Tampereen Keskustorilla järjestettiin syyskuun 9. päivänä Joukkovoima-verkoston mielenilmaus terveisenä hallituksen budjettiriiheen. Paikalla oli mikrofoni, muutamia etukäteen sovittuja puhujia ja noin 200 ihmistä. Keskustorille saavuin minäkin, vimmaa ja radikalismia puhkuen. Koska mikrofoni oli suunnitellun osuuden jälkeen vapaa, olin hyvissä ajoin päättänyt käyttää sitä. Keskustorin ihmiskehä kuuli saarnan kieltäytymisestä ja tottelemattomuudesta, valtamedian valheista, siitä että "niiden" asema on "meidän" käsissämme. Lopuksi moitin yleistä lässytystä, yllytin käyttäytymään huonosti sekä heitin pois paitani ja laskin hetkeksi päällimmäisiä housujakin vallankumousta huutaen. Järjestyksenvalvojana toiminut maltillisemman pään kommunisti, joka ei sijoitu oman luottolistani kärkeen, varoitti minua menemästä pidemmälle, koska "jotkut täällä eivät varmasti tykkää siitä". Vastasin pyrkiväni juuri siihen, etteivät jotkut tykkää.
Joka tapauksessa minun performanssini jäi täysin ilmaan, kummajaiseksi puheiden joukossa (yhdessä hieman aiemmin kuullun "kyttiä" vastustaneen puheenvuoron kanssa, joka suorastaan mykisti muutoin ahkerasti suosionosoituksia jakaneen Keskustorin). Syynä tähän oli, että kun sain mikrofonin käteeni, unohdin vähintään puolet siitä mitä aioin sanoa. Äänentoisto oli mielenilmauksessa erittäin huono. Kun ei ole tottunut puhumaan mikkiin, sitä alkaa jännittää odotellessa ja vielä enemmän havaittaessa, että monien puhujien sanomasta tulee vain puolet perille. Homman silasi muuan oletettavasti hyvää tarkoittanut yleisön edustaja, joka huusi minulle muutaman lauseen jälkeen, ettei kuulu. Lisäsin volyymiä, mutta konseptit olivat vielä enemmän sekaisin. Esityksen vimma ja radikalismi jäävät ontoiksi, elleivät ne saa katetta esiintyjän sanoista.
Mitä minun olisi pitänyt sanoa? Yhtenä keskeisistä asioista olin ajatellut yhteiskuntasopimuksen käsitettä uudessa valossa. Suomalaiseen yhteiskuntaan on näet viime vuosikymmeninä kuulunut puhaltaminen ainakin periaatteessa yhteen hiileen. Nykyiset vallanpitäjät (en tarkoita tässä vain perskekohallitusta, vaan kaikkia Elinkeinoelämän keskusliiton juoksupoikia ja -tyttöjä) ovat onnistuneet tuhoamaan pohjimmaisen konsensuksen, sen sanattoman yhteiskuntasopimuksen, ettei yksi yhteiskunnallinen toimijaryhmä kampita toista – yhteisen edun nimissä. Sen tilalle on palautettu uusioversio 1970-luvun (ja sitä edeltävän ajan) Suomesta, jossa yhteiskuntaluokkien, ideologisten blokkien ja eräiden muiden väestöryhmien edut ovat niin perusteellisesti ristiriidassa, että ne tappelevat vastakkain – yhteisestä edusta piittaamatta. Syyskesällä lukemassani Agatha Christien 1920-luvun dekkarissa Salainen vastustaja yleislakko samastetaan suoraan sisällissodan uhkaan. Nyt, kun puhumme avoimesti yleislakosta, toisen osapuolen äänenpainot ovat myös kärjistyneet. Elämmekö siis "vaaran vuosia"? Kiitti vitusti, EK, kokoomus ja muut sikarikkaiden hyysääjät.
Radikaali oikeisto on viime vuosina tykännyt haukkua "vihervassareita", "suvakkeja", "kulttuurimarxisteja" ja ehkä kaikkein sointuvimpana "mädättäjiä". On ikävää, etten saanut sanotuksi Keskustorilla, että minä nimenomaan tahdon olla mädättäjä – enkä ironisessa mielessä, kuten moni liberaali keskustavasemmistolainen, vaan oikeasti. Nyt, kun edellä kuvattu yhteiskuntasopimus on purkautunut, mielestäni yhteiskuntaa ja ihmisten selkärankaa on syytäkin mädättää. Olin ajatellut ilmaista toivovani, että ihmiset kieltäytyvät töistä, eroavat kouluista, laiskottelevat työpaikalla tai ovat siellä kännissä tai huumeissa, järjestävät Tyhmä elämä -messuja, levittävät tahallaan puppua sosiaalisessa mediassa ja käyttäytyvät muutenkin selkärangattomasti ja arvaamattomasti. Kannatan possuilua ja härskisti elämistä. Sellainen yhteiskunta ei toimi, jonka jäsenet eivät toimi, ja niinpä koko porvarillisen hajota ja hallitse -projektin on kaaduttava omaan älyttömyyteensä.
Lopuksi olin aikonut kuvailla suomalaista nyky-yhteiskuntaa mentaaliseksi tilaksi, jossa alkaa toivoa naurettavien väitteiden Venäjän ekspansiivisuudesta ja aggressiivisuudesta pitävän sittenkin paikkaansa ja Putinin asettavan tänne oman nukkehallituksensa. Tai, että yhtä naurettavat väitteet Islamilaisen valtion soluttautumisesta tänne pakolaisten muodossa pitävät sittenkin paikkaansa ja "ISIS" tulee ja vie – sekin ajatus herättää salavihkaista toivoa. Kunhan vain saisimme hallituksen puolellatoista kerrotut SS-joukot pois vallasta! Tällaisen saarnan päätteeksi on eri lailla paikallaan, että mädättäjä huutaa kaaosta, kapinaa, yleislakkoa, vapautta, rakkautta ja vallankumousta heittäen vaatteet pois yltään ja tempaisee vielä pullostaan isot siivut punertavaa viiniä. Sekin jäi tekemättä Keskustorin hämmennyksessä – joskaan ei enää kotona...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti