Pussy Riot ja ihmisoikeudet

Tiedämme, että kolme Pussy Riot -nimisen anarkofeministisen kollektiivin jäsentä on tuomittu Venäjällä kahden vuoden vankeuteen. Tiedämme myös, että näiden kolmen nuoren naisen tuomiota vastaan on ilmaistu mieltä Suomea ja Madonnaa myöten. Siinä onkin kaikki, mitä useimmat tietävät. Mielipiteitä asiaan liittyen on viskelty sinne ja tänne, vaikka asian tarkempia ulottuvuuksia ei ole edes vaivauduttu pohdiskelemaan.

Aiemmin loppukesällä Twitterissä levitettiin näkyvästi kampanjalausetta: "Punk rock is not a crime!" Tähän on jokaisen tiedostavan länsimaalaisen helppo yhtyä. Lauseella on vaivihkaa tarkoitettu, että Venäjällä punkrock on rikos. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, ja asiasta on suoria todisteita, sillä esimerkiksi tamperelaisen punkyhtye Flags of Unityn keikkakalenteriin on merkitty syyskuun alkuun paikkakuntia nimeltä Murmansk, Apatity ja Petroskoi. Putinia vastustavat musiikkiesitykset eivät liene Venäjällä sen kielletympiä – saihan Madonnakin käydä vetämässä shownsa sekä Moskovassa että Pietarissa ja lausua lavalla lemuavan vastalauseensa Pussy Riotin vankilatuomiota vastaan.

Mistä Pussy Riotin tuomitsemisessa sitten on kysymys? Venäläinen oikeustuomioistuin ei heittänyt Nadezhdaa, Mariaa ja Jekaterinaa vankilaan punkrockista tai Putinin vastustamisesta, vaan "huliganismista". Sitä ei edustanut kollektiivin luoma punkrock sinänsä, vaan helmikuussa moskovalaisessa ortodoksikirkossa tapahtunut performanssi – jonka toteutuminen ylipäänsä oli hiuskarvan varassa, koska kirkossa olleet ihmiset yrittivät estää sen. Performanssi solvasi ortodoksista kirkkoa ja Putinin hallintoa yhdistäen asiaan Neitsyt Marian, minkä ortodoksit luonnollisesti kokivat rienauksena. Aiemmin Pussy Riot oli esitttänyt punkrockiaan näkyvästi mm. Punaisella torilla.

Minä en kannata Pussy Riotin vankilatuomiota, mutta yritän ymmärtää asiaa venäläisestä perspektiivistä. Ortodoksinen kirkko on nyky-Venäjällä todella suuri voimatekijä. On ymmärrettävää, että liberaali (ja vasemmistolainen) oppositio näkee ortodoksikirkon ja Putinin hallituksen yhtenäisenä valtaliittona. Samalla tavoin Suomessa 1970-luvulle asti evankelis-luterilainen kirkko nähtiin usein porvarillis-nationalistisen ideologian levityskoneistona. Mutta missä tämä näkemys edusti Suomessa aina vähemmistöä, siinä myös Venäjän nykyiset oppositionäkemykset edustavat vähemmistöä. Pussy Riotin tuomion jälkeen Moskovassa tehty, länsimediaankin levinnyt katugallup kertoi epäämättömästi, että lukuisat "tavalliset" venäläiset pitävät tuomiota oikeutettuna. Lännen on kerta kaikkiaan ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että Putinin hallinnolla on Venäjän kansalaisten enemmistön tuki eikä ortodoksisen kirkon asema luonnollisesti horju senkään vertaa.

Venäjän länsipuolelta on kyllä kuulunut toisenlaistakin ääntä. Esimerkiksi Johan Bäckman ehti nimittää Pussy Riotia "järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi", ilmaista tuomion olleen varsin lievä ja haukkua feministejä. "Kohudosentin" roolia antaumuksellisesti näyttelevä Bäckman on joskus ennenkin intoutunut puhumaan läpiä päähänsä. Hänen asenteensa myötäilee myös Suomessa vierailleen Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin näkemystä. Lavrovhan vaati kunnioitusta riippumattoman venäläisen oikeustuomioistuimen päätökselle ja väitti, että Suomessakin voi saada kahden vuoden kakun jumalanpilkasta. Täällä tietysti älähdettiin, että Lavrov puhuu läpiä päähänsä, koska Suomessa ei tuomita jumalanpilkasta vaan uskonrauhan rikkomisesta ja maksimirangaistuskin on vain kuuden kuukauden vankeus. Mutta näin on ollut vain vuodesta 1999 alkaen. Vielä edellisenä vuonna Lavrov olisi ollut oikeassa.

Ehkä eniten Pussy Riot -tapauksessa silti kiusaa se into, jolla länsimaiset politikoijat ovat omineet muutaman nuoren venäläisnaisen idealistiset pyrkimykset oman politikointinsa välineeksi. Nadezhdan, Marian ja Jekaterinan vankeustuomion vastustuskelkkaan on huolettomasti hypännyt joukoittain länsimaisia patakonservatiiveja, jotka olisivat ensimmäisenä häätämässä vastaavaa punkperformanssia kotikonnuiltaan, mutta käyttävät tuomiota lyömäaseena vihaamaansa Venäjää vastaan. Madonnan ja muiden länsimaisten julkkisartistien Pussy Riot -sympatioihin on myös suhtauduttava varauksellisesti. He eivät takuulla kannata anarkofeminismiä, vaan länsimaista liberaalia kapitalismia, jota levittävä "värivallankumous" Venäjällä avaisi länsiartisteille paljon entistä tehokkaammat markkinat, kun levymyynti- ja kiertuetulot ovat lännessä kääntyneet selvään laskuun.

Ihmisoikeustapauksena Pussy Riot ei ole hääppöinen. Minusta punk-kollektiivia ei pitäisi tuomita vankilaan rienaavasta performanssista tai "huliganismista", joten siinä mielessä olen samoilla linjoilla ihmisoikeusväen kanssa. Sama väki pitää kuitenkin Suomea lähes ihmisoikeuksien mallimaana (Amnesty sentään tietää, että totaalikieltäytyjien vankilatuomiot pitäisi lakkauttaa). Tästä huolimatta Suomessa sattuu silloin tällöin, että äärivasemmistolainen tai salaliittoteorian kannattaja tuomitaan näkemystensä tähden – ei vankilaan, vaan – pakkohoitoon. Harva älähtää asiasta, Facebook-ryhmää ei perusteta hänen tuekseen (tai ryhmä kerää kolme jäsentä) eikä tapaus kohoa Twitterissä statukseen "Trending Topic". Erityisen huolestuttavalta tuntuu välillä jopa ilmeiseltä näyttävä ajatus, että ihmisoikeudet alkavat yhä laajemmalle ryhmälle länsimaiden väestöä merkitä yhtä kuin kaikki oikeudet tehdä rahaa, markkinoida bisnestä ja höynäyttää tyhmää kansaa ostamaan hömppää.

Kenen puolella omat sympatiani sitten ovat Pussy Riotin yhteydessä? 1) Itse kollektiivin, ilman mitään liitännäismerkityksiä. 2) Venäjän kansan, jonka asia ei kiinnosta länsimaiden kulttuuris-poliittista eliittiä tai edes Venäjän nykyisiä värivallankumouksellisia senkään vertaa kuin Putinin hallinnon. Kannatanko siis Putinia? En, vaan lähinnä kommunistien ja sosiaalidemokraattien yhteistyötä, niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut.