Viime hetkellä, kun presidentinvaaleista on jo hyvää kyytiä tulossa täysin ilmanaikuinen samanmielisten tylsimysten keskinäisen kehumisen kerho, enintään täydennettynä Merja Kyllösellä (kuvittele tähän plusmerkki) ja Laura Huhtasaarella (miinusmerkki), ehdokkaiden leiriin ratsastaa sankari uljaalla mustangillaan. Paavooo... Paavo Väyrynen! Siinä vasta miesten mies. Hänen entreensä on luonnollisesti kuin elokuvasta: juuri, kun peli näyttää Santeri Alkion, YYA:n ja Suomen markan kannalta menetetyltä, pimeydestä kajahtaa peräänantamaton ääni. WTF! Sankari onkin vielä mukana pelissä!
Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuus perustuu tosiaan ihan edellä kuvailtuun tasoon. Tietysti hän on kokenut poliitikko, toki hänellä on asiantuntemusta luultavasti syvemmin kuin yhdelläkään muulla ehdokkaalla. Mutta tämäkään ei näyttäydy kokemuksena ja asiantuntemuksena, vaan jonakin myyttisenä, politiikasta jo muutoin hävinneenä kvaliteettina. Väyrynen on Mies Menneisyydestä. Kukaan ei muista tai ole muistavinaan aikaa, jolloin Paavo ei vielä pyörinyt politiikassa. Hän on siis aina ollut ja tulee aina olemaan, mikä on tyypillinen sankarin ominaisuus. Tämä Mies Menneisyydestä edustaa, paitsi kokemusta, asiantuntemusta ja jatkuvuutta, myös arvoja, jotka muilta ovat jo aikoja sitten hävinneet. Väyrynen on kerännyt kannuksensa Kekkosen, Koiviston, Virolaisen, Sorsan, Vennamon ja muiden elävien aaveiden Suomessa – ei siinä euroharhassa, jota Niinistö, Vanhanen, Stubb, Katainen ja jopa Soini edustavat.
Täytyy tunnustaa, että minullakin on hetkeni, joina "tulisipa joku päällikkö ja lopettaisi tämän pelleilyn" on mitä lohduttavin ajatus. Nyt on kerta kaikkiaan niin, että Paavo Väyrynen on sellainen päällikkö, ja vaikka hän vaikeuttaa kannattamistaan muuttelemalla mielipiteitään avainkysymyksissä, äänestänen häntä toisella kierroksella, jos sellainen tulee ja vastassa on Sauli Niinistö. Kukaan muu kuin hän tai Pekka Haavisto ei voi päästä niin pitkälle. On kuitenkin myös niin, ettei minunlaiseni äänestä Paavoa muutoin kuin tilanteessa, jossa toinen vaihtoehto on vielä hölmömpi. Väyrysen kokemus, asiantuntemus ja nykypolitiikan kritiikki eivät peitä tosiasiaa, että hän on suunnilleen yhtä kaukana kannattamastani vasemmistoaatteesta kuin Mikko Alatalo tai Vladimir Putin. Vaikka jotkin hänen poliittisista lähtökohdista voivatkin miellyttää, toiset koen väistämättä luotaantyöntäviksi. Eikä sillekään voi mitään, että ajatus Suomi ensin -liikkeestä tukemassa Paavoa on poikkeuksellisen häiritsevä. Syynsä heilläkin on siihen kannatukseen.
Twiittasin 5. joulukuuta, että "ei minulla ole mitään sitä vastaan, että Paavo tulee ja tekee vielä vaaleista vaalit. En minä häntä äänestä, mutta onhan se nyt aika coolia". Tämä on tosiaan se taso, jolla Paavo Väyrysen mukanaolo presidenttikilvassa eniten viehättää: hän tekee vaaleista vaalit, koska hän poikkeaa selvästi muista ehdokkaista ja hänellä on itseluottamusta kaiken sanottavansa sanomiseen, ja koska hän on Mies Menneisyydestä, tämä kaikki on melkoisen coolia. Tämä taso on luonnollisesti täysin postmoderni, mikä on hölmöä, kun iso osa Väyrysen kannattajista kokee postmodernismin takuulla joksikin sellaiseksi, mitä juuri Paavo ei edusta. Hän on päällikkö, joka tulee lopettamaan postmodernin poliittisen pelleilyn. Samalla hän on myös EU-vapaan itsenäisyyden ajan, YYA- ja markka-ajan poliitikon pastissi ja parodia. Hänellä ei tunnu olevan mitään tekemistä 2000-luvun politiikan kanssa, mistä johtuen hänellä on paljon tekemistä 2000-luvun kanssa.
Ehkä minä kaikesta huolimatta äänestän Merja Kyllöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti