lauantai 26. huhtikuuta 2014

Miksi mikään ei toimi?

Ylikansallinen markkinajätti myy valmistamansa teknisen laitteen suomalaiseen kotiin. Aluksi kuluttaja on mielissään, koska laite on kätevä ja monipuolinen käyttää. Pian laitteessa kuitenkin ilmenee vika, myöhemmin toinen ja lopulta laite lakkaa toimimasta ihan tykkänään. Kuluttaja on raivoissaan ja epäilee saaneensa maanantaikappaleen. Asiaa selviteltyään hän saa tietää, että tällaiset viat ovat yleisiä ja tyypillisiä. Missä vastaava laite kesti ennen kymmenen vuotta tai kymmeniä vuosia, nykyään uuden voi varautua hankkimaan jopa kerran vuodessa. Laitteiden hinnat ovat kyllä pudonneet, mutta yhtälö on silti kuluttajalle epäedullinen.

Miksi ja miten on käynyt näin? Ensiksikin ylikansallinen markkinajätti hommaa työntekijät ja työtilat jostakin halvan työvoiman maasta (tai kilpailuttaa työn ja saa halvimman tarjouksen halvan työvoiman maasta). Suomessa monesti ajatellaan, että bangladeshiläinen työvoima on huonompaa kuin kotimainen. Tämä sinänsä tuskin pitää paikkaansa. Työt teetetään kuitenkin usein kiireellä, matalalla palkalla ja kehnoissa työoloissa, mikä saattaa vaikuttaa työn laatuun. Työn lisäksi ylikansallinen markkinajätti on hommannut kaiken muunkin halvimmasta lähteestä. Laitteen osat, jotka ovat perinteisesti olleet metallia, saattavat olla helpommin hajoavaa muovia. Lisäksi laitteissa käytetty metalli on halvimmalla saatua seosta, joka ei kestä. Muoveissakin on samalla lailla eroja kalliimman hyväksi. Kuluttajalle myyty kompaktiuden ihanne voi myös kätkeä taakseen tosiseikan, että laitteessa on helpommin katkeavia ohuita osia – ja ylikansallinen markkinajätti myy pientä ja taskuunmahtuvaa ensisijaisesti säästääkseen raaka-ainekuluissa. Kaikki ylikansallisen markkinajätin valmistamassa laitteessa on ns. sutta ja sekundaa. Lisäksi tuote on todennäköisesti sysätty markkinoille ennen kuin sen tekniset toiminnot on todella kehitetty valmiiksi. Onhan markkina-asema pitänyt varmistaa. Kuluttaja saa siis tietämättään käyttöönsä beta-version.

Edelleen on todennäköistä, että kun kuluttaja toimittaa laitteensa korjattavaksi, hän joutuu odottamaan korjausta viikkoja tai kuukausia, sillä ylikansallinen markkinajätti on kulujensa säästämiseksi keskittänyt laitteiden korjaukset yhteen keskeiseen maahan. Näin ollen aikaa vie korjauksen lisäksi myös laitteen lähettäminen paikasta toiseen ja takaisin. Huonossa lykyssä laitteeseen tarvitaan myös jotakin pikkuosaa, jota ei saa sen enempää Suomesta kuin korjauspaikasta, sillä näiden pikkuosien tuotanto on keskitetty toiselle puolelle maapalloa. Ja taas kuluu aikaa ja tupakkia. Kaikesta tästä tuohtuneena kuluttaja saattaa hankkia seuraavaksi toisen ylikansallisen markkinajätin tuotteen, kostaakseen ensimmäiselle markkinajätille, mutta joutuukin ojasta allikkoon. Toinen ylikansallinen markkinajätti nimittäin toimii aivan samojen periaatteiden mukaan ja jokin ketjun osanen saattaa klikata vielä pahemmin kuin ensimmäisellä.

Samaan aikaan toinen kuluttaja ostaa suomalaisesta marketista supisuomalaisen tekstiilin. Näin hän tuotemerkin perusteella kuvittelee. Ostopäätöksen ja kaupan jälkeen yllätys ja närkästys seuraavat toisiaan. Tekstiili ei olekaan suomalainen, vaan valmistettu Turkissa. Kuluttaja on kiusaantunut luultuaan suosivansa kotimaista, mutta ymmärtää sen verran, ettei laatu sinänsä riipu nykyään valmistusmaasta. Sitä ikävämpää on, että jo muutamien käyttökertojen jälkeen tekstiili on kulunut puhki tai vähintään jokin sauma on auennut. Vaikka jälleen työntekijöiden palkat, työtahti ja työolot voivat vaikuttaa lopputulokseen negatiivisesti, ei työvoima sinänsä ole ammattitaidotonta vaan ongelma on suomalaisen valmistuttajan toimintaperiaatteissa. Kaikki on näet hankittu halvimmasta lähteestä. Halpa lanka on huonolaatuista ja katkeilee helposti. Neuleet on neulottu kiireellä halvoista langoista. Huonolaatuiset teollisuusompelukoneet, jotka on valmistettu saman laadunsäästöperiaatteen mukaan, sylttäävät lankaa ja jättävät saumoihin huomaamattomia virhekohtia, joista ne lähtevät purkautumaan. Myös logistiikkapuoli on kilpailutettu halvimman hyväksi, ja heiveröiset tekstiilit saattavat kärsiä kiireisestä ja piittaamattomasta kuljetuksesta sekä huonosta varastoinnista.

Harmeja on muillakin kuluttajilla. Huonekalut eivät kestä, laatikot hajoilevat oletettua nopeammin ja perusteellisemmin, polkupyörä on puolessa vuodessa vanha kitisevä rakkine, valokuva putoaa kehyksistään ja kastuu pilalle lattialla, johon on valunut vettä vuotavasta kastelukannusta. Kaikki ne on samasta syystä valmistettu huonosti. Hienossa uudessa kodissa ilmenee kosteusvaurio, sillä yhtäältä se on eristetty halvoilla ja liian tiiviillä muovieristeillä, mistä kosteus ei luontaisesti pääse ulos; toisaalta talossa voi olla rakennevikoja, sillä kaikki insinöörisuunnittelusta kirvesmiestaitoon on kilpailutettu halvimman eduksi. Elintarvikkeesta löytyy hevosen-, aasin- tai puhvelinlihaa, sillä sitä on liikkunut halvalla siinä kehitysmaaympäristössä, missä länsimainen valmistuttaja on elintarvikkeensa teettänyt. Ja totta kai kallis korvataan halvalla, kun siihen vain on tilaisuus, sillä kaikesta on säästettävä. Laktoosittomille elintarvikkeille on monissa maissa laajat markkinat, joten niitä on saatavilla entistä paremmin, mutta vastineeksi laktoosia ilmaantuu lisäaineena tuotteisiin, joissa ei luontaisesti tarvita lainkaan maidonainesosia. Tämä johtuu siitä, että eristettyä laktoosia saa markkinoilta hylkytuotteena halvemmalla kuin muita makuaineita. Kuluttajan suolistoparka saa kyytiä. Lisäaineita on elintarvikkeissa sitä enemmän, mitä halvemmalla elintarvike on valmistettu, sillä lisäaineet ovat halvempia kuin varsinaiset valmistusaineet. Kuluttajan terveysparka saa kyytiä.

Miksi näin tapahtuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Miksi laatu huononee, vaikka teknologiat kehittyvät? Miksi tuotteisiin ilmaantuu haittatekijöitä, joista ei ole ennen ollut hajuakaan? Kaikki on yksinkertaista. Teollisuus valmistaa ja valmistuttaa kaiken halvimmalla, sillä se haluaa pärjätä ylikuormitetuilla markkinoilla ja kääriä mahdollisimman suuret voitot linnoissaan ja kartanoissaan istuvan sikariportaansa taskuun. Halvat tuotteet ovat tietysti kuluttajalle houkuttelevampia kuin kalliit. Lisäksi uusi (esim. puolivalmis tekninen ohjelmisto) on houkuttelevampaa kuin vanha. Mielikuvilla markkinoituja merkkituotteita, joita sijoitellaan auliisti tv-ohjelmiin, Hollywood-elokuviin ja julkkisten ylle, saatetaan kyllä myydä suuria määriä suurella hinnalla, mutta kuvitelma niiden paremmasta laadusta on harhaa. Kuljetus ja varastointi saatetaan hoitaa ulkonäköjen varjelemiseksi hieman huolellisemmin, mutta raaka-aineet ja yleiset työperiaatteet ovat samoja.

Järjestelmä, joka ei ainoastaan hyväksy vaan vaatii yllä kuvailtuja toimintaperiaatteita, on nimeltään kapitalismi. Sanan runko-osa, 'kapital', tarkoittaa pääomaa; kapitalismi on siis pääoman äärimmäiseen kasvuun tähtäävä ideologia. Nämä pääomat eivät kulkeudu tasaisesti kaikille työn osapuolille, vaan kasautuvat huipulle, sillä huipulta käsin säädetään, kuinka paljon eli vähän voidaan rahaa käyttää alempiin tasoihin eli työntekijöiden palkkoihin, työtiloihin ja -välineisiin, raaka-aineisiin sekä kokonaisprosessiin liittyviin ostopalveluihin. Nyt 2000-luvulla suuren bisneksen johtajat ovat rikkaampia kuin koskaan ennen. Vaikka kapitalismi on saavuttanut nykyisen äärimuotonsa nimenomaan äärimmilleen viedyn yksityistämisen ja yksityissektorin glorifioinnin aikakaudella, se ei ole täysin riippuvainen edes omistusmuodosta: jokainen oikeistolainen, joka pilkkaa taannoisten "sosialistimaiden" huonosti tehtyjä tuotteita, pilkkaa itse asiassa valtiokapitalismia.

Kapitalismi ja rahavalta ovat todellisia vihollisia, joita vastaan tiedostavien ihmisten on käytävä taistelua. Sitä taistelua ei käydä asein. (Itse asiassa kapitalismi eli sotateollisuus hyötyy aina, kun jossakin paukutellaan panoksia ja kalistellaan sapeleita.) Yhtäältä voimme kieltäytyä kulutustuotteista laajamittaisesti ja luoda niille taloudellisesti tuottamattomia vastineita. Toiseksi voimme käydä informaatiotaistelua kapitalismia ja rahavaltaa vastaan. Tämän taistelun välineitä ovat media ja ihmisten kohtaaminen. Kolmas taistelurintama on poliittinen. Yksikään valtapuolue ei auta meitä siinä. Meidän on luotava kaikkien antikapitalistien yhteisrintama ja varmistettava vielä sen sisälläkin, ettei pirulle anneta enää pikkusormen puolikastakaan. Vain tällä tavoin on mahdollista keikauttaa suuren bisneksen johtajien valtaistuimet, tarjota työntekijöille riittävää palkkaa ja ihmisarvoisia työoloja, antaa ihmiselle kuluttajuuden sijaan ihmisarvo ja tarjota hänelle krääsän sijaan oikeasti tarpeellisia tarvikkeita, jotka toimivat ja joihin hänellä – ja maapallolla – on kaiken lisäksi varaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti