keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Meidän aikamme tiedostamisilmiö

2010-luvun suuri kansainvälinen tiedostamisilmiö on havahtumista Ison Rahan globaalin fasismin uhkaan. Yhä useammat ihmiset näkevät, että poliittinen "demokratia" on isolta osin silmänlumetta ja sen taustalla jyllää Ison Rahan valta, mitä nykyiset poliittiset liikkeet ja puolueet eivät pysty kumoamaan tai edes halua kumota. Yhä useammat ihmiset ovat tietoisia lahjonnan, lobbauksen ja konsultoinnin ongelmallisesta roolista yhteiskunnassa. Yhä useammat tunnistavat yhteiskunnallisten tapahtumien todelliset taustavaikuttajat – pankit, suurbisnesjohtajat, mediapomot, "asiantuntijoina" toimivat kapitalistiset ekonomistit, kansalliset työnantajapuolen yhteenliittymät (Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto) ja kaiken huippuna Bilderberg-kokoukset. Yhä useammat myös oivaltavat, että vapaaksi, demokraattiseksi ja riippumattomaksi kehuttu länsimainen (valta)media syöttää lukijoilleen täydellistä puppua ja käyttää mustamaalaus- tai kuoliaaksivaikenemistaktiikkaa Ison Rahan valtaa horjuttaviin totuuksiin. Yhä useammilla jopa sytyttää, että sosiaalista mediaa käytetään sumeilematta hyväksi: sen avulla hyväntahtoisista taviskansalaisista tulee uusia linkkejä valhe-Matrixin rakentumisessa Ison Rahan totuuden ympärille.

Lähitulevaisuuden poliittisessa kilpailussa on iso potti tarjolla sille, joka valjastaa käyttöönsä meidän aikamme tärkeimmän tiedostamisilmiön. Onnenonkijoita onkin ilmestynyt apajille kaikkialla Euroopassa. Uuskonservatiivinen oikeisto ei olisi päässyt likimainkaan näin pitkälle, jos se olisi jäänyt sähläämään maahanmuuton kanssa eikä olisi tajunnut yhtäältä vedota hupeneviin terveys- ja vanhuspalveluihin, toisaalta osoittaa sormella ylikansallisia rahakurittajia. Laajempi yhteiskunnallinen tietoisuus puuttuu, mutta niin puuttuu äänestäjien suurilta massoiltakin. He – sekä uuskonservatiivipoliitikot että äänestäjät – kuitenkin vaistoavat, että jokin on nyt systeemissämme pahasti vialla ja tarjoavat yksinkertaisia, helposti tyhmään kansaan meneviä ratkaisumalleja. Jopa suoranaiset natsit perustavat ideologiansa alkeelliseen tietoisuuteen globaalista Ison Rahan uhasta. Itse rahaa ja rahantekoa he eivät vastusta lainkaan, mutta he pelkäävät ja pelottelevat, että globaali Iso Raha ostaa ja vie meidän maamme ja perusarvomme. Taustalla on tietysti juutalainen salaliitto, koska juutalaiset ovat tunnetusti "aina" pankkiireja – ja kun salaliittoihin päästiin, ei holokaustiakaan ikinä tapahtunut, koska meitä on "aina" huijattu juutalaisten eduksi niin kuin valtamedia edelleen huijaa Israelin eduksi. Yllä esitetystä on helppo löytää yhteys siihen, mitä kutsun meidän aikamme tiedostamisilmiöksi, mutta lopputulos on täysin harhaanjohtava. Ja sehän Isolle Rahalle sopii.

Iso Raha ja ikikumppaninsa länsimainen valtamedia johtavat harhaan myös ainoan poliittisen suunnan, joka oikeasti voisi kumota ja tuhota niiden vallan – vasemmiston. Sen sijaan, että vasemmisto oivaltaisi avainasemansa, tilaisuutensa ja valtansa, sen piirissä hylätään usein koko ajatus suuresta kansainvälisestä tiedostamisesta. Jos esimerkiksi Suomen keskustavasemmiston (johon luen vasemmistoliiton, vasemmistovihreät ja -demarit sekä maltillisimmat "kommunistit") piirissä tehtäisiin asiasta kysely, epäilen, että yleisin vastaus sisältäisi diipadaapaa vähemmistöjen oikeuksista ja seksuaali-identiteetin vapaudesta. Ihan kiva, mutta sen tiedostamisilmiön ensisijainen aika oli 10–20 vuotta sitten. Suurimpana uhkana osoitettaisiin ongelman aiheuttajien (suurbisnes, euroamerikkalainen imperialismi, EK ja sen poliittinen siipi kokoomus) sijaan ongelman vääriä ja huonoja ratkaisijoita (uuskonservatiivinen oikeisto sekä Ukrainaa ja Kreikkaa lukuun ottamatta marginaalinen poliittinen natsismi). Tietoisuutensa keskustavasemmisto löytää yhä useammin sosiaalisesta mediasta, joka toimii yhä useammin valtamedian välineenä – ja joskus ihan suoraan valtamediasta, jonka arvovaltaa ei satunnaisten hämäävän hyvien poikkeusesimerkkien vuoksi viitsitä kyseenalaistaa. Ja sehän Isolle Rahalle sopii.

Mutta kenties eräänä lähitulevaisuuden päivänä syntyy Suomen kaltaisiin länsimaihin uusi Ison Rahan globaalin fasismin uhan ja sen välineet tiedostava, ovela ja taisteleva vasemmisto, jota ei vanhoilla konsteilla nujerreta. Se kritisoi ja kyseenalaistaa, levittää totuuksia, kasvattaa ja kouluttaa, kieltäytyy yhteistyöstä ja lähtee kaduille. Se haistattaa pitkät "ihan kivalle" ja puolivillaiselle toiminnalle yhtä lailla kuin poliittiselle harhaanjohtamiselle. Se ei yritä parantaa taudin räikeimpiä oireita, vaan poistaa taudin syyt. Tämä ei Isolle Rahalle sovi. Se joutuu paljastamaan todelliset kasvonsa, fasistin ja imperialistin rumat ja ilkeät kasvot. Silloin alkeellisesti tiedostavien ja harhaanjohdettujen on pakko päättää, kumpaa he uskovat ja seuraavat: vallanpitäjien valheita vai vallankumouksellista totuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti