Tätä kirjoittaessani on käynnissä eurovaalien ennakkoäänestyksen kolmas päivä. Itse olen äänestänyt ennakkoon vain kerran (kunnallisvaaleissa 2012, jolloin tiesin olevani reissussa vaalipäivänä), sillä vaalihuoneistossa käymiseen vaalisunnuntaina liittyy oma, jäyhän hillittyä karnevaalia muistuttava tunnelmansa, jota en halua jättää väliin. Ihmiset kokoontuvat yhteen paikkaan yhteisen asian puolesta. Vaikkei lopputulos olekaan samannäköinen kuin Sveitsin Landsgemeinde-käytännössä (joka on useimmissa kantoneissa jo hylätty), siinä on sentään pientä demokraattista elämää.
Valtaosa äänestäjistä joka tapauksessa vielä tämän julkaisuhetkellä miettii, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. Niinpä on paikallaan läpikäydä näihin vaaleihin (ja puoluevaaleihin yleensä) liittyviä näkökulmia.
1) Vaalien poliittinen valikoima on paljon laajempi kuin julkisuudessa esitetään. Valtamedia huiputtaa ihmisiä kuvittelemaan, ettei Suomessa ole kuin kahdeksan puoluetta tai ainakin poliittisesti uskottavia vaihtoehtoja on vain kahdeksan. Näin ollen eurokriittisten pitäisi muka äänestää perussuomalaisia, kapitalismikriittisten vasemmistoliittoa ja lisää vapauksia haluavien kokoomusta tai vihreitä, muista tekijöistä riippuen. Luonnollisesti asetelma on älytön, sillä perussuomalaiset eivät vastusta EU:ta, vasemmistoliitto haluaa säännellyn kapitalismin ja kaikenlaisten uusliberaalien toiminta saa aikaan enemmänkin lisää rajoituksia kuin vapauksia. Tämän perusteella voisi kuvitella, ettei vaaleissa oikeasti ole vaihtoehtoja ja suomalainen demokratia on surkeassa jamassa, ja juuri sitä meidän nykyiset vallanpitäjämme haluavat. Heidän äänenkannattajansa, valtamedia, ei kuitenkaan pysty kumoamaan tosiasiaa, että vaaleissa on mukana paljon muitakin vaihtoehtoja kuin kahdeksan valtavirtapuoluetta. Euron ja koko EU-jäsenyyden vastustajille on tarjolla itsenäisyyspuolue, sekä EU:ta että kapitalismia vastustaville SKP:n, STP:n ja sitoutumattomien yhteislista, lisää vapauksia lainsäädäntöön hamuaville tietysti piraattipuolue ja mukana vaaleissa on myös Köyhien asialla – pienpuolueiden usein väitetyn miesvaltaisuuden vastaisesti ainoa lista, jolla on pelkästään naisia.
2) Äänestä aina pykälää radikaalimpaa vaihtoehtoa kuin maltillisesti harkiten pidät sopivana. Tämän näkökulman huomioiminen on tärkeää, sillä poliittiset puolueet ovat yleensä mainettaan sovinnaisempia. Ilman sovinnaisuutta ne tuskin olisivat päässeet näin pitkälle. Niinpä keskustan kannattajan kannattaa vakavasti harkita perussuomalaisia, perussuomalaisten oikeistosiiven taas Muutos 2011:tä, ja itsenäisyyspuolue soveltuu vaihtoehdoksi niin keskustalle kuin persuillekin. SDP:n tai vihreiden äänestämistä suunnittelevan on parempi kääntyä vasemmistoliiton puoleen – ja vasemmistoliiton kannattajien luonnollisesti SKP:n ja sen yhteistyökumppaneiden puoleen. On silkkaa faktaa, että naiivi kansa kuvittelee valtamedian ja puolueiden itsensä höpötysten perusteella SDP:n ja vihreiden edustavan jotakin sellaista kuin vasemmistoliitto, perussuomalaisten poliittisen aatteen koostuvan Ipun ja Muutoksen kaltaisista aineksista ja niin edelleen. Tämä ei pidä paikkaansa. Äänestäjä, sinua huijataan. Oma huijauksen alalajinsa on vaalikeskustelut ja -kyselyt, joissa mielikuvien ylläpitämiseksi ei puhuta varsinaisista poliittisista asioista mitään. Niihinkin on jo näiden vaalien yhteydessä törmätty, kiitos iki-ihanan valtamedian.
3) Nyt äänestetään eurovaaleissa, ei eduskunta- tai kunnallisvaaleissa eikä varsinkaan pääministerivaaleissa, joita Suomessa ei ole olemassakaan. EU:ssa ei päätetä mistään toriparkeista eikä pakolaisten vastaanottokeskuksista. Edes Nato-jäsenyydestä ei siellä päätetä, mutta toisaalta EU:n puolustuspoliittiset linjaukset sentään liittyvät asiaan. Eurokuripolitiikasta EU-parlamentissa voidaan kyllä tehdä päätöksiä, samoin pelätystä liittovaltiokehityksestä ja niin ikään kauhistellusta TTIP-sopimuksesta. Äänestäjän on aina syytä ottaa selvää, missä asioissa omaa ehdokasta kannattaa äänestää. Vaikka perussuomalaiset olisivatkin kotipaikkakunnalla puolustaneet vanhusten hoitokodin säilymistä ansiokkaasti, he eivät kannata sosiaali- ja terveystoimen budjetoinnin lisäämistä edes valtakunnan politiikassa ja EU-parlamentin asioiden kanssa koko asialla on melkoisen vähän tekemistä. Tärkeää on myös ottaa selvää, mihin EU-parlamentin sisäiseen ryhmään oma puolue sijoittuu ja mitkä ovat sen pyrkimykset. Kristillisdemokraatit esimerkiksi sijoittuvat samaan ryhmään kokoomuksen kanssa, ja perussuomalaisten edustamaan ryhmään kuuluu Ison-Britannian UKIP, joka ajaa äänioikeuden viemistä pois työttömiltä.
Itse olen tehnyt puoluevalintani ja myös henkilövalintani jo hyvissä ajoin. Suhteeni yllä esitettyyn kakkoskohtaan on yksiselitteinen: tätä radikaalimmaksi ei omalla (vasemmalla) sarallani enää pääse. Erityisen mielissäni olen siitä, että SKP, STP ja radikaalit sitoutumattomat ovat yhteisellä listalla (KTP ei osallistu eurovaaleihin), mikä enteilee kauan odottamaani radikaalivasemmiston pysyvää yhteistyötä. Ihan puhtaita papereita ei vasen äärilaita kuitenkaan saa. Esimerkiksi eräs nuori naispuolinen äänestäjä lähipiirissäni on empinyt kommunistien ja vasemmistoliiton suhteen, sillä edellinen edustaa kaikin puolin parempia asioita "mutta niiden käsitteet ja kieli ovat suoraan 70-luvulta". Kommunistien kannattaisikin pohtia diskurssinsa ja sanallisen ulosantinsa päivittämistä ilman, että aatetta pitäisi päivittää. Asiat puhuvat heidän puolestaan; yleinen vaikutelma ei silti ole välttämättä äänestäjälle mieleinen. Toivottavasti tämän hoitaa tuleva radikaalivasemmiston yhteistyöelin, joka ehtii erittäin hyvin eduskuntavaaleihin 2015. Sitä ennen äänestämme eurovaaleissa – viimeistään vaalipäivänä 25.5.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti