maanantai 1. kesäkuuta 2015

Uudesta jallitusohjelmasta

Kaikkialla Suomessa tuhannet ihmiset ovat tyrmistyneitä uuteen hallitusohjelmaan. Miten ne kepulaiset saattoivatkin pettää näin? Juha Sipilä ja koko puolue ajoivat eri asioita ennen vaaleja kuin nyt hallituksen synnyttyä. Entäs sitten perussuomalaiset? Puhutaan jo uuden kovemman protestin "vaarasta", kun äänestäjät pettyvät persuihin. Kuinka tämä on mahdollista?

Yksinkertaista, rakas Watson. Ensiksikään Suomea ei hallitse keskusta, vaikka kuinka olisi suurin puolue ja pääministeripuolue, eivät perussuomalaiset, vaikka olisivat hallituksessa ja heillä olisi eduskunnan puhemiehen paikka, eivätkä edes kepu ja persut yhdessä. Ne vain eivät voi hallita. Suomessa on tällä hetkellä sellainen järjestelmä, että tämä olisi hyvin hankalaa, ellei jopa käytännössä mahdotonta. Sen sijaan Suomea hallitsee kokoomus yhdessä Elinkeinoelämän keskusliiton ja ison rahan eli suurpääoman kanssa. Tällä järjestyksellä on tukena poliittinen virkamiehistö, Euroopan unioni, USA ja valtavat kansainväliset tukiverkostot. Valtamedia myötäilee samaa järjestystä niin ikään, vaikka päästääkin välillä läpi myös vastakkaisia näkymyksiä ylläpitääkseen neutraaliuden tai "vapauden" illuusiota.

Kokoomus hallitsee Suomea, koska se on ainoa suurista puolueista, jonka politiikka on täysin ison rahan ja EK:n linjan mukaista. Jälkimmäiset eivät pysty itsessään pyörittämään politiikkaa, joten asian hoitaa niiden etupuolue. Keskusta ja perussuomalaiset sopivat hyvin kokoomuksen hallituskumppaneiksi, koska ne ovat lähinnä kosmeettisessa ristiriidassa ison rahan ja EK:n kanssa ja taivuteltavissa kokoomuksen linjan mukaiseen hallitusohjelmaan, joka on todennäköisesti kirjoitettu jo kauan ennen eduskuntavaaleja. Jos hallituksessa olisi persujen (tai keskustan) sijaan SDP, tai kaikki neljä yhdessä, hallitusohjelma eroaisi nykyisestä vain marginaalisesti. Myöskään vihreiden, RKP:n tai kristillisdemokraattien mukanaolo ei muuttaisi kokonaisuutta kuin pieneltä osin. Kokoomuksen puuttuminen hallituskoalitiosta ei sekään merkitsisi mitään radikaalia, sillä iso raha ja EK ajaisivat ison osan tavoitteistaan läpi muiden porvaripuolueiden ja hätätilassa jopa SDP:n kautta. Edes vasemmistoliiton mukanaolo ei kääntäisi poliittista linjaa vielä sinänsä. Avuksi tarvittaisiin valtava poliittinen voimasuhdemuutos ja kokoomuksen puuttuminen hallituksesta. Siinä tapauksessa voisimme olla varmoja, että valtamedian ulosanti olisi pelkkää jatkuvaa hallituksenvastaista hyökkäystä.

Kuten aina ennenkin, suurimmat paskat nykyisestä hallituspolitiikasta kantaa niskassaan jokin muu kuin kokoomus. Sipilää lyödään tänä päivänä kaikkialla kuin omaa sikaa, mikä on tietysti yhdessä mielessä ansaittua: hän jättää käyttämättä sen valtakortin, jonka perustuslaki hänelle pääministerin asemassa suo. Sekä Sipilä että Timo Soini on myös helppo esittää valehtelijoina – niitähän he teknisesti ottaen ovat. Täytyy myös muistaa, että keskustalla ja perussuomalaisilla ei ole paljonkaan muita vaihtoehtoja, sillä niiden oleellisin tuki ei tule "kansalta" vaan isolta rahalta. Kokoomus on ainoa hallituspuolue, joka ei ole räikeästi valehdellut, ja niinpä sen toiminta tyhmimmässä tapauksessa hyväksytään paremmin kuin hallituskumppaneiden. Nyt täytyy silti jumalauta muistaa, että kokoomus on juoninut koko hallituskokoonpanon, hallitusohjelman, poliittiset pakkovalheet ja suurimittaisen kansankusetuksen. Se on yhdessä taustavaikuttajiensa kanssa syypää kaikkeen tähän paskaan, mitä suomalainen yhteiskunta saa osakseen. KOKOOMUS ULOS POLITIIKASTA. Nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti