Kuten jopa valtakunnallisiin uutisiin lipsahti, Suomen kommunistinen puolue valitsi viime viikonlopun kokouksessaan uuden puheenjohtajan. Näennäisen yksimielisesti, mutta käytännössä soraäänien säestämänä tehtävään valittiin puolueen entinen sihteeri Juha-Pekka Väisänen. Puheenjohtajan valinta herättää paljon kysymyksiä. Ensiksikin voi ihmetellä, miten ja miksi tehtävään valittiin ihminen, joka ei saanut sen enempää eduskunta- kuin kunnallisvaaleissa edes viittäkymmentä ääntä. SKP:llä on kuitenkin joukko kunnanvaltuutettuja, joilla on oikeasti ja todistetusti kannatusta. Kuinka puolue voi näin täydellisesti ignorata, millaista kannatusta puheenjohtaja nauttii keskuskomitean ynnä muiden ulkopuolella – äänestäjien keskuudessa? Toiseksi Väisänen oli vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjan "Kenkää rahaeliitille" ensisijainen suunnittelija. Sain kuulla vaalityössä Tampereen Keskustorilla jatkuvaa kielteistä palautetta vaalilauseesta ja -julisteesta. En itse ollut niistä äänestäjiä vakuuttuneempi. Kampanjan tuloshan on surullisen kuuluisa: kommunistien ennestäänkin pieni kannatus romahti noin puoleen. Kolmanneksi Väisänen on ammatiltaan käsitetaiteilija. Taiteilijoita on radikaalivasemmistossa aina riittänyt – ja hyvä niin – mutta vasemmistoliiton saadessa juuri nyt oman puoluekokouksensa jälkeen pyyhkeitä "työväenluokan sivuuttamisesta" luo Väisäsen valinta vaikutelman, ettei SKP:ssä olla yhtään sen lähempänä duunareita. Asialla ei tietenkään olisi oikeasti mitään väliä, jos Väisänen olisi hyvä sanankäyttäjä ja karismaattinen agitaattori. Itse häntä pari kertaa kuulleena ja useita kertoja lukeneena joudun (neljänneksi) toteamaan, että näin ei kerta kaikkiaan ole.
Juuri tänä iltana, tätä kirjoittaessani mietityttää kaikkein eniten eräs muu Juha-Pekka Väisäsessä ilmennyt piirre. Hän nimittäin ilmoitti minulle syksyllä 2011 (ollessani Uudenmaan kommunistien tilaisuudessa Lohjalla alustamassa), ettei pidä useamman kommunisti- tai äärivasemmistopuolueen samanaikaista olemassaoloa Suomessa lainkaan huonona asiana. Kuulemma joissakin Etelä-Amerikan maissa tämä asetelma toimii hyvin. Meillä Suomessa on kuitenkin vankkumattomat todisteet asetelman toimimattomuudesta täällä, joten Väisäsen väitteessä ja perustelussa ei ole tolkkua. Toivottavasti hänen kantansa on tähän päivään mennessä muuttunut. Väistyvä puheenjohtaja Yrjö Hakanen ainakin puhui vasemman laidan yhdistymisen puolesta; jälleen toivottavasti tämä ei tarkoita pitäytymistä SKP:n nimen käyttöön. Toisaalta puolueessa on esiintynyt yhä melkoista skeptisyyttä STP–KTP-yhteistyötä kohtaan. Keskustelu erään kommunistinuoriaktiivin kanssa viime viikonloppuna Tampereen Annikinkadulla vahvisti jo ViPun keskustelutilaisuuksissa tekemääni oivallusta: radikaalivasemmiston uusi yhteenliittymä ei välttämättä lähde puolueista (SKP, KTP, STP) vaan kansalaisjärjestöistä (Marxilainen työväenliitto, Sosialistiliitto, Sosialistinen Vaihtoehto, Kommunistinen nuorisoliitto). Ne voivat tehdä sopimuksen ensin yhden puolueen kanssa ja tarjota sitten yhteistyötä jäljellä oleville, tai neuvotella yhteistyösopimuksesta kaikkien kanssa yhtä aikaa. On selviö, että yhteistyön aktiivisimmat rakentajat ovat joko puolueiden "ongelmalapsia" tai kokonaan puolueisiin sitoutumattomia. Esimerkkihenkilönä voitaisiin mainita MTL:n työmyyrä Dimitris Mizaras – tai tämän kirjoittaja.
Radikaalivasemmiston yhteistyölle olisi joka tapauksessa nyt Mount Everestin kokoinen tilaus. Vasemmistoliiton puoluekokous viime viikonloppuna herätti kovasti närää, ei vain puolueen entisissä kritisoijissa (vrt. perussuomalaiset), vaan myös useissa jäsenissä. Esimerkiksi espoolainen Susanna Kaukinen suivaantui vasemmistoliiton eurokritiikittömyydestä ja ilmoitti hylkäävänsä koko puolueen. Samalla tavoin tuohtumusta heräsi puolueen kannattajissa ja kriittisiä huomioita muiden poliittisten aktiivien suunnalla. Näyttää selvältä, että vasemmistoliiton politiikka Kataisen hallituksessa ja sen ulkopuolella, minkä vassarit sitkeästi kieltävät, koetaan nimenomaan liian oikeistolaiseksi – toisin sanoen keskustavasemmistolaiseksi, mitä ilmausta olen käyttänyt samasta asiasta jo kauan. Olen keskustellut asiasta viime päivinä Twitterissä ja saanut näkemykselleni vahvistusta.
"Uusi SKDL", radikaalivasemmiston yhteistyöjärjestö ja yhteislista, on tähän saakka saanut osakseen häpeilemätöntä vähättelyä. Moni tyytyy laskemaan SKP:n, STP:n ja KTP:n nykyiset kannatusluvut yhteen ja leimaamaan tuloksen edelleen marginaaliseksi. Nyt kuitenkin saattaa yllättäen käydä, että uudella radikaalivasemmistolla on kansanedustaj(i)a jo ennen eduskuntavaaleja. Vasemmistoliitto on nimittäin erottamassa kansanedustajansa Jyrki Yrttiahon. Kuten tiedetään, puolueen eduskuntaryhmä erotti Yrttiahon yhdessä Markus Mustajärven kanssa omaksi ryhmäkseen ("Vasenryhmä") jo vuonna 2011, koska nämä kapinalliset eivät hyväksyneet Jyrki Kataisen uusliberalistista hallitusohjelmaa. Jos Yrttiaho saa nyt potkut koko puolueesta, hän on varmasti halukas liittymään uuteen radikaalivasemmistoon – ja saattaa vetää mukanaan myös Mustajärven. "Puolue", jolla on kaksi kansanedustajaa – vaikkakin vasemmistoliiton mandaatilla – on moninkertaisesti uskottavampi kuin "puolue", jolla on ainoastaan muutamia kunnanvaltuutettuja.
Radikaalivasemmiston yhteistyöllä on kiire. Sitä ei pidä käynnistää "ennen eduskuntavaaleja" tai edes "lähiaikoina", vaan mieluiten jo tänä päivänä. Mikään ei kuvaa tätä paremmin kuin se tosiasia, että edellä mainittu Kaukinen ehti äkkiseltään jo liittyä Itsenäisyyspuolueen "kansanrintamaan". Vasemmistolla on hälyttävän huonosti asiat, jos entinen vasemmistoliiton radikaalisiiven aktiivi päätyy, ihan oikeasti, Itsenäisyyspuolueeseen. Vaikka Ipu onkin vasemmalle kallellaan, se ei ole sosialistinen puolue – ei sinnepäinkään. Olen täysin varma, että mikäli vasemmistoliiton vasemmalla puolella olisi uskottava poliittinen yhteenliittymä, se olisi Kaukisen kaltaisille ihmisille ilmeinen ykkösvaihtoehto. Euro-, EU- ja Nato-kriittisyyshän luonnollisesti yhdistävät koko äärivasemmistoa. SKP:n uskottavuus ja muu houkuttelevuus eivät riitä siihen, minkä olen varmasti perustellut jo ylempänä tässä kirjoituksessani. "Uuden SKDL:n" houkuttelevuus, mahdollisesti kansanedustajineen, olisi eri luokkaa. Siinä yhteydessä ei itsellenikään olisi niin tähdellistä, kuka johtaa SKP:tä, sillä yhteenliittymällä olisi tietysti oma johtonsa – ja kuten tiedettyä, en ole koskaan ollut SKP:n jäsen, mutta "uuteen SKDL:ään" liittyisin henkilöjäsenenä todennäköisesti jo perustamisvaiheessa.
Minulla on myös ehdotus radikaalivasemmiston uuden yhteenliittymän nimeksi. Kunnallisvaaleissa Oulussa käytetty Vapaa vasemmisto ei minusta toimi, sillä kansan syvät rivit eivät osaa tehdä sille eroa vasemmistoliittoon. Niinpä itse ehdottaisin – vaalikäyttöön – nimeä Suomen Kansan Demokraattinen Yhteislista (SKDY). Se lainaa kaiken olennaisen SKDL:ltä, jonka nimen käyttöoikeus on jumissa vassareiden ylläpitämällä yhdistyksellä, ja loppu muistuttaa tanskalaista Yhtenäislistaa (Enhedslisten), joka perustettiin samalla tavalla vasemman laidan puolueiden yhdistyessä (1989) ja jolla on Tanskan kansankäräjillä 12 kansanedustajaa (6,7 % äänistä vuoden 2011 vaaleissa).
"Kansan Yhteislista" olisi parempi nimi.
VastaaPoistaNeljä kirjainta on liikaa.
Ei se ollut liikaa SKDL:llä 1945–90. Minusta "Kansan yhteislista" ei sano nimenä juuri mitään.
PoistaMun nähdäkseni SKP:n (ja muiden laitavasemmiston puolueiden) ongelmat on tällä hetkellä
VastaaPoistaa) jämähtäminen larppi-kommunismiin. Larppikommunismilla tarkoitan sitä, että puoluetoiminta on ennen kaikkea palvontaa kuolleen kommunismin haudalla ilman mitään aitoa pyrkimystä muutokseen. Tän oireita on esimerkiksi pitäminen kiinni massoille vieraasta symboliikasta ja kunniakkaan menneisyyden fiilistelystä (1918 SKP:n logossa, muistokäynnit haudoilla jne). Kukaan ei edes esitä pyrkivänsä tavoittamaan ihmisiä pienen uskovien piirin ulkopuolella, vaan sen sijaan muistellaan yhdessä mahtavaa lokakuuta ja hyräilläan Varshavjankaa.
b) Poliittisen analyysin ja kunnollisen ohjelman puute. Nyt SKP yrittää olla lähinnä hieman äärimmäisempi Vasemmistoliitto sen sijaan että se tarjoaisi omanlaisensa, uskottavan sosialistisen ohjelman. Paras esimerkki lienee järjetön vaatimus 1500 euron perustulosta. Vassareiden ja vihreiden kopioinnin sijaan pitäisi esittää aito, uskottava vaihtoehto nykyiselle kapitalistiselle järjestelmälle (esim. Paul Cockshot on kirjoittanut ihan hyviä tekstejä siitä mitä voisi olla sosialismi 2000-luvulla).
Nää ongelmat ei ratkea yhteistyöllä vieläkin pahemman KTP:n kanssa. Tovereiden kannattaisi istua alas ja päättää, onko tarkoitus saavuttaa vallankumous ja uusi maailma vai harrastaa hauskaa kerhotoimintaa, jossa leikitään 1930-lukua ja ihastellaan rakkaita historiallisia symboleita. Molempia ei voi saada. Jos päädytään ensimmäiseen ratkaisuun niin voi aloittaa heittämällä punaliput kaatopaikalle ja kirjoittamalla toteuttavissa olevan, vallankumouksellisen siirtymäkauden ohjelman. Symboliikka ei ole mitään muuta kuin propagandan väline, ja sellaisena kaikki työväenperinne punalipuista ja kansainvälisestä alkaen epäonnistuu täydellisesti (jos et usko, niin katso kannatuslukuja).
"Suomen Kansan Demokraattinen Yhteislista (SKDY)" LOL not sure if srs?! Tosta tulee lähinnä mieleen DDR ja 1970-luku, nyt hei oikeesti.
Pikaiset kommentit asiaan:
Poista1) Osittain totta kyllä. Toisaalta esimerkiksi Tampereella nimenomaan vapunpäivän tilaisuus, jossa tuo "vanhojen muistaminen" tulee aina väistämättä jonkin verran esiin, on se nimenomainen kommunistien tilaisuus joka vetää puoleensa ihmisiä.
2) Totta siltä osin kuin ei ole virheellistä. SKP on puhunut 1000 euron perusturvasta, ei 1500 euron perustulosta. Ylipäänsä perusturva ja perustulo ovat eri asioita ja tämä nimenomaan osoittaa, ettei SKP:ssä aina kopioida vas-liittoa ja vihreitä. Tästä huolimatta on kuvaavaa, kuinka joku sanoi viimevuotisten kunnallisvaalien edellä SKP:n ohjelman olevan "yksi yhteen vasemmistoliiton kanssa paitsi ei kuntaliitoksille". Se ei kerro hyvää.
Jatkokappale: "Tovereiden kannattaisi istua alas ja päättää, onko tarkoitus saavuttaa vallankumous ja uusi maailma vai harrastaa hauskaa kerhotoimintaa..." Samaa mieltä. Lopusta olenkin sitten eri mieltä. Symbolikieli on erittäin tärkeä asia juuri propagandan välineenä JA NIMENOMAAN AGITPROPIAHAN TÄSSÄ TARVITAAN. Sitä minäkin teen. Radikaalivasemmistolta puuttuu yritystä ja satsausta esimerkiksi mediaan: sosiaalinen media ei Facebookin keskinäisen kehumisen kerhoa lukuun ottamatta ole lainkaan hallussa ja – mikä vielä pahempaa – oma puoleensavetävä, radikaalivasemmistoa yhdistävä media puuttuu. Tiedonantaja ei kiinnosta muita kuin SKP:n nykyistä äänestäjäkuntaa, Kansan Äänestä ja Työkansan Sanomista puhumattakaan: sirpalepuolueiden sirpalelehtiä.
"LOL not sure if srs?!" Kysyn suoraan, mitä helvettiä tuollainen teinianglismi tekee tällaisessa asiayhteydessä? Eihän sinua ja näkemystäsi voi ottaa enää ollenkaan vakavasti. (Eikä minusta tarvitsekaan: kauan eläköön 1970-luku, edelleen elävä esimerkki siitä, että sosialismi voi oikeasti vedota kansanjoukkoihin ja saada puolelleen niin työväenluokan kuin sivistyneistön.)
joo mutta siis pointti oli että tarvitaan symboleita jotka vetoaa ihmisiin, ja mun mielestä vanhakantaiset symbolit ei täytä tehtäväänsä vaan pikemminkin päinvastoin.
VastaaPoistahieman samoja teemoja on muuten käsitelty tässä tekstissä http://internationalsocialistnetwork.org/index.php/ideas-and-arguments/organisation/party-and-class/101-tom-walker-say-no-to-revolutionary-jargon
ehkä tässä on kulttuurieroja, mun mielestä teinianglismi on mitä luontevin tapa kommunikoida internetissä (asiayhteyshän on turha suunsoitto nettifoorumilla). Mutta halusin ilmaista aitoa pöyristymistä ajatuksesta, että "Suomen Kansan Demokraattinen jne" voisi vuonna 2013 olla nimi eteenpäinkatsovalle ja uuttaluovalle radikaalivasemmistolaiselle ryhmälle.
Näkisin että mikä tahansa viittaus 1970-lukuun yms on tuhoisaa uskottavuudelle, riippumatta siitä miten epäoikeudenmukaisia nää ennakkoluulot on historiallista todellisuutta kohtaan. Munkin mielestä 1970-luvun organisoituminen on monilta osin inspiroivaa, mutta se miten puolue näyttäytyy ulospäin on yksi asia ja historiasta oppiminen toinen.
Tai toisaalta nyt kun ajattelen niin voi olla myös että oon väärässä ja käytännön politiikka on tärkeämpää kuin mikään logoihin tai muuhun liittyvä, mutta joka tapauksessa radikaalivasemmesto näyttää menneisyyteen jääneeltä lahkolta, ja se on aika katastrofaalisen paha juttu.
Kulttuurierostapa hyvinkin on kysymys koko jutussa. Tämä asetelma – "kumpaan kulttuuriseen ryhmään vedotaan?" – esiintyy jatkuvasti mm. Tiedonantajan foorumin väittelyissä. Ne sosialistit ja kommunistit, jotka ovat tiheästi kanssakäymisessä vihreitä lähellä olevan liberaalivasemmiston kanssa, näkevät asiat täysin eri kantilta kuin toiset sosialistit ja kommunistit, jotka saavat mieluummin vaikutteita ns. verkkomedialaisilta, itsenäisyyspuoluemielisiltä ynnä muilta. Itse olen enemmän tekemisissä ensin mainitun ryhmän kanssa, mutta jälkimmäiseltä tulee säväyttävämpiä ajatuksia. Liberaalivasemmistolaiset ja vasemmistovihreät ovat omaan silmääni liian korruptoituneita siihen keskinkertaiseen porvareita hymistelevään kökköön, mihin koko vas-liitto on langennut ja mistä "uuden SKDL:n" nimenomaan täytyisi ottaa ero.
PoistaPyrin siis yllä olevalla sanomaan, että vasemmiston halki kulkee jakolinja, joka ei ole asiaan perehtymättömille kovin näkyvä. Linjan yhdellä puolella huudetaan "vapaus, demokratia, ihmisoikeudet", toisella puolella taas "vastuu, rauha, tasa-arvo". Totta kai paras vasemmisto on sellainen, joka ottaa huomioon kaikki edellä mainitut asiat (luonnollisesti hyvinvoinnin ja ympäristön ohella). On kuitenkin helppo huomata, että vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä toimiva vasemmistopuolue on jo olemassa. Sen nimi on Vasemmistoliitto. Sen aate on vesittynyt, koska noiden asioiden painottaminen esittämäni vaihtoehdon kustannuksella johtaa siihen väistämättä, sillä valtakunnanpoliittisesti paljon vahvemmat kokoomus ja SDP (sekä vihreät) toimivat nimellisesti samojen teemojen alla. Vastuun, rauhan ja tasa-arvon vasemmistoa ei saisi kokoomuksen kanssa saman lipun alle millään – ja kuten jopa useimmat vas-liittolaiset myöntävät, vasemmiston ykkösvastustaja puoluekartalla on kokoomus eikä vihreiden tarjoamat perussuomalaiset. Emme tarvitse aatteellisempaa vasemmistoliittoa, vaan täysin siitä riippumattoman, erilaisen vasemmiston.
Voit tietysti kysyä: mihin yllä oleva liittyy? Minusta tämä sinun esittämäsi näkökulma vain on prikulleen sellainen, mitä voisi odottaa vasemmistovihreistä vaikuttuneelta liberaalivasemmistolaiselta, jolle 1970-lukua ja työväenlaulujakin pahempia kirosanoja ovat Neuvostoliitto, Lenin ja taistolaiset. Itse käyttäisin niitä kaikkia mieluummin kriittisesti myönteisenä oppimateriaalina kuin varoittavina esimerkkeinä. Huomattava osa perussuomalaisten kannatuksesta pohjautuu kielteisten oikeistomyyttien röyhkeään ja itsevarmaan kumoamiseen. Meidän on tehtävä sama kielteisille vasemmistomyyteille. Vihertävää liberaalivasemmistolaista tämä ajatus varmasti kammottaa. Minunlaistani kulttuurivallankumouksellista, jolla ei ole pakkomiellettä 1980-lukua uudempaan angloamerikkalaisen kulttuuri-imperialismin aivopesemään näennäisedistyksellisyyteen, se viehättää, innostaa ja ajaa liikkeelle.
(Toisaalta olet oikeassa siinä, että "uusi SKDL" ei saa liikaa vieroksua niitäkään, joille vasemmistosymbolit ja sosialistinen historiankirjoitus eivät kerta kaikkiaan avaudu myönteisessä mielessä. Uusi yhteenliittymä ei saa määrittää itseään liian ahtaaseen lokeroon. Sen SKP, KTP ja STP ovat tehneet kukin tahoillaan, ja se näkyy kaikissa vaaleissa epäonnistumisena.)
"Minusta tämä sinun esittämäsi näkökulma vain on prikulleen sellainen, mitä voisi odottaa vasemmistovihreistä vaikuttuneelta liberaalivasemmistolaiselta, jolle 1970-lukua ja työväenlaulujakin pahempia kirosanoja ovat Neuvostoliitto, Lenin ja taistolaiset."
VastaaPoistaMulle henkilökohtaisesti ei näin sivumennen sanoen. Osaan ulkoa useita 70-luvun laululiikkeen kappaleita, Kansainvälisen kolmella kielellä jne., mutta en kertakaikkiaan usko että ne voisi vedota juuri kehenkään tänä päivänä. Kuten sanottua niin 70-luvulla tehtiin paljon hyvää josta ottaa oppia, mutta Che Guevara -paidoilla ja punalipuilla ei vain tavoita ketään. Propagandan on tarkoitus olla tehokasta, ja siihen tarvittaisiin muita keinoja.
Lopetan keskustelun osaltani tähän, vakava ja perusteellinen vastaus vaatisi enemmän aikaa kuin viitsin käyttää. Joka tapauksessa keskustelu on ollut ihan valaiseva, aiemmin uskoin että SKP:lla tai muilla laitavasemmiston ryhmillä ei ole tulevaisuutta, mutta nyt olen siitä varma.
Onnea kuitenkin jatkossa toverit, sitä tarvitaan erityisesti yrityksessä palauttaa Neuvostoliiton, taistolaisten ja Leninin maine (toivottavasti myös Stalinin).
Ai? Minusta näkökulmasi vaikuttaa edelleen vieraalta, koska olen jatkuvasti ollut tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joissa Che Guevara, punaliput ja Kansainvälinen herättävät hyvin myönteistä vastakaikua. Vasemmisto ilman historiansa tiedostavaa läsnäoloa on pelottavan lähellä "työväenpuoluetta ilman sosialismia".
PoistaMutta kiitos kannustavasta palautteesta! Stalinin maineen palautustyöhön en ole valitettavasti erityisen innokas lähtemään. :)