tiistai 27. tammikuuta 2015

Haistakaa nyt vittu jo paska

Nyt on tiedossa suoristetut sanat. Tähän lajityyppiin en halua asettua enkä jumiutua, mutta tahdon ilmaista tällä kirjoituksellani, millaisia ajatuksia meillä kokoomuksen, oikeiston, suurpääomapellejen, oikeistomediapomojen ja muiden yhtyneiden alistajien & riistäjien & hyväksikäyttäjien vastustajilla aina välillä ihan oikeasti liikkuu pääkopassamme.

Tämä artikkeli on suunnattu sille pienehkölle ihmisryhmälle, jonka syytä tavalla tai toisella ovat kaikki nykyihmisten todelliset ongelmat. Kaikki.

Teidän (puhuttelen nyt poliittista oikeistoa, suurpääomapellejä, oikeistomediapomoja ynnä muita riistäjä-hyväksikäyttäjiä) syytänne on yhtä lailla se, että köyhissä maissa nähdään nälkää ja leikki-ikäiset lapset joutuvat töihin, se, että rikkaissa maissa hukutaan mielenterveysongelmiin ja elintasosairauksiin, kuin sekin, että riitaisissa maissa soditaan ja tuhotaan ihmisarvoisen elämän perusedellytykset. Te tiedätte sen pohjimmiltanne itsekin. Se tietoisuus vain on helppo tukahduttaa kaikella sillä paskalla, mitä voitte rikkauksillanne ostaa ja luoda muka itsellenne miellyttävän, tunnottoman olon.

Se, että maassa A on edellytyksiä riittävään toimeentuloon joka ikiselle, mutta rikkaudet kulkeutuvat teille ja teidän kavereillenne pohjoiseen ja länteen – lukuun ottamatta niitä kipumiljoonia, joiden annatte jäädä A-maan korruptoituneelle sikariportaalle – on teidän syytänne. Ihan oikeasti.

Se, että maassa B on edellytyksiä hyvään toimeentuloon joka ikiselle, mutta kaikki menee päin helvettiä vuosikymmenestä toiseen jatkuvien sotien ja terrorismin vuoksi, on teidän syytänne. Ihan oikeasti. B-maan riitoihin, joka ainoaan, ovat aina sotkeutuneet lännen ja pohjoisen raha- ja valtapiirit. Siis te.

Se, että maassa C on edellytyksiä erinomaiseen toimeentuloon joka ikiselle, mutta miljoonille annetaan vain nipin napin riittävä toimeentulo, mistä heillä ei ole voimia nauttia, etenkin kun heitä rasitetaan tuhansilla neuroottisilla oheisvaatimuksilla ja syyllisyydellä, ja kaiken huipuksi huiputatte heidät oman valtanne takaajiksi (ja nauraa hekotatte päälle), on kaikki teidän syytänne. Ihan vitun oikeasti.

Se, että täällä C-ryhmän maissa tavalliset ihmiset syyllistävät toisiaan, katkeroituvat toisiaan kohtaan ja tietysti pelkäävät toisiaan, on teidän syytänne. Ihan saatanan oikeasti. Pöllin idean nettimeemistä: kuvitellaan lautanen, jolla on 12 keksiä, ja pöydän äärellä pomo, keskipalkkainen työläinen sekä köyhä työtön tai sairaseläkeläinen. Pomo vohkii itselleen 11 keksiä ja uskottelee keskipalkkaiselle työläiselle, että tuo köyhä tuossa aikoo viedä sinulta tämän ainoan keksin. Tiedätte itsekin, että te olette pöydässä se kieroutunut, julma, sadistinen, häikäilemätön psykopaattipomo.

Uhkia te osaatte esitellä. Teillä on käytössänne mahtava valtamedia, johon kusetatte tavallista kansaa uskomaan. Te osaatte kusettaa. Voi veljet, kun olettekin siinä hyviä. Te kusetatte, että anarkistit ovat uhka. Venäjä on uhka. Syriza on uhka. "Trollit" ovat uhka. Vasemmisto on uhka. EU-kriitikot, Nato-kriitikot, eurokriitikot ovat uhka. Hakkerit ja wikileaksit ovat uhka. Toisinajattelijat ovat uhka.

Ettekö te tajua, no tajuatte tietysti, mutta ettekö te nyt jumalauta vieläkään suostu myöntämään, että ainoa uhka olette te itse sekä teidän kaverinne ja turvaverkkonne – oikeisto (kokoomus), työnantajamafia (EK), propagandakoneisto (valtamedia), sotakoneisto (Nato), oma julkinen valtakoneisto (Suomen hallitus, EU), teille mieleiset valtakoneistot vallankäytön sisällöstä ja muodosta riippumatta (USA:n hallinto, Ukrainan nykyhallinto) sekä viime kädessä itse pääjumala eli Iso Raha?

Me haluaisimme ihan oikeasti vain elää rauhassa. Että aurinko paistaisi, linnut laulaisivat, kukat kukkisivat ja meillä olisi mielekästä tekemistä, syötävää, lämmin koti tarvittaessa, seuraa toisista ihmisistä tarvittaessa. "Meillä" tarkoitan tässä ihmisten ylivoimaista enemmistöä. "Meihin" sisältyy myös täsmällisempi me, siis me toisinajattelijat. Me kuulumme meihin, me emme ole uhka meille. Minä nyt tietysti olen sangen epäilyttävä hyypiö, mutta valtaosa toisinajattelijoista on fiksuja ja aika hyviäkin ihmisiä, jotka vain ovat tulleet ajatelleeksi asioita.

Te olette erikseen. Te olette uhka meille. Itse asiassa te olette uhka itsellennekin, sillä hävitätte maapallolta elämän edellytyksiä kilpaa toistenne kanssa. Vaikka ette itse yksilöinä olisikaan aivan globaalin pyramidin aurinkoisimmalla huipulla, on globaalin pyramidihuijauksen onnistuminen silti teidän ansiotanne. Siitä hyvästä työntäkää ystävällisesti pää perseeseen. Te, jotka veljeilette niiden kanssa, joihin verrattuna sarjamurhaajat ovat hellyttävän inhimillisiä, saatananpalvojat ovat hyviksiä, ISIS (IS, ISIL) on surkean rääpälemäinen pikkutekijä ja Adolf Hitlerkin oli kömpelö tunari. Aatu-raukka ei onnistunut ylläpitämään edes puoltatoista vuosikymmentä sitä illuusiota, että hänen ja natsipuolueen teot ovat oikeutettuja ja moraalisesti päteviä. Te olette onnistuneet ylläpitämään ihan vitun samaa illuusiota jo vuosikymmeniä.

Ihan oikeasti. Haistakaa ja maistakaa paska. Menkää sitten fyysisesti ja kirjaimellisesti itseenne. Hävitkää vaalit, hävitkää politiikasta, hävitkää ihmisryhmänä. Ihan oikeasti vain hävitkää.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Taas on sen aika

Jälleen on alkanut se kevätkausi, joka huipentuu ensimmäistä kertaa neljään vuoteen johonkin taianomaiseen (tai_anomaliseen?): eduskuntavaaleihin. Kansa käväisee vaaliuurnilla, ja se siitä sitten. Tapaamme pilkata vaalidemokratiaa ulkomailla, mutta eipä tuo meilläkään ole häävillä tasolla. Ottamatta kantaa siihen, vääristelläänkö tuloksia ääntenlaskennassa, Suomi on nimittäin saanut Ety-järjestöltä moitteita vaalisyrjinnästä. Kysymys oli siitä, että vuoden 2011 eduskuntavaalien edellä ei valtiollinen Yleisradio antanut pienemmille puolueille likimainkaan yhtä paljon aikaa ja näkyvyyttä kuin entisille eduskuntapuolueille, eikä näiden kahden kategorian annettu edes kohdata toisiaan kameroiden tai mikrofonien edessä. Sama meininki jatkunee kielteisestä huomiosta huolimatta kevään 2015 aikana.

Itse seuraan sosiaalista mediaa melko aktiivisesti, ja tunnen muutoinkin ihmisiä monelta poliittiselta suunnalta. Omaan kokemukseeni nojaten voin kiusallanikin väittää, ettei monen eduskuntapuolueen kannatuksen olemassaoloa tästä pisteestä edes huomaa. Niin valitettavaa kuin se on, tyypillinen sellainen huomaamattomasti kannatettu puolue on Suomen "sosialidemokraattinen" puolue SDP. Se kilpaillee vaaleissa samoista äänilukemista kuin kokoomus ja perussuomalaiset, mutta toisin kuin erityisesti persujen kannattajat, demarimieliset edustavat jonkinlaista kadonnutta kansaa. Vihreisiin törmää somessa useammin, mutta ei heilläkään ole minkäänlaista nostetta ollut havaittavissa liki vuosikymmeneen. Joku yksittäinen kristillisdemokraatti kirjoittelee silloin tällöin verkossa ja saattaa päästä uutisiinkin vanhoillisuudellaan. Kokoomuslaisia tietysti on, ja he ovat hyvin varmoja omasta asemastaan ja poliittisesta oikeellisuudestaan, mutta nykyinen pudonnutkin kannatus tuntuu välillä potentiaaliselta kuplalta.

Sen lisäksi, että vasemmistoliitto saattaa hyvinkin napata tuntuvan vaalivoiton, omassa näkökentässäni sukkuloi paljon eduskunnan ulkopuolisten puolueiden kannattajia. Kaikkein suurin noste tuntuisi olevan Itsenäisyyspuolueella. Piraatit kohottanevat niin ikään kannatuslukujaan. SKP kärsii edelleen lahkolaisesta luonteestaan, mutta päivän poliittiset asetelmat puhuvat melko vääjäämättä myös heidän edistymisensä puolesta. Muutos 2011:llä on työnsä pian lopettavassa eduskunnassa yksi kansanedustaja – vaikkakin käännynnäinen – ja periaatteessa on mahdollista, että hän uusii paikkansa. Tiivistäen: valtamedia saa tehdä kovasti töitä kanavoidakseen näiden ryhmien kannatuksen vaalipäivään mennessä entisiin eduskuntapuolueisiin. Ja – salaliittoteoriaa tai ei – siihen se pyrkii.

Voi siis teoriassa olla mahdollista, että kokoomus romahtaa, keskusta ei saa demareiden ja persujen yhteenlaskettua vaalitappiota isompaa vaalivoittoa, vasemmistoliitto kasvattaa huomattavasti kannatustaan ja eduskuntaan saadaan pari uutta puoluetta. Entäs sitten? Jos kokoomus pullahtaa pois hallituksesta, maamme poliittinen suunta saattaa oikeasti hiukan muuttua. Yksi piraatti, kommari tai ipulainen sinne tänne voi myös osoittautua ennakkoluuloa merkittävämmäksi muutokseksi: nyt valtavirrasta (tai kuvitteellisesta "eduskuntasopimuksesta") poikkeavat näkemykset saavat väistämättä entistä enemmän julkisuutta. Jos eduskunnan ideologinen rakenne muuttuu vasemmistolaisempaan tai EU-kriittisempään suuntaan, voi eduskuntakeskustelun diskurssi jonkin verran muuttua.

Valtavirran (ja "eduskuntasopimuksen") ulkopuolelta on kuitenkin tupsahtanut hälyttäviä uutisia. Kaikkein suurimpia hälytyskelloja soitti Sami "Sande" Parkkosen viime vuoden viimeisenä päivänä julkaisema blogiteksti. Se osoitti täysin päivänselvästi, että Suomi on yritys, joka on kirjattu sekä Suomen että USA:n yritysrekisteriin. Suomi rekisteröitiin yritykseksi samaan aikaan kuin se liittyi Euroopan unioniin eli 1990-luvun puolivälissä. Keskenkasvuinen nassikkakin ymmärtää, että firmoja johdetaan ja hallinnoidaan eri systeemillä kuin valtioita. Yritysdemokratiaa toki löytyy sieltä ja täältä, mutta yrityksillä ei ole perustuslakia, eikä "johdon" ja "alaisten" välistä karkeaa jakoa voida juuri missään tapauksessa välttää. Kapitalismissa yrityksen tarkoitus on tehdä voittoa, ja koska elämme kapitalismissa, Suomenkin tarkoitus on tehdä voittoa. Tämä selittää 1990-luvun puolivälistä alkaen toteutetut pakonomaiset leikkaukset. Edelleen tämä selittää myös, kuinka voi olla mahdollista, että hallitusohjelmia tilataan demokratian ulkopuolisilta tahoilta kuten amerikkalaiselta McKinsey & Company -konsulttitoimistolta. Firmathan käyttävät konsulttitoimistojen palveluja tavanomaisena rutiinina – miksei siis Suomi-firma?

Kun äänestämme eduskuntavaaleissa 2015, meidän on oltava tietoisia siitä, että äänestämme yritysdemokratian vaaleissa. Tämä suhteuttaa sen, kuinka paljon valtaa äänillämme oikeasti on. Kaikesta huolimatta äänestävällä kansalla on yhä periaatteellinen oikeus päättää maamme politiikan suunnasta. Jos äänestämme keskustaa, kokoomusta, demareita, RKP:tä, kristillisdemokraatteja, luultavasti vihreitä ja persujakin, on turha odottaa, että yritysmalli puretaan. Se saattaa olla myös EU:n sisäinen sääntö, missä tapauksessa edes vasemmistoliiton äänestäminen ei auta asiaa. Vain kommunisteja, Ipua ja muita todellisia vaihtoehtoja äänestämällä teemme mahdolliseksi irtautua kokonaan nykyisen kurjistamispolitiikan kovasta ytimestä.

Mikä vielä pahempaa, edellä mainittu asia ei parhaassakaan tapauksessa ole selvä. Tiedonantajan tammikuun puolivälissä julkaisema artikkeli Isäntämaasopimuksella järkyttävät seuraukset osoittaa kiistämättömästi, että Naton kanssa solmittua isäntämaasopimusta ei tuotu eduskunnan käsittelyyn, koska se on yksiselitteisesti perustuslain vastainen. Asiaan luonnollisesti liittyy, että valtamedia on puhunut ja kirjoittanut sopimuksesta paljon paskaa yrittäen tahallisesti hämärtää ja jopa mitätöidä sen sisältöä kansalaisille. Koska eduskunnalla (jonka olisi periaatteessa ollut valvottava lainmukaisuutta) ei ollut mitään sananvaltaa isäntämaasopimusasiassa, sillä ei mahdollisesti olisi valtaa muissakaan kansainvälisissä sitoutumisasioissa (luoja, tai mikä lie, varjelkoon meitä TTIP-sopimukselta!). On täysin mahdollista, että jos Suomeen nyt tai myöhemmin saataisiin eduskunta, joka haluaisi kumota yritysmallin ja/tai irrottaa Suomen läntisistä poliittisista sidonnaisuuksistaan, yrityksen todellinen johto estäisi sen, ilmoittaisi sen olevan mahdotonta ja kenties jopa erottaisi koko eduskunnan.

Vallankumoukselta – tai tuholta – voi olla vaikea välttyä. Toivon viimeiseen asti, että ainakin verenvuodatukselta vältytään. Sitä ennen äänestetään Suomen eduskuntavaaleissa, viimeistään vaalipäivänä 19. huhtikuuta, ja tehdään se uskoen vilpittömästi muutokseen ja itseemme.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ettei totuus unohtuisi...

Suomen iltapäivälehtien ja vähän myös muun valtamedian mukaan Venäjä, tai presidentti Vladimir Putin, uhkailee länsimaita sodalla ja valtion sotilaallinen agenda on "ekspansiivinen". Jonkun Ulkopoliittisen instituutin idiootin mukaan Suomi on Venäjän naapurimaista erityisen haavoittuvassa asemassa, ja sen tähden Venäjä saattaisi hyvinkin suunnata sotilaallisen iskunsa Suomeen. Et cetera. Pälä pälä.

Mistä tässä kaikessa on oikeasti kysymys?

Yksinkertaisesti siitä, että Suomen valtamedia(n rahoittajat), Ulkopoliittinen instituutti, presidentti Niinistö, pääministeri Stubb, kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja valtaapitävät sikarikkaat haluavat Suomen Natoon. Käynnissä on kiero suunnitelma, jossa suomalaisille uskotellaan, että idässä on nyt paha uhka, jota vastaan on haettava turvaa Naton ja USA:n sylistä. Koska Putin on hullu, ei Venäjän kanssa voi sopia tai neuvotella ja siksi meidän on mukamas oltava vähän niinku hattuja eikä myssyjä, tiätsä. Et cetera, pälä pälä.

Sikäli, kun sodan uhka on teoriassa mahdollinen, se voi tapahtua vain antamalla ihmisten ymmärtää, että Venäjä on hyökännyt. Siksi Venäjä muka jatkuvasti loukkailee Suomen ja Baltian maiden ilmatilaa, että annetaan ymmärtää idän jättiläisen voivan milloin hyvänsä lennättää sotakoneitaan kauemmas länteen. Niinpä Nato on päästettävä isäntämaasopimuksen avulla vastahyökkäykseen. Tosiasiassa Venäjällä ei näytä olevan minkäänlaista tarvetta tai halua hyökätä länteen. Venäjä haluaa vain turvata rajansa, mikä on täysin ymmärrettävä tarve Nato-naapureiden ja siinä sivussa Naton kanssa flirttailevan Suomen huohottaessa niskaan.

Suomen iltapäivälehdet ynnä muut eivät kykene salaamaan totuutta kaikelta kansalta. Tyhmät kyllä menevät ansaan, niin kuin kautta historian ovat tyhmät menneet kaikkiin ansoihin. Kansan tuki se oli Hitlerilläkin. Kokoomuslaiset ja kokoomusmedia haluavat, että kaikki suomalaiset luulevat Venäjän hyökkäävän milloin hyvänsä ja laittavat siksi toivonsa Natoon. Mutta on paljon meitä, joihin valheet eivät mene täydestä. Emme suostu elämään harhassa. Emme luulottele turhia. Me tiedämme.

Parempaa uutta vuotta 2015!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kolme pientä puoluetta

Maanantaina 1. joulukuuta olin Vihreän Puolueen vetämänä organisoidussa kapakkapolitiikka-tilaisuudessa ravintola Kaksissa Kasvoissa Tampereella. Illan aiheena oli pienpuolueiden esittäytyminen. Mukana olivat PiraattipuolueItsenäisyyspuolue ja Suomen työväenpuolue. En tiedä, onko esittäytymistilaisuudelle luvassa kakkososa vuoden 2015 puolella. SKP, KTP ja Köyhien asialla voisivat olla kiinnostavia tapauksia, joskaan viimemainitulla ei liene ehdokkaita Pirkanmaalla.

Tilaisuus alkoi piraattien Tiina Malisen puheenvuorolla, josta jäi sympaattinen vaikutelma. Piraattien vaatimukset kansalaisiin kohdistetun kontrollin ja päätöksentekoon liittyvän salailun lopettamisesta ovat erittäin valideja. Puolueen ongelmana on liiallinen leimautuminen nuoren kaupunkilaiseliitin virtuaaliseen puuhasteluun, samoin kuin mielipiteettömyys monissa poliittisissa avainasioissa kuten Nato-kysymyksessä. Ainakin yksilötasolla tuli myös vaikutelma, että väittämät median valheista ja vääristelystä saavat piraattien suunnalla väheksyntää. Kokonaisuutena jäi kuitenkin tunne, että Maliselle ja piraateille voi hyvinkin olla käyttöä Suomen politiikassa – paitsi poliittis-ideologiselta perustalta, myös kannatusperustalta.

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen jatkoi toisenlaisella meiningillä. Sen enempää kiihkoilematta hän esitti laajamittaista kritiikkiä Suomen ja koko Länsi-Euroopan nykyistä poliittista, taloudellista ja tiedotuksellista järjestelmää kohtaan. Ipun "kansallisuusaatteen" Pesonen kytki enemmän Mahatma Gandhiin kuin stereotyyppiseen nationalismiin. Lisäksi hän tuntui pyrkivän kokoamaan yhteistä rintamaa Natoa, euroa ja Suomen EU-jäsenyyttä vastaan. Tosin Pesonen myönsi, että äänestäjäkunnalle voisi olla vaikeaa perustella yhteistyötä kommunismin ja sosialismin tahrittuja nimiä kantavien ryhmittymien kanssa. Itse en siis mahtuisi Ipun yhteistyökuvioon, eikä puolueen mielestäni välinearvoja itseisarvoina painottava poliittinen lähtökohtakaan innosta. On kuitenkin sanottava – huolimatta Pesosen artonybergmäisen jähmeästä habituksesta – että tämän tilaisuuden perusteella ipulaisilla svengaa. Paikalla oli useita puolueen jäseniä kuulijoina, ja kun he huusivat (!) itsenäisyyden todellisen merkityksen olevan vapaus ja ehdottivat koko puoluesysteemin hylkäämistä, tuntui siltä, että nyt Ipussa on imua. On valitettava tosiseikka, että kokemani perusteella esimerkiksi kommunisteilla ei tänä päivänä svengaa.

STP:n puheenjohtaja Juhani Tanski aloitti puheenvuoronsa ilmoittamalla, että hänen puolueensa ja Ipun ohjelmissa ei ole mitään mainittavaa eroa. Sen jälkeen seurasi sekava juttutuokio, jota häiritsi sekä Tanskin ja tamperelaisen STP-jäsenen Risto Koivulan keskinäinen höpötys asian vierestä että erään ipulaismiehen pitkä, enemmän Pesoselle kuin Tanskille suunnattu kyselyrupeama jälkimmäisen esittelyn ollessa vielä kesken. Joka tapauksessa tuntui, että siinä missä piraattien ja Ipun edustajat elivät ajassa, STP:n astuessa kehiin siirryttiin pienellä alkuviiveellä jonnekin entisaikaan, jossa oleellista on talvisodan taustat tai jonkun entisen professorin marxilaisuus. Esitystyylikin oli täysin erilainen – Malinen jutusteli puhekielisesti ja Pesonen vakavaan asiatyyliin, mutta molemmat malttoivat istua pöydän ääressä; sen sijaan Tanski nousi seisomaan, käveli seinustalle ja huojui levottomasti. Kolmesta kuullusta esityksestä tämä oli vähiten uskottava ja kiinnostusta herättävä, ja henkilötasollakaan STP:läiset eivät vakuuttaneet.

Niin ikävä kuin tämä onkin sanoa ääneen, kapakkapolitiikkailta paljasti, etten äänestäisi mitään näistä kolmesta puolueesta kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Suomen työväenpuolueen äänestämistä harkitsin jo kunnallisvaaleissa 2012, mutta päädyin luotettavampaan SKP:hen; ihmeitä täytyy sattua, että STP:n kasvot vielä peseytyisivät mielessäni. (Yksi sellainen ihme olisi valtakunnalliset yhteislistat SKP:n ja KTP:n kanssa.) Sitä surullisempaa on, että poliittinen agenda on silti vakuuttavampi STP:llä kuin yhdelläkään eduskuntapuolueella. Vasemmistoliitto tietysti puhuu paljon hyvää asiaa, mutta sen agenda tapaa korruptoitua oikeistoon päin aina, kun laaditaan poliittisia yhteistyökuvioita. Myös Ipu ja Piraattipuolue peittoavat seitsemän kahdeksasta eduskuntapuolueesta jo kättelyssä. Itse en niitä äänestäisi, sillä olen sosialisti ja kommunisti. Näen silti piraateissa hyvän vaihtoehdon heille, joihin vetoaa sananvapauden, yksityisyydensuojan ja hallinnon läpinäkyvyyden aate – ja Itsenäisyyspuolueessa heille, joihin vetoaa valtiotasoinen irtautuminen ylikansallisen talous- ja rahaeliitin käskyvallasta. Muistetaan myös, että kaikki kolme puoluetta vastustavat selkeästi TTIP-sopimusta, jota nykyiset vallanpitäjämme ovat kokoomuksen johdolla ajamassa Suomeen ja Eurooppaan.

Pienpuolueet eivät edusta paratiisia, mutta sentään jotakin. Parhaimmillaan heissä on toimivaa muutosvoimaa.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tampere, korruption ihmemaa

Kirjoitin Suomesta salakavalan korruptoituneena maana jo marraskuussa 2012. Se hallinnollinen pläntti Suomea, jossa satun asumaan nykyiselläni, on nimeltään Tampere. Vaikka synnyinkaupungissani Oulussa on välillä melkein pistetty paremmaksi (mikäli asia kiinnostaa, tee nettihaku sanayhdistelmällä "kallioparkki + Arina"), on Tampere valitettavan erinomainen esimerkki siitä, missä ja miten korruptoituneessa Suomessa mennään.

Hämpin parkki (P-Hämppi) on 64 miljoonaa euroa maksanut pysäköintiluola Tampereen keskustan itäpuoliskolla. Se avattiin syksyllä 2012. Pysäköintipaikkoja luolassa on 972. Vaikka Hämpin parkki kohtasi suureellisena ja kalliina projektina kansalaisten vastustusta ja ihmettelyä, se runnottiin läpi kaupungin päätöksentekokoneistossa erinomaisena ratkaisuna Tampereen pysäköintiongelmiin. Mikä on lopputulos? Hämpin parkin käyttöaste oli pitkään vaivaiset kymmenen prosenttia, ja keskustassa liikkuville autoilijoille on jaeltu kampanjaluontoisesti ilmaisia pysäköintilippuja Hämppiin. Nyt Finnpark mainostaa nettisivuillaan, että Hämpin käyttöaste on noussut 70 % viime vuodesta. Ei tarvita suurta laskupäätä (vrt. Erkki Liikanen) ymmärtämään, että 70 prosentin nousu kymmenestä prosentista tekee yhteensä 17 %.

On siis päivänselvää, että Hämpin parkki on epäonnistunut projekti. Siitä huolimatta Finnparkin nettisivu ja Tampereen kaupungin tiedotuslehti kohkaavat jo menemään seuraavan projektin kimpussa. Tampereen keskustan länsiosaan suunnitellaan nimittäin uutta pysäköintiluolaa eli Kunkun parkkia. Siis todellakin herätys: vaikka lapsikin tajuaa Hämpin parkin turhaksi ja epäonnistuneeksi hankkeeksi, samalle alueelle runnotaan väkisin toista samanlaista turhuutta ja epäonnistumista. Tällainen ei voi toteuttaa millään lailla demokratiaa tai kansan tahtoa – sen enempää kuin tervettä järkeäkään. Niinpä hankkeelle on oltava jokin muu syy. Osan tästä kattaa Tampereen kaupunginjohdon megalomaaninen Viiden tähden keskusta -kehittämisprojekti, mutta sitä itseäänkään ei selitä kansan tahto tai terve järki. Rakennus- ja louhintabisneksen näkökohdat sekä muu bisneskorruptio tulevat esiin väistämättä, sanoipa hankelobbari mitä hyvänsä.

Vihertävästi ja humaanisti tiedostavalle kansalle osataan kyllä selittää, että Hämpin ja Kunkun parkkien myötävaikutuksella saadaan Hämeenkadusta tehdyksi joukkoliikennekatu. Näin on kadun itäpäässä jo tehtykin. On kuitenkin huomioitava, että Hämeenkadun itäpään yksityisautoilukiellosta huolimatta Hämpin parkin käyttöaste on reippaasti alle 20 prosenttia. Joukkoliikennekatu on siis toteutettu ilman ratkaisevia muutoksia kaupunkilaisten pysäköintikäyttäytymisessä. Samoin käy tulevaisuudessa länsipuolella, mikäli Kunkun parkki tosiaan rakennetaan. Tässä kohdassa vihertävästi ja humaanisti tiedostava kansa huomaa, että joukkoliikennekadun toteutus ei tarvitse apuvälineekseen pysäköintiluolaa – ja kun asiaa tarkastelee loogisesti, niin kyseessähän on kaksi toisilleen vastakkaista ideaa! Pysäköintiluolat vetoavat yksityisautoilijoihin ja vetävät heitä puoleensa; mikäli yksityisautoiluun satsataan, joukkoliikenteen merkitys pienenee. Joukkoliikennekadut taas vetoavat niihin, joilla ei ole autoa tai jotka eivät halua tulla keskustaan yksityisautolla. Mihin pysäköintiluolia siinä tapauksessa tarvitaan?

Edelleen vihertävästi ja humaanisti tiedostavalle kansalle osataan muistuttaa, että Tampereen raitiovaunuhanke etenee samassa tahdissa parkkiluola- ja joukkoliikennekatu-hankkeiden kanssa. Erään nettikirjoittajan mukaan ratikan jatkosuunnitteluun siirtyminen "tarkoittaa käytännössä katsoen toteuttamispäätöstä". Voi olla, että ratikka toteutuu, mutta sillä ei liene samanlaista korruptiotukea kuin parkkiluolahankkeilla: sen avulla ei voi louhia samoissa mitoissa rahaa. Niinpä se kohdannee piilorakenteellista vastustusta siellä, missä parkkiluolahankkeet ovat kohdanneet piilorakenteellista kannatusta. Lisäksi ratikkasuunnitelmassa on jotain outoa. Esimerkiksi kaupunginvaltuusto runnoi ratikkalinjan kulkureitiksi Paasikiventien, vaikka kansalaiset halusivat ratikan Pispalan valtatielle ja asiasta kerättiin jopa julkisia adresseja. Paasikiventien varressa asuu vain minimaalinen murto-osa Pispalan suunnan asukkaista. Koska ratikan käyttöastearviot näyttivät ylimitoitetuilta jo ennen reittilinjausta, voi olla, että ratikan käyttöaste jää näyttävästi tavoitteesta. Ja kun kyse on leimallisen "vihervasemmistolaisesta" hankkeesta (itse asiassa vihreät on viekoiteltu ratikkalupauksilla monen yksityisautomyönteisen hankkeen tueksi Tampereella), voivat oikeistolaiset näin ollen ilkkua, että samalla lailla "vihervasemmalla" kuin oikeallakin tehdään virhearvioita. Mielikuvituksellisin salaliittoteoria voisi väittää, että ratikkaa ajetaan samasta tahallisesta, tietoisesta ja tarkoituksellisesta syystä kuin muitakin liikenteen rahasyöppöhankkeita: sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuurisektorin käytettäväksi jää budjetista lopputuloksena niin vähän rahaa, että ne on "pakko" oikeistolaisen ideologian mukaisesti yksityistää.

Ennen Kunkun parkkia ja Hämpin parkin jälkeen on Tampereella tietysti toteutettu se kaikkein legendaarisin liikenteen rahasyöppöhanke eli Rantaväylän tunneli. Sitä louhitaan parhaillaan. Hankkeen budjetiksi laskettiin alun perin 120 ja myöhemmin 140 miljoonaa euroa, mikä kohonnee vielä huomattavasti. Kansalaisadressi keräsi vuonna 2009 lähes 9000 nimeä tunnelia vastaan, mikä riittäisi viemään kansanäänestyksen kaupunginvaltuustoon, mutta silloinen enemmistöltään tunnelimyönteinen valtuusto päätti, ettei äänestystä järjestetä. Sama valtuusto teki keväällä 2012 päätöksen tunnelin rakentamisesta. Seuraavana syksynä äänestäjät kuitenkin äänestivät Tampereen valtuustoon tunnelin vastustajien enemmistön. Tunnelihanke meni uuteen käsittelyyn, jossa hankkeen ennakoitiin kaatuvan. Viime hetkellä kuitenkin neljä SDP:n naispuolista valtuutettua kääntyi mystisesti Rantaväylän tunnelin kannattajiksi. Tätä on Tampereella paljon spekuloitu, ja vaikka itse valtuutetut ovat kommentoineet lähinnä jotakin naiivia tyyliin "lobbausta on tapahtunut molemmin puolin", täytyy olla totaalinen imbesilli, ellei tunnista tätä korruptiotapaukseksi. Kun äänestys sitten päättyi kuvaavin 36–31-lukemin tunnelin hyväksi, hankkeen toteutus aloitettiin välittömästi. Näin ei olisi käynyt, ellei louhimisbisnes olisi odottanut valmiina lähtölaukausta. Se tiesi jo kauan etukäteen, kuinka äänestyksessä tulisi käymään.

Liikennehankkeiden lisäksi Tampereella on koko ajan käynnissä suureellisia rakennushankkeita. Rautatieaseman itäpuolelle pystytettiin tornihotelli, jossa on pilvenpiirtäjämäisesti 25 maanpäällistä kerrosta ja korkeutta lähes 90 metriä. En tunne yhtään ihmistä, jonka mielestä tornihotelli ei olisi Tampereen rumin rakennus. Pyhäjärven rannalla Tammerkosken länsipuolella sijaitseva Eteläpuisto taas on suunniteltu rakennettavaksi täyteen kovan rahan asuntoja, vaikka kansalaiset jälleen kerran vastustavat. On selvää, että tavallinen tamperelainen menettää hankkeen toteutuessa lisää yhteismaata – puistoalue, jossa on pidetty muun muassa Sauna Open Air -festivaaleja ja Sirkus Finlandian esitykset, muuttuu rikkaan kansanosan yksityisomaisuudeksi. Kaiken lisäksi hieman Kunkun parkkia mukaillen Eteläpuistolle on olemassa ennakkotapaus kosken itäpuolella. Ratinan kovan rahan asuntoja lojui nimittäin viime vuosikymmenen lopun laman puhjettua pitkän aikaa keskeneräisinä tai tyhjillään. Sellainenko on kannattavaa toimintaa? Nythän kaikki talousennusteet osoittavat jälleen miinusta – käsittääkseni vielä pahemmin kuin vuonna 2008.

Tampereen kaupungin tiedotuslehdessä kokoomuslainen pormestari Anna-Kaisa Ikonen julistaa näyttävästi, että edessä on tiukan talouden vuosi. Suurimpana yksittäisenä investointiprojektina lehti mainitsee Rantaväylän tunnelin, mutta Ikonen puhuu vain sote- ja rakenneuudistuksista. Epätarkalle ja kritiikittömälle lukijalle jää vaikutelma, että nimenomaan edellä mainitsemani sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuuritoimet ovat kaupungin talouden rahasyöppöjä, joista täytyy karsia. Toisaalta tarkempi lukija huomaa (sen lisäksi, että "uudistukset" vievät aina sinänsä rahaa), että vuoden 2015 painopistealueiksi on määritelty "ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja liikunta". Myös "ikäihmisten kotona asumista tukevat palvelut" on mainittu. Tampere siis rahoittaa toimenpiteitä, joilla entistä kunnallista ja yhteiskunnallista sosiaali- ja terveysjärjestelmää puretaan. Tämä on suorastaan linjassa sen kanssa, mitä yllä ehdotin "mielikuvituksellisimpana salaliittoteoriana".

Bisnesvalta, jolle Tampereen kokoomusvetoinen järjestelmä on korruptoitunut, vaatii rahaa bisneshankkeisiin ja säästöjä kaikkialta muualta. Tämä on muistettava joka ikinen kerta, kun Tampereella (ja kaikissa samankaltaisissa kunnissa) esitetään lisäsäästöjä.

Myös liittyen Pispalaan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Käsitteiden vääristelystä

Ajauduin tuossa kesemmällä Twitterissä yllättävään keskusteluun. Muuan henkilö, joka oli eräästä tärkeästä poliittisesta kysymyksestä samaa mieltä kuin minä, paljastui muutoin oikeistolaiseksi. Siinä ei vielä ole mitään ihmeellistä. Omituista oli se, kuinka hän argumentoi näkemyksiään. Hänen suhteensa nykysuomalaiseen yhteiskuntaan oli lähes yhtä kriittinen kuin minun, mutta hän liitti sen miltei päinvastaiseen kehykseen. Suurten yhtiöiden saneluvalta, jota valtiojärjestelmä myötäilee, ei ollut hänelle kapitalismia lainkaan, sillä kapitalismi on kuulemma täysin vapaata. Sen sijaan hän painotti valtion ohjailua, ja koska valtio on leikissä mukana, lopputuloksella on jotakin tekemistä sosialismin kanssa. Todellakin, tämä kanssakeskustelijani oli sitä mieltä, että nykyinen suuryhtiöiden ja ison rahan valta ei ole kapitalismia vaan sijoittuu jonnekin sosialismin ja fasismin välimaastoon.

Sosialismin käsite on viime aikoina ollut muutoinkin vääristynyt. Eräässä toisessa nettikeskustelussa kaksi vasemmistoaktiivia yltyi väittelemään käsitteen sisällöstä. Luulisi vasemmistolaisten pitävän sosialismia positiivisena tavoitteena, mutta toisen keskustelijan mukaan käsitteestä oli syytä luopua, sillä siitä tulee mieleen kaikkea negatiivista. Hänkin korosti valtion mahtiasemaa ja lisäksi työn palvomista itseisarvona. Jälkimmäinen ei tietysti liity asiaan mitenkään. On totta, että sosialismin oppihistoriassa on uskottu hyvän valtion mahdollisuuteen – eikä siinä ole minusta sinänsä vieläkään mitään pahaa. Täytyy silti muistaa, että esimerkiksi osuuskuntatoiminta edustaa vähintään yhtä oleellisesti sosialismin ideaa kuin valtio. Sosialismi ei siis ole yhtä kuin valtiollisuus tai valtioaate. Tuontapaiset käsitykset ja väitteet ovat vääristyneitä, elleivät suorastaan tahallaan vääristettyjä.

Ison rahan systeemin nimittäminen sosialismiksi ei ole edes mikään ääritapaus. Nettihaku johdatti minut eräänä päivänä vahingossa Hommaforum-linkkiin, jossa kokoomuspuoluetta kutsuttiin "korporaatiokommunistiseksi". Voi pyhä jysäys. Nyt suuryhtiöiden valta ei enää ollut kapitalismia, fasismia eikä edes sosialismia, vaan peräti kommunismia. Muistaako joku vielä George Orwellin kirjan Vuonna 1984?

Oma lukunsa on korporaation tai korporatismin käsite, joka usein liitetään suuryhtiöihin ja niiden valtaan. Amerikanenglannissa sana corporation tarkoittaa yleisesti yritystä, yhdistystä tai kunnallishallintoa. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa korporaatio on Wikipedian mukaan yhdistys, joka on "lailla tai asetuksella järjestetty erityistä tarkoitusta varten" – esimerkiksi yliopiston ylioppilaskunta tai työntekijöiden tai työnantajien etujärjestö. Tämän mukaan SAK ja EK ovat korporaatioita, mutta Nordea ja Microsoft eivät ole. Tosin Wikipedia tunnustaa myös, että sanaa käytetään yrittäjähenkisten ihmisten puheenvuoroissa hallinnollisesti byrokraattisista suuryrityksistä, joissa "työntekijän yksilölliset taidot ja kyvyt pyritään hukuttamaan organisaation ns. harmaaseen massaan". Korporatismin Wikipedia yhdistää ensisijaisesti Mussolinin Italiaan ja Francon Espanjaan, joissa ammattikuntiin kuuluminen oli työntekijöille pakollista ja ne myös käyttivät valtaa. Jos korporaation merkitykseksi ymmärretään jenkkiläinen 'corporation' tai lähtökohdaksi yrittäjämielisten palopuheet, voi nykysuomalaista systeemiä nimittää korporatismiksi, mutta nimenomaan siinä tapauksessa mukana ei ole sosialismin – saati kommunismin – vivahdettakaan.

Kun tuo Hommaforum tuli mainituksi, muistetaanpa yksi termi, jonka persuilijat ja valitettavasti monet muutkin nyky-Suomessa vääristävät. Se on tietysti feminismi. Lukemattomat miehet inttävät nettikeskusteluissa kivenkovaan, että feminismi tarkoittaa sekä naisvaltaa että naisten miehistämistä. Kuitenkin feminismin oppihistoria korostaa täysin yksiselitteisesti sukupuolista tasa-arvoa eikä kenenkään valtaa. (Itse asiassa feminismin oppihistoriasta löytyy paljon dekonstruktion eli [sosiaalisten] rakenteiden purkamisen ideoita.) Käsitys naisten miehistämisestä on sitäkin älyttömämpi. Sanaa 'feminism' on nimittäin vanhastaan käytetty myös naisellisuuden (tai naismaisuuden) merkityksessä. Konservatiivimiehet haikailevat vanhanaikaisen, klassisesti naisellisen naisen perään ja syyttävät feministejä sen myytin katoamisesta perustellen usein asiaansa pehmeillä arvoilla. Ottaisivatko nämä miehet feminismin opit "onkeensa" ja oivaltaisivat, että pehmeitä, klassisesti naisellisia arvoja voivat yhteiskunnassa toteuttaa myös he itse – miehet – eivätkä vain heidän patriarkaalisesta käskystään naiset?

Purettuani hieman feminismin ja korporaation käsitteitä voisin lopuksi purkaa myös muita tässä tekstissä käytettyjä termejä alkutekijöihinsä:
• Kapitalismi –> capital-ism –> pääomaan perustuva järjestelmä. Kapitalismia ei siis ole ainoastaan 100 % vapaa markkinatalous, vaan kaikki pääomien kasvattamiseen – marxilaisittain voiton maksimointiin – pohjautuva toiminta. On olemassa myös valtiokapitalismia sekä korporaatiokapitalismia, mitä korporaatio-sanalla ikinä tarkoitetaankin.
• Sosialismi –> social-ism –> yhteistoiminta-aate, yhteiskunnallisuusaate, toisaalta tällaisiin aatteisiin pohjautuva järjestelmä. Valtio ilman yhteistoiminnallisia ideoita, yhteisvastuuperiaatetta, käsitystä yhteiskunnasta kokonaisuutena ja yhteisöllisiä tai yhteiskunnallisia omistussuhteita ei ole sosialistinen yksikkö.
• Kommunismi –> commune-ism –> yhteisyysaate ja yhteisyyteen pohjautuva järjestelmä. Yksityisen rahan (tai yksityisomistuksen) ja kommunismin yhdistelmä on käsitteellisesti mahdoton. Käsitteellä ei lisäksi ole suoraa yhteyttä totalitarismiin, vaan yhteys löytyy ainoastaan yhteiskuntahistoriasta ja välivaiheen muodossa oppihistoriasta.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sosiaalisen median paradoksi

Oletetaan, että on olemassa iso paha valtamedia, joka puhuu asioista puppua ja vieläpä tavalla, joka vahingoittaa yhteiskuntaa ja uhkaa rauhaa. On myös olemassa joukko ihmisiä, jotka näkevät valheiden läpi ja oivaltavat yhteiskunnan kehittyvän parempaan suuntaan, jos yhteiskunnan jäsenille paljastetaan totuus. Useimmiten nämä ihmiset haluavat myös purkaa valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien oikeistolaisten rahapiirien vallan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media, jonka sisältöä eivät sanele rahapiirit eivätkä mediatalot, vaan itse sosiaalisen median käyttäjät.

Mitä edellä mainitun kriittisen ihmisjoukon voi olettaa tässä tilanteessa tekevän? Epäilemättä he syöttävät sosiaaliseen mediaan mahdollisimman paljon sisältöä, joka pyrkii kumoamaan ison pahan valtamedian valheet. Epäilemättä he haluavat paljastaa totuuden kaikkien nähtäville, ja useimmiten he pyrkivät toiminnallaan valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien rahapiirien vallan purkamiseen. Sen vähemmän pyyteettömiä tarkoitusperiä heillä tuskin on – lukuun ottamatta muutamien satunnaisten ihmisten yksilötasoista haihattelua, joka on kuitenkin vielä yleisempää valtamediaa seuraavassa ryhmässä.

On tietysti aivan selvää, että tilanteen kehittyessä tähän asti kuvattuun suuntaan valtamedia varustautuu vastahyökkäykseen. Aiemmin se on jo pyrkinyt vaihtoehtomedian haltuunottoon havaittuaan, että omassa maassa toimii vaihtoehtoisia medioita, jotka haastavat valtamedian esittämät "totuudet" ja joita myös osa sosiaalisen median käyttäjistä väistämättä seuraa. Oletetaan edelleen, että on jokin yksi iso ajankohtainen kysymys, johon valtamedian puppupuhe ja kriittisen ihmisjoukon totuusmissio tiivistyvät juuri nyt. Tähän kysymykseen liittyy oleellisesti naapurivaltio, jonka kanssa ylläpidettävää rauhaa kriittinen ihmisjoukko kokee valtamedian sekä sen tukemien, sodittelusta hyötyvien rahapiirien uhkaavan. Niinpä jälkimmäiset syöttävät mediaan – ja aivan erityisesti sosiaaliseen mediaan – meemin, jonka mukaan edellisten joukossa vaikuttaa naapurivaltion rahoittamia ja kouluttamia "trolleja". Ja vaikkei "vihollinen" antaisikaan oppia tai maksua kaikille kriittisille, nämäkin on kaapattu osaksi sen "informaatiohyökkäystä". Tässä valtamedian informaatiohyökkäyksessä sivuutetaan täysin, että samat kriittiset levittävät näkemystään totuudesta myös lukemattomissa muissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, joista valtamedia puhuu puppua.

Jälleen on varsin ymmärrettävää, että kritiikitön massa, joka lukee iltapäivälehtiä ja katsoo tosi-tv:tä ja jota ei ole opetettu ajattelemaan itse, nielee väitteen trolleista ja informaatiohyökkäyksestä aika lailla sellaisenaan. Kritiikitön massa myös levittää asiaan liittyviä valtamedia-artikkeleita sosiaalisessa mediassa sen kummemmin ajattelematta. Aiempaa vaihtoehtomedioihin kohdistunutta kritiikkiä se ei ole edes huomannut, sillä kritiikitön massa ei seuraa vaihtoehtomedioita. Sosiaalinen media siis moninkertaistaa huomion, jota annetaan sellaiselle informaatiolle, joka saa eniten huomiota ilman sosiaalista mediaakin. Vaihtoehtoinen informaatio, joka ei saa huomiota ilman sosiaalista mediaa, saa sosiaalisessa mediassa huomiota ensisijaisesti niiltä kriittisiltä, jotka etsisivät vaihtoehtoista tietoa siinäkin tapauksessa ettei sosiaalista mediaa olisi olemassakaan. Moni taiteen ja kulttuurin toimija on innoissaan huomatessaan, että sosiaalinen media antaa näkyvyyttä omalle taiteelle ja kulttuurille – kotisivujen, jotka vain harvat ja valitut löytävät, sijaan massafoorumilla, josta tuhannet ihmiset voivat sen löytää. Tätä taustaa vasten on järkytys havaita, että säännöllisesti esiintyvällä oman kaveripiirin bändillä on Twitterissä parikymmentä seuraajaa ja Arttu Wiskarilla 12 000.

Palataan aiempaan media-asetelmaan. Näyttää siltä, että kriittisen joukon ja kritiikittömän massan väliin jää massoittain sosiaalisen median käyttäjiä. Heillä on eväät vastaanottaa vaihtoehtoväen kritiikki ja ajatella asioita itse. He ovat myös noteeranneet valtamediassa esitetyn vaihtoehtomediakritiikin, sillä vaihtoehtomediat ovat ihan eri lailla heidän elämismaailmaansa kuin kritiikittömän massan. Käytän tästä ryhmästä nimeä "kriittinen" massa. Lainausmerkkejä selittää muun muassa se, että tämä ihmisryhmä on vastoin edellytyksiään useammin yhtynyt valtamedian esittämään vaihtoehtomediakritiikkiin kuin lähtenyt sitä itse kritisoimaan. Puhe "trolleista" ja "informaatiohyökkäyksestä" vastaanotetaan varauksellisesti, mutta myös kriittinen joukko saa vaihtoehtototuuksineen vähintään samankokoisen varausmerkin ylleen. Niin oudolta kuin se voi tuntua, "kriittinen" massa katsoo kriittisen joukon sodittelevan ja vahingoittavan yhteiskuntaa enemmän kuin pyrkivän totuuksia paljastamalla auttamaan yhteiskuntaa kehittymään parempaan suuntaan. "Kriittinen" massa voi toki nähdä valtamediankin yhteiskunnan vahingoittamisen, sodittelun ja useassa tapauksessa myös valheet. Sen tekoskeptiseen näkemykseen kritiikistä ei kuitenkaan sovi, että kriittinen joukko, jolla on totuusmissio, voi pysyä yhtään sen enempää totuudessa kuin valtamedia ja oikeistolaiset rahapiirit – siitä huolimatta, että monissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä "massa" ja joukko pitävät yhtä. Näin ollen kriittinen joukko herättää "kriittisessä" massassa niin voimakkaan vastareaktion, että se hylkää koko vaihtoehtoinformaation ja pidättäytyy valtamedian disinformaatiossa, jota se tekoskeptisesti kritisoiden levittää sosiaalisessa mediassa auttaen sen saaman huomion moninkertaistumista.

Tämä blogiteksti on nyt ollut sellaista meta- tai parasosiologista jorinaa, että kirjoittajaakin hirvittää. Epäselvä allekirjoitus vaatii usein seurakseen nimen selvennyksen, joten tähän loppuun on paikallaan liittää asiasisällön selvennys. Pyrin sanomaan, että sosiaalinen media antaa meille kuvitelman, että kaikki informaatio on tasa-arvoista. Silti se antaa valtamedialle mahdollisuuden vahvistaa haluamansa informaation mahtia niissäkin kansanryhmissä, jotka ovat kriittisiä sitä tukevia oikeistolaisia rahapiirejä kohtaan. Summa summarum: sosiaalinen media on hyväksytty huijaus – paitsi, jos kriittinen massa eräänä päivänä ottaa vaihtoehtoinformaation todesta.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Voi noita vainoja!

Moni moderni pohjoiseurooppalainen pitää 1500–1700-luvun noitavainoja häpeäpilkkuna protestanttisen maailman historiassa. Ruotsin valtakuntaan kuuluneessa Suomessakin tuomittiin kiihkeimpänä noitavainoaikana vuosien 1650 ja 1690 välillä kahdeksisenkymmentä ihmistä noituudesta kuolemaan ja kokonaisuudessaan noitaoikeudenkäyntejä oli vainokaudella yli 1500. Miksi näin tapahtui? Suomessa oli joitakin omia paikallisia syitä vainoihin, ja lisäksi koko Ruotsia koskettanut luterilainen puhdasoppisuus vaati tiukkoja otteita usein kirkollisen ja maallisen vallan yhteistoiminnan avulla. Vielä Pohjolaa pahempia noitavainoja järjestettiin kuitenkin mm. Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä, missä protestantit ja katolinen kirkko joutuivat kilpailemaan ihmisten sieluista. Yhteistä koko varsinaiselle noitavainoalueelle oli protestantismin tai sen läheisen vaikutuksen ohella yhteiskunnallinen murros, jossa rikkaat tulivat rikkaammiksi kuin koskaan ennen sotien, liikakansoituksen ja katovuosien koskettaessa pahoin yhteiskunnan köyhiä.

Nykyihmiset mieltävät "noitavainojen" käsitteen merkityksen niinpäin, että noitia vainottiin, ts. ihmisiä epäiltiin noituudesta ja sen tähden vainottiin. Noitavainoaikana ihmiset kuitenkin näkivät asian päinvastoin: he olivat itse noitien vainoamia. Vaikka nykyisin tavataan ajatella, että vainojen taustalla olivat pahansuovat vanhan ajan vallanpitäjät, eivät aikalaiset nähneet asiaa niin vaan pikemminkin kansa itse vaati enemmän ja kovempia tuomioita noitina pitämilleen ihmisille. Ajatus epäilyttävien ihmisten noituudesta on varmasti lähtöisin valtapiireistä, mutta 1600-luvun aatelisille noitavainot näyttävät olleen EVVK-asia. Heitä asia ei koskettanut, he olivat turvassa. Tyhmä köyhä kansa vain ahdisteli omia siskojaan ja veljiään eikä taatusti enää yhdistynyt nuijasotaan.

Kun saapuu nykyistä viisaampi ja rauhanomaisempi aikakausi, voidaan 2010-luvun puolivälin vuosista muistaa Venäjä-trollien vainot esimerkkinä nyky-yhteiskunnan ja erityisesti sen vallanpitäjien julmuudesta. Mutta kuten tyhmä kansa noitavainoaikana, ei vuoden 2014 tyhmä kansa ymmärrä vainoavansa omia siskojaan ja veljiään trolliudesta vaan sen sijaan kuvittelevat, että Venäjä-trollit itse vainoavat heitä. Tämä trollivainomeemi on ojennettu heille ylhäältäpäin – sen on tehnyt valtamedia, joka on vallanpitäjä – mutta itse vainoja ylläpitävät ihan muut kuin yhteiskunnan ylin kasti. Rahavallanpitäjille trolliasia näyttää olevan EVVK. He ovat turvassa sekä vainoilta että niiden välillisiltä vaikutuksilta, jotka koskettaisivat pahoin yhteiskunnan köyhiä. Nyt köyhät ahdistelevat toisiaan eivätkä taatusti yhdisty vallankumoukseen.

Oliko noitavainoaikana todella noitia? Todennäköisin vastaus kysymykseen on "ei". Jos silloin kuitenkin eli muutama noituutta harjoittanut ihminen, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Noitavainottomana aikana on mahdollista nähdä, ettei noituus itsessään ole pahuutta vaan edustaa hengellistä toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin – jos ylipäänsä mihinkään. Toisaalta "noitien" vainoaminen aina kuolemantuomioihin asti on helpompaa nähdä pahuutena.

Onko nyt trollivainoaikana todella Venäjä-trolleja? Todennäköisin vastaus kysymykseen on jälleen "ei". Sosiaalisesta mediasta ei löydy merkkiäkään siitä, että vainoojien väittämiä koulutettuja tai maksettuja Venäjä-mielisiä disinformoijia todella vaikuttaisi Suomessa tai käytännössä muuallakaan. Jos heitä vastoin ymmärrystäni kuitenkin muutama löytyy, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Trollivainottomana aikana olisi mahdollista nähdä, ettei Venäjä-trollaus itsessään ole pahuutta vaan edustaa poliittista toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin. Valtamedia on täynnä koulutettuja ja maksettuja länsimielisiä disinformoijia, joten Venäjä-trollaus voidaan hyväksyä jo tasapuolisuuden nimissä. Toisaalta "Venäjä-trollien" vainoaminen aina sosiaaliseen lynkkaukseen asti on helpompaa nähdä pahuutena. Niin kuin noitavainoaikana syytetyiksi joutui pahojen velhojen sijaan ihan tavallista kansaa, myös nykyisin on syytettynä Venäjä-trollien sijaan tavallista kansaa – työttömiä, opiskelijoita, duunareita ja keskiluokkaa.

Herätys, kansa! Mitään Venäjän informaatiohyökkäystä ei ole tapahtunut. Mikään trolli ei vainoa meitä. Sen sijaan vallanpitäjät ovat jälleen kerran näennäisen välinpitämättöminä huijanneet meidät toistemme ja keksityn vihollisen kimppuun.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Valtavirtatotuus vs foliohattujen totuus

Vuosina 2002–03 USA järjesteli presidenttinsä George W. Bushin johdolla hyökkäystä Saddam Husseinin hallitsemaan Irakiin. Valtavirtatotuus kuului, että Irakilla on joukkotuhoaseita, Husseinin hallinnolla on yhteys Al-Qaidaan ja USA haluaa sellaisen kamalan diktatuurin tilalle länsimaisen demokratian, josta pitäisi myös Irakin sorrettu kansa. Foliohattujen totuus sen sijaan kuului, että Irakissa ei ole joukkotuhoaseita, Saddamilla ei ole mitään yhteyttä Al-Qaidaan, irakilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa omien vihollistensa demokratiaretoriikka ja sen taakse kätkeytyy jenkkien halu päästä hallinnoimaan öljykenttiä ja -putkia sekä tekemään muslimimaailmasta lännen markkina-aluetta. Kumpi oli oikeassa?

Vuosina 1999–2009 Nato laajeni Euroopassa voimakkaasti itään. Ensimmäisessä erässä jäseniksi otettiin Puola, Tsekki ja Unkari, toisessa (2004) muun muassa kaikki Baltian maat. Valtavirran mielestä kysymys oli ainoastaan entisen itäblokin uudesta myönteisestä yhteistyöstä länsivaltojen kanssa eikä laajentumista ollut suunnattu mitään maata vastaan. Sen sijaan USA:n ja muiden lännen johtavien maiden ykkösuhka oli noihin aikoihin islamistinen terrorismi. Foliohatut kuitenkin väittivät, että on syntymässä uusi kylmän sodan asetelma, jossa lännen vastapuolena olivat USA:n koko ajan uhkakuvinaan pitämät Iran ja Syyria sekä Valko-Venäjä, Kiina ja yhä enemmän myös Venäjä, jolla tuntui olevan kaikkien edellisten kanssa jonkinlaista liittolaispeliä. Foliohatut näkivät Naton uudesta ohjuspuolustusjärjestelmästä esitetyn valtavirtaretoriikan läpi pitäen sitä valmistautumisena sellaiseen suurkonfliktiin, jossa vastapuolena olisi Venäjä. Kukahan oli oikeassa?

Syksystä 2004 talveen 2005 Ukrainassa tapahtui "oranssi vallankumous". Valtavirtatotuuden mukaan ukrainalaisten enemmistö halusi torjua entisen presidentin Leonid Kutsman pääministerinä työskennelleen, Venäjän voimakkaasti tukeman Viktor Janukovytsin presidenttiyden. Vaalien toisella kierroksella tehtiin vilppiä, mihin kansa vastasi rajuin mielenosoituksin ja lopulta hallinto taipui uusimaan toisen kierroksen, jossa Janukovytsin vastapuoli, länsimielinen Viktor Justsenko nappasi arvokkaan voiton. Joku meistä voi myös muistaa, että Justsenkon tukiryhmä väitti Venäjän lähettäneen Kiovaan joukkoja kesken vallankumouksen ja Janukovytsin tukijat yrittivät viimeisenä epätoivoisena keinonaan myrkyttää Justsenkon ennen vaalien uusintakierrosta. Foliohatut ovat suhtautuneet koko kuvioon epäilevästi. He ovat kyseenalaistaneet väitteet vaalivilpistä ja koko vallankumouksen aitoudesta – kuten Serbiassa vuonna 2000, Georgiassa 2003 ja Kirgisiassa myöhemmin 2005, mullistus saattoi olla lännestä ohjattua ja perustua ovelasti luotuun vaikutelmaan enemmistön mielipiteestä eikä todelliseen mielipidejakaumaan. He olivat oikeassa: Ukrainan protesteja johtanut Pora!-liike oli osa kansainvälistä samanmielisten protestiliikkeiden verkostoa ja sen aktivisteja koulutti Serbian vallankumoukseen osallistunut Otpor!-liike, jota alun perinkin rahoitti ja koulutti USA. Ensin salaliittoteoriaksi leimattu väite Justsenkon myrkytyksestä false flag -iskuna Janukovytsia vastaan on myös saanut vahvistusta moneen kertaan. Varma fakta on joka tapauksessa, ettei Venäjä lähettänyt joukkoja Kiovaan syksyllä 2004.

Vuonna 2011 länsiliittoutuma hyökkäsi Muammar Gaddafin hallitsemaan Libyaan. Valtavirran mukaan Libyan kansa halusi laajan spontaanin "arabikevään" innoittamana kumota diktaattorinsa vallan, mutta tyrannin hallintokoneisto vastasi säälimättömällä, kansanmurhaa lähentelevällä vastaiskulla. YK tuomitsi tämän ja antoi lännen mahtimaille mandaatin rientää Libyan kansan avuksi. Putken päässä häämötti vapaa ja demokraattinen Libya. Foliohatut sen sijaan näkivät Libyan tilanteen sisällissotana, jossa länsi oli kaiken lisäksi masinoinut Gaddafin vastustajia ja koko arabikevättä jo ennestään. Odotettavissa ei ollut vapautta ja demokratiaa vaan enemmänkin sekasortoa ja väkivaltaa. Taustalla häämötti myös öljyputken pää; USA ja Länsi-Euroopan mahtimaat halusivat osansa Libyan öljystä. Jälleen on täysin päivänselvää, että valtavirran retoriikka oli lähinnä yritys perustella Libya-iskut tyhmälle kansalle ja foliohatut olivat oikeassa. Libya on ollut vuodesta 2011 lähtien enemmän tai vähemmän kaaostilassa.

Syyrian sisällissota alkoi myös arabikeväästä, ja asetelma muistuttaa sikälikin Libyaa, että Syyriaa on johtanut lännen vastustama hallitsija, Bashar al-Assad. Valtavirtatotuus kuului alusta lähtien, että Syyrian kapinalliset ovat vapauden ja demokratian asialla. Koska he näin ollen edustavat länsimaiden omia arvoja, heidän totuuttaan on uskottava ja länsimaiden tuettava heitä demokratiapyrkimyksissään. Foliohattujen näkemys oli jälleen toinen. He katsoivat kapinallisten valehtelevan omaksi edukseen kuten aina kaikkien osapuolten sodassa. Esimerkkitapauksena toimi väite kemiallisesta aseesta – sariinikaasusta – Assadin joukkojen käytössä. Vaihtoehtoväki sai sulan foliohattuunsa, kun YK:n tutkijat löysivät todistusaineistoa sariinista nimenomaan kapinallisten käyttämänä. Foliopäät höyrysivät myös koko ajan, kuinka Syyrian kapinallisten tukeminen on islamistiterroristien tukemista. Tämän tuen seurauksena syntyi lännen upouusi ykkösuhka ISIS, nykyään lyhyemmin IS ("Islamilainen valtio"), islamistinen terroristijuntta, joka pyrkii saamaan hallintaansa Irakin ja Syyrian sekä näiden lähialueet.

Ukrainan vuoden 2014 tilanne on jälleen jakanut mielipiteet, vaikkei sitä valtavirrasta juuri huomaa. Se tekee kaikkensa salatakseen totuudet, joita foliohatut ovat edustaneet alusta loppuun. Valtavirralle oli esimerkiksi kova paikka myöntää, että Maidanin mielenosoitusten sala-ampujat eivät olleetkaan Janukovytsin joukkoja vaan todennäköisemmin vastakkaisesta leiristä ja tämä tiedettiin laajalti lännessä. Ukrainassa alas ammutun malesialaisen Boeing-lentokoneen tapauksesta (MH17) on myös valtavirrassa oltu verraten hiljaa siitä lähtien, kun alkoi näyttää todennäköiseltä, etteivät konetta ampuneetkaan alas separatistit (tai jopa venäläiset) ohjuksineen vaan luultavasti Ukrainan ilmavoimat ilmasta käsin. (Jyrkin foliohattusuuntaus epäilee kiintoisasti, että Ukrainassa alas ammuttu kone olikin MH370 – maaliskuussa mystisesti kadonnut samanmerkkinen malesialaiskone – ja MH17 ei oikeasti edes noussut, mikä syystä tai toisesta pyritään salaamaan.) Niin ikään foliohattujen tyypillinen väittämä, että länsi osallistuu sotilaallisesti Kiovan joukkojen toimintaan (vastineeksi sille, että valtavirran mukaan Venäjä osallistuu sotilaallisesti separatistijoukkojen toimintaan) on ajan kuluessa saanut vahvistusta vahvistuksen perään. Läntisen valtavirran näkemys, että Venäjä on Itä-Ukrainassa ei-toivottu tunkeilija, on myös osoittautunut käsittämättömäksi siihen nähden, että YK:n mukaan yli 700 000 ukrainalaista on paennut taisteluja Venäjälle.

Suomessa valtavirta levittää näkemystä, että maassamme on "Venäjä-trolleja", tahallisia Venäjä-mielisiä sosiaalisen median disinformoijia, joille Venäjä siitä hyvästä maksaa ja joita on vieläpä koulutettu tehtävään erityisessä keskuksessa Pietarissa. Foliohattujen mukaan valtamedia itse trollaa tuollaista puppua levittäessään – ja he ovat oikeassa: edes suomalaiset putinistit eivät tiedä sellaisesta yhtään mitään ja levittävät valtavirrasta poikkeavia näkemyksiään aivan ilmaiseksi. Trolliksi on tietysti epäilty minuakin, vaikka olen vain foliohattu enkä mikään saakelin putinisti. Ja tietysti olen myös rutiköyhä työtön, joka joutuu olemaan mukana kaikenlaisissa työllistämistoimenpiteissä.

Mutta kyllä kotimaassa osataan myös ilman Venäjän suoraa tai käänteistä apua. Talvivaara esimerkiksi oli valtavirtatotuuden mukaan hyvä asia Kainuun työllisyydelle ja maineelle, sen harjoittama nikkelin louhinta hyvä asia Suomen taloudelle ja ympäristöasiat kunnossa, koska eletään 2010-lukua ekologisesti tiedostavassa sivistysvaltiossa. Kaikki foliohattujen väittämät ympäristöuhista, nikkelistä pelkkänä Troijan hevosena uraanille ja negatiivisesta vaikutuksesta Kainuun maineelle ovat ilmenneet myöhemmin tosiasioiksi. Samalla tavoin ydinvoima-asioista valtavirta on puhunut vain hyviä ja kauniita asioita, kun taas foliohatut ovat osoittaneet väittämät työllistämisvaikutuksesta (työntekijät rekrytoidaan halvalla ulkomailta!) ja hintatasosta (Olkiluoto 3:n budjetti on ylittänyt kaikki pahimmatkin skenaariot – eikä voimala edes ole vielä likimainkaan valmis!) valheelliseksi ydinvoimapropagandaksi. Täytyy myös muistuttaa, että kokoomuspuolueen uusi tylympi julkisuuskuva laurarätyineen, piakaumoineen, alexanderstubbeineen ja virkakähmintöineen vastaa täysin sitä käsitystä, mitä vasemmalle kallistuvat foliohatut ovat koko ajan valtavirran vastaisesti levittäneet.

Odotamme vielä sitä päivää, kun 2000-luvun salaliittoteorioiden salaliittoteoria eli väite, jonka mukaan USA:n johto järjesti 9/11-tragedian joko aktiivisesti ("tilasi" iskut auttamalla kouluttamaan terroristeja itsensä vastaiseen itsemurhaiskuun) tai passiivisesti (olisi kyennyt estämään iskut, muttei tehnyt sitä saadakseen syyn suureen terrorismin vastaiseen sotaan), osoittautuu todeksi. Sitä ennenkin on ilmiselvää, että päästäkseen jyvälle totuudesta ihmisen kannattaa kuunnella enemmän foliohattuja kuin valtavirtaa.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Putinofobiaa

Viime aikojen poliittista valtavirtadiskurssia on määrittänyt kammo tai kauhu, jota laajat kansanryhmät tuntevat erästä suurvaltajohtajaa kohtaan. Ilmiö on niin yleinen ja näkyvä, ettei ole syytä puhua enää "Putin-fobiasta" – on parempi ottaa käyttöön kliininen termi putinofobia. Ihmiset siis tuntevat sairaalloista pelkoa Vladimir Putinia kohtaan, ja kuten yleensäkin fobiatapauksissa, pohjimmiltaan pelko on perusteetonta ja ihmiset kanavoivat sen kohteeseen tiedostamattaan aivan muita pelkoja. Esimerkiksi lännen tunkeutuminen Suomeen Nato-yhteistyön muodossa saattaa pelottaa, mutta putinofobisen median vääristämä kuva maailmanpolitiikasta voi kääntää pelon kohteen lännestä itään. Samoin suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen kovemmaksi, epäoikeudenmukaiseksi, epädemokraattiseksi ja arvoiltaan oikeistolaiseksi herättää täysin ymmärrettävää kauhua, mutta koska valtavirta pitää sellaista kauhua asiattomana, fobia etsiytyy uuteen kohteeseen ja sellaiseksi päätyy paremmin hyväksytty kohde eli Putin. Useissa tapauksissa jopa henkilökohtaiset pelot esimerkiksi joutumisesta hylätyksi ja kiusatuksi saattavat kanavoitua "helppoon" kohteeseen, jonka kammoaminen on sosiaalisista syistä vähemmän kuluttavaa. Tiedän, mistä kirjoitan, sillä viime vuosikymmenellä olin monet kerrat valmis syyttämään ihmissuhdeongelmistani George W. Bushia.

Vladimir Putinista on nyt tehty 2010-luvun Bush. Tosin putinofoobikkoa tämä varsin epäoikeudenmukainen määrittely ei tyydytä. Hänelle Putin näet vertautuu Adolf Hitleriin. "Putler" lähentelee jo salonkikelpoista pilkkanimeä. Itänaapurin johtajaa nimitellään avoimesti hulluksi, vaikka moni uskottava artikkeli perustelee hyvin, kuinka tämä on ansaitsematon leima. Häntä pidetään myös diktaattorina, koska hän ei ole luopunut vallasta niin kuin Venäjän laki länsimaisin silmin periaatteessa vaatii ja myös Venäjän vaalit näyttävät olevan vääristelyä pullollaan. Lisäksi Putinista esitetään väittämiä, jotka uskotaan, koska ne on sanottu meidän omassa valtamediassamme. Koska häntä pelätään ja vihataan, ei aina haluta tai osata huomioida, ettei väittämillä ole todellisuuspohjaa. Esimerkiksi Suomessa paljon levitetyn brittiartikkelin, jossa Putinin väitettiin suunnittelevan Baltian ja Suomen valtaamista, haastattelema neuvonantaja oli saanut Putinilta yhdeksän vuotta sitten potkut. Millaista kuvaa voisi olettaa ihmisen hänen asemassaan levittävän? Neutraalia?

Putin-antimyytin kasautumisessa on oleellista, että valhe perustuu valheeseen, perusteeton väite perusteettomiin väitteisiin ja niin edelleen. Esimerkiksi hänen väittämisessään "januksenkasvoiseksi" on totta toinen puoli: Putin on, toisin kuin Ukrainan Poroshenko tai USA:n Obama, jatkuvasti vaatinut rauhaa Ukrainaan ja totuutta esiin. Se, että hän samaan aikaan aseistaa ja rahoittaa Itä-Ukrainan separatisteja ja lähettää omia joukkojaan Ukrainan puolelle sotimaan, on tietysti ristiriidassa rauhan vaatimuksen kanssa; se, että hän röyhkeästi väittää edellisen olevan puppua, on ristiriidassa totuuden vaatimuksen kanssa. Näiden ristiriitojen olemassaolo on kuitenkin lännen totuus ja pohjautuu täysin siihen putinofobiseen uskoon, että länsimedia on uskottavampi lähde kuin itämedia ja länsipäättäjät luotettavampia kuin itäpäättäjä(t*). Entä jos Putin kaikesta huolimatta puhuu totta? Onko meillä oikeutusta syyttää ja haukkua häntä, jos separatistien aseet eivät olekaan peräisin suoraan Venäjän hallinnolta ja jos Itä-Ukrainassa taistelevat venäläiset ovatkin ihan oikeasti vapaaehtoisjoukkoja? Separatistit ovat todistettavasti olleet pitkin vuotta vihaisia Putinille, koska tämä ei avusta heitä taistelutoimissaan niin kuin he toivoisivat. Lisäksi itämedian – ja myös läntisen vaihtoehtomedian – väittämät länsivaltojen sotilaallisesta osallistumisesta Ukrainan sotaan separatistien vastapuolta eli Kiovan joukkoja tukemalla ovat alkaneet saada vahvistusta.

(*)Koska Vladimir Putinia myös pidetään yksiselitteisesti diktaattorina, oletetaan, että kaikki oleellinen Venäjällä tapahtuu hänen käskystään tai sanktioimanaan. Virallisesti hän kuitenkin on Venäjän kansan valitsema presidentti. Vuoden 2012 vaaleissa saattoi olla paljonkin filunkia, mutta 63,6 prosentin ääniosuus on tuskin tuulesta temmattu. (Lisäksi länsimaisetkin asiantuntijat pitävät Putinia tänään suositumpana kuin koskaan ennen.) Syksyn 2011 duumanvaaleissa Putinin johtama Yhtenäinen Venäjä -puolue jäi peräti alle 50 prosentin. Diktatuureissa hallitsijan tai hänen puolueensa kannatus on tavannut olla 80–100 %. On siis hyvin mahdollista, että vaalitulosta peukaloidaan, mutta tämä ei missään tapauksessa rakenna Putinin ja Yhtenäisen Venäjän koko kannatusta vaan lähinnä liioittelee sitä. Tässä länsimainen mieli kysyy: miksi sitten ollenkaan? Pidän todennäköisenä, että Putin ei sanktioi vaalikannatuksen muotoutumista mitenkään, vaan asialla ovat häntä mielistelevät tahot, joilla on riittävästi yhteiskunnallista valtaa. Tämä epämiellyttävä kulttuuri oli Venäjällä tosiasia jopa Josif Stalinin aikana ja selittää takuulla osan hänen niskoilleen sysätyistä hirmuteoista. Kun Krimin kansanäänestys maaliskuussa 2014 päättyi Venäjään liittymisen ylivoimaiseen voittoon, lännessä vaadittiin kilpaa Venäjää tilille väärennetystä vaalituloksesta. Keskellä syytösrumbaa Venäjän ihmisoikeusneuvosto ilmoitti epäilevänsä kansanäänestyksen tulosta. Jos Krimin äänestystulos siis oli Putinin järjestämä, miksi sitä kritisoitiin Venäjältä käsin? Ja mikäli Putin on Venäjällä diktaattori, kuinka hänen pyrkimyksilleen selvästi myötämielisen politiikan avoin kritiikki sallitaan? Mieleen muistuu Turkmenistanin edesmennyt hallitsija, Saparmurat Niyazov, joka erotti erään ministerinsä suorassa TV-lähetyksessä ilmoittaen pitävänsä huolen, ettei tämä saa mitään muutakaan työtä. Sellainen on diktaattorin puhetta.

Paitsi epämääräisillä mielistelijöillä, millä tahoilla voisi olla Venäjällä valtaa, jonka kuvitellaan olevan Vladimir Putinin käsissä? Yksi mahdollinen tekijä on ortodoksinen kirkko. Joskus kuulee vihjailuja, ettei nyky-Venäjällä pysyisi vallassa, ellei myötäilisi ortodoksikirkkoa. Näin ollen Putinin vanhoillisuus esimerkiksi homokysymyksessä voi yhtä hyvin olla nöyrä tai viileästi laskelmoitu valinta kuin tyrannimaista sortohalua, miksi se on lännen näennäissuvaitsevissa piireissä leimattu. Ortodoksikristityt ovat tiettävästi väittäneet lännessäkin, ettei heidän tavallaan uskovissa ole homoja. Itse en kannata Venäjän homopolitiikkaa missään tapauksessa, mutta se voi ilmentää enemmän ortodoksikirkon kuin Putinin pyrkimyksiä – ja toisaalta, kun lännen putinofoobikot yhdistävät asian suoraan jälkimmäiseen ("koska hän on diktaattori"), he voivat liioitella kovastikin politiikan homofobiaa oman putinofobiansa tähden. Hyvin todennäköisesti myös armeijalla on huomattavasti valtaa Venäjällä. Asevoimien ylipäällikkö on Putin, mutta niinhän Suomenkin puolustusvoimien ylipäällikkö on presidentti Sauli Niinistö – ja kuten tiedämme, hän ei käytännössä vastaa armeijan asioista. Jos venäläisiä joukkoja on komennettu "eksymään" Ukrainan puolelle, kuten yleisesti epäillään, Putinilla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä asiaan. Oligarkkien vallan on Venäjällä useaan otteeseen raportoitu supistuneen, sillä Putin ei nojaa heihin sillä tavoin kuin edeltäjänsä Boris Jeltsin. Mutta Putin ei ole hävittänyt (joko halunnut hävittää tai pystynyt hävittämään) koko oligarkiaa, mikä väistämättä kielii porhojen yhä jatkuvasta vallasta.

On siis täysin mahdollista ja loogisesti ajatellen todennäköistä, että 1) Vladimir Putin ei ole Venäjän diktaattori, 2) hän ei valehtele omasta osuudestaan tai osuudettomuudestaan Ukrainan tapahtumiin, 3) sen sijaan valhetta ovat lännessä esitetyt väittämät hänen läntisistä invaasiopyrkimyksistään. Kaikki putinofobiaa näennäisen perustellusti aiheuttavat tekijät johtuvat vastakkaisista väittämistä kohtiin 1, 2 ja 3 tai niiden yhdistelmistä, joissa todellakin valhe pohjautuu valheeseen ja perusteeton väite perusteettomiin väitteisiin. Kuten homofoobikko vihaa homoja kammonsa tähden, niin myös putinofoobikko vihaa Putinia kammonsa tähden. Niinpä putinofoobikot ovat itse paljon hullumpia, aggressiivisempia, vihaisempia ja lännen sotatoimet hyväksyessään myös sotaisampia kuin heidän kauhunsa kohdehenkilö. Loogisesti ajatellen näyttäisi kerta kaikkiaan siltä, että Putin on koko ajan ihan oikeasti halunnut rauhaa Ukrainaan ja totuutta esiin – joskin sen rauhan on hänestä tapahduttava Venäjän etuja loukkaamatta, millä tavoin jokainen suurvaltajohtaja ajattelee maansa eduista ja myös toimii niiden mukaisesti. Krimillä on koko ajan sijainnut Venäjän Sevastopolin laivastotukikohta, ja kun Ukrainasta tuli avoimesti Venäjä-vihamielinen valtio (siitä huolimatta, että 34 % Ukrainan asukkaista pitää itseään venäläisinä), oli päivänselvää, ettei sen alueelle voinut pidemmän päälle sijoittua yhtään vihollismaan tukikohtaa. Enemmistö krimiläisistä ei ole (edes venäjänkielisiä) ukrainalaisia vaan venäläisiä, joten ei tarvitse kahta kertaa miettiä, miksi Putinille sopii mainiosti Krimin liittäminen Venäjään. Ei liene myös mitenkään poikkeuksellista suurvaltajohtajan ajattelua haluta puskurivyöhyke oman maan ja sen vihollisten väliin; jos Kiovan Ukraina, Moldova ja Romania ovat vihollismaita, olisi Luganskista Transnistriaan ulottuva "Novorossija" erinomainen sellainen. Tätä pahempaa invaasiohalua Putinista tuskin löytyy nyt tai tulevaisuudessa.

Jos jotakuta on pakko kammota ja vihata, on asiallisempaa kohdistaa tunteensa Vladimir Putinin sijaan omiin länsimielisiin päättäjiimme, jotka lietsovat riitaa kotimaan ja entisen itäpuolisen ystävämaan väliin.

Jos tämä kirjoitus herättää sinussa kammoa ja vihaa, se ei liity Putinin (saati minun, viestintuojan, joka ei pidä hänestä millään tavoin) todelliseen kammottavuuteen. Se on vain putinofobiaa.