Motto: "Mainstream media is so transparently biased I don't know how reporters can keep a straight face." (Nimimerkki @StarSparkle_UK Twitterissä 7.4.2016. Asiayhteys: London Broadcasting Companyn twiitti, jossa se ehdotti työväenpuolueen puheenjohtajan Jeremy Corbynin eroa, koska tämä oli vaatinut pääministeri David Cameronia tilille Panama-veronkiertosotkuista.)
Tämä kirjoitus on jatkoa aiemmille valtamediakriittisille teksteilleni: Valtamedian mediavalta, Valtamedian mediavalta – toinen näytös (osa 2: Paluu!), Valtamedian mediavalta 2015 sekä laajemmin http://sosiokeiju.blogspot.fi/search/label/valtamedia.
Panama-paperit ovat huhtikuun 2016 puheenaihe. Etukäteen arvioin varmasti yhtenä monista, että "historian tärkeimmäksi tietovuodoksi" nimitetystä paljastuksesta tulee todellinen sukupolvikokemus, jonka jäljiltä varsinkin nuorten ja asemaansa vakiinnuttamattomien yhteiskuntakriitikoiden maailma ei ole entisensä. Ihmisellä, joka ei ole kyyninen, on luonnonlahja olettaa uusista asioista ensiksi hyvää (tämän virkkeen lainaan suoraan ensimmäisestä mediavalta-artikkelistani). Ja onhan tilille joutunut monenlaista menijää – Islannin pääministeri peräti erosi, ja Suomessakin Nordea-pankille on oltu laajalti jättämässä omakohtaisia jäähyväisiä. Täytyy myöntää, että olen viime vuosina oppinut niin kriittiseksi Yleä kohtaan, että sen ja kaltaistensa mukanaolo tällaisessa projektissa herätti pään sisällä kysymyksiä. Tosiseikka, että yhdysvaltalaisia on kärähtäneissä "veroparasiiteissa" poikkeuksellisen vähän (ja kiinalaisia vastaavasti omituisen paljon), on myös herättänyt epäilyksiä – sekä minussa että lukemattomissa muissa sosiaalisen median käyttäjissä.
Valtamedian rooli on tullut entistä läpinäkyvämmäksi Panama-papereiden jälkikommenteissa. Ensimmäisessä kappaleessa mainittu LBC:n twiitti on vain jäävuoren huippu. David Cameronin miljonääri-isän on osoitettu kiertäneen veroja vuosikymmenien ajan, mutta valtamedia on enemmän suojellut kuin hiillostanut Britannian pääministeriä asiaan liittyen. Sen sijaan, kun panamalaisen asianajotoimiston listoilta on löytynyt pari Venäjän presidentin Vladimir Putinin kaveria, tämä on antanut länsimaiden valtamedialle syyn käydä päätä pahkaa Putinin kimppuun. Kun tällaista osaa katsoa kriittisesti, ei ihmetytä, kuinka rohkeimmat (ja toisaalta hulluimmat) uskaltavat pitää koko valtamedian kuvaamaa todellisuutta vuosikymmeniä kestäneenä pyramidihuijauksena, joka pelaa bisnesrikkaiden kabinettivallanpitäjien piikkiin.
Samaan aikaan kotimaassa: Helsingin Sanomien Nyt-liitteen nettisivuilla julkaistiin sinänsä tärkeä artikkeli rasismin merkityksen moninaisuudesta. Itse ihmettelin Twitter-kommentissani, miksi toimittaja Jussi Ahlroth käyttää läpi koko artikkelin "roturasismi"-termiä, vaikka haastateltu tutkija Lena Näre nimenomaan ilmoittaa: "Käytän mieluummin käsitettä rodullistaminen." Ahlrothin vastakommentit minulle olivat aluksi lähinnä ns. vittuilua, ja lopulta hän päätyi perustelemaan valintaansa väittämällä "journalismissa käytetään tuttuja käsitteitä". Väärin, Jussi: nimenomaan valtamediassa käytetään vallitsevia tuttuja käsitteitä. Kriittinen journalismi oivaltaa, että sen tehtävä yhteiskunnassa on levittää tietoa eikä vahvistaa vanhoja luuloja. Kun on tiedosta kysymys, sosiologian apulaisprofessori on uskottavampi lähde kuin valtamediatoimittaja. Miksei jälkimmäinen sitten tyydy edellisen näkemykseen vaan pitäytyy artikkelin puitteissa "tutussa", vallitsevassa käsitteessä? Siksi, että valtamedian tehtävä yhteiskunnassa on olla kumoamatta vanhoja luuloja, vaikka levitettäisiinkin uutta tietoa. Näin puolestaan on siksi, että vallanpitäjien valta perustuu moninkertaisesti enemmän vanhoihin luuloihin kuin tietoon. Ja Hesari/Nyt saa rahoituksensa bisnesrikkailta kabinettivallanpitäjiltä, jotka kriittinen ja tietävä vähemmistö hylkäisi välittömästi, mutta kritiikitön ja luuleva enemmistö antaa pysyä asemissaan.
Voisin palata alkumottoon. Kuinka valtamediatoimittajat pystyvät pitämään naamansa peruslukemilla toimiessaan vallanpitäjien pelinappuloina? Uskovatko he todella informaatioonsa? Mistä kumpuaa valtamediatoimittajien lähes poikkeukseton ylimielisyys asiallisiakin kommentoijia kohtaan sosiaalisessa mediassa? Jälkimmäiseen on tietysti helppo löytää vastaus trolleista, jotka provosoivat melkeinpä ammatikseen. Vastaus on suorastaan liian helppo. Mieleen tulee myös kotimainen Loppu MV-lehdelle -kampanja, jota aluksi kannatin yksiselitteisesti (MV-"lehteä" itsetarkoituksellisempaa disinformoijaa ei ole nähty edes itsessään valtamediassa). Lopetin kuitenkin kampanjan seuraamisen, kun ilmeni, että sen varjolla ylistetään, hehkutetaan ja pönkitetään valtamediaa. Itsetarkoituksellisesti? Samoin Panama-papereista on ehditty tekaista valtamedian valtava uusi menestystarina, vaikka tämän kirjoitushetkellä on yhä epäselvää, millaisia omia kähmintöjä median asiaan liittyvään toimintaan kätkeytyy.
Kyllä valtamedia julkaisee hyviä ja tärkeitäkin juttuja. Siitä ei ole epäilystä. Nämä hyvät ja tärkeät jutut eivät kuitenkaan saa kaataa kokonaisuutta, jonka oleellisimpiin tehtäviin kuuluu yhteiskunnan ja maailman todellisten vallanpitäjien pönkittäminen. Tästäkään ei oikeasti ole kriittisellä ihmisellä edes epäilystä. Mutta vanha totuus pätee: kun valta alkaa horjua, se kiristää heti otettaan (Erno Paasilinna). Siksi ylimielisyys some-kommentaattoreita kohtaan. Siksi MV-"lehden" vastainen kampanja – oikeasti rasismi tai edes disinformaatio ei sinänsä kauhistuta vallanpitäjiä. Siksi uudet, valtavat, lisäuskottavuutta tuovat menestystarinat kuten Panama-paperit. Siksi David Cameronin suojelu ja hyökkäys Jeremy Corbyniä vastaan. Siksi hyökkäys Vladimir Putinia vastaan – idän totuus maailmanpolitiikasta kun on "väärä". Siksi koko epätoivoinen kujanjuoksu. Kuka tai mikä meidän valtamediamme, ja viime kädessä vallanpitäjiemme, asemaa horjuttaa? Me. Me alamme tietää liikaa; me ymmärrämme vuosi vuodelta enemmän; meidän historiallinen tehtävämme on kumota valtamedian mediavalta ja samalla vallanpitäjien informaatiovalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti