Sinivihreät

Olen silloin tällöin tekemisissä Vihreä Puolue -nimisen ryhmän kanssa. Moni on kysynyt heiltä ja sivumennen sanoen myös minulta: minkä tähden ryhmä on valinnut itselleen nimen, jonka voi sekoittaa Vihreään liittoon eli vihreisiin? Oikea vastaus (siitä riippumatta, mitä ViPun väki sanoo) tietysti kuuluu: juuri siksi. ViPu on nimittäin ihan aidosti vihreä ryhmä, klassisessa merkityksessä. Heidän "syvävihreä" ideologiansa nostaa ympäristön ja ekologisuuden kaikkien sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden edelle. Koska nykyinen yhteiskuntajärjestelmä ei saa korjatuksi ympäristöongelmia vaan jopa suoraan aiheuttaa niitä, tarvitaan myös yhteiskunnallinen vallankumous. Sen sijaan poliittinen puolue, jota nykyisin kutsutaan vihreiksi, on täysin lukittautunut kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sen tähden kutsun puoluetta tässä artikkelissa sinivihreiksi ("de blågröna"?).

Oma lukunsa on se, mitä sinivihreiden "vihreys" tarkoittaa. Onko kysymys edes ympäristöasiasta? Historiallisesti toki kyllä. Silmäni kuitenkin avautuivat eräänä päivänä Tampereen Keskustorilla, kun yritin jutella paikallisten nuorvihreiden kanssa. Heille ajatus vihreistä ympäristöpuolueena tuntui olevan täysin vieras. Nykyään sinivihreät ovat paljon kiinnostuneempia suvaitsevaisuudesta, jonka symboliksi vihreä väri käy oikein hyvin: maahanmuuttajille ja seksuaalivähemmistöille näytetään vihreää valoa. Lisäksi vihreä on islamin tunnusväri sekä kristillisessä liturgiassa toivon väri. Johtuuko sinivihreiden uussuuntautuminen alitajuisesti sen faktan ymmärtämisestä, ettei ympäristön tila heidän nykyisellä politiikallaan parane? Kapitalismin, suvaitsevaisuuden ja alkeellisen yhteisvastuullisuuden yhdistelmä on tietysti klassista liberalismia, mitä sinivihreät ihan selkeästi edustavat poliittisella kentällä.

Kriittisesti ajattelevat ihmiset ovat jo kauan puhuneet viherpesusta. Wikipedia-määritelmän mukaan viherpesu tarkoittaa "pinnallista ympäristöystävällisyyttä, joka ei ulotu mainontaa tai retoriikkaa syvemmälle". Käsite yhdistetään yleensä ympäristöystävällistä imagoa hyödyntäviin bisnesfirmoihin, mutta valitettavasti samaa voidaan käyttää myös sinivihreiden yhteydessä. Nimimerkki Rötösherranen bloggasi syyskuun alussa subkeskustelusta väittäen, ettei nykysuomalainen poliittinen keskustelu ole keskustelua ollenkaan. Subkeskustelu on "alisteista poliittisten puolueiden julkisuuskoneistoille ja niille mielipiteille, joita oletetaan omien olemassaolevien ja potentiaalisten kannattajien haluavan kuulla". Poliitikot "vastaavat ennalta opetelluilla fraaseilla kysymyksiin, joita he osaavat odottaa". Puolue ei siis toimi edustamansa asian hyväksi vaan kantaa sellaista imagoa, ikään kuin se toimisi edustamansa asian hyväksi – ja äänestäjät pitävät sitä uskottavana. Tämän logiikan mukaan sinivihreät ovat viherpesupuolue ja ajavinaan ympäristöasioita, mitä perustelee jo Talvivaaran porskuttaminen yhä menemään – sinivihreiden istuessa hallituksessa. Ovatko sinivihreät myös pinkkipesupuolue? Uudempi käsite pinkkipesu tarkoittaa samaa kuin viherpesu, mutta ympäristön tilalle vaihdetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Monissa maailmanpoliittisissa kysymyksissä sinivihreät kannattavatkin globaalin kapitalismin etuja, koska absurdisti kokevat niiden edesauttavan ihmisoikeuksia.

Venäjää kohtaan sinivihreillä on erityinen kielteinen pakkomielle. Koska he vastustavat Putinia, he ovat alkamassa hyväksyä Nato-jäsenyyden, koska sen sotakoneiston (!) avulla Putinin homoja sortava hallinto voidaan todennäköisemmin nujertaa. Sinivihreästä perspektiivistä on vaikea käsittää, että heidän hihhulointinsa herättää itsessään vastahihhulointia. Samahan on toteutunut kotimaan poliittisella kentällä: perussuomalaiset saavat kiittää kannatuksestaan melkein yksinomaan sinivihreitä, joiden politiikan vastareaktiosta on tullut paljon suositumpi kuin sen kohde. Itänaapurissa sinivihreät olettavat laajojen kansankerrosten odottavan läntisiä ihmisoikeusvapauttajia – ymmärtämättä, että mitä enemmän heidänlaisensa hihhuloivat lännessä, sitä voimakkaampaa on heidän ykkösinhokkinsa Putinin kannatus idässä. Kannatuksella ei oikeasti voi olla heille väliä, sillä ainoa, mikä sinivihreille kelpaisi Venäjällä, on lännen masinoiman ns. rekisteröimättömän opposition valta. Tämän radikaalioikeistosta (mm. Aleksei Navalnyi) ja länsimielisistä (mm. Garri Kasparov) koostuvan opposition kannatus on Venäjällä marginaalinen. Sen sijaan kommunisteista ja sosiaalidemokraateista voisi nousta toimiva vastavoima (ellei kansakunta ryhmittyisi kylmän sodan tilassa Putinin taakse), mutta heitä sinivihreät eivät edes noteeraa. Vapautuksen sijaan lännen invaasio Venäjällä synnyttäisi loputtoman sotatilan. Sota on maailman pahin ihmisoikeusloukkaus. Itä-Ukraina on pian verrattavissa Irakiin ja Afganistaniin, joissa länkkärit eivät ole yhtään enempää vapauttajia. Mitä itse vapauteen ja ihmisoikeuksiin tulee, moniko sinivihreä on vaivautunut huomaamaan, että tänä kesänä Pietarissa järjestettiin Pride-kulkue ja Kiovassa se puolestaan peruttiin?

Jos sinivihreille puhuu sosialismista, he ilmoittavat heti vastustavansa sellaista järjestelmää kaikin keinoin. Kokoomuksen he sen sijaan hyväksyvät vallanpitäjäksi, koska "äänestäjät päättävät – se on demokratiaa". Mikäli sosialismin kannattajat voittaisivat jossakin vaalit ja alkaisivat sosialisoida yhteiskuntaa äänestäjien enemmistön tuella, sinivihreät hukkaisivat mystisesti demokratiakortin ja alkaisivat kampanjoida sosialisteja vastaan ihmisoikeuskortilla tai jollakin muulla kortilla. Lienee tarpeetonta edes mainita, että meikäläinenkin yhteiskunta on pullollaan sekä demokratia- että ihmisoikeuspuutteita. Tässä asiassa sinivihreitä ei pidä sekoittaa punavihreisiin (tai "vihervasemmistoon") eikä päinvastoin. Oma vankka kokemukseni on, että vuoden 2007 jälkeen punavihreät ovat joko kääntyneet sinivihreiksi tai pakkautuneet vasemmistoliittoon.

Eräs vihertävä Twitter-aktiivi on udellut minulta, onko hänen puolueensa minulle samanlainen inhokki kuin hänelle perussuomalaiset. Vastaus on tietysti ei. Vastapuoleni suomalaisella puoluekentällä on ja pysyy kokoomus. Myös itse persut sijoittuvat asteikossani sinivihreiden alapuolelle – joskin he tuovat minulle useammin hyvää mieltä: he naurattavat. Vihreät voisivat olla nykysuomalaisella poliittisella skaalalla ihan siedettävä puolue, mutta yksi asia herättää minussa omakohtaisen kiusaantumisreaktion. Huolimatta politiikkansa ristiriidoista, näennäisyyksistä ja viimeaikaisista muutoksista sinivihreät nimittäin onnistuvat yhä vetämään puoleensa maailmanparantajia. Todellakin, naiivit ihmisrassukat, joilta puuttuu suomalaisen ja länsimaisen politiikan kokonaiskuva, kuvittelevat vilpittömästi ja toden teolla luovansa parempaa maailmaa osallistumalla keskustaliberaalin puolueen toimintaan. Itse en samastu mihinkään ideaan vahvemmin kuin maailmanparantamiseen – ja sen seurauksena minä olen radikaali äärivasemmistolainen. Tätä pyydän jokaista vihertävää lukijaa nyt pohtimaan: miksi näin? Miksi niin monet siellä, miksi minä täällä?