Kunnallisvaalien tulos oli aika pitkälti sellainen kuin odotettiin – paitsi vähän huonompi. Vasemmistoliitto sai pienen vaalivoiton, joka puolueen sisällä on otettu vastaan iloiten. Itse en yhdy tähän iloon, sillä puolueen kannatus on edelleen kannatuspotentiaaliin nähden järjettömän pieni. Vihreiden huomattava vaalivoitto ei ilahduta, sillä en pidä vihreitä hyvänä kakkospuolueena niin kuin pintapuolisesti ajatellaan vasemmistoliiton äänestäjien pitävän. En olisi ilahtunut edes SDP:n vaalivoitosta, ja nythän demarit kärsivät pienen mutta kirvelevän tappion – oppositiopuolueena.
Perussuomalaisten rökäletappio ei tullut yllätyksenä. Tosin viime kuntavaaleissa 2012 persut saivat ääniä vain 3,5 prosenttiyksikköä nykyistä enemmän, mutta sen jälkeen puolue on rakentanut paikallistasoista verkostoaan edelleen. Persujen kannatus ei kerta kaikkiaan ole vasemmistoliittoa kummempi, mikä oikeiston nyt täytyy tunnustaa. Mutta ymmärtääkö vasemmisto tunnustaa sitä? Perussuomalaisistahan maalattiin valtava piru seinälle 2010-luvun alussa, ja luultavasti hallituspaikasta johtuen sitä pirua maalataan edelleen. Itse joka tapauksessa tiesin alusta lähtien, että persukupla tulee puhkeamaan viimeistään puolueen ollessa hallituksessa. Nyt olisi ymmärrettävä, etteivät persut ole vasemmiston varsinainen vastustaja poliittisessa kentässä, vaan vastustajan nimi kuuluu: Kokoomus.
Kokoomus.
Vasemmalla on tosiaan haaskattu ihan turhaa energiaa perussuomalaisten vastustamiseen. Ymmärrän psykologisella tasolla, miksi juuri he ärsyttävät. Politiikan ei kuitenkaan pitäisi olla pelkkää psykologiaa, vaan ensisijaisesti yhteiskuntatiedettä. Persuja vastustettaessa kokoomus on saanut porskuttaa menemään ja keräsi nytkin viime kuntavaalien tavoin valtakunnallisesti suurimman ääniosuuden – hallituspuolueena. 2000-luvun vihatuimman hallituksen jäsenenä! Tämän ei pitäisi tulla kuuloonkaan. Vaalituloksesta riemuitseminen vasemmistossa hävettää jo tästäkin syystä. Suurimmaksi puolueeksi valittiin toimija, joka on ison rahan, ison bisneksen, isojen firmojen ja Elinkeinoelämän Keskusliiton oikea käsi politiikassa. Sekö on OK? Siksikö, ettei se (näennäisesti) lyttää ihmisoikeuksia niin kuin perussuomalaiset eikä henkilöi hallitusta niin kuin Juha Sipilä? Tiedättekö, arvoisat toverit, juuri näin on tarkoitus. Meitä huijataan ja hyväksikäytetään koko ajan, ja huijarina toimii sama tekijä, joka on viime kädessä hallituspolitiikan, edesmenneen persuilmiön ja vasemmistopolitiikan vesittymisen taustalla – tästä kokonaisuudesta kirjoitin radikaalein äänenpainoin jo tammikuussa 2015.
Pienpuolueista oleellisin sanottava kuuluu, että ne pysyivät pienpuolueina. On kuvaavaa, että valtuustopaikkojen valossa merkittävimmän läpimurron teki liberaalipuolue (ex-viskipuolue), jonka kannatusosuus oli vain 0,2 %. Piraatit saivat kaksi valtuutettua, mutta selvästi pienemmän kannatuksen kuin eduskuntavaaleissa 2015. Feministinen puolue sai yhden valtuustopaikan, ja koska tämä tapahtui Helsingissä, asia voi tuoda feministeille kosolti tarvittavaa näkyvyyttä. Hyvä niin. Kommunistit menettivät täydellisesti vanhan erityisasemansa pienpuolueiden joukossa. SKP yrittää olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta todellisuudessa sen aika on ohi. Radikaalivasemmistolla on nyt kiire koota rivinsä ja luoda yhtenäinen, uskottava vaihtoehto uusvasemmistolaisuudelle, jota vasemmistoliiton valtalinja edustaa. Se ei tapahdu minkään nykyisen tai entisen puolueen nimissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti