se on tietysti feminismi. Lukemattomat miehet inttävät nettikeskusteluissa kivenkovaan, että feminismi tarkoittaa sekä naisvaltaa että naisten miehistämistä. Kuitenkin feminismin oppihistoria korostaa täysin yksiselitteisesti sukupuolista tasa-arvoa eikä kenenkään valtaa. (Itse asiassa feminismin oppihistoriasta löytyy paljon dekonstruktion eli [sosiaalisten] rakenteiden purkamisen ideoita.) Käsitys naisten miehistämisestä on sitäkin älyttömämpi. Sanaa 'feminism' on nimittäin vanhastaan käytetty myös naisellisuuden (tai naismaisuuden) merkityksessä. Konservatiivimiehet haikailevat vanhanaikaisen, klassisesti naisellisen naisen perään ja syyttävät feministejä sen myytin katoamisesta perustellen usein asiaansa pehmeillä arvoilla. Ottaisivatko nämä miehet feminismin opit "onkeensa" ja oivaltaisivat, että pehmeitä, klassisesti naisellisia arvoja voivat yhteiskunnassa toteuttaa myös he itse – miehet – eivätkä vain heidän patriarkaalisesta käskystään naiset?

Purettuani hieman feminismin ja korporaation käsitteitä voisin lopuksi purkaa myös muita tässä tekstissä käytettyjä termejä alkutekijöihinsä:
• Kapitalismi –> capital-ism –> pääomaan perustuva järjestelmä. Kapitalismia ei siis ole ainoastaan 100 % vapaa markkinatalous, vaan kaikki pääomien kasvattamiseen – marxilaisittain voiton maksimointiin – pohjautuva toiminta. On olemassa myös valtiokapitalismia sekä korporaatiokapitalismia, mitä korporaatio-sanalla ikinä tarkoitetaankin.
• Sosialismi –> social-ism –> yhteistoiminta-aate, yhteiskunnallisuusaate, toisaalta tällaisiin aatteisiin pohjautuva järjestelmä. Valtio ilman yhteistoiminnallisia ideoita, yhteisvastuuperiaatetta, käsitystä yhteiskunnasta kokonaisuutena ja yhteisöllisiä tai yhteiskunnallisia omistussuhteita ei ole sosialistinen yksikkö.
• Kommunismi –> commune-ism –> yhteisyysaate ja yhteisyyteen pohjautuva järjestelmä. Yksityisen rahan (tai yksityisomistuksen) ja kommunismin yhdistelmä on käsitteellisesti mahdoton. Käsitteellä ei lisäksi ole suoraa yhteyttä totalitarismiin, vaan yhteys löytyy ainoastaan yhteiskuntahistoriasta ja välivaiheen muodossa oppihistoriasta.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sosiaalisen median paradoksi

Oletetaan, että on olemassa iso paha valtamedia, joka puhuu asioista puppua ja vieläpä tavalla, joka vahingoittaa yhteiskuntaa ja uhkaa rauhaa. On myös olemassa joukko ihmisiä, jotka näkevät valheiden läpi ja oivaltavat yhteiskunnan kehittyvän parempaan suuntaan, jos yhteiskunnan jäsenille paljastetaan totuus. Useimmiten nämä ihmiset haluavat myös purkaa valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien oikeistolaisten rahapiirien vallan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media, jonka sisältöä eivät sanele rahapiirit eivätkä mediatalot, vaan itse sosiaalisen median käyttäjät.

Mitä edellä mainitun kriittisen ihmisjoukon voi olettaa tässä tilanteessa tekevän? Epäilemättä he syöttävät sosiaaliseen mediaan mahdollisimman paljon sisältöä, joka pyrkii kumoamaan ison pahan valtamedian valheet. Epäilemättä he haluavat paljastaa totuuden kaikkien nähtäville, ja useimmiten he pyrkivät toiminnallaan valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien rahapiirien vallan purkamiseen. Sen vähemmän pyyteettömiä tarkoitusperiä heillä tuskin on – lukuun ottamatta muutamien satunnaisten ihmisten yksilötasoista haihattelua, joka on kuitenkin vielä yleisempää valtamediaa seuraavassa ryhmässä.

On tietysti aivan selvää, että tilanteen kehittyessä tähän asti kuvattuun suuntaan valtamedia varustautuu vastahyökkäykseen. Aiemmin se on jo pyrkinyt vaihtoehtomedian haltuunottoon havaittuaan, että omassa maassa toimii vaihtoehtoisia medioita, jotka haastavat valtamedian esittämät "totuudet" ja joita myös osa sosiaalisen median käyttäjistä väistämättä seuraa. Oletetaan edelleen, että on jokin yksi iso ajankohtainen kysymys, johon valtamedian puppupuhe ja kriittisen ihmisjoukon totuusmissio tiivistyvät juuri nyt. Tähän kysymykseen liittyy oleellisesti naapurivaltio, jonka kanssa ylläpidettävää rauhaa kriittinen ihmisjoukko kokee valtamedian sekä sen tukemien, sodittelusta hyötyvien rahapiirien uhkaavan. Niinpä jälkimmäiset syöttävät mediaan – ja aivan erityisesti sosiaaliseen mediaan – meemin, jonka mukaan edellisten joukossa vaikuttaa naapurivaltion rahoittamia ja kouluttamia "trolleja". Ja vaikkei "vihollinen" antaisikaan oppia tai maksua kaikille kriittisille, nämäkin on kaapattu osaksi sen "informaatiohyökkäystä". Tässä valtamedian informaatiohyökkäyksessä sivuutetaan täysin, että samat kriittiset levittävät näkemystään totuudesta myös lukemattomissa muissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, joista valtamedia puhuu puppua.

Jälleen on varsin ymmärrettävää, että kritiikitön massa, joka lukee iltapäivälehtiä ja katsoo tosi-tv:tä ja jota ei ole opetettu ajattelemaan itse, nielee väitteen trolleista ja informaatiohyökkäyksestä aika lailla sellaisenaan. Kritiikitön massa myös levittää asiaan liittyviä valtamedia-artikkeleita sosiaalisessa mediassa sen kummemmin ajattelematta. Aiempaa vaihtoehtomedioihin kohdistunutta kritiikkiä se ei ole edes huomannut, sillä kritiikitön massa ei seuraa vaihtoehtomedioita. Sosiaalinen media siis moninkertaistaa huomion, jota annetaan sellaiselle informaatiolle, joka saa eniten huomiota ilman sosiaalista mediaakin. Vaihtoehtoinen informaatio, joka ei saa huomiota ilman sosiaalista mediaa, saa sosiaalisessa mediassa huomiota ensisijaisesti niiltä kriittisiltä, jotka etsisivät vaihtoehtoista tietoa siinäkin tapauksessa ettei sosiaalista mediaa olisi olemassakaan. Moni taiteen ja kulttuurin toimija on innoissaan huomatessaan, että sosiaalinen media antaa näkyvyyttä omalle taiteelle ja kulttuurille – kotisivujen, jotka vain harvat ja valitut löytävät, sijaan massafoorumilla, josta tuhannet ihmiset voivat sen löytää. Tätä taustaa vasten on järkytys havaita, että säännöllisesti esiintyvällä oman kaveripiirin bändillä on Twitterissä parikymmentä seuraajaa ja Arttu Wiskarilla 12 000.

Palataan aiempaan media-asetelmaan. Näyttää siltä, että kriittisen joukon ja kritiikittömän massan väliin jää massoittain sosiaalisen median käyttäjiä. Heillä on eväät vastaanottaa vaihtoehtoväen kritiikki ja ajatella asioita itse. He ovat myös noteeranneet valtamediassa esitetyn vaihtoehtomediakritiikin, sillä vaihtoehtomediat ovat ihan eri lailla heidän elämismaailmaansa kuin kritiikittömän massan. Käytän tästä ryhmästä nimeä "kriittinen" massa. Lainausmerkkejä selittää muun muassa se, että tämä ihmisryhmä on vastoin edellytyksiään useammin yhtynyt valtamedian esittämään vaihtoehtomediakritiikkiin kuin lähtenyt sitä itse kritisoimaan. Puhe "trolleista" ja "informaatiohyökkäyksestä" vastaanotetaan varauksellisesti, mutta myös kriittinen joukko saa vaihtoehtototuuksineen vähintään samankokoisen varausmerkin ylleen. Niin oudolta kuin se voi tuntua, "kriittinen" massa katsoo kriittisen joukon sodittelevan ja vahingoittavan yhteiskuntaa enemmän kuin pyrkivän totuuksia paljastamalla auttamaan yhteiskuntaa kehittymään parempaan suuntaan. "Kriittinen" massa voi toki nähdä valtamediankin yhteiskunnan vahingoittamisen, sodittelun ja useassa tapauksessa myös valheet. Sen tekoskeptiseen näkemykseen kritiikistä ei kuitenkaan sovi, että kriittinen joukko, jolla on totuusmissio, voi pysyä yhtään sen enempää totuudessa kuin valtamedia ja oikeistolaiset rahapiirit – siitä huolimatta, että monissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä "massa" ja joukko pitävät yhtä. Näin ollen kriittinen joukko herättää "kriittisessä" massassa niin voimakkaan vastareaktion, että se hylkää koko vaihtoehtoinformaation ja pidättäytyy valtamedian disinformaatiossa, jota se tekoskeptisesti kritisoiden levittää sosiaalisessa mediassa auttaen sen saaman huomion moninkertaistumista.

Tämä blogiteksti on nyt ollut sellaista meta- tai parasosiologista jorinaa, että kirjoittajaakin hirvittää. Epäselvä allekirjoitus vaatii usein seurakseen nimen selvennyksen, joten tähän loppuun on paikallaan liittää asiasisällön selvennys. Pyrin sanomaan, että sosiaalinen media antaa meille kuvitelman, että kaikki informaatio on tasa-arvoista. Silti se antaa valtamedialle mahdollisuuden vahvistaa haluamansa informaation mahtia niissäkin kansanryhmissä, jotka ovat kriittisiä sitä tukevia oikeistolaisia rahapiirejä kohtaan. Summa summarum: sosiaalinen media on hyväksytty huijaus – paitsi, jos kriittinen massa eräänä päivänä ottaa vaihtoehtoinformaation todesta.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Voi noita vainoja!

Moni moderni pohjoiseurooppalainen pitää 1500–1700-luvun noitavainoja häpeäpilkkuna protestanttisen maailman historiassa. Ruotsin valtakuntaan kuuluneessa Suomessakin tuomittiin kiihkeimpänä noitavainoaikana vuosien 1650 ja 1690 välillä kahdeksisenkymmentä ihmistä noituudesta kuolemaan ja kokonaisuudessaan noitaoikeudenkäyntejä oli vainokaudella yli 1500. Miksi näin tapahtui? Suomessa oli joitakin omia paikallisia syitä vainoihin, ja lisäksi koko Ruotsia koskettanut luterilainen puhdasoppisuus vaati tiukkoja otteita usein kirkollisen ja maallisen vallan yhteistoiminnan avulla. Vielä Pohjolaa pahempia noitavainoja järjestettiin kuitenkin mm. Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä, missä protestantit ja katolinen kirkko joutuivat kilpailemaan ihmisten sieluista. Yhteistä koko varsinaiselle noitavainoalueelle oli protestantismin tai sen läheisen vaikutuksen ohella yhteiskunnallinen murros, jossa rikkaat tulivat rikkaammiksi kuin koskaan ennen sotien, liikakansoituksen ja katovuosien koskettaessa pahoin yhteiskunnan köyhiä.

Nykyihmiset mieltävät "noitavainojen" käsitteen merkityksen niinpäin, että noitia vainottiin, ts. ihmisiä epäiltiin noituudesta ja sen tähden vainottiin. Noitavainoaikana ihmiset kuitenkin näkivät asian päinvastoin: he olivat itse noitien vainoamia. Vaikka nykyisin tavataan ajatella, että vainojen taustalla olivat pahansuovat vanhan ajan vallanpitäjät, eivät aikalaiset nähneet asiaa niin vaan pikemminkin kansa itse vaati enemmän ja kovempia tuomioita noitina pitämilleen ihmisille. Ajatus epäilyttävien ihmisten noituudesta on varmasti lähtöisin valtapiireistä, mutta 1600-luvun aatelisille noitavainot näyttävät olleen EVVK-asia. Heitä asia ei koskettanut, he olivat turvassa. Tyhmä köyhä kansa vain ahdisteli omia siskojaan ja veljiään eikä taatusti enää yhdistynyt nuijasotaan.

Kun saapuu nykyistä viisaampi ja rauhanomaisempi aikakausi, voidaan 2010-luvun puolivälin vuosista muistaa Venäjä-trollien vainot esimerkkinä nyky-yhteiskunnan ja erityisesti sen vallanpitäjien julmuudesta. Mutta kuten tyhmä kansa noitavainoaikana, ei vuoden 2014 tyhmä kansa ymmärrä vainoavansa omia siskojaan ja veljiään trolliudesta vaan sen sijaan kuvittelevat, että Venäjä-trollit itse vainoavat heitä. Tämä trollivainomeemi on ojennettu heille ylhäältäpäin – sen on tehnyt valtamedia, joka on vallanpitäjä – mutta itse vainoja ylläpitävät ihan muut kuin yhteiskunnan ylin kasti. Rahavallanpitäjille trolliasia näyttää olevan EVVK. He ovat turvassa sekä vainoilta että niiden välillisiltä vaikutuksilta, jotka koskettaisivat pahoin yhteiskunnan köyhiä. Nyt köyhät ahdistelevat toisiaan eivätkä taatusti yhdisty vallankumoukseen.

Oliko noitavainoaikana todella noitia? Todennäköisin vastaus kysymykseen on "ei". Jos silloin kuitenkin eli muutama noituutta harjoittanut ihminen, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Noitavainottomana aikana on mahdollista nähdä, ettei noituus itsessään ole pahuutta vaan edustaa hengellistä toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin – jos ylipäänsä mihinkään. Toisaalta "noitien" vainoaminen aina kuolemantuomioihin asti on helpompaa nähdä pahuutena.

Onko nyt trollivainoaikana todella Venäjä-trolleja? Todennäköisin vastaus kysymykseen on jälleen "ei". Sosiaalisesta mediasta ei löydy merkkiäkään siitä, että vainoojien väittämiä koulutettuja tai maksettuja Venäjä-mielisiä disinformoijia todella vaikuttaisi Suomessa tai käytännössä muuallakaan. Jos heitä vastoin ymmärrystäni kuitenkin muutama löytyy, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Trollivainottomana aikana olisi mahdollista nähdä, ettei Venäjä-trollaus itsessään ole pahuutta vaan edustaa poliittista toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin. Valtamedia on täynnä koulutettuja ja maksettuja länsimielisiä disinformoijia, joten Venäjä-trollaus voidaan hyväksyä jo tasapuolisuuden nimissä. Toisaalta "Venäjä-trollien" vainoaminen aina sosiaaliseen lynkkaukseen asti on helpompaa nähdä pahuutena. Niin kuin noitavainoaikana syytetyiksi joutui pahojen velhojen sijaan ihan tavallista kansaa, myös nykyisin on syytettynä Venäjä-trollien sijaan tavallista kansaa – työttömiä, opiskelijoita, duunareita ja keskiluokkaa.

Herätys, kansa! Mitään Venäjän informaatiohyökkäystä ei ole tapahtunut. Mikään trolli ei vainoa meitä. Sen sijaan vallanpitäjät ovat jälleen kerran näennäisen välinpitämättöminä huijanneet meidät toistemme ja keksityn vihollisen kimppuun.