Eduskuntavaalit on taas käyty. SDP nousi suurimmaksi puolueeksi, vaikka perussuomalaiset ja kokoomus työntyivät jopa samalle prosenttiluvulle. Eduskuntapaikkoja SDP:llä on yksi enemmän kuin persuilla ja kaksi enemmän kuin kokoomuksella. Vihreiden kannatus nousi vuoden 2015 vaaleista kaikkein eniten. Tosin vihreätkin jäivät vuoden 2017 kuntavaalien prosenttilukemista, mutta isomman äänestysprosentin ansiosta heidän äänestäjiään oli enemmän nyt kuin kaksi vuotta sitten.
Vasemmistoliitossa näyteltiin vaalien jälkeen vaalivoittajaa. On totta, että puolue sai prosenttiyksikön verran enemmän ääniä nyt kuin vuonna 2015 – ja myös yli 25 000 ääntä enemmän kuin kuntavaaleissa 2017. Mutta kuntavaaleissa vassareilla oli isompi kannatusosuus. Lisäksi kaikki gallupit olivat luvanneet vasemmistoliitolle paljon mahtavampaa kannatusta. Neljä vuotta sitten gallupit lupailivat puolueelle vaalivoittoa; sen sijaan vassarit saivat pahasti turpiinsa. Tämä on hälyttävä ilmiö.
Kun gallupien luotettavuudesta kysyy äänestäjiltä, yksi väittämä luultavasti toistuu vuosikymmenestä toiseen: ne eivät tavoita tavallista kansaa. Vihreiden pärjääminen gallupeissa vaaleja paremmin on jo kauan ollut yleisesti tunnettu vitsi. Vihreitä äänestetään eniten Helsingin vaalipiirissä, jossa se on puolueiden ykkönen; lisäksi vihreitä pidetään tyypillisesti korkeakoulutettujen sekä mediassa äänensä kuuluviin saavien ihmisten puolueena. Takavuosikymmeninä, jolloin "sivistysporvareita" oli todistettavasti olemassa, toinen gallupeissa loistanut puolue oli kokoomus. Tämä on nyt hälyttävästi kääntynyt: vasemmistoliitto on jo kaksissa eduskuntavaaleissa peräkkäin jäänyt dramaattisesti gallup-ennusteistaan. Sen sijaan kokoomus on menestynyt hiukan ennakoitua paremmin. Selvin parannus gallupeihin nähden on koko 2010-luvun ajan tapahtunut perussuomalaisilla.
Mikä on muuttunut? Olisi täyttä höperyyttä kuvitella, että gallupit ovat alkaneet entistä paremmin löytää nimenomaan syrjittyjä ihmisiä ja näiden kannattaman puolueen asema ylikorostuisi. Sen sijaan näyttäisi, että vasemmistoliitosta on tullut vihreiden (ja "sivistysporvari"-vaiheen kokoomuksen) kaltainen eliittipuolue. Puolueen äänestäjät asuvat lähinnä kaupungeissa, eivät enää edusta työväen- vaan enemmänkin keskiluokkaa ja ovat aktiivisia mediassa ja kulttuurielämässä. Perussuomalaisten äänestäjät asuvat useammin maaseudulla – Helsingin vaalipiirissä kannatus jäi ääniharava Jussi Halla-ahosta huolimatta yli viisi prosenttiyksikköä alle maan keskitason – ja lähiöissä, eikä heillä ole sen enempää välineitä kuin kiinnostustakaan työntää itseään (valta)medioihin.
Vasemmistoliiton kohkaus omasta vaalivoitostaan on suoraan sanoen myötähävettänyt. Kaikki puolueen kampanjassa ja Li Anderssonin julkisessa esiintymisessä tuntui menevän nappiin – lukuun ottamatta yhtä tekijää: valtamediat lyttäsivät puolueen talous- ja yhteiskuntapoliittisia näkemyksiä siinä missä ennenkin. Minua on jo kauan hämmästyttänyt, kuinka vassaripiireissä jaksetaan suhtautua valtamediaan puolustelevasti (kuvitteellista "valemediaa" vastaan), kun valtamedia toistuvasti mätkii sitä kuin vierasta sikaa. Vasemmistolaiselta kannalta kampanja näytti joka tapauksessa onnistuvan niin kuin se nykyiseltä perustalta voi. Lopputulos osoittaa kuitenkin epäonnistumista: vaikka vasemmistoliitto sai määrällisesti enemmän ääniä kuin missään vaaleissa sitten vuoden 2003 eduskuntavaalien, sen kannatusosuus oli (kohonneen äänestysprosentin myötä) alempi kuin 1) eduskuntavaaleissa 2007, 2) kuntavaaleissa 2017. Koko 2000-luvun ajan vasemmistoliiton kannatus on pysynyt alle 10 prosentissa, eikä haamuraja parista gallupista huolimatta nytkään edes häämötä, vaikka Sipilän hallituksen politiikan pitäisi loogisesti ajatellen olla suorastaan lietsonut kansaa oikeistoa vastaan. Itse Sipilän hallitus sai kyllä rökäletappion.
Toinen eduskuntavaaleissa selvästi epäonnistunut ryhmä oli vanhan eduskunnan ulkopuoliset puolueet. Ainoastaan varsinaiseksi puolueeksi jäsentymätön Liike Nyt sai läpi ehdokkaan – yhden. Tämä tulos poikkeaa melkoisen paljon siitä, miltä omasta kuplastani katsoen näytti. Ennen kaikkea feministiselle puolueelle ennusteltiin yleisesti ainakin yhtä paikkaa. Helsingin valtuustossa istuva Katju Aro sai kuitenkin vain reilut parituhatta ääntä ja koko puolue omassa vaalipiirissään alle yhden prosentin äänistä, mikä on kaiken lisäksi maan selvästi paras vaalitulos. Koko muussa Suomessa näet feministien kannatus oli 0,1–0,2 %. Toisin kuin sosiaalinen media(kupla) antaisi ymmärtää, puolueen kannatuksella ei Helsinkiä lukuun ottamatta ole toistaiseksi minkäänlaista perustaa. Mutta politiikan toista laitaa edustava, näyttävästi vaaleihin marssinut Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike ei pärjännyt juuri kaksisemmin. Lapin vaalipiirin 0,7 % oli puolueen suurin vaalipiirikohtainen kannatus, ja itse Väyrynen sai ääniä nolosti vain hieman toista tuhatta. Tähtiliike oli vetänyt puoleensa joitakin "äärioikeistoon" leimautuneita vaikuttajia, mutta toisin kuin kauhistelu ns. antifasistisissa piireissä oli antanut ymmärtää, näillä ei selvästi ole laajempaa kannatusta (esimerkiksi MV-"lehden" päätoimittaja Ilja Janitskin sai vain 390 ääntä).
Aivan surkea oli kommunistien tulos: SKP ja KTP saivat yhteensä reilut 5 500 ääntä eli lähes 2 000 vähemmän kuin SKP yksin vuonna 2015, jolloin sen tulos oli laskua vuodesta 2011, jolloin kannatus oli romahtanut noin puoleen vuodesta 2007. Eikä SKP:llä silloinkaan ollut yhtään kansanedustajaa! Haluaisin vedota kommunistipiirien lähellä pyöriviin ihmisiin, etteivät he allekirjoittaisi enää näiden puolueiden kannattajakortteja: jos tarvittavaa viittätuhatta ei saada kokoon, kommunisteille väännetään lopultakin rautalangasta, ettei samalla meiningillä voi jatkaa. Itsenäisyyspuolueen laiha äänisaalis oli myös valitettavan ennalta-arvattava. Puolue menetti Antti Pesosen myötä määrätietoisen johtohahmon, ja sen niskassa on edelleen muisto hajaannuksensekaisesta hämmennyksestä Pesosen kuoleman jälkeen. Pirkanmaalla Ipun listoilla oli myös Kristallipuolueen väkeä; nämä pyrkivät kovasti oikeaksi puolueeksi, mutta minkäänlaista kannatuspohjaa ei heilläkään näy. Oikeastaan ainoa näyttävä valopilkku suurten puolueiden ulkopuolella tuli myös pienten puolueiden ulkopuolelta: brutaalilla "kusipäisyyttä vastaan" -kampanjalla julkisuuteen päässyt Markus Kuotesaho sai Oulun vaalipiirissä yli 4 000 ääntä. Koska hän oli yksin omalla listallaan, se ei tietenkään riittänyt läpimenoon, mutta hän sai silti 21. eniten ääniä koko vaalipiirissä.
* * * * * * * * * *
Ennen eduskuntavaaleja kävin lukuisina päivänä katselemassa kampanjointia Tampereen Keskustorin vaalimökeillä. On kiinnostavaa tarkastella vaalitulosta suhteessa omiin kokemuksiini vaalitorilla. Vihreiden ja vasemmistoliiton mökit olivat vierekkäin, ja niiden edustoilla näytti jatkuvasti riittävän kuhinaa. Vihreät saivat kyllä tamperelaisten äänistä 17,4 %, mutta vassarit vain 9,4 %. Perussuomalaisten mökillä oli myös aika selvästi havaittavaa vilskettä. Persujen kannatus jäi selvästi vihreiden alapuolelle, mutta ylitti vielä selkeämmin vasemmistoliiton kannatuksen. Suurimmaksi puolueeksi nousi Tampereellakin SDP (21,2 %); Keskustorilla demarit kyllä kiinnostivat, mutteivät mitenkään häikäisevästi. Kokoomuksen (20 %) mökki taas oli usein kiinni, ja meno sen edustalla oli muutenkin vaisumpaa kuin naapurissaan perussuomalaisilla. Voi olettaa, että kokoomus ja myös SDP vetoavat johonkin muuhun kansanosaan kuin siihen, joka pyörii Tampereen Keskustorilla. Stereotypisoiden ehdottaisin, että demarit paiskivat töitä ja painuvat suoraan koteihinsa, kun taas kokkarit tuskin malttavat jalkautua Audeistaan, Mersuistaan ja Bemareistaan huonosti pysäköitävään keskustaan. Vihreät ja vasemmistoliitto puolestaan vetoavat juuri siihen jengiin, joka pyörii ison kaupungin torilla. Jälkimmäiselle tämä asetelma ei mielestäni istu ollenkaan.
Oma vaalimökki oli myös keskustalla, kristillisdemokraateilla, Liike Nytillä, Seitsemän tähden liikkeellä, piraateilla ja SKP:llä sekä Suomen Kansa Ensin -ryhmällä ymmärtääkseni jaettuna kansalaispuolueen kanssa. Näiden lisäksi torin länsikulmalla partioi usein feministi tai pari. Ipulaisen kohtasin kerran tai pari, eläinoikeuspuoluelaista tai KTP:läistä en kertaakaan. Piraattien äänisaalis Tampereella ei ollut ihan surkea, mutta heidän vaalimökkinsä luona oli silmiinpistävän hiljaista. Tähtiliikkeen olisi voinut Keskustori-kokemukseni pohjalta luulla saavan piraatteja enemmän ääniä, joskaan ei paljon. Toisin kävi. SKE yritti aktiivisesti, mutta äänestäjiä sen kohkaus ei kiinnostanut – anarkistilähteiden mukaan 15. huhtikuuta puolueen kampanjoijat jopa ajettiin tiehensä joukkovoimalla. Toisena ääripäänä monessakin mielessä toimivat SKP:läiset kommunistit taas eivät edes yrittäneet. Minä olen heikäläisille tuttu henkilö, enkä välttämättä myönteisessä mielessä, joten minun jättämiseni noteeraamatta ei välttämättä kerro koko totuutta. Mutta tilannetta seuraillessani kommarit (toinen heistä Tiedonantajan päätoimittaja) ignorasivat myös yhden vanhemman ja yhden nuoremman pariskunnan, jotka selvästi yrittivät tulla juttelemaan. Erään tuttavani mukaan Tesomalla kommunistit olivat kieltäytyneet antamasta karkkejaan nuorisolaisille, koska näillä ei ole äänioikeutta. Tällaisella meiningillä ei todellakaan saada ääniä.
Paskat vaalit. Toivottavasti saamme silti ihan siedettävän hallituksen, joka tekee silppua vihatusta raippamallista ("aktiivimalli"), säätää perustulon, toimittaa USA- ja Nato-porukat sopimuksineen tuhannen hittuun ja ottaa ympäristö- ja terveysasiat tosissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti