Uusi media

Jatkuvasti puhutaan siitä, kuinka valtamedia tekee sitä tai ei tee tätä. Valtamedia on korruptoitunut, edustaa hallitsevia piirejä ja heittäytyy silloin tällöin ilmiselvästi puolueelliseksi. Sen ohessa valtamedia tarjoaa vain pintaraapaisun tärkeistä aiheista ja julkaisee kaikenlaista tyhjänpäiväisyyttä, jota se julkeaa väittää kansan haluavan. Näin ollen valtamedia osallistuu sekä kansan harhaanjohtamiseen että tyhmentämiseen.

Median ei kuitenkaan tarvitsisi olla valtaryhmien väline. Jos joukko toimittajia saisi tuekseen riittävän suuret vaihtoehtopiirit, heillä saattaisi olla resursseja ylläpitää täysin erilaista ja toisin ajattelevaa mediaa. Nythän sitä jo tapahtuu netissä, mikä ei tarvitse muita resursseja kuin aikaa. Nettimediat jäävät kuitenkin yleensä pienten piirien puuhasteluksi, sillä suuri yleisö ei "törmää" niihin missään eikä tiedä niiden olemassaolosta yhtään mitään. Tarvitaan ratkaiseva askel printtimedian maailmaan.

Joku voi kysyä, eikö meillä ole jo paperilehtiä aivan riittävästi. Niitä myös lakkautetaan aika ajoin – City-lehti, näin ajankohtaisena esimerkkinä, lopettaa yli neljännesvuosisataisen ilmestymisensä tähän syksyyn. Eikö riitä, että meillä on laajalti luettu ja arvostettu Voima-lehti sekä äärivasemmiston näkökantoja painottava Tiedonantaja? Valitsin nämä lehdet hyvin tietoisesti, sillä minusta uuden paperilehden täytyisi muistuttaa Voiman ja Tiedonantajan risteytystä. Samaan aikaan sen pitäisi myös olla jotakin ihan muuta. Lehden olisi tarjottava lukijalle kiehtova, kiinnostava lukupaketti, mutta täysin eri metodeilla kuin Voima tai Vihreä Lanka. Lehden täytyisi olla yhteiskunnallisen vallankumouksen asialla, mutta täysin eri perustalta kuin puoluesidonnaiset mediat.

Oletetaan, että lehti olisi nimeltään Uusi Media. Näen sen mielessäni tabloidina, jonka kansi hehkuu läpitunkevassa värikylläisyydessään häpeämätöntä epäsovinnaisuutta. Myös lehden sisäsivujen ulkoasussa olisi "poptaiteellista" otetta: lehti näyttäisi koko ajan tekevän pastissia tai parodiaa jostakin määrittelemättömästä – ehkä kaupallisista sensaatiolehdistä, ehkä itsetehdyistä poliittisista lentolehtisistä, ehkä itsestään. Mutta Uusi Media olisi tosissaan. Etusivulle olisi präntätty pienellä motto "Kerromme asiat toisin, sillä asiat ovat toisin". Tämä näkyisi lehden journalistisessa linjassa. Artikkeleita saataisiin ulkomaanjutuilla ylpeilevältä Sosialismi.netiltä, patriotismiin taipuvaiselta Verkkomedialta, takuulla Tiedonantajalta ja varmasti myös muilta vasemman laidan medioilta, esimerkkinä Kansan Ääni. Jonkin verran tehtäisiin ikiomia juttuja. Minä esimerkiksi ottaisin mielelläni kolumnistin ja musiikkitoimittajan pestin.

Yllä olevasta voinee ymmärtää, mikä olisi Uuden Median poliittinen linja. Se olisi kompromissittomasti ja häpeämättömästi kaikkia nykyisiä valtapiirejä vastaan, mutta täysin vasemmistolaisessa hengessä. Se ei kannattaisi yhtäkään tämänhetkistä eduskuntapuoluetta, ei edes vasemmistoliittoa. Se vastustaisi länsiliittoutumista, Natoa ja myös EU:ta, muttei isänmaallisista syistä, vaan koska emme hyväksy EU:n politiikkaa emmekä vallan karkaamista ylikansallisille päättäjille, joita emme ole koskaan valinneet. Uusi Media tiedostaisi myös ekologisesti eikä lähtisi niiden kelkkaan, jotka väittävät ilmastonmuutosta huuhaaksi. Mutta se ei hyväksyisi kapitalistista viherpesua eikä toisaalta syyllistäisi ihmisiä huonoista yksilöllisistä valinnoista, niin kuin viherpiireillä on valitettavana tapana. Se vaatisi vallankumousta, ja hyvä yhteiskunnallinen vallankumous on väistämättä myös ympäristövallankumous.

Yhtenä Uuden Median erityispiirteenä täytyisi olla maailmanparannuksen tarjoaminen houkuttelevana ideana. Nykyiset mediat osaavat kyllä räksyttää joka suuntaan, mutta niistä puuttuu niin kutsuttuja hyviä viboja. Värikkyys, oma uusi visuaalinen filosofia ja vaihtoehtojournalismin karnevalistisuus antaisivat medialle ja sen edustamalle poliittiselle aatteelle luonnollista nostetta. Tehtävänä olisi antaa lukijalle hyvä fiilis, että maailma todella muuttuu tällä tavoin. Sitä tunnetta ei esimerkiksi nykyistä Tiekkaria lukiessa voisi kuvitellakaan. Jos hyvin kävisi, Uudesta Mediasta tulisi suomalaiseen yksipuoliseen ja yksi-ilmeiseen mediakenttään täysin uudenlainen menestystarina. Sitä voisi seurata Uusi Radio, joka soittaisi maailmanparannusmusiikkia, kohauttaisi ajankohtaiskommenteillaan, tekisi läpileikkauksia kulttuuriin ja järjestäisi kriittisiä radiokeskusteluja, sekä uusi tv-kanava (ei missään tapauksessa enää "Uusi TV"), joka viimeistelisi suomalaisen mediakentän lisäksi myös suomalaisen tietoisuuden muutoksen.