"Näissä vieraissa on liian monta tuttuu
jotka tietää totuudesta liian vähän"
(Liisa Tavi: Lasta ei saa tukuttaa, san. Pelle Miljoona)
Kun uusi koronakuria vastustava vapausliike alkoi nousta talvikaudella 2020–21, julistin alusta lähtien sen keskeisisi tavoitteiksi omat pyhät arvoni: vapauden, rakkauden ja totuuden. En ollut yksin: toukokuun 15. päivän 2021 kansainvälisten mielenosoitusten sloganeiden joukossa oli "Love, Truth, Freedom". Suomessa toukokuun mielenosoitus jäi tussariksi, koska sadat vapausliikkeeseen lukemani ihmiset olivat siirtäneet huomion koronakurista EU:n elvytyspakettiin. Siinäkin huudettiin totuutta, mutta vapauden tavoittelu oli aika suhteellista ja rakkauden kanssa ei asialla ollut mitään tekemistä.
Kuntavaalit piti alun perin järjestää 18. huhtikuuta. THL:n ja hallituksen kuvitteellisen epidemiauhan vuoksi vaalit siirrettiin kesäkuun 13. päivälle, mikä on tiennyt vaalikampanja-ajan pitenemistä luonnottomiin mittoihin. Tämä voi olla jopa tarkoituksellista. Hajota ja hallitse on aina ollut kaikkein toimivin keino ylläpitää valtaa. Toki myös hallituspuolueet saivat kuvitteellisen sulan hattuunsa, kun täysin älyttömästä 11 000 päivittäisen tartunnan arviosta jäätiin ylimmillään alle kymmenesosaan. Sehän voitiin nyt tulkita maalis-huhtikuisen sulkupolitiikan ansioksi.
Ikävä kyllä perseily kansan kustannuksella ei rajoitu hallituspuolueisiin. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat tehneet kaikkensa kääntääkseen yhteiskunnalliset kysymykset perinteisen puoluepolitiikan ja vanhan standardoidun poliittisen kentän mukaisiksi kiistoiksi. Pandemiakriittinen vapausnäkökulma oli vallankumouksellinen: se yhdisti libertaareja, konservatiiveja, nationalisteja, aitoja anarkisteja ja myös useita vanhanaikaisen yhteiskuntakritiikkinsä säilyttäneitä klassisia vasemmistolaisia. Kuntavaalien läheisyys on tehnyt kaikesta taas puoluepolitiikkaa, jossa oikeistoon samastuvat käyttävät kaikki tilaisuutensa mustamaalata vasemmistoa ja päinvastoin.
Perussuomalainen puolue on häikäilemättä pyrkinyt omimaan pandemiakritiikin ja vapausnäkökulman omien siipiensä alle. Lukuisia näissä kysymyksissä aktiivisia sosiaalisen median vaikuttajia on päätynyt persujen kuntavaaliehdokkaiksi. Heidän näkökulmastaan asia voi näyttää luonnolliselta: "vasemmistolainen" hallitus on toteuttanut koronarajoitukset, ja persut ovat heille uskottavampi oikeisto-opposition edustaja kuin kokoomus, kristillisdemokraatit tai Liike Nyt. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole missään vaiheessa olleet pandemiakriittinen puolue, vaan päinvastoin heidän riveistään on toistuvasti vaadittu tiukempia rajoituksia. Minunlaiselleni ei-persulle tämä näyttää klassiselta silmänkääntötempulta.
Persuissa on myös se kiusallinen piirre, että heidän politiikkansa on yhtä kuin hajota ja hallitse katutasolla. He tekevät asiakysymyksistä, ei edes henkilökysymyksiä, vaan ihmisryhmäkysymyksiä. Ärsyttääkö koronakuri? Syynä on vasemmisto. Vastusta vasemmistolaisia. Huolettaako yhteiskunnan varojen loppuminen? Syynä on hyysääminen. Vastusta hyysääjiä ja niitä joita hyysätään. Aggressiivinen kuntavaalikampanjointi muistuttaa likipitäen joka päivä, kuinka vähän esimerkiksi minulla ja perussuomalaisten ehdokkaaksi lähteneellä pandemiakriitikolla on yhteistä – mikä on erittäin varmasti tarkoituksellista. Kun kansalaiset vieroksuvat tai pelkäävät toisiaan, vallanpitäjät ovat turvassa.
Vielä ongelmallisempaa on kuitenkin, että kuntavaalikampanjat vievät huomion pois pääasioista. Päinvastoin puolueet (piskuista Kristallipuoluetta lukuun ottamatta) tuntuvat tekevän kaikkensa salatakseen, että suomalainen yhteiskunta (tai maailma) on peruuttamattomasti muuttunut siitä, mitä se vielä 2010-luvulla oli. Esimerkiksi punavihreät ryhmät saattavat puolustaa kirjastoja, mainitsematta että kirjastot ovat talven 2019–20 jälkeisestä ajasta valtaosan joko olleet kiinni tai toimineet rajoitetusti. Jotkut samassa leirissä ovat jopa häikäilemättä ratsastaneet kulttuurielämällä – emopuolueittensa lähes lakkautettua Suomen kulttuurielämän. Etätyön radikaali yleistyminen on jäänyt huomiotta: työpaikkojen hoiteleminen omaan kuntaan ei yksinkertaisesti enää toimi samalla tavalla.
Näiltä puilta pitäisi vielä malttaa nähdä metsä: vanhan yhteiskunnan alasajo on ilmiselvästi tahallista, "uusi normaali" ei ollut vahinkoilmaus ja yhteiskuntamme perusteet on kertakaikkisesti muutettu. Hallituspuolueet ovat toimineet järjestelmällisesti niitä arvoja vastaan, joiden kannattajat ovat äänestäneet ne valtaan. Silti ne jatkavat samojen arvojen promoamista kampanjoissaan. Oppositiopuolueet vastustavat hallitusta, mutta innokkaammin sitä mitä hallitus väittää kannattavansa, kuin sitä kuinka hallitus toimii. Koko kuvio selittyy vain sillä, että hallitus toteuttaa jonkin ihan muun tahon agendaa kuin omaansa. Pandemiakriittisille tässä ei pitäisi olla mitään uutta, mutta kuntavaalikampanjoinnin aikana osa heistä on aktiivisesti unohtanut asian – ainakin hetkittäin – ja syyttänyt tapahtuneesta nimenomaisesti hallituspuolueiden virallista poliittista taustaa. Käytännöllisesti katsoen koko poliittinen kenttä on huijattu osaksi kaikkien aikojen megavalhetta, joka on mahdollisesti saneltu Great Resetin laatijoiden piirissä "build back better" -hengessä.
Megavalheen luonteeseen kuuluu aktivistien johdattaminen täysin eri suuntaan kuin mitä kohti he ovat lähteneet. Kun keväällä 2020 ensimmäisten joukossa kyseenalaistin koronapandemian mittasuhteet, oletin, että tämä tie johtaa koko meille tarjotun todellisuuskuvan kyseenalaistamiseen ja disilluusioon. Kun syksyllä 2020 ainakin näennäisesti samoin ajattelevia oli jo löytynyt, oletukselleni näytti tulevan katetta. Perinteisten poliittisten asetelmien marssittaminen kentälle – niin kuin kuntavaalikampanjoinnin myötä on käynyt – on käännyttänyt oikeistotaustaiset pandemiakriitikot vanhojen oikeistolaisten tai konservatiivisten perustotuuksien äärelle ja harvalukuisemmat vasemmistotaustaiset pandemiakriitikot vanhojen vasemmistolaisten tai liberaalien perustotuuksien äärelle. Ne ovat kuitenkin vääriä "totuuksia" – siis ainakin osittaisia valheita tai megavalheen osasia. TOTUUS, se aito asia, saa yhä levätä rauhassa.
Matrix on ainakin jossain määrin totta. Juuri, kun olimme hahmottamassa sen, iso osa meistä opastettiin kädestä pitäen pois totuuden ääreltä. Luonnollisesti tämä ei ole koko totuus. Harhaanjohdetuista näet tuli nopeasti osa Matrixia. Kritisoitko autoritaarisia toimia? Oletko enemmän konservatiivi ja oikealla? Tässä on sinulle isänmaa ja Raamattu. Oletko enemmän liberaali ja vasemmalla? Tässä on sinulle kansainvälinen yhteistyö ja kriittinen kirja finanssikapitalismista. Onko näkyvissä salaliittoja? Vasemmistolainen, pidä etäisyyttä sellaiseen paskaan! Konspirasismi on vähintään yhtä paha kuin rasismi! Oikeistolainen, hyvä, tartu vain salaliittoteoriaan, niin me paremmin tietävät kerromme sinulle, mitä sen takana piilee. Luovu vain omasta ajattelustasi. Näin oli tapahtuva, ja näin tapahtui.
Jutun juju on tietysti, että sekä "antikonspirasismi" että harhaanjohdettu salaliittoajattelu ajautuvat tukemaan yhteiskunnan ja maailman todellisia vallanpitäjiä. Mitä enemmän jollakin taholla on valtaa, sitä varmemmin kriittiset ja radikaalit äänet kääntyvät pidemmän päälle tukemaan sitä tahoa. En usko, että tähän tarvitaan erillistä salaliittoteoriaa. Kyseessä on ihan luontainen prosessi. Ei perussuomalainen puoluekaan tarkoituksellisesti johdata kannattajiaan valheeseen. Se vain houkuttelee (konservatiivisia, oikeistolaisia) kriittisiä ajattelevia puolelleen saadakseen kuntavaaleissa ääniä. Ei puolueita eikä edes valtamediaa kiinnosta aktivistien ajautuminen väärän totuuden palvelijoiksi. Totuus ei voisi niitä vähempää kiinnostaa. Mediaa kiinnostaa raha, viranomaisia toisten asettamien sääntöjen totteleminen, ihmisryhmiä ryhmänmukaisuus ja puolueita vaaleissa saadut äänet.
En äänestä kuntavaaleissa 2021. Yksikään asuinkunnassani tarjolla oleva puolue tai ehdokas ei edusta minun asiaani. Lisäksi poliittinen järjestelmä perustuu ihmisten hallitsemiseen, ja itse olen yhä enemmän sitä mieltä, ettei ihmisiä pidä hallita. Huomattavasti mieluummin hallitsen itseäni, tai en hallitse jos ei huvita.
Tämän lausunnon myötä lakkautan toistaiseksi tämän vuodesta 2010 toimineen politiikkablogini. Saattaa olla, että kertoja kiellon päälle vielä tulee. Ainakin toistaiseksi tahdon keskittyä elämässäni johonkin ihan muuhun kuin politiikkaan, ja kaiken ihmiselämän politisoituminen yksinkertaisesti ärsyttää. Kesä 2021 voisi, tai ainakin olisi voinut, olla rakkauden kesä: kohtaamme toisemme, kuuntelemme toisiamme, ymmärrämme toisiamme, hyväksymme toisemme, syleilemme ja rakastamme. Viivästytetyt kuntavaalit ja poliittisen kinastelun armoton hyväksikäyttö taustatasolla (yhä jatkuva kielto- ja suojelumentaliteetti) pyrkivät pitämään meidät erillämme ja toisiamme vastaan. Ehkä poliittiset keinot on hylättävä. Ehkä meidän on parempi vain olla piittaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti