Joskus ammoisina aikoina Postin nimellä tunnettu Itella lähetti tammikuun lopussa postia kaikkiin suomalaistalouksiin. Sillä oli kerrottavana ilouutinen. Vanha ensiluokkainen postijärjestelmä oli kuulemma niin aikansa elänyt, että se oli päätetty korvata uudella. Nyt postittaja saa vapaasti valita, laittaako kirjeensä ja korttinsa ensimmäiseen vai toiseen luokkaan. Luonnollisesti Itella katsoo, että se on itse asiassa monipuolistanut palvelujaan. Harmi vain, että Itellan asiakkaiden näkökulmasta postipalvelut nyt joko hidastuvat tai kallistuvat. Kahdesta huonosta on valittava se vaihtoehto, joka siinä nimenomaisessa tilanteessa on vähemmän huono.
Nordean pankkikonttorin ikkunassa taas osui silmään mainos, jossa lipevän näköinen myyntimies tarjoaa talousneuvoja. Ohi kulkeva kaduntallaaja ei voi olla ihmettelemättä, mitä mielikuvia mainos pyrkii herättämään. Ovatko Nordea ja sen mainossuunnittelijat niin vieraantuneet kadunkulkijoista, etteivät enää ymmärrä tuollaisen miekkosen synnyttävän inhonväristyksiä valtaosassa ihmisiä? Vai suuntaako Nordea (tai mainostoimisto) tietoisesti mainoksensa vain sille vähemmistölle, jolle sliipatun porvarin kuva ilmaisee ällötyksen sijaan menestystä? Muista asiakkaista ei näemmä tarvitse välittää.
Nykysuomalainen kahden kerroksen yhteiskunta on jälleen teettänyt kaksi uutta kuvaa itsestään. Menestyvä porvariluokka "monipuolistaa" palveluja ja tarjoaa lipeviä neuvoja matkalla menestykseen. Kaduntallaajat – joihin lukeutuu aineksia niin työväenluokasta, syrjäytyneistä kuin proletarisoituvasta sivistyneistöstä – joutuvat joko maksamaan enemmän tai venyttämään odotusaikaansa, ja pankkikin vain ilkkuu inhottavilla bisnesmieskuvilla. Ensimmäinen ryhmä pyrkii levittämään menestysideologiansa myös jälkimmäisten keskuuteen; jälkimmäisille taas kaikki ympärillä muistuttaa siitä, etteivät ensimmäiset välitä heistä tippaakaan.
Luuseriluokan jäsenten kokemukset ovat niin yhtenevät, että kulttuuris-ideologisessa tyhjiössä se alkaisi tiedostaa ja taistella. Niinpä menestyjien on täytynyt rakentaa sensaatiolehdistä, amerikkalaisesta TV-humpuukista, aivottomasta formaattiradiomusiikista ja oikeistopopulistisesta propagandasta verkko, johon vastaanpyristelijät heti takertuvat. Pintapuolisesti vaikuttaa siltä, että menestyjät ovat onnistuneet. Touhussa on kuitenkin yliyrittämisen makua. Ehkä verkko on kaikessa pakonomaisuudessaan kudottu huonosti. Ehkä se alkaa purkautua minä päivänä hyvänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti