Nyt kyllä kiukuttaa. Äärivasemmisto näyttää kieltäytyvän yhdistymästä. Se olisi ollut ainoa tie päästä vielä joskus päättämään asioista. Suomen politiikan ovet ovat yksi toisensa jälkeen sulkeutumassa. "Salonkikelpoisia" puolueita auttava äänikynnys blokkaa tien yhtäältä, päätöksenteon kokonaisvaltainen epädemokratisoituminen toisaalta. Tätä muutosta äärivasemmisto ei näytä suostuvan oikeasti ymmärtämään, vaikka paasaakin siitä katutasolla. Se kuvittelee edelleen, että hyvät ehdokkaat ja hyvä kampanja ovat pääsylippu eduskuntaan. Niin kuin silloin ennen, kun oli SKDL ja Deva. Voi luoja.
Vaalitulosfiaskon jälkeen kokoonnuttiin ainakin SKP:ssä pohtimaan äärivasemmiston yhdistymistä. Muutamat STP:n ja SKP:n aktiivit ottivat esille yhdistymisen uudeksi SKDL:ksi. Tuossa vaiheessa kaikki meni niin kuin pitääkin. Sen jälkeen homma lähti menemään pyllylleen. SKP:n keskuskomitea teki älyvapaan linjanvedon, jota ihan oikeasti (salaliittoteorioiden toiseksi ylimpänä ystävänä) epäilen joukkoon soluttautuneiden antikommunistien aikaansaamaksi. Se saneli, että "yhdistyminen voidaan tehdä SKP:n nimellä". Niinpä päätettiin aloittaa kannattajakorttien keruu. Tässä vaiheessa minulta pääsi joukko voimasanoja, sillä arvasin, mitä tuleman pitää. KTP ei aikaillut, vaan ilmoitti, ettei suostu mihinkään järjestötasoiseen yhdistymiseen. STP taas on edelleen puoluerekisterissä, ja koska sen leirissä varmasti arvattiin tilanne toisaalla äärivasemmalla, puolue ilmoitti SKP:lle aikovansa jatkaa omaa toimintaansa.
Käyn seuraavassa läpi vasemmiston sirpalepuolueiden ongelmat ja idioottimaisuudet yksitellen. 1) SKP kuvittelee, että sen surkean minimaalinen kannatus (yksi kolmestasadasta suomalaisesta kannattaa!) oikeuttaa sanelemaan ehdot puolueille, joilla on vielä vähemmän kannatusta. SKP pitää itseään vasemmiston perusyksikkönä, joka kuuluu politiikkaan yhtä lähtemättömästi kuin SDP. Näin onkin ja niin kuuluukin, mutta se ei tarkoita, ettei se voisi tehdä politiikkaa yhteistyöjärjestön siiven alla – kuten SKDL:ssä tehtiin. Ongelma lienee myös puheenjohtaja Yrjö Hakasen päässä, sillä itsenäinen SKP on hänen sylilapsensa ja hänellä on siihen lukkarinrakkaus. 2) KTP ei hyväksy tosiasiaa, että se on mennyttä. 5000 kannattajakortin keruu ei onnistu kehnomaineiselta puolueelta, joka sai 1575 ääntä vaaleissa. Ymmärrän oikein hyvin, ettei KTP:ssä suostuta SKP:n ehtoihin, mutta siellä voitaisiin tehdä vasta-aloite, joka synnyttäisi kaikille osapuolille sopivan kompromissin. 3) STP pitää itseään jo alun perin yhteistyöjärjestönä eikä innostu uuden yhteistyöjärjestön kokoamisesta. Mitä STP ei oikeasti ymmärrä, on että muille he ovat pelkkä vasemmiston sirpalepuolue ja vieläpä sellaisista uusin ja epämääräisin. Yhteistyöjärjestön ei pidä lähteä vaaleihin omilla listoillaan, jos yhteistyön kattamalla alueella on muitakin listoja.
Kaikkia yllä mainittuja puolueita yhdistää yhden asian ymmärtämättömyys. Se kuuluu näin: yksikään niistä ei tule ikinä pääsemään Suomen eduskuntapuolueeksi. Vaaleissa on kyse uskottavuudesta, ja sen kaikki kolme puoluetta ovat jo menettäneet. Lisäksi vasemmiston epäyhtenäisyys on sinänsä epäuskottavuutta herättävä tekijä. Asiasta sai kuulla lukemattomia kertoja myös huhtikuussa Tampereen Keskustorilla. Ja vaikka STP:n ja KTP:n kannatus onkin jopa marginaalin marginaalissa, sitä tarvittaisiin nyt yhdistymään SKP:n kannatukseen. Uusi yhteistyö, uusi nimi ja uusi toimintaperiaate voisivat tehdä ihmeen. Kun äärivasemmisto yhdistyy, se herättää kunnioitusta. Kun se ei yhdisty, se herättää vain hilpeyttä – kaikissa siitä oikealle sijaitsevissa ryhmissä, heidän kannattajissaan ja meidän kipeästi tarvitsemissamme liikkuvissa äänestäjissä.
Tämän kaiken johdosta olen päättänyt, etten allekirjoita SKP:n kannattajakorttia. En tue enää yhtään sellaista vasemmiston pikkupuoluetta, jonka toiminnan johdosta syntyy muitakin vasemmiston pikkupuolueita.
Olin paikalla tässä pahamaineisessa keskuskomitean kokouksessa, jossa surukseni kukaan ei ollut esittelemässä tätä uutta yhteistyöaloitetta. Yhteistyötä eri sirpaloituneiden vasemmistopuolueiden sekä vasemmistoliiton kanssahan on yritetty rakentaa jo vuosikausia. Tulos on ollut yhä uudelleen sama: emme ole tervetulleita pienempien kommunistipuolueiden kanssa touhuamaan, koska olemme SKP:ssä ikäviä revareita ja porvareita nuoleskelevia... no joo, voit kuvitella ne kaikista ikävimmät ilmaukset, joita viljeltiin villillä -70-luvulla.
VastaaPoistaYhteistyötä päätettiin tehdä nimenomaan SKP:n nimen alla, koska juuri nimi oli ainoa asia, mistä yhteisymmärrykseen kyettiin pääsemään. Kaikki muu olikin sitten taas kohtuutonta.
Uusi SKDL taas tuli nurin nauretuksi vähän joka suunnasta - yhtä hyvin ääri- kuin maltillisemmasta vasemmistosta.
En ole valmis luopumaan "omasta" puolueestani niin kauan, kuin muut tahot ovat haluttomia yhteistyöhön. Ja lisäksi valitettava tosiasia on se, että missä tahansa yhteistyössä oman ideologian ja identiteetin täytyy olla selvillä - meillä voi olla yhteistyötä vain, jos sen sisällä kaikilla on lupa olla oma itsensä. Minulle yksi itsenä olemisen muoto on nimenomaan puoluetoiminta myös oman puolueen - ei pelkän yhteistyöjärjestön sisällä.
Itse en ole kuulunut ikinä mihinkään puolueeseen, niinpä solidaarisuudellani SKP:tä kohtaan on jokin raja. Minulle on täysin käsittämätöntä, ettei SKP:ssä tajuta, että puolueen vähäinenkin kannatus valtakunnallisella tasolla on oikeasti nyt menetetty. Kaikki nauravat nyt "meille". Niin pitkään kuin SKP pidättäytyy olemasta muuta kuin oma itsensä, se ei etene nykytilanteesta yhtään mihinkään. Jopa valtuustopaikkoja voi lähteä ensi vuonna, kun puolueen maine jälleen kerran rekisteristä poistettuna on niin surkea.
VastaaPoistaPoliittiset asiakysymykset eivät tässä leikissä merkitse mitään. Olemme niistä varmasti yhtä mieltä keskenämme, ja samaa mieltä on iso osa äänestäjistä. Julkisuutta saadaan kehnosti ja takuulla vielä kehnommin tulevaisuudessa, ellei jokin suomalaisessa yhteiskunnassa oleellisesti muutu. Valitettavasti myös siihen oleelliseen muutokseen SKP on täysin kykenemätön.
Äärivasemmiston keskinäiset syyttelyt ja haukkumiset ovat yksi nyky-Suomen masentavimmista asioista. Ja se on jo paljon. Äärivasemmiston pitäisi yhdistyä vaikka sillä uhalla, että muussa tapauksessa se ei pääse ollenkaan edes vaaleihin. Jos SKP ei saisi kannattajakorttejaan kokoon (KTP niitä ei saa missään tapauksessa), sen olisi valittava joko sirpaleiset kannattajayhdistykset tai yhdistyminen STP:n kanssa. Ensin mainittu vaihtoehto ei johda mihinkään. Jälkimmäinen olisi uuden alku. Sen tähden pysyn näkemyksessä, etten allekirjoita kannattajakorttia, vaikka – ei, vaan koska – kannatan oikeasti SKP:n poliittista linjaa.
Tärkeintä olisi saada aikaan jotain yhteiskunnassa. Jotain muutosta edes johonkin. Ei omassa pysyminen, vaan vaikuttaminen.