Tyhmälistö

Tyhmälistön käsitettä ei liene koskaan kunnolla määritelty. Voisin tässä esittää hedelmällisen määritelmän. Tyhmälistön käsitteen ei tarvitse viitata älylliseen vajavuuteen, vaan pikemminkin potentiaalisten älynlahjojen käyttämättömyyteen. Luultavasti tyhmälistö on ollut aina olemassa, mutta kansansivistystyö on vähentänyt sen osuutta ja merkitystä. Viime aikoina kehityssuunta on kuitenkin ollut päinvastainen, sillä joukkoviestintä, yleiskäsitettä käyttäen media, on kaapannut sen omien tarkoitusperiensä – käytännössä taustavoimiensa tarkoitusperien – edistämisvälineeksi. Tyhmälistöstä on näin ollen tullut vallanpitäjille elintärkeä kansanryhmä. Ilman tyhmälistöä mediahuijaukset ja muut kansanhuijaukset eivät menisi läpi mihinkään väestöryhmään, ja sosiaalisen median (erityisesti Facebookin) avulla tyhmälistö kollektivisoi ja normalisoi heille syötetyt mielipiteet, luo rintaman niiden puolustamiseen, joskus jopa mobilisoituu kriittisten mielipiteiden aktiiviseen vastustamiseen.

Media oli alun perin sivistyneistön hanke. 1800-luvun sanoma- ja aikakauslehtien perustamisen taustalla oli usein vilpitön pyrkimys tuoda kansalle tiedon valoa pimeyteen. Aatteellisesti se kytkeytyy 1700-luvun valistukseen. Vallanpitäjiä olisi kenties tuolloin hyödyttänyt enemmän kansan pitäminen pimeydessä. Silti ei kestänyt kauaakaan, kun media-apajille soutivat myös markkinavoimat sekä poliittiset propagandistit. Jo ennen kuin radiolähetykset alkoivat Suomessa 1920-luvulla, maassamme vaikutti iso liuta sekä poliittisiin kantoihin sitoutuneita että kaupallisia, voiton tekemiseen suuntautuneita lehtiä.

Vaikka median asema kansansivistystyössä hämärtyi, itse kansansivistystyö jatkui monimuotoisena pitkälle viime vuosisadan jälkipuolelle. Jopa poliittisten puolueiden kuten SDP:n, Maalaisliitto-Keskustapuolueen ja SKP-SKDL:n harjoittaman sivistystyön voi perustellusti nähdä jakaneen joitakin yhteisiä arvoja. Uskottiin tiedon lisäämisen hyödyllisyyteen. Vasta 1980-luvun jälkeen kansansivistystyö jäi heitteille ja koko sivistys koulutuksen sekä iki-ihanan median armoille. Samaan historialliseen käänteeseen sijoittuvat myös poliittisen – erityisesti vasemmistolaisen – lehdistön kuihtuminen sekä television ja radion sivistystehtävän jääminen kaupallisuuden vyöryn alle. Suomalainen koulutus on moneen kertaan todettu korkeatasoiseksi, mutta potentiaalista tyhmälistöä siitä koskee lähinnä peruskoulu (sitä ennen kansakoulu ja kansalaiskoulu tai keskikoulu), jonka oppisisältöjen on todettu (Louis Althusserin ”ideologisen valtiokoneiston” idean mukaisesti) siirtyneen kohti elinkeinoelämän pyyteitä muun julkisen yhteiskunnan vanavedessä.

2010-luvun nettikeskusteluja seuratessa ajatus kansansivistyksestä tuntuu absurdilta. Enemmän löytyy yhtymäkohtia kaikenlaista kansansivistystyötä edeltävään aikakauteen. Esimerkiksi historiantutkija Pentti Renvall on kuvannut 1500-luvun yhteiskuntaelämää sanoilla, jotka saavat sivistyneen nykyihmisen huolestuneena hätkähtämään. Renvallin mukaan, sosiologi Antti Eskolan (Yhteisiä asioita, 1972) muotoilemana, ”rikoksiin ja rikoksen tekijään suhtauduttiin tunneperäisesti ja käräjille mentiin joukolla. Jos syytetyllä oli huono maine, sitä pidettiin vahvasti raskauttavana seikkana, ja jo pelkkä erilaisuus oli huono merkki”. Samoin sosiologi Émile Durkheimin (1893) kuvaus kehittymättömän työnjaon vaiheesta yhteiskunnissa kertoi, jälleen Eskolan sanoin, kuinka ”sitä, joka toimii vastoin vallitsevaa, vahvasti tunneperäistä kollektiivista tajuntaa, rangaistaan ankarasti”.

Vertailtaessa 1500-luvun Suomea tai kehittymättömän työnjaon yhteiskuntaa nykypäivään täytyy huomata, ettei kuvaus päde koko yhteiskuntaan tai edes ihmisten enemmistöön, vaan nimenomaan tyhmälistöön, joka pitää tietoa karttavaa ja tunneperäistä sosiaalista joukkolynkkausta tai julkista ajojahtia valideina keinoina. Tyhmälistön yhteiskunnallinen ymmärrys on niin alkeellinen, että vastine sille löytyy noin puolen vuosituhannen takaa – ajalta ennen mediaa, oppivelvollisuutta ja jopa valistusaatetta. Lisäksi tämäkin on kyseenalainen rinnastus. Vanhassa yhteiskunnassa ei ollut tietoa saatavilla eikä syytä epäillä, että ihmisten enemmistö luottaa asioiden selvittelyssä enemmän järkiperäisyyteen. Tämän legitiimin järkiperäisyyden pohjalta toimii periaatteessa koko nykyaikainen yhteiskunta, mutta tyhmälistö ei piittaa siitä tai edes tiedä sitä.

Tyhmälistö ei kuitenkaan ole pelkkää MV-”lehden” itsetarkoituksellisten huijausten yleisöä, joka mieltää kaikki muslimimaahanmuuttajat raiskaajiksi, hyväksyy ehdotukset näiden puolustajien raiskaamiseksi ja – logiikan lopullisena riemuvoittona – on valmis viemään kaikki raiskaajat ns. saunan taakse. Tyhmälistö kattaa myös ”tavallisen” median tahallisen ja tahattoman disinformaation kohteet, joihin esimerkiksi julkisen talouden leikkausvaatimukset menevät täydestä. Jos älynlahjoja ei käytetä eikä ajatella itse, väittämät Suomen talouden huonosta tilasta ja ylikalliista sosiaaliturvasta eivät kohtaa ansaitsemaansa kritiikkiä. Päinvastoin: kun vasemmisto esittää tuota kritiikkiä, tyhmälistö älähtää vasemmistolle, koska – aiempaan viitaten – 1) tyhmälistö ei tiedä eikä piittaa, ettei sen alkeellinen yhteiskunnallinen ymmärrys kata koko yhteiskuntaa tai edes sen enemmistöä, 2) pelkkä erilaisuus on huono merkki. Tällä tavoin tyhmälistö tuomitsee vasemmiston mediakritiikin sen sijaan, että disinformaation levittäjien tarvitsisi tehdä sitä itse ja alentua kansan tasolle, ja tällä tavoin tyhmälistö on disinformaation levittäjille elintärkeä kansanryhmä.

Olen yllä esittänyt perusmallin, joka kuvailee, miksi Suomeen on luotu entistä laajempi tyhmälistö ja kuinka yhteiskunnalliset vallanpitäjät hyväksikäyttävät sitä varsin itsetarkoituksellisesti. Kuinka tyhmälistöön sitten päädytään ja tyhmälistöä ylläpidetään muutoin kuin tyhmälistökulttuurin sisäänpäinlämpiävyyden kautta? Pelkkä kansansivistystyön hiipuminen sekä koulutuksen puute ja sen laadun yksipuolistuminen eivät riitä. Ihmistä ei voi perustellusti väittää luonnostaan tyhmäksi olennoksi sen enempää kuin huippuälykkääksikään. Itse olen edellä väittänyt, ettei tyhmälistön käsitteen kuulu viitata älynlahjojen puutteeseen vaan niiden käyttämättömyyteen. Eikö ihmisten luulisi jossain vaiheessa väistämättä ymmärtävän jotakin? Vallanpitäjien onneksi yhteiskuntamme on täynnä apukeinoja tyhmyyden ylläpitämiseksi. Ihmiset ovat kiireisiä ja heidän elämänsä täynnä sosiaalisia velvoitteita, joten he eivät ehdi tai jaksa ajatella. Tyhjät hetket täytetään kaupallisella massaviihteellä ja sen tarjoamilla vinoutuneilla tosielämän illuusioilla. Sosiaalinen media syöttää käyttäjilleen yhdenmukaistettuja massakokemuksia. Lisäksi mediat – erityisesti iltapäivälehdet ja ”vastamediaa” leikkivä MV – provosoivat koko ajan tietoisesti yleisöään primitiivireaktioihin. Tämän ilmiön taustat ovat ensisijaisesti kaupalliset: otsikko provosoi yleisöä klikkaamaan ja ostamaan. Samalla myös disinformaatio leviää – ja tyhmälistön asema vankistuu entisestään.

Tämän kirjoittaja ei kuulu tyhmälistöön, koska hän on työtön ja lapseton yhteiskuntakriittinen filosofian maisteri.